Lue keskustelun säännöt.
Miksi ei saisi sanoa että ihmiset eroavat nykyään heppoisin perustein?
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tietyissä olosuhteissa voi tuolla tavalla sanoa. Ja on syytäkin sanoa. Toki väkivalta, riippuvuudet, päihteet, uskottomuus ovat aivan hyviä syitä erota. Mutta entäpä jos noita ei ole.
Lapset antaisevat vakaat vanhammat, vakaan ja rakastavan ydinperheen.
Ovatko tuo ilmaisun kieltäjät kenties epävakaita parisuhteissaan?
Ydinperhe ei ole vakaa ja rakastava , mikäli siinä ollaan vastentahtoisesti ja onnettomana. Tämä antaa lapsille sairaan mallin parisuhteessa ja moni lapsi toistaa epäterveitä kuvioita sitten omissa suhteessaan. Lasten etu on onnelliset vanhemmat, vaikka sitten erillään tai uusioperheissä.
Ei kannata perustaa perhettä jos haluaa elää fantasiamaailmassa.
Kyllä normaalit ihmiset elävät tyytyväistä ja onnellista elämää ihan tässä reaalimaailmassa. Jos ei elä niin kannattaa tehdä muutoksia elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapsuuden kipukohdat kuntoon ennen perheen perustamista. Toiset ihmiset ovat syyttömiä niihin ja niiden vuoksi loppu viimein perheensä rikkova on yksin syyllinen.
Kyllä saa sanoa ja tosi se on. Pikkuisen menee sukat ryttyyn, niin on kantapäät vastakkain. Tosin näillä tämmöisillä pareilla ei varmaan ollut naimisiin menokaan kovin vakavasti mietitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteesta voi erota kevyesti jos haluaa, mutta perheen rikkominen onkin jo eri asia. Lapset kasvavat parhaiten tasapainoisessa ydinperheessä. Perheen rikkominen kevyin perustein on todella itsekästä. Ja usein perusteet ovat tyyliä: Mies ei tee tarpeeksi kototöitä, mies ei ole läsnä, elämä on tylsää yms. Lapsista viis, hyvin voivat elää kahden kodin välillä ja vaikkapa niissä uusperhehelveteissä.
Omien lasteni kavereista kaikilla oireilevilla on eroperhe taustalla. Sattumaa?
On varmasti ihan totta, että tasapainoinen perhe-elämä on lapsille paras kasvualusta. Entä sitten, kun se perhe-elämä ei ole tasapainoista? Meinaatko, että tasapainoinen eroperhe tai uusperhe on silti paskempi vaihtoehto?
Tasapainoisen ydinperheen eteen kannattaa tehdä myös työtä. Ei elämä ole joka hetki huumaa,
Sitä työtä vaan ei voi tehdä yksinään, jos toinen pitää suhdetta ja tilannetta niin itsestäänselvyytenä, että voi olla ja käyttäytyä miten huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka sitä estää? Mietin vaan, että mikä tai kuka sinä olet määrittelemään kenenkään erosyyn heppoisuutta? En minä tiedä miten kotini ulkopuolella parisuhteet toimii. Talo elää tavallaan, vieraat käy ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitä estää? Mietin vaan, että mikä tai kuka sinä olet määrittelemään kenenkään erosyyn heppoisuutta? En minä tiedä miten kotini ulkopuolella parisuhteet toimii. Talo elää tavallaan, vieraat käy ajallaan.
Niin. Voihan sitä tynnyrissä elää sulkien silmät kaikelta mitä ympärillä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Norjassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin että avioero lyhentää elinajan odotetta. Molemmilla sukupuolilla. Mutta hei eletään kun vielä ehditään. Hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitä estää? Mietin vaan, että mikä tai kuka sinä olet määrittelemään kenenkään erosyyn heppoisuutta? En minä tiedä miten kotini ulkopuolella parisuhteet toimii. Talo elää tavallaan, vieraat käy ajallaan.
