Te jotka elätte suhteessa jossa ei ole täyttä luottamusta

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Te siis uskotte siihen että jos toinen on jo osoittanut olevansa epäluotettava, niin alatte taas luottaa häneen penkomalla ja tarkistamalla hänen kaikki asiansa ja sanomisensa seuraavat 10 vuotta kuin joltain hatkanneelta laitoslapselta? Minusta jotenkin tuntuu ettei se ole niin. Joo jotain sisäistä sopeutumista siinä kyllä tapahtuu varmasti mutta ei se ole luottamusta. Jotkut ihmiset toki vuosien kuluessa kasvavat vähemmän itsekeskeisiksi ja impulsiivisiksi oltuaan nuorempana epäluotettavia mutta sekin vie monia monia vuosia.

Miten SINÄ siis parantaisit luottamusta? Tässä saa ehdottaa parempia keinoja jos toisten keinot on mielestäs huonoja.

Jos luottamus syystä tai toisesta on mennyt kokonaan sitä tuskin parannetaan.

Toinen asia on se voiko edes 100% luottamusta olla? Onko kuitenkin parempi opetella hyväksymään se että sitä täydellistä luottamusta tuskin kenenkään kanssa voi saavuttaa. On tyyfyttäbä siihen että ihmiset on epätäydellisiä.

Minä en luota ihmisiin, en kenenkään. Me ollaan molemmat sinut sen kanssa, että en vain yksinkertaisesti luota. Olen miehelle sanonut, että hän on joka ikinen aamu tehnyt sen päätöksen, että on kanssani ja minä teen joka ikinen aamu sen päätöksen, että olen hänen kanssaan. Vaikka en luota yleisesti kenekään niin en mä normaalia mustasukkaisempi ole. En todellakaan halua nähdä tai kuulla, että kenen kanssa viestittelee, en halua kuulla, että ketä kaikki on vapaa-ajanvietossa ollut mukana tai muutenkaan rajoita hänen menemisiä. En ala toisen aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeutta rajoittamaan tai harrastamaan väkivaltaa. Tottakai käydään ihan normaalisti keskusteluita, että mitä kukakin on sanonut ja mitä kenellekin kuuluu. Mutta en ikinä voisi lukea hänen ja joidenkin muiden viestejä, kuunnella keskusteluita tai mitään muutakaan, koska ne asiat eivät minulle kuulu. Olisin järkyttynyt jos kuulisin, että joku ulkopuolinen kuulee tai lukee minun asioitani. Minä kerron minkä haluan kertoa miehelleni ja mieheni kertoo, minkä hän haluaa kertoa. Jos jossain vaiheessa totean, että menee ihan viimeisetkin luottamukset mieheen niin sitten erotaan. En ala itseäni kiduttamaan. Tottakai meillä on todella korkea moraali kummallakin ja ei pystytä esimerkiksi pettämään toisiamme, puhutaan paljon omista taloudellisista touhuista (mies esimerkiksi auttaa minua joka kuukausi talousasioissa kun adhd:na en saa pidettyä rahaa käsissäni), puhutaan myös muista ihmisistä ja siitä, jos on jotain tapahtumassa ympärillä (miestä esimerkiksi yritti iskeä työkaveri, millä kokoonpanolla vietetään joulu ja uusivuosi, kuinka hänen partaansa on kehuttu ja kaikkea tälläistä normaalia).

Olen ottanut tämän ihmisiin luottamattomuuden osana omia ominaisuuksiani ja ei siinä sen kummallisempaa. Jos saan joskus mustasukkaisuuskohtauksen (kuten toivottavasti meistä kaikki parisuhteessa olevat) niin käydään se miehen kanssa läpi ja muutenkin keskustellaan paljon jos toinen tuntee olonsa epävarmaksi ihan missä tahansa asiassa. Vaikka saatan kuulostaa kovin katkeralta ja kyyniseltä ihmiseltä niin olen päinvastoin hyvinkin positiivinen ja avoin. Asetan vain ihmisille todella alhaiset oletukset ja olen joka kerta enemmän ja enemmän positiivinen jos joku ylittää ne. Mieheni on alusta alkaen ylittänyt hyvinkin noita mun oletuksia ihmisistä ja siksi olemme yhdessä.

