24-vuotias Saara ei halua lapsia, koska ilman lapsia saa nukkua pitempään

Vierailija wrote:

Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia, mutta lapsen hankkimista kannattaisi miettiä laajemmin

Aika moni vela on todennäköisesti miettinyt lapsen hankkimatta jättämistä varsin laajasti verrattuna moneen sellaiseen, joka vaan päätti antaa lasten tulla jos on tullakseen tai jopa suunnitteli lapsen hankkimisen tiettyyn vaiheeseen. Me nyt kuitenkin eletään hyvin perhekeskeisessä maassa ja tämäkin keskustelu osoittaa, että vastavirtaan uiminen lisääntymisasioissa ei ole mikään päätös mikä kuitattaisiin olankohautuksella. Itse en halua lapsia, mutta "en halua" on sellainen yleiskäsite, joka kattaa paljon isoja ja pieniä syitä sille miksi en halua lasta. Olen itse miettinyt plussia ja miinuksia lapsen hankkimiselle ja tullut siihen tulokseen, ettei se ole riskin ja vaivan arvoista, koska pahimmillaan saan seuraaviksi vuosikymmeniksi taakaksi jotain mitä en olisi halunnut elämääni missään tapauksessa ja parhaimmillaankin saan lapsesta vastineeksi jotain, mikä toivottavasti korvaa menetetyn ajan, yöunet, rahan ja kaiken, mitä lapsen kasvatus vaatii. Oikeastihan lapsen hankkiminen on isosti tunnepohjainen päätös, jos tunnetta ei ole niin päätös tulee ihan itsestään.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi lapsia vahemmilla, joiden ei koskaan olisi pitänyt lisäntyä, joten on vain hyvä, että lapset jättää tekemättä, jos ei niitä oikeasti halua. Jokaisen ihan oma asia. Sitä kuitenkin ihmettelen, että miten se vapaaehtoinen lapsettomuus on joillekin niin arka paikka, että vedetään kauheat herneet nenään, jos joku sanoo, että mielesi SAATTAA muuttua vuosien varrella. Koska tämä on oikeasti ihan tosiasia, että mieli monilla muuttuu. Se, että sanon, että mieli VOI muuttua ei tarkoita että PAINOSTAISIN hankkimaan lapsia. 

Minulla on kolme teiniä, enkä äkkiä keksi kamalempaa asiaa kuin pikkulapset! Ymmärrän oikein hyvin, ettei joku niitä halua. 

 

 

Minäkin ajattelen että ehkä kadut vielä lastenhankintaa, onhan niitä lapsia m u r h att ukin aika paljon historian saatossa vanhempien toimesta. Mutta e

Joo, korjataan. En minä kenellekään nenätysten sanoisi, että mieli voi muuttua. Mutta tässä ketjussa voin todeta, että Saara voi olla asiasta eri mieltä 15 vuoden päästä. 

No mä hankin lapset toisen ihmisen kanssa, niinkuin yleensä tehdäänkin. Tykkään myös nukkua pitkään, ja ylläripylläri, se puoliso oli tästä jo ennen lasten hankintaa tietoinen. Imetysten ajaksi uhrauduin heräilemään öisinkin, sehän on vain vuosi sinne tai tänne, mutta sen jälkeen olen saanut herätä vasta sitten kun on pakko herätä töihin, ja puoliso useimmiten hoiti aamutoimet lasten kanssa kun ne olivat pieniä, koska häntä ei haitannut herätä aikaisin. Tottakai hänen pyytäessä herään puolestani aikaisin. Eli elämä lasten kanssa ei aina tarkoita että joka ikinen aamu olisi itselle aikainen.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miksi se ei voisi olla ihan jokaisen oma, henkilökohtainen asia, haluaako lapsia vai ei? En ole ikinä ymmärtänyt, miksi sitä pitää perustella muille. Eiväthän kaikki halua myöskään esim. kissaa tai koiraa, eikä sitäkään tarvitse perustella muille.

Kissat ja koirat eivät ole yhteiskunnan tulevaisuus. Aika luontevaa että isovanhempia kiinnostaa esimerkiksi onko oma sukuhaara kuoleva vaiko jatkuva, mutta hienotunteisuus on tarpeen. Samoin yhteiskunnan kannalta lasten merkitys on aika erilainen kuin kissojen ja koirien. Yksityisellä tasolla ei ole kohteliasta udella, isommassa kuvassa on todellakin yhteinen asia ellei asu erakkona metsässä. 

