Mikä yhdistää tuntemiasi pariskuntia, joilla on hyvä parisuhde?

En voi puhua muiden puolesta, mutta meillä on hyvä suhde. Yhteistä on se, että on samanlainen arvomaailma ja tulevaisuudentavoitteet. Kunnon kommunikointitaidot ja otetaan huomioon molempien mielipiteet eikä jyrätä toista alas omien mielipiteiden kanssa. Vastuunkanto yhteisistä asioista, kumpikin huolehtii kotitöistä ilman, että toisen täytyy muistuttaa. 

Tässä on 10 kohtaa, jotka voivat yhdistää pariskuntia, joilla on hyvä parisuhde:

Avoimuus ja rehellisyys: Pariskunnat, jotka voivat puhua avoimesti ja rehellisesti toisilleen, luovat vahvan perustan luottamukselle.

Kunnioittava kommunikaatio: Hyvä kuuntelu ja toisen kunnioittaminen keskusteluissa ovat tärkeitä tekijöitä, jotka edistävät selkeyttä ja ymmärrystä.

Yhteiset tavoitteet: Pariskunnilla, joilla on yhteisiä päämääriä ja unelmia, on motivoiva voima, joka auttaa heitä työskentelemään kohti yhteistä tulevaisuutta.

Empatia ja ymmärrys: Kyky asettua toisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan auttaa luomaan vahvaa emotionaalista yhteyttä.

Luottamus ja turvallisuus: Luottamus toiseen luo turvallisen ilmapiirin, jossa kumppanit voivat jakaa haavoittuvaisuutensa ja pelkonsa.

Yhteinen huumori: Huumorintaju ja kyky nauraa yhdessä voivat helpottaa stressiä ja lisätä yhteistä iloa parisuhteessa.

Itsenäisyys ja yksilöllisyys: Vaikka yhteys on tärkeä, on myös tärkeää antaa tilaa toisilleen ja tukea kumppanin yksilöllistä kasvua.

Positiivinen vuorovaikutus: Positiivinen ja rakentava vuorovaikutus luo myönteisen ilmapiirin, joka vahvistaa parisuhteen hyvinvointia.

Arvostuksen osoittaminen: Pienet eleet ja sanat, jotka ilmaisevat kumppanin arvostamista, voivat vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Joustavuus ja kompromissivalmius: Elämässä tulee vastaan haasteita, ja pariskunnat, jotka voivat sopeutua muutoksiin ja tehdä kompromisseja, voivat käsitellä paremmin vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on hyvä parisuhde? Meillä vaimo tekee nuo kaikki ja sängyssäkin kaikki käy. On kyl hyvä. 👍

Mitä sinä teet vaimosi hyväksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat olleet yhdessä varsin nuoresta saakka.

Mies ei ole ollut pelimies eikä nainen ole juossut juoksuja.

Henkinen yhteys ja yhteinen kiinnostus muuhunkin kuin pragmaattiseen arjen pyörittämiseen.

Eivät ole pullahtaneet, alkoholisoituneet, tms.

Uskoakseni seksielämä kunnossa.



Siinä myös 5 syytä miksi hyvän kumppanin löytäminen on vaikeaa. Aika moni saa näistä 0/5. Ja sitten kuvio on nykymallin mukainen: yhteen pikapikaa +-30v tienoilla koska halutaan perhe, käytännöllistä arkea kunnes lapset on kasvatettu, ja ero.

Oma näkemykseni on aivan päinvastainen. Ne, jotka on olleet nuoresta asti yhdessä, ovat usein yhdessä pitkään vain tottumuksesta ja koska ei tiedetä paremmasta eikä uskalleta lähteä kokeilemaan muuta. Perhe perustetaan, koska niin kuuluu tehdä, eikä mietitä, ollaanko siinä oikeasti onnellisia. Sitten kun lapset on vähän k

Allekirjoitan. Nuoresta yhdessä olleet tutut pariskunnat on joko eronneet (minäkin) tai lähes eronneet, sen sijaan vanhempana etsitään kumppania viisaammilla kriteereillä. Toisen kierroksen suhteeni on paljon onnellisempi kuin ensimmäinen, sillä viehätyksen lisäksi etsin tällä kertaa aitoa henkistä yhteensopivuutta.

