Erillissuhde lapsiperheessä

Onkohan tuo miekkonen ollut alunperinkään aviomiesainesta? Mitä hän on ajatellut mennessään naimisiin? Eihän tuo ole millään lailla ollut sitoutunut perheeseensä ja sen hyvinvointiin. Vaimo hoiti lapset ja heidän asiansa. Yhteinen omistusasunto olisi varmaan saatu hommattua, mutta eihän sitä nyt voi hankkia, ettei vaan vaimo jotenkin hyötyisi asiasta. On selkeästi elänyt omaa perheestä riippumatonta elämäänsä jo avioliiton aikana. Kun saa perinnön (ap sanoi, ettei edes kovin suurta), tulee kiire hankkia avioero, ettei vaan osa siitä luiskahtaisi perheen hyväksi.

Pitikö naimisiin mennä vain saadakseen aviomiesstatuksen? Ehkä se on tärkeää joissain piireissä.

Toisessa ketjussa oli nainen, jonka mies muutti omaan huusholliin, koska ahdistui perhe-elämästä. Halusi "omaa tilaa". Hän tuli kuitenkin entiseen kotiinsa omilla avaimillaan, kun hänelle sopi. Antoi vaimon hoitaa yksin lapsen asiat. Vaimo ymmärsi, ihmetteli ja paapoi ahdistunutta miestä kuukausikaupalla. Lopulta selvisi, että mieshän ylläpitikin kakkosperhettä! Ei halunnut vanhasta perheestäänkään luopua, vaan kävi siellä napsimassa rusinat pullasta. Sitten kirmasi taas uusioperheensä hoiviin.

Toivottavasti ap ottaa pois miehen avaimet entiseen kotiin. Kun on sieltä lähtenyt, se ei ole hänen kotinsa enää.

Normaalisti tuota sanotaan eroksi.

Mies haluaa naimisiin. Mies haluaa lapsia. Mies haluaa oman asunnon. Mies ei halua käyttää rahojaan perheensä hyväksi. Mies ei halua hoitaa omia lapsiaan. Mies ei halua tehdä kotitöitä. Mies haluaa keskittyä uraansa. Mies haluaa toisinaan seksiä. Mies haluaa elää poikamieselämää.

Mitä haluaa vaimo ja muu perhe, sillä ei ole tainnut olla mitään merkitystä miehen mielestä.

Naiset, onko teillä välähtänyt päähän, että tällaista ei tapahdu jos te ette itse suostu siihen? Voitteko edes kuvitella naista, joka tekisi saman tempun? Jättäisi lapset ja kodinhoiton ukolle ja kävisi kotona vaan silloin kun huvittaa, hakemassa rusinat pullasta. Miten ihmeessä voitte edes harkita että suostutte tällaisiin kuvioihin? Millainen kuva naisen asemasta syntyy lapsillenne, tytöille tai pojille? Oletteko ajatelleet edes sitä?

Vähän ahdistaa lukea niitä kun oma tilanne hyppää niin silmille, ja ymmärrän miltä tilanne näyttää ulkopuolisille. Tilanne hävettää niin etten ole kertonut työpäkavereille asiasta ja eräs sukulainen ( ei se joka tietää miten asiat on vaan eräs toinen) onnitteli kun olemme hankkineet asunnon mainitessani että mies on ostanut sellaisen. Huomenna soitan perheneuvontaan jos pääsisin juttelemaan sinne. Ositus kyllä jää edelleen tekemättä,en vaan pysty vaatimaan toisen rahoja vaikka se olisi kuinka lain mukaista, kun mies on niin iloinen kun sai hankittua omistusasunnon eikä se olisi ollut mahdollista ilman perintöä ( sai siitä käsirahan ja ylikin).

Osittain tilanteeseen vaikuttaa se että tunnen syyllisyyttä että mies sai asunnon vasta nyt hankittua... olin masentunut synnyksen jälkeen pari vuotta ja tunnen siitä syyllisyyttä,olisin voinut olla parempi palkkainen tai toisenlainen ja mies olisi saanut asunnon ja haluamansa elämän jo aikaisemmin. Hän on todella korkeasti koulutettu vaativalla alalla ja olisi varmaan saanut paremmankin kumppanin. En tosiaan ole itsekään ollut mikään täydellinen kumppani vaikka olen yrittänyt häntä tukea aina kun olen voinut. Itselläni on traumatausta ja vaikeus ollut aina kertoa omista tunteista tai tarpeista, lapsuuden elin päihdeperheessä se vaikuttaa edelleen niin etten osaa vaatia mitään ja tekeydyn näkymättömäksi. 

