Miksei rekka pidä turvaväliä? Olisin juuri voinut kuolla.
Olin liikkeellä pikkuautolla ja takana tuli rekka. Oli pilkkopimeää ja erittäin mutkainen tie oli huonokuntoinen, jäinen, sekä osin lumen peitossa. Minua kuumotti, kun turvaväli olisi ollut aivan liian lyhyt jo henkilöautollekin, saati sitten isolle rekalle, joka on hidas pysähtymään. Ajoin itse mittarini mukaan kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella, eli tosiasiassa nopeuteni oli n. 76 km/h, mikä oli mielestäni ihan oikea nopeus noissa olosuhteissa.
Tiesin, että olin kääntymässä kohta vasemmalle, mutta kyseinen risteys ei ole minulle tuttu, ja olin vielä laina-autolla liikenteessä, eli autokaan ei ole tuttu. Tämä auto luistelee käännöksissä herkemmin kuin oma autoni, joten tiedän, että tuollaisiin jäisiin risteyksiin pitää ajaa erityisen varovasti, ettei satu mitään. Onneksi ennen risteystä oli pitkä, suora, tasainen tieosuus, joten pistin vilkun hyvissä ajoin päälle ja rupesin hidastamaan vauhtia, jotta rekan ei tarvitsisi pikkiriikkisellä turvavälillään ryhtyä yrittämäänkään mitään äkkijarrutuksia.
Mutta sitten siinä risteyksessä, juuri kääntyessäni, huomasin rekan vilkuttavan minulle taustapeiliin pitkiä valoja, ja seuraavaksi näin, miten rekka ohitti minua oikealta puolelta, koukaten juuri siinä risteyksen kohdalla olevalle levennykselle. Eli siis rekkako ei pystynyt hidastamaan vauhtiaan tarpeeksi takanani, vaan joutui väistämään minua sivuun, ettei olisi rysähtänyt?
Heti tuon risteyksen jälkeen rupesin sättimään itseäni, että hyi kun olen näin tyhmä, hidas autoilija, miksi olen tien tukkeena toisille, olisi pitänyt ajaa 90 km/h niin kuin kaikki osaavat autoilijat tekevät ja kääntyä risteyksestä jarruttelematta, jotta liikenne olisi pysynyt sujuvana. Mutta sitten tajusin, että hetkinen, mitäs minä muka tein väärin? Minulla oli vilkut päällä hyvissä ajoin, hidastin nopeutta hallitusti ennen risteystä, ja pidin tilannenopeuteni sellaisena, että auto pysyi hallinnassani epätäydellisissä ajo-olosuhteissa. Eikö rekan kuljettajan velvollisuus olisi pitää oma nopeutensa ja turvavälinsä sellaisena, että pystyy hidastamaan tarvittaessa asiallisesti? Varsinkin, kun edellä ajava viestii selvästi ja hyvissä ajoin, että kohta hidastetaan.
Jos sitä levennystä ei olisi siinä risteyksessä ollut, niin minä kai olisin nyt aivan litteänä rekan pohjassa, enkä kirjoittamassa tätä. Huolehdin edelleen, että teinkö minä tuossa jotain väärin, vai ovatko ammattikuljettajat oikeasti noin vaarallisia.
Kommentit (220)
Tämä on ikuisuusaihe. 82 km/h rajoitinta vasten ajavat rekkakuskit ärsyyntyy hitaasti edessä jurruttaviin ja hitaasti edessä jurruttavat hermostuvat takapuskurissa roikkuviin rekkakuskeihin. Rekkakuski yrittää ehtiä ajoissa lähtevään laivaan tai kotiin ennen ajoajan loppumista ja edessä ajava päättää antaa opetuksen rekkakuskille hidastamalla vauhtia vielä lisää. Rekkakuskille tulee hidastelijan takia puolen vuorokauden viivästys ja hidastelija tulee perille päästyän kirjoittamaan AV:lle siitä kuinka on oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
76t oli tarkoitus muuntaa kiloiksi :))
No, tuli selväksi joka tapauksessa miksi tilanne meni miten meni. Liikenne ei ole sujuvaa jos tuijottaa nopeusmittaria orjallisesti, ja 1km ylityksestä alkaa jo jarruvalot vilkkua.
Mitä ihmettä, eihän noin pientä ylinopeutta tietenkään korjata jarruttamalla, ei ainakaan maantiellä! Silloin löysätään kaasupoljinta ja annetaan moottorin jarruttaa omasta puolestaan.
