Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijoillakin tulee olla oikeus yksityisyyteen.

Solussahan siis siinä omassa huoneessa on ovi, jonka saa kiinni.

Joo, tuo on jo aivan luksusta. Itse aloitin 80-luvun lopulla yliopistossa, ja silloin oli asuntolassa jaettu huone  toisen opiskelijan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.

Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.

Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.

Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.

Tuolta tilanne kieltämättä näyttää Helsingissä niiden kannalta, jotka ovat esim. pienipalkkaisessa hoitajatyössä, on lapsia ja kaupungin työsuhdeasunto jonka vuokrat nyt nousee huomattavasti.

Toki johonkin ihan pieneen asuntoon voi muuttaa, mutta se on todellinen elintason romahdus Suomessa jos vanhemmat lapsineen joutuvat muuttamaan takaisin yhden huoneen asuntoihin.

Toisaalta jos mietitään maapallon/ilmaston kantokykyä ja hyvinvointia, niin jostain ja monestakin pitää luopua.

Opiskelijat ei tässä missään huonossa tilanteessa ole, nuoret lapsettomat ihmiset voi aina asua helpostikin pienessä tilassa ja jakaa kustannuksia, dyykata yms. Ihan perus nuorten juttuja.

Tällä hetkellä nuori opiskelija voi ottaa tuilla yksiön kantakaupungista ja syödä ihan hyvin. Tietty pitää rahoja laskea, mutta niinhän useimpien nuorten pitää. Sekin kuuluu nuoruuteen, perinteisesti elintaso on kohonnut iän myötä. Kimppakämpässä nuori voi jopa säästää reissuihin yms., kun yhdessä pihistellään. Se on sitä normaalia.

Miten niin takaisin? Jo nyt moni perheellinen asuu yhden huoneen yksiössä, esim. minä yh:na. Ja miksi juuri vähäosaisten täytyy olla niitä jotka luopuvat ja tekevät tällaisen ns. ilmastoteon? Hiilijalanjälkeä ajatellen me voisimme asua kaksi kertaa suuremmassa asunnossa ja se olisi silti kestävän rajoilla. Samaan aikaan joillakin on kymmeniä jos ei satoja neliömetrejä kokonaan itselleen, vaikka eivät millään tekosyyllä tarvitse niin paljoa.

Olen erimieltä että asia olisi mitenkään eri opiskelijoiden suhteen. Aiempi tilanne oli se että nuori pystyi vuokraamaan halvimman mahdollisen asunnon sieltä keskustasta ja pihistellä sitten ruoasta ja muusta. (Pois lukien rikkaiden lapset joille tietysti ostetaan asunto ja maksetaan kaikki) Nykyään moni opiskelija on perheellinen, esim. ammatinvaihtajat. Ja työelämässä on jotain pahasti rikki koska tulotaso ei todellakaan enää nouse kun ikää tulee, kun kaikki työ on pelkkää silppua, palkatonta työharjoittelua ynnä muuta roskaa.

Ehkä se tässä keskustelussa onkin pielessä että keskustelijat puhuvat yleensä omista helpoista ajoista ja omista etuoikeutetuista lapsistaan, eivätkä ole perillä nykyajan realiteeteistä.

Olen nuorena asunut kahdessa solussa tai soluntapaisessa ja molemmissa vielä jakanut huoneenikin toisen ihmisen kanssa. Ei ollut ongelmia, päinvastoin tultiin kaikki hyvin keskenämme toimeen ja ihan hyvällä muistelen noita aikoja. Se oli jopa hieno yhteisöllisyyden kokemus, joka oli ehkä ihan hyväkin tuossa iässä kokea. Mutta jälkikäteen ajatellen ymmärrän myös, että kyse saattoi oli puhtaasta tuurista. Osui vaan kohdalle mukavat kämppikset. Armeijassa osumatarkkuus ei enää ollut ihan 100% kun arvottiin pari kertaa toistakymmentä satunnaista jantteria samaan tupaan.

Näin päälle nelikymppisenä pakko myöntää, että enää en siihen lottoon haluaisi osallistua. Sen verran on oman asumisen eteen töitä tehty, että olen sen mielestäni ansainnutkin. Mutta ei oma kämppä mikään ihmisoikeus ole, joka rajallisin ja riittämättömin resurssein toimivan yhteiskunnan pitäisi kaikille kustantaa. Kyllä ne ihmisoikeudet toteutuvat solussakin kunhan ongelmatapaukset pystytään käsittelemään.