Kiitos kommentoijille kaikista neuvoista ja tsempeistä. Kukaan ei varmaan minusta uskoisi päällepäin näitä asioita, en koskaan kerro itsestäni mitään tai ainakaan ongelmista livenä.

t: ap

Tsemppiä ap sinulle asioiden hoitoon. Hyvä, kun soitat perheneuvontaan, sinun on saatava asiat järjestykseen, jotta pääset jatkamaan elämääsi lasten kanssa selvin sävelin. Ulkopuolinen ammattilainen osaa neuvoa, kuinka saat tarpeelliset viralliset asiat etenemään.

Älä nyt hyvä ihminen ajattele, että miehen piti "tyytyä" sinuun. Hän halusi sinut elämänkumppanikseen. Sen olisi pitänyt tarkoittaa sitä, että sinä ja myöhemmin lapset ovat se yksikkö, jonka hyväksi hän pyrkii tekemään kaikkensa. Jutuistasi saa sen käsityksen, että sinä ja lapset olette olleet varsinaisen tavoitteen, omistusasunnon, tiellä.

Mutta jos mies on halunnut ulkoistaa itsensä muusta perheestä, sinun tulee nyt miettiä sinun ja lasten parasta tässä tilanteessa. Kuinka raha-asiat hoituvat, missä teidän on parasta asua. Lasten asiat olet hoitanut ennenkin yksin, siihen ei taida tulla suurta muutosta. Sitten nenä kohti valoisaa tulevaisuutta. Kyllä te lasten kanssa pärjäätte. Älä anna ex-miehen liikaa määrittää teidän olemista. Hän halusi teidän perheyksiköstänne poistua, nyt mietitte lasten kanssa, minkälaista elämää haluatte kolmestaan elää.

Ap, kyllä sun se ositus kannattaa tehdä. Saattehan te sopia, miten haluatte, ei tarvitse mennä puoliksi. Muuten koko juttu jää kummittelemaan, eikä esim. aikanaan perinnönjakoa voida tehdä, jos vanhat ositukset tekemättä. Myöhemmin onkin sitten tosi paljon vaikeampi selvitellä näitä. 

Vierailija wrote:

Vähän ahdistaa lukea niitä kun oma tilanne hyppää niin silmille, ja ymmärrän miltä tilanne näyttää ulkopuolisille. Tilanne hävettää niin etten ole kertonut työpäkavereille asiasta ja eräs sukulainen ( ei se joka tietää miten asiat on vaan eräs toinen) onnitteli kun olemme hankkineet asunnon mainitessani että mies on ostanut sellaisen. Huomenna soitan perheneuvontaan jos pääsisin juttelemaan sinne. Ositus kyllä jää edelleen tekemättä,en vaan pysty vaatimaan toisen rahoja vaikka se olisi kuinka lain mukaista, kun mies on niin iloinen kun sai hankittua omistusasunnon eikä se olisi ollut mahdollista ilman perintöä ( sai siitä käsirahan ja ylikin).

Osittain tilanteeseen vaikuttaa se että tunnen syyllisyyttä että mies sai asunnon vasta nyt hankittua... olin masentunut synnyksen jälkeen pari vuotta ja tunnen siitä syyllisyyttä,olisin voinut olla parempi palkkainen tai toisenlainen ja mies olisi saanut asunnon ja haluamansa elämän jo aikais

Omistusasunnon osto miehelle tärkeämpi kuin oma puoliso ja lapset?

Jos mies on saanut asuntolainaa omien tulojensa perusteella määrän x, te olisitte yhteisten tulojen perusteella saaneet todennäköisesti lainaa summan x + y. Silloin olisitte saaneet vaikka sen kolmion hankittua. Mitä kummaa tuo mies oikein ajattelee, kun haluaa nimenomaan, että asunto on hänen yksin, eikä teidän yhteinen? Mitä perhe hänelle tarkoittaa? 

