70-luvun lapsi, kannustettiinko ja kehuttiinko sinua?

Minä 80-luvun puolella syntynyt olen elänyt pumpulissa tuohon verrtattuna.

televän kasvatuksen, osasi antaa myönteistä palautetta, kannustaa ja ihailla mua. Mulla onkin tosi hyvä, " terve" itsetunto.

Vanhemmat, varsinkin äiti, kehuivat aina toisten lapsia ääneen, omia lapsia sen sijaan vähäteltiin. En muista koskaan saaneeni julkista kiitosta vanhemmiltani, vaikka aihetta olisi näin jälkikäteen ajatellen ollut. Myöskään kannustusta ei tullut.

Vierailija:

" Sää et oo kuule mittään muuta ko minun paska."

Hän sanoi näin varmaan kymmeniä kertoja lapsuuteni aikana. Kyseessä ei siis ollut mikään freudilainen lipsahdus.

Lisäksi " kasvatuksessani" käytettiin seuraavanlaisia lauseita:

" Ko mustalaiset tullee, me myyään sinut niille, ko oot niinkö mustalainen."

" Pittääkö sulle tehä puusta munat, ko oot pahankurinen niinkö pojankossit."

" Ei oo kukkaan muu ollu niin mahoton ko sinä. Sää oot varmaan vaihtunu laitoksella."

70-luvun alkupuolella - kylläkin vanhempieni lellimänä iltatähtenä - syntyneenä en tunnista mitään noista kasvatusmetodeista.

Siihen kyllä samaistun, että hampaiden hoito laiminlyötiin ihan pienenä ennenkuin valistushammashoito alkoi ja että sisällä tupakoitiin kuin korsteenit.(siis vanhemmat polttivat)

Mutta henkisesti minua ei ole pahoinpidelty tuolla tavalla, päinvastoin!

Suurkiitos täytyy vanhoille vanhemmilleni antaa.

Ja toi paskaksi meneminen oli uusi juttu... voi meitä. Ollaan me saatu aikamoista ryöpytystä.

Sanoin kerran äidille että sä olet ihan kiva äiti. Äiti melkein vimmastui. Että niin varmaan on äiti kiva kun teidän eteen raataa ja te vaan meluatte ja pahaa teette ja aina saa teistä huolta kantaa eikä kiitosta koskaan kuule. No mä kuitenkin yritin, sen ainoan kerran. Ja kyllä se äitikin ensin näytti vähän tyrmistyneeltä, mutta keksi sitten että tässäkin voi turvautua tähän auktoriteetti-marttyyrilinjaansa.

Äiti torjui senkin täysin. Minä olen lapsi ja hän aikuinen ja aikuisten asiat ei lapsille kuulu vaikka sitä nyt kuvitellaan olevansa niin aikuinen vaikkei mistään mitään ymmärretä.

Oletkohan siskoni??! Kuulostaa ihan minunkin äidiltäni!

luulin, että olín melkein ainoa. Äiti, joka oli yh, ei jaksanut kehua, ei olla läsnä- suoritti vain pakollisimmat toimet. Sitten alkoi dokaaminen.

Enää vanhempani eivät ole elossa, mutta jos olisivat, he tuntuisivat vierailta.

kuukautisista tai ylipäätään murrosiän kasvukivuista. kun sain mutistua sitten, et ostais siteitä, niin se aina sujutti ne häveliäästi mun vaatekomeroon:)

" Painu jonnekin terapiaan, että susta tulis normaali" (olin juuri tullut itse äidiksi).



" Mikä h...tin kikkelikalle tuokin on olevinaan?" (kun esittelin nykyisen aviomieheni)



" Et sä tolla menolla kyllä ikinä tuu lapsia saamaankaan!!!" (kun kärsin lapsettomuudesta)

puhuttiin paljon karskimmin. Esim teini-ikäisiä kiusattiin ihan porukalla seksiasioista ja hallitsemattomasta himosta siihen (taisi olla tapa purkaa omia turhia toiveita). Muistan että vanhat ihmiset kyselivät ja osoittivat ihan surutta paheksuntaa yhtä ylioppilastyttöä kohtaan, jolla ei vielä miestä ollut. Samaan kuoroon yhtyi äitinsä, kun " meinaa vanhaksi piiaksi jäädä, mutta kuka tota nyt ottaskaan" . Mistä se miehen olisi saanut, kun edellisessä hetkessä oli vielä pentu jne jota piti varjella poikien kanssa vehtaamasta. Koskaan ei täyttänyt odotuksia.



