Parisuhde vessasta alas ilman syytä
Loin tästä jo viestiketjun tänään aiemmin, mutta se poistettiin ilman syytä. Keskustelu oli täysin asiallista, vaikkakin minua kutsuttiin takertujaksi ja kontrollifriikiksi yms. kun vaadin ex-naisystävältäni jonkinlaista inhimillistä käytöstä itseäni kohtaan.
Luon saman viestiketjun uudestaan, jossa on myös lainattuna aiempi kirjoitus. Aihe on minulle hankala ja minun on todella vaikea käsitellä eroa.
Otsikko kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Erosin kaksi viikkoa sitten.
Seurustelin noin puoli vuotta naisen kanssa. Meillä ei ollut koskaan mitään erimielisyyksiä, jaoimme samanlaisia arvoja ja mielenkiinnon kohteita sekä huumorin. Hän tapasi minun perheeni ja minä hänen. Keskustelimme jopa yhteen muuttamisesta. Kaiken kaikkiaan arki sujui hyvin.
Sitten kaikki muuttui yhtäkkiä. Hän alkoi perumaan sovittuja tapaamisiamme ja viestittelykin väheni lähes olemattomiin. Tietysti huolestuin ja kysyin, että onko kaikki hyvin. Hänen vastauksensa oli, että hänellä on minusta johtumattomia huolia mm. työstressin takia. Niinpä annoin tilaa.
Viikon jälkeen, kun hänestä ei ollut kuulunut mitään, olin jälleen yhteydessä ja vaadin jonkinlaista vastausta, että missä mennään, joten soitin hänelle. Vastaus oli hyvin epäselvä, lähes olematon. Hän vetosi edelleen ym. syihin ja sovimme, että tapaamme lähipäivinä.
Lähipäivää ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä hän perui aina jonkun epämääräisen syyn takia tapaamisemme. Minulle riitti ja ilmoitin, että en ansaitse tällaista kohtelua ja hän voi heittää minulta hänen luokseen jääneet tavarat roskiin.
En enää ole kuullut hänestä."
Olinko minä tosiaan se paha ihminen tässä suhteessa, kun epätietoisuus sattui minuun kovasti ja halusin tietää missä mennään?
Kommentit (753)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen masentunut? Voi aiheuttaa juuri tuollaista vetäytymistä.
Vai olivatko "keskustelunne yhteenmuutosta" tosiasiassa sitä, että sinä puhuit asiasta, suunnittelit sitä, aina otit asian puheeksi ja puskit asiaa eteenpäin? Nainen ainoastaan kommentoi puheitasi ja vastaili niihin? Ehkä hän ahdistui liian nopeasta etenemisestä ja liian innokas yhteenmuuttohalusi sai hänet vetäytymään? Tajusi, ettei halua muuttaa kanssasi yhteen, ainakaan vielä? Ehkä hänellä on huonoja kokemuksia miehen kanssa yhdessä asumisesta, (esim. kotiväkivaltaa) ja sait trauman triggeröitymään ja pelot nousemaan pintaan? Puoli vuotta tapailua on kumminkin melko lyhyt aika seurustelua.
Oli hän ajoittain masentunut, mutta sai siihen apua ja tuin parhaani mukaan.
Siihen en osaa ottaa kantaa, että olinko todellisuudessa vain min
Hän sanoi niin monesti, hän kertoi minulle asioita itsestään ja elämästään mitä ei (toki omien sanojensa mukaan) ollut koskaan kertonut kenellekään muulle, hän ilmaisi tunteensa niin selvästi kuin osasi, haki sekä henkistä että fyysistä läheisyyttä minusta kun hänestä tuntui pahalta ja ylipäätään puhui minulle aina kaikesta, vaikka on luonteeltaan enemmän sisäänpäin kääntyvä ja introvertti. Lisäksi hän välillä maalaili kuvia yhteisestä tulevaisuudestamme.
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.

Se tässä ei juuri täsmää, että muutos hänen käytöksessään tuli yhtä odottamattomasti kuin salama vessanpöntöstä ja en koskaan saanut mitään selitystä tai edes anteeksipyyntöä.
Vierailija kirjoitti:
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.
Mihin minä tarvitsen apua? Siihen, että erosta ylipäästäkseni puran tuntemuksia ja ajatuksiani anonyymisti internetissä?
Totta tosiaan olen todella raskas ja ripustautuva.
Vierailija kirjoitti:
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.
Ehkäpä nainenkin oli tajunnut tämän, ja halusi miettiä onko mitään edellytyksiä suhteelle, tai miten saada sanottua tuo asia.