Onnellisuus syntyy mielestäni siitä, että molemmilla on hyvät elämät myös erikseen, mutta yhdistäviä asioita on runsaasti. Läheisyydentarpeet ovat suunnilleen samanlaiset, samoin huumorintaju ja elämänkatsomus. Ja kun on löytänyt sen ihanan suhteen, niin sitä vaalitaan molemmin puolin kunnioittavalla ja keskustelevalla käytöksellä. Pieni romanttisuuskaan ei ole pahasta.

Naiset ei nalkuta. Se on avain onneen. Jotkut naiset nalkuttaa aina, tekipä mies mitä tahansa. Asennekysymys.

"Allekirjoitan. Nuoresta yhdessä olleet tutut pariskunnat on joko eronneet (minäkin) tai lähes eronneet, sen sijaan vanhempana etsitään kumppania viisaammilla kriteereillä. Toisen kierroksen suhteeni on paljon onnellisempi kuin ensimmäinen, sillä viehätyksen lisäksi etsin tällä kertaa aitoa henkistä yhteensopivuutta."

Tunnen vain yhden tuollaisen parin, vaimo 70+ ja mies jo kuollut eli menivät nuorina naimisiin olosuhteiden pakosta ja erosivat, kun lapset olivat aikuisia. Miehellä oli ongelmana voimakas mustasukkaisuus ja vaimo löysi uuden, 10 vuotta nuoremman, joka valitettavasti hänkin kuoli, mutta ehtivät olla yhdessä 15 vuotta. Eli vasta toisessa avioliitossa löytyi täydellinen match, jonka ulkopuolinenkin näki täydelliseksi: ihan vain keskinäisen lämpimän vuorovaikutuksen kautta ja yhteisen tekemisen.

Niinkin voi tapahtua, mutta tilastollisesti toinen avioliitto purkautuu huomattavasti todennäköisemmin kuin ensimmäinen.

On totta ettei nuorella ihmisellä usein ole kypsyyttä valita sopiva kumppani, mutta kiintymyssuhdemallilla taitaa silti olla siinä suurempi merkitys. Mitä vanhemmaksi tulen (nyt 55), sitä enemmäin huomaan asioita, joihin ihminen ei valitettavasti voi itse hirveän paljon vaikuttaa. Tarkoitan geenejä, jotka määräävät persoonallisuuden ja ulkonäön ja perheen, johon syntyy. Vanhempien parisuhdemallilla ja varhaisen ja myöhemmänkin vuorovaikutuksen laadulla (kiintymyssuhdemalli) on valtava merkitys sille millaisia kumppaneita valitaan.

Turvallisesti kiintynyt osaa valita kumppanin, joka sopii itselle, vaikka kypsyyttä vielä ei olisi, mutta on tunne ihmisestä, joka pystyy antamaan hyvää ja on kykyä antaa hyvää myös takaisin, koska vanhempien parisuhdemalli vaikuttaa myös taustalla. Ei tyydytä puolin eikä toisin ja voimakas eroottinen kipinäkin löytyy. Turvallisesti kiintynyt osaa jopa teini-ikäisenä valita puolison, joka sopii hänelle.

