Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhde vessasta alas ilman syytä

Vierailija
10.11.2023 |

Loin tästä jo viestiketjun tänään aiemmin, mutta se poistettiin ilman syytä. Keskustelu oli täysin asiallista, vaikkakin minua kutsuttiin takertujaksi ja kontrollifriikiksi yms. kun vaadin ex-naisystävältäni jonkinlaista inhimillistä käytöstä itseäni kohtaan.

Luon saman viestiketjun uudestaan, jossa on myös lainattuna aiempi kirjoitus. Aihe on minulle hankala ja minun on todella vaikea käsitellä eroa.

Otsikko kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Erosin kaksi viikkoa sitten.



Seurustelin noin puoli vuotta naisen kanssa. Meillä ei ollut koskaan mitään erimielisyyksiä, jaoimme samanlaisia arvoja ja mielenkiinnon kohteita sekä huumorin. Hän tapasi minun perheeni ja minä hänen. Keskustelimme jopa yhteen muuttamisesta. Kaiken kaikkiaan arki sujui hyvin.



Sitten kaikki muuttui yhtäkkiä. Hän alkoi perumaan sovittuja tapaamisiamme ja viestittelykin väheni lähes olemattomiin. Tietysti huolestuin ja kysyin, että onko kaikki hyvin. Hänen vastauksensa oli, että hänellä on minusta johtumattomia huolia mm. työstressin takia. Niinpä annoin tilaa.

 

Viikon jälkeen, kun hänestä ei ollut kuulunut mitään, olin jälleen yhteydessä ja vaadin jonkinlaista vastausta, että missä mennään, joten soitin hänelle. Vastaus oli hyvin epäselvä, lähes olematon. Hän vetosi edelleen ym. syihin ja sovimme, että tapaamme lähipäivinä.

 

Lähipäivää ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä hän perui aina jonkun epämääräisen syyn takia tapaamisemme. Minulle riitti ja ilmoitin, että en ansaitse tällaista kohtelua ja hän voi heittää minulta hänen luokseen jääneet tavarat roskiin.

En enää ole kuullut hänestä."

Olinko minä tosiaan se paha ihminen tässä suhteessa, kun epätietoisuus sattui minuun kovasti ja halusin tietää missä mennään?

Kommentit (753)

Vierailija
561/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mut on myös ghostattu noin ja kyllä sattui, vaikka kyseessä oli vielä lyhyempi suhde kuin sinulla. Tässä tapauksessa ghostaaja oli mies ja minä nainen. Menin psykiatrille, kerroin tapahtuneesta ja hän totesi kyseessä todennäköisesti olevan epävakaa persoonallisuushäiriö. Miehellä oli ollut rankka nuoruus lapsuudenkodissa, mutta hän oli silti päässyt elämässään eteenpäin ja oli todella valloittava tyyppi. Arvostin häntä kovasti. Meillä oli paljon huumoria ja mies usein suunnitteli tulevaisuutta kanssani. Sitten hän täysin puun takaa ilmoittikin, ettei nyt ole oikea aika suhteelle. Tätä seurasi radiohiljaisuus. Hämmästyneenä yritin toki kysellä syytä ghostaamiselle, mutta mitään vastausta en saanut. Sitten oli vain pakko luovuttaa. Onneksi tajusin hyvin pian ghostaamisen jälkeen poistaa miehen Facebook-kavereistani.



Kun luin tarinasi, sisällä viilsi, vaikka omasta tapauksestani on aikaa jo lähes kymmenen vuotta. Ahdistus tulee tuosta kokemuksesta, ei siitä, että olisin loppupeleissä halunnut tuollaisen miehen itselleni. Minun on nykyisin todella vaikea luottaa kehenkään, joka kehuu tai sanoo haluavansa viettää aikaa kanssani.

Vierailija
562/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, luepa tämä:

https://www.is.fi/viihde/art-2000009948111.html

Luin, mutta miten tämä liittyy mihinkään?

