Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?
07.10.2023 |
Kun sanotaan että opiskelijoiden pitää suostua asumaan yhdessä tuntemattomien kanssa soluasunnossa, jakaa vessa/kylppäri, keittiö jne.
Suostuisitko sinä? Jos olisi esim. tilanne että työnantaja laittaa sinut toiselle paikkakunnalle töihin ja ainoa tarjolla oleva asunto on tuollainen?
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Ei ole eri todellisuuksia vaan eri puolilla Suomea varmasti ajateltiin eri tavalla esim pääkaupunkiseutu vert maakuntakaupungit savo-kainuussa ja onhan 90 luvussakin alku ja loppupuoli jolloin oli jo ihan eri meininki monissa asioissa.
Ei ole yhtä totuutta olemassa tässäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun eka solukokemus oli niin hirveä että olin yhden yön, sanoin irti ja päätin ettei ikinä enää. En ollut opiskelija vaan töissä. Laosuudenkotiin oli onneksi vain tunti linja-autolla ja vähän kävelyä joten kävin töissä sieltä käsin ja etsin yksiön. Todennäköisesti käyttivät huumeita siinä muut. En halua kertoa enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.
Olen mennyt. Asuin kaupungin työsuhdesolussa ja opiskelujasolussa myös.
Ihan ok siinä elämänvaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Opiskelin tuohon aikaan myös ja moni asui yliopiston soluasunnoissa.
Joo väliaikaisesti voisin asua. Nuorena tuli asuttua kahden hengen huoneessa, joten oma huone olisi jopa luksusta. Tuttu asuu nyt ulkomailla kimppakämpässä, kun vuokrat ovat niin korkeat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Opiskelin tuohon aikaan myös ja moni asui yliopiston soluasunnoissa.
Missä on yliopiston soluja? Tietääkseni Suomessa yliopistot ei omista missään opiskelija-asuntoja.
Opiskelin 90-luvulla Turussa. Soluasuminen oli varsin harvinaista tuolloin. Lähinnä soluissa asui vaihtareita tai sitten kaveruksia. Hyvin harva oli solussa tuntemattomien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.
Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.
Suomessa sentään on tapa että lähdetään pois kotoa, mutta miettikää tuolla jossain muissa kulttuureissa missä jälkikasvu asuu kotona niin kauan kun ehkä siellä 52-30 nurkilla pariudutaan ja löydetään jostain oma asunto. Huh.
Itse lähdin heti 18v pois kotoa, oli pakko päästä pois ja muistan vieläkin sen alkujännityksen jälkeen tulleen huumaavan vapauden tunteen kun ei tarvinnut selittää kellekään mihin oon menossa, kenen kanssa ja millon tulen. Kävelin kaupungilla eikä kukaan tunne minua, harva edes katsoi. Se vapauden ja anonyymisyyden tunne oli taivaallista.
Silloin tiesin myös etten ikinä palaa sille saatanan ahdistavalle pikkupaikkakunnalle josta olen kotoisin.
Soluasuminen oli kivaa kun oli oma huone jota ei tarvinnut jakaakenenkään kanssa. En olisi voinut asua kenenkään kanssa samassa huoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menisin ja meninkin. Luulen että solukämppikselleni asia oli hankalampi koska en ole erityisen siisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.
Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.
Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Opiskelin tuohon aikaan myös ja moni asui yliopiston soluasunnoissa.
Missä on yliopiston soluja? Tietääkseni Suomessa yliopistot ei omista missään opiskelija-asuntoja.
Yliopistojen ylioppilaskunnat tyypillisesti omisti ne. Nykyjärjestelmistä en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijoillakin tulee olla oikeus yksityisyyteen.
Nää oikeudet tulee aina etunenässä.... missä on velvollisuus toimia taloudellisesti vastuullisesti.
Pitäisikö siis työttömien ja pienituloisten eläkeläisten asua solussa?
Vanhainkodit olivat sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Omilla opiskelukavereilla ne yksiöt oli vieläpä kalliilla asuinalueilla. Mikään lähiöyksiö ei käynyt. Kyllä siinä huonomaineisessa lähiössä solussa asunut sai pitkiä katseita, kun juteltiin, missä kukakin asuu.
Jännä juttu että viime vuosina opiskelija-asuntosäätiöt ovat muuttaneet tuhansittain soluasuntoja yksiöiksi jos niisä ei kerran 90-luvullakaan kukaan asunut. Niitä kuitenkin oli silloin suurin osa opiskelija-asunnoista ja määrät ovat vähentyneet reilusti vasta viimeisen 10-15 vuoden aikana.
Suurin osa opiskelijoista ei ikinä ole asunut opiskelija-asunnoissa ylipäätään. Että enemmistö opiskelijoista ei mitenkään voinut 90-luvullakaan asua solussa. Tyypillisesti nekin, jotka asuivat, asuivat vain opintojen alkuvaiheessa solussa.
Muuttaessaan sinusta pois moni vuokrasi joko kaksion tai kolmion kaverinsa kanssa soluasunnoksi. Jokaisella oma huone. Yhteiset keittiö/pesutilat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän oli ihan maan tapa vielä joskus 90 luvun lopussa 2000 luvun alussa. Ei sitä edes ajateltu muuta vaihtoehtoa kun ei ollut varakkaasta perheestä.
