Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin 90-luvulla Turussa. Soluasuminen oli varsin harvinaista tuolloin. Lähinnä soluissa asui vaihtareita tai sitten kaveruksia. Hyvin harva oli solussa tuntemattomien kanssa.

Et ole tällaista ylioppilaskylää huomannut?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_ylioppilaskyl%C3%A4

Eihän tuolla ole koskaan ollut pelkkiä soluja. Esim. pariskunnat asui usein yo-kylän kaksioissa. Siellä oli myös isoja perheasuntoja heille, joilla lapsia. Kaverukset hankki soluasuntoja.

Asuin 5v solussa yliopistoaikoina. Sain yhden parhaista ystävistäni siten ja kun jengi vaihtui oli kaikki enemmän tai vähemmän omissa oloissaan. Ei haitannut yhtään.

Kakkis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei se hintaero suuri ole. Opiskelijayksiöt on tosi pieniä. Soluissa taas on usein isot keittiöt ja oleskelutilat. Eli kyse on enemmän siitä mitä haluaa, yhteisöä vai omaa rauhaa.

Ai soluasunnoissa iso keittiö? Ei ollut KOAS:in soluissa Kortepohjassa. Pieni eteinen, tosi pieni keittiö, johon ei mahtunut edes ruokapöytää, vessa+suihku (jonne ei mahtunut pyykkikone) ja sitten molemmilla asukkailla omat huoneet. Siinä yksiössä oli suunnilleen samankokoinen keittiö.

Asuin aikoinaan Koasin soluasunnossa, jossa oli kunnon keittiö. Sinne mahtui hyvin iso pöytä ja muitakin kalusteita. Kylppäriin mahtui pesukone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.

Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.

Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.

Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.

Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.

Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).

Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.

Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.

Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.

Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.

Lähdekin varmaan löytyy väitteelle että suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa? Vielä nykyäänkin käsittääkseni noin 40% asuu ainakin opintojensa jossakin vaiheessa opiskelija-asunnossa ja aiemmin se oli vielä paljon yleisempää. 70-luvulla asuttiin paljon niinkin että sisarukset saattoivat jakaa huoneen asuntolassa tai solussa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään ongelmaa. Olen asunutkin solussa. Toki näin aikuisena voisin valita jonkun muunkin asumismuodon.

Asuin 5 v opiskelu aikana solussa. Ennen koronaa asuin viikot solussa kun työ oli hkissä ja omakin asunto maksettavana samaan aikaan kehä 4 ulkopuolella.

Mutta jos sulla rahaa riittäö niin ota vaik kaksio töölöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.

Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.

Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.

Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.

Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.

Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).

Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.

Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.

Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.

Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.

Lähdekin varmaan löytyy väitteelle että suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa? Vielä nykyäänkin käsittääkseni noin 40% asuu ainakin opintojensa jossakin vaiheessa opiskelija-asunnossa ja aiemmin se oli vielä paljon yleisempää. 70-luvulla asuttiin paljon niinkin että sisarukset saattoivat jakaa huoneen asuntolassa tai solussa.

Opiskelija-asuntoja ei koskaan ole ollut niin paljon, että enemmistö opiskelijoista edes voisi asua niissä. Suomen ylioppilaskuntien liiton mukaan noin neljäsosa korkeakouluopiskelijoista asuu opiskelija-asunnoissa. Opiskelija-asuntojen käyttöaste on korkea, tyhjillään niitä ei juuri ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin 90-luvulla Turussa. Soluasuminen oli varsin harvinaista tuolloin. Lähinnä soluissa asui vaihtareita tai sitten kaveruksia. Hyvin harva oli solussa tuntemattomien kanssa.

Et ole tällaista ylioppilaskylää huomannut?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_ylioppilaskyl%C3%A4

Eihän tuolla ole koskaan ollut pelkkiä soluja. Esim. pariskunnat asui usein yo-kylän kaksioissa. Siellä oli myös isoja perheasuntoja heille, joilla lapsia. Kaverukset hankki soluasuntoja.