 

Että on kaikenlaisia naisia, jotka vaan tulevat ja menevät. Ota vaaleanpunaiset lasit päästäsi ja kohtaa todellisuus. Nainen on ikävä. Ja sinä koet, että hän on ollut avoin. Hän on voinut myös olla manipuloiva ja miellyttää sinua, olematta aidosti sitä mieltä, mitä hän sanoo. Hänen käytöksensä ei puhu sen puolesta, että olisi mukava ja rehellinen. 

Kiitos. Luin uudestaan ajatuksen kanssa ja itse asiassa aika hauska yhteensattuma, kun minullakin on kokemusta itsekkäästä seksihullusta menevästä pohjanmaalaisesta fitness-naisesta ja kaiken maailman femme fataleista.

Tämä viimeisin eksäni on kuitenkin hyvin rauhallinen "kotihiiri" ja se perimmäinen minua askarruttamaan jäänyt kysymys on kaksijakoinen: oliko vaaralla tällä kertaa eri kasvot ja vietiinkö minua taas kuin litran mittaa vai jätinkö jonkun todella vaikean kriisin keskellä olevan kiltin naisen impulsiivisesti suutuspäissäni suojellakseni itseäni.

Tiedostan, että en todennäköisesti saa koskaan vastausta tälle kysymykselle ja siksi öyhötän täällä. Tämä on osa hyväksymisprosessiani ja eron käsittelyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
563/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitkästä sepustuksesta huolimatta asia on edelleen sama: sinä päätät onko palaute sellaista, jonka mukaan haluat muuttua. Exäsi päätti myös. 

En ole ap, mutta kai nyt ihmisen pitää aina arvioida, onko toisen antama palaute millään muotoa objektiivisesti katsottuna validi ja kohtuullinen tai järkevä. Muutenhan sitä on kaiken maailman narsistien kynnysmatto, mihin he toki pyrkivätkin. 

Tietysti. On eri asia sanoa toiselle, että harmittaa niin kovin, kun et joka päivä pukeudu sumopukuun, voisitko tehdä niin. Sitä voi pohtia onko tuo palaute sellainen, että se pitää toteuttaa. Jos taas sanoo, että harmittaa niin kovin, kun sinulla on se sivusuhde ja petät, voisitko lopettaa sen ja keskittyä meidän perheeseen. Siitä on yleinen mielipide varmaankin, että tuohon palautteeseen pitäisi reagoida jotenkin. Eli ihan joka asian kohdalla ei ole ok päättää, että minä en nyt tee tälle asialle mitään, koska en koe omaa käytöstäni huonoksi. 

 

Vierailija
564/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kuin todeta että meitä on moneen lähtöön. En ikinä voisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka pitää viikkoja mykkäkoulua koska on vaan vaisu olo tai ei ole mitään asiaa mulle. Siis ei mitään asiaa ihmiselle jota hän mukamas rakastaa? En vaan tajua. Mutta ei mun tietysti tarvitsekaan. Onneksi olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. 

Aika harvan tavallinen arkipäivä on niin mielenkiintoinen, että se pitäisi joka päivä viestillä jollekin raportoida. 

Ei tarvitse raportoida viestillä, voi myös soittaa :) Kevennys. Ja jos ei ole omia kuulumisia, luulisi edes sen kumppanin kuulumiset kiinnostavan? Eikö? Tai ehkä haluaa vaan sanoa että on ikävä. Ja rakastaa.&nbsp

Tässähän on kyse siitä ,että ap ei luottanut exäänsä ja halusi kontrolloida ja rankaista tätä siitä että tämä haluaa omaa aikaa.  Narsistilta haisee kilometrien päähän. Itse vieläpä eroaa ja sitten syyttelee exäänsä omasta käytöksestään. Aikuinen ihmisvirtaa nen on ihan itse vastuussa omista tunteistaan ja käytöksestään, siitä ei syytellä toisia.  Näin nhän nämä manipuloijat toimii. " Kun olit tolkain ja et tehnyt niinkuin minä sanon niin laitot minut hakkaamaan sinut". Samoin perustellaan perhesurmia.

