Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8334)
"Se aasialainen vaimokin käy kokopäivätöissä. Sitähän tässä ihmetelläänkin, kuinka miehensä kehtaa kellotella kotona täysihoidossa, tällä aasiattarella on lehmän hermot."
Onhan se paljon parempi, kuin lauma lehmiä, joilla ei ole hermoja lainkaan.
-eri
Vierailija kirjoitti:
"Kerroit tuolla aiemmin, että vaimosi laittaa sinulle aamupalan valmiiksi kun lähtee aamulla töihin ennen sinun heräämistäsi ja häärää keittiössä sekä antaa suukon ja hartiahieronnan kun tulet töistä, tekemästä sitä 11-tuntista työpäivääsi. Lisäksi olet kolmen päivän putkia poissa, minkä jälkeen väsyneenä antaudut vaimosi passattavaksi - hän kun on sillä välin lepäillyt ja lorvehtinut tekemällä palkkatyötä ja huoltamalla yksin lapset ja kodin.
Kerro, missä välissä sinä siis omilta aikatauluiltasi ehdit kuskaamaan vaimoasi töihin ja töistä? Jotenkin oudolta nimittäin kuulostaa tuo tarina, jota sepittelet täällä otsasuoni pullollaan. 🤭
- eri"
Pyydän nyt anteeksi kaikilta yksioikoisilta naisilta palstalla. Unohdin kokonaan, että teillehän olisi pitänyt laatia aivan oma koko vuoden kattava kalenteri, josta saisitte kyylätä milloin olen töissä pidemmän päivän, milloin poissa
Ei ole kun ei tartte😅. Hän ei auta, hän tekee. Ihan itse ja omasta halusta. Molemmat teemme. Minä enemmän ruokaa, hän kauppoja ja pyykkejä.
Vierailija kirjoitti:
Perheessä mies ja kaksi teiniä (yht. 3). Luokittelit siinä jo perheen. Mihin sinä kuulut? Jos et tunne kuuluvasi perheeseen, aloittaisin siitä ratkomaan ensin ongelmaa.
Eli tuon perheeseen kuuluu mies, kaksi teiniä ja uhriutuja. Hän laittaa kerran viikossa astiat tiskikoneeseen ja viettää muutaman päivän itkumuurilla (lue mammafoorumilla) poraten silmät päästään miten rankkaa hänellä on kotona sen kauhean työmäärän kanssa. Kerran kuukaudessa tarttuu jopa imuriin ja siitä seuraa jo viikon märinä itkumuurilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"😂🤣😂🤣😂🤣😂
Noni, nyt on kahvit näytöllä."
Mahtaa olla kivan näköistä sinun huushollissa, kun pärskit milloin mitäkin eritteitä ympäriinsä.
Kahvi ei ole eritettä.
Sinusta poiketen a) mulla ei purskahtele eritteitä ympäriinsä ja b) osaan itse siivota jälkeni, en tarvitse siihen pyllyä pyörittelevää aasialaiskaunotarta.
Ahaa. Sinä siis heitit kahvit näytölle? Luulin, että spontaanisti repesit huutopierunauramaan ja kahvit lensivät syljen kera näytölle. Minullahan ei lentele mitään näytölle, joten turhaan laitoit a- ja b-kohdan. Toki olet kateellinen vaimoni nätistä ja seksikkäästä pepusta.
Huoli pois eritejuttujen kanssa. Täällä kertomasi perusteella kukaan ei varmasti ole vaimollesi kateellinen mistään.
Vierailija kirjoitti:
"Eilen olin päivän kotona lasten kanssa joululomalla. Ihana mieheni tuli töistä ajoissa ja teki meille päivällisen. Sitten siivottiin ja vietettiin yhdessä aikaa lasten kanssa ja lasten mentyä nukkumaan juteltiin, halailtiin ja rentouduttiin pelaamalla yhdessä Nintendoa. Jos miehenäni olisi sinä tai joku muu palstan miesvauvoista, olisin joutunut hoitamaan lapset ja kotityöt yksin ja minun olisi odotettu vielä paapovan miesvauvaa hänen palattuaan.