Melko oudolle kuvio muutenkin vaikuttaa. Jos mies ei ole ennenkään halunnut osallistua perheen asioihin, ehkä on selkeämpää tuommonen oikea ero. Nyt vain lasten kanssa rakentamaan sitä uudenlaista, teidän näköistä elämää. Älä anna enää ukon sanella teidän elämistänne. Ja miehelle viimein jotain vastuuta lapsista. Elarit maksuun ja mies tapaamaan ja huolehtimaan lapsistaan viimeistään nyt. Säännöllisesti. Ei silloin, kun häntä sattuu huvittamaan.  

On se jännä, että nämä erillissuhdetta haluavat on aina miehiä ja isiä. Nainen ja äiti ,vaikka saisi vammaisen lapsen, kävisi pienipalkkaisessa työssä, olisi kenties kroonisesti sairas yms, niin hän vaan jaksaa. Äiti jaksaa asua yhdessä perheen kanssa,  laittaa ruokaa , siivota yms.

Eli suomeksi sanottuna, ap miehesi on lusmu, kuten sen toisenkin mies, joka asui eri kämpässä kuin perhe. He haluavat päästä helpolla. Sun kannattaa erota, vaatia elarit, lapset viikko-viikko yms. Sun on ryhdistäydyttävä.

Ydinperheestä erillisperheeksi on sairasta häneltä. Jos rakastaa niin koko perhe voi asua samassa omistusasunnossajos se asumismuodossa tärkeää

Apua, mieshän on lytännyt sinut täysin! Eihän tuollainen käytös ole millään lailla sopivaa perheelliselle miehelle. Jos on vaimon ja lapsia hankkinut, on oman perheen hyvinvoinnista huolehdittava parhaansa mukaan. Vai että ihan vaadit tekemään kotitöitä? No pitäisihän se olla aikuiselle ihmiselle selvää muutenkin, että siellä kotona tehdään niitä kotitöitä. Voisitko ajatella itse tekeväsi noin, että otat ja häivyt perheesi luota ja jätät kaiken vastuun toiselle? Todennäköisesti et. No ei se ole sopivaa miehesikään puolelta.

Nyt häntä pystyyn ja omaa kadonnutta itseä etsimään. Lapsillekin on tärkeää nähdä, ettei sinun ylitsesi saa kävellä. Sinulla on oma tahto, jota ex-siippa ei määrittele.

"Mies haluaa, että olemme yhä perhe". No sitä juuri hän ei ole koko aikana halunnut ap:n kertomuksen mukaan. Eikä tilannetta paranna se, että haluaa muuttaa pois sieltä perheensä luota. Jatkossa vanha koti on ap:n ja lasten, jonne mies ei voi noin vain pelmahtaa, kun haluaa napsia muutaman rusinan pullasta. Omat tapaamisensa lasten kanssa mies saa järjestää omassa kotonaan. Ap:llä on nyt lupa elää omaa, ex-miehestä riippumatonta elämää. Olla lapsivapaalla silloin, kun lapset ovat isällään, harrastaa jotain lisääntyneellä vapaa-ajallaan ja vaikka hankkia uusi mies. Siihen kuvioon ei sovi se, että ex-mies hyppää vanhassa kotonaan milloin sattuu huvittamaan.

Melko pimeä kuvio. Ukko sanelee ja muu perhe toimii ukon ehdoilla. Ei ole tasa-arvoista perhe-elämää tuo. Jos lapset joutuvat tuota kauan katselemaan, kuvittelevat, että se on normaalia. Jatkavat tätä merkillistä toimintaa seuraavassa sukupolvessa.

