Miksei rekka pidä turvaväliä? Olisin juuri voinut kuolla.
Olin liikkeellä pikkuautolla ja takana tuli rekka. Oli pilkkopimeää ja erittäin mutkainen tie oli huonokuntoinen, jäinen, sekä osin lumen peitossa. Minua kuumotti, kun turvaväli olisi ollut aivan liian lyhyt jo henkilöautollekin, saati sitten isolle rekalle, joka on hidas pysähtymään. Ajoin itse mittarini mukaan kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella, eli tosiasiassa nopeuteni oli n. 76 km/h, mikä oli mielestäni ihan oikea nopeus noissa olosuhteissa.
Tiesin, että olin kääntymässä kohta vasemmalle, mutta kyseinen risteys ei ole minulle tuttu, ja olin vielä laina-autolla liikenteessä, eli autokaan ei ole tuttu. Tämä auto luistelee käännöksissä herkemmin kuin oma autoni, joten tiedän, että tuollaisiin jäisiin risteyksiin pitää ajaa erityisen varovasti, ettei satu mitään. Onneksi ennen risteystä oli pitkä, suora, tasainen tieosuus, joten pistin vilkun hyvissä ajoin päälle ja rupesin hidastamaan vauhtia, jotta rekan ei tarvitsisi pikkiriikkisellä turvavälillään ryhtyä yrittämäänkään mitään äkkijarrutuksia.
Mutta sitten siinä risteyksessä, juuri kääntyessäni, huomasin rekan vilkuttavan minulle taustapeiliin pitkiä valoja, ja seuraavaksi näin, miten rekka ohitti minua oikealta puolelta, koukaten juuri siinä risteyksen kohdalla olevalle levennykselle. Eli siis rekkako ei pystynyt hidastamaan vauhtiaan tarpeeksi takanani, vaan joutui väistämään minua sivuun, ettei olisi rysähtänyt?
Heti tuon risteyksen jälkeen rupesin sättimään itseäni, että hyi kun olen näin tyhmä, hidas autoilija, miksi olen tien tukkeena toisille, olisi pitänyt ajaa 90 km/h niin kuin kaikki osaavat autoilijat tekevät ja kääntyä risteyksestä jarruttelematta, jotta liikenne olisi pysynyt sujuvana. Mutta sitten tajusin, että hetkinen, mitäs minä muka tein väärin? Minulla oli vilkut päällä hyvissä ajoin, hidastin nopeutta hallitusti ennen risteystä, ja pidin tilannenopeuteni sellaisena, että auto pysyi hallinnassani epätäydellisissä ajo-olosuhteissa. Eikö rekan kuljettajan velvollisuus olisi pitää oma nopeutensa ja turvavälinsä sellaisena, että pystyy hidastamaan tarvittaessa asiallisesti? Varsinkin, kun edellä ajava viestii selvästi ja hyvissä ajoin, että kohta hidastetaan.
Jos sitä levennystä ei olisi siinä risteyksessä ollut, niin minä kai olisin nyt aivan litteänä rekan pohjassa, enkä kirjoittamassa tätä. Huolehdin edelleen, että teinkö minä tuossa jotain väärin, vai ovatko ammattikuljettajat oikeasti noin vaarallisia.
Kommentit (220)
Minä ainakin hidastan viiteenkymppiin jos on puskurissa kiinni. Jos lähtee ohittamaan niin sitten kiihdytän ettei pääse ohi. Toistan tarvittaessa niin pitkään että turvaväli alkaa löytyä.
Kuulostaa siltä, että rekkakuskilla meni hermo alinopeuteen ja tolkuttomaan jarrutteluun. Ymmärrettävää.
Mulla on ollu lapset takapenkillä ja laitoin lapset vilkuttamaan liian lähellä ajavalle rekkakuskille. Tajusi jättää väliä.
Rekkakuskit on kaikki sellaista yksinkertaisempaa ihmistyyppiä. Eivät muita töitä saaneet.
Kerta risteyksen kohdalla oli levennys niin mikä on ongelma? Miksi rekan olisi pitänyt hidastaa kun ohikin pääsee turvallisesti?
