Lue keskustelun säännöt.
Te jotka elätte suhteessa jossa ei ole täyttä luottamusta
12.10.2023 |
Meitä on varmasti muitakin ja uskalletaan keskustella vaikka tuomitsijoita riittää. Suhteessa on paljon muutakin kuin luottamus ja suhde voi olla hyvä vaikka toiseen ei uskallakaan täysin luottaa.
Aiheuttaako teillä mustasukkaisuutta vai oletteko löytäneet kompromisseja, keinoja sopeutua tilanteeseen? Hakeneet apua, tai vaan hyväksyneet tilanteen?
Kommentit (195)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Myös mustasukkaisuus ja luottamuspula helpottuu kun asioista ja menoista puhutaan ja neuvotellaan. Aina ei tarvitse joka paikkaan mennä. Tosin jos aina haluaa vaan mennä toisen tunteista välittämättä niin on helpompaa olla sinkkuna, turha on parisuhde sellaiselle.
Avoimuus, rehellisyys ja keskinäinen luottamus parisuhteissa on avain siihen että mustasukkaisuutta puolin ja toisin ei synny. On tosin olemassa reunaihmisiä jotka luulevat että pettäminen parisuhteessa on oikeutettua kaikissa tilanteissa ja kumppanin tulo siitä mustasukkaiseksi olisi sairautta. Itse näen että tuollainen asenne on sairasta.
Totta tuo. Hyvässä parisuhteessa on puhuttu ja sovittu rajoista selkeästi. Kuten yksi parisuhdeterapeutti on todennut että selkeys on hemmetin hot.
Joskus miettinyt miksi jotkut julistavat kovaan ääneen somessa että epäselkeys ja asioista sopimattomuus olisi intohimoisen sensuroimattoman rakkaussuhteen kulmakiviä. Outo asenne heillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Luottamisen ongelmat voi johtua myös toisen "vajavaisuudesta", huonosta itseluottamuksesta, lapsuuden traumoista. Ja nimenomaan niin että tähän ihmiseen ei voi luottaa näistä syistä.
Terapiassa on käynyt ja "pehmentynyt". Aiempi huuto siitä että toisen mustasukkaisuuden takia en tosiaankaan jätä menemättä saunailtaan ja mustasukkaisuus ei ikinä lopu jos annan periksi, on muuttunut sen tajuamiseen että saunaillan voi hyvin jättää väliin, eikä edes harmita. Piti siinä tajuta sekin miten paljon toinen oikeasti merkitsee ja hänen kanssa haluaa olla.
Viestittelyt ja muut myös avoimia, fb ryhmät ja whatsappit eikä mitään enää salata. Ollut hyvä tie meillä.
Mikä on se syy että se luottamus olisi suhteeseen väkisin saatava aikaan. Eikö parempi ole silloin valita puoliso johon voi luottaa ja joka luottaa sinuun.
Se puoliso on jo valittu. Ja nykysysteemillä meillä menee paremmin kuin pitkään aikaan.
Olen sopeutunut tilanteeseen sillä, että aamulla pahantuulisena herätessä, yöllä unet menettäneenä, päivällä ahdistuneena ja illalla itkuisena mietin, että mitä järkeä tässä enää on.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Myös mustasukkaisuus ja luottamuspula helpottuu kun asioista ja menoista puhutaan ja neuvotellaan. Aina ei tarvitse joka paikkaan mennä. Tosin jos aina haluaa vaan mennä toisen tunteista välittämättä niin on helpompaa olla sinkkuna, turha on parisuhde sellaiselle.
Avoimuus, rehellisyys ja keskinäinen luottamus parisuhteissa on avain siihen että mustasukkaisuutta puolin ja toisin ei synny. On tosin olemassa reunaihmisiä jotka luulevat että pettäminen parisuhteessa on oikeutettua kaikissa tilanteissa ja kumppanin tulo siitä mustasukkaiseksi olisi sairautta. Itse näen että tuollainen asenne on sairasta.
Puhutko ihmisistä jotka ahdistuvat tasapainoiseista, aikuista rakkautta huokuvista parisuhteista? Joo, näitä itsenäistymisensä kesken jättäneitä on. He ovat yleensä sarjapettäjiä, sarjaeroajia ja muutenkin epävakaita parisuhteisiin ja vanhemmuuteen kelpaamattomia ihmisenmuotoisia kuoria.