Just tuo "katso, mitä sait minut tekemään" on todella toksista käytöstä, kun sillä perustellaan omia perzeilyjä. 

Vierailija
565/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kuin todeta että meitä on moneen lähtöön. En ikinä voisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka pitää viikkoja mykkäkoulua koska on vaan vaisu olo tai ei ole mitään asiaa mulle. Siis ei mitään asiaa ihmiselle jota hän mukamas rakastaa? En vaan tajua. Mutta ei mun tietysti tarvitsekaan. Onneksi olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. 

Aika harvan tavallinen arkipäivä on niin mielenkiintoinen, että se pitäisi joka päivä viestillä jollekin raportoida. 

Ei tarvitse raportoida viestillä, voi myös soittaa :) Kevennys. Ja jos ei ole omia kuulumisia, luulisi edes sen kumppanin kuulumiset kiinnostavan? Eikö? Tai ehkä h

Vaan eipä ole mitenkään sovitettavissa tähän tapaukseen, koska vaikka ehkä osittain tunnenkin noin omassa mielessäni, en ole häntä asiasta syyttänyt missään vaiheessa.

Vierailija
566/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kauan, kun terapia on kesken, noita tulee aina eri muodoissa. On pomoa, ystävää, seurustelusuhdetta, puolisoa jne. Molempia sukupuolia, erilaisissa muodoissa. 

Nyt opettelet, että ET ANNA SUHTEESEEN ENEMPÄÄ KUIN TOINEN. Ja arvioit toista objektiivisesti. 

Jos te olitte olleet puoli vuotta yhteydessä joka päivä ja toinen sitten vaan ilmoittaa, että nyt on työkiireitä ja on puolitoista viikkoa täysin hiljaa sen jälkeen, on ihan ok todeta, että tämä oli nyt tässä. Jollekin toiselle se on ok, sinun traumojasi se tuo pinnalle eikä sinun tarvitse olla sellaisessa suhteessa. On sellaisiakin suhteita, joissa ei kadota toistaiseksi ja joissa on turvallinen olo ja joissa ei tarvitse tehdä enemmän kuin toinen tekee (kuten sanoin, ei SAA tehdä enempää kuin toinen, se luo epätasapainon ja on toksisen suhteen merkki). 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
567/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mut on myös ghostattu noin ja kyllä sattui, vaikka kyseessä oli vielä lyhyempi suhde kuin sinulla. Tässä tapauksessa ghostaaja oli mies ja minä nainen. Menin psykiatrille, kerroin tapahtuneesta ja hän totesi kyseessä todennäköisesti olevan epävakaa persoonallisuushäiriö. Miehellä oli ollut rankka nuoruus lapsuudenkodissa, mutta hän oli silti päässyt elämässään eteenpäin ja oli todella valloittava tyyppi. Arvostin häntä kovasti. Meillä oli paljon huumoria ja mies usein suunnitteli tulevaisuutta kanssani. Sitten hän täysin puun takaa ilmoittikin, ettei nyt ole oikea aika suhteelle. Tätä seurasi radiohiljaisuus. Hämmästyneenä yritin toki kysellä syytä ghostaamiselle, mutta mitään vastausta en saanut. Sitten oli vain pakko luovuttaa. Onneksi tajusin hyvin pian ghostaamisen jälkeen poistaa miehen Facebook-kavereistani.



Kun luin tarinasi, sisällä viilsi, vaikka omasta tapauksestani on aikaa jo lähes kymmenen vuotta. Ahdistus tulee tu

Minulle myös on tehty sama. On todella paskamaista toimintaa ja myös omalta terapeutilta tuli arvio vastapuolen persoonallisuushäiriöstä. Ap, onko naisella jotain häikkää lapsuudessa, jotain rankkaa kokemusta, perhehelvettiä?