Meillä on parisuhde yhtä kaaosta luottamuspulan takia. Jatkuvasti ollaan miehen ailahtelujen mukaan on tai off. Mitään syytä hänellä ei ole ollut epäillä minua, mutta on silti pakkomielteisen mustasukkainen. Viihdyn yleensä kotona ja harvoin on oma meno. Miehellä on luottamuspulaa edellisistä suhteista, joissa joutui petetyksi. Ei ole käsitellyt asioita millään tavalla. Ilman häntä ei saisi mitään tehdä mutta kun on mukana, niin murjottaa tai haluaa pian takaisin kotiin. Itse tykkäisin tehdä asioita kodin ulkopuolellakin. Tämä on sikäli huvittavaa kun en ole mistään jäänyt kiinni eikä sellaista mahdollisuutta edes ole. Jaksaisin ymmärtää paremmin jos jotain konkreettista syytä olisi jatkuvaan mustasukkaisuuteen ja luottamuspulaan. Minulla kun ei ole edes miespuolisia kavereita enkä  viestettele miespuolisten tuttavien kanssa. Hänestä en tiedä. 

Elin yli kymmenen vuotta suhteessa, jossa mies oli aiheetta mustis ja elämäni oli kuin häkkilinnun. En käynyt missään eikä minulla ollut oikein omia ystäviäkään. Sitten vaihdoin työpaikkaa ja tutustuin todella kivoihin uusiin tyyppeihin ja tajusin miten ankeaa ja kontrolloitua elämäni oli. Riuhtasin itseni ja lapseni vapaaksi tuosta kultaisesta vankilasta ja kuinka yllättävää tuolla ylimustasukkaisella puolisollani olikin jo uusi vaimo katsottuna. Tajusin, että hän itse oli pettänyt minua todennäköisesti jo pidemmän aikaa.

Milloin ymmärrätte, että olet itse vastuussa omista tunteistasi eikä kukaan toinen? Etkä ole vastuussa puolisosi tai kenenkään muunkaan tunteista. Sanokoot teidän terapeutit mitä tahansa.

Vierailija wrote:

Milloin ymmärrätte, että olet itse vastuussa omista tunteistasi eikä kukaan toinen? Etkä ole vastuussa puolisosi tai kenenkään muunkaan tunteista. Sanokoot teidän terapeutit mitä tahansa.

Meidän terapeutti tietää minun taustat, mieheni taustat, meidän suhteen taustat, meidän suhteen plussat ja miinukset, ongelmat ja onnistumiset. Tasan luotan hänen mielipiteisiinsä ja neuvoihinsa huimasti enemmän, kuin kenenkään vauvapalstan wannabe-terapeutin. Kaikella rakkaudella ;)

Mieheni oli joskus todella, todella mustasukkainen. En enää muista mutta alkoi ehkä siitä kun viestitin joskus kuulumisia yhen tutun miehen kanssa enkä kertonut miehelleni koska, tiesin että raivostuisi vaikka en koskaan olisi häntä pettynyt ja viestit ei olleet "huonoja". Väärin tehty mutta niin tein koska suhteessa oli ongelmia ja halusin edes jonkun kaverin. Jäin kiinni kun mies meni sivuhistorian kautta lukemaan sähköpostini. Sen jälkeen epäili aina. Kellotti kauppakäyntinikin ja soitti jos kesti liian kauan ja huusi missä olen kenen kanssa. Ei uskonut yhtään mitään. En saanut käydä tyttökavereidenkaan kanssa enää missään tai tavata kaksin koska syytti että aletaan lesboilemaan. Jos vilkaisinkin jotain miestä niin meillä oli "jotain". Raivostui mm. siitä että minulla oli kuva 16v kummipojastani, kuva jossa kummipoika on vedessä vyötäröä myöden eli yläkroppa paljaana. Kuulemma kuolasin tätä siskon poikaani, kummipoikaani. Eli ihan sekoa mustasukkaisuutta ja lisäksi monenlaista väkivaltaa.

Pahimmasta ajasta eli kauppakäyntien kellotuksista on aikaa melkein 15 vuotta ja ongelmia ei enää ole. En tiedä tarkkaan miksi. Mutta näinkin voi käydä.

Vierailija wrote:

Minä en luota ihmisiin, en kenenkään. Me ollaan molemmat sinut sen kanssa, että en vain yksinkertaisesti luota. Olen miehelle sanonut, että hän on joka ikinen aamu tehnyt sen päätöksen, että on kanssani ja minä teen joka ikinen aamu sen päätöksen, että olen hänen kanssaan. Vaikka en luota yleisesti kenekään niin en mä normaalia mustasukkaisempi ole. En todellakaan halua nähdä tai kuulla, että kenen kanssa viestittelee, en halua kuulla, että ketä kaikki on vapaa-ajanvietossa ollut mukana tai muutenkaan rajoita hänen menemisiä. En ala toisen aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeutta rajoittamaan tai harrastamaan väkivaltaa. Tottakai käydään ihan normaalisti keskusteluita, että mitä kukakin on sanonut ja mitä kenellekin kuuluu. Mutta en ikinä voisi lukea hänen ja joidenkin muiden viestejä, kuunnella keskusteluita tai mitään muutakaan, koska ne asiat eivät minulle kuulu. Olisin järkyttynyt jos kuulisin, että joku ulkopuolinen kuulee tai lukee mi

Mielenkiintoinen teksti kaikin puolin . Ja tässäkin se nähdään että yhtä oikeaa tapaa ei ole vaan monet tavat toimii. Kiitos kun kirjoitit.