Jos on dementian oiretta voi vaikka tatuoida otsaansa ett varattu.
sormushsn voi mennä hukkan eikä sitten ole muistuttamassa mitä boi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies oli aiemmin kova pelkäämään kaikkia konflikteja. Siinä kun minä kerroin avoimesti vaikka työkavereistani että Mikalla on hauskoja juttuja, tapasin sen vaimon, tai että meillä oli hankala asiakas mutta ratkaistiin Mikan kanssa se näin, niin mies ajatteli ettei uskalla kertoa omista työkavereistaan etten suutu. Sitten sanoi että joo meille tuli yks Marja töihin, en oo jutellut sen kanssa mitään, moi vaan sanonut ja ärsyttävältä vaikuttaa.
Ja sitten baarissa tämä Marja huutaa jo kaukaa mieheni nimeä ja melkein juoksee kaulaan, sitten jää meidän seuraan ja alkaa kysellä meidän lasten kuulumisia (etunimiltä) selvästi tehden selväksi minulle että hän kyllä tietää missä meidän lapset opiskelee ja mitä harrastaa......
Niin riitahan siitä tuli. Mieshän oli valehdellut minulle, tässä jäi kiinni ja muutaman naisen kanssa kun tällainen toistui niin vaikea oli luottaa sen jälkeen.
Pariterapiassa sitä käsiteltiin ja mies myönsi että jos puhuu tottakin niin riitaa ei tule. Siitä pikkuhiljaa mennään eteenpäin.
En voinut luottaa, mutta paljolti siihen, että mies tulisi apuun, kun minulla on avun tarve tai hätä. Aina piti yksin selvitä, vaikka itse autoin häntä. En sitten lopulta jaksanut sitä suhdetta enää. Seuraavassa suhteessa tajusin, millaista on olla kahden aikuisen tasa-arvoisessa suhteessa, ihan todella erilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te siis uskotte siihen että jos toinen on jo osoittanut olevansa epäluotettava, niin alatte taas luottaa häneen penkomalla ja tarkistamalla hänen kaikki asiansa ja sanomisensa seuraavat 10 vuotta kuin joltain hatkanneelta laitoslapselta? Minusta jotenkin tuntuu ettei se ole niin. Joo jotain sisäistä sopeutumista siinä kyllä tapahtuu varmasti mutta ei se ole luottamusta. Jotkut ihmiset toki vuosien kuluessa kasvavat vähemmän itsekeskeisiksi ja impulsiivisiksi oltuaan nuorempana epäluotettavia mutta sekin vie monia monia vuosia.
Vierailija wrote:
Meillä mies ymmärsi ihan itse että yksityisiä viestejä, keskusteluita ei enää ole vaan kaikki näytetään ja kerrotaan. Kantapään kautta oppinut myös sen että aina kannattaa kertoa ennemmin kirpaiseva totuus kuin hiton hyvä valhe, koska valheesta seuraa aina pahempi soppa kun kiinni jää.
Luottamus kasvaa hiljalleen.
Näinpä. Ja lisäksi voi kokeilla, miten toinen reagoi kun toimii täsmälleen samoin kuin hän. Sitten voi todeta että niin - tuolta se nyt tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mottoni naisena on: Jos luottamusta ei ole,ei ole suhdetta.Se on sitten siinä ja suhde loppuu.
Olen Marjasta kirjoittanut. Eilen aika loppui kesken, viesti jäi tyngäksi. Naisista valehtelun lisäksi oli tilanteita joissa naiset olivat ihastuneet, vaikka mies oli mielestään ollut vaan normaalin ystävällinen. En uskonut alkuun sitäkään etteikö miehellä olisi ollut kunnon flirttiä kehässä kunnes kerran yksi nainen, jonka olin jo aiemmin ajatellut ihastuneen, soitti miehelle lauantai-iltana ja pyysi luokseen. Pyysi myös lapsemme mukaan ym. Mies oli oikeasti järkyttynyt että eihän naisella voi olla tuollaisia kuvitelmia. Sen jälkeen tajusi antavansa täysin vääriä signaaleja ja ihan tarkoituksella muuttui viileämmäksi.
Ja kuten tuossa joku kirjoitti niin meillä kävi niinkin että yksi mies teki minun suuntaan aloitteen ja siitä mies tunsi miltä se tuntuu kun ei tiedä mitä tässä nyt on puolisolla oikein menossa.
Melko pitkä tie on ollut mutta mies on tosi paljon muuttunut ja terapialla on iso ansio. Lapsuutensa oli traumaattinen ja siksi olen 'ymmärtänyt' vaikka olen ollut tosi loukattu ja tuntunut siltä ettei tästä tule mitään enkä koskaan voi luottaa.