Ja ne kyselyt alkoivat vain ärsyttää jolloin alkoi miettiä miten lopettaa suhde. No onneksi ap ehti ensin, ja todisti myös asian...
Osa tämän viestiketjun osallistujista ei selvästikään ymmärrä sitä, että tänne pitkien viestien kirjoittaminen ja erilaisiin yksityiskohtiin takertuminen on AINOASTAAN täällä tapahtuvaa ulosantia.
En ole laittanut eksälleni erotessa tai sen jälkeen pitkiä vuodatusviestejä vaatien vastauksia ja näistä asioista kasvotusten omien läheisteni kanssa keskustelu on ollut vuorovaikutuksellista ja tullut päätökseensä, kun olen kuullut toisen mielipiteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.
Mihin minä tarvitsen apua? Siihen, että erosta ylipäästäkseni puran tuntemuksia ja ajatuksiani anonyymisti internetissä?
Totta tosiaan olen todella raskas ja ripustautuva.
Älä välitä noiden mt-tapausten kommenteista. Täällä on todella vähän normaalijärkisiä ihmisiä kirjoittelemassa.
Ei tota pysty arvaamaan. Todennäköisesti väistit luodin kun ette enempää ehtineet sitoutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun tunteesi on sinun omalla vastuullasi ei sen toisen. Toisten ei kuulu elää hyysäten sinun tunteitasi vaan huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Millainen narsisti oikein olet?
Vastasinkin jo osittain tähän.
Onko se merkki narsismista, että puhut hyvin avoimesti kaikista asioistasi toiselle ja kerrot myös monella erilaisella esimerkillä millainen käytös kumppaniltasi on sellaista, jota et voi sietää?
Korostan vielä, että kyse on ja oli ainoastaan yhdestä vaatimuksesta: että kaikista asioista keskustellaan suoraan ja en joudu elämään arvaillen sitä, että missä mennään.
Ei kukaan voi välttää tilannetta että joutuu arvailemaan missä mennään. Eivät ihmiset tee päätöksiä kuin nappia painamalla ja saman tien informoi niitä selkeästi lähipiirille.
Esimerkiksi eroa miettiessä päätöksen teko on pitkä prosessi. Joskus se eron mahdollisuus pyörii mielessä, mutta ei koskaan johda eropäätökseen kun tulee lopulta tunne että haluaa yrittää. Ja yleensä vielä ihminen ei itse heti edes tiedosta että voi huonosti suhteessa. On vain epämääräinen ärtymys tai paha olo, jonka syytä ei automaattisesti heti tiedä. Ja ei siinä auta, jos kumppani alkaa vaatia tilin tekoa siitä, miksi toisen käytös on erilaista.
Hän sanoi niin monesti, hän kertoi minulle asioita itsestään ja elämästään mitä ei (toki omien sanojensa mukaan) ollut koskaan kertonut kenellekään muulle, hän ilmaisi tunteensa niin selvästi kuin osasi, haki sekä henkistä että fyysistä läheisyyttä minusta kun hänestä tuntui pahalta ja ylipäätään puhui minulle aina kaikesta, vaikka on luonteeltaan enemmän sisäänpäin kääntyvä ja introvertti. Lisäksi hän välillä maalaili kuvia yhteisestä tulevaisuudestamme.
Tiedätkö oikeasti narsismista niin kuin väität tietäväsi? Lähdet koko ajan oletuksesta, että asiat ovat noin kuin kerrot. Lisätäänpä yhtälöän se, että vastapuoli on narsisti, joka valehtelee, tekee feikkejä tulevaisuuden suunnitelmia, myötäilee sinua ollakseen juuri oikeanlainen sinulle jne.
Jos mitään valehtelua ei ole ollut, naisesi on varmaan mennyt psykoosiin tai koomaan, koska ihmiset eivät muutu tuolla tavalla päivässä tai viikossa. Valehtelija voi sen sijaan viidessä minuutissa kyllästyä jatkamaan rooliaan ja etsii seuraavan. Minullakin romahti puolentoista vuoden suhde täysin seinään ja ihminen siirtyi seuraavaan. Oli kivuliasta avata silmät siihen, että hän olikin valehtelija ja hyväksikäyttäjä.
En jaksa lukea koko ketjua, joten en tiedä onko tätä jo ehdotettu, mutta mitäpä jos otti etäisyyttä, koska tapasi jonkun toisen? Se selittäisi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.
Mihin minä tarvitsen apua? Siihen, että erosta ylipäästäkseni puran tuntemuksia ja ajatuksiani anonyymisti internetissä?
Totta tosiaan olen todella raskas ja ripustautuva.
Älä välitä noiden mt-tapausten kommenteista. Täällä on todella vähän normaalijärkisiä ihmisiä kirjoittelemassa.
