Mitä mieltä olette "ystävästäni"?

Uskon, että moni on pitänyt mua parempana ystävänä kuin mitä itse olen pitänyt sitä toista. Mulle on avauduttu, ja olen aina seurassa ollessani iloinen, kuuntelen toista jne. Mutta en ole aito oma itseni, en kaikkien tunteideni kanssa läsnä, vaan ystävyys on yksi rooli, jota esitän. Osa varmaan näkee sen läpi, ja osa sitten taas ei. 

Sitten on myös ihmisiä jäänyt matkan varrelle elämässä ilman että olisin jäänyt hirveästi kaipaamaan. Vaikka heidän kanssaan on ollut mukavaa, en ole ollut oma itseni eivätkä he ole aidosti olleet minulle läheisiä, niin kuin itse läheisyyden koen. Miten he kokivat, sitä lopulta en voi tietää. 

t. se autistinen nainen

Minusta AP:lla on ihan täysi oikeus tuntea surua, etenkin jos tämä oli hänelle ensimmäinen kerta kun näin käy.

Mutta olen myös sitä mieltä, että ystävyyteen ei kuulu suhteen tekohengittäminen. Jos se ei pysy yllä omalla painollaan, niin anna olla. Usein muutto tai uusi elämänvaihe on tällainen risteys, jossa ystävyys joko erkanee luonnollisesti tai sitten pysyy yllä vähän etäisempänä mutta vaivatta.

Ei todellakaan mitään s-postikirjeenvaihtoa, ellei ole yhdessä sovittu, että sellainen olisi kiva harrastus.

En oikeastaan näe kuin kaksi mahdollisuutta, joilla ystävyys voi jatkua risteyksen jälkeen:

- joko kyseessä on ollut lähes sisarukselliset välit, tyyliin "meidän lukiotyttöporukka", joille on jo kehittynyt omat rutiinit, joista pidetään kiinni ihan jo nostalgiankin vuoksi, tyyliin "joka kesä Tallinnan laivalle".

- tai, ystävyys onnistuu luontevasti muuttamaan muotoaan arkiseksi etäsuhteeksi: esim. heitätte läppää toistenne somekuviin ja pidätte sillä tavalla toisen vaivattomasti "lähellä". Kummankaan ei tarvitse ns. ottaa itseään niskasta kiinni ja kysellä kuulumisia. Kun yhteys on olemassa, voi sitten matalalla kynnyksellä ehdottaa vaikka tapaamista, "olen tulossa teille päin".

Mä olen itse jo käsitellyt suruni ja hyväksynyt sen, että kaveruuksia tulee ja menee. Tekohengitys on vain kiusallista.

Hänellä alkoi vaan ahdistaa liian tiivis yhteydenpito. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että moni on pitänyt mua parempana ystävänä kuin mitä itse olen pitänyt sitä toista. Mulle on avauduttu, ja olen aina seurassa ollessani iloinen, kuuntelen toista jne. Mutta en ole aito oma itseni, en kaikkien tunteideni kanssa läsnä, vaan ystävyys on yksi rooli, jota esitän. Osa varmaan näkee sen läpi, ja osa sitten taas ei. 

Sitten on myös ihmisiä jäänyt matkan varrelle elämässä ilman että olisin jäänyt hirveästi kaipaamaan. Vaikka heidän kanssaan on ollut mukavaa, en ole ollut oma itseni eivätkä he ole aidosti olleet minulle läheisiä, niin kuin itse läheisyyden koen. Miten he kokivat, sitä lopulta en voi tietää. 

t. se autistinen nainen

Tämä voisi olla mun kirjoittama! Olen itse ihan samanlainen ja minulle on pariin kertaan suututtu, kun en ole halunnut jatkaa ystävyyttä, joka toisen osapuolen mielestä on ollut suunnilleen sielunkumppanuutta ja minulle vain yksi muiden joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun päähän ei oikeasti mahdu että täällä on tällaisia vastauksia :D

Mulle tulisi hiton paha mieli, jos pitkäaikainen ystävä muuttoni jälkeen ei oikein jaksaisi vastata viesteihin. On itseasiassa käynytkin joskus vähän samalla lailla. Ei siinä muuta kun eteenpäin, mutta harmitus jää. Meillä oli kertakaikkiaan erilainen ajatus ystävyydestä!

