Tunnetteko lapsia jotka ei osaa pyöräillä, luistella, uida

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä muistan omasta varhaislapsuudesta, että moni taito opeteltiin vasten tahtoa. Apupyörät oli vaan yksi aamu hävinnyt ja isä sanoi että nyt poika opetellaan ajamaan ilman. Kiukku ja ehkä itkukin siinä pääsi, mutta niin vaan opeteltiin ja opittiin.

Sama uimisen kanssa, muistan vieläkin sen kesäpäivän kun menimme mökille ja polskin rannassa ns. käsipohjaa kunnes äiti tuli sanomaan että nyt poika oppii oikeasti uimaan. Pelotti ja jännitti, mutta niin vaan sen päivän jälkeen alkoi uiminen.

Pointtina tässä se, että kyllä vanhemmilla on vastuu välillä olla tiukka ja määrätietoinen. Jos lapsi vähän kiukuttelee, ei siihen pidä taipua.

Samanlaiset muistot minullakin (paitsi että olen nainen). 

Sama täällä, ja vähän sellaista se on välillä ollut omienkin lasten kanssa. Mutta se onnistumisen riemu on kyllä kaiken vaivan arvoista, se lapsen riemukas ilme kun se polkupyörä pysyykin pystyssä tai pystyy uimaan vähän matkaa.

Ne lapset ovat neuroepätyypillisiä

Vierailija wrote:

En tiedä, missä iässä pitäisi oppia. Mun lapset on todella liikunnallisia ja liikkuvat reippaasti yli suositusten. Pyöräilemään ja hiihtämään oppivat ajoissa, uida eivät vielä osaa. Ikää 5 ja 7. Ei se aina tarkoita, että ei liiku, jos joku taito vielä puuttuu.

No ei noin pienet vielä useinkaan osaa uida, eikä kaikki edes pyöräillä, tässä nyt puhuttiinkin isoista lapsista jotka ei osaa. Semmoisista 10+ ikäisistä.

Olisin varmasti itsekin ennen lapsen saantia ihmetellyt tätä että koululainen ei osaa pyöräillä tai uida. Ensimmäisenä miettisin miksi vanhemmat eivät opeta näitä taitoja.

Itselläni 8-vuotias ei osaa kunnolla hiihtää eikä luistella. Hän tykkää jonkunverran kuitenkin luistelusta ja lähtee kanssani jäälle ilman suurempia houkutteluja. Luistelu hänellä  on sellaista jäällä kävelyä, olen koittanut opettaa liukumaan. Lapsi on arka ja pienempänä todettu viivettä motorisessa kehityksessä. Paljon olemme käyneet liikkumassa kun hän oli pienempi, nyt isompana on vaikea saada tiettyihin paikkoihin kun on kovin voimakastahtoinen lapsi. Usein valitettavasti painostamalla olen saanut lapsen opettelemaan pyöräilemään. Potkupyöräily on aina sujunut, pyöräily ei niinkään ilman apurattaita. Hiihtämässä käymme talvisin mutta koska se ei ole kovin mielekästä, emme jatkuvasti viitsi painostaa vaan lapsi tekee asioita mistä tykkää; piirtää, askartelee, leikkii, rymyää ulkona lumivuorissa jne. Uimassa käydään kesällä ja välill talvella uimahalleissa lillumassa omalla tyylillä, uimakoulusta huolimatta ei ole oppinut. Olen vuosia kantanut huolta ja stressannut näitä asioita. Joskus ajattelen etten jaksa aina suorittaa ja painostaa lasta, vaan antaa lapsen tehdä omalla tyylillä ja nauttia. Vaikka koulussa voi olla hankalaa kun ei tiettyjä taitoja osaa. Lapsi on jo eskarissa osannut kuitenkin lukea ja vähän kirjoittaa, on matikassakin ihan hyvä.

Aina ei siis ole vanhempien viitseliäisyydestä kiinni. Toki myönnän että olisi tänäkin syksynä voinut useammin käydä pyöräilyä opettelemassa. On vain hankalaa kun lapsi ei millään haluaisi, kovia huuto- raivareita saanut aijemmin kun harjoiteltu. Joten nyt ollut tässä vähän taukoa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä muistan omasta varhaislapsuudesta, että moni taito opeteltiin vasten tahtoa. Apupyörät oli vaan yksi aamu hävinnyt ja isä sanoi että nyt poika opetellaan ajamaan ilman. Kiukku ja ehkä itkukin siinä pääsi, mutta niin vaan opeteltiin ja opittiin.

