Köyhä lapsuus - seitikeittoa ja juureksia. Voi helvetti 70-luvulla kaikki perheet söi noin.

"Hyväosainen todellakin voi opettaa, jos hänellä on tieto ja taito. Mistä sen alentuvaisuuden tähän vedit? Eikä lapsi opi alentuvaisuudella sen paremmin kuin aikuinen.

Kyse on siitä, että ihmiset oppisivat itse parantamaan omaa elämäänsä. Kyse on myös menetetystä yhteisöllisyydestä ja yhteishengestä, niiden takaisinsaamisesta ja ottamisesta. Nöyryydestä sekä auttajalla että autetulla - me olemme kaikki ihmisiä ja ihmisinä ihan yhtä arvokkaita. Aina on hyväosaisempia kuin sinä ja minä, aina on huonompiosaisia kuin sinä tai minä. Olisi paljon oppimista ja paljon opettamista.

Todella, ei ollut Arvo Ylppö alentuvainen eikä muuten ollut Aurora Karamzin eikä moni muu hyväosainen. Suuri osa meistä ei ymmärrä, mitä olemme menettäneet. Vanhoista ajoista olisi voinut säästää sen, mikä oli hyvää ja oikeaa, olisi voinut heittää pois vain sen, mikä oli turhaa ja vahingollista."

Tuo oli hyvä kommentti. Ollaan tultu todella erikoiseen tilanteeseen, kun karusti sanottuna tietämätön ei suostu ottamaan tietoa vastaan tietävämmältä. Se on vähän sama kuin jos oppilas kieltäytyy kuuntelemasta opettajaa, sillä verukkeella, että opettaja tietäväisempänä suhtautuu alentuvasti oppilaaseen.

Näen tämän laajempanakin ongelmana yhteiskunnassa. Kaikenmaailman kokemusasiantuntijoiden tai muuten vaan jotain mieltä olevien "tavisten" tuominen asiaan perehtyneiden, usein pitkän akateemisen koulutuksen käyneiden asiantuntijoiden rinnalle, vääristää koko asian käsittelyä. (Silloin kun ei puhuta esim. jostain kaupunginosan puiston viihtyyvyysmuutoksista, jolloin toki tarvitaan niiden puiston käyttäjien näkemyksiä.) Se on parodiaa "demokratiasta", jos ajatellaan, että kuka tahansa olisi samalla viivalla koulutetun asiantuntijan kanssa. Kaikki mielipiteet eivät todellakaan ole samanarvoisia, eivätkä mielipide ja fakta ole samanarvoisia.

Sitten, kun tullaan arkielämän asioihin, on luonnollisesti  yhtä monta tapaa kuin on tekijääkin. Mutta miksi ihmeessä ihminen ei haluaisi oppia itseään paremmin pärjänneeltä? Jos joku pärjää jossain asiassa - etenkin niin, että on pärjännyt omalla toiminnallaan eikä saanut kaikkea valmiina - hänellä varmasti on niksi jos toinenkin, tiettyä elämänasennetta, tiettyä voimaa ja vahvuutta, jolla nimenomaan on pärjännyt. Niin miksi tuollaista ihmistä ei voisi katsoa esimerkkinä?

Ja jos joku hyvin pärjännyt, tai vaikeutensa selättänyt, tarjoaa apua muillekin, sitä ei haluta kuulla, koska tuo pärjännyt on "alentuva" suhteessa muihin?

Vai onko ongelmamme se, että kenelläkään ei ole oikein enää esimerkkejä, joista katsoa mallia?

Mietin tänään haudattua Aira Samulinia, juttuja, joita hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi, myös vanhempia juttuja. Että siinä on esimerkillinen oman ikäpolvensa - mutta myös muille ikäpolville sopiva - ihminen. Erilaisia vaikeuksia on ollut, mutta silti elämänasenne säilyi myönteisenä loppuun asti. Eikä mikään varmasti hänelle tullut ilmaiseksi ja taivaasta tipahtaen.

