Lue keskustelun säännöt.
Kävelin hautausmaalla ja ahdistuin. Mietin että ihminen saa täällä noin 80 vuotta ja lopulta häntä ei muista kukaan ellei ole joku kuuluisuu
16.11.2023 |
Isoäidiläni oli isoäiti. En tiedä hänestä mitään.
Ihmisen nimi,asiat joita on rakastanut,kaikki vaan katoaa. Kukaan ei tiedä että kerran täällä asui muuan Maija Pöntinen joka siivosi rappuja ja joi kahvin mustana.
Kommentit (119)
Kotiseudulla käydessäni muistelen hautausmaalla nimiä hautakivissä , kuka oli mitäkin ja missä asui , oli lapsuudessani pieni paikkakunta jossa melkein kaikki tunnettiin . Tulee mieleen että tuokin ihminen oli olemassa jne . mutta kaikkihan katoaa jossakin vaiheessa kun ei ole muistajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei muista minua nytkään, vaikka olen elossa. 😂
Vierailija kirjoitti:
Miespolvet vaipuvat unholaan
Entä naispolvet?
Vanha keskustelu mutta näköjään ajankohtainen. Miten ihmisenä elämisen ahdistus aktivoituu nimenomaan hautausmaalla? Siellähän ihmisen muistomerkki säilyy. Parempi sekin kuin ettei meistä jäisi jäljelle mitään. Hietaniemen hautausmaalla on luettavissa Suomen historiaa kahdensadan vuoden ajalta.
Elämä jatkuu lapsissa ja lapsenlapsissa. He ovat ainoat, mitä ihmisestä jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistus vääjäämättömästä kuolemasta on sitä suurempaa mitä huonommin asiat ovat eläessä. Oikeastaan sitä ei silloin pelkää kuolemaa, vaan sitä että koko elämä tulee olemaan samaa kärsimystä. Vähän tähän liittyen, niinhän sitä saattohoitohoitajatkin kertovat että kuolema ahdistaa eniten niitä jotka kokevat asioita jääneen tekemättä pelkojen takia (ja näin se ainoa elämä ikään kuin haaskattiin.)
Suurin jälki, jonka voi jättää maailmaan, on se rakastettu ja hyvin pidetty lapsi, josta kasvaa hyvin muita ja mahdollisia lapsiaan kohteleva ihminen.
Minusta se on valtava jälki, rakkauden jälki. Ei kukaan minua tietenkään nimeltä muista vuosia myöhemmin, mutta se on mahdollisuus muuttaa maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi toisilla on tarve kirjoittaa elämänkerta. Toisaalta kaikella sillä tiedolla ihmisestä ei myöskään ole niin merkitystä, jos ei ole henkilökohtaisesti tuntenut kyseistä ihmistä. Silloin ei ole tunneyhteyttä, ja lopulta se on ainoa, mikä on tärkeää.
AnttiTöisky on raskaana. Rakennuttaa 200m taloa miehensä kanssa Espaniassa.
Häät on jouluna.
Antti on kiinteistönvälittäjä. Onko ne kaikki niitä?
Tässä välissä ollut huippu-urheilija, psykoterapeutti ja poplaulaja.
Seuraavaksi aloittaa diakoniaopinnot. Erikoistuu nuorisotyöhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu lapsissa ja lapsenlapsissa. He ovat ainoat, mitä ihmisestä jää.
No entä jos ei ole niitä?
Sukupuu Geniin ja kuvia myös. Sieltä voi jälkipolvet katsella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei muista minua nytkään, vaikka olen elossa. 😂
Hyvä pointti 🤔
Kannattaa kaivertaa kallioon nimikirjaimensa ja vuosiluvun. Omassa metsässä laillista.
Lisäksi kannattaa kadota eikä kuolla julkisesti.
Parasta olisi sellaiseen suohon uppoaminen jossa ruumis säilyy tuhansia vuosia. Suomessa tosin sellaisia soita ei taida olla, kuten esim. Tanskassa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 vuoden jälkeen hautasi otetaan uusiokäyttöön jos ei joku jälkeläinen maksa hautapaikasta ja saa sille jatkoa. Siinä sitä ikuisuutta 2000-luvun malliin.
Vierailija kirjoitti:
Siksi kannattaakin alkaa julkkikseksi. Temptation island kausi 18. Birita muistetaan ikuisesti.
Olipa hauska😂
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kaivertaa kallioon nimikirjaimensa ja vuosiluvun. Omassa metsässä laillista.
Lisäksi kannattaa kadota eikä kuolla julkisesti.
Parasta olisi sellaiseen suohon uppoaminen jossa ruumis säilyy tuhansia vuosia. Suomessa tosin sellaisia soita ei taida olla, kuten esim. Tanskassa on.
Pyh, miksi kukaan haluaisi säilyä raatona tuhansia vuosia? Mieluummin tuhkaus ja tuhkan levitys vaikka mereen tai metsään tai jonnekin jossa se tulee käytetyksi kasvien ja elukoiden ravinteina. Eli tuo on ikuisempaa olla luonnon kiertokulussa mukana.
En ole ymmärtänyt näitä joita palsamoidaan johonkin sarkofagiin (lenin) tai haudataan kiviseen mausoleumiin kuten kuninkaalliset englannissa. Eihän tuollainen maadu ikinä eikä päädy takaisin luontoon tuolla tyylillä. Mutta ehkä se on vaan itsekkyyden muistomerkki, eli edes happanevan kehon ravinteita ei haluta antaa hyötykäyttöön jälkeenpäin vaan pistetään nekin sinetöityyn säiliöön eroon luonnosta.
Vierailija kirjoitti:
Siksi toisilla on tarve kirjoittaa elämänkerta. Toisaalta kaikella sillä tiedolla ihmisestä ei myöskään ole niin merkitystä, jos ei ole henkilökohtaisesti tuntenut kyseistä ihmistä. Silloin ei ole tunneyhteyttä, ja lopulta se on ainoa, mikä on tärkeää.
Joo, paitsi nykyään näitä "Elämä ja teot" -kirjoja ilmestyy joltain kolme-nelikymppisiltä ideana ihan vaan rahastus. Naurattaa välillä selata jotain Bookbeatin valikoimaa kun näitä tällaisia äärimmäisen epäkiinnostavia tekeleitä ilmestyy kuin sieniä sateella
Vierailija kirjoitti:
Vanha keskustelu mutta näköjään ajankohtainen. Miten ihmisenä elämisen ahdistus aktivoituu nimenomaan hautausmaalla? Siellähän ihmisen muistomerkki säilyy. Parempi sekin kuin ettei meistä jäisi jäljelle mitään. Hietaniemen hautausmaalla on luettavissa Suomen historiaa kahdensadan vuoden ajalta.
Historian näkökulmasta tuo 200 vuotta on hyvin lyhyt aika.
Tulin, kävin, näin ja koin. Näin sen elämän kuuluu kulkeakin. Eikä se kaikkien suurten, valtaapitävien tai kuuluisien muisto läheskään aina imartele heitä itseään tai ole heille kunniaksi, parempi k6n ei muistaisi, mutta valitettavasti historia muistaa. Niin, että tästänäkökulmasta katsoen tavan tallaaja-nobody on ihan onnellisessa asemassa.