Te jotka elätte suhteessa jossa ei ole täyttä luottamusta

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Mikä suhde tuo on??! Ihan järkyttävä kuvaus "suhteesta" 

"Ihmettelen aina vaan sitä, että miten jotkut naiset on niin röyhkeitä että flirttaavat varatulle miehelle. Siis tietävät että mies on varattu, mutta kuvittelevat silti että saavat sen miehen. Täysin moraalitonta hommaa ja siinä ei ajatella sen miehen vaimoa ja lapsia. Munahaukoiksi sanon näitä naisia. Todella ällöttäviä. "

Sama. Menin kerran lääkäriin, mieheni oli kuskina (seisoi taaempana) ja vastaanottovirkailija päivitti osoitteeni, lähiomaiseni ym. Sanoin lähiomaiseksi mieheni, mutta sitten järjestelmä hidasteli ja kun virkailija hetken päästä pyysi puhelinnumeroa, en tajunnut että hän tarkoitti lähiomaisen numeroa. Annoin omani ja hän kirjasi sen järjestelmään.

Tunnin kuluttua minulle tuli viesti. "Hei komistus! Harmi kun olet varattu, mutta lähtisitkö vaikka kahville tai oluelle joku päivä ihan kahden kesken? Olet ihana!" ja tämän virkailijan nimi alla. Vastasin viestiin että anteeksi, mutta taisi tulla väärään numeroon. Nainen vastasi että "tuli ihan oikeaan, *mieheni nimi* hyvä".

Vastasin että tämä tuli nyt minulle, ja nimeni ja kysyin miksi hän pyytää miestäni treffeille? Hän vastasi että varatutkin saa käydä treffeillä ja pyytämisessä hän ei menetä mitään.

Sen jälkeen en enää vastannut hänelle vaan ilmoitin asiasta hänen esimiehelleen (nainen käytti järjestelmän asiakastietoja omiin tarkoituksiinsa). Nainen oli puhuttelussa myöntänyt että on ollut kauan ihastunut mieheeni mutta koska miehen numero on salainen, hän hoksasi nyt tilaisuutensa tulleen kun tulin vastaanotolle. Hän sai pyydettyä numeron. Harmi vaan että tajusin hänen kysymyksensä väärin :D Nainen sai potkut, eli ilmeisesti ei ollut eka varoitus.

Mutta kaikkea sitä tosiaan on. Ymmärrän sen että joskus voi vaan ihastua varattuun, mutta että varta vasten alkaa iskemään varattua, niin voi vee.

Sorry OT.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Mikä suhde tuo on??! Ihan järkyttävä kuvaus "suhteesta" 

Se on heidänlaisensa suhde. Ei mitään järkyttävää jos he ovat tyytyväisiä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Te siis uskotte siihen että jos toinen on jo osoittanut olevansa epäluotettava, niin alatte taas luottaa häneen penkomalla ja tarkistamalla hänen kaikki asiansa ja sanomisensa seuraavat 10 vuotta kuin joltain hatkanneelta laitoslapselta? Minusta jotenkin tuntuu ettei se ole niin. Joo jotain sisäistä sopeutumista siinä kyllä tapahtuu varmasti mutta ei se ole luottamusta. Jotkut ihmiset toki vuosien kuluessa kasvavat vähemmän itsekeskeisiksi ja impulsiivisiksi oltuaan nuorempana epäluotettavia mutta sekin vie monia monia vuosia.

Kyllähän näistä kirjoituksista näkee että sitä luottamusta ei ole syntynyt kyttäämisestä huolimatta. Lähimmä ihmettelen miten tuollaiseen suhteeseen kumpikaan suostuu se johon ei luoteta ja se joka ei pysty luottamaan toiseen.

Itseäni ihmetyttää esimerkiksi sellaiset suhteet, jotka perustuvat pettämiselle. Jompi kumpi tai molemmat ovat siis pettäneet ja tästä syntyneestä suhteessa sitten ollaan. Eihän semmoisessa suhteessa voi täysin koskaan luottaa toiseen, molemmat tietävät että toinen pystyy pettämään ja on niin toiminutkin, on vain ajan kysymys, milloin toimii niin uudestaan.

Olin pitkässä suhteessa jossa miehellä oli muita naisia alusta alkaen. Ei jäänyt suoraan rysän päältä kiinni koskaan, joten pokkana valehteli päin naamaa. Minua nimitteli hulluksi akaksi, vainoharhaiseksi ja jopa psykopaatiksi. Hän itse uhriutui, hänellä oli niin rankaa kun minä koko ajan kuulemma epäilin häntä kaikesta. Näinkin sairaita suhteita on. Onneksi olemme eronneet ja hänellä on uusi uhri. Minä olin jossakin vaiheessa menettää oman mielenterveyteni.