Ehkä tuo pohdinta kumpuaa yksilön edun korostumisesta suhteessa aiempaan yleisen edun ajatukseen. Jos kärsii suhteessa, ei ole hyvä jäädä siihen, toisin kuin ennen odotettiin. Toisaalta eroilla lapsiperheissä on aina vaikutuksensa, vaikka tältä halutaan sulkea silmiä aikuisten edun nimissä. Joskus toki lastenkin kannalta ero on parempi ratkaisu, mutta ehkäpä harvemmin niin, kuin että ero vaikuttaa lasten elämään negatiivisesti.
Eroamisen on jopa tutkittu periytyvän, eroperheiden lapset eroavat itsekin muita todennäköisemmin. Muutakin tutkimustietoa on, ja se valitettavasti indikoi, että ero on suuri riski lasten elämänlaadulle. Tässä on nyt jo syntynyt uusi ylisukupolvinen trauma ja vaikutukset ovat nähtävissä mielestäni yhteiskunnan tasolla asti. Kyseessähän on kuitenkin vielä suhteellisen tuore kulttuurinen muutos, jonka vaikutuksia ei mielestäni nähdä kertautumineen kokonaisuudessa. Puhutaan vaan nuorten pahasta olosta ja siitä, että syntyvyys laskee. Em. asiat liittyvät perusturvallisuuden tunteeseen, tai pikemmin sen puutteeseen. Ne, jotka eroista lapsuudessa ovat kärsineet, joko tiedostavat riskit tai toistavat samaa kuviota, sitoutuneiden suhteiden mallia ei välttämättä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitä estää? Mietin vaan, että mikä tai kuka sinä olet määrittelemään kenenkään erosyyn heppoisuutta? En minä tiedä miten kotini ulkopuolella parisuhteet toimii. Talo elää tavallaan, vieraat käy ajallaan.
Ehkä tuo pohdinta kumpuaa yksilön edun korostumisesta suhteessa aiempaan yleisen edun ajatukseen. Jos kärsii suhteessa, ei ole hyvä jäädä siihen, toisin kuin ennen odotettiin. Toisaalta eroilla lapsiperheissä on aina vaikutuksensa, vaikka tältä halutaan sulkea silmiä aikuisten edun nimissä. Joskus toki lastenkin kannalta ero on parempi ratkaisu, mutta ehkäpä harvemmin niin, kuin että ero vaikuttaa lasten elämään negatiivisesti.
Eroamisen on jopa tutkittu periytyvän, eroperheiden lapset eroavat itsekin muita todennäköisemmin. Muutakin tutkimustietoa on, ja se valitettavasti indikoi, että ero on suuri riski lasten elämänlaadulle. Tässä on nyt jo
Tämän lisäksi ilmiön mukana yleistyneet uusperheet ovat haaste identiteetin rauhalliselle ja turvalliselle muodostamiselle. Se on aina haastava kuvuo, vaikka kaikki menisi hyvin. Mutta se on myös aina neuvottelua omasta paikasta, rooleista, tavoista jne. Lapset joutuvat näihin kuvioihin, vaikkei heidän kehitystasonsa ja elämäntilanteensa vielä edellytä tällaisten asioiden ratkaisemista.
Ja uusperheiden kaoottisuus ei jää sinne lapsuuteen, usein läpi elämän on ristiriitaisia tunteita suhteessa kaikkeen ennen niin yksinkertaiseen, ajanvietto, tuki, perinteet. Ihan eri sumplaaminen kaiken kanssa, miten ja ketä koolle tärkeisiin hetkiin, itse revetä moneen perheeseen. Ajallisesti ja tunnetasolla, kulttuureiden tasolla. Kaikki ovat ikäänkuin vain käymässä jossain, ei ole sitä omaa, oman perheen juttua. Myös vaistomainen lojaliteetti on aina keinotekoisempaa, kuin ydinperheessä voi luonnostaan olla ja kun perheasioissa puhutaan hyvin herkistä ja yksityisistä asioista, syntyy näistä lähes poikkeuksetta jonkinlaista tunneristiriitaa, osapuolista riippumatta.