 

Vierailija
568/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan että hän sai tietää sulla olevan alaikäisiä lapsia useampi ja koska jätit kertomatta noinkin merkityksrllisen asian niin teki sitten omat ratkaisunsa niiden tietojen varassa joita hänellä sillä hetkellä oli.

Ja ihan ilman mitään tuollaista, niin siinä pääs käymään.

Oot vaan jäänyt jonnekin tunnejumiin ja omiin mielikuviin kieriskelemään ja siellä sinä pyörit niin kauan kun elät omissa maailmoissasi. 

Melkein 30 sivua pelkkää tarinointia. Vähän tulee sellainen fiilis että koitat pikakelauksella edetä seuraavaan episodiin.

Elämällä ei ole käsikirjoitusta ihan vaan vinkkinä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
569/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut on myös ghostattu noin ja kyllä sattui, vaikka kyseessä oli vielä lyhyempi suhde kuin sinulla. Tässä tapauksessa ghostaaja oli mies ja minä nainen. Menin psykiatrille, kerroin tapahtuneesta ja hän totesi kyseessä todennäköisesti olevan epävakaa persoonallisuushäiriö. Miehellä oli ollut rankka nuoruus lapsuudenkodissa, mutta hän oli silti päässyt elämässään eteenpäin ja oli todella valloittava tyyppi. Arvostin häntä kovasti. Meillä oli paljon huumoria ja mies usein suunnitteli tulevaisuutta kanssani. Sitten hän täysin puun takaa ilmoittikin, ettei nyt ole oikea aika suhteelle. Tätä seurasi radiohiljaisuus. Hämmästyneenä yritin toki kysellä syytä ghostaamiselle, mutta mitään vastausta en saanut. Sitten oli vain pakko luovuttaa. Onneksi tajusin hyvin pian ghostaamisen jälkeen poistaa miehen Facebook-kavereistani.



Kun luin tarinasi, sisällä viilsi, vaikka omasta tapauksestani o

On siellä kaikenlaisia traumoja ja mt-ongelmia taustalla, mutta luulin niiden olevan hoidossa ja meidän juttumme olevan voimavara kaiken pahan keskellä.

Todennäköisesti astuin jälleen ansaan, vaikka luulin jo kaikki ansat tunnistavani.

Vierailija
570/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mietitään mikä olisi todennäköisin, yksinkertaisin ja yleisin syy toisen vetäytymiselle, se on se ettei kiinnosta enää.

Huonojen uutisten kertominen toiselle, se eroilmoitus, voi tuntua joistakin liian epämiellyttävältä ja haluaa vältellä konfliktia. Haluaa hiljalleen vieroittaa toisen itsestään, jotta toinen tajuaisi lähteä itse tai eroilmoitus aikanaan ei tulisi hänelle aivan yllätyksenä.

Joidenkin luonne on huono käsittelemään epämiellyttäviä tilanteita ja huonojen uutisten kertomista, tai voi olla kokemusta ihmisistä, jotka suuttuvat, haukkuvat, alkavat aggressiivisiksi, kieltäytyvät eroamasta tai rupeavat ylipuhumaan jatkamaan suhdetta. Epämiellyttävä olo ja hengenvaara ovat toki eri asioita, mutta täytyy pitää mielessä, montako naista on h akattu ja t apettu, kun ovat halunneet erota. Erokeskustelun ei myöskään pidä olla juupas eipäs inttämistä.

En sitten tiedä kumpi on pehmeämpi tapa jättää toinen: hiljalleen lipua pois ghostaten vai yllättäen viestillä ilmoittaa jouluaaton aattona, että tämä oli tässä, perutaan kaikki yhteiset joulusuunnitelmat kummankin suvun luona. Kumpikin sattuu, kokemusta on. Ja kumpaakin tekoa se toinen on suunnitellut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
571/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä särähti omaan korvaani "jaoimme samanlaisia arvoja.." 