Eikö hänen ole hyvä tiedostaa että se "ilman syytä" saattoikin olla ihan hyvä syy. Että jokin hänen ajattelutavassaan, kommunikoinnissaan jne. ärsyttää joitain ihmisiä, kenties myös tuota naista.
Nainen ei vain ollut niitä jotka hampaat irvessä jatkavat, vaan jäi kenties miettimään tuleeko tuosta mitään. Ja sitten ap ei antanut aikaa edes miettiä.
Ristiriitainen kiintymyssuhdemalli voi olla taustalla.
Lopulta, mistäs sen tietää.
Tervehenkisempää mähistä palstalla kuin esim. pommittaa eksää kyselyviesteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun tunteesi on sinun omalla vastuullasi ei sen toisen. Toisten ei kuulu elää hyysäten sinun tunteitasi vaan huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Millainen narsisti oikein olet?
Vastasinkin jo osittain tähän.
Onko se merkki narsismista, että puhut hyvin avoimesti kaikista asioistasi toiselle ja kerrot myös monella erilaisella esimerkillä millainen käytös kumppaniltasi on sellaista, jota et voi sietää?
Korostan vielä, että kyse on ja oli ainoastaan yhdestä vaatimuksesta: että kaikista asioista keskustellaan suoraan ja en joudu elämään arvaillen sitä, että missä mennään.
Kysyt että onko tuo kumppanin muokkaaminen merkki narsistista, ja nimenomaan se on. Narsistit harrastaa nimenomaan tuota sun mallia jossa hirveän aikaisin suhteessa aletaan kertomaan millainen toinen saa tai ei saa olla, ja puhutaan pahaa omista entisistä ja vannotetaan uutta kumppania olemaan erilainen. Terveissä suhteissa otetaan vastuu omista tunteista itse ja tutustutaan toiseen määrittelemättä mihin muottiin toisen pitäisi mahtua. Jos suhde ei toimi, on ok erota. Narsisti ei suostu näkemään sen toisen tarpeita vaan käyttää vain toista omiinsa kuten sinä nyt. Narsistille myös on tyypillistä tuo nopea sitoutuminen tutustumatta toiseen, koska ei se oikeasti välitä muista. Kuten sinäkään et nyt naisesta. Hanki apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-a-e apua. Vaikutat hyvin raskaalta ja ripustautuvalta persoonalta. Voi hyvinkin olla naisessakin olleen jotain vikaa. Sä sen sijaan voisit keskittyä omaan pääkoppaan.
Mihin minä tarvitsen apua? Siihen, että erosta ylipäästäkseni puran tuntemuksia ja ajatuksiani anonyymisti internetissä?
Totta tosiaan olen todella raskas ja ripustautuva.
Älä välitä noiden mt-tapausten kommenteista. Täällä on todella vähän normaalijärkisiä ihmisiä kirjoittelemassa.
Eikö hänen ole hyvä tiedostaa että se "ilman syytä" saattoikin olla ihan hyvä syy. Että jokin hänen ajattelutavassaan, kommunikoinnissaan jne. ärsyttää joitain ihmisiä, kenties myös tuota naista.
Nainen ei vain ollut niitä jotka hampaat irvessä jatka
Kyllä tässä on se nainen toiminut paljon toksisemmin. En pidä muutenkaan sellaisesta, että etsitään tekosyitä perusteeksi jonkun huonolle käytökselle. Miksi sen ihmisen huono käytös pitää oikeuttaa ja vielä tuntemattomien kommentoijien toimesta? Sitä kannattaa ehkä itse kunkin miettiä itsekseen.
Siis millä tapaa ap nyt on olevinaan narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet itse ihmeissäsi omista reaktioistasi, niin se on aika vahva vinkki siihen, että sinun kannattaisi keskittyä itsetuntemuksen opetteluun. Muun muassa siihen, että oppisit analysoimaan, mitä tunteita sinussa herää missäkin tilanteessa ja miksi.
Ei kuulosta hyvältä, että olet tyytyväinen siitä, että sinuun on rakentunut tuollainen "mekanismi", joka saa sinut räjähtämään, kun ex-naisystäväsi ei toiminut juuri niin kuin sinä olisit halunnut. Syytät naista siitä, mitä tunteita sinussa syntyi etkä ota vastuuta siitä, miten tunteitasi ilmaiset.
Pysy sinkkuna toistaiseksi ja keskity hoitamaan henkinen puolesi parempaan tasapainoon. Pelkästään tämän ketjun perusteella voi sanoa, että sinä et ole parisuhdekuntoinen tällä hetkellä.