Solujahan nuo nimenomaan alunperin oli lähes kaikki.90-luvulta lähtien rempattiin sitten omiksi asunnoikseen.

Aikuisena, opiskelut opiskelleena ja työelämässä pitkään olleena, minulla on varaa ihan omaan asuntoon. Hotellihuoneen olen tietysti työhön liittyvillä matkoilla valmis jakamaan työkaverin kanssa. Mutta tuo, että opiskelijoiden oletetaan olevan valmiita asumaan solussa, on mielestäni ihan oikein. Jollei ole varaa vapailla markkinoilla olevien yksiöiden tai kaksioiden vuokraan, niin silloin nyt vaan on tyydyttävä soluasuntoon. Nuorilla (ja työttömillä) on nykyään ihmeellinen käsitys, että heidän pitää saada kaikki samat oikeudet ilmaiseksi eteen kannettuina, kun aikuisilla työtä tekevillä ja itse rahansa ansaitsevilla on.

Asuin solussa koko yliopistoaikani. Ensimmäinen kämppis oli tuntematon, paljon poikakaverinsa luona ja omien opintojensa loppusuoralla, joten ei kaverustuttu mutta yhteiselo sujui ihan hyvin. Kun hän muutti pois, otin ystäväni tilalle. Myöhemmin muutettiin tämän ystävän kanssa isompaan kämppään ja otettiin vielä kolmas ystävä mukaan.

Ensimmäinen asunto oli opiskelijakämppä ja toinen yksityisen. Molemmissa oli hyviä etuja yksityisellä yksiössä asumiseen nähden: ekassa ei tarvinnut maksaa nettiä, sähköä, vettä vaan vuokra oli kiinteä, pesutupa mukana. Tokassa oli oma pyykkikone, tiskikone, eikä myöskään erillistä maksua sähköstä tai vedestä.

Ystävien kanssa asuminen oli mukavaa ja kaikki saivat myös omaa rauhaa. Muistelen tosi hyvällä noita aikoja :) Ystävät olivat siis kurssikavereitani ja toisen heistä kanssa oltiin yhdessä myös kaikki sivuaineet ym., eli ihan tosissaan yhdessä koko ajan neljän vuoden yhteiselon ajan.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoija 42 jatkaa, että siskoni joskus aikoinaan ehdotti, että muutettaisiin yhteen. En suostunut. Minä olen rauhallinen hissukka ja hän sellainen, että aina pitää olla radio tai tv päällä, ja viikonloppuna jotain menoa. Muuten ollaan läheisiä ja on kiva häntä nähdä, mutta asuessa on tärkeää olla samanlainen elämäntyyli.

Mä asuin just versivahingon vuoksi siskollani 8 viikkoa. Lähes joka päivä kävin kotona katsomassa, miten remontti etenee. Nyt ollaan kotona oltu pari viikkoa ja vaikka täällä edelleen on kuin pommin jäljiltä, niin oma rauha on vaan niin ihanaa. Ja tarkoitan tällä erityisesti sitä, ettei tarvitse ottaa muita huomioon. Toki seinänaapurit siten, ettei mölyä, mutta ei mulla ole muutenkaan tapana mölytä. Siskoni luona en viitsinyt enää illalla mennä esimerkiksi keittämään teetä ja tekemään voileipää vaan ostin itselleni pähkinöitä, joita söin, mikäli oli nälkä. Eli kun illalla siskoni meni nukkumaan, mä pysyin hiljaa huoneessani ja valvoin. Kotona, jos ja kun mun  selkää tai niveliä särkee, voin kaikessa rauhassa kävellä vaikka keskellä yötä. Tai laittaa valot päälle ja puuhastella jotain, joka vie ajatukset pois kivuista. 

