Kävelin hautausmaalla ja ahdistuin. Mietin että ihminen saa täällä noin 80 vuotta ja lopulta häntä ei muista kukaan ellei ole joku kuuluisuu

Kaikki katoavat aikaan.

Tunnetuistakin ihmisistä jää jäljelle nimi ja ehkä jokin teko. Ihmistä ei kukaan muista. Lopulta nuo tunnetutkin henkilöt katoavat.

Tottakai muistaa. Läheiset ja vainajan tunteneet ihmiset muistavat.

Toki vainaja ei siitä mitään tiedä.

Eli no hätä.

Uskokaa Jeesukseen, niin elätte ikuisesti! 

Eikö se toisaalta ole aika vapauttavaa? Joku satunnainen moka joskus satunnaisena tiistaina jota itse vatvoo vuosikausia, mitä väliä? Kohta ollaan kaikki kuolleita. 

 

Elämä on tosiaan nyt, ja menneellä tai tulevalla ei ole väliä. 

Mikä ihmeen tarve ihmisillä on olla muistettu? Onko se jotain narsismia vai mistä se johtuu? Elämässä on harvoja lohdullisia asioita jotka auttaa jaksamaan, mutta ehdottomasti parasta on se tieto , että joku päivä olet kuollut ja ei tarvitse ikinä palata eloon. Kukaan ei enää muista, ihan kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Mikä vapaus.

Olemme täällä vain sitä varten että löytäisimme tien ikuisuuteen, jossa on se todellinen elämä ja kirkkaus johon jokainen on kutsuttu. Nykyopetus on että se oli siinä, mutta kuinka ollakkaan, ei se niin mene. Henki joka meihin on asetettu on ikuinen. Se palaa luojansa luo.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä sillä on kuolleelle enää väliä muistaako joku vai ei, eipä siitä mitään tiedä😂

Juuri näin, mitä ihmettä ahdistut siitä? Ethän itsekään tiedosta silloin enää mitään! 

Elämä on lyhyt, mutta kaunis

Jos nyt pyrkisi elämään edes niin, että ne jotka sinut muistavat, muistaisivat sinut ahdistumatta.  

Minua harmittaa hautojen hävittäminen 25 vuoden jälkeen, jollei pulita lisää jättisummia. 

Kohtuuttoman hintavaa. 

Hautojen pitää olla ikuisia ja joissain uskonnoissa onkin. Jos muistokivi menee huonoksi  alueesta voi tehdä vaikka puiston 100 v kuluttua. 

Kaiken huippu kaivaa hautausmaalle jotain kunnallistekniikkaa tai rakentaa tie tai taloja ikivanhojen hautapaikkojen päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Siksi kannattaakin alkaa julkkikseksi. Temptation island kausi 18. Birita muistetaan ikuisesti.

Nämä ihmiset ovat ihmisten muistissa, tapauksesta riipuen, ehkä parista kuukaudesta muutamaan vuoteen, eli unohtuvat jo elinaikanaan.

Tämä sama koskee ihan muitakin tavallisia julkkiksia, eikä enää uusia Sibeliuksia tai Aleksis Kiviä kirjata mihinkään, kun kaikki keskittyvät seuraamaan jotain "hömppää" kuten vaikka temppareita.

Pitää pyrkiä elämään niin että joku edes haluaisi käydä haudalla muistamassa. 

Vierailija kirjoitti:

80 vuotta on paljon. Varsinkin ihmisen kokoiselle eliölle.

Ja koska meitä on miljardeittain, niin eipä siinä jää paljon muisteltavaa yksilöiden suhteen.

Kantsii käyttää se oma aikansa viisaasti.

Vai viisaasti ja siksi valtaosa hukkaan sen tekemällä aamusta iltaa töitä, joista ei välitä lainkaan ja loppuilta menee töiden takia niin väsyneenä, että ei jaksa ja sitten alkaa taas seuraava turha päivä ja taas seuraava turha päivä.