Koska itse otit arvot esille epäilen että olet vihreä tai vasemmistolainen ns 3uv@kki..se on monille naisille merkki liian feminiinisestä miehestä. Koita muuttua hieman maskuliinisempaan suuntaan käytös tavoiltasi, jospa se toisi nais onnea. Luulisin että joku persu jörnii jo exääsi.

Vierailija
572/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mietitään mikä olisi todennäköisin, yksinkertaisin ja yleisin syy toisen vetäytymiselle, se on se ettei kiinnosta enää.

Huonojen uutisten kertominen toiselle, se eroilmoitus, voi tuntua joistakin liian epämiellyttävältä ja haluaa vältellä konfliktia. Haluaa hiljalleen vieroittaa toisen itsestään, jotta toinen tajuaisi lähteä itse tai eroilmoitus aikanaan ei tulisi hänelle aivan yllätyksenä.

Joidenkin luonne on huono käsittelemään epämiellyttäviä tilanteita ja huonojen uutisten kertomista, tai voi olla kokemusta ihmisistä, jotka suuttuvat, haukkuvat, alkavat aggressiivisiksi, kieltäytyvät eroamasta tai rupeavat ylipuhumaan jatkamaan suhdetta. Epämiellyttävä olo ja hengenvaara ovat toki eri asioita, mutta täytyy pitää mielessä, montako naista on h akattu ja t apettu, kun ovat halunneet erota. Erokeskustelun ei myöskään pidä olla juupas eipäs inttämistä.

En sitten tiedä kumpi on pehmeämpi tapa jättää toi

Tätä täällä on jo monta kertaa pureskeltu ja tosiaan toivonkin, että tein oikean tulkinnan siitä, että eropallo heitettiin minulle.

Jos saisin tästä varmuuden, niin olisin yli koko suhteesta sormia napsauttamalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
573/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä särähti omaan korvaani "jaoimme samanlaisia arvoja.." 

Koska itse otit arvot esille epäilen että olet vihreä tai vasemmistolainen ns 3uv@kki..se on monille naisille merkki liian feminiinisestä miehestä. Koita muuttua hieman maskuliinisempaan suuntaan käytös tavoiltasi, jospa se toisi nais onnea. Luulisin että joku persu jörnii jo exääsi.

Aivan mahtava kommentti. 😂😂

Vierailija
574/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kuin todeta että meitä on moneen lähtöön. En ikinä voisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka pitää viikkoja mykkäkoulua koska on vaan vaisu olo tai ei ole mitään asiaa mulle. Siis ei mitään asiaa ihmiselle jota hän mukamas rakastaa? En vaan tajua. Mutta ei mun tietysti tarvitsekaan. Onneksi olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. 

Aika harvan tavallinen arkipäivä on niin mielenkiintoinen, että se pitäisi joka päivä viestillä jollekin raportoida. 

Ei tarvitse raportoida viestillä, voi myös soittaa :) Kevennys. Ja jos ei ole omia kuulumisia, luulisi edes sen k

Vaan eipä ole mitenkään sovitettavissa tähän tapaukseen, koska vaikka ehkä osittain tunnenkin noin omassa mielessäni, en ole häntä asiasta syyttänyt missään vaiheessa

Olethan kirjoittanut, että eroviesti oli hätähuuto, kun et saanut häneltä tarpeeksi viestiä. Että hänen olisi pitänyt vakuuttaa suhteen jatkumisesta, hänen olisi pitänyt viestiä, hänen olisi pitänyt.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
575/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai sitten kävi niin kuin minulle. Kuljeskelin erään tyypin kanssa. Pidin häntä ihan mahtavana, ja olimme toisiimme ihastuneita. Yhteisestä elämästäkin oli puhetta.

