Lue keskustelun säännöt.
Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?
07.10.2023 |
Kun sanotaan että opiskelijoiden pitää suostua asumaan yhdessä tuntemattomien kanssa soluasunnossa, jakaa vessa/kylppäri, keittiö jne.
Suostuisitko sinä? Jos olisi esim. tilanne että työnantaja laittaa sinut toiselle paikkakunnalle töihin ja ainoa tarjolla oleva asunto on tuollainen?
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse opiskelin niin kyllä aika lailla kaikki asuivat soluasunnoissa. Ei kyllä tullut itselleni mieleenkään mikään muu vaihtoehto, ei olisi rahat riittäneet. Siinä oli myös tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka mielestäni kuului siihen ajanjaksoon. Enää en muuttaisi soluun, jos ei taloudellisesti olisi aivan pakko, näin aikuisena sitä kaipaa jo omaa tilaa ja omaa rauhaa.
Minustakin on se on osittain ikäkysymys. Noin 20-vuotiaana sietää armeijan kasarmimajoitusta eikä välttämättä koe soluasumista minään isona asiana. Noin 30-vuotiaana ne opiskelut ovat yleensä jo takana päin ja on ihmisenäkin vakiintunut tietynlaiseksi. Silloin sitä rahaakin on tavallisesti enemmän ja on mahdollista panostaa asumiseen kuten vähän tilavampaan kaksioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, oon asunut 3 eri koulun asuntolassa yhteensä 6 eri kämppiksen kanssa. Nää oli kaikki siis sellaisia, että jaettiin huone ja wc-suihku, intissä 9,5kk oli sitten epämääräinen joukko tupakavereita, juuri 1 kanssa kesällä sattumalta nähtiin, kun meillä on yhteisiä ystäviä. Toki aikuisopiskeluja varten toivoin sitten koulun asuntolasta 1 hengen huoneen ja ihan terveydellisistä syistä, että minä ja muut saivat nukutuksi. Oon tullut herkkäuniseksi ja kovaääniseksi kuorsaajaksi näin vanhentumisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....
Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.
Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.
No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.
Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.
Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.
Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.
Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.
Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?
Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.
Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.
Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.
Tällä elämänkokemusella en ihan tuohon usko. Mutta aina se on niin että sillä jonka rahalla elät on valta päättää ainakin tietyissä asioista elämässä. Samalla se kyllä kannustaa itse tienaamaan oma elantonsa jolloin voi itse huomattavasti enemmän tehdä niitä valintoja eikä tarvitse elää muiden hyväntahtoisuuden varassa.
Eipä sitä kysytty haluanko. Se oli ainoa vaihtoehto. Hyvin meni silti
Taloudellisista syistä (ts. ei pätäkkää) monet menevät.
Uskoisin, että valtaosa meistä käy töissä ja tienaa rahaa asumiseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse opiskelin niin kyllä aika lailla kaikki asuivat soluasunnoissa. Ei kyllä tullut itselleni mieleenkään mikään muu vaihtoehto, ei olisi rahat riittäneet. Siinä oli myös tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka mielestäni kuului siihen ajanjaksoon. Enää en muuttaisi soluun, jos ei taloudellisesti olisi aivan pakko, näin aikuisena sitä kaipaa jo omaa tilaa ja omaa rauhaa.
Minustakin on se on osittain ikäkysymys. Noin 20-vuotiaana sietää armeijan kasarmimajoitusta eikä välttämättä koe soluasumista minään isona asiana. Noin 30-vuotiaana ne opiskelut ovat yleensä jo takana päin ja on ihmisenäkin vakiintunut tietynlaiseksi. Silloin sitä rahaakin on tavallisesti enemmän ja on mahdollista panostaa asumiseen kuten vähän tilavampaan kaksioon.
Minä taas väitän että opiskeleva nuori tarvitsee rauhaa ja on vielä herkässä iässä. Vanhetessa osaa ottaa vastuuta ja on oppinut siivoamaan jälkensä rutiinilla.
Kaikki +30v soluasuntoihin heti! Orpon hallitus näyttämään mallia!
Olen asunut solussa koko opiskeluaikani ja voisin asua uudestaankin, jos tulisi sellainen tilanne. Kokemukset soluasunnoista oli hyviä. Nyt oma poika opiskelee ulkomailla missä lähes kaikkiopiskelijat asuu ihan itsestään selvästi asuntolan solussa, ihan jo kustannussyistä. On tykännyt ja pitää asumismuotoa oikein kivana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijoillakin tulee olla oikeus yksityisyyteen.
Solussahan siis siinä omassa huoneessa on ovi, jonka saa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....
Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.
Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.
No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.
Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.
Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.
Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.
Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.
Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?
Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.
Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.
Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.
Tällä elämänkokemusella en ihan tuohon usko. Mutta aina se on niin että sillä jonka rahalla elät on valta päättää ainakin tietyissä asioista elämässä. Samalla se kyllä kannustaa itse tienaamaan oma elantonsa jolloin voi itse huomattavasti enemmän tehdä niitä valintoja eikä tarvitse elää muiden hyväntahtoisuuden varassa.