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Jos ihminen haluaa oppia taloutta, hän ei kauan ole köyhä, tietoa on saatavilla kyllä.

Mutta kun halu puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä muistui mieleeni miten jossain lehdessä joku ihminen muisteli lapsuuttaan 90-luvun laman aikoihin, vähävaraisuus hänen mukaansa näkyi niin että perheessä syötiin mm. silakkapihvejä ja jälkiruoaksi kiisseliä. Ja voihan olla, ettei lapsi noista ruoista pitänyt, mutta nehän ovat maukkaita ja terveellisiä (ja halpoja).

Jotenkin naurattaa, kun luet lehdestä mitä joku on sanonut 90-luvun lamakokemuksista. Palstalla on vaikka kuinka paljon lamavuodet lapsena elänyttä, ei me olla edes nelikymppistä vanhempia... 

Mikä tuossa nyt naurattaa? Ihan relevantti asia tässä keskustelussa nostaa esiin se, mitä muistaa lehtijutusta jonkun lapsuusmuisteluista laman aikana. Täällä palstalla on toki käyty keskusteluja lama-ajan lapsuudesta, mutta ehkä kaikki eivät halua lukea vanhoja ketjuja läpi. Eikä tässä ketjussa ole tainnut yksikään kirjoittaja kommentoida lapsuuttaan 90-luvun lamassa. Et edes sinä. Sen sijaan, että olisit kertonut lamavuosista lapsen silmin nähtynä, päätit ruveta pilkkaamaan toista kommentoijaa.

Itse olen iloinen, jos tänne tuodaan ajatuksia siitä, miten puheena olevasta aiheesta luettu ja oma kokemus (tässä tapauksessa ruokalajeista) menevät ristiin. Tuossa kommentissa sentään pysyttiin aiheessa: siinä, miten ja missä konkreettisissa tilanteissa vähävaraisuus koettiin. Tuo kommentti oli hyvin avartava siinäkin mielessä, että jonkun lapsen mielessä juuri nuo muille tavalliset ruokalajit yhdistyivät lama-ajan vähävaraisuuteen. Aivan samalla tavalla kuin puheena olevan Ylen jutun nuoren naisen köyhän perheen ruokana pitämät ruokalajit ovat edelleen hyvin monille normaalia perusarkiruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nyt pitäisi elää kuten 50v sitten? Eihän 70-luvullakaan eletty samoin kuin 20-luvulla. Sillonkin joku varmasti valitti hemmotellusta nuorisosta, joka ei oikeaoppisesta köyhyydestä tiedä mitään.

Aivan varmasti 70-luvun nuoret ovat saaneet kuulla olevansa pilalle hemmoteltuja, sillä ennen ei ollut sähkölämmitystä, televisiota, kesälomia, nuortenlehtiä ja hiuskihartimia vaan kaikilla oli aina nälkä, lapset raatoi pellolla 8-vuotiaana ja kukaan ei valittanut, vaikka kaikilla oli tuberkuloosi ja espanjantauti. 

Vai että lohta pitää arkikeittoonkin saada.

Itse ostan jouluina lohta. Se on mielestäni ollut hinnakas ruoka aina.

Omassa lapsuudessa lohta ei ollut ruokana edes jouluna.

Mielestäni nuoret aikuiset ovat kovin vaativia siitä, että mitä ruokaa pitää olla.

Mun sapuskat on tavallista edullista arkiruokaa, josta ei nyksä valita. 

Omia aikuisia penskojani en kutsu syömään, koska tavallinen kotiruoka panee heidät nyrpistelemään nokkaansa, kuten teineinä.

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Touché.

Jostain syystä on tullut kuva, että varallisuuseroja ei saisi lainkaan olla eivätkä ne saisi näkyä kenenkään lapsen elämässä millään tavalla. Mistä tämä johtuu? Valtaosa suomalaisista kuitenkin ajattelee, että esim. tietyt palkkaerot ammattien välillä kuuluvat asiaan. Ja että pitkästä koulutuksesta ja vaativasta työstä (+ esim. kokonaistyöajasta) pitääkin maksaa kovempaa palkkaa kuin perustyöstä, jossa vastuu on rajattua.