Yksi lapsuudenkaveri, joka asuu nykyään ulkomailla kaupungissa, jossa asunnot ovat järjettömän kalliita, asuu solussa tänä päivänäkin. Voivat tosin täysin itse päättää, keitä saman katon alle kelpuuttavat.

Ap kysymykseen. Olen asunut opiskelu aikana useammassa solussa, kimppa kämpässä ja asuntolassa. Työnantajani on lähettänyt minut työkavereiden kanssa sekä kotimaan että ulkomaan komennukselle, joissa olemme asuneet kimppakämpässä. Menneet mm samalla kyydillä

Töihin ja takaisin.

Eikä minulla ole kuin hyvää sanottavaa.

Reality Check kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Jokaisen on kuitenkin asuttava jossain, oli varaa maksaa tai ei. Vähän niinkuin sanoisi että ruoka, vesi ja turva ovat ihmisoikeuksia, mutta vain niille joilla on tarpeeksi fyrkkaa.

Ehdotankin peruselämisen edellytyksiä ilmaiseksi.

Katto pään päällä on ehkä ihmisoikeus ja minimi toimeentulo mutta jos sitä fyrkkaa ei ole ei sinulla ole esim. ruuan suhteen samoja mahdollisuuksia valita kuin sillä jolla on rahaa.

Nythän tilanne on se ettei köyhä saisi asua halvimmassakaan mahdollisessa asunnossa, eikä ole varaa mihinkään ruokaan. Ei ole inhimillistä.

Tämä ketju ei ole mistään Bangladeshista vaan Suomesta, jossa asunnottomuus taitaa olla maailman pienimpiä, jos ei jopa pienin.

Ehkä Orpo onnistuu muuttamaan Suomen pohjoismaasta globaalin etelän valtioksi. Yritys on ainakin kova.

Kyllä asun. Suhteellisen hyvin toimeentulevana ei vain ole rahaa, saatikka kiinnostusta, laittaa noin 50 % nettotuloista asuntoon eli noin 2000-3000 euroa yksiöstä. Asun siis viiden muun ihmisen kanssa samassa asunnossa. Meillä on kolme huonetta, keittiö, olkkari ja kaksi vessaa, jossa toisesta on suihku. Yhdessä huoneessa asuu pariskunta, yhdessä minä ja yhdessä huoneessa asuu nainen lapsensa kanssa. Jokaisella meillä on omanlaisia juttuja. Ei olla jaksettu edes jääkaappia jakaa, koska se ei johda mihinkään. Siivotaan yhdessä kerran viikossa yhteiset tilat kunnolla ja jokainen huolehtii jotenkin omien jälkiensä siivouksen. Ollaan siitä myös joustavia. 

Asuin aikaisemmin vanhemman suomalaisen rouvan kanssa yhdessä asunnossa. Silloin minulla oli myös oma huone. Nainen oli toiminnallinen deeku eli kävi töissä, mutta otti sitten huikkaa ihan kunnolla iltaisin. Viikonloput oli yleensä yhtä juhlaa hänellä. Totesin, että ei ole mun asia tai ongelma. Nukuin korvatulpat korvissa silloin. Hänen luonaan oli jääkaappi jaettu ja se oli ihan ok. Meillä oli myös jaettu wc ja suihku. 

Yksi asunto oli perheen kanssa jaettuna. Vuokrasin vessallisen huoneen sieltä. Ostin sinne oman mikron ja lieden. Jos uuniruokaa halusin syödä niin pyysin saada käyttää heidän uuniaan. Perhe asui ihan omassa asunnossaan ihan normaalisti ja minä asuin omassa huoneessani normaalisti. Perheessä oli kolme lasta, isä ja äiti.

Yhdessä asunnossa asuin isän ja tämän pojan kanssa. Mulla oli oma huone ja jaoin kaiken muun heidän kanssaan. Poika oireili perhe-elämästään aika pahasti ja välillä istuin hänen kanssaan pitkälle iltaan keskustelemassa heidän olkkarissaan, kun oli ottanut yhteen isänsä kanssa. Oikein mukava poika kun vain ei mennyt hormoniensa mukana. Vähän ennen kuin muutin asunnosta pois, poika lähti opiskelemaan turvallisuusalaa. Olen välillä nähnyt häntä vartijana ja aina jaksaa tulla halaamaan kun näkee. 

En todellakaan menisi eikä onneksi enää ole tarvettakaan. Nuorena köyhänä opiskelijana ei vaihtoehtoja ollut.