Ketjun alkuperäiseen kysymykseen. Mulle olisi todella vaikeaa, koska koittaisin ottaa kämppikset huomioon ja käytännössä se tarkoittaisi sitä, että olisin mahdollisimman vähän paikalla ja senkin vähän sitten hiljaa huoneessani. Tuskin laittaisin missään yhteiskeittiössä edes ruokaa vaan hommaisin mikroaaltouunin omaan huoneeseeni ja lämmittäisin vain eineksiä. Tai tilaisin Woltin kautta tai kävisin ravintolassa syömässä. Näin mä elin nämä 8 viikkoakin ja tökkii sekä einekset että ravintolaruoka. Evakkoreissun aikana ruokamenoni tuplaantuivat eli mun kohdallani soluasuminenen ei kyllä tulisi erityisen edulliseksi. Ja muutenkin menisi varmasti enemmän rahaa, kun viettäisi aikansa jossain muualla ja kävisi vain öisin kämpillä nukkumassa. En sitten tiedä, jos pystyisi asennoitumaan niin, että viis veisaa kämppiksistä ja eläisi ihan kuin itse haluaa. Mun luonteelleni se vaan olisi aika vaikeaa.

En.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.

Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.

Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.

Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.

Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.

Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).

Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.

Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.

Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.

Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.

Kuule kun ky llä oli vielä 90 luvun alussa 2 hengen huoneita kyltereille.ja niin vaan me päädyttiin pörssiyritysten toimareiksi eikä tarvinut traumaterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.

Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.

Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.

Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.

Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.

Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).

Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.

Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.

Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.

Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.

Lähdekin varmaan löytyy väitteelle että suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa? Vielä nykyäänkin käsittääkseni noin 40% asuu ainakin opintojensa jossakin vaiheessa opiskelija-asunnossa ja aiemmin se oli vielä paljon yleisempää. 70-luvulla asuttiin paljon niinkin että sisarukset saattoivat jakaa huoneen asuntolassa tai solussa.

Opiskelija-asuntoja ei koskaan ole ollut niin paljon, että enemmistö opiskelijoista edes voisi asua niissä. Suomen ylioppilaskuntien liiton mukaan noin neljäsosa korkeakouluopiskelijoista asuu opiskelija-asunnoissa. Opiskelija-asuntojen käyttöaste on korkea, tyhjillään niitä ei juuri ole.

Neljäsosa on aika paljon, kun ottaa huomioon että moni asuu ensin jonkin aikaa opiskelija-asunnossa ennenkuin muuttaa. 40% ainakin opintojensa jossakin vaiheessa kuulostaa siis varsin oikeansuuntaiseltakin. Vielä nykyäänkin.. Lähdettä ei siis löydy?

Itse asiassa olen menossa ensi viikoksi työn vuoksi. 😀 Tietysti on lukittava oma huone, ei muunlaisia ole ollut vuosikymmeniin. Nykyisin näissä tyypillisesti siivooja käy siivoamassa yleiset tilat, joten vessat on siistejä kyllä. Tuolla vielä tarjotaan puhtaat lakanat ja pyyhekin, joten olen oikein tyytyväinen kun ei tarvi sellaisia mukana roudata.

En ikinä, ei ole ihmisarvoista elämää.

Asuin opiskeluaikoina solukämpässä. Ei mitään ongelmaa. Nykypenskat vaan on opetettu siihen että kaikki pitää saada nyt ja heti. Vähintään yksiö ja mieluiten sen pitäisi olla vielä omistusasuntokin eikä vuokrakämppä.

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Opiskeluaikoina ihan normaalia, mutta eipä tuollaiseen ole sen jälkeen ollut tarvetta. Akateeminen kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.

Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.

Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.

Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.

Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.

Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).

Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.

Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.

Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.

Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.

Kuule kun ky llä oli vielä 90 luvun alussa 2 hengen huoneita kyltereille.ja niin vaan me päädyttiin pörssiyritysten toimareiksi eikä tarvinut traumaterapiaa.

Silloinkaan suurin osa ei asunut opiskelija-asunnossa.

En enkä suostunut siihen edes parikymppisenä opiskelijana. Opiskelijallakin on oikeus yksityisyyteen esim. seksielämä menee solussa vaikeaksi. Enkä minä aikuisena ihmisenä ala kyselemään kämppiksen lupaa yövieraisiin yms.