(Toki valtaosa varmasti vastustaa suurten pörssiyritysten johtajien palkkoja, bonuksia ym., mutta ne ovat kuitenkin ehkä vähän kaukana tästä keskustelusta. Ja moni varmasti vastustaa sitä 1990-luvulla tehtyä poliittista päätöstä, että ansiotuloverotuksen ja pääomaverotuksen verokannat erotettiin toisistaan - sehän viime kädessä on mahdollistanut sen, että erittäin hyvätuloiset ovat rikastuneet entisestään pääomiensa, eivät työnsä, myötä.)

Jos palkkaerot hyväksytään, minkä vuoksi varallisuuseroja ja sen näkymistä elämässä ei voida hyväksyä?

Kerron esimerkin. Minulla oli aikoinaan tuttava, jolla oli tuolloin kaksi alakouluikäistä lasta. Tuttava oli yksinhuoltaja, lasten isä oli ulkomaalaistaustainen, ulkomailta löytynyt, ja ero oli tullut. (En tiedä onko tuo olennaista, ehkä on, ehkä ei.) Hän asui kaupungin vuokra-asunnossa alueella, jonka koulupiiriin kuului myös varakkaiden asuinalue. Lähellä oli keskussairaala. Tuttavani toisen lapsen ystävän vanhemmat olivat molemmat lääkäreitä. Ja lapset siis ystäviä. Tämä tuttavani valitti toistuvasti sitä, miten tällä lapsen kaverilla oli iphone ja oli sitä ja tätä hienoa ja matkustivat jonnekin luksuslomakohteeseen joululomiksi. Ja että molemmat vanhemmat tekivät pitkää päivää töissään. Että miten tuo perhe antaa aivan väärää mallia lapselleen. Nähdäkseni kyse ei edes ollut siitä, että tuttavani oma lapsi olisi kärsinyt tai ollut kateellinen kaverilleen tämän leluista ja laitteista, vaan tuttavani vain halusi moralisoida tuota perhettä. Lopulta kyllästyin ja kysyin: perheen vanhemmat saavat molemmat erittäin hyvää palkkaa; he asuvat todennäköisesti heille parhaimmalla paikalla (työpaikan lähellä); heillä on vain yksi lapsi. Mihin heidän pitäisi rahansa käyttää, jos ei lapseen ja sellaisiin lomamatkoihin, joista itse tykkäävät? Ja tuon perheen vanhemmat kuitenkin tekivät pitkällä koulutuksella pitkää päivää, ja työtä, jonka tarpeellisuutta kukaan ei kyseenalaista. Mihin ne palkkarahat sitten käytettäisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelin samaa. Mikä ihmeen vika on seitikeitossa, se on hyvää. Ja olen hyvätuloinen toimihenkilö. Toinen mikä pisti silmään oli tuo "vaaralliset alueet" joissa ei voi asua.

 

 

Yksi juttu näissä on harrastukset.Näille "köyhille" näyttää kelpaavan vain maksullinen toiminta,mikään ilmainen aktiviteetti ei ole näille oikea harrastus.

Sanon rumasti, mutta sanon silti. Usein näiden juttujen taloudelliseen köyhyyteen liittyy aivan olennaisena osana asia, jota minä sanon henkiseksi köyhyydeksi.

Siinä ajattelu on kapeaa ja ajatellaan, että kaikki muut vain saavat kaiken kutakuinkin tekemättä mitään. Siihen sitten aimo annos kateutta mukaan. Ja nähtävästi sekä media yleisesti että perheet yksilöllisesti suor

Mä olen ollut köyhä ja olen edelleen. Kotona ei opetettu että kaiken saisi vaivaa näkemättä. Ei opetettu pokkuroimaan "parempiaan" eikä halveksimaan " huonompiaan".

Eri

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

No todellakin ovat kasvaneet. Tässä nyt pari lähdettä:

"Suomen tuloerot ovat kasvaneet poikkeuksellisen suureksi. Tilastokeskus kertoi maanantaina, että tuloeroja kuvaava Gini-kerroin on viime vuoden osalta arvossa 29,1.

