Mikä yhdistää tuntemiasi pariskuntia, joilla on hyvä parisuhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Allekirjoitan. Nuoresta yhdessä olleet tutut pariskunnat on joko eronneet (minäkin) tai lähes eronneet, sen sijaan vanhempana etsitään kumppania viisaammilla kriteereillä. Toisen kierroksen suhteeni on paljon onnellisempi kuin ensimmäinen, sillä viehätyksen lisäksi etsin tällä kertaa aitoa henkistä yhteensopivuutta."

Tunnen vain yhden tuollaisen parin, vaimo 70+ ja mies jo kuollut eli menivät nuorina naimisiin olosuhteiden pakosta ja erosivat, kun lapset olivat aikuisia. Miehellä oli ongelmana voimakas mustasukkaisuus ja vaimo löysi uuden, 10 vuotta nuoremman, joka valitettavasti hänkin kuoli, mutta ehtivät olla yhdessä 15 vuotta. Eli vasta toisessa avioliitossa löytyi täydellinen match, jonka ulkopuolinenkin näki täydelliseksi: ihan vain keskinäisen lämpimän vuorovaikutuksen kautta ja yhteisen tekemisen.

Niinkin voi tapahtua, mutta tilastollisesti toinen avioliitto purkautuu huomattav

Se hyvä ja turvallinen parisuhde, joka on lasten koti, muodostuu yhdeltä osaltaan myös siitä aikuisten "hinkutuksesta". Ikävä kyllä silloin, jos tältä osaltaan parisuhde ei toimi, se on hyvin isolla todennäköisyydellä joko toimimaton ja riitaisa / jännitteinen, tai se päättyy hyvinkin pikaisesti.

Se ettei olla muutettu yhteen pitkässäkään suhteessa. Ainakin 80 % riidanaiheista häviää sillä ja intohimo säilyy. 

Vierailija kirjoitti:

Asiat tehdään yhdessä, lapset hoidetaan, koti samoin, talous on yhteinen ja kumpikaan ei juokse yksin kapakoissa viettämässä tyttöjen/poikien iltoja. Lomat yhdessä. Ymmärrys molemmilla, että kun lapset ovat pieni, se vaatii oamlaisensa suhtautumisen mutta se on vain muutama vuosi.

Tämä nyt on aika puppua. Itse tukehtuisin tuollaisessa liitossa. 

Meillä ei ole mitään "salaisuutta" pitkän liittomme onnistumiseen: me vain tykätään toisistamme niin hurjasti <3

Tottakai pitää olla molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus, ja hoitaa kotia tasapuolisesti jne., mutta eivät nuokaan takaa onnellista parisuhdetta, jos eivät persoonat natsaa kohdilleen.

Minä ja mieheni satuimme löytämään toisistamme sen ns. puuttuvan puolikkaan ja olemme edelleen yhtä rakastuneita kuin 25 vuotta sitten.

Työkaverini ei ole onnistunut parisuhteissaan, avioeroja on takana kolme, ja eroja on myös lyhyemmistä parisuhteista.

Ensimmäisestä avioliitosta erosi, koska halusi päästä eroon itseään vanhemmasta ja tylsästä miehestä.

Toisesta avioliitosta erosi, koska tämä mies, joka oli taustatekijänä ensimmäiseen eroon, olikin täysin epäluotettava, eikä pystynyt huolehtimaan kunnolla edes itsestään, saati lapsesta, joka heille (vahingossa) tuli. 

Kolmannesta avioliitosta erosi, koska otti taas itseään vanhemman miehen, joka olisi ilmeisesti kaivannut enemmän kahdenkeskeistä aikaa, ja kiukutteli edellisestä liitosta syntyneelle lapselle.

Sääliksi tavallaan käy tätä naista. Hän on omien (väärien) valintojensa uhri. Naispuoleinen Aku Ankka. Parisuhdevalintojen lisäksi hän on tehnyt todella huonoja valintoja myös asumisen suhteen, ja on kärsinyt niistä taloudellisesti todella rankasti, ikää on jo, mutta velkaa jäljellä, eikä vieläkään asu sellaisessa kodissa, johon olisi tyytyväinen (naapurimelu häiritsee).

Käänteisesti voi todeta, että jos tekee kaiken päin vastoin kun hän on tehnyt, voi elää elämänsä onnellisesti sekä parisuhteissa että muutenkin.