Sama uimisen kanssa, muistan vieläkin sen kesäpäivän kun menimme mökille ja polskin rannassa ns. käsipohjaa kunnes äiti tuli sanomaan että nyt poika oppii oikeasti uimaan. Pelotti ja jännitti, mutta niin vaan sen päivän jälkeen alkoi uiminen.

Pointtina tässä se, että kyllä vanhemmilla on vastuu välillä olla tiukka ja määrätietoinen. Jos lapsi vähän kiukuttelee, ei siihen pidä taipua.

Lapsia voi myös ilon kautta kannustaa. Nykyään kannattaa antaa lapselle potkupyörä, oppii tasapainottelun kuin itsestään. Siitä ei ole pyöräilyyn kovin pitkä matka. Kun jaksaa odottaa lapsen omaa innostusta, niin oppivat

Niinpä. Hiihtoharjoitukset voi naamioida retkeksi, hiihdetään vähän ja syödään eväät. Sama luistelussa. Ei sen tarvitse olla pakkopullaa, sen opettelun, siitä voi tehdä ihan kivaa. 

Vierailija wrote:

Mun tuttavapiirissä on lapset kyllä oppineet nuo taidot jossain vaiheessa.

Mieluummin niin päin, että vanhemmat ovat olleet ahdistuneita, kun lapsi ei iässä x ole vielä ollut motivoitunut harjoittelemaan vaikkapa pyöräilyä riittävästi. Siis vanhempien toivomassa mitassa ja määrin.

 

Stressaantuneina kyselevät, miten lasta voisi motivoida.

Totta, jotkut vetää tän homman ihan ääripäähän. Jossain perhepyöräilypalstalla on seinä täynnä videoita lapsista jotka pyöräilee sujuvasti 3-vuotiaana ja sitten toiset ahdistuu kun oma ei meinaa pysyä pystyssä edes potkupyörällä. Lapsissakin on eroja. Mut kouluikään mennessä ois hyvä olla haju näistä taidoista, sen jälkeen menee hankalammaksi. Ainakin suurimmalla osalla lapsista. Ne erityiset on sitten oma lukunsa. 

Vierailija wrote:

Olisin varmasti itsekin ennen lapsen saantia ihmetellyt tätä että koululainen ei osaa pyöräillä tai uida. Ensimmäisenä miettisin miksi vanhemmat eivät opeta näitä taitoja.

Itselläni 8-vuotias ei osaa kunnolla hiihtää eikä luistella. Hän tykkää jonkunverran kuitenkin luistelusta ja lähtee kanssani jäälle ilman suurempia houkutteluja. Luistelu hänellä  on sellaista jäällä kävelyä, olen koittanut opettaa liukumaan. Lapsi on arka ja pienempänä todettu viivettä motorisessa kehityksessä. Paljon olemme käyneet liikkumassa kun hän oli pienempi, nyt isompana on vaikea saada tiettyihin paikkoihin kun on kovin voimakastahtoinen lapsi. Usein valitettavasti painostamalla olen saanut lapsen opettelemaan pyöräilemään. Potkupyöräily on aina sujunut, pyöräily ei niinkään ilman apurattaita. Hiihtämässä käymme talvisin mutta koska se ei ole kovin mielekästä, emme jatkuvasti viitsi painostaa vaan lapsi tekee asioita mistä tykkää; piirt

Siis tämähän kuulostaa ihan normaalilta ja tosi hyvältä! 8-vuotiaan kanssa nimenomaan opetellaan niitä taitoja. Harvempi 8 v osaa luistella sujuvasti tai ui kunnolla / pidempiä matkoja. He osaavat vähän ja kun siellä jäällä tai uimahallissa käydään edes suht säännöllisesti silloin tällöin, niin taidot kehittyvät ja parin vuoden päästä osaavat jo aika hyvin!

Pyöräilyä opettelin oman lapseni kanssa aikoinaan puhtaasti lahjomalla. Pyöräiltiin noin kilometrin päässä olevaan kauppaan, sai sieltä jonkun pikkupatukan tai muun karkin, ja sit pyöräiltiin takaisin. 

Luistelu ei ole mitenkään välttämätön taito, mutta hiihto ja uinti ovat; ne ovat selviytymistaitoja, joita voi joutua jossakin vaiheessa tekemään hengissä pysymiseksi.

Vierailija wrote:

Luistelu- ja hiihtotaitoja ei aikuisena tarvitse. En ole kumpaakaan harrastanut sitten peruskoulun. On paljon tapoja liikkua, joillakin voi olla hidasta oppia ja sitten turhautuvat kaikki eikä oppimisesta tule mitään. Koulussakin mennään etevimpien mukaan, jos olet hitaampi missä tahansa oppimisessa se on vain laiskuutta ja yrittämisen puutetta. 