Kai edes tienaat kunnolla kun teet noin pitkiä päiviä? Vai oletko joku yrittäjä joka tekee kellon ja vuoden ympäri töitä, mutta jota vaimo elättää omalla palkallaan kun "firma" ei tuota mitään? :D"
Tuohan se näyttää olevan monilla pareilla arkista, että nainen lontii kotona tekemättä mitään ja kun ukko tulee kotiin, alkaa työleiri ja akkeli, sekä muksut saavat vihdoin hyvää ruokaa miehen tekemänä. Sitten kun isot vatsat pömpättävät entistä pulleampina, aleta
Toisten täytyy nähdä muiden elämä kamalana, voidakseen olla itse tyytyväinen omaansa.
Ei vaimon tartte itkeä pelikonsolin perään, kun hän voi ostaa sen ihan itse. Minusta kuulosti heidän elämä tosi mukavalta! Tekispä minunkin mies joskus ruokaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"😂🤣😂🤣😂🤣😂
Noni, nyt on kahvit näytöllä."
Mahtaa olla kivan näköistä sinun huushollissa, kun pärskit milloin mitäkin eritteitä ympäriinsä.
Kahvi ei ole eritettä.
Sinusta poiketen a) mulla ei purskahtele eritteitä ympäriinsä ja b) osaan itse siivota jälkeni, en tarvitse siihen pyllyä pyörittelevää aasialaiskaunotarta.
Ahaa. Sinä siis heitit kahvit näytölle? Luulin, että spontaanisti repesit huutopierunauramaan ja kahvit lensivät syljen kera näytölle. Minullahan ei lentele mitään näytölle, joten turhaan laitoit a- ja b-kohdan. Toki olet kateellinen vaimoni nätistä ja seksikkäästä pepusta.
"Huutopieru". Käyt erään laudan eräällä tietyllä langalla ihan selvästi. Terkkuja vaan epäonnisen bloggaajan seuraajalle.
Pohdin tuota autonosto kommenttia. Parisuhteessamme on kirkonrotta & Roope Ankka, paitsi, että tämä Roope ei ole itara. Ensimmäisenä lahjana sain saman laukun kuin Orpon vaimolla oli äskettäin. Laukku ei oikein iskenyt, pidin siitä kyllä, mutta minulla oli tunne, että suhteen tasapaino olisi järkkynyt. En ottanut sitä vastaan. Autoni alkaa olemaan romu. Mieheni aikuinen poika oli tuonut töistä isälleen autoesitteitä, oikeasta merkkistä kyllä. Mieheni oli lukenut esitteitä ja tullut siihen tulokseen, että jos erehtyy noin kalliin joululahjan ostamaan seurauksena on vähintäänkin mykkäkoulu. Meidän suhteemme ei kestäisi taloudellista epätasapainoa - minä kokisin, että toinen pyrkii hallitsemaan tai ostamaan jotakin, en edes osaa määritellä mitä.
Mutta jokainen toimii tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
"Se aasialainen vaimokin käy kokopäivätöissä. Sitähän tässä ihmetelläänkin, kuinka miehensä kehtaa kellotella kotona täysihoidossa, tällä aasiattarella on lehmän hermot."
Onhan se paljon parempi, kuin lauma lehmiä, joilla ei ole hermoja lainkaan.
-eri
Kenelle on, kenelle ei. Aasiattaren mies on luonnollisesti tyytyväinen ollessaan aina saamapuolella. Hänen vaimonsa, no, sai auton. Ehkä se sitten riittää. Toiset arvostavat materiaa, ehkä vakka on löytänyt kantensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hirveitä naisia täällä. Oikeita harpyijoita, itsekkäitä ja kiittämättömiä. Millaisen kasvatuksen he ovat saaneet? Millainen on heidän elämänhallinta? Elämä on valintoja. Jos on valinnut väärin, niin sen voi korjata syyllistämättä muita.
Hyvää loppuelämää kaikille, jotka lilluvat etikassa.
Ketä kiittäisin? Ex-miestä, joka ei tehnyt mitään kotitöitä vai nykyistä miestä, joka haluaisi, että teen kaiken? Vai pitäisikö sen sijaan kiittää isääni, joka antoi minulle miehen mallin, joka osoitti, että mieskin osaa tehdä kotona ihan kaiken, pyytämättä. Väärin valitseminen ei ole vaikeaa, jos havainnoi ympäristöään. Täysillä kotitöihin, lastenhoitoon yms. asioihin osallistuvia miehiä on vähän.
Nyt ei ollutkaan kysymys isästäsi, vaan äidistäsi. Eikö hän
Siis mitä?? Miten niin isät eivät mitään opeta? Isältä tytär saa miehen mallin. Sen mallin, mitä osaa odottaa omalta puolisoltaan myös.