Siis mua hämmentää näissä keskusteluissa yksi asia. Kun puhutte väkivallasta niin miksi aina? Jos toinen on vaikka pettänyt ja haluaa ansaita luottamuksen uudelleen ja pelataan avoimin kortein kuten ketjun alussa ihan siis pettäjänkin halusta. Ei se mitään väkivaltaa ole. Jos toinen haluaa jakaa viestinsä ei se ole kyttäämistä toiselta. Jos toinen valmis luopumaan hetkeksi kaikista ryyppyreissuista tai jotain se ei ole vankilaa. En yhtään ymmärrä miksi näitä hoetaan.

Vierailija wrote:

Meillä mies ymmärsi ihan itse että yksityisiä viestejä, keskusteluita ei enää ole vaan kaikki näytetään ja kerrotaan. Kantapään kautta oppinut myös sen että aina kannattaa kertoa ennemmin kirpaiseva totuus kuin hiton hyvä valhe, koska valheesta seuraa aina pahempi soppa kun kiinni jää.

Luottamus kasvaa hiljalleen.

Ei se ole luottamusta jos toisen viestejä joutuu kyttäilemään.

Vierailija wrote:

Minä en luota ihmisiin, en kenenkään. Me ollaan molemmat sinut sen kanssa, että en vain yksinkertaisesti luota. Olen miehelle sanonut, että hän on joka ikinen aamu tehnyt sen päätöksen, että on kanssani ja minä teen joka ikinen aamu sen päätöksen, että olen hänen kanssaan. Vaikka en luota yleisesti kenekään niin en mä normaalia mustasukkaisempi ole. En todellakaan halua nähdä tai kuulla, että kenen kanssa viestittelee, en halua kuulla, että ketä kaikki on vapaa-ajanvietossa ollut mukana tai muutenkaan rajoita hänen menemisiä. En ala toisen aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeutta rajoittamaan tai harrastamaan väkivaltaa. Tottakai käydään ihan normaalisti keskusteluita, että mitä kukakin on sanonut ja mitä kenellekin kuuluu. Mutta en ikinä voisi lukea hänen ja joidenkin muiden viestejä, kuunnella keskusteluita tai mitään muutakaan, koska ne asiat eivät minulle kuulu. Olisin järkyttynyt jos kuulisin, että joku ulkopuolinen kuulee tai lukee mi

Olipas SEKAVAA

Jos ei ole täyttä luottamusta koko homma on viturallaan.

Vierailija wrote:

Siis mua hämmentää näissä keskusteluissa yksi asia. Kun puhutte väkivallasta niin miksi aina? Jos toinen on vaikka pettänyt ja haluaa ansaita luottamuksen uudelleen ja pelataan avoimin kortein kuten ketjun alussa ihan siis pettäjänkin halusta. Ei se mitään väkivaltaa ole. Jos toinen haluaa jakaa viestinsä ei se ole kyttäämistä toiselta. Jos toinen valmis luopumaan hetkeksi kaikista ryyppyreissuista tai jotain se ei ole vankilaa. En yhtään ymmärrä miksi näitä hoetaan.

Komppaan tätä kyllä. En tiedä onko se provoa vai mustavalkoisuutta. Mutta en minäkään koe minään väkivaltana sellaisia asioita, jotka yhteisestä sopimuksesta tehdään, yhteiseksi hyväksi.

Joskus joku jossain sanoi että minä kuulemma rajoitan mieheni menoja tai kiellän aikuista ihmistä menemästä, kun sanon mielipiteeni. Mutta kun suhteessamme asia menee niin, että jos mieheni vaikka kertoo yhdistyksensä risteilystä, hän kysyy mitä ajattelen reissusta, tai mitä tunteita se minussa herättää. Ja minä vastaan rehellisesti, koska hän haluaa minun vastaavan rehellisesti, eikä valehtelussa ole mitään järkeä. 

Jos sanon että ajatus ahdistaa minua, tai että tiedän että jos hän menee, minulla on vaikeaa sillä aikaa kotona, niin mies ei mene. En minä koskaan kiellä menemästä, mutta hän haluaa tietää mielipiteeni. Ja hän päättää sen mukaan. Siinä ei väkivaltaa ole suuntaan eikä toiseen.

