Lue keskustelun säännöt.
Kävelin hautausmaalla ja ahdistuin. Mietin että ihminen saa täällä noin 80 vuotta ja lopulta häntä ei muista kukaan ellei ole joku kuuluisuu
16.11.2023 |
Isoäidiläni oli isoäiti. En tiedä hänestä mitään.
Ihmisen nimi,asiat joita on rakastanut,kaikki vaan katoaa. Kukaan ei tiedä että kerran täällä asui muuan Maija Pöntinen joka siivosi rappuja ja joi kahvin mustana.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas tuo ajatus on ihana. Emme loppujen lopuksi ole yhtään mitään, oli elämämme sitten millaista tahansa (tuiki tavallista, aivan hirveää tai onnen auvoa). Sen vuoksi hyvin harvalla asialla on kovin suurta merkitystä, kun miettii vuosisatoja, vuosituhansia, tai miljoonia vuosia.
Mikä on ihmisen ikuisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Vaikka aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa
emme täysin katoa silloinkaan
sillä kaukaiset tähdet me nähtiin , valo silmistämme lähti silloin kaukaisiin tähtiin
ikuisesti vaeltaa saa ehkä joskus jonkun silmät tavoittaa.. Valo matkalla jossain
Liunnunrdan laidalla olet kainaloissain, alla tähtien, yhdessä siitä lähtien.."
(Eppu Normaali /Linnunradan laidalla)
Kaiken minä muistan aika kutistaa
mä sitä pelkään sua tahdon rutistaa..
Niin kuin kuuluu asiaan kaikki tähdet, kuu ja kaikki muu, aikakin..
Niin myös aikanaan sinä lähdet , pois häipyy taikakin
siksi rakastan sua nyt.
(Eppu Normaali )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taivaassa joku muistaa. Ja seuraavassa elämässä.
Aivan varmasti ihminen laitetaan kuolemansa jälkeen vastuuseen teoistaan miten eli täällä maan päällä, hyvässä ja pahassa. Ei pienintäkään epäilystä siitä.
Miten ihminen voisi olla vastuussa jostain, kun ei tiedä edes kuka minä on?
Pian koittaa se hetki kun kukaan ei muista äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko nähneet tämän mitä pieni tyttö teki äitinsä haudalla?
Ihminen on ollut olemassa arviolta 300000 vuotta, silti emme tiedä kuin jotain hajanaista suunnilleen max. 8000 vuoden takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve ihmisillä on olla muistettu? Onko se jotain narsismia vai mistä se johtuu? Elämässä on harvoja lohdullisia asioita jotka auttaa jaksamaan, mutta ehdottomasti parasta on se tieto , että joku päivä olet kuollut ja ei tarvitse ikinä palata eloon. Kukaan ei enää muista, ihan kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Mikä vapaus.
Minulla ei niinkään ole tarvetta olla muistettu. Pikemminkin tarve olla rakastettu nyt ja rakastaa - tuntea rakkautta ympärilläni, sisimmässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa hautojen hävittäminen 25 vuoden jälkeen, jollei pulita lisää jättisummia.
Kohtuuttoman hintavaa.
Hautojen pitää olla ikuisia ja joissain uskonnoissa onkin. Jos muistokivi menee huonoksi alueesta voi tehdä vaikka puiston 100 v kuluttua.
Kaiken huippu kaivaa hautausmaalle jotain kunnallistekniikkaa tai rakentaa tie tai taloja ikivanhojen hautapaikkojen päälle.
Minä en tiennyt tuota. Mutta jos hautapaikan lunastaa vaikka yli 20 vuotta niin sittenhän se pysyy?
Se ahdistus kuuluu kuitenkin vain tähän elämän aikaan. Kuollut ei ahdistusta tunne eikä sure sitä, että kukaan ei muista.
Täytyy jokaisen miettiä omalta kohdaltaan, onko itselle merkitystä sillä, että muistaako kukaan ja kuinka kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on just parasta, ettei kukaan muista: voit elää just sellasta elämää kuin tahdot ilman että ketään liikuttaa - kauhean kauaa ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa hautojen hävittäminen 25 vuoden jälkeen, jollei pulita lisää jättisummia.
Kohtuuttoman hintavaa.
Hautojen pitää olla ikuisia ja joissain uskonnoissa onkin. Jos muistokivi menee huonoksi alueesta voi tehdä vaikka puiston 100 v kuluttua.
Kaiken huippu kaivaa hautausmaalle jotain kunnallistekniikkaa tai rakentaa tie tai taloja ikivanhojen hautapaikkojen päälle.
Minä en tiennyt tuota. Mutta jos hautapaikan lunastaa vaikka yli 20 vuotta niin sittenhän se pysyy?
Ei ne taida ne seurakunnat enää antaa niin pitkiä lunastus aikoja. Se pitää sitten aina lunastaa uudelleen tietyksi ajaksi.
Kun minun isä kuoli v. -78, niin sai vielä sopimuksen 50 vuodeksi, sitä olisi vielä siis joitakin vuosia jäljellä, mutta nyt kuoli äiti ja on samaan hautaan haudattu. En tullut kysyneeksi edes, että alkaako uusi sopimuskausi siitä. Mutta sen tiedän, että enää ei tehdä niin pitkiä sopimuksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo liittyy siihen ihmisen tarpeeseen tuntea itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi. Voi kuinka moni elää harhassa kuvitellessaan esimerkiksi tekevänsä tärkeää työtä. Vaikka sillä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä maailmanlaajuisesti ajatellen. Hautausmaat ovat täynnä omasta mielestään aikoinaan korvaamattomia ihmisiä.
Ei kai se haittaa, jos kukaan ei muista?
jarkko martikainen - kaikki me kuolemme pian
Näin se menee. Kun minun lapseni kuolevat, niin ei ole enää ketään, joka muistaisi minun vanhempani.
Minun isäni oli tunnettu henkilö omissa piireissään. Oli hämmentävää kuinka parissa kuukaudessa hän vain hävisi ihmisten mielestä.
mutta: miksi ei häviäisi? Eihän menneellä ole mitään väliä. Vain nykyisyydellä on väliä.
Ehkäpä meissä on kuolematon sielu, joka siirtyy Jumalan todellisuuteen.
Näinhän se menee. Onkin aika koomista, kun moni eläessään kuvittelee olevansa korvaamaton. Edes tavallisia julkkiksia ei muisteta enää parin sukupolven jälkeen. Ehkä joku Hitler yms. historian opetuksessa oleva henkilö on poikkeus.
Minä olen Taivaan isän lapsi ja tullut Jumalan kainalosta ja sinne palaan rakkauden turvaan kaikelta pahalta kuolemani jälkeen....