Toki minä halusin oman huoneen, en olisi suostunut vieraan ihmisen kanssa samaan huoneeseen. Mutta 6 v opiskelujen aikana oli kaikkea 2-8 hengen soluihin.Minusta tuo lisäsi hyvin ensinnäkin yhteisöllisyyttä, sosiaalisia taitoja ja sai lisää kavereita toisaalta sai olla yksin omassa rauhassa kun halusi mutta aina sai seuraa kun halusi.
Tämä on valhetta. Enemmistö opiskelijoista ainakin pk-seudulla asui 2000-luvun alussa ihan muualla kuin soluissa. Ehkä jotkut teekkarit oli poikkeus, mutta näin ainakin yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa Helsingissä.
Miten voit määritellä toisten kokemukset valheeksi.
Voi herranjumala tyhjäpäät, ihmisillä on eri kokemuksia ja mikä toisaalla Suomessa on ollut yleinen tapa ei välttämättä esim pääkaupunkiseudulla ole enää ollut yleistä.
Ja miksi hemmetissä joku kirjoittaisi tällaiseen ketjuun valheita.
Itsekin asuin vielä 94 solussa ja se oli melko yleistä maadeutukaupunkien opiskelijoilla. Ehkä jotkut varakkaiden perheiden nuoret asui yksiöissä.
Done that.
Ulkomailla olen ollut jopa 4 hlö/huone - me tehtiin pareina 12 h vuoroja eli asuin tavallaan yhden hengen kanssa, koska se toinen pari oli sitten aina duunissa kun me kämpillä. Neljän hengen huoneissa oli aina oma wc ja erillinen suihkutila, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Kylmäsäilytystilat ja kunnollinen keittiö sekä oleskelutiloja ja muutama wc oli muutaman huoneen yhteiset. Toimi ilman ongelmia.
Suomessa olen asunut kimppakämpässä. Pääosin ok, mutta yhden päihdeongelma oli äkkiä kaikkien ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sehän oli 90 luvulla oikeastaan ainoa mahdollisuus pienituloisen perheen lapselle kun lähdettiin viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei silloin ollut oikeesti mitään mahdollisuutta vuokrata yksiötä jossa olisi ollut tuplavuokra soluasuntoon nähden.
Opiskelijaelämä soluasunnossa oli tosi cool siihen aikaan. Olin silloin vielä sen verran extrovertti että se oli kivaa, sai heti uusia kavereita ja että meillä oli hauskaakin. Tosin joskus kun oli tosi iso solu 8 asuntoo, niin oli vähän levotonta.Myöhemmin sitten oli solussa 2 tai 3 huonetta.
Joskus oli sellainen solukämppä jossa jokaisella oli oma kylppäri (6 huonetta) mut yhteinen keittiö, se oli ihan jees ja meillä oli hauskaa porukkaa, miehiä ja naisia sekaisin samalla käytävällä.Kyllä sitä kuitenkin sitten jo kun seurustelin mutta vielä opiskelin, piti hankkia oma pikku yksiö jossa oli oma rauha ja oma elämä.
Nykyisin elintaso on jo niin paljon korkeampi että vanhemmat pystuu kustantamaan jälkikasvulleen omat kämpät ja vaatimustaso kasvaa, ei ole enää cool asia opiskelijasoluissa kuten ennen (ja syödä näkkäriä ja tonnikalaa).
Ilmeisesti me elettiin eri todellisuuksissa sitten. Opiskelin 90-luvulla ja sain jatkuvaa ihmettelyä soluasumisesta. Sitä pidettiin luusereiden juttuna. Vihasin itsekin sitä ja keskittyminen opiskeluun kärsi, koska muut asukkaat oli usein meluisia ja sotkuisia.
Samaa ihmettelin. Aloitin opinnot -94. Vain yksi opiskelukaveri asui solussa ja hänelläkin oli toinen kämppä viikonlopuiksi (poikakaverin kanssa). Kaikilla muilla yksiö tai jopa kaksio.
Opiskelin tuohon aikaan myös ja moni asui yliopiston soluasunnoissa.
Missä on yliopiston soluja? Tietääkseni Suomessa yliopistot ei omista missään opiskelija-asuntoja.
Yliopistojen ylioppilaskunnat tyypillisesti omisti ne. Nykyjärjestelmistä en tiedä.
Opiskelija-asuntosäätiöt omistaa valtaosan asunnoista. Kämppikset voi olla vaikka 16-vuotiaita lukiolaisia ja amisopiskelijoita.
Alue: Aihe vapaa
Yksi mun lapsista asui solussa ensimmäiset opiskeluvuodet, ja vaikka hän on hyvin sosiaalinen ja tulee ihmisten kanssa toimeen, kaipasi hän koko ajan yksityisyyttä ja omaa asuntoa. Huokeaa asuminen oli kyllä. Ulkomaan vaihdon aikana hänellä oli pieni oma huone, kylppäri ja keittiö, joka oli pienuudestaan huolimatta parempi kuin solu. Suomeen palattuaan hän saikin yksiön. Yksi lapsistamme asui koko ajan yksiössä ja tosi tiukkaa oli talous silloin. Mutta hänen luonteellaan olisi soluasumisessa sairastuttu henkisesti.