Olen sitä miestä, että paras tapa itsenäistyä on muuttaa yksin toiseen kaupunkiin nuorena aikuisena

Olen samaa mieltä. Kun lähtee opiskelemaan, niin saa vielä monenlaista turvaverkkoa, kuten opiskelijaterveydenhuolto, mahdollisuus opiskelija-asuntoon ym. ja apua saa muutenkin tarvitessaan paljon helpommin kuin kypsempänä aikuisena. Lisäksi opiskelujen myötä on mahdollisuus tutustua ihmisiin.

Oli muuton syy mikä tahansa, kannattaa välillä asua muuallakin kuin lapsuuden kulmilla. Usein samalle paikkakunnalle koko iäkseen jumahtaneet ovat myös ajatusmaailmaltaan aika jumahtaneita. 

Ihan kannatettava ajatus. Samalla saa uusia ystäviä ja laajemman näkemyksen maailmasta - tai ainakin kotimaastaan.

Muutin 20 vuotiaana isompaan kaupunkiin töiden takia, piti olla vaan vähän aikaa että löytää duunin kotiseudulta mutta on tässä jo kuusi vuotta vierähtänyt. Pärjään yksin paremmin nykyään mutta olen aika yksinäinen. Mietin usein että pitäs muuttaa takaisin. Tajusin että yksin en ole mitään.

Kavereiden löytäminen on todella haastavaa.

Tervemenoa.

Minä olen sitä mieltä että jokaisen tulisi muuttaa ulkomaille vuodeksi. Oppii pärjäämään itse, sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja maailmankuva avartuu.

Samalla oppii laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin, Suomessa on moni asia hyvin mutta muualtakin voisi ottaa oppia,

Olen samaa mieltä. Sen huomasi omissa lapsissa, he kasvoivat henkisesti puolessa vuodessa hurjasti vaikkei he muuttaessakaan mitään raakileita olleet.

Voi viina kirjoitti:

Muutin 20 vuotiaana isompaan kaupunkiin töiden takia, piti olla vaan vähän aikaa että löytää duunin kotiseudulta mutta on tässä jo kuusi vuotta vierähtänyt. Pärjään yksin paremmin nykyään mutta olen aika yksinäinen. Mietin usein että pitäs muuttaa takaisin. Tajusin että yksin en ole mitään.

Kavereiden löytäminen on todella haastavaa.

Eikö töistä löydy samanmielisiä?

Siltä se vaikuttaa, oma lapseni muutti heti 18 täytettyään 400 km päähän. Harvinaisen aikaisin, kun on lukiokin vielä kesken, mutta oli vähän odotettavissa. Saanut kyllä melkoisen itsenäistymiskoulun käydä, vaikka jo varsin itsenäinen on ollut vuosia.

Minun elämänkouluni alkoi 17-vuotiaana, kun isäni teki 90-luvun laman kynnyksellä itsemurhan ja käsiini jäi tilakeskus. Äitini päätti, että hän muuttaa kerrostaloon kirkolle ja siskoni sitten lähti opiskelemaan muualle. 

Mitä tarkoittaa tässä riippuvaisuus vanhempien avusta? En ihan saa kiinni. Ihmiset keskimäärin tarvitsevat ja saavat apua toisilta ihmisiltä, olivat ne sitten sukulaisia, ystäviä tai yhteiskunnan rakenteita. Mä muutin kauas vanhemmistani omilleni, mutta sain kyllä vanhemmiltani apua, ja saan edelleen (nykyään asun lähempänä heitä kuin nuorena).

Itse tein näin ja oli hyvä juttu. Yksi lapsistani muutti pahimpaan korona-aikaan syksyllä -20 ja toki itsenäistyi paljon mutta ihan kammottavan yksinäistä. Mitään ei ollut livenä. Tätä etäilyä jatkunut koko opiskelujen ajan ja sosiaalinen elämä onkin täällä kotipaikkakunnalla, missä viettää paljon aikaa. Oli iso pettymys hänelle pitkään tämä "ihana opiskeluaika", mutta enää ei kaipaa niitä juttuja vaan on rakentanut elämän muualle.

Miksi toiseen kaupunkiin? Tai joo, tietenkin jos asuu jossakin kuppaisessa pienessä kylässä, on sieltä paras muuttaa toiseen kaupunkiin, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseutu on aika iso paikka ja täältä löytyy monenlaista asuinpaikkaa. Aalto-yliopiston seutu on omalla tavallaan ihan oma kylänsä myös ja kyllä jokainen sieltä löytää itselleen kaveria, jos sinne muuttaa. Ei sitä tarvitse lähteä jonnekin Lappeenrantaan saakka yliopistoon.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tässä riippuvaisuus vanhempien avusta? En ihan saa kiinni. Ihmiset keskimäärin tarvitsevat ja saavat apua toisilta ihmisiltä, olivat ne sitten sukulaisia, ystäviä tai yhteiskunnan rakenteita. Mä muutin kauas vanhemmistani omilleni, mutta sain kyllä vanhemmiltani apua, ja saan edelleen (nykyään asun lähempänä heitä kuin nuorena).