Mutta kyllä minua on auttanut se että puhelimet ei ole salaisia. Ennen kun mies mietti mitä uskaltaa kertoa ettei tule riitaa, niin nyt ei mieti vaan kertoo kaiken. Jopa on kertonut mistä kaikesta juttelevat kunkin naistyökaverin kanssa tai mitä tietää hänestä. Ja kun viestit on samaa linjaa niin on kasvattanut luottamusta. Enää en tarvitse tuollaista selontekoa vaan uskon ettei mitään ole. Jos joku nainen laittaa flirttiviestin ryhmään niin sellaiset näyttää minulle, koska haluaa minun tietävän. Meillä on kuljettu aika pitkä tie ja on vaatinut molemmilta. Nyt kuitenkin tosi hyvä tilanne 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Te siis uskotte siihen että jos toinen on jo osoittanut olevansa epäluotettava, niin alatte taas luottaa häneen penkomalla ja tarkistamalla hänen kaikki asiansa ja sanomisensa seuraavat 10 vuotta kuin joltain hatkanneelta laitoslapselta? Minusta jotenkin tuntuu ettei se ole niin. Joo jotain sisäistä sopeutumista siinä kyllä tapahtuu varmasti mutta ei se ole luottamusta. Jotkut ihmiset toki vuosien kuluessa kasvavat vähemmän itsekeskeisiksi ja impulsiivisiksi oltuaan nuorempana epäluotettavia mutta sekin vie monia monia vuosia.
Kyllähän näistä kirjoituksista näkee että sitä luottamusta ei ole syntynyt kyttäämisestä huolimatta. Lähimmä ihmettelen miten tuollaiseen suhteeseen kumpikaan suostuu se johon ei luoteta ja se joka ei pysty luottamaan toiseen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Luottamisen ongelmat voi johtua myös toisen "vajavaisuudesta", huonosta itseluottamuksesta, lapsuuden traumoista. Ja nimenomaan niin että tähän ihmiseen ei voi luottaa näistä syistä.
Terapiassa on käynyt ja "pehmentynyt". Aiempi huuto siitä että toisen mustasukkaisuuden takia en tosiaankaan jätä menemättä saunailtaan ja mustasukkaisuus ei ikinä lopu jos annan periksi, on muuttunut sen tajuamiseen että saunaillan voi hyvin jättää väliin, eikä edes harmita. Piti siinä tajuta sekin miten paljon toinen oikeasti merkitsee ja hänen kanssa haluaa olla.
Viestittelyt ja muut myös avoimia, fb ryhmät ja whatsappit eikä mitään enää salata. Ollut hyvä tie meillä.
Mikä on se syy että se luottamus olisi suhteeseen väkisin saatava aikaan. Eikö parempi ole silloin valita puoliso johon voi luottaa ja joka luottaa sinuun.
Ottamatta kantaa ensimmäiseen viestiin joudun lapsuudessa pahasti traumatisoituneena toteamaan, ettei luottamuspulani ole kiinni toisesta osapuolesta. Ei siis ole ihmistä, johon voin varauksetta luottaa.
En näe järkevänä ratkaisuna tehdä omasta ongelmastani toisen ongelmaa, vaan pyrkinyt opettelemaan sietämään tunteitani. Siis silloin, kun mitään muita merkkejä luottamuksen pettämisestä ei ole kuin epämääräinen tunne korvienvälissä. Joka aktivoituu milloin minkäkin stressin seurauksena täysin harmittomissakin tilanteissa.
Kokonaan eri asia sitten, jos toinen antaa aihetta epäilyihin. Tarpeettoman paljon kokeneena voin sanoa, että ristiriitaisuudet sanoissa ja teoissa ovat vahva merkki siitä, että toisen aika mennä on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukin tekee miten itsestä hyvältä tuntuu. Ja jos tietää itsestään ettei toisen viestienkään näkeminen auta mitään, niin sitten tekee omat päätökset sen mukaan. Toisilla se kuitenkin auttaa ja jos/kun molemmille asia on ok, siinä ei ole silloin mitään pahaa. Luottamus täytyy myös ansaita takaisin, ei se tosiaan tule sormia napsauttamalla. Sitä avoimuutta ja avointa keskustelua myös pariterapeutti suositteli, tottakai. Ongelmat ei katoa maton alle lakaisemalla.
Mainittakoon vielä että nykyään mulla on myös fb-kavereina miehen entisiä naistyökavereita. Ovat aivan ihania ihmisiä ja minulle tärkeitä. Pahimpaan luottamuspula-aikaan ei olisi ollut mahdollista.