Mites jos ei ole äitiä ollenkaan. Ajatteletko, ettei lapset sit opi yhtään mitään? Onko miehellä siis mitään roolia perheessä?
Vierailija kirjoitti:
Pohdin tuota autonosto kommenttia. Parisuhteessamme on kirkonrotta & Roope Ankka, paitsi, että tämä Roope ei ole itara. Ensimmäisenä lahjana sain saman laukun kuin Orpon vaimolla oli äskettäin. Laukku ei oikein iskenyt, pidin siitä kyllä, mutta minulla oli tunne, että suhteen tasapaino olisi järkkynyt. En ottanut sitä vastaan. Autoni alkaa olemaan romu. Mieheni aikuinen poika oli tuonut töistä isälleen autoesitteitä, oikeasta merkkistä kyllä. Mieheni oli lukenut esitteitä ja tullut siihen tulokseen, että jos erehtyy noin kalliin joululahjan ostamaan seurauksena on vähintäänkin mykkäkoulu. Meidän suhteemme ei kestäisi taloudellista epätasapainoa - minä kokisin, että toinen pyrkii hallitsemaan tai ostamaan jotakin, en edes osaa määritellä mitä.
Mutta jokainen toimii tavallaan.
Joo, eihän suomalaiselle naiselle mikään kelpaa.

Ja tuon sinä ymmärsit kommentistani. Mitään muita ajatuksia se ei heräätynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Kerro meille muille muistin virkistämiseksi, mitä miesten töitä on kerrostalossa asuvilla?
Salaiset salaojat!!! Niitä EI SAA unohtaa.

Niiden valvonta vaatii kovaa työtä näin talvisin - jopa 007 joutuu raatamaan niistä huolehtiessaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Kerro meille muille muistin virkistämiseksi, mitä miesten töitä on kerrostalossa asuvilla?
Salaiset salaojat!!! Niitä EI SAA unohtaa.
Eikä rakennustarvikkeiden kantamista!
Tarina ei kerro, miksi ja mihin niitä kannetaan, mutta kantaa pitää.
""Huutopieru". Käyt erään laudan eräällä tietyllä langalla ihan selvästi. Terkkuja vaan epäonnisen bloggaajan seuraajalle."
En käy. On hyvin omituista kuvitella, että tiettyjä sanoja käytetään vain tietyssä paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, meillä on seksiä silloin, kun kumpikin sitä haluaa. Ei tuijoteta kalenteria. Joskus sitä on kerran päivässä, joskus kerran kuussa riippuen monestakin asiasta. Meillä oli pitkä kuiva kausi, koska miehellä oli raskasta töissä. Olis vissiin pitänyt sanoa, että lähden, jos ei ala seisomaan, että kyllä kerran viikossa on pakko saada. Tiedän, että mies joskus suostuu ihan vain mun takia, koska mä olen meistä se innokkaampi, mutta ei se silloin oikein hyvältä tunnu.
Jos se olisi ollut sinulle tärkeää ja olisitte aiemmin jo sopineet asiasta, niin miksi ei? Puhut nyt ihan eri asiasta kun ette ole sopineet sellaisesta.
Ei seksi ole asia, josta voi sopia. En ikipäivänä suostuisi tuollaiseen, enkä oleta, että voisin itsekään tuollaista edes ehdotella. Seksiä meillä on silloin, kun se molemmille sopii ja molemmat haluavat. Minulle seksi ja seksuaalisuus on niin herkkä asia, että en pilaisi sitä patjana olemisella. Vaimollesi se ehkä sopii
Vierailija kirjoitti:
Hauskoja naisia täällä. Muistakaahan että katkeruus tuhoaa elämänne ja katkeruus on lähtöisin AINA teidän omista teoista ja päätöksistä.
Ei, katkeruus voi tulla toisen osapuolen tekemättömyydestä. Ja twkona eroaminen (kun mikään muu ei auta) vie sen katkeruuden.
Tietenkin se on katkeraa, jos on valunnut puolison, jonka kanssa ei ole onnellinen. Tämä koskenee sekä miehiä että naisia.
Vierailija kirjoitti:
Hauskoja naisia täällä. Muistakaahan että katkeruus tuhoaa elämänne ja katkeruus on lähtöisin AINA teidän omista teoista ja päätöksistä.
Hauskoja miehiäkin löytyy jne