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin hidastan viiteenkymppiin jos on puskurissa kiinni. Jos lähtee ohittamaan niin sitten kiihdytän ettei pääse ohi. Toistan tarvittaessa niin pitkään että turvaväli alkaa löytyä.
No ei tuommoinen vittuilukaan kannata liikenteessä, huonosti valitussa paikassahan se rekka voisi ajaa pikkuauton rusinaksi jos liikaa rupeaisi hidastelemaan. Parempi vain päästää kiirepyllyt ohitse, silloin kun voi. Mutta nyt oli niin lumista, ettei bussipysäkkejä edes nähnyt sieltä nietosten alta, ja tiesin olevani kuitenkin pian kääntymässä isolta tieltä pois, niin ajattelin, että parempi mennä vaan. No ajattelin selvästi väärin.
Ärsyttää kun omalla pakettiautolla en olisi niin hengenvaarassa, kun autolla on niin paljon kokoa ja takana pitkä, tyhjä tila. Mutta nyt kun oma auto on hitsattavana ja joudun liikkumaan tällaisella koirankopin kokoisella laina-autolla, niin kuumottaa.
ap
Viime uuden vuoden kieppeillä ajoin nelostietä Helsingissä suuntana Lahti. Oli hirveä loskakeli, ja satoi jäätävää tihkua. Kello oli kymmenen illalla.
Ajoin keskimmäisellä kaistalla, sillä oikeanpuoleinen oli kamalassa kunnossa. Minun takaani tuli rekka, ja ajoi vasemmalla kaistalla ohi. Sain kaikki loskat ja paskat tuulilasiin ja sain tehdä töitä, että auto pysyi omalla kaistalla.
Rekalla ei olisi ollut mitään tarvetta tehdä niin. Ei mitään syytä. Ajoin noin 90km/h mikä oli siinä kelissä ehkä jo liikaa sekin. Rekka meni varmasti yli satasta.
En ole kokenut kuski enkä olisi lähtenyt sellaiseen keliin ellen olisi ollut lapseni kanssa yhdessä tapahtumassa ja matkalla kotiin. Tuon jälkeen oli viime kesänä vielä tilanne, että kaupungin keskustassa rekka ajoi punaisia päin ja jos en olisi katsonut oikealle ennen kuin lähden ylittämään kävellen suojatietä valojen ollessa minulle vihreät, olisin vainaa tällä hetkellä. Tämä kuski sitten ajoi jonkun keulaan ja sai varmasti seuraamuksia, mutta oma luottamukseni "ammattilaisiin" on edelleen nolla.
Rekkakuskien 90 km/t tiedetään, joten ehkä olisit voinut pysähtyä aiemmin johonkin sivuun ja päästää ohi. Ei tietenkään ole velvollisuutesi, mutta ihan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että rekkakuskilla meni hermo alinopeuteen ja tolkuttomaan jarrutteluun. Ymmärrettävää.
Rekan ratissa ei parane menettää hermojaan.
Ajelin kerran kesällä Ladalla sataakahtakymppiä ykköstiellä. Tuolloin ei ollut vielä moottoritietä kuin n. Lohjalle asti. Sadan kilsan rajoitus. Piruuttani koitin katsoa kuinka kovaa pelkät rekan nupit tulivat takaa. Siksi ylinopeus. Ajoivat ohituskaistalla reippaasti vielä ohi. Taisivat olla brittiläisiä.
Ja niin, Lada kulki mittarin mukaan 145/h huippunopeutta, joskin en tuossa uskaltanut niin kovaa sillä painella.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että rekkakuskilla meni hermo alinopeuteen ja tolkuttomaan jarrutteluun. Ymmärrettävää.
Jos ajaa auton mittarin mukaan kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella, niin se ei ole alinopeutta.
Ihan sama, vaikka todellinen nopeus olisi vähän vähemmän kuin mittari sanoo. Nopeusrajoitus ei ole mikään tavoitenopeus, vaan se on suurin sallittu nopeus. Hyvissäkin ajo-olosuhteissa saa ajaa vaikka 78 km/h, eikä se ole alinopeutta.