Siis oletko sinä herrajumala rekan ratissa, etkä tiedä, miten moottorijarrutetaan?!
ja ylempi kommentti oli tähän tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Haloo, luepa uudestaan. Tarkoitan ap:n kaltaisia henkilöautoilijoita, jotka tuijottavat nopeusmittaria ja jos se menee vähääkään yli sallitun nopeuden niin ollaan painamassa jarrua. Ettei herranjumala vaan ajeta ylinopeutta :O
Minä en muuta teekään kuin moottorijarruttele. Juuri sanoin että en tosiaan aja vakkari tapissa ellei ole sellaiseen sopiva keli ja liikennetilanne. Ja ap:n tilanteen kuljettaja on varmasti joutunut jarruttelemaan jo pitkän matkaa, ennenkuin ap on tullut perä edellä vastaan.
Minäkään en tuossa muutaman rekan edessä kuumotellun kilometrin aikana painanut kertaakaan jarrua ennen kuin sitten valmistautuessani kääntymään sinne risteykseen, jonne tähtäsin. Sinä olet nyt ihan omasta päästäsi vetänyt tuon oletuksen, että olisin mukamas jarrutellut koko matkan.
Jos vahingossa lipsahtaa ylinopeuden puolelle, niin sitten päästetään kaasupolkimesta irti. Paitsi sitten jos nopeusrajoitus muuttuu yllättäen alamäessä 80 km/h -> 60 km/h, silloin pitää vähän jarruttaa, koska moottorijarrutus saavuttaa laillisen nopeuden vasta sitten, kun 60 km/h alue muuttuu taas 80 km/h rajoitukselle.
ap
Minä tykkään ajatella, että ainoa syy, miksi kukaan koskaan ajaa ylinopeutta, on se, että hänellä on hirveä kakkahätä.
Sitten kun korkeinta sallittua nopeutta ajaessani joku tulee perseennuuhkimisfetississään takapuoleeni kiinni, ja hetkeä myöhemmin kaasuttaa hirveällä ylinopeudella vaarallisesti ohi, niin kyllä naurattaa ajatella, miten se siellä hytissä itkeä vollottaa kun lämmin kakka täyttää housun.
Jos ajattelisin sitä todellisuutta, että saatan 5 minuuttia myöhemmin nähdä tuon saman auton pysähtyneenä tien penkalle, hätävilkut päällä, pyyhkijät sutien päiväkotilapsen verta tuulilasilta, niin sitten ei naurattaisi, vaan itkettäisi.
Vierailija kirjoitti:
Viime uuden vuoden kieppeillä ajoin nelostietä Helsingissä suuntana Lahti. Oli hirveä loskakeli, ja satoi jäätävää tihkua. Kello oli kymmenen illalla.
Ajoin keskimmäisellä kaistalla, sillä oikeanpuoleinen oli kamalassa kunnossa. Minun takaani tuli rekka, ja ajoi vasemmalla kaistalla ohi. Sain kaikki loskat ja paskat tuulilasiin ja sain tehdä töitä, että auto pysyi omalla kaistalla.
Rekalla ei olisi ollut mitään tarvetta tehdä niin. Ei mitään syytä. Ajoin noin 90km/h mikä oli siinä kelissä ehkä jo liikaa sekin. Rekka meni varmasti yli satasta.
En ole kokenut kuski enkä olisi lähtenyt sellaiseen keliin ellen olisi ollut lapseni kanssa yhdessä tapahtumassa ja matkalla kotiin. Tuon jälkeen oli viime kesänä vielä tilanne, että kaupungin keskustassa rekka ajoi punaisia päin ja jos en olisi katsonut oikealle ennen kuin lähden ylittämään kävellen suojatietä valojen olles
Rekan huippunopeus on rajoitettu 90 km/h.
Jospa ap vain ajaisit sitä pientä ylinopeutta, niin kaikki pääsisivät paljon helpommalla. Järkevät ihmiset tietävät milloin kannattaa joustaa vaikka olisikin oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin kirjoittaa vaikka kirjan siitä, kuinka paljon te henkilöautoilijat törttöilette, perseilette ja teette raskaalle liikenteelle PÄIVITTÄIN kiusaa!
Pari esimerkkiä: Mikä v*ttu siinä on, että sieltä kolmion/stop-merkin takaa on ihan pakko kiilata MAANTIENOPEUTTA ajavan raskaan ajoneuvon eteen? Kun ette te ressukat sitten löydä edes ykköstä isompaa vaihdetta, ja samantien jäätte jalkoihin. Kun minä sitten soitan torvea/vilkutan pitkiä, te idiootit provosoidutte ja alatte vilkutella jarruvaloja, ja alinopeuden nussiminen senkun jatkuu. Niin. Kuka käski vetää sieltä kolmion takaa törkeästi eteen??!!!! Autokoulussako näin on opetettu hä??!!