Kyllä, valtava haaste identiteetille ja tätä näkyy nyt nuorissa aikuisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tietyissä olosuhteissa voi tuolla tavalla sanoa. Ja on syytäkin sanoa. Toki väkivalta, riippuvuudet, päihteet, uskottomuus ovat aivan hyviä syitä erota. Mutta entäpä jos noita ei ole.
Lapset antaisevat vakaat vanhammat, vakaan ja rakastavan ydinperheen.
Ovatko tuo ilmaisun kieltäjät kenties epävakaita parisuhteissaan?
Ydinperhe ei ole vakaa ja rakastava , mikäli siinä ollaan vastentahtoisesti ja onnettomana. Tämä antaa lapsille sairaan mallin parisuhteessa ja moni lapsi toistaa epäterveitä kuvioita sitten omissa suhteessaan. Lasten etu on onnelliset vanhemmat, vaikka sitten erillään tai uusioperheissä.
Kuitenkin ne eroperheiden lapset epäonnistuu useammin puolison valinnassa kuin ydinperheessä kasvaneet. Kumma juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tietyissä olosuhteissa voi tuolla tavalla sanoa. Ja on syytäkin sanoa. Toki väkivalta, riippuvuudet, päihteet, uskottomuus ovat aivan hyviä syitä erota. Mutta entäpä jos noita ei ole.
Lapset antaisevat vakaat vanhammat, vakaan ja rakastavan ydinperheen.
Ovatko tuo ilmaisun kieltäjät kenties epävakaita parisuhteissaan?
Ydinperhe ei ole vakaa ja rakastava , mikäli siinä ollaan vastentahtoisesti ja onnettomana. Tämä antaa lapsille sairaan mallin parisuhteessa ja moni lapsi toistaa epäterveitä kuvioita sitten omissa suhteessaan. Lasten etu on onnelliset vanhemmat, vaikka sitten erillään tai uusioperheissä.
Kuitenkin ne eroperheiden lapset epäonnistuu useammin puolison valinnassa kuin ydinperheessä kasvaneet. Kumma juttu?
Eroperheiden lapsilla on tutkimuksissa systemaattisesti esiintynyt enemmän parisuhdeongelmia, omia eroja, psyykkistä pahoinvointia ja jopa lyhempiä koulutuspolkuja suhteessa verrokkiryhmiin. Toki ydinperheissäkin voi olla pahoinvointia ja vaihtelua on perhekunnittain on tietenkin olemassa, mutta kun ryhmiä vertaillaan keskenään, näyttää ehjässä ydinperheessä kasvaminen olevan etu suhteessa eroperheeseen. Luulen kyseessä olevan pikemmin perusturvallisuuden rikkoutuminen tai säilyminen, kuin vanhempien toteuttamat kasvatukselliset seikat. Dysfunktionaalisuutta on varmasti kummassakin perhemuodossa, mutta vaikutukset lasten elämänkulkuun näkyvät selkeämmin eroperheissä.
Eli tilastollisesti ei löydy tukea sille, että ero parantaisi lasten asemaa silloinkaan, kun vanhemmuus tai perhesuhteet ovat haastavia. Yksittäistapauksissa näin voi käydä, mutta todennäköisyys ei tue sitä. Jos ero huonosta suhteesta yleisesti tukisi lasten hyvinvointia, se ei näyttäyisi korostuneena riskinä vertailussa.
Aika tyhjentäviä kommentteja tutkimuksiin perustuvaan tietoon pohjaten.
Ravistelevat sopivasti ehkä hieman luutuneita mutuun perustuvia mantroja eroista.
Herättää kyllä ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutuksissa lapsiin on myös ymmärrettävä ero aikuisen ihmisen mahdollisuudessa vaihtaa epätyydyttävä parisuhde parempaan ja lasten kyvyttömyydestä vaihtaa vanhempiaan, olivat nämä millaisia tahansa. Eli vaikka aikuisen tilanne parantuisi eron myötä, on lapsella kannettavana suhteensa vanhempiinsa, haasteineenkin ja siihen liittyvine tunteineen. Se kokonaisuus ei siis ratkea "siinä samalla", kun ero ratkaisee aikuisten ongelmia. Kyseessä on kiintymyssuhde, joka osaltaan määrittää lapsen kehitystä ja tunne-elämää.
