Mikä on kamalin tilanne mihin olet joutunut elämäsi aikana?

Psykoosissa ollut äitini pahoinpiteli mut sairaalakuntoon, kun olin alaikäinen ja yksin kotona, faija matkatöissä ja harvemmin  näkyi kotona, eli käytännössä olisi pitänyt tehdä aikanaan lasu tuostakin, mutta faija esti tuonkin, sekä pakotti perumaan rikosilmoituksen poliisille, kun olisi joutunut maksamaan vahingonkorvaukset minulle. Oli sattumoisin skitsofreenikkoäitini huoltaja ja piti kulisseja yllä, ettei kukaan hänen nk. korkea-arvoisista bisneskumppaneistaan olisi saanut hajua tuosta. Aikanaan sitten kävin tunnistamassa äitini oikeuslääketieteellisessä, henkirikotutkinnan vuoksi. Tekijä edelleen vapaalla jalalla, kun ei saatu pitävää näyttöä ja mt-vainajat eivät ole ensisijaisia tutkinnan kohteita näissä tilanteissa.

Minun piti odottaa muuttpa Hesasta ja odotusajaksi pidin asuntoa vuokralla. Sattui vain kelvoton vuokralainen ja ulosottovirastossa / jouduin naurunalaiseksi ja "oikeuteen "ja ulos nauretuksi asunto päätyi yhtiön haltuunj a mahtava rahan meno/nylkeminen tapahtui. Jouduin tapahtuneessa muistisairaaksi. Ja muisti huononee edelleen. Voin eksyä kauppareissulla.

-Viera-

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tämä hetki.

Lapseni on vasta jäänyt kiinni mahdollisesta rikoksesta. Kotietsintä oli, kuulustelut.. nyt odotellaan mitä seuraavaksi ja milloin.

Lapsi katuu, kärsii, voi pahoin. Mä en tiedä kuinka auttaa. Mistä edes hakea apua..

Sosiaalitoimistoon yhteys mahdollisimman pian. Lapsi todennäköisesti eksynyt huonoon seuraan. Terveisin melkein samanlaisessa tilanteessa ollut.

Kiitos sulle. Kysessä mulle lapsi, mutta täysi-ikäinen 19v.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tämä hetki.

Lapseni on vasta jäänyt kiinni mahdollisesta rikoksesta. Kotietsintä oli, kuulustelut.. nyt odotellaan mitä seuraavaksi ja milloin.

Lapsi katuu, kärsii, voi pahoin. Mä en tiedä kuinka auttaa. Mistä edes hakea apua..

Sosiaalitoimistoon yhteys mahdollisimman pian. Lapsi todennäköisesti eksynyt huonoon seuraan. Terveisin melkein samanlaisessa tilanteessa ollut.

Kiitos. Lapsi mulle, mutta 19v.

Läheisen sairastuminen erittäin vakavasti, onneksi selvisi. 

Kun äiti tuli huoneeseeni kirveen kanssa ja sanoi täysin kylmästi, että ta ppaa minut nyt. Sain onneksi puhumalla rauhoitettua, olin vähän yli 10-vuotias. Mutta tuo on tullut vuosikymmeniä uneen, juoksen äitiä pakoon ja vasta yli 30-vuotiaana kykenin pitämään mökillä kädessä Fiskarsin kirvestä. Samanlaista, joka äidillä oli kädessään. Paljon muutakin pahaa on tapahtunut, mutta tuosta jäi trauma.

Lapsen sijoitus sijaisperheeseen

Kun alkoholiongelmainen isäni oksensi humalassa päälleni ja kusi huoneeseeni luullen sen olevan WC.

Metsätöitä tehdessä isä suuttui kun moottorikelkka jäi jumiin ja uhkasi hakata minut vesurilla palasiksi. Kyllä siinä oli aitoa kuolemanpelkoa pakoon juostessa hangen keskellä.

Kun vauvani kuoli ihan yllättäen. Oli aluksi täysin epätodellinen olo, kuin olisin ison kuplan sisällä, kaikki muiden ihmisten puhe tuli jostakin kauempaa, ulkopuolelta. Viikkoja kuoleman jälkeen luulin tulevani hulluksi, kun kuulin hänen itkuaan kotona yksin ollessani. Se itkun kuuleminen loppui kyllä sitten hiljalleen.