Vierailija wrote:
En voinut luottaa, mutta paljolti siihen, että mies tulisi apuun, kun minulla on avun tarve tai hätä. Aina piti yksin selvitä, vaikka itse autoin häntä. En sitten lopulta jaksanut sitä suhdetta enää. Seuraavassa suhteessa tajusin, millaista on olla kahden aikuisen tasa-arvoisessa suhteessa, ihan todella erilaista.
Tämä on iso ongelma, ymmärrän hyvin. Meillä ongelmista huolimatta mies on ollut aina suurin tuki ja turva kun olen tarvinnut apua, mitä tahansa. Siksi en ole samaa mieltä kommenteista "jos ei ole luottamusta, ei ole mitään". Pahimpina aikoinakin meillä on ollut paljonkin muuta
Jos epäluottamus on siitä että toinen käy panemassa muita tai on salasuhdetta onhan siinä suuri ero siihen että vain valehtelee tai salaa vaikka raha-asioita. Ellei sitten pelaa 20 t € talon remonttilainaa kuten kaverilla. Ei voi niputtaa kaikkea epäluottamusta
Vierailija wrote:
Te siis uskotte siihen että jos toinen on jo osoittanut olevansa epäluotettava, niin alatte taas luottaa häneen penkomalla ja tarkistamalla hänen kaikki asiansa ja sanomisensa seuraavat 10 vuotta kuin joltain hatkanneelta laitoslapselta? Minusta jotenkin tuntuu ettei se ole niin. Joo jotain sisäistä sopeutumista siinä kyllä tapahtuu varmasti mutta ei se ole luottamusta. Jotkut ihmiset toki vuosien kuluessa kasvavat vähemmän itsekeskeisiksi ja impulsiivisiksi oltuaan nuorempana epäluotettavia mutta sekin vie monia monia vuosia.
Miten SINÄ siis parantaisit luottamusta? Tässä saa ehdottaa parempia keinoja jos toisten keinot on mielestäs huonoja.
Ekan kerran kun sain kiinni pettämisestä niin kestihän se aikansa päästä yli. Kyselin ja kontrolloin aikani kunnes tajusin ettei toista ihmistä pysty väkisin pitää suhteessa. Lopetin kontrolloinnin ja päätin itsekseni, että jää tai lähtee, turha siitä stressata. Aina kun jää kiinni niin pyytelee anteeksi jne. Ei halua kuitenkaan erota, joten säälin niitä muita naisia. Eivät tajua kenen kanssa ovat tekemisissä.
Mua kyllä kalvaa ainainen epävarmuus ja epäluottamus, vaikka kuinka olen yrittänyt tätä vastaan taistella. En tiedä mikä miehellä on ongelmana, mutta ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ja alusta alkaen hän on esim. netissä etsinyt chat seuraa ja jutellut muiden naisten kanssa, ja kaksi kertaa jäänyt kiinni siitä kun harrastusporukasta etsinyt jotain sinkkuryhmää ja kun oli toisella paikkakunnalla töissä minun raskausaikana, oli etsinyt sinkkuryhmää sieltä. Kerran oli ihastunut työkaveriinsa ja viestitteli ja soitteli hänelle minun tietämättäni jotain lässytysviestiä että höpsö mennään kahville ym (töissä). Olen ymmärtänyt, että miehen puolelta tämä oli yksipuolista.
Sanoo aina muuttavansa tapansa, mutta aina tulee jotain mitä netissä häärää. Sanoo kiven kovaan, ettei ole koskaan fyysisesti mitään tehnyt. Nyt hällä on parikymppinen naispuolinen opiskelukaveri, kenen kans tekee paljon yhteistyötä ja tekstailee ja soittelee myös vapaa ajalla. Naisella on mies. Oma mies ei tästä naisesta alunperin kertonut mitään, kuulemma koska olisin tullut mustasukkaiseksi. Tuo työkaveri juttu nousi kyllä pintaan.
Tuntuu välillä, että pysynkö järjissäni, kun tuntuu etten voi luottaa miehen sanomisiin ja hänellä menee järki, kun en luota häneen.
Mä olen ollut tosi mustasukkainen ja olen edelleen. Pärjään paremmin nyt mutta silti kirpaisee. Miehen työkaverit nuoria nättejä ja urheilullisia naisia, mä kaikkea muuta enkä urheilulliseksikaan voi enää tulla. Just eilen selvisi jo kolmas romanssi hänen työpaikalla eli vanhempi mies jätti perheensä ja alkoi seurustella nuoren työkaverinaisen kanssa. Ja pelkään hitokseen että mies tekee saman. Tässä on parempia ja pahempia kausia, helppoa ei ole. Jos saisin NAPS itteni luottamaan, tekisin sen heti. Mutta eihän se onnistu.
Samaa kokevia?