Rehellisesti sanottuna, ei ainakaan minua haittaisi, vaikka ihmiset kuolisivat jossain vaiheessa sukupuuttoon. Sen verran paljon maailmassa on pahuutta ja ahneutta.

Mä sain aina nukkua aamukymmeneen, josku yhteentoistakin. Kaikki vauvani nukkuivat klo 22-10, joskus piti nousta yöllä lohduttamaan, tosi harvoin. Päikkäreitä eivät sitten nukkuneetkaan. Illalla vaan tuhdit puurot ja päivällä paljon hellyyttä, niin nukkuvat hyvin.

Itse olen armottoman aamu-uninen.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Noh, toivokaamme että YLE tekee Saaran mietteistä jatkojutut vielä tämän ollessa 34- ja 44-vuotias. Asia muuttuisi edes jossain määrin kiinnostavaksi siinä vaiheessa. Nythän tuo on pitkälti kuten ihan kuka tahansa parikymppinen.

En nyt sanoisi. Kyllä moni 24 vuotias tietää tuossa vaiheessa, onko lapset ehdoton ei, ehkä vai kyllä. Eihän niitä noin nuorena tarvitse hankkia, mutta monella on se tunne siitä onko perheen perustaminen suunnitelmissa sitten myöhemmin. Toki sitten on niitä jotka on yhtä mieltä ja mieli muuttuu, mutta väittäisin että suurin osa parikymppisistä ei ole lähtökohtaisesti suunnittelemassa loppuelämää ilman lapsia ja tule toisiin aatoksiin kunhan aika kuluu.

No itse olin juuri tällainen Saara tuossa iässä, ihan varma, täysin ehdoton, ei ko

en minä ainakaan näe että kenenkään itsetuntemusta täällä olisi kyseenalaistettu. Erilaisia kokemuksia on jaettu ja jotkin niistä haastavat kovin ehdottomia mielipiteitä. Itse olen yhtä intohimoisesti mielipidettäni lapsettomuudesta puolustanut, mutta tässä sitä silti ollaan lapsen kanssa nykyään. Eikä minun kokemukseni haasta sinun itsetuntemusta mitenkään, vaan on kokemus siitä miten vahva mielipide josta olin aivan varma muuttui vuosien varrella.

 

Vierailija wrote:

Se on hyvä että huonot geenit ei jatku.

Sitten ei yhdenkään ihmisen pitäisi lisääntyä. Nykyihminen on kuin syöpä planeetallamme.

Vierailija wrote:

Aivan sama minulle hankkiiko lapsia vai ei. Aina löytyy joku joku joka ihmettelee tai kauhistelee teki mitä tahansa. Itse nyt olen hieman alkanut kauhistella sitä, että nykyään elämän pitää olla koko ajan kivaa, helppoa ja onnellista. Kun eihän se sitä ikinä voi olla koko ajan. Kun miettii millaista esimerkiksi 100v sitten on ollut niin on aika naurettava ajatus, että ei voisi hankkia lapsia, kun pitää herätä aikaisin. Ei ole mikään ihme, jos vanhemmat sukupolvet sitten ihmettelee. Jos ei halua lapsia niin se on ihan ok, mutta jos syy sille on oma mukavuudenhalu ja laiskuus niin ulottuukohan se sama kaikkeen muuhunkin elämässä? Sitten ollaan joka tapauksessa koko ajan uupuneita. 

Ei ole väärin tai edes välttämättä epärealistista pyrkiä tekemään elämästään kivaa, helppoa, miksei onnellistakin. Kukaan ei voi vaikuttaa arpapelillä osuvaan epäonneen kuten sairauksiin tai läheisten kuolemiin ym., mutta hullun hommaahan se olisi hankkia elämäänsä sellaisia asioita, joista tietää kuormittuvansa. "Mukavuudenhalu" ei ole synti.

Nuorena on aina ollut helppo tehdä tuollaisia päätöksiä. Toivottavasti tulee vanhenpanakin olemaan tyytyväinen. Mielipiteet toisinaan vaihtuvat ja jälkikäteen saattaa harmittaa. 

Vierailija wrote:

Olen hoivakodissa töissä ja on yllättävän paljon vanhuksia joiden luona lapset eivät koskaan käy. Eivät jouluna tai edes merkkipäivinä. Etenkin joulun pyhinä se monia vanhuksia surettaa jos vielä riittävän hyväkuntoisia ymmärtääkseen  asian. Sitten on ne vanhukset joiden luona käy ystäviä sekä lapset jos heitä on yms sukua. Ei lasten olemassaolo takaa että kukaan kävisi. Usein juuri vaikka jouluna tulee pohdirrua mitä mahtaa olla taustalla kun vanhus saattaa kertoa lapsen perheineen asuvan jopa samassa kaupungissa.