Parinvalinnassa alitajuiset asiat ovat taustalla, ei järki. Jos valitsee järjellä, seksuaalinen kipinä jää herkästi avioliitosta pois, millä on kauaskantoiset seuraukset. Ainakin itse koen, että seksillä on parisuhteessa valtava merkitys. Se kannattelee niinä aikoina, kun on jotain kahnausta, että puoliso viehättää seksuaalisesti niin paljon eli en lainkaan usko järkiliittoihin. Kaikki parit joita pidän onnellisina (oma 30+ kestänyt parisuhde mukaanlukien) perustuvat voimakkaaseen seksuaaliseen kipinään. Esimerkiksi vanhempieni liitto on kestänyt 55 vuotta ja vieläkin näkee pienistä eleistä, että he viehättyvät toisistaan seksuaalisessa mielessä. Lapsena ja nuorena koin, että olin hieman ulkopuolinen perheessäni. Vanhemmilla ei ollut kovin paljon minulle aikaa, mutta toisilleen heillä oli aina aikaa. He olivat ja ovat erittäin tiivis pari kuten minäkin olen puolisoni kanssa. Tiedostamatta olen toistanut tätä mallia, mikä ehkä on hyväkin nuorelle, että hän pääsee helposti irtautumaan lapsuudenperheestään. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei nalkuta. Se on avain onneen. Jotkut naiset nalkuttaa aina, tekipä mies mitä tahansa. Asennekysymys.

Ihminen joka ei viihdy omassa elämässään nalkuttaa, vaikka syytä ei olisi. Mutta sitten on nalkutusta, joka perustuu siihen ettei parisuhde toimi jollain alueella. Sellainen nalkutus on ratkaistavissa parisuhdeterapialla. Ensin mainittu on luonnekysymys ja tunsin itsekin tuollaisen naisen. Hänellä on kolmas avioliitto meneillään. 

Ollaan vähän hukassa itseltä. Ei osata tai uskalleta tehdä asioita yksin eikä olla kokonaisia itsekseen. Esim. ei ole rohkeutta mennä vaikkapa höntsäporukoihin yksinään.

Salaa ollaan vähän masentuneita kotihiiriä, eikä kyetä elämään inspiroivaa elämää tai käymään yksin sitä sisäistä vuoropuhelua jota henkiseen kasvuun vaaditaan. Siihen sitten tarvitaan toinen "jatkeeksi ja tueksi".

Mielipiteeni on vihattu, tiedän. Mutta minusta parisuhde jossa asutaan yhdessä ja ei osata elää yksin elämää niinkuin olisi henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, ihanan seikkailuna, on vain vähän reppanaa.

yh, n

Suhteessa kumpikin ovat henkisesti kypsiä.

Kyllä se on se keskinäinen kunnioitus ja toisen huomioiminen.

Kyllä se on peppuperjantai.

Vierailija kirjoitti:

Ovat olleet yhdessä varsin nuoresta saakka.

Mies ei ole ollut pelimies eikä nainen ole juossut juoksuja.

Henkinen yhteys ja yhteinen kiinnostus muuhunkin kuin pragmaattiseen arjen pyörittämiseen.

Eivät ole pullahtaneet, alkoholisoituneet, tms.

Uskoakseni seksielämä kunnossa.



Siinä myös 5 syytä miksi hyvän kumppanin löytäminen on vaikeaa. Aika moni saa näistä 0/5. Ja sitten kuvio on nykymallin mukainen: yhteen pikapikaa +-30v tienoilla koska halutaan perhe, käytännöllistä arkea kunnes lapset on kasvatettu, ja ero.

Tässä on kyllä hyviä pointteja ja sopii myös meihin hyvin. Ollaan valittu toisemme ensisijaisesti, lapset tulivat vasta yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ei siis etsitty kumppania lisääntymistarkoitukseen. Nuorempana teimme paljon omia juttuja, kasvoimme sekä yhdessä että erikseen. Ehkä jos nuorena muuttaa heti yhteen ja tekee lapset, ei ehdi kokea nuoruutta ja omaa elämää tarpeeksi. Meillä on hyvä parisuhde ja ulkopuolistenkin mukaan ollaan hyvä ja onnellinen pari.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vähän hukassa itseltä. Ei osata tai uskalleta tehdä asioita yksin eikä olla kokonaisia itsekseen. Esim. ei ole rohkeutta mennä vaikkapa höntsäporukoihin yksinään.