Paha mieli tulee, kun omat odotukset ei toteudu. Mutta se ei tarkoita, että kenessäkään olis mitään vikaa, vaan että odotetaan ja toivotaan eri asioita. 

Ikäväähän se on, jos ystävä lopettaa yhteydenpidon ja itse ei tiedä miksi, mutta siihenkin auttaa radikaali hyväksyntä: että ei ollutkaan toiselle samalla tavalla tärkeä kuin toinen itselle. Se on ihan ok, sellaistakin maailmassa sattuu. 

Tämä on minusta vähän sama kun san

Sinusta esim pitää sulkea silmät siltä millaisista taustoista joku rikollinen tulee? 

Ystävyys ei (minun mielestäni) ole mitään säännöllistä raportointia omista (ja puolison ja lasten) tekemisistä vaan kohtaamista sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee hyvin ja joka tuntee minut hyvin ja silti on minun ystävä. Ystävän seurassa voi olla vaikka hiljaa, eikä ystävyys pääty pitempäänkään hiljaisuuteen, kun tunnemme jo toisemme.  En odota, että ystäväni ratkaisisi ongelmiani tai toimisi terapeuttina. 

Olen jo keski-ikäinen ja esimerkiksi paria hyvää ystävääni tapaan ehkä vain pari kertaa vuodessa ja aina ollaan "niin kuin ennenkin", vaikka emme välttämättä tiedä ihan jokaisen viikon tai kuukauden tapahtumista, huolista ja iloista. Asun aika kaukana ja joskus tehdään ex tempore -reissuja, käydään puolivälissä jossain tai tapahtumassa. Joskus soitellaan ja somen kautta ollaan pintapuolisin tapahtumista perillä.

Vierailija kirjoitti:

Käytänpä nyt tätä aloitusta hyväkseni esitelläkseni oman kaveriongelmani. Pitkäaikaisin ystävyyssuhteeni on alkanut tökkimään. Meillä on ollut hieno, lapsuudesta alkanut ystävyys, ja olemme parhaina ystävinä kokeneet kaikenlaista yhdessä.

Viime vuosina meillä on ollut muutama yhteenotto, jotka on kyllä puhuttu läpi yhdessä, mutta tunnen, kuinka ne silti vaurioittivat ystävyyttämme. Huomaan nykyään puhuvani hänelle usein ihan kieli keskellä suuta, etten vain tulisi loukanneeksi. Olen myös tajunnut sortuneeni ystäväni miellyttämiseen konfliktien välttelemiseksi. Olemme monesta, esimerkiksi yhteiskunnallisesta, asiasta eri mieltä, mutta molemmat välttelevät näitä teemoja menneiden yhteentörmäysten vuoksi. Olen muuten aika suorapuheinen, joten tällainen ylivarovaisuus varsinkin näin läheisessä ihmissuhteessa tuntuu kuluttavalta.

Kaiken tämän seurauksena koen ystävyytemme tällä hetkellä jännitteiseksi ja jokseenkin uuv

Tiedät ihan hyvin itsekin, että sinun pitää puhua asiat läpi ystäväsi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys ei (minun mielestäni) ole mitään säännöllistä raportointia omista (ja puolison ja lasten) tekemisistä vaan kohtaamista sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee hyvin ja joka tuntee minut hyvin ja silti on minun ystävä. Ystävän seurassa voi olla vaikka hiljaa, eikä ystävyys pääty pitempäänkään hiljaisuuteen, kun tunnemme jo toisemme.  En odota, että ystäväni ratkaisisi ongelmiani tai toimisi terapeuttina. 

Olen jo keski-ikäinen ja esimerkiksi paria hyvää ystävääni tapaan ehkä vain pari kertaa vuodessa ja aina ollaan "niin kuin ennenkin", vaikka emme välttämättä tiedä ihan jokaisen viikon tai kuukauden tapahtumista, huolista ja iloista. Asun aika kaukana ja joskus tehdään ex tempore -reissuja, käydään puolivälissä jossain tai tapahtumassa. Joskus soitellaan ja somen kautta ollaan pintapuolisin tapahtumista perillä.