Ajan mittaan tuo tyyppi alkoi ottaa minua päähän. Hän ilmeisesti alkoi pitää itseään jonain taivaan lahjana minulle, mikä oli todella ärsyttävää. Yhtenä päivänä tajusin, että kaikki se ihana, mitä oli ollut, oli poissa. Hän oli muuttunut tuttavuuden myötä jotenkin niin rasittavaksi, etten enää jaksanut. Huomasin myös, että hän kuvitteli minun olevan aika lailla toisenlainen kuin oikeasti olen.

Otin etäisyyttä ja lopulta ilmoitin, että nyt riitti. Vielä pitkän ajan kuluttuakin tuo tyyppi ihmetteli, mitä tapahtui, kun hänen mielestään kaikki oli niin hienosti. En käynyt selittelemään,  mikä kaikki oli pielessä, koska hänhän piti itseään niin upeana tyyppinä. Oikeastihan tilanne oli se, ettemme sopineet toisillemme.

Vierailija
576/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kuin todeta että meitä on moneen lähtöön. En ikinä voisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka pitää viikkoja mykkäkoulua koska on vaan vaisu olo tai ei ole mitään asiaa mulle. Siis ei mitään asiaa ihmiselle jota hän mukamas rakastaa? En vaan tajua. Mutta ei mun tietysti tarvitsekaan. Onneksi olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin. 

Aika harvan tavallinen arkipäivä on niin mielenkiintoinen, että se pitäisi joka päivä viestillä jollekin raportoida. 

Ei tarvitse raportoida viestillä, voi myös soittaa :) Kevenny

Hän olisi voinut, hänen ei olisi pitänyt. Eroviesti oli aito ja halusin erota. Mikään viesti ei kuitenkaan ole peruuttamaton.

Jos sieltä olisi tullut esim. bumerangina vastaus, että olen ymmärtänyt kaiken väärin ja hänen lemmikkigerbiilinsä kiipesi astianpesukoneeseen ja hän on siitä täysin hajalla ja ei siksi ole pystynyt olemaan minuun yhteydessä, niin olisin saanut rauhan. Se mitä sitten olisi tapahtunut... sitä ei kukaan tiedä.

Vierailija
577/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten kävi niin kuin minulle. Kuljeskelin erään tyypin kanssa. Pidin häntä ihan mahtavana, ja olimme toisiimme ihastuneita. Yhteisestä elämästäkin oli puhetta.

Ajan mittaan tuo tyyppi alkoi ottaa minua päähän. Hän ilmeisesti alkoi pitää itseään jonain taivaan lahjana minulle, mikä oli todella ärsyttävää. Yhtenä päivänä tajusin, että kaikki se ihana, mitä oli ollut, oli poissa. Hän oli muuttunut tuttavuuden myötä jotenkin niin rasittavaksi, etten enää jaksanut. Huomasin myös, että hän kuvitteli minun olevan aika lailla toisenlainen kuin oikeasti olen.

Otin etäisyyttä ja lopulta ilmoitin, että nyt riitti. Vielä pitkän ajan kuluttuakin tuo tyyppi ihmetteli, mitä tapahtui, kun hänen mielestään kaikki oli niin hienosti. En käynyt selittelemään,  mikä kaikki oli pielessä, koska hänhän piti itseään niin upeana tyyppinä. Oikeastihan tilanne oli se, ettemme sopineet toisillemme.

Ei käynyt kuten sinulle. Minä en saanut ilmoitusta, että nyt riitti.

Vierailija
578/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puran tähän vielä lisää ajatuksiani asiasta täysin suodattomassa muodossa, koska aivot käyvät ylikierroksilla ja on hyvin paha olla.

On totta, että lopulta minä lopetin suhteen. On totta, että toimin ehkä väärin ja äkkipikaisesti ja suhde olisi voinut jatkua antamalla asioiden mennä omalla painollaan. On totta, että nyt uhriudun.