Tämän kaiken lisäksi lapsi joutuu käymään läpi muutoksia, ehkä jopa vaativaa sopeutumista uusiin perhesuhteisiin. Ja yhteenkään näistä asioista heillä ei ole vielä samanlaisia valmiuksia, kuin aikuisella parhaassa tapauksessa. Eikä voida olettaa olevan. Luulen, että käsitys erojen neutraaliudesta ja lasten selviytymisestä perustuu siihen tosiasiaan, ettei lapsilla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä sopeutumaan ja selviytymään. Selviytyminen ei kuitenkaan persoonan kehityksen kannalta ole sama, kuin kasvua tukeva, sille tilaa antava ympäristö.
Niinpä. Lapsen elämä kun ei saisi koskaan olla vaan pelkkää selviytytymistä ja sopeutumista. Tulisi olla happea, tilaa kasvaa turvassa.
Totta kai saa sanoa. Vielä kun tietäisi, kuka ne liian heppoiset perusteet määrittää. Yksikään ulkopuolinen ei ole oikeutettu vetämään johtopäätöksiä "kasvoimme erillemme" -kommentista, joka voi pitää sisällään mitä tahansa alkoholismista pettämiseen. Ne molemmat edesauttavat rakkauden kuolemista hyvin tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai saa sanoa. Vielä kun tietäisi, kuka ne liian heppoiset perusteet määrittää. Yksikään ulkopuolinen ei ole oikeutettu vetämään johtopäätöksiä "kasvoimme erillemme" -kommentista, joka voi pitää sisällään mitä tahansa alkoholismista pettämiseen. Ne molemmat edesauttavat rakkauden kuolemista hyvin tehokkaasti.
Miksi välittää siitä? Jos itse tietää että puhtaat jauhot pussissa niin tuo kommentti ei aiheuta mitään tunteita. Tästä pillastuvat useimmiten epärehelliset ihmiset.
Tämä on oikeasti aika vaikea kysymys.
Olen sitä mieltä, että ihmiset saavat erota koska haluavat, ja emotionaalinen itsenäisyys ja kyky tarvittaessa erota on aivan kriittinen ominaisuus, jotta ylipäänsä olisi mahdollista elää parisuhteessa.
Samaan minusta on ihan selvää, että ihmisenä kasvamista ja kypsymistä tapahtuu vain suhteessa toisiin ihmisiin. Jos pysyy aina kohteliaan etäällä ja lähtee kävelemään, kun tuntee epämukavuutta, ei voi koskaan kasvaa. Oma lapsuudenperheeni on täynnä täsmälleen tällaisia hahmoja: ihmisiä, jotka eivät oikeastaan uskalla olla kenenkään kanssa tekemisissä konfliktien pelossa.
Jotta voi laskea toisia lähelle ja oikeasti elää yhdessä, on ehkä kyettävä myös kohtaamaan vaikeuksia, kypsymättömyyttä ja sitä, että toinen osoittaa epämiellyttäviä puolia itsessä. Jos jää odottamaan sitä kappaletta, jossa ei ole mitään vikaa, saa etsiä ikuisesti.
Nettikeskustelujen alkuvuosina puhe oli paljon sitä että jätä se sika, itse en kyllä ikinä olisi tuollaisen kanssa, itsepä olet miehesi valinnut, sitä saa mitä tilaa jne. Minusta sävy on inhimillistynyt viime vuosina, mutta olisi kyllä hyvä ymmärtää, että ihan oikeasti melkein minkä tahansa parisuhteen vaikeimmasta päivästä saisi aikaiseksi sellaisen nettikeskustelun, jonka tuloksena anonyymit kehottavat eroamaan. En nyt tiedä, kannattaisiko oikeasti mieluummin vaikka vetää vähän henkeä ja keskustella ammattilaisen kanssa.
Ei kannata perustaa perhettä jos haluaa elää fantasiamaailmassa.