Lapsettoman luona lapset eivät ainakaan käy. Lapsellisen luona käyvät tai sitten eivät.

Toinen näistä on varma tapaus. Toisessa on mahdollisuus.

 

Tuossa iässä sitä väännetään vasta maisteritutkintoa ja suunnitellaan lisensiaattivaihetta tai työrupeamaa ulkomailta. 

Vierailija wrote:

Miten niin 24-vuotias on melkein teini? Ei kyllä ole, nuori aikuinen ja parhaassa lapsentekoiässä.

Minä olisin esimerkiksi mielelläni tehnyt lapset tuossa iässä jos olisi ollut sopiva mies vierellä ja takana muutaman vuoden suhde. Löysin kuitenkin sen suhteen vasta kun olin 25 ja nyt 30-vuotiaana vihdoin raskaana.

24-vuotiasta voi sanoa teiniksi, jos käyttäytyy niinkuin teini. Käydään tuulella, ja mennään fiiliksen mukaan, tärkeintä, että on nastaa!

Minusta on hyvä, että ihmiset nykyään myös miettivät sitä, että onko heistä vanhemmiksi (ainakaan juuri siinä elämäntilanteessa, jossa juuri ovat). Eikä vain sitä, että haluanko minä lapsen. 

Totta kai olen kiitollinen siitä, että synnyin ja minulla oli varsinkin teininä ihan hyvä koti. Kuitenkin käsittelen edelleen lapsuuttani terapiassakin ja sitä, kuinka minulle on jäänyt syvä kokemus siitä, että minun kokemukseni ja mielipiteeni ja tunteeni eivät ole tärkeitä. Ei vanhemmilla ollut aikaa ikinä olla läsnä ja kuunnella ja muutuinkin pitkäksi aikaa hyvin sulkeutuneeksi ihmiseksi, joka yritti olla mahdollisimman vähän häiriöksi, piilottaa ja tukahduttaa tunteensa jne.

Olen herkästi myös tarvetta miellyttää muita ihmisiä, koska vaikka olin todella kiltti ja tunnollinen lapsi, josta oli hyvin vähän vaivaa ja koulukin meni hyvin, en saanut koskaan kehuja tästä tai myönteistä palautetta. Minulla on ikään kuin vääristynyt se taso, milloin olen riittävä. Kun olen tehnyt kaikkeni ollakseni kiltti ja pärjätäkseni koulussa ja harrastuksissa ja elämässä yleensäkin vastuullisesti ja esimerkillisesti, ja kun en samalla ole koskaan saanut kehuja mistään, minulla on kokemus, että niitå ansaitakseni minun pitää ylittää itseni jo tuosta kaikesta mitä teen.

Koska jokainen ihminen tarvitsee kehuja. Edelleen kamppailen sen kanssa, että osaisin arvostaa itseäni edes siinä, että olen kunniallinen ja rehellinen ja muita hyvin kohteleva kansalainen, joka vielä tekee työnsä todella tunnollisesti ja hyvin.

Tässä siis yksi kokemus elämästä, jollainen voi kehittyä, jos lapsi on vanhemmille ikään kuin vain sellainen juttu jonka he itse ovat halunneet miettimättä sitä, jaksavatko he olla läsnä ja huolehtia lapsesta myös henkisesti, ei pelkästään perustirvallisuuden ja -elämän tarpeet täyttämällä.

Joo, ehkä olen jotain lumihiutalesukupolvea, mutta jos saan joskus itse lapsen/lapsia, haluan tietää, että olen siinä kunnossa (ainakin silloin, eihän elämästä voi isokaan tietää), että jaksan myös kuunnella lasta aidosti, ottaa hänet syliin ja silittää ja antaa fyysistä hellyyttä (jota myöskään en lapsena saanut) ja kohdella arvostavasti ihmisenä (mikä ei tarkoita, että ei samalla pitäisi riittävää kuria ja rajoja lapselle). 