Toinen malliesimerkki on tässä: kun minä ajan satasen alueella vakkarilla 83km, jälleen kerran henkilöautoilija nussii ALINOPEUTTA edessä. Ja toistan vielä: kyseessä nyt SATASEN rajoitus! Hetken aikaa ajan perässä, josko se a
Sinä et kuulu liikenteeseen edes polkupyörän satulassa. Tuo on aivan väärä asenne tuohon työhön.
Vierailija kirjoitti:
Jospa ap vain ajaisit sitä pientä ylinopeutta, niin kaikki pääsisivät paljon helpommalla. Järkevät ihmiset tietävät milloin kannattaa joustaa vaikka olisikin oikeassa.
Liikenteessä kannattaa tietenkin aina joustaa turvallisuuden vuoksi.
Mutta jos se joustaminen tarkoittaa liian suurella tilannenopeudella ajamista, niin se ei ole turvallisuusteko, vaan se olisi ainoastaan toisten ihmisten ahneuden ja itsekkyyden ruokkimista, kun itse osallistuisi liikenteen vaarantamiseen heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rekkakuskien 90 km/t tiedetään, joten ehkä olisit voinut pysähtyä aiemmin johonkin sivuun ja päästää ohi. Ei tietenkään ole velvollisuutesi, mutta ihan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden takia.
Rekka prceessä kiinni niin miten hidastat päästääksesi ohi? Yli siinä tulee päästettyä.
No heti kun näkee pysäkin tms., niin vilkku oikealle ajoissa ja pikkuhiljaa vauhtia pois. En usko, että olisi valoja vilkuteltu.
Mutta noinhan minä tein siinä risteyksessäkin, ja rekka joutui silti vilkuttamaan valoja ja tekemään väistöliikkeen.
ap
Niinpä, kun ei auta vaikka kuinka pikkuhiljaa vähennät vauhtia ja vilkutat ajoissa, torvet soi ja valot räpsyy.
Olen muuten ajanut 60 km tunnissa 50 alueella ja sain samoin rekan ihan kiinni taakse. Tyyppi ei selkeästi ymmärtänyt rajoituksista mitään, sen verran tööttäili ja räpsytteli valoja. Toki kyse normaalisti 80 tiestä, mutta tietöiden takia alennettu nopeus. Rekka selkeästi sitä mieltä, että kun ennenkin on ajettu 80 niin nytkin ajetaan.
Tuo millaiseksi kokee oman ajotaidon on varsin suhteellinen asia.
Yksi kaveri lempipuheenaiheita on muut liikenteessä törttöilevät ihmiset. Kertoo aina miten joku on meinannut tulla kylkeen tai meinasi käydä peräänajo tms ja on aina korostanut että itse ajoi liikennesääntöjen mukaan ja ihan oikein ja on hyvä kuski kun hänellä on myös moottoripyöräkortti.
Kerran lähdin hänen kyydissään naapurikaupunkiin ja koskaan en ole pelännyt niin paljon kuin silloin pelkäsin. Hän ajoi täysin holtittomasti, auto seilasi puolelta toiselle ja kävi usein melkein vastaantulijoiden kaistalla. Ajonopeus vaihteli koko ajan, jos hän huomasi ajavansa vähän yli sallitun nopeuden niin jarrutti yhtäkkiä. Takana tuli osan matkaa rekka joka soitti meille torvea kun vihdoin käännyttiin sen edestä pois. Kaveri näytti sille keskaria.
Tuli vaan mieleen tämä kaverini ap:n kirjoituksista "minä en ajanut alinopeutta, minulla oli oikea tilannenopeus, minä osaan ajaa jopa pakettiautoa".
Vierailija kirjoitti:
Rekat peräkärryineen ovat vähän raskaampia ajoneuvoja, voi olla monta tonnia kyydissä, eivät pysähdy/ jarruta nopeasti.Suosittelisin vähän sivuun.
Luetun ymmärtäminen?
Ohis
Ei nyt yleistetä rekkakuskeja. Suurin osa heistä on ihan vastuullisia eivätkä todellakaan halua aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä. Moni rekkakuski on joutunut lopettamaan työnsä traumatisoituneena, kun joku on esim. itsetuhoisena ajanut päin ja kuollut. Tämä nyt lähinnä osalle ekan sivun kommentoijia.