Tuollaistahan juuri ystävyys on. 

Kyse oli siitä että ei enää pidetä yhteyttä ja ystävyys on lopetettu noin vain. 

Ystävyys on vähän kuin avioliittolupaus. Kaiken se kestää, kaiken se kärsiija mitään se ei vaadi. 

Ystävä jo kaukaa lukioajoilta käy läpi vaikeaa eroa ja juo paljon. 

Olen käynyt yhdessä lounailla ja salilla. Että hänellä olisi edes jotain sosiaalista kontaktia.

Yökerhoihin en lähde. Hänelle parisuhteemme on nykyään punainen vaate. Kuulemma helpompaa on elämä kun eroaa ja muuttaa pieneen asuntoon. On vapaa kaikesta

Juovuksissa lähettelee ikäväsävyisiä viestejä kuten:

-Et olekaan niin pasga ihminen kuin luulin 

-Naurattaa tuo teidän v-tun keskiluokkakulissi

-Musiikkimakusi on pelkkää pasgaa (jos ei tykkää raskaasta hevistä)

Kuulemma 2 pll valkkaria meni eilen ja sitten kun selviää on ihan niinkuin mitään kummempaa ei viesteissä olisi ollut.

Mutta itseä alkanut häiritä. Ehkä kännissä hän kertoo totuuden ja oikeasti halveksii rivitalo-2 lasta-koira elämäntyyliämme. 

Ehkä otan etäisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Ystävä jo kaukaa lukioajoilta käy läpi vaikeaa eroa ja juo paljon. 

Olen käynyt yhdessä lounailla ja salilla. Että hänellä olisi edes jotain sosiaalista kontaktia.

Yökerhoihin en lähde. Hänelle parisuhteemme on nykyään punainen vaate. Kuulemma helpompaa on elämä kun eroaa ja muuttaa pieneen asuntoon. On vapaa kaikesta

Juovuksissa lähettelee ikäväsävyisiä viestejä kuten:

-Et olekaan niin pasga ihminen kuin luulin 

-Naurattaa tuo teidän v-tun keskiluokkakulissi

-Musiikkimakusi on pelkkää pasgaa (jos ei tykkää raskaasta hevistä)

Kuulemma 2 pll valkkaria meni eilen ja sitten kun selviää on ihan niinkuin mitään kummempaa ei viesteissä olisi ollut.

Mutta itseä alkanut häiritä. Ehkä kännissä hän kertoo totuuden ja oikeasti halveksii rivitalo-2 lasta-koira elämäntyyliämme. 

Ehkä otan etäisyyttä

 

-Naurattaa tuo teidän v-tun keskiluokkakulissi

tuollaisen kommentoija nostaa itsensä aika paljon muiden yläpuolelle. Ei kiva.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vähän kuin avioliittolupaus. Kaiken se kestää, kaiken se kärsiija mitään se ei vaadi. 

No ei todellakaan noin

Vierailija kirjoitti:

Täällä on päivittäin näitä ketjuja, että mikä vika ystävässä, kun ei pidä enää yhteyttä.

Vastauksia, että vaadi selitystä, pane seinää vasten ja pane kertomaan, miksi et merkinnyt hänelle samaa, kuin hän sinulle. Haukutaan ihmistä, joka ei ole sitoutunut sinuun loppuelämäksi.

Minusta on pelottavaa, jos tutustuu johonkin ihmiseen, niin alkaa se vaatiminen ja lupautuminen loppuelämän suhteeseen, missä ollaan kuin paita ja perse hautaan asti, vaikka mitä elämässä tapahtuisi. Ja olisin tilivelvollinen kaikista ajatuksistani ja elämästäni loppuelämän tälle ystävälle.

Ei kiitos. Mieluummin vähän leveämpiä ihmissuhteita, joissa annetaan tilaa myös omalle elämälle

Juuri noin

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauas sinä oikein muutit? 

Oleellinen tieto!