Tältä pohjalta sanoisin, että ilman luottamusta ei ole mitään. Ei voi olle avoimuutta tai läheisyyttä, jotka tuovat turvan tunnetta. Rakkaudesta puhumattakaan.

Tälläistä kokemusta en toivo kenellekään.

Mun mies on alkoholiin menevä, enkä oikeastaan voi luottaa siihen, että sovitut menot ja suunnitelmat toteutuisivat, sillä on aina se riski että viikonloppu kavereiden kanssa ryypäten olisikin hänelle mieluisampi vaihtoehto. Uskollinen varmasti on, mutta kaverit ja kalja menevät oman naisen edelle silloin tällöin.

Yritän muistutttaa itselleni, että olen valinnut olla hänen kanssaan tietäen mitä saan, joten en voi näistä syyllistää häntä. No ei se täysin onnistu, ja riitoja tulee. En tiedä onko järkeä tässäkään.

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Entäs sinä?

No jos joku on näyttänyt suhteessa useasti, että saattaa suuttua jopa aggressiivisesti tai pitää asiattomia filosofointeja jostain epämieluisasta jutusta tai keskustelusta tai jopa sellaisista asioista,  mistä ei ole mitään syytä suuttua toiselle,  voi henkilö syyttää itseään,  jos häneen ei muodostu sellaista luottamusta,  että asioista ei kerrota tai kerrotaan myöhään. Sääli jos noin on,  mutta syyn kantaa kyllä se,  joka syyllistyy ylilyönteihin.  

Sekin jo on varsin erikoista, jos henkilön kohdalla pitää odottaa mukavaa sopivaa hetkeä, pahimmassa tapauksessa joidenkin muiden läsnäoloa, ettei olla one on one, (ei aggression mahdollisuutta)  ja olla varma, ettei vaan taustalla ole joku muu harmitus jo valmiina kyseisenä päivänä, jolloin saattaa tulla kohtuuton suuttumus itse aiheesta. 

Ai ei kai nyt suuttumusta pidä pelätä?  Noh,  riippuu taas ihan millaisiin suuttumuksiin on mahdollisuus.  Jos et tiedä, älä anna toisille neuvoja tyyliin "älä ole turhaan pelkuri" 

Kerran eräs nuori fiksu mies neuvoi, että ei saisi vain olla hiljaa ja olla sanomatta mitä haluaa tai pitää sanoa,  tilanteissa ja jos tulee tur.. piin niin sit tulee. Sit se olisi ainakin selvä se juttu. 

Muuten ihan hyvä neuvo, mutta jos ei fyysisesti ihan tasaväkinen tilanne, ei kaikki ihan ymmärrä, että tuollaista niin vaan ryhdy soveltamaan, vaikka ei mikään heikko keijukainen olekaan.  

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Entäs sinä?

No saan sitä kaipaamaani omaa aikaa. Ehkä ehdin vähän ikävöidäkin niin jälleennäkeminen saattaa toisinaan ilahduttaa.

Puheenaiheet ei parisuhteessa pääse loppumaan, kun ei nyhjätä kokoajan vierekkäin. 

Mistä te kaivatte näitä kumppaneita, kysynpä vaan.

Entinen mieheni petti humalassa ja laitoin hänet sen jälkeen allekirjoittamaan sellaisen jälkikäteisen avioehdon, ettei hän uskalla pettää toista kertaa. Erosimme sittemmin osittain sen luottamuspulan vuoksi mikä jäi tuosta yhdestä kerrasta. Luottamuspula ei ehkä liittynyt siihen, että olisin epäillyt hänen vielä pettävän. Se ehkä liittyi siihen, etten enää luottanut suhteen olevan sitä mitä halusin parisuhteelta.

Eron jälkeen olen lopettanut kaikki tapailut välittömästi jos on näkynyt pienintäkään merkkiä valehtelusta. En lähde enää "kumppaniksi" sellaisille ihmisille, en ystäväksi, en perheenjäseneksi enkä varsinkaan vaimoksi.

"Ihmettelen aina vaan sitä, että miten jotkut naiset on niin röyhkeitä että flirttaavat varatulle miehelle. Siis tietävät että mies on varattu, mutta kuvittelevat silti että saavat sen miehen. Täysin moraalitonta hommaa ja siinä ei ajatella sen miehen vaimoa ja lapsia. Munahaukoiksi sanon näitä naisia. Todella ällöttäviä."