Koen päinvastoin minulla olevan erittäin hyvä itsetuntemus ja yhtenä osoituksena on siitä on se, että puhuin avoimesti
Puolitoista viikkoa. Puolitoista viikkoa oli sinulle liikaa sitä toisen ihmisen omaa tilaa. Jonka tulkitsit suureksi vääryydeksi itseäsi kohtaan. Kokeile pari-kolme kuukautta toisen masennuskautta tai vaikeaa/kiireistä elämäntilannetta ja tule sitten keskustelemaan. Aivan lapsellista vikinää. Eihän moni etäsuhteessa eläväkään näe kumppaniaan edes joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ei voi toista ymmärtää ja on vaikee kohdata, kun toinen sitten vetääkin rajoja yhtäkkiä eri tavalla kuin mitä oli odottanut. Omiin hylkäämiskokemuksiin se sitten osuu. Vaan ei auta kuin tuntea tunteet ja sitten etiäpäin. Anna toisen olla. Hyväksy, että hänellä oli nyt jotain mitä ei pystynyt sanoittamaan sen paremmin.
Mutta onhan se valtava pettymys jo sen osalta, että on panostanut toiseen ja mahdolliseen yhteiseen tulevaisuuteen, ja se kaikki viedään pois toisen yksipuolisella päätöksellä mikä perustuu ties mihin oikkuun. Että edes keskusteluyhteyttä ei pidetä avoinna.
Tota, ero on usein yksipuolinen päätös. Se ei ole mikään neuvottelu tai manipulointitilanne. Kenenkään ei tarvitse eikä pidä olla suhteessa, jossa ei halua olla ja sillä sipuli. Aivan sama mihin "oikkuun" se perustuu, ero on ero, toinen haluaa pois suhteesta ja se on uskottava. Ai että rusinat rasahtaa, jos joku puhuu noin vähätellen. Ex-kumppanini pahoinpiteli minut niin, että murtui luita kasvoista. Hän ei suostunut eroamaan, koska kuulemma tuo "yksi virhe hänen puoleltaan" ei ollut riittävä peruste sille, että jätin hänet. Tottakai ero voi olla valtava pettymys, mutta niitä pettymyksiä tulee elämässä eteen ja ne täytyy vaan käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun tunteesi on sinun omalla vastuullasi ei sen toisen. Toisten ei kuulu elää hyysäten sinun tunteitasi vaan huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Millainen narsisti oikein olet?
Vastasinkin jo osittain tähän.
Onko se merkki narsismista, että puhut hyvin avoimesti kaikista asioistasi toiselle ja kerrot myös monella erilaisella esimerkillä millainen käytös kumppaniltasi on sellaista, jota et voi sietää?
Korostan vielä, että kyse on ja oli ainoastaan yhdestä vaatimuksesta: että kaikista asioista keskustellaan suoraan ja en joudu elämään arvaillen sitä, että missä mennään.
Kysyt että onko tuo kumppanin muokkaaminen merkki narsistista, ja nimenomaan se on. Narsistit harrastaa nimenomaan tuota sun mallia jossa hirveän aikaisin suhteessa aletaan kertomaan millainen toinen saa tai ei saa olla,
Se on noin ja toisaalta ei. Noista ei tiedä, ellei tiedä kaikkea. Ihan yhtä hyvin tuossa kuvaillaan narsistin uhria (on alusta asti avoin ja rehellinen) ja kertoo, mitkä on niitä asioita, jotka ovat parisuhteessa ongelma. Ei niin, että olisi muuttamassa toista vaan kysymässä, että onko toisella tapana toimia niin, ettei toinen tule myöhemmin satuttamaan uhria.
Narsisti sen sijaan on näennäisavoin. Puhuu vuolaasti, mutta maalailee asiat haluamikseen kaunistelemalla ja valehtelemalla. Ja se narsistin tekemä muokkaus on yleensä manipulaatiota suoran kommunikaation sijaan.
Kyllä minä voisin antaa vaikka heti kättelyssä listan omista deal breakereista, vaikken narsisti ole. Siinä säästyisi molempien aikaa, jos vastapuoli pystyy peilaamaan sitä itseensä ja omiin tarpeisiinsa rehellisesti.
Lainaus ei näköjään edelleenkään tule kokonaisena mutta viestisi loppuosaan viitaten: kuinka voit olla varma hänen tunteneen olosi turvalliseksi kanssasi? Miten hän ilmaisi sinulle tuntevansa näin? Yhtäkkinen feidaaminen nimittäin viittaisi siihen, että hän nimenomaan ei tuntenut oloaan turvalliseksi seurassasi.
Jokin tässä ei nyt täsmää.