Yleensä koulussa kyllä mennään niitten heikoimpien mukaan, mutta eipä sekään lapselle ole kivaa olla se huonoin, jonka takia muutkaan ei pääse tekemään jotain kivempaa. Esim oman lapsen luokan pyöräretki peruuntui kun joku ei osannut pyöräillä/ei omistanut pyörää. No, tekivät sitten muuta, mutta silti. En ainakaan itse haluaisi olla se joka ei osaa, joten omille lapsilleni olen opettanut ainakin alkeet vähän kaikesta. 

Sama täällä😅 Lahjontaa joudun yleensä käyttämään. 

Minulle painetta koululaiseni pyöräilemään oppimiseen aiheuttaa lapsen koulu. On inhottavaa kun muut osaa ja itse ei.

 Viime keväänä tekivät koulussa pyöräretken. Jouduin ilmoittamaan opettajalle että lapseni ei osaa, ajatttelin että heidän olisi hyvä tietää ja mitäs nyt sitten.. Opettaja sanoi että lapseni voi mennä retkelle kävellen edeltä toisen open kanssa. Opettaja mainitsi että sellaista ei ole hänellä koskaan tullut vastaan että oppilas ei osaa pyöräillä ( 1. luokkalaisesta olis tuolloin kyse). Toki apurattailla pyöräily on minun kanssani jotenkuten sujunut, en ollut varma miten se olisi sujunut isossa ryhmässä.

Minä en ole hiihtänyt sitten peruskoulun, joten en ole vienyt lapsiani hiihtämään. Muistelen, että eskarissa oli jo hiihtämistä, niin siellä sitten hiihtivät ensimmäisen kerran. Koulussa liikuntatunnilla oppivat molemmat hiihtämään. Minä olen ite nelissäkymmenissä, kotoisin maalta ja opin myös hiihtämään vasta esikoulussa, en muista että mun vanhemmat olisi mua opettaneet ikinä hiihtämään. Luistelemaan pääsin ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana, kun esikoulussa tuli myös se luistelu ja vanhemmat osti mulle luistimet ja pari kertaa veivät jäälle, että opin edes auttavasti pysymään pystyssä ja luistelemaan.

Omat lapset on käyneet päiväkodin kanssa luistelemassa jo ihan pienestä. En siis ole itse pahemmin lapsia vienyt luistelemaan kun he olivat alle kouluikäisiä. Nyt kun he ovat koululaisia, niin silloin tällöin käydään luistelemassa. Mutta täytyy sanoa, että kun on noita harrastuksia ja tekemistä muutakin, niin ei montaa kertaa talvessa tule jäällä käytyä. Uimahallissa on kyllä käyty, mutta en muista että varsinaisesti olisin opettanut kumpaakaan lasta uimaan. Jossain vaiheessa oppivat pysymään pinnalla, osasivat siis auttavasti uida mennessään kouluun. 

Pyörällä ajamisessa ei ole meidän perheessä taas sitten mitään ihmeellistä, koska minä liikun pääasiassa fillarilla ite, niin lapset on sitten aika pienestä pitäen joutuneet opettelemaan ajamista. Sitä ei edes varsinaisesti tarvinnut opetella, kun se tuli liikkuessa itsestään. 

Uimataito ja pyöräily on semmosia taitoja, että ne kuuluu vähän kuin yleissivistykseen. Luistelu ja hiihto on sitten vähän semmosia, että kiva osata, mutta ei pakko. 

Ei noihin kaikkiin taitoihin aina tarvita aikuista viereen kannustamaan ja tukemaan. Ennen opittiin monet taidot kaveriporukassa. Ja lisäksi minulla oli pari nuorta enoa, jotka höynäyttivät minut uskomaan, että pitää osata ajaa pyörällä, uida, hiihtää ja luistella koulun aloittaessaan. Pyöräilyssä ja uinnissa he olivat alussa vähän apuna ja tukena, mutta itse ne hommat loppujen lopuksi oli opeteltava, pyöräilykin isolla aikuisten fillarilla. Hiihtämään oppi, kun tyrkkäsi töppöset suksen lenkkeihin ja otti sauvat käteen ja ei muuta kuin menoksi. Luistelemaan mentiin kaveriporukassa, tukena aluksi potkukelkka.