Mulla on kokemusta erillissuhteesta. Sillä erotuksella tosin, että emme exän kanssa olleet naimisissa emmekä koskaan edes asuneet yhdessä. Joskus exä jäi mun luokse yöksi, useimmiten meni yöksi kotiinsa. Ihan jo senkin vuoksi, että hänellä työt alkoivat aamuisin paljon aikaisemmin kuin mulla enkä halunnut herätä "kukonlaulun aikaan" vain siksi, että toisen on noustava ylös. Kun meidän suhde päättyi, exä tuli - koska pääsi jo aikaisin töistä - meille ja oli täällä koululaisten kanssa siihen asti, että mä tulin töistä. Oli ihan toimiva järjestely. Käynnit alkoivat harventua sitten, kun kuopuskin oli jo teini, ja tämä oikeastaan vain siitä syystä, että teini vietti enemmän aikaa kavereidensa kanssa. Meillä oli yhteishuoltajuus ja varsin sopuisasti saatiin kuopuskin täysi-ikäiseksi. Koskaan ei tarvinnut riidellä rahasta, koska meillä oli varsin samanlainen käsitys siitä, mitä lapsi tarvitsee, eikä meillä ollut kovinkaan suuria mielipide-eroja kasvatusasioissakaan. Exällä ei ollut avainta mun kotiini vaan hän siis tuli aina vasta sitten, kun koululainen oli jo kotona. 



Mielestäni eriilissuhde voi toimia, jos se on molemmille osapuolille ok. Jos taas vain toinen haluaa erillissuhteen ja toinen taas perinteisen yhdessä asumisen, todennäköisesti edessä on ristiriitoja, joista voi olla vaikea saada aikaan molempia tyydyttävää komnpromissia. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

"Olemme olleet yhdessä 12 vuotta,,naimisissa olimme ja erosimme kun mies sai pienen perinnön."



Siis oletteko eronneet ennen perintöä vai mitä ihmettä selität. 

Erosimme ennenkuin mies sai perinnön tililleen, oikeastaan melkein heti kun sai tiedon omaisensa kuolemasta. Halusi erota etten pääse rahoihin käsiksi. No en olisi niistä välittänyt summa ei ollut suuri muutenkaan ehjä perhe oli minulle tärkein asia ei raha. Ositusta ei tehty silloin,nyt käytti ne rahat tuohon asuntoon. Tavallaan ne kuitenkin siirtyvät joskus lapsille perintönä taas joten asia on ihan ok minulle.

Jos ositusta ei ole tehty, niin sulla on miehen omaisuuteen avio-oikeus. Mä olen asumuserossa eikä parisuhdetta ole enää. Ositus tehtiin jo koska sen voi tehdä ennen lopullista eroa.

 

Toivottavasti tämä on vain typerä trolli.

Luin ekaa sivua bähån matkaa. Ei kai tätä kukaan todeksi usko, provohan tämä on selvästi.

Soititko sinne perheneuvontaan, ap? Millaisia neuvoja sait?

Alkuperäisiin postauksiin. Löysin tämän ketjun kun mietin erillisuhteen mahdollisuutta vaikka meillä on puolisoni kanssa lapsi, ekalla luokalla.

Emme haluaisi nukkua samassa huoneessa puolisoni kanssa ja aktiivisuustasomme ovat erilaiset. Omistusasuminen isommassa asunnossa, alueella jossa perhettä auttava lähipiiri asuu, ei ole rahallisesti mahdollista. Vuokra-asuminen omissa kämpissä olisi.

Rakastan puolisoani mutta en tiedä miten saisin elon toimimaan siten etten kokisi toistemme erilaisuuden olevan minua jarruttava tekijä. Olen menevämpi ja "up-beat" ja puolisoni ei niinkään. Hyvä isä ja on joitain yhteisiäkin asioita vaikka ei ns yhteistä harrastusta olekaan. Olemme esim samalla alalla ja jaamme elämässä hyvin pitkälti samat arvot.

En haluaisi erota mutta kodin kunnossapitoon ja tulevaisuuden suunnitelmiin liittyvät asiat arveluttaa.Huomaan ärsyyntyväni puolison staattisista harrastuksista (ei liikuntaa, mm pelit ja elokuvat) ja mm ruudun tuijottamisesta.

Olen tutkinut kirjallisuutta erilaisista parisuhdemalleista ja sellaista en hae. Eli mistään vieraissa käymisestä tässä ei tunnu kohdallani olevan kyse.

Jos jollain kokemuksia tällaisesta erillissuhteesta/-asumisesta (yhteisten lapsien kera) niin kuulisin mielelläni! Kiitos!