Vierailija wrote:

Enemmän kiinnostaa tällä hetkellä keski-ikäisten ja vanhusten näkemykset: kuinka montaa jälkikäteen kaduttaa ja kuinka montaa ei kaduta, että lapsia ei ole syystä tai toisesta, vaikka olisi ollut mahdollisuus? Miten he, joita kaduttaa, ajattelivat asiaa 20-40 vuotiaana?

Tää olisi kyllä kiinnostava tietää! Lisäksi, että montaako lapsia tehnyttä kaduttaa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Aivan sama minulle hankkiiko lapsia vai ei. Aina löytyy joku joku joka ihmettelee tai kauhistelee teki mitä tahansa. Itse nyt olen hieman alkanut kauhistella sitä, että nykyään elämän pitää olla koko ajan kivaa, helppoa ja onnellista. Kun eihän se sitä ikinä voi olla koko ajan. Kun miettii millaista esimerkiksi 100v sitten on ollut niin on aika naurettava ajatus, että ei voisi hankkia lapsia, kun pitää herätä aikaisin. Ei ole mikään ihme, jos vanhemmat sukupolvet sitten ihmettelee. Jos ei halua lapsia niin se on ihan ok, mutta jos syy sille on oma mukavuudenhalu ja laiskuus niin ulottuukohan se sama kaikkeen muuhunkin elämässä? Sitten ollaan joka tapauksessa koko ajan uupuneita. 

Ei ole väärin tai edes välttämättä epärealistista pyrkiä tekemään elämästään kivaa, helppoa, miksei onnellistakin. Kukaan ei voi vaikuttaa arpapelillä osuvaan epäonneen kuten sairauksiin tai

Huonolta kuulostaa, jos tekee valintansa elämässä siltä pohjalta, ettei ole valmis kuormittumaan mistään. Kuormitustahan nimittäin kyllä riittää, jos haluaa tässä elämässä yhtään mitään saavuttaa. Ihan sama, puhutaanko työurasta, parisuhteesta, ulkonäöstä tai vaikka harrastuksessa kehittymisestä. Mutta totta varmasti, että jos kuvitelma on että elämän tulee olla aina kivaa ja helppoa niin kannattaa tosiaan jättää lapset hankkimatta.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miksi se ei voisi olla ihan jokaisen oma, henkilökohtainen asia, haluaako lapsia vai ei? En ole ikinä ymmärtänyt, miksi sitä pitää perustella muille. Eiväthän kaikki halua myöskään esim. kissaa tai koiraa, eikä sitäkään tarvitse perustella muille.

Kissat ja koirat eivät ole yhteiskunnan tulevaisuus. Aika luontevaa että isovanhempia kiinnostaa esimerkiksi onko oma sukuhaara kuoleva vaiko jatkuva, mutta hienotunteisuus on tarpeen. Samoin yhteiskunnan kannalta lasten merkitys on aika erilainen kuin kissojen ja koirien. Yksityisellä tasolla ei ole kohteliasta udella, isommassa kuvassa on todellakin yhteinen asia ellei asu erakkona metsässä. 

Rehellisesti sanottuna, ei ainakaan minua haittaisi, vaikka ihmiset kuolisivat jossain vaiheessa sukupuuttoon. Sen verran paljon maailmassa on pahuutta ja ahneutta.

&nbs

Jos ajattelet noin niin ymmärrän erittäin hyvin. Ikävä että olet joutunut varmaankin paljon pahuutta kokemaan, jos maailmankuva on noin vahva.

Minulla on optimistisempi maailmankuva ja ajattelen että lastenkasvatus on myös yksi tapa vaikuttaa tulevaan. Heissä on tulevaisuus, oli se hyvä tai huono. En ole hukannut toivoa. 

"On olemassa ihmisiä jotka näkevät maailman vain ja ainoastaan omien linssiensä läpi. He ovat kykenemättömiä asettumaan millään tavalla toisen ihmisen asemaan. Näitä ihmisiä edustavat juuri ne kommentoijat jotka kerta toisensa jälkeen ilmoittavat ettei lapsettomuutta vain voi tietää vielä x tai y-iässä, kun minäkään en tiennyt ja haahuilin ja olin typerä ja hölmö vielä x tai y-iässä.

Minä, minä, minä. Minä en tiennyt enkä osannut enkä ymmärtänyt, muutkaan eivät voi niin tehdä."

------>

Hyvä esimerkki siitä miten itsekkyydenkin voi perustella miten päin vaan hienoilla sanankäänteillä. Kun kyllähän se kuitenkin on lähtökohtaisesti niin, että lapsettomaksi jättäytyvä on nimenomaan se joka maailmaa katsoo vain omien linssiensä läpi.