Rakkaus, kunnioitus, yhtenevä ajatusmaailma-huumori-tavoitteet elämässä. 

Kumppania täytyy osata arvostaa.Silloin osaa arvostaa myös yhdessäoloa, eikä tee muualle mieli.

Perhekeskeisyys. Siis puoliso ja lapset ovat ykkösenä tärkeysjärjestyksessä, vaikka olisi ura, omia harrastuksia, unelmia ja tavoitteita.

Kaikissa tietämissäni pitkissä onnellisissa liitoissa ollaan perhekeskeisiä. Ja taas niissä missä tiedän olevan ongelmia, vähintään toinen puolisoista elää enemmän itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaveripoppoo, joka kokoutuu kerran vuodessa. Yksi sieltä sanoi, että minä ja mieheni ollaan unelmapari, relationship coals. Sanoi, että se liittyy siihen, miten edelleen 10v yhteiselon jäljeen katsotaan toisiamme.

Kumppani=perhe, sitoutuminen pysyvää, yhteiset päämäärät. Välillä ryppyjä rakkaudessa mutta niistä aina selvitään, kun on tahtotila rakastaa.

Yritämme siis rakastaa huonoinakin hetkinä, vaikeudet vahvistaa. Ollaan kuin paita ja peppu.

Siistiä. Parisuhdehiilet. Siinä tavoitetta itsellekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi yhtäkään oikeasti onnellista pariskuntaa lähipiiristä/tuttavapiiristä. Kaikilla on erityyppisiä massiivisia ongelmia mutta roikkuvat silti yhdessä. 

Ikävä kyllä havainnut saman. Ja nämä jotka hehkuttaa sitä onneaan tuolla jossain somessa tai yleisissä puheissa, omaavat yleensä isoimmat ongelmat. On salasuhteita ja toksista ilmapiiriä ja valtataisteluja, you name it.

Viimeisin oli taas tällainen tapaus, kun tuttavanainen järjesti itse itselleen vuosipäiväjuhlat, perusti sometilit ja postasi juhlista ja teki ison numeron, kehui vuolaasti kuinka miehensä auttanut järjestelyissä ja kiitteli. Satun tietämään, että mies ei laittanut puheiden mukaan rikkaa ristiin ja kaiken muun lisäksi miehellä on ollut vuosia salasuhde. Melkoisen omituista.

Lyhyesti, usko on mennyt ihmisiin.

Tunnistan vastaavan tilanteen tai useamman kulissin. Onnellisia taitaa olla ne joiden ei tarvitse esittää kenellekään.

"Kuulostaa aivan kamalalle että aikuisten keskinäinen hinkutus menee lapsen turvallisuuden edelle. Ja tätä joku onneton pitää analyysinsa päätteeksi hyvänä parisuhteena. Hyvä parisuhde on lapsen henkinen koti. "

Jos viittaat tuolla vanhempieni suhteeseen ja minun lapsuuteeni, niin kyseessä ei ollut vanhempien "hinkutus" (onko sulla jotain ongelmia oman seksuaalisuutesi kanssa, kun käytät noin häpäisevää verbiä), vaan heidän kutsumusammattinsa, johon molemmat olivat uppoutuneita (ns. uraihmisiä). Lisäksi he haksahtivat silloiseen kasvatusmuotiin (ns. vapaa kasvatus, sitä suosittelivat kaikki valvelutuneet kasvatusoppaat tuolloin), johon olivat myös oman taustansa vuoksi alttiita eli lapsen pitää olla itsenäinen ja pärjätä yksin jo varhain. Äitinikin on lastenvahtien hoitama, hänen äitinsä tuskin vanhempiaan tapasi, koska siinä yhteiskuntaluokassa palveljat hoitivat lapset. Eli nämä menevät sukupolvittain.

Syy siis ei ollut heidän rakkautensa, vaan ensisijaisesti muut asiat. Kirjoitin ehkä hiukan harhaanjohtavasti. Omalta osaltani olen vanhempana koettanut toimia toisin eli lapset ovat olleet kanssamme todella paljon. Mutta helppo oli myös päästää irti omille siivilleen.

Se että mies on atonis pitää yleensä liekin suhteessa. Tämäkään ei tosin riitä nyky pv aina ;/. Tunnen komeita miehiä ketkä ovat saaneet pahasti siipeen.. niin pahasti ettei siitä nousta välttämättä enää lentoon.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei olla muutettu yhteen pitkässäkään suhteessa. Ainakin 80 % riidanaiheista häviää sillä ja intohimo säilyy. 