Mies uhkasi ettei päästä pois kotoaan. Pääsin livistämään. Toinen oli kun sukulainen kaivoi kännissä veitset laatikosta ja meinasi alkaa sohia, ei onneksi osunut keneenkään.

Kammottavia nuo mielenterveysongelmaisten vanhempien "armoille" joutumiset. Ei voi kuvitellakaan millaista se on lapselle. Pitää vaan itse tehdä kaikkensa että pysyy jotenkin järjissään ja turvallisena aikuisen lapselleen. 

Kun äitini kuoli, ja yhtäkkiä käsissäni oli kuolinpesä, jossa oli 10 velkojaa.  Isä ei jaksanut selvittää ja veli häipyi heti hautajaisten jälkeen. Minä sitten yksin selvittelin monta kuukautta, ja vietin valvottuja öitä. Ja mitä enemmän selvisi, sen enemmän tuntui,  että olenko tuntenut koko äitiäni. Tunnen enimmäkseen vihaa. Nyt sitten keski-ikäisenä mietin, kun tajuan, miten minun elämääni on ohjailtu, että mitä minä haluan oikeasti tehdä tässä elämässä. Tuntuu,  että muiden odotusten mukaan olen tehnyt yli 20 vuotta ratkaisuja ja olen hukannut nuo vuodet. 

Läheisen itsemurha ja sen myötä kaikkien elämän palasten uudelleen järjestely on ollut tosi kamalaa. Suhtautuminen kaikkeen elämässä on mennyt uusiksi ja tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Tapahtuneesta on vasta vuosi, joten ehkä tämä helpottaa. 

Top 3 pääsee myös vakava sairastuminen ja keskenmeno

Kun isäni löi veljeäni. En nähnyt, mutta kuulin äänet. 

Vierailija wrote:

Kammottavia nuo mielenterveysongelmaisten vanhempien "armoille" joutumiset. Ei voi kuvitellakaan millaista se on lapselle. Pitää vaan itse tehdä kaikkensa että pysyy jotenkin järjissään ja turvallisena aikuisen lapselleen. 

Minusta kasvoi kylmä aikuinen vanhempieni sikailun takia. Myös ns hyvissä perheissä on tälläistä. Rahaa on, mutta meno on hullua. Olen kyllä pärjännyt elämässä ja työssäni hyvin, mutta jäljet jäi. Itse olen ylihuolehtiva isä lapsilleni, he ovatkin ainoita, ketä osaan rakastaa..

Se päivä kun isä sai kuolettavan infarktin. Oli lähdettävä nopeasti ajamaan 100 km, hakemaan muistisairas äiti meille turvaan, sitten isän kuolemasta tuli, haettava äidin kotoa tavarat ja lääkkeet, kerrottava veljelle, naapurille ja isän kaverille, pistettävä sukulaiset soittamaan muu suku läpi, ajettava nopeasti takaisin katsomaan kuollutta isää sairaalan ensiapuun. Sitten piti kotona saada äiti hoidettua ja nukkumaan ja kehitettävä itselle petipaikka samaan pieneen huoneeseen. Onneksi oli avuliaita ihmisiä tukena. Myöhemmin dementiahoitaja kehui, että hyvin toimittu. 

------

Oma sairastuminen vakavasti juuri kun täytin 30. Tuntui että tässäkö tämä nyt oli, koko loppu elämä pelkkää kipua.

Siinä tajusi sen, miten surkeaa kivunhoito suomessa on ja että käytännössä avun saaminen vaatisi sellaista sinnikkyyttä taistella omista oikeuksistaan jota vakavasti sairastuneella ei ole tai vastaavasti suuria rahasummia, joilla apua saa käytännössä saman tien. Elämme täysin kahden kerroksen väkenä terveydenhuollon suhteen täällä hyvinvointi Suomessa. Täällä ennemmin annetaan ihmisten kärsiä ja joutua työkyvyttömiksi kroonisen kivun tai sairauden takia kuin että annetaan apua.

Vierailija wrote:

Ehkä se, kun isäni juoksi raivopäisenä mun ja äidin perässä pitkin kyliä, tai se, kun äitini yritti puukottaa isää, tai se, kun jouduin tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon, tai se, kun olin hirvikolarissa, tai se, kun mieheni sai aivoverenvuodon, tai se, kun äitini kuoli syöpään huudettuaan tuskissaan viikkokausia, tai se, kun vein itsetuhoisen lapseni osastolle. En osaa valita.

Kunnon weetee-meininkiä...