Niin että tuollainen loukkaava kielenkäyttö taisi olla vanhempien ihmisten oikeus ja tapa osoittaa sitä että he ovat vanhempia ja siten arvostetumpia kun nuoremmat ja muutenkin tietävät aina kaikki asiat paremmin jne.

mutta vahinkoja ei vanhemmat sietäneet. Jos jotain vahingossa hävitti, kauhea huuto. Jos jotain meni vahingossa rikki, kauhea huuto. Jos unohti jotain, kauhea huuto. Jollakin tavalla tuollainen ilmapiiri oli pelottava. Ja se johti siihen, että vahingon sattuessa me lapset yritimme valehdella ja pitää asian salassa, jotta säästyisimme vanhempien sättimiseltä.

jos sun nimi alkaa K:lla tai S:llä. t.12

Vierailija:

Sanoin kerran äidille että sä olet ihan kiva äiti. Äiti melkein vimmastui. Että niin varmaan on äiti kiva kun teidän eteen raataa ja te vaan meluatte ja pahaa teette ja aina saa teistä huolta kantaa eikä kiitosta koskaan kuule. No mä kuitenkin yritin, sen ainoan kerran. Ja kyllä se äitikin ensin näytti vähän tyrmistyneeltä, mutta keksi sitten että tässäkin voi turvautua tähän auktoriteetti-marttyyrilinjaansa.

Ymmärrän toki, että he tekivät kuten silloin yleistä ja oikeaa oli. Mutta ei, sama linja jatkuu, olen kiittämätön kun he ovat parhaansa yrittäneet ja kaikkensa antaneet ja näin heitä vanhoja ihmisiä vielä kehtaan panetella ja solvata. Että virheitä ei myönnetä, ei silloin eikä nyt.

Tupakkaa vedettiin autossa ja kotona..ja haetuttivat mulla vielä. Ei kehuttu, hampaanpesut, ihania reikiä hampaisiin ja siitä ihan pelko hammaslääkareitä kohtaan.

Siis nää tekstit on niin tuttua et et ei voi muuta sanoa. Kyl kait ne tykkäski musta mutta oliskohan kannattu jättää lapset tekemättä??

Vahinkoja ei ollu ja olisi pitäny osata kaikki heti, täydellisesti siis seppä syntyessään!?

Oma äitini ainakin suuttuu silmittömästi jos menen kysymään. Eihän hän ole koskaan muuta tehnyt kuin ystävällisesti ohjannut ja kasvattanut. Henkinen lannistaminen ei minusta ole ystävällistä ohjaamista, mutta keskustele nyt siinä kun toinen alkaa paasata kuinka surkeaa itsellä oli silloin aikoinaan.



Niin kuin täällä muutama onkin maininnut niin kuukautiset oli tabu ja naiseksi kasvaminen ylipäätäänkin. Äitini suuttui minulle kun kuuli kuukautisteni alkaneen. Asiasta sai keskustella parilla sanalla ja silloinkin kuiskaten vaikka ketään muita ei ollut talossa. Sen kuvan sain, että nyt sitä sitten ollaan saastainen ja syntinen kirottu kun verta menen vuotamaan. Äiti parka kun ei poikaa saanut.



Muutenkin sain kuvan, että minusta on tullut vaarallinen yliseksuaalinen olento, huora, jonka ulkonäköä piti peitellä, että naapurit ei vaan luule, minun 12 vuotiaan, olevan joku yleinen nainen.



Hammasmätä oli yleistä lasten keskuudessa. Omatkin maitohampaat vedettiin melkein kaikki hammaslääkärin toimesta pois ja loput paikattiin.



Kadehdittiin naapurin " maijaa" joka oli päässyt lastensuojelun piiriin ja haki itselleen huostaanottoa.

Meillä ei näytetty tunteita koskaan fyysisesti. Lapsuudessani en koskaan halannut vanhempiani. Syliin pyrkiminen oli että " aina sun tarttee olla roikkumassa kun ei tässä saa töitäänkään tehtyä" . Kerran käsi osui vahingossa äidin rinnan seudulle, mistä tämä sysäsi minut kauemmas ja kivahti että tuollaisia meinenkejä ei tartte kokeilla että toisen yksityisasioihin kajotaan. Anteeks, en mä äiti tajunnut, mä taisin olla 5-6! Mä halusin vain paijata sua!



Vanhemmat puhuivat, etenkin vieraille, aina ja kaikessa hyvin vähättelevästi toisistaan ja liitostaan ja myös kodistamme. Selväksi tehtiin, ettei ton kanssa niin helppoa ole ja kuinka kauan tässäkän nyt kituutetaan ja selvempää olis kun tekis sen lopullisen jaon. Loppujen lopuksi ei heillä sen huonompia mahdollisuuksia onneen ollut kun muillakaan. Mitä nyt katkeruus ja kiukku toisiaan kohtaan.



Ylioppilasjuhlissani äiti halasi mua. Yllättäen, väkisin, ensimmäistä kertaa. Oli siihen pakotettu, kun muutkin ryntäsivät juhlasalin etuosaan onnittelemaan omiaan. Isä oli vaikeana, seisoi metrien päässä ja lopulta ärähti että tulkaa ny sieltä pyörimästä että päästään kotiokin tästä.