Mutta tottakai niitä välinpitämättömiä ja tieraivoajiakin löytyy. En itse ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi alinopeuden ajaminen triggeröi joitain niin kovasti, että vaarannetaan oma henki ohitellessa vaarallisesti. Tottakai pääsääntöisesti tulisi noudattaa nopeusrajoituksia, mutta varsinkin pimeällä, liukkalla ja sateella on ihan suotavaa laskea nopeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo, luepa uudestaan. Tarkoitan ap:n kaltaisia henkilöautoilijoita, jotka tuijottavat nopeusmittaria ja jos se menee vähääkään yli sallitun nopeuden niin ollaan painamassa jarrua. Ettei herranjumala vaan ajeta ylinopeutta :O
Minä en muuta teekään kuin moottorijarruttele. Juuri sanoin että en tosiaan aja vakkari tapissa ellei ole sellaiseen sopiva keli ja liikennetilanne. Ja ap:n tilanteen kuljettaja on varmasti joutunut jarruttelemaan jo pitkän matkaa, ennenkuin ap on tullut perä edellä vastaan.
Minäkään en tuossa muutaman rekan edessä kuumotellun kilometrin aikana painanut kertaakaan jarrua ennen kuin sitten valmistautuessani kääntymään sinne risteykseen, jonne tähtäsin. Sinä olet nyt ihan omasta päästäsi vetänyt tuon oletuksen, että olisin mukamas jarrutellut koko matkan.
Jos vahingossa lipsahtaa ylinopeuden puolelle, niin s
Jutuistasi tulee hyvin ilmi millainen kuljettaja olet, ja sitä tässä olen yrittänyt sanoa. Että pienikin ylinopeus on aivan kammottava asia, ja heti nostetaan jalka kaasulta tai painetaan sitä jarrua. Samankaltaista toimintaa näkee todella paljon.
Mikä on pahinta mitä tapahtuu jos ajaisit vaikkapa 83km/h 80 alueella? Et saa sakkoa ylinopeudesta, et joudu jalkapuuhun tai putkaan, ainoa mitä tapahtuu on se, että liikenne olisi sujuvampaa eikä tarvitsisi kuumotella kenenkään ajavan liian lähellä.
Se rekka ei monellakaan kulje kovempaa kuin 82km/h, sitä ajetaan moottoritiellä. Pikkuteillä nopeus vaihtelee 70-80 yleensä. Alamäessä pari kilsaa nopeampaa, mutta ei se silti mene mitään satasta.
Ja siitä pysäkille väistämisestä, itse hlöautolla ajaessa oon väistänyt satoja kertoja, jos en itse uskalla ajaa (esim. kova lumimyrsky) sillon se vilkku laitetaan päälle vaikka kilometri aiemmin, jos ei tiedetä missä se pysäkki on. Sillon se takana oleva voi tajuta että edellä menevä on ehkä menossa johonkin ja pian hidastaa. Eikä mistään valojen väläytyksestä pidä itseensä ottaa, vaan miettiä miksi niin kävi ja miten toimitaan ensi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Tuo millaiseksi kokee oman ajotaidon on varsin suhteellinen asia.
Yksi kaveri lempipuheenaiheita on muut liikenteessä törttöilevät ihmiset. Kertoo aina miten joku on meinannut tulla kylkeen tai meinasi käydä peräänajo tms ja on aina korostanut että itse ajoi liikennesääntöjen mukaan ja ihan oikein ja on hyvä kuski kun hänellä on myös moottoripyöräkortti.
Kerran lähdin hänen kyydissään naapurikaupunkiin ja koskaan en ole pelännyt niin paljon kuin silloin pelkäsin. Hän ajoi täysin holtittomasti, auto seilasi puolelta toiselle ja kävi usein melkein vastaantulijoiden kaistalla. Ajonopeus vaihteli koko ajan, jos hän huomasi ajavansa vähän yli sallitun nopeuden niin jarrutti yhtäkkiä. Takana tuli osan matkaa rekka joka soitti meille torvea kun vihdoin käännyttiin sen edestä pois. Kaveri näytti sille keskaria.
Tuli vaan mieleen tämä kaverini ap:n kirjoituksista "minä en ajanut alinopeutta, minulla oli oikea tilannenopeus,
En minä väitä olevani täydellinen kuljettaja, olen mielestäni ihan keskitasoinen. Minulle sattuu virheitä, niin kuin kaikille muillekin. Mutta tässä tilanteessa se en ollut minä, joka toimi väärin.