Ja jos nuo työt olisi jättänyt tekemättä, ne olisi tehnyt joku muu tai sitten ei kukaan ja ehkä joku firma olisi tehnyt vähän pienemmän voiton, eli tälläkään ei ole mitään merkitystä yhtään mihinkään, eli kyllä nuo työtkin ovat aika turhia.

Niin no. Haudan saa 25 vuodeksi, ja jos kukaan ei jatka käyttöoikeutta, niin ei edes muistomerkkiä jää. Ja pitää muistaa, että halpaa se ei ole, joten moni luopuu niistä paikoista kun se hautapaikan pitäminen maksaa.  Joissain pienissä kunnissa missä lääniä riittää, haudat saa olla rauhassa kauemmin. Mummolakunnassani on kolme hautausmaata, josta mäntyjen keskellä on 1800-luvun lopun hautausmaa, melkein unohdettu. Sitten on yksi 1800-luvulta alusta, missään ei ole enää yhtään ristiä pystyssä,  vielä 80-luvulla oli. Lapsena tapasin viedä sinne kukkia varsinkin lasten haudoille. Jotkut haudat oli aika surullisia, yhdeltä perheeltä oli kuollut 4 lasta 10 vuoden aikana. Ei heidänkään haudoilla taida enää kukaan käydä - kävin viimeksi viime kesänä, ja varovasti rapsuttelin kiveä puhtaammaksi.

Mummukin on jo haudassa....kyllä sinut joku muistaa jos olet elänyt niin, että jää muisteltavaa. Sukututkimusta tehdessä on itse tullut kyseltyä vanhemmilta sukulaisilta, mitä muistavat omista isovanhemmistaan ja isoisovanhemmistaan ja olen kirjoittanut ne ylös. 

Yllätyin kyllä kovasti, kun sukututkimusta tehdessäni löysin ukkini isoisän haudan - kivikin vielä pystyssä. Ns. 3. serkku (isäni pikkuserkun poika) otti netissä yhteyttä ja laittoi kuvan haudasta. Ukin ukki s. 1877 oli kuollut 40-luvulla ja hauta oli yhä hoidettu. Kuulemma oli 30-luvulla syntyneitä lapsenlapsia, jotka vielä hoitivat. 

Harrastan sukututkimusta ja tiedän isovanhempien isovanhemmista ainakin jotain (ja heidänkin esivanhemmistaan vaihtelevasti, pisimmillään 1400-luvulle saakka)



Isovanhempieni isovanhemmista tiedän missä ja koska he ovat syntyneet ja kuolleet, tiedän asuinpaikkansa ja ammattinsa, lasten syntymät ja muut perhetapahtumista. Muutamista heistä tiedän heidän aikaansaannoksiaan esim. luottamustehtävissä, ja vanhojen lehtien arkistoista olen löytänyt "uutisointia" heidän kuoltuaan ja näissä on kerrotty heidän elämänvaiheistaan laajemminkin. Olenpa löytänyt mm. sellaisia mielenkiintoisia detaljeja kuin se, että paikallinen raittiusseura on järjestänyt kokoontumisia isovanhempien isovanhempien kotitilalla.Ja kylän juhannusjuhia samassa paikassa.



Monenmoista olen siis löytänyt. En ole koskaan tavannut edes isovanhempieni vanhempia, saatikka että olisin tavannut heidän isovanhempiaan. Silti minulla on mielestäni varsin hyvä kuva, millaisia ihmisiä he olivat ja miten he elivät.



Pysäyttävin tieto on ollut isoisäni äidin vanhempien perhe. 1860-luvun katovuosina heiltä kuoli kaikki neljä lasta yhden ainoan talven aikana. Miten he ovat saaneet pidettyä itsensä kasassa? Tuon jälkee heille syntyi vielä muutama lapsi, joista nuorin oli isoisäni äiti. Ja minä luonnollisesti olen kiitollinen siitä, että edes perheen vanhemmat selvisivät tuosta nälkäkatastrofista.