Se on 1980-luvun loppuun ulottuvan yhtäjaksoisen vertailun perusteella poikkeuksellisen suuri luku."

https://www.hs.fi/talous/art-2000009279363.html

"Suomalaisessa tuloerokeskustelussa tuodaan toistuvasti esille, että Suomen tuloerot ovat edelleen maailman pienimpiä ja että tuloerot eivät ole enää kasvaneet 2000-luvulla. Jälkimmäisen väitteen voi helposti kumota: tuloerot kasvoivat 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2007 asti, ja pienen notkahduksen jälkeen ne ovat jääneet talouden taantuman aikana korkealle tasolle".

https://labore.fi/t&y/ovatko-tuloerot-suomessa-kasvaneet-luultua-enemma…

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Tuo pätee kyllä muihinkin kuin köyhiin, tuo eron poistuminen arki- ja juhlaruoan väliltä.

Meistä suurin osa syö joka päivä sillä tavalla, joka ei-niin-kovin-kauan sitten oli varattu suurinpiirtein kekriin/sadonkorjuujuhliin ja jouluun. Yltäkylläisyyttä nähdäkseen ei tarvitse mennä edes Prismaan, lähi-Alepa jo näyttää sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Touché.

Jostain syystä on tullut kuva, että varallisuuseroja ei saisi lainkaan olla eivätkä ne saisi näkyä kenenkään lapsen elämässä millään tavalla. Mistä tämä johtuu? Valtaosa suomalaisista kuitenkin ajattelee, että esim. tietyt palkkaerot ammattien välillä kuuluvat asiaan. Ja että pitkästä koulutuksesta ja vaativasta työstä (+ esim. kokonaistyöajasta) pitääkin maksaa kovempaa palkkaa kui

Rikkailla on toki lupa pröystäillä, mutta sitten on myös köyhillä oltava lupa valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nyt pitäisi elää kuten 50v sitten? Eihän 70-luvullakaan eletty samoin kuin 20-luvulla. Sillonkin joku varmasti valitti hemmotellusta nuorisosta, joka ei oikeaoppisesta köyhyydestä tiedä mitään.

Aivan varmasti 70-luvun nuoret ovat saaneet kuulla olevansa pilalle hemmoteltuja, sillä ennen ei ollut sähkölämmitystä, televisiota, kesälomia, nuortenlehtiä ja hiuskihartimia vaan kaikilla oli aina nälkä, lapset raatoi pellolla 8-vuotiaana ja kukaan ei valittanut, vaikka kaikilla oli tuberkuloosi ja espanjantauti. 

Niin. Ja sitten oli ne Biafran nälkäänäkevät lapset. Heidän nälänhätäänsä vetoamalla saatiin kasvatettua lähes parinkymmenen vuoden ajan lapsia, jotka edelleen tänä päivänä syövät kuin pakon sanelemina lautasensa tyhjiksi.

Kiitos "Biafran lapset"-meemille, joka teki lähes koko ikäluokasta syömishäiriöisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Touché.

Jostain syystä on tullut kuva, että varallisuuseroja ei saisi lainkaan olla eivätkä ne saisi näkyä kenenkään lapsen elämässä millään tavalla. Mistä tämä johtuu? Valtaosa suomalaisista kuitenkin ajattelee, että esim. tietyt palkkaerot ammattien välillä kuuluvat asiaan. Ja että pitkästä koulutuksesta ja vaativasta työstä (+ esim. kokonaistyöajasta) pitääkin maksaa kovempaa palkkaa kui

Saa toki olla tuloeroja, mutta sitten kun ne kasvavat liian isoiksi, voidaankin toistaa se 1918 tapahtunut "pikkujuttu".