Huonommissa olosuhteissa saa ja lain mukaan täytyy ajaa hiljempaa.
Vierailija kirjoitti:
Rekkakuskien 90 km/t tiedetään, joten ehkä olisit voinut pysähtyä aiemmin johonkin sivuun ja päästää ohi. Ei tietenkään ole velvollisuutesi, mutta ihan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden takia.
Sanoppa tuo sama jokaiselle rekkakuskille myös. Pois hidastelemasta edestä kun eivät liikennevaloistakaan eteenpäin pääse täydellä lastilla.
Vierailija kirjoitti:
Rekkakuskien 90 km/t tiedetään, joten ehkä olisit voinut pysähtyä aiemmin johonkin sivuun ja päästää ohi. Ei tietenkään ole velvollisuutesi, mutta ihan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden takia.
Rekka prceessä kiinni niin miten hidastat päästääksesi ohi? Yli siinä tulee päästettyä.
Vierailija kirjoitti:
Kerta risteyksen kohdalla oli levennys niin mikä on ongelma? Miksi rekan olisi pitänyt hidastaa kun ohikin pääsee turvallisesti?
Se levennys ei ollut mikään ajokaista, vaan joku bussipysäkin tyyppinen (ehkäpä juuri bussipysäkki). Mitä jos siinä kohdalla ei olisikaan ollut sellaista, eikä rekalla olisi ollut, minne väistää?
Jos hän olisi päässyt turvallisesti ohi, niin sitten hänen ei olisi tarvinnut vilkutella minulle pitkiä valoja.
ap
Minulle kävi tuolla tavalla kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta mausteena oli se, että ajoin rajoitusta nopeammin, levikettä ei ollut, rekka huudatti torvea ja lähti vasemmalta ohi. Siis vasemmalta, jonne minä olin vilkuttanut pitkän matkan.
Opin tuolloin, että jos takanatulijan ajaminen näyttää pahalta, kannattaa ajaa risteyksen ohi seuraavaan turvalliseen paikkaan ja kääntyä sieltä takaisin. Tuossa mainitsemassani paikassa se oli kilometrin mittaisen suoran päässä. En ollut ainoa, joka teki noin.
"Ennen vanhaan" raskaiden ajoneuvojen kuljettajat olivat ammattilaisia. Nyt ne ovat lökäpöksyisiä poikia, joilla on ohjaamossa kaikenlaista viihdykettä ja huono asenne. Pakettiautojen kuljettajat ovat vielä pahempia. Koskaan ei pidä luottaa siihen, että sääntöjä noudatetaan.
Jos mittarin mukaan nopeus on 80, se on sitä myös todellisuudessa. Mittarivirhe on varsin pieni tai olematon.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että rekkakuskilla meni hermo alinopeuteen ja tolkuttomaan jarrutteluun. Ymmärrettävää.
Kuinka kajdeksankympin alueella kahdeksankympin ajaminen on alinopeutta? Etkä muuten käänny sinäkään siinä nopeudessa kuin ehkä kerran.
Ihan arkipäivää esim Hämeenlinnan motarilla. Ajat rajoitusten mukaan ja perheeseen kiinnittyy järkyn kokoinen rekka, joka kaahaa ohi heti kun pystyy. Kaipaan siviilipoliiseja harvase päivä tuolle pätkälle kun työaloja ajan.
Kusipäistä rekkakuskilta ja ammattimaisuus kaukana. Aika epäsuhta asetelma liikenteessä tuollainen muutenkin. Täys urpo ollut.
Liikenteessä cooleinta on ottaa toiset huomioon ja tehdä matka turvalliseksi. Kaikki näyttämiset ja perässä hiostamiset todella säälittävää.
Jos joku roikkuu persiissä antaa kyllä niin ajotaidottoman kuvan kuskista.
Hyvä kuski ja ammattilainen katsoo liikennettä kokonaisvaltaisesti, laajalle ja kauas. Jos aikoo ohittaakin, se ei tarkoita että missään kohtaa pitäisi ajaa perässä kiinni.
Hyvä ettei käynyt mitään ap!
Ne on Sankareita ja niillä on lupa tappaa.