Tämä on muuten ihan totta, silloin kun ei ole tarkoitus hankkia (yhteisiä) lapsia. Suhteen kannalta tärkeä erillisyys toteutuu itsestään, pieni kaipaus auttaa ylläpitämään intohimoa ja toimiva seksielämä taas on hyvin tärkeää parisuhdetyytyväisyyden kannalta. 

Ei tarvitse riidellä kotitöistä, rahoista, uusperhejutuista eikä sisustuksesta. Voin suositella erillissuhdetta lähes 15 vuoden kokemuksella. 

Ainut parisuhde, jonka laadusta voin olla varma, on omani. Kunnioitus on myös meidän suhteemme kulmakivi, mutta on siinä muutakin. Pyrin itse kunnioittamaan ihan kaikkia ihmisiä, mutta parisuhde vaatii enemmän. Arvot, elämäntapa, tapa katsoa maailmaa, fyysinen yhteensopivuus. Minulle nämä ovat ne ainekset, jotka väistämättä tarvitaan.

Kunnioitus on liima, jota ilman hyvistäkin aineksista tulee huono lopputulos. Mutta jos hyvät ainekset puuttuvat, kunnioituskaan yksin ei riitä. Järkiliittojen kannattajat ovat varmaan eri mieltä tästä. 

Tietynlainen tiukkapipoisuuden puute tai rentous. Mitenköhän sen ilmaisisi. Ei tehdä kärpäsestä härkästä ja luoda turhaa draamaa. Se varmaan on yhteydessä itsetuntoon, luottamukseen ja kunnossa olevaan mielenterveyteen.

Rohkeus olla oma itsensä,hyvä kommunikointi.puhutaan asioista,suoraankin. Rehellisyys. Yhdessä oleminen ei ole väkinäistä. Tietty hyvä tuuri käynyt,että löytäneet toisensa.

Tosi monessa näistä viesteistä puhutaan lapsista ja perhe-elämästä. Eikös tämä aloitus koskenut hyvää parisuhdetta? Ei siitä millainen vanhempi puoliso on lapsille, vaan millainen on hyvä parisuhde, siis kahden aikuisen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys, koulutus ja yleinen elämänhallinta. Hyvä mielenterveys. 

Voi hyvää yhteistä elämää elävilläkin pariskunnilla olla haasteita mielenterveydessä, esimerkiksi taipumusta masennukseen tai ahdistuneisuuteen (älykkäillähän aika yleistä), se voi jopa sitoa parin lujemmin yhteen, jos toinen tukee ja ymmärtää niissä alamäissäkin. Kun kumppani on kriisitilanteessa järkähtämätön turva, arvostaa häntä myös entistä enemmän. Tietenkin toisen mielenterveyden horjuminen voi olla itselle liikaa, eikä sitä ole mikään pakko kestää. Mutta silloin ero saattaa olla parempi ratkaisu, kuin jäädä ihmettelemään/arvostelemaan toisen sairastumista.

Se riippuu luonteista jos molemmat haluaa tilaa, vapautta tehdä asioita yksinkin jos tää puoli natsaa, tai jos on pari joka haluaa tehdä kaikki yhdessä, takertua, olla läheisriippuvainen niin sekin on ok kun molemmat haluaa. Mutta jos toinen haluaa itsenäisyyttä, vapautta tehdä asioita yksin ja toinen ei ja tulee onnettomaksi jos ei saa tarpeeksi huomiota,yhdessä oloa. 

Sitten se seksi siinäkin pitää halut kohdata ja seksi mieltymykset

Huumori ja se että tulee ymmärretyksi

Usein parhaimmat suhteet on ne jotka ovat aloittaneet yhdessä nuorena, muutamia seksi kokemuksia. Ei tuhansia, satoja sillon ihminen on muuttunut eikä löydä kumppania kun hakee aina vaan parempaa, ihmisestä tulee kyyninen ja toinen on vaan esine jonka vaan voi vaihtaa kyllästyessään. Mitä kauemmin sinkkuutta kestää niin parhaimmat on viety. Kun on nuori on vielä valinnan mahdollisuuksia kyllä se jo 25v loppuu, kermat on viety kakusta. 

Huumori ja kotityöt, lastenhoito yhdessä, toisen kannustaminen ja tukeminen vaikeuksien kohdatessa

Sopeutumiskyky.