Mitä helvettiä sinun elämänkokemus mihinkään liittyy?
Niin kauan kun ihminen ei voi vain päättää rakentaa itselleen taloa mihin haluaa koska jokaisen maapläntin omistaa joku ja siihen tarvitaan kaikenmaailman luvat ja maksut, niin niin kauan täytyy valtion myös huolehtia siitä että ihmisillä on paikka jossa asua ja jossa on varaa asua. Ei ne vuokra-asunnot sillä halpene että ihmiset ajetaan kadulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....
Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.
Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.
No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.
Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.
Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.
Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.
Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.
Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?
Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.
Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.
Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.
Tuolta tilanne kieltämättä näyttää Helsingissä niiden kannalta, jotka ovat esim. pienipalkkaisessa hoitajatyössä, on lapsia ja kaupungin työsuhdeasunto jonka vuokrat nyt nousee huomattavasti.
Toki johonkin ihan pieneen asuntoon voi muuttaa, mutta se on todellinen elintason romahdus Suomessa jos vanhemmat lapsineen joutuvat muuttamaan takaisin yhden huoneen asuntoihin.
Toisaalta jos mietitään maapallon/ilmaston kantokykyä ja hyvinvointia, niin jostain ja monestakin pitää luopua.
Opiskelijat ei tässä missään huonossa tilanteessa ole, nuoret lapsettomat ihmiset voi aina asua helpostikin pienessä tilassa ja jakaa kustannuksia, dyykata yms. Ihan perus nuorten juttuja.
Tällä hetkellä nuori opiskelija voi ottaa tuilla yksiön kantakaupungista ja syödä ihan hyvin. Tietty pitää rahoja laskea, mutta niinhän useimpien nuorten pitää. Sekin kuuluu nuoruuteen, perinteisesti elintaso on kohonnut iän myötä. Kimppakämpässä nuori voi jopa säästää reissuihin yms., kun yhdessä pihistellään. Se on sitä normaalia.
Olen, opiskeluaikoina. Ensin 5-hengen ja sitten 2-hengen solussa. Ei tosiaan ollut varaa mihinkään yksiöön. Lisäksi kesät ja lomat tein töitä, että rahat riitti. Js uskomattomasti silloin riittikin 300e-500/kk pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jos tilanne sen vaatii. Tämä opiskeluaika on lyhyt elämänvaihe. Mikäli en pystyisi silloin pitää järjestää asiansa niin että pystyy maksamaan itse oman asumisensa eli ottaa sitä opintolainaa tai käydä töissä opintojen ohessa ja maksaa itse suurin osa niistä asumiskuluista. En minä oleta että jonkun muun eli veronmaksajien tai valtion tulisi maksaa minun oma elämiseni. Vaihtoehto voisi olla myös että hankitaan kimppakämppä kaverin/poikaystävän kanssa. Maailmalla nuoret asuvat näissä yliopistoissa solu kämpissä ja opinnot maksavat maltaita. Suomessa ollaan nyt vaan viime vuosina tottuttu näköjään siihen nuorten keskuudessa että jokaisella pitää olla se oma upea yksiö hesan keskustassa ja kaikki tuet saadaan ja mitään ei tarvi tehdä. Näin huonossa taloudelisessa tilanteessa ja köyhässä maassa tämmöiseen peliin ei pitkälti vaan rahat riitä kustanstamaan jokaiselle niitä tukia. vaikka ajatus hieno onkin.
Ei mitään ongelmaa. Onhan siellä oma huone. Olimme kummatkin siistejä ja vessa ja keittiö sekä yhteinen olohuone siivoutuivat kuin yhteisestä sopimuksesta muutaman päivän välein, aina kun toinen oli poissa. En lukinnut oveani mutta arvoesineet ja yksityiset asiat olivat kyllä lukon takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....
Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.
Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.
No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.
Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.
Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.
Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.
Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.
Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?
Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.
Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.
Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.
Tällä elämänkokemusella en ihan tuohon usko. Mutta aina se on niin että sillä jonka rahalla elät on valta päättää ainakin tietyissä asioista elämässä. Samalla se kyllä kannustaa itse tienaamaan oma elantonsa jolloin voi itse huomattavasti enemmän tehdä niitä valintoja eikä tarvitse elää muiden hyväntahtoisuuden varassa.
Mitä helvettiä sinun elämänkokemus mihinkään liittyy?
Niin kauan kun ihminen ei voi vain päättää rakentaa itselleen taloa mihin haluaa koska jokaisen maapläntin omistaa joku ja siihen tarvitaan kaikenmaailman luvat ja maksut, niin niin kauan täytyy valtion myös huolehtia siitä että ihmisillä on paikka jossa asua ja jossa on varaa asua. Ei ne vuokra-asunnot sillä halpene että ihmiset ajetaan kadulle.