Olen syntynyt 1972 pienituloiseen perheeseen. Meillä syötiin kaloista lähinnä seitiä, keittona tai uunissa kypsennettynä. Tämä siksi, että se oli ainoa kala, mistä mulla ei mennyt "ruoto" kurkkuun. Myöhemmin todettiin kala-allergia, pahimmat oireet saan lohesta ja muista rasvaisemmista kaloista. Seitiä en ole aikuisena testannut, kävisikö se edelleen.

Meillä ruoka oli nykyiseen verrattuna yksinkertaista, perunoita ja lihakastiketta, kaalipataa, laatikoita, keittoja. Ruuan kanssa syötiin aina salaattia tai juuresraasteita. Leipää sai vain keiton kanssa. Hedelmiä ja marjoja oli aina tarjolla jossain muodossa. Hernekeiton äiti keitti itse, purkkihernaria en muista syöneeni kuin joskus mökki-/telttailuolosuhteissa.

"Rikkailla on toki lupa pröystäillä, mutta sitten on myös köyhillä oltava lupa valittaa."

On tietenkin. Ja hyvä on, että valittavat, varsinkin, jos se valittaminen helpottaa asiaa. Sananvapaus on yksi tärkeimmistä asioista, joita meillä on, ja siitä pitää pitää kiinni.

Onko se pröystäilyä, jos rikas/varakas ostaa laadukkaampaa ja itselleen mieluista tavaraa sillä rahalla, jonka hän on enimmäkseen omalla työllään ansainnut?

Lisäksi varallisuuden näyttämiseen ei tietenkään tarvita lupaa keneltäkään. Jos pröystäillään tarkoituksella, se osoittaa tietenkin huonoa makua ja puutteellisia käytöstapoja.

Mitä tulee lupaan valittaa, siitä pitää pitää kiinni. Mutta valittamisessa on useampi ongelma, valitettavasti. Yhtäältä ihmiset tekevät sitä nykyään todella paljon. Ja media ja some lietsovat sitä entisestään. Se johtaa - on jo johtanut - siihen, että kukaan ei oikein jaksa kuunnella muiden ihmisten valitusta. Lisäksi ihmisillä on - ehkä siitä loputtoman valituksen kuuntelemisesta johtuen - entistä korostuneempi tarve saada se valitus loppumaan tavalla tai toisella. Kaikkein yleisin tapa on ryhtyä neuvomaan.

Useimmiten valituksen aiheet ovat viime kädessä sellaisia, että valittava ihminen pystyisi omaa toimintaansa muuttamalla joko vähentämään valituksen aihetta tai poistamaan sen kokonaan. Ihmiset nyt aiheesta riippumatta ovat kuitenkin kovin kiintyneitä omiin tapoihinsa, ja muutoksen tekeminen on aina rasittavampaa kuin senhetkisessä tilanteessa oleminen. Usein muutokset tapahtuvatkin vain viimeisen pakon edessä.

Mitä ulkopuolisempi on valittavan ihmisen elämästä käsin, sitä helpompaa on nähdä ne keinot, joita käyttämällä valittaja voisi päästä valituksen aiheestaan eroon. Läheiset ihmiset näkevät asian ehkä toisin: he saattavat tietää, että ylipainoinen painostaan valittaja on yrittänyt laihduttaa x kertaa ja kuvio on muuttunut jojoiluksi ja että ihmistä ei oikeastaan saa päästää enää koskaan dieetille. Ulkopuolisen silmin on helppo vain sanoa: tuon pitää laihduttaa.

Sama kaava pätee näihin median uutisoimiin "köyhiin": tälläkin palstalla aina jumpataan niiden samojen tahtien mukaan, kun nähdään, mikä kaikki on jutun päähenkilön elämässä, rahankäytössä, ruokavaliossa ja asenteessa pielessä.

Siinä on ero sen pröystäilevän rikkaan ja valittavan köyhän välillä. Rikas ei valita (paitsi Wahlroos valittaa köyhistä), joten häntä ei voi päästä neuvomaan. Jos köyhä vain valittaa, häntä ei voida muulla tavoin auttaa kuin valittamalla. Aina jos valittaa jostain, ihan sama mistä, ottaa riskin, että kuulija alkaa neuvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varallisuuserot ei ole kasvaneet, silkkaa soppaa.