Tai kun hänellä oli tiedossa kaksi illanviettoa samalla (seka)porukalla, ilman puolisoita, niin niistä juteltiin. Toiseen suhtauduin kevyemmin, koska se on lähellä ja sieltä tulisi yöksi kotiin, lisäksi siinä oli sellaista aktiiviohjelmaa, vaatteet päällä 😉 Toinen taas oli yön yli reissu, sekasaunaa, paljua ja alkoholia, mimmeillä bikinit jne. Juteltiin ja sovittiin, että mies menee tuonne ensimmäiseen, ei tähän toiseen. Ja oli siis itsekin sitä mieltä, ettei hän molempiin kuitenkaan mene. 

Tunnen epävarmuutta ja mustasukkaisuutta, sitä ei ilmeisesti kokonaan pois saa, mutta ollaan silti ihan sujut asian kanssa. Ja mies osaa miettiä myös minun kannaltani asioita. Ei hänkään kokisi oloaan luontevaksi, jos olisin sekaporukalla komeiden miesten kanssa porealtaassa skumppaa litkien 😉

100% luottamus ei tosiaankaan ole rakkauden ja onnellisen parisuhteen edellytys.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Meillä mies ymmärsi ihan itse että yksityisiä viestejä, keskusteluita ei enää ole vaan kaikki näytetään ja kerrotaan. Kantapään kautta oppinut myös sen että aina kannattaa kertoa ennemmin kirpaiseva totuus kuin hiton hyvä valhe, koska valheesta seuraa aina pahempi soppa kun kiinni jää.

Luottamus kasvaa hiljalleen.

 

Ei se ole luottamusta jos toisen viestejä joutuu kyttäilemään.

Kuten sanoin, luottamus kasvaa hiljalleen ja minä en kyttää, vaan mies haluaa ne näyttää. 

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Oletko onnellinen?

Vierailija wrote:

Olen Marjasta kirjoittanut. Eilen aika loppui kesken, viesti jäi tyngäksi. Naisista valehtelun lisäksi oli tilanteita joissa naiset olivat ihastuneet, vaikka mies oli mielestään ollut vaan normaalin ystävällinen. En uskonut alkuun sitäkään etteikö miehellä olisi ollut kunnon flirttiä kehässä kunnes kerran yksi nainen, jonka olin jo aiemmin ajatellut ihastuneen, soitti miehelle lauantai-iltana ja pyysi luokseen. Pyysi myös lapsemme mukaan ym. Mies oli oikeasti järkyttynyt että eihän naisella voi olla tuollaisia kuvitelmia. Sen jälkeen tajusi antavansa täysin vääriä signaaleja ja ihan tarkoituksella muuttui viileämmäksi.

Ja kuten tuossa joku kirjoitti niin meillä kävi niinkin että yksi mies teki minun suuntaan aloitteen ja siitä mies tunsi miltä se tuntuu kun ei tiedä mitä tässä nyt on puolisolla oikein menossa.

Melko pitkä tie on ollut mutta mies on tosi paljon muuttunut ja terapialla on iso ansio. Lapsuutensa oli traumaattinen

Ihmettelen aina vaan sitä, että miten jotkut naiset on niin röyhkeitä että flirttaavat varatulle miehelle. Siis tietävät että mies on varattu, mutta kuvittelevat silti että saavat sen miehen. Täysin moraalitonta hommaa ja siinä ei ajatella sen miehen vaimoa ja lapsia. Munahaukoiksi sanon näitä naisia. Todella ällöttäviä. 

Outo ajatus kuvitella että kaikki ihmiset ajattelisivat muita. Pohjimmiltaan ihmiset on itsekkäitä ja ajattelevat lähinnä itseään. Ja tavallaan niin kuuluukin olla koska ei ne muut ihmiset kuitenkaan sinua ajattele vaikka lopettaisit itse ajattelematta ensisijaisesti itseäsi.

Ei kukaan ole koko ajan onnellinen, en minäkään. Onni on kuitenkin pienissä hetkissä. Elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde ja kyllä parisuhteessakin on vielä omat onnenhetkensä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olen sallinut puolisolleni vakituiset sivusuhteet lukuisten pettämisen ja valehtelujen jälkeen. Yhden illan suhteita ei kuitenkaan halua harrastaa, pääosin kotioloissa viihtyvä tyyppi kun on. Sovittu on, että kertoo kenen kanssa on, missä ja suurinpiirten kuinka kauan ja sopiiko, että hän on pois. Aluksi tässäkin oli pettämistä, mutta nyt on jo kauan toiminut. Mustasukkaisuudelta en voi täysin välttyä vieläkään ja luottamuspulaa tietty on. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa ja omistaa.

Yritän ajatella positiivisesti, ei tarvitse sietää seksin vonkaamista, saa omaa aikaa ja rauhaa. Yksin nukkuu paremmin. Puolisokin on paremmalla tuulella tällä järjestelyllä. 

Oletko onnellinen?

Vastaus tähän edellä