Ja minä ihmettelen sitä, miten jotkut ovat niin naiveja etteivät ymmärrä, että jotkut varatut miehetkin flirttailevat sekä vapaille että varatuille naisille. Kuvittelevatko nämä varatut miehet ihan oikeasti saavansa sen naisen? 

Omasta puolestani joudun toteamaan, ettei minulla ainakaan vapaana naisena ole minkäänlaista estoa flirttailla ihan kenelle mieleni tekee. En ole etsimässä itselleni aviomiestä. Vuosia sitten seurustelin yli 5 vuotta naimisissa olevan miehen kanssa. Miksi ihmeessä olisin sen kummemmin ajatellut vaimoa ja lapsia. Heistä juteltiin ihan normaaleja arjen asioita, mutta eivät tosiaankaan olleet suhteemme keskiössä. En halunnut tätä miestä itselleni, vaan rusinat pullasta periaate toimi kohdallani just sopivasti. Tein suhteestamme lopun koska vähitellen kyllästyin hänen käytökseensä; mies alkoi yhä enemmän käyttäytyä minua kohtaan kuin aviomies, vaikka ei ollutkaan m i n u n  aviomieheni:). Hän hämmästyi päätöksestäni, mutta suhtautui lopulta asiallisesti. Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin jatkaa vain sitä ihan omaa avioliittoa...

"Itseäni ihmetyttää esimerkiksi sellaiset suhteet, jotka perustuvat pettämiselle. Jompi kumpi tai molemmat ovat siis pettäneet ja tästä syntyneestä suhteessa sitten ollaan. Eihän semmoisessa suhteessa voi täysin koskaan luottaa toiseen, molemmat tietävät että toinen pystyy pettämään ja on niin toiminutkin, on vain ajan kysymys, milloin toimii niin uudestaan."

Voit puhua vain omasta kokemuksestasi. Itse petin, suhteen pitkäaikaisten isojen ongelmien jälkeen. Mies petti kostoksi. Sen jälkeen ei kumpikaan voinut toista enää syyttää mistään. Lähdettiin puhtaalta pöydältä ja puhuttiin asiat selväksi, haettiin parisuhdeterapiasta apua vuorovaikutusongelmiin. Lisäksi kun näki ja koki mitä pettäminen aiheutti itsessä ja toisessa, ei koskaan enää. Mutta pettäminen pysäytti täysin ja sai miettimään mitä halutaan.

Sen jälkeen on menty naimisiin ja hankittu lapset ja todellakin voi luottaa toiseen täysin. Meillä erittäin hyvä ja onnellinen suhde. Pettämisestä yli 26 vuotta.

Vierailija wrote:

Olin pitkässä suhteessa jossa miehellä oli muita naisia alusta alkaen. Ei jäänyt suoraan rysän päältä kiinni koskaan, joten pokkana valehteli päin naamaa. Minua nimitteli hulluksi akaksi, vainoharhaiseksi ja jopa psykopaatiksi. Hän itse uhriutui, hänellä oli niin rankaa kun minä koko ajan kuulemma epäilin häntä kaikesta. Näinkin sairaita suhteita on. Onneksi olemme eronneet ja hänellä on uusi uhri. Minä olin jossakin vaiheessa menettää oman mielenterveyteni.

Tältä pohjalta sanoisin, että ilman luottamusta ei ole mitään. Ei voi olle avoimuutta tai läheisyyttä, jotka tuovat turvan tunnetta. Rakkaudesta puhumattakaan.

Tälläistä kokemusta en toivo kenellekään.

Ymmärrätkö kuitenkin että luottamusongelmaa on monenlaista muuta kuin sitä että "miehellä on muita naisia alusta alkaen". Tästä ketjusta voit lukea. Silloin tilanne aika eri. 

Täydellistä luottamusta tuskin onkaan. Se on naiiviutta. Kenestäkään ei voi olla 100÷ varma. Tietty määrää mustasukkaisuutta on ihan tervettä ja on hyvä miettiä tekemisiään ja menojaan myös puolison ja koko perheen kannalta. Tilaisuus voi tehdä varkaan ja elämä on monisyistä ja esim. pitkässä parisuhteessa ei aina kaikki voi olla täydellistä. Keskustelu ja avoimuus on tärkeää. Sairaalloinen mustasukkaisuus on oma lukunsa, jos sellaista ilmenee niin jalat alle...