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys ei (minun mielestäni) ole mitään säännöllistä raportointia omista (ja puolison ja lasten) tekemisistä vaan kohtaamista sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee hyvin ja joka tuntee minut hyvin ja silti on minun ystävä. Ystävän seurassa voi olla vaikka hiljaa, eikä ystävyys pääty pitempäänkään hiljaisuuteen, kun tunnemme jo toisemme.  En odota, että ystäväni ratkaisisi ongelmiani tai toimisi terapeuttina. 

Olen jo keski-ikäinen ja esimerkiksi paria hyvää ystävääni tapaan ehkä vain pari kertaa vuodessa ja aina ollaan "niin kuin ennenkin", vaikka emme välttämättä tiedä ihan jokaisen viikon tai kuukauden tapahtumista, huolista ja iloista. Asun aika kaukana ja joskus tehdään ex tempore -reissuja, käydään puolivälissä jossain tai tapahtumassa. Joskus soitellaan ja somen kautta ollaan pintapuolisin tapahtumista perillä.

Siis juuri tämmöinen olisi minustakin ihan unelmatilanne.

Se ei vaan oikein onnistu, jos toinen jättää vastaamatta viestiin. Siis ihan kokonaan. Eikä ota enää yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele ap ystävää vaikka poikaystävänä ja entisiä ystäviä entisinä poikaystävinä. En usko, että raahaat elämässäsi mukana niitä vanhoja poikaystäviäkään ja välillä poikaystävä vain ei tunnu hyvältä, joten teille tulee ero. Joten miksi vanhojen naisystävien pitäisi raahautua sinun mukanasi? 

Tätä jäin miettimään. Minulla on ollut nuorena esimerkiksi poikaystävä "Timo", jonka kanssa olimme tiiviisti yhdessä yli kolmen vuoden ajan. Tietenkin hän oli minulle hyvin tärkeä ja hyvä ystävä, jonka kanssa juttelin ihan kaikesta, olimme todella läheisiä ja mietimme elämää yhdessä. Aikanaan me kuitenkin kliseisesti kasvoimme erilleen ja lähdimme eri suuntiin. Erosimme ystävinä ja ajatus oli, että ainakin katsomme miltä maailma näyttää suhteen ulkopuolella ja jos siltä tuntuu, niin saatamme palata yhteen. Emme palanneet. 

Soittelimme kuitenkin ja laitoimme viestiä jonkun aikaa, mutta jossakin vaiheessa se jäi ja kumpikaan ei jäänyt itkemään toisen perään, vaan löysimme molemmat uudet ystävät. Ei siinä selittelyjä tarvinnut, eikä kumpikaan jäänyt roikkumaa toiseen, vaan elämä jatkui. 

Nyt ap roikkuu ja riippuu vanhassa ystävyydessä. Olisi hyvä osata päästää irti ja ajatella, että se aika ystävän kanssa oli ihanaa ja nyt on uusi aika molemmilla. Että moikataan, jos tavataan ja ollaan iloisia siitä mitä joskus oli. 

Ap, kuulostat aika rasittavalta. Kuormitat ystävääsi omilla huolillasi, ja pidät sitä ilmeisesti jonkinlaisena kunnianosoituksena. En minä ainakaan jaksaisi olla ystävyydessä tuollaisena lokasankona, johon kaadetaan elämässä tapahtuva p**ka.

Hei,

Ihmiset on erilaisia. Kaikille ei ole helppoa kirjoittaa ollenkaan henk.koht.asioita. Ihmiset ovat erilaisia. Koittakaa tavata joskus. En ainakaan syyllistäisi ollenkaan jos ei vastaile. Sposti on todella vieras väline. Kokeile puhelua?

Vierailija kirjoitti:

Hei,

 

Ihmiset on erilaisia. Kaikille ei ole helppoa kirjoittaa ollenkaan henk.koht.asioita. Ihmiset ovat erilaisia. Koittakaa tavata joskus. En ainakaan syyllistäisi ollenkaan jos ei vastaile. Sposti on todella vieras väline. Kokeile puhelua?

S-posti on tosiaan työasioiden hoitoon mieluummin kuin kavereiden viestittelyyn.

Miten tuossa keskustelun aloituksessa kerrotussa jutussa, niin onko väliä mitä sukupuolta ystävät ovat? Siis että kun käyttäytyvät noin? Keskustelun aloittaja ei kerro ystävien sukupuolta.