En ole ap, mutta oletan, että hän tarkoittaa varmaan sellaista konkrettista apua: kuskataan tarvittaessa, tullaan laittamaan lamppu kattoon jne. Hyvä esimerkki tältä syksyltä oman lapsen kanssa. Hänellä jäätyi pyörän lukko. Jos olisi ollut samalla paikkakunnalla, sitähän olisi helposti kiikuttanut lapselle lukkosulan (kun mulla sitä on) ja käynyt avaamassa sen lukon. Nyt joutui vain ohjeistamaan, että käy ostamassa ja neuvomaan, miten sen lukon sitten saa auki.

-9

Itse tein näin ja opiskelupaikkakunnalla en tuntenut ketään, enkä saanut uusia ystäviä. Olin todella yksinäinen ja masentunut. Ei ollut elämänhalua enää ollenkaan ja pahimpina päivinä jo sängystä nouseminen tuntui mahdottomalta. 10 vuotta kärvistelin yksin kunnes muutin takaisin kotipaikkakunnalle. Kaikki vanhat ystävyyssuhteet oli jo katkennut mutta ainakin on vanhemmat ja veli täällä, miesystävä ja tutut naapurit ja koti joka tuntuu kodilta.

Minä muutin ulkomaille ja asuin siellä pari vuotta. Se oli erikoista hienoa aikaa. Muutin pian vielä kauemmaksi ulkomaille muutamaksi vuodeksi ja tykkäsin kovasti, mutta sen jälkeen Suomi ja itse asiassa se kotikylä pääkaupunkiseudulla oli paras mitä ikinä oli. Täältä en ole muuttamassa välttämättä ikinä pois, täällä on perheeni ja minun "heimoni ja metsästysmaani".

Olin 16 lähtiessäni opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, sitten harjoittelutyöpaikkojen jälkeen lisää opiskelua koko ajan kauempana syntymäpaikasta. Ulkomailla töissä hetki, kun mahdollisuus tuli eteen. Takaisin kotipitäjän en ole mennyt, en edes nyt eläkkeellä. Omani ovat lähteneet opintojen perässä, valmistuttuaan töiden; etelä on saanut hyviä tekijöitä. Yksi tuli valmistuttuaan kotikaupunkiin, olen saanut tarjota mummupalvelua. Lähtö kannattaa, maailma avartuu. Lapsuuden kotiin jääneet Koulukaverit voi tuntua juurikin 'jumahtaneilta'....

No jaa. Itse olin 17v. kun vanhemmat erosi. Koska äiti muutti kerrostalokolmioon, niin päätin jäädä isän luo pari vuotta nuoremman siskon kanssa. Äidin mukana muutti ala-asteella oleva sisarus enkä halunnut jakaa huonetta hänen kanssaan. 

Isä teki tuolloin vuorotyötä 30km:n päässä, että kyllä siinä piti osata tehdä ruokaa itse ja huolehtia talon ja veden lämmitys. Jos halusi lämmintä vettä suihkussa, niin piti osata laittaa pannuhuoneessa pesään tuli. Puilla on talon ja veden lämmitys. Isä teki välillä pitkiä päiviä ja oli öitä töissä, joten ei voinut olla ihan avuton. Lukion jälkeen asuin kaksi vuotta toisella paikkakunnalla opiskelemassa, mutta tänne kotipaikkakunnalle tulin sen jälkeen takaisin. Ihan itsenäinen ihminen olen ja niin ovat nekin jotka eivät ole täältä välillä olleet pois.

Kyllä mä väitän, että enemmän tämä on kiinni ihmisestä itsestä ja siitä mitä kotona opetetaan.

Vain Suomessa: mitä aikaisemmin muutat vanhempiesi luota ja mitä kauemmaksi heistä muutat, niin sitä parempi ihminen olet

Näin kun on nätti nuori nainen. Sellainen oikein vetoaa uusiin piireihin ja muut tulevat tykö ja kaikki menee kuin salkkareissa. Pian onkin toisen kaupungin jääkiekkoa pelaava 190cm poikaystävä rs-audillaan viemässä treffeille.

Ei-komea ujo mies suorastaan hukkuu toiseen kaupunkiin jossa kaikki "eteneminen" on edelleen omasta supliikista kiinni, komeus ei riitä naisille ja puhe ei miehille. Sinua ei kukaan tunne, kukaan tuttava ei jeesaa töihin pääsemään on vain supliikki ja cv. Jos niissä on huonoutta on tiiliseinä siinä edessä nopeasti kasvamassa.

Paras tapa on itsenäistyä on tehdä vauvat nuorena ja päälle kunnon ok-talo laina niin tietää että aamulla on oltava herätyskellossa patterit kunnossa ja kestettävä miehensä vessanpöntön kannen asentoa. Vastuu kylläkin vuokra-luukussa opintotuilla kipristellen ei vastaa sitä tilannetta, etenkään kun opiskellaan teatterimaisteriksi 7 vuotta ja vastuu on vain viinin lipittämisessä ja kulttuuri-intellektuellissa juhlinnassa.