Vierailija kirjoitti:

Harrastan sukututkimusta ja tiedän isovanhempien isovanhemmista ainakin jotain (ja heidänkin esivanhemmistaan vaihtelevasti, pisimmillään 1400-luvulle saakka)



Isovanhempieni isovanhemmista tiedän missä ja koska he ovat syntyneet ja kuolleet, tiedän asuinpaikkansa ja ammattinsa, lasten syntymät ja muut perhetapahtumista. Muutamista heistä tiedän heidän aikaansaannoksiaan esim. luottamustehtävissä, ja vanhojen lehtien arkistoista olen löytänyt "uutisointia" heidän kuoltuaan ja näissä on kerrotty heidän elämänvaiheistaan laajemminkin. Olenpa löytänyt mm. sellaisia mielenkiintoisia detaljeja kuin se, että paikallinen raittiusseura on järjestänyt kokoontumisia isovanhempien isovanhempien kotitilalla.Ja kylän juhannusjuhia samassa paikassa.



Monenmoista olen siis löytänyt. En ole koskaan tavannut edes isovanhempieni vanhempia, saatikka että olisin tavannut heidän isovanhempiaan. Silti minulla on mielestäni varsin hyvä kuva, mil

Lähinnä käy  sääliksi esiäitiäsi miten hänet pannaan raskaaksi nääntymyksestä huolimatta ja pakotettiin kuluttamaan kehonsa viimeisetkin voimat. Kohdeltiin kuin elukkaa. Ja se varmasti tehtiin väkisin eikä minkään suostumuksen kautta.

"Lähinnä käy  sääliksi esiäitiäsi miten hänet pannaan raskaaksi nääntymyksestä huolimatta ja pakotettiin kuluttamaan kehonsa viimeisetkin voimat. Kohdeltiin kuin elukkaa. Ja se varmasti tehtiin väkisin eikä minkään suostumuksen kautta."



Olipas pöyristyttävä kommentti. Ottaisit selvää asioista ennen kuin kommentoit yhtään mitään.



Tuohon aikaan perheet olivat suuria, lähinnä kahdesta syystä. Ensiksikin ehkäisyä ei ollut, ja toiseksi lapsia syntyi paljon jo ihan sen takia, että oli varsin tavallista että kaikki eivät selvinneet aikuisiksi asti. Lapsikuolleisuus oli suurta ilman katovuosiakin. Alempien yhteiskuntaluokkien ihmiset halusivat varmistaa, että lapsia syntyy sen verran, että usea heistä selviää aikuiseksi, ja voi sitten aikanaan huolehtia omista vanhemmistaan, kun nämä ovat vanhoja. Muuta sosiaaliturvaahan ei oikeastaan ollut. Eli jos ei ollut aikuiseksi selviäviä lapsia, oli luvassa kurja vanhuus, kerjääminen ja nälkä.

 

Minkä verran lapsien syntymässä sitten kysyttiin esiäitini tahtoa on eri kysymys. Veikkaan, että katovuosien päätyttyä hänellä itselläänkin oli halua synnyttää juuri em. syistä johtuen. Näkävuosien jälkeen kesti kyllä useampia vuosi, ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi. Voi olla kyse vaikka siitä, että kroppa oli niin huonossa kunnossa, että lisääntymiskykyä ei ollut.

Kirjoita niin hauska päiväkirja että jälkipolvet sen haluaa säilyttää. 

Ei ole järkeä rampata haudalla. Itsekkin ajattelen että miksi pitää joka välissä viedä sitä kynttilää ja kukkaa haudalle kun vainajaa voi muistella muutenkin. Nytkin käyn isäni haudalla vain äitini mieliksi. Äiti haluaa viedä kukkaa ja kynttilää haudalle. Sitten kun äidistä aika jättää niin en tiedä jaksanko enää niin usein käydä, alkaa ikä jo minuakin painaa.

Kannattaa olla eläessään pahis. Harva kysyy Hitlerin nimen kuultuaan, että 'ketä se oli?'