Tuntuu, että monet temput ja taidot, jotka ennen opittiin ilman muuta, ovat nykyään ihan outoja juttuja. Osaavatko nykytenavat kuperkeikan etuperin ja takaperin? Ennen sekin opittiin ihan itse. Puhumattakaan sitten muista taidoista kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen, jotka usein puolet luokan oppilaista osasivat jo kouluun tullessaan, minä niiden joukossa. Tai kädentaidot kuten virkkaus ja neulominen. Niiden opettelussa tarvittiin äidin neuvoja ja tietenkin oma motivaatio. Joitakin juttuja opin katsomalla, kun äiti niitä opetteli, esim. pullapitkon letittäminen neljällä säikeellä kolmen asemesta ja neulakintaan tekeminen, jota samassa talossa asunut iäkäs täti opetti äidille. Ja kuinka hienoa on, kun ne kaikki taidot säilyvät vanhuuteen asti, kun ne kerran on opeteltu. 

Minulla ei ole toistaiseksi lapsia, mutta olen joskus miettinyt että jos joskus on, niin pitääkö minun opettaa lapsi esim. hiihtämään, vaikka itse inhoan hiihtoa. Itse opin hiihtämään jo taaperona, kun äitini on suorastaan hiihtohullu. Kaikki kunnia niille jotka haluavat sitä harrastaa, mutta itse en ole koskaan sisäistänyt sen viehätystä. Muistan lapsena kuinka monot kiristivät, sukset eivät tahtoneet luistaa, villakauluri kutitti ja hiki valui noroina hiihtopipon alta. Mietin koko homman pointtia, kun tuntui siltä, että kävellen pääsisi nopeammin ja mukavammin. 

Kyllähän koulussa edelleen hiihdetään, kai? Vai onko niin, että lapsilla odotetaan olevan jotain taitoja pohjalla? 

Entä onko enää pakkohiihtoa?  Kun itse olin ala-asteella 90-luvulla, meidät määrättiin hiihtämään hiihtolomalla muistaakseni 5 km ja vähän vanhempana 7 km. Loman alussa meille lykättiin käteen kaavake, jolla tätä piti raportoida, ja vanhempien tuli allekirjoittaa se. Monen kaverin vanhemmat närkästyivät ajatuksesta, että koulu pyrkii näin määräilemään heidän lomanviettoaan, ja vain sutaisivat lappuun jotakin. 

Minun vanhempani puolestaan eivät antaneet piiruakaan periksi, ja katsoivat, että jokainen metri tuli  hiihtää. Niinpä kiersin hikisenä ja kiukkuisena kunnan hiihtolatua samalla kun kaverit polskivat kylpylässä tai katsoivat sisällä videoita ja söivät herkkuja. 

Meillä poika oli alle kouluikäinen, kun oppi nuo taidot. Mutta kyllä se vaati houkuttelua, yhdessäoloa, harjoittelua ja kannustusta. Pojalla oli vahva käsitys siitä, että kaikki pitää osata ensiyrittämällä. Arvatkaapa kuinka kävi, kun luistimet laitettiin ensimmäisen kerran jalkaan. Hän esitti kuuluvasti mielipiteensä teristä. Eikä polkupyörä ollut oikea pyörä ilman apupyöriä jne. Kaverit ne innostivat opettelemaan pyöräilyn, ku ne apupyörät oli jo nolot. Myöhemmin poika oikeasti piti luistelusta, hiihti mielellään saareen makkaraa paistamaan, ja pyöräili joka paikkaan.

Vesi oli pojan elementti. Uimaan hän oppi jo 3-vuotiaana. Se vaan jotenkin loksahti paikoilleen heti, vaikka silloinen uimaallas oli kylmänpuoleinen eikä järveen päässyt kuin kotimaan lomalla viikon ajan. Pienenä koululaisena hän ui kilpaa jokusen vuoden, kunnes ilmoitti, ettei halua kilpailla. Siinä muuten on yksi syy nuorison liikkumattomuuteen. Aina pitäisi olla niin tosissaan ja hampaat irvessä kilpailla. Seuroilla ei ole ohjattua harrasteliikuntaa tarjolla. Meilläkin uiminen loppui pitkäksi aikaa, kun oli vaan kilparyhmiä tarjolla, hyvä kun joskus suostui mun tai isänsä seuraksi halliin. Vesipallon harrasteryhmässä kävi kokeilemassa, mutta ensimmäisen kerran jälkeen ohjaaja oli jo siirtämässä kilpajoukkueeseen, poika sanoi, ettei enää tule ollenkaan, jos ei saa vaan harrastaa. 