Kai meistä suurin osa on asunut solussa. Itse jopa jakanut huoneen. Nykyäänkin työmatkoilla joutuu jakamaan hotellihuoneen silloin tällöin. Se on tietysti eri asia, kuin asua toisten kanssa. Rikkaat osti lapsilleen opsiskeluasunnon ja loput asui soluissa.

Olen asunut kommuuneissa. Paljon erilaisia ihmisiä. Sinkkuja, perheitä, ex deekuja, erakkoja, sosiaalisia. Yms. Siellä asuttiin ja tehtiin myös töitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun itse opiskelin niin kyllä aika lailla kaikki asuivat soluasunnoissa. Ei kyllä tullut itselleni mieleenkään mikään muu vaihtoehto, ei olisi rahat riittäneet. Siinä oli myös tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka mielestäni kuului siihen ajanjaksoon. Enää en muuttaisi soluun, jos ei taloudellisesti olisi aivan pakko, näin aikuisena sitä kaipaa jo omaa tilaa ja omaa rauhaa.

 Minustakin on se on osittain ikäkysymys. Noin 20-vuotiaana sietää armeijan kasarmimajoitusta eikä välttämättä koe soluasumista minään isona asiana. Noin 30-vuotiaana ne opiskelut ovat yleensä jo takana päin ja on ihmisenäkin vakiintunut tietynlaiseksi. Silloin sitä rahaakin on tavallisesti enemmän ja on mahdollista panostaa asumiseen kuten vähän tilavampaan kaksioon.

Minä taas väitän että opiskeleva nuori tarvitsee rauhaa ja on vielä herkässä iässä. Vanhetessa osaa ottaa vastuuta ja on oppinut siivoamaan jälkensä rutiinilla.

Kaikki +30v soluasuntoihin heti! Orpon hallitus näyttämään mallia!

Minusta asunnon siisteys ja muut arkirutiinit ovat myös yhteydessä nuoren omaan kotikasvatukseen eli miten hänen vanhempansa ovat hoitaneet kotia. Totuin jo poikana siihen että molemmat vanhemmat osallistuivat ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin ja siivoamiseen eivätkä ne olleet mitään erityisiä miesten tai naisten töitä. Molemmat vanhempani kävivät myös töissä ja mutta vain isälläni oli ajokortti.

Fakta on se että nuori vasta opettekee oikeasti pitämään kodista huolta kun muuttaa pois vanhempiensa luota. Kun on jo asunut pitkään omillaan, se tulee rutiinilla.

Itselleni ei kotona opetettu mitään (huonot vanhemmat), mutta oman kodin siisteys oli luonnollista. Toisten vanhemmat taas pistävät heidät kuuraamaan joka viikko, joten omille muuttaessaan lapsi pakenee tätä eikä jaksa enää muuta kuin levätä. Nähty on.

Minä ihmettelen että mitä se soluasuminen auttaa. Pienen yksiöni vuokra on sama kuin soluhuoneen, mutta täällä minulla on tilaa 25m2 ja solussa omaa tilaa 10m2 +yhteiset tilat jotka joutuu jakamaan ties kenen kanssa. Yhteiskunnalle se ja sama kummassa asun kun hinta on sama. Ainoa ulkopuolinen ketä oikeasti kiinnostaa asumiseni ovat ne jotka yleisesti toivoo muille ihmisille kärsimystä ihan vaan periaatteesta.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuo sitten vain lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tosin se on oikeistohallituksen tavoitekin. Köyhien perheiden  lasten ei tarvitsekaan tuntea olevansa turvassa, riittää että meidän hyväosaisten lapsilla on turvallista. Tiedostan oikein hyvin olleeni jo nuorena nk kermaperse eli vanhemmat ostivat tilavan kaksion mulle asunnoksi. Ei sentään Helsingin keskustasta vaan lähiöstä Vantaalla. Omatkaan lapseni eivät ole joutuneet asumaan soluasunnoissa vaan olen tukenut taloudellisesti niin, että ei tarvitse. Mulla on kuitenkin ystäviä, joilla ei ole ollut näin hyvä tilanne. En pidä heidän lapsiaan yhtään sen vähempi arvoisina kuin omia lapsianikaan. 