Ja vieraalla pikkuautolla ei ihan oikeasti kannata ajaa ylinopeutta, jos on normaalisti tottunut ajamaan pakettiautoa. Varsinkaan eilisen kaltaisessa ajokelissä. Tuossa pikkuautossa on paljon lyhyemmät vaihteet kuin omassani ja tuntuu, että varsinkin lumisissa käännöksissä auton perä lähtee luistelemaan hirveän helposti siinä, missä oma autoni ajaisi vakaasti ja hallitusti.
En ymmärrä, miksi niin monet täällä vastustavat sellaisia käsitteitä kuten nopeusrajoitus, oikea tilannenopeus, turvaväli ja tieliikennelaki. Siis vihaatteko te elossa olemista vai mistä kiikastaa? Olisiko jännittävämpää, jos joka kerta asfaltille astuessa saisi arpoa, että elänkö vai kuolenko? Hakisitte jännitystä mieluummin vaikka elokuvateatterista ja antaisitte tieliikenteen olla rauhassa.
ap
Tuntematta risteystä, arvelisin että siihen on tarkoituksella tehty levennys ohiajoa varten, jos ei ole ollut tilaa rakentaa kääntymiskaistaa vasemmalle. Rekkakuskit ajaa samoja reittejä päivittäin edes takas, tuntee tiet ja tiesi että kohta pääsee oikealla olevaa levennystä ohi pysähtymättä, en usko että tilanne tuli hänelle yllättäen, eikä siis väistänyt vaan ajoi normaalisti levennystä käyttäen joka tehty sitä varten.
Meillä seurataan ajotapaa ja mm. turhia jarrutuksia. On ihan dataa siitä milloin on turhaan jouduttu menemään jarrulle, eikä ole käytetty moottorijarrua tai muulla tavaa himmattu. Ei ole tapana ajaa kuin reikäpäät, koska tolla laitteella ei pysty edes ohittamaan kun ei se kulje sen kovempaa kuin 82.
Jos rekka tai mikä tahansa ajoneuvo roikkuu perässä, niin ensin vilkutan jarruvaloja. Jos se ei auta, jätän polkimen pohjaan, niin että nopeus ei hidastu, mutta jarruvalo palaa koko ajan. Jos sekään ei auta, niin jatkan painamista tekemällä yhden terävän jarrutuksen. Tämä on aina toiminut tähän saakka. Raskaalle kalustolle jos tämän tekee ylämäessä, niin rekka/kuormuri hyytyy mäkeen.
Vierailija kirjoitti:
Tuntematta risteystä, arvelisin että siihen on tarkoituksella tehty levennys ohiajoa varten, jos ei ole ollut tilaa rakentaa kääntymiskaistaa vasemmalle. Rekkakuskit ajaa samoja reittejä päivittäin edes takas, tuntee tiet ja tiesi että kohta pääsee oikealla olevaa levennystä ohi pysähtymättä, en usko että tilanne tuli hänelle yllättäen, eikä siis väistänyt vaan ajoi normaalisti levennystä käyttäen joka tehty sitä varten.
Samaa mieltä, ei se ohitus mikään hetken paniikki kuskilta ole ollut.
Ainoa panikoija ja selittelijä taitaa olla ap.
Liikenne on vaarallista. Siksi on ajatteva välillä kovempaa että saa karistettua sen puskurissa roikkujan.
Tämä! Ajelin kerran yöllä, ihan paska keli, liukas ja lunta pyrytti. (Huom! Aina, kun on mahdollista päästän kiireiset ohi, kun en tykkää siitä että roikkuvat perseessä kiinni.) Hyvällä kelillä ajan rajoitusten mukaan ja yleensä kyllä ylikin, mutta tuo keli oli ihan jotain muuta.
Olisin mielelläni tämän teiden sankarin päästänyt myös ohi pysähtymällä bussipysäkille, mutta en pystynyt sitä tekemään kun ajoi niin lähellä. Ensinnäkin pyryn takia pysäkit näkyi vasta kun olin todella lähellä ja niin liukkaalla en olisi ehtinyt autoa siinä vauhdissa pysäyttää ajoissa, ilman että rekka olisi meidät ensin liiskannut. Ei ilmeisesti aivokapasiteetti riitä näillä kuskeille ymmärtämään, että ihan itse omalla toiminnallaan tekevät tilanteesta mahdottoman.
Kun sitten oli pakko kääntyä, laitoin myös todella ajoissa vilkun päälle, että ehtisi huomata, niin ajoi todella läheltä ohi ja huudatti torvea pitkään. Mitä helvettiä mun olis pitänyt tehdä. Kuskin toimien takia en pystynyt antamaan hänelle tietä ja sitten paskamyrsky päälle. Onko niillä jokin kurssi tällaiselle käytökselle.