Minua harmittaa nyt kolmekymppisenä kun en osaa kunnolla uida. Tai no, osaan sen verran että pinnalla pysyn, ja suoriuduin koulun uintitesteistä. Mutta en osaa esimerkiksi vapaauintia. Minulla ole oikeaa untitekniikkaa, joten jos aloitan kuntouinnin, saan vain niska-ja hartiakipuja. Tämä on todella harmi, koska tykkään kuitenkin vedestä, ja uinti olisi mukavaa ja tehokasta liikuntaa. 

Vanhempani eivät ole kummoisia uimareita, ja isääni ei tahdo saada veteen lainkaan. Asuimme n. 20 km päässä lähimmästä uimahallista, ja hyville uimarannoillekin oli niin pitkä matka, ettei sinne voinut kävellä. Kävimme kyllä silloin tällöin uimassa, mutta mitään opetusta en koskaan saanut. Opin alakouluikäisenä kavereilta sen mitä opin.

Koulun uimatunneilla en puolestaan oppinut juuri mitään, koska koko touhu perustui pakolle. Inhosin sitä, että talvipakkasilla piti ajaa reilun puolen tunnin bussimatka uimahalliin ja takaisin, riisutua alasti koulukavereiden ja opettajan edessä, mennä suihkuun kun joku käskee, hyppiä ja sukellella pakotettuna samassa tahdissa toisten kanssa vaikka hermostuttaa eikä koe olevansa siihen valmis.

Jos minulla on joskus lapsi, aion kyllä laittaa hänet uintikurssille. Mieheni on onneksi taitava uimari, mutta hän varttuikin paikassa, jossa uimaranta sijaitsi aivan kivenheiton päässä, ja vanhemmat veivät maauimalaan.

'Ensireaktio monella lapsella on itku ja kiukku'

Tämä itselleni kovin uutta.

Oman kokemukseni pienet lapset innolla kokeilevat kaikkea uutta.

Se on vasta teini-iässä, kun sohva, sänky ja oma huone vetävät puoleensa eikä vanhemman ideoista välttämättä innostuta.

Kerran näin jonkun 1-2-vuotiaan näköisen pikkuruisen lapsen ajavan polkupyörällä ilman apupyöriä täysin ongelmitta ja vauhdilla.

Vierailija wrote:

Minulla ei ole toistaiseksi lapsia, mutta olen joskus miettinyt että jos joskus on, niin pitääkö minun opettaa lapsi esim. hiihtämään, vaikka itse inhoan hiihtoa. Itse opin hiihtämään jo taaperona, kun äitini on suorastaan hiihtohullu. Kaikki kunnia niille jotka haluavat sitä harrastaa, mutta itse en ole koskaan sisäistänyt sen viehätystä. Muistan lapsena kuinka monot kiristivät, sukset eivät tahtoneet luistaa, villakauluri kutitti ja hiki valui noroina hiihtopipon alta. Mietin koko homman pointtia, kun tuntui siltä, että kävellen pääsisi nopeammin ja mukavammin. 

Kyllähän koulussa edelleen hiihdetään, kai? Vai onko niin, että lapsilla odotetaan olevan jotain taitoja pohjalla? 

Entä onko enää pakkohiihtoa?  Kun itse olin ala-asteella 90-luvulla, meidät määrättiin hiihtämään hiihtolomalla muistaakseni 5 km ja vähän vanhempana 7 km. Loman alussa meille lykättiin käteen kaavake, jolla tätä piti raportoida, j

Koulussa hiihdetään joo, jos on keliä, mutta ei tuollaisia pakkohiihtoja pitäisi olla. Teet lapsellesi palveluksen jos laitat hänet suksille muutaman kerran talvessa ja opettelette yhdessä alkeita, hommaa sellaiset pitopohjasukset niin ei lipsu, sellaisia on kyllä käytännössä kaikki pikkulasten sukset nykyään. Ei ole sitten koulussa ihan pihalla ja joudu kokemaan huonommuutta. 

Vierailija wrote:

Kerran näin jonkun 1-2-vuotiaan näköisen pikkuruisen lapsen ajavan polkupyörällä ilman apupyöriä täysin ongelmitta ja vauhdilla.

Mun lapsi oli 3v ja pienikokoinen kun oppi. Kyllä sitä ohi kulkevat mummot ihmetteli toisinaan. Mutta ei kaikki lapset noin pienenä opi. 

Läheisen lapset 9 ja 7v, eivät osaa pyöräillä eivätkä uida. Perus kyykky ja yhdellä jalala hyppely myös vähän vaikeaa ja kunnon someniskakyhmy jo muodostunut