Vierailija wrote:

"On olemassa ihmisiä jotka näkevät maailman vain ja ainoastaan omien linssiensä läpi. He ovat kykenemättömiä asettumaan millään tavalla toisen ihmisen asemaan. Näitä ihmisiä edustavat juuri ne kommentoijat jotka kerta toisensa jälkeen ilmoittavat ettei lapsettomuutta vain voi tietää vielä x tai y-iässä, kun minäkään en tiennyt ja haahuilin ja olin typerä ja hölmö vielä x tai y-iässä.

Minä, minä, minä. Minä en tiennyt enkä osannut enkä ymmärtänyt, muutkaan eivät voi niin tehdä."

 

------>

Hyvä esimerkki siitä miten itsekkyydenkin voi perustella miten päin vaan hienoilla sanankäänteillä. Kun kyllähän se kuitenkin on lähtökohtaisesti niin, että lapsettomaksi jättäytyvä on nimenomaan se joka maailmaa katsoo vain omien linssiensä läpi.

Päinvastoin. Lapseton voi olla monesta syystä. Lapset hankitaan aina siksi että MINÄ HALUAN.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Aivan sama minulle hankkiiko lapsia vai ei. Aina löytyy joku joku joka ihmettelee tai kauhistelee teki mitä tahansa. Itse nyt olen hieman alkanut kauhistella sitä, että nykyään elämän pitää olla koko ajan kivaa, helppoa ja onnellista. Kun eihän se sitä ikinä voi olla koko ajan. Kun miettii millaista esimerkiksi 100v sitten on ollut niin on aika naurettava ajatus, että ei voisi hankkia lapsia, kun pitää herätä aikaisin. Ei ole mikään ihme, jos vanhemmat sukupolvet sitten ihmettelee. Jos ei halua lapsia niin se on ihan ok, mutta jos syy sille on oma mukavuudenhalu ja laiskuus niin ulottuukohan se sama kaikkeen muuhunkin elämässä? Sitten ollaan joka tapauksessa koko ajan uupuneita. 

Ei ole väärin tai edes välttämättä epärealistista pyrkiä tekemään elämästään kivaa, helppoa, miksei onnellistakin. Kukaan ei voi vaikuttaa arpape

Minä tiedän tuon hyvin ja olen tehnytkin paljon töitä joidenkin asioiden eteen elämässä. Asenteeni elämään ylipäätään on, että suurimmaksi osaksi se on, ei ehkä aina vaikeaa, mutta kuitenkin vähintään arkista selviämistä ja työtä, ja sitten joskus on niitä hienompia hetkiä. Toki arjessakin niitä myös usein on.

Lapsiin vain liittyy se, että sitä kuormitusta on vaikeampi säädellä. Jos työt vievät burnoutin partaalle tai siihen asti, voit jäädä sairaslomalle tai vaihtaa työpaikkaa jne. Mutta et voi ottaa lomaa lapsesta. Ja tällä en tarkoita sitä, että lapsesta pitäisi jotenkin juuri saada "omaa aikaa" välttämättä. Vaan sitä, että jos jaksaminen meinaa murtua vaikka siksi, että lapsi valvottaa yöllä, mitä voit tehdä? Saako mistään sellaista apua, että joku tulisi valvomaan lapsen kanssa jokin yö, että selviäisin seuraavasta päivästä? 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miten niin 24-vuotias on melkein teini? Ei kyllä ole, nuori aikuinen ja parhaassa lapsentekoiässä.

Minä olisin esimerkiksi mielelläni tehnyt lapset tuossa iässä jos olisi ollut sopiva mies vierellä ja takana muutaman vuoden suhde. Löysin kuitenkin sen suhteen vasta kun olin 25 ja nyt 30-vuotiaana vihdoin raskaana.

24-vuotiasta voi sanoa teiniksi, jos käyttäytyy niinkuin teini. Käydään tuulella, ja mennään fiiliksen mukaan, tärkeintä, että on nastaa!

Minusta on surullista, kun moni luulee että aikuisuus tarkoittaa sitä että elämä on kurjaa ja siihen on pakko hankkia kurjia ja kuormittavia asioita. Minusta ei näin kolmekymppisenä tule teiniä tekemälläkään, mutta pyrin elämään aikuista elämääni fiiliksen mukaan ja niin että se on nastaa.

Sinä voit tehdä samoin halutessasi, pakko ei ole. Valintojen maailma.