Ja kyllä ennenkin oli köyhiä ja rikkaita, ja lapset tasan tiesi, kumpaa oli. 

Avuttomuus on uutta, ja ihan oudot käsitykset siitä, miten varallisuus kasvaa. On kadonnut ero arkiruuan ja juhlan väliltä näiltä valittajilta, joille ei kelpaa se ihan normaali ruoka, jota enemmistö syö.

Ei Suomessa ole mitään oikeita köyhiä, on vain asiansa itse ryssineitä. Siksi niitä ei mediaankaan saa.

Touché.

Jostain syystä on tullut kuva, että varallisuuseroja ei saisi lainkaan olla eivätkä ne saisi näkyä kenenkään lapsen elämässä millään tavalla. Mistä tämä johtuu? Valtaosa suomalaisista kuitenkin ajattelee, että esim. tietyt palkkaerot ammattien välillä kuuluvat asiaan. Ja että pitkästä koulutuksesta ja vaativasta työstä (+ esim. kokona

Kantsisikin köyhän muistaa, miten se päättyi kun köyhät lähtivät ryöstöretkelle 1918. Ettei käy sama uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

"Hyväosainen todellakin voi opettaa, jos hänellä on tieto ja taito. Mistä sen alentuvaisuuden tähän vedit? Eikä lapsi opi alentuvaisuudella sen paremmin kuin aikuinen.

Kyse on siitä, että ihmiset oppisivat itse parantamaan omaa elämäänsä. Kyse on myös menetetystä yhteisöllisyydestä ja yhteishengestä, niiden takaisinsaamisesta ja ottamisesta. Nöyryydestä sekä auttajalla että autetulla - me olemme kaikki ihmisiä ja ihmisinä ihan yhtä arvokkaita. Aina on hyväosaisempia kuin sinä ja minä, aina on huonompiosaisia kuin sinä tai minä. Olisi paljon oppimista ja paljon opettamista.

Todella, ei ollut Arvo Ylppö alentuvainen eikä muuten ollut Aurora Karamzin eikä moni muu hyväosainen. Suuri osa meistä ei ymmärrä, mitä olemme menettäneet. Vanhoista ajoista olisi voinut säästää sen, mikä oli hyvää ja oikeaa, olisi voinut heittää pois vain sen, mikä oli turhaa ja vahingollista."

Tuo oli hyvä kommentti. Ollaan tultu to

Voisiko joku paremmin pärjäävä lahjoittaa mulle terveyttä ja jaksamista enemmän? Kaikenlaista tietotaitoa on minullakin runsaasti, en vain aina jaksa/pysty laittamaan sitä käytäntöön.

Oletan, että kaltaisiani köyhiä on paljon. Siksi niitä neuvoja pidetään usein alentuvina. Fiksusta ihmisestä ei ole kovin kivaa, kun häntä pidetään idioottina.

Vierailija kirjoitti:

Touché.

Jostain syystä on tullut kuva, että varallisuuseroja ei saisi lainkaan olla eivätkä ne saisi näkyä kenenkään lapsen elämässä millään tavalla. Mistä tämä johtuu? Valtaosa suomalaisista kuitenkin ajattelee, että esim. tietyt palkkaerot ammattien välillä kuuluvat asiaan. Ja että pitkästä koulutuksesta ja vaativasta työstä (+ esim. kokonaistyöajasta) pitääkin maksaa kovempaa palkkaa kui

Saa toki olla tuloeroja, mutta sitten kun ne kasvavat liian isoiksi, voidaankin toistaa se 1918 tapahtunut "pikkujuttu".

Olen tuo jolle vastaat ja myös se, joka tuolla aiemmin muistutti vuoden 1918 sodasta. Olen samaa mieltä, että tuloeroja saa ja pitää olla ja niitä saa myös näyttää, mutta niitä ei saa päästää paisumaan liian pitkälle.