Mä olen ollut sairaalloisen mustasukkainen. Olen kiitollinen ettei mies ottanut jalkoja alle vaan jaksoi kanssani sieltä rämpiä ylös. Oli karmeaa aikaa mullekin, on karmea tunne. Oisin antanut mitä vaan että olisin luottanut 

Vierailija wrote:

Mieheni oli joskus todella, todella mustasukkainen. En enää muista mutta alkoi ehkä siitä kun viestitin joskus kuulumisia yhen tutun miehen kanssa enkä kertonut miehelleni koska, tiesin että raivostuisi vaikka en koskaan olisi häntä pettynyt ja viestit ei olleet "huonoja". Väärin tehty mutta niin tein koska suhteessa oli ongelmia ja halusin edes jonkun kaverin. Jäin kiinni kun mies meni sivuhistorian kautta lukemaan sähköpostini. Sen jälkeen epäili aina. Kellotti kauppakäyntinikin ja soitti jos kesti liian kauan ja huusi missä olen kenen kanssa. Ei uskonut yhtään mitään. En saanut käydä tyttökavereidenkaan kanssa enää missään tai tavata kaksin koska syytti että aletaan lesboilemaan. Jos vilkaisinkin jotain miestä niin meillä oli "jotain". Raivostui mm. siitä että minulla oli kuva 16v kummipojastani, kuva jossa kummipoika on vedessä vyötäröä myöden eli yläkroppa paljaana. Kuulemma kuolasin tätä siskon poikaani, kummipoikaani. Eli ihan sekoa m

Järkyttävää ☹️

Vierailija wrote:

Mieheni oli joskus todella, todella mustasukkainen. En enää muista mutta alkoi ehkä siitä kun viestitin joskus kuulumisia yhen tutun miehen kanssa enkä kertonut miehelleni koska, tiesin että raivostuisi vaikka en koskaan olisi häntä pettynyt ja viestit ei olleet "huonoja". Väärin tehty mutta niin tein koska suhteessa oli ongelmia ja halusin edes jonkun kaverin. Jäin kiinni kun mies meni sivuhistorian kautta lukemaan sähköpostini. Sen jälkeen epäili aina. Kellotti kauppakäyntinikin ja soitti jos kesti liian kauan ja huusi missä olen kenen kanssa. Ei uskonut yhtään mitään. En saanut käydä tyttökavereidenkaan kanssa enää missään tai tavata kaksin koska syytti että aletaan lesboilemaan. Jos vilkaisinkin jotain miestä niin meillä oli "jotain". Raivostui mm. siitä että minulla oli kuva 16v kummipojastani, kuva jossa kummipoika on vedessä vyötäröä myöden eli yläkroppa paljaana. Kuulemma kuolasin tätä siskon poikaani, kummipoikaani. Eli ihan sekoa m

Tämä kuulostaa siltä, että olette menneet nuorina yhteen ja mies on "kasvanut" suhteenne aikana henkisesti. Tuo sähköpostin lukeminenkin on sellainen tapa joka voi jäädä päälle, eli suosittelen vaihtamaan salasanan säännöllisesti ja kirjautumaan ulos kaikilta laitteilta. Itse olisin varmaan eronnut jos mieheni harrastaisi tuollaista kontrollointia.

Edelliselle, kun lainaukseen ei mahdu tekstiäsi lainkaan. On menty nuorena yhteen mutta ei sairasta mustasukkaisuutta alkuvuosina ollut tai mustasukkaisuutta siis muutenkaan. Alkoi melko yhtäkkiä sen jälkeen kun palasin hoitovapaalta töihin. Lapset oli pieniä joten en ottanut eroa ja tosiaan se meni sitten ohi. 

Ei enää lue sähköpostejani tai viestejäni eikä siellä kyllä mitään väärää olekaan eli ei haittaisi vaikka lukisikin.

Vierailija wrote:

Mun mies on alkoholiin menevä, enkä oikeastaan voi luottaa siihen, että sovitut menot ja suunnitelmat toteutuisivat, sillä on aina se riski että viikonloppu kavereiden kanssa ryypäten olisikin hänelle mieluisampi vaihtoehto. Uskollinen varmasti on, mutta kaverit ja kalja menevät oman naisen edelle silloin tällöin.

Yritän muistutttaa itselleni, että olen valinnut olla hänen kanssaan tietäen mitä saan, joten en voi näistä syyllistää häntä. No ei se täysin onnistu, ja riitoja tulee. En tiedä onko järkeä tässäkään.

Minäkin luulin, että "juoppoa" miestäni kiinnostaa vaan juominen, ei muut naiset. Osasi vielä teeskennellä todella hyvin ja uhriutui jos epäilin mistään. No eihän se asia niin ollut, aina oli valmiina lähtemään baarista jatkoille ja kerran sitten jäi kiinni kun oli laittanut minulle illalla viestiä lähtevänsä juuri baarista kaverilleen saunomaan ja jää sinne yöksi, mutta tulikin vahingossa aamuyöstä kotiin.