Silti on totta myös se, että hänen toimintansa minua kohtaan oli todella loukkaavaa, koska hän tiesi epätietoisuuteen jättämisen ja avuttomuuden tunteen kokemisen olevan pahimpia asioita mitä minulle voi tehdä ja hän silti teki niin.

Jos hän olisi oikeasti välittänyt minusta, hän olisi antanut jonkunlaisen (edes pienen) signaalin siitä, että missä mennään.

Kun ihminen on väsynyt ja kuormittunut, hän kaipaa tilaa

"Miten tuen häntä parhaiten?" No, ihan selvästi jättämällä hänet rauhaan. Tämä auttamishalu on tullut monessakin kommentissa esille. Nainen ei selvästi halunnut apuasi. Tulee mieleen sellainen, että nainen olisi pitänyt fiksata nopeasti kuntoon jollain mystisellä tukemisella ja sitten kaikki olisi jatkunut entiseen, toivomaasi malliin? Nainen ei nähnyt teillä tulevaisuutta ja on liian kohtelias ilmoittamaan todellista syytä. Unohda

Nuo "auttajat" ovat ihan vihonviimeisiä kontrolloijia. "Avun" varjolla muovataan toisesta sellainen kun haluaa ja saadaan hänet tekemään mitä se toinen tahtoo. Sitten marttyroidaan ja uhriudutaan, jos toinen ei "avusta" huolimatta tee mieliksi "mä oon niin paljon auttanu sua, et kyllä sun pitää nyt sitäjasitä". 

Vierailija
579/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puran tähän vielä lisää ajatuksiani asiasta täysin suodattomassa muodossa, koska aivot käyvät ylikierroksilla ja on hyvin paha olla.

On totta, että lopulta minä lopetin suhteen. On totta, että toimin ehkä väärin ja äkkipikaisesti ja suhde olisi voinut jatkua antamalla asioiden mennä omalla painollaan. On totta, että nyt uhriudun.

Silti on totta myös se, että hänen toimintansa minua kohtaan oli todella loukkaavaa, koska hän tiesi epätietoisuuteen jättämisen ja avuttomuuden tunteen kokemisen olevan pahimpia asioita mitä minulle voi tehdä ja hän silti teki niin.

Jos hän olisi oikeasti välittänyt minusta, hän olisi antanut jonkunlaisen (edes pienen) signaalin siitä, että missä mennään.

Kun ihm

Minun tarjoamani apu/tuki oli pyyteetöntä ja kirjaimellisesti kysyin, että voinko tehdä jotain vai onko parempi antaa hänen olla rauhassa.

Vierailija
580/753 |
12.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On siellä kaikenlaisia traumoja ja mt-ongelmia taustalla, mutta luulin niiden olevan hoidossa ja meidän juttumme olevan voimavara kaiken pahan keskellä.

Todennäköisesti astuin jälleen ansaan, vaikka luulin jo kaikki ansat tunnistavani.

No joo. Ansaan astuit. Ja kuten sanottu, jatka sitä omaa terapiaasi, tuokin todistaa, ettet ole vielä valmis. Siinä ei riitä järki vaan sisäisen tunteen pitää muuttua. Et saa uskoa asioita sinisilmäisesti etkä saa haluta olla voimavara toiselle niin, ettei hän ole sitä vastavuoroisesti yhtä vahvalla panoksella sinulle.

Ja muista, nämä yleensä tulevat takaisin. Jos tuo nainen ilmestyy takaisin 3-6 kk kuluttua ja haluaa aloittaa uudestaan, kun työkiireet nyt helpottaneet ja hoksasi, miten olet hänen elämänsä mies, älä ota takaisin! Älä ota edes ystäväksi. 

Ja joku kun pohti ghostaaminen versus jättäminen jouluna niin jättäminen on omalle kohdalle aina parempi vaihtoehto, vaikka se tapahtuisi äitini hautajaisissa tai jouluaterialla. Ghostaaminen on pahinta ja alhaisinta. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme viisi