Salaa ollaan vähän masentuneita kotihiiriä, eikä kyetä elämään inspiroivaa elämää tai käymään yksin sitä sisäistä vuoropuhelua jota henkiseen kasvuun vaaditaan. Siihen sitten tarvitaan toinen "jatkeeksi ja tueksi".

Mielipiteeni on vihattu, tiedän. Mutta minusta parisuhde jossa asutaan yhdessä ja ei osata elää yksin elämää niinkuin olisi henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, ihanan seikkailuna, on vain vähän reppanaa.

yh, n

Miksi sinun mielipidettäsi kukaan vihaisi. Kaikkia ei ole tarkoitettu parisuhteeseen, vaan viihtyvät paremmin yksin. Eihän elämää tarvitse toisille rakentaa vaan itselle ja lapsille, jos niitä on. Myönnän, että omassakin kommentissani korostui se, että parisuhde-elämä jotenkin rakentuu psykologiselle "hyvyydelle", mutta elämän merkityksellisyydelle ja onnellisuudelle parisuhde ja siihen pyrkiminen voi olla jopa haitaksi. Eikä onnellinen parisuhde ole mikään hyvän elämän mittari.

Älä kadehdi parisuhde-eläjiä; siitä on kyse, kun on tarve mitätöidä heidän tyytyväisyyttään elämäänsä ja tietää paremmin heidän asiansa kuin he itse.

Vierailija kirjoitti:

"Allekirjoitan. Nuoresta yhdessä olleet tutut pariskunnat on joko eronneet (minäkin) tai lähes eronneet, sen sijaan vanhempana etsitään kumppania viisaammilla kriteereillä. Toisen kierroksen suhteeni on paljon onnellisempi kuin ensimmäinen, sillä viehätyksen lisäksi etsin tällä kertaa aitoa henkistä yhteensopivuutta."

Tunnen vain yhden tuollaisen parin, vaimo 70+ ja mies jo kuollut eli menivät nuorina naimisiin olosuhteiden pakosta ja erosivat, kun lapset olivat aikuisia. Miehellä oli ongelmana voimakas mustasukkaisuus ja vaimo löysi uuden, 10 vuotta nuoremman, joka valitettavasti hänkin kuoli, mutta ehtivät olla yhdessä 15 vuotta. Eli vasta toisessa avioliitossa löytyi täydellinen match, jonka ulkopuolinenkin näki täydelliseksi: ihan vain keskinäisen lämpimän vuorovaikutuksen kautta ja yhteisen tekemisen.

Niinkin voi tapahtua, mutta tilastollisesti toinen avioliitto purkautuu huomattavasti todennäköisemmin kuin ensimmäinen.

Kuulostaa aivan kamalalle että aikuisten keskinäinen hinkutus menee lapsen turvallisuuden edelle. Ja tätä joku onneton pitää analyysinsa päätteeksi hyvänä parisuhteena. Hyvä parisuhde on lapsen henkinen koti. 

Kumppanuus. Se että molemmat näkevät suhteen tiiminä. Ei vain omalta kannaltaan.

Minä tunnen todella monta naista joiden elämässä on toistunut seuraava kuvio:



1. Seurustelusuhde oli komean ja itsevarman mutta itsekkäästi ja vähintäänkin hieman k*sipäisesti käyttäytyvän miehen kanssa. Tämä mies puolestaan sarjaseurusteli ja irtosuhteili. Nainenkin irtosuhteili välillä, ja harrasti epämääräisiä säätöjä komeiden miesten kanssa.



2. Ei koskaan enää miehiä-vaihe. Miehet ovat sikoja, forever alone, girls are besties. Sinkkuelämää kaupugissa.



3. Perhekuume. Rauhallinen ja jämerä mies onkin paras. Ei haittaa jos on vähän jurompi eikä ollenkaan jänskä. Pikainen romanssi ja nopeasti häät-asuntolaina-lapset.