Nyt ollaan kuitenkin ehkä siinä tilanteessa - josta olen kirjoittanut tähän ketjuun jo aiemmin - että köyhyydestä kärsivien ihmisten elämässä on muitakin ongelmia kuin se rahan puute eli köyhyys. Yleensä elämänhallinnan ongelmat ja mahdollisesti ongelmia mielenterveyden kanssa. Ja että nuo kaksi ongelmaa pitäisi saada ensin kuntoon.

Meillä on kuitenkin tulontasausjärjestelmää - toisin kuin Suomessa tai Venäjällä vuonna 1918 ja sitä ennen - jossa ollaan tilanteessa, että myös tämän keskustelun kirvoittaneen jutun pariskunta saa 1800 euroa kuussa puhtaana käteen yhteiskunnalta ilman, että he osallistuvat yhteiskunnan toimintaan (muulla tavalla kuin hoitamalla omaa lastaan). On hyvin tiedossa, että meidän tyyppisessämme yhteiskunnassa lapset+nuoret ja vanhukset (+sairaat) hoidetaan mutta se edellyttää sitä, että työkykyiset työikäiset pitää saada kantamaan kortensa kekoon. Nyt näin ei ole. Ja tiedän kyllä, että työttömyystilastoja ja työllisyystilannetta sotkevat ne faktisesti työkyvyttömät ihmiset, jotka kortistossa pyörivät työttömän nimikkeellä. Pitkäaikaistyöttömien, etenkin nuorten, tapauksessa työttömyydestä johtuva köyhyys ja syrjäytymisen kokemuksista kumpuava näköalattomuus pitää saada katki. Ihmiselle on tärkeää kuulua yhteisöön ja tietää tekevänsä tärkeää, myös muita ihmisiä hyödyttävää työtä. Olla osa yhteiskuntaa.

Se ei selkeästi ole ratkaisu - sitähän on kokeiltu jo noin 30 vuotta - että annetaan ihmiselle rahaa kotiin ja annetaan ihmisen pysyä siellä kotona. Se on sama kuin että masentuneelle tai muulle mielenterveysongelmaiselle annetaan pilleriresepti kouraan ja lähetetään kotiin ja sanotaan, että tule uusimaan resepti vuoden päästä.

Ihmiset on jätetty liian yksin. Yhteiskunnalta pitää löytyä rahaa kartoittaa kunkin köyhän yksilöllinen tilanne, tarjota mt-ongelmiin ammattiapua ja tarvittaessa niin paljon tukea elämänhallinnan kuntoon saamiseksi, kuin tarve kussakin tapauksessa vaatii.

Suomessa ei edes ole mitään todellisia tuloeroja, Nallekin siirsi kirjat Ruotsiin. Kannattaisi vähän vertailla muihin maihin, avautuisi silmät.

Henkinen köyhyys on sitten erikseen, huono elämänhallinta ja ihan poskettomat vaatimukset siitä, millaista elämää pitää vastikkeettomilla tuilla pystyä elämään. Että arkiruuan pitää olla kallista ja hienoa on hyvä esimerkki. Ikävä kyllä malli periytyy tehokkaasti, köyhän lapsi on usein köyhä. Ei siksi ettei mahdollisuuksia olisi, vaan siksi ettei niitä tajuta käyttää, vaan koko elämä on rakennettu tukien maksimoinnille. Ei sellaisesta koskaan mitään tule.

Mitä ihmettä nyt taas. Minun lapsuus elettiin 80-90-luvuilla ja vakioruokia oli: makkarakeitto HK:n sinisestä, jauhelihakastike ja pasta/peruna, chili con carne ja riisi, makkarakastike ja perunamuusi, kalapuikot ja riisi. Vanhempani olivat molemmat töissä. Mitä ihmeen vikaa on tavallisissa ruoissa? Hernaria keitettiin sammiollinen Loppiaisena joulukinkun jämistä ja mummolasta tuotiin omenat ja pakkasmarjat.

Teen samantyylistä ruokaa omille lapsilleni, kasvispainotteisemmin. Leivon sämpylöitä usein kotona ja aamiaisella keitetään puuro. Arjen säästöt tehdään perusjutuissa.