Sitä voit ihan rauhassa odottaa että joku sinusta pitää huolen ja ottaa vastuun esim. asumisesta. Niin ei ole koskaan tapahtunut eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Jos haluat holhousta niin sitten sinun on tyydyttävä sen holhoojan esim. päättäjien sääntöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse opiskelin niin kyllä aika lailla kaikki asuivat soluasunnoissa. Ei kyllä tullut itselleni mieleenkään mikään muu vaihtoehto, ei olisi rahat riittäneet. Siinä oli myös tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka mielestäni kuului siihen ajanjaksoon. Enää en muuttaisi soluun, jos ei taloudellisesti olisi aivan pakko, näin aikuisena sitä kaipaa jo omaa tilaa ja omaa rauhaa.
Minustakin on se on osittain ikäkysymys. Noin 20-vuotiaana sietää armeijan kasarmimajoitusta eikä välttämättä koe soluasumista minään isona asiana. Noin 30-vuotiaana ne opiskelut ovat yleensä jo takana päin ja on ihmisenäkin vakiintunut tietynlaiseksi. Silloin sitä rahaakin on tavallisesti enemmän ja on mahdollista panostaa asumiseen kuten vähän tilavampaan kaksioon.
Minä taas väitän että opiskeleva nuori tarvitsee rauhaa ja on vielä herkässä iässä. Vanhetessa osaa ottaa vastuuta ja on oppinut siivoamaan jälkensä rutiinilla.
Kaikki +30v soluasuntoihin heti! Orpon hallitus näyttämään mallia!
Minusta asunnon siisteys ja muut arkirutiinit ovat myös yhteydessä nuoren omaan kotikasvatukseen eli miten hänen vanhempansa ovat hoitaneet kotia. Totuin jo poikana siihen että molemmat vanhemmat osallistuivat ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin ja siivoamiseen eivätkä ne olleet mitään erityisiä miesten tai naisten töitä. Molemmat vanhempani kävivät myös töissä ja mutta vain isälläni oli ajokortti.
Olen asunut soluasunnossa koko opiskelujen ajan, silloin ei ollut yksiöitä tarjolla. Lapseni ovat asuneet ensimmäisen vuoden solussa, koska yksiöitä ei tarjota aloittaville opiskelijoille, näin esim. Tampereella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....
Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.
Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.
No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.
Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.
Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.
Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.
Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.
Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?
Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.
Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.
Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.
Tämä ketju ei ole mistään Bangladeshista vaan Suomesta, jossa asunnottomuus taitaa olla maailman pienimpiä, jos ei jopa pienin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse opiskelin niin kyllä aika lailla kaikki asuivat soluasunnoissa. Ei kyllä tullut itselleni mieleenkään mikään muu vaihtoehto, ei olisi rahat riittäneet. Siinä oli myös tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka mielestäni kuului siihen ajanjaksoon. Enää en muuttaisi soluun, jos ei taloudellisesti olisi aivan pakko, näin aikuisena sitä kaipaa jo omaa tilaa ja omaa rauhaa.
Minustakin on se on osittain ikäkysymys. Noin 20-vuotiaana sietää armeijan kasarmimajoitusta eikä välttämättä koe soluasumista minään isona asiana. Noin 30-vuotiaana ne opiskelut ovat yleensä jo takana päin ja on ihmisenäkin vakiintunut tietynlaiseksi. Silloin sitä rahaakin on tavallisesti enemmän ja on mahdollista panostaa asumiseen kuten vähän tilavampaan kaksioon.
Minä taas väitän että opiskeleva nuori tarvitsee rauhaa ja on vielä herkässä iässä. Vanhetessa osaa ottaa vastuuta ja on oppinut siivoamaan jälkensä rutiinilla.
Kaikki +30v soluasuntoihin heti! Orpon hallitus näyttämään mallia!
Minusta asunnon siisteys ja muut arkirutiinit ovat myös yhteydessä nuoren omaan kotikasvatukseen eli miten hänen vanhempansa ovat hoitaneet kotia. Totuin jo poikana siihen että molemmat vanhemmat osallistuivat ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin ja siivoamiseen eivätkä ne olleet mitään erityisiä miesten tai naisten töitä. Molemmat vanhempani kävivät myös töissä ja mutta vain isälläni oli ajokortti.
Tämä on kyllä totta. Mä otin lapseni mukaan kotitöihin heti, kun eivät enää tunkeneet siivousrättiä enää suuhunsa. Yläasteelle mentyään en enää pessyt heidän pyykkejään. Pesivät itse eli niin vaatteet, lakanat kuin pyyhkeetkin. Olin yksinhuoltaja eikä mulla ollut aikaa eikä halua olla jokin piika, joka siivoaa ja passaa ja palvelee. Olen aina inhonnut siivoamista, mutta eniten inho0ttaisi ajatus siivota jonkun muun kuin korkerintaan oman lapseni paskarantuja vewssanpöntöstä tai sotkuja keittiöstä. En ole mikään siivousfriikki, mutta muiden sotkuja en suostu siivoamaan.
En ole koskaan asunut solussa. Oma kämppä pitää olla.
Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.