4. Olen hukannut itseni-vaihe. Lapset ovat isoja ja olisi sitä yhteistä aikaa, mutta ei se mies kiinnostakaan enää.



5. Ero ja Tinder. Sattumalta kiinnostavat miehet ovat taas erilaisia kuin exä ja lasten isä.



Tarinan opetus on, ettei se maku muutu niin paljon kuin väitetään. Tarpeet muuttuvat. Ilman perhehaaveita rauhallinen ja jämerä mies ei olisi koskaan tullut valituksi. Naisille muutos ja lähteminen ovat tavoitteita, aina aloitetaan alusta ja historialla ei ole väliä. Mutta kun sillä on väliä. Historia on paras indikaattori tulevasta.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei nalkuta. Se on avain onneen. Jotkut naiset nalkuttaa aina, tekipä mies mitä tahansa. Asennekysymys.

Nainen ei määräile. Moni mies on tossun alla ja alistuu naisen vallalle.  Nainen määrää mitä ostetaan, hankitaan jne..

En tiedä, koska en tunne kovin monia pariskuntia. Onnellisen tuntuisia nyt varsinkaan. Omassa lähipiirissä kaksi elämänikäistä liittoa, jotka minun nähdäkseni olivat huonoja, mutta mistäs minä tietäisin, jokainen liitto on jollakin tavalla ulkopuolisilta täysin suljettu. Vain kahden välinen asia. Asia jota kunnioitan.

Arvuuttelisin, että suurpiirteisyys auttaa monessa kohtaa. Että antaa valua sormien läpi sellaisten pikkuasioiden joilla ei ole pitkässä juoksussa merkitystä. Joillakin ihmisillä on sellainen lahja. Antaa toiselle tila olla mitä on. Olla takertumatta lillukanvarsiin. 

Nähdä huonoina aikoina asioita jotka ovat hyvin, ajatella ja puhua niistä.

Ymmärtää että vaikka tänään meni vähän pers**leen, huomenna on uusi päivä, uudet kujeet.

Vierailija kirjoitti:

En keksi yhtäkään oikeasti onnellista pariskuntaa lähipiiristä/tuttavapiiristä. Kaikilla on erityyppisiä massiivisia ongelmia mutta roikkuvat silti yhdessä. 

Ikävä kyllä havainnut saman. Ja nämä jotka hehkuttaa sitä onneaan tuolla jossain somessa tai yleisissä puheissa, omaavat yleensä isoimmat ongelmat. On salasuhteita ja toksista ilmapiiriä ja valtataisteluja, you name it.

Viimeisin oli taas tällainen tapaus, kun tuttavanainen järjesti itse itselleen vuosipäiväjuhlat, perusti sometilit ja postasi juhlista ja teki ison numeron, kehui vuolaasti kuinka miehensä auttanut järjestelyissä ja kiitteli. Satun tietämään, että mies ei laittanut puheiden mukaan rikkaa ristiin ja kaiken muun lisäksi miehellä on ollut vuosia salasuhde. Melkoisen omituista.

Lyhyesti, usko on mennyt ihmisiin.

20 vuotta ollaan oltu yhdessä, molemmilla käytännössä ensimmäiset pitkät seurustelusuhteet, joissa ollaan vakiinnuttu jo nuorina. 

Vedetään yhtä köyttä joka asiassa, tunnemme toisemme jo todella hyvin, ja puhallamme yhteen hiileen koko ajan. Ei ole riitoja, ei haastavia tilanteita, ei mitään pelejä eikä "kouluttamista". Tämä on todella tarpeen jo ihan arjenkin sujumisen kannalta: kun toinen ajattelee, toinen tekee.

Emme ole myöskään tunnistaneet mitään koti- tai metatöiden kasautumista vain toiselle osapuolelle, koska olemme niin tiiviisti yhdessä, että toimimme kuin yksi yksikkö.