Mikään hallitus ei pysty turvaamaan lapsia eikä sen paremmin aikuisia. Ellei aikuiset ja ne vanhemmat sitä turvaa lapsille luo. Lasten kohdalla tietysti on se vaihtoehto että heidät otetaan huostaan jos elämä kotona ei ole turvallista. Pitäisikö täysi ikäisten opiskelijoiden kohdalla toimia samoin? Voisiko he silloin päättää itse missä asuvat?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuo sitten vain lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tosin se on oikeistohallituksen tavoitekin. Köyhien perheiden  lasten ei tarvitsekaan tuntea olevansa turvassa, riittää että meidän hyväosaisten lapsilla on turvallista. Tiedostan oikein hyvin olleeni jo nuorena nk kermaperse eli vanhemmat ostivat tilavan kaksion mulle asunnoksi. Ei sentään Helsingin keskustasta vaan lähiöstä Vantaalla. Omatkaan lapseni eivät ole joutuneet asumaan soluasunnoissa vaan olen tukenut taloudellisesti niin, että ei tarvitse. Mulla on kuitenkin ystäviä, joilla ei ole ollut näin hyvä tilanne. En pidä heidän lapsiaan yhtään sen vähempi arvoisina kuin omia lapsianikaan. 

Mikään hallitus ei pysty turvaamaan lapsia eikä sen paremmin aikuisia. Ellei aikuiset ja ne vanhemmat sitä turvaa lapsille luo. Lasten kohdalla tietysti on se vaihtoehto että heidät otetaan huostaan jos elämä kotona ei ole turvallista. Pitäisikö täysi ikäisten opiskelijoiden kohdalla toimia samoin? Voisiko he silloin päättää itse missä asuvat?

Sinut pitäisi lähettää asumaan johonkin slummiin niin oppisit olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuo sitten vain lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tosin se on oikeistohallituksen tavoitekin. Köyhien perheiden  lasten ei tarvitsekaan tuntea olevansa turvassa, riittää että meidän hyväosaisten lapsilla on turvallista. Tiedostan oikein hyvin olleeni jo nuorena nk kermaperse eli vanhemmat ostivat tilavan kaksion mulle asunnoksi. Ei sentään Helsingin keskustasta vaan lähiöstä Vantaalla. Omatkaan lapseni eivät ole joutuneet asumaan soluasunnoissa vaan olen tukenut taloudellisesti niin, että ei tarvitse. Mulla on kuitenkin ystäviä, joilla ei ole ollut näin hyvä tilanne. En pidä heidän lapsiaan yhtään sen vähempi arvoisina kuin omia lapsianikaan. 

Mikään hallitus ei pysty turvaamaan lapsia eikä sen paremmin aikuisia. Ellei aikuiset ja ne vanhemmat sitä turvaa lapsille luo. Lasten kohdalla tietysti on se vaihtoehto että heidät otetaan huostaan jos elämä kotona ei ole turvallista. Pitäisikö täysi ikäisten opiskelijoiden kohdalla toimia samoin? Voisiko he silloin päättää itse missä asuvat?

Sinut pitäisi lähettää asumaan johonkin slummiin niin oppisit olemaan.

Millä lähetät?

Olen asunut samassa juoneessakin vieraitten ihmisten kanssa. Eikö edelleen armeijassa ole isot tuvat, joissa on toisilleen vieraat asukkaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja olisi voinut varmasti mennä hyvin, jos olisin saanut erilaisen kämppiksen. Meitä oli kolme, toinen kämppis oli hyvä kämppis, pidetään vieläkin yhteyttä näin reilu 3-kymppisinä, mutta se kolmas kämppis....

Aloitetaan vaikka siitä, että oli hyvin sotkuinen. Olimme järjestäneet jääkaapin niin, että kaikilla oli oma hylly ja ruoat ja hyllyt oli nimikoitu ja alimmalla hyllyllä sitten oli maidot ja mehut, isommat purkit jne, nekin nimikoituja. Tämä yksi kämppis kävi muidenkin hyllyillä, laski paketteja siihen missä sattui olemaan, löysin useita kertoja esim. oman kinkkupakettini, juuston, jauhelihan jne keittiön pöydältä, kun tulin koulusta. Mehuista ja maidoista oli juotu suoraan purkista, näkyi rasvatahroja niiden nokassa tai korkissa. Jääkaapissa tavarat olivat sekaisin ja tämän suttupytyn hyllyltä kannatti aina tarkistaa, jos omalta hyllyltä uupui jokin tuote jonka juuri oli ostanut, sieltä se löytyi aina, joskus oli enää pelkät kääreet jäljellä, kun niitäkään ei voinut roskiin laittaa. Hänen hyllyllään oli usein kaatuneena jokin dippikastike tmv. ja sitähän siis EI voinut siivota ja sitten löyhkäsi koko jääkaappi, tyypillä myös usein oli pilaantunutta ruokaa hyllyllään, joka lisäsi omat arominsa sekaan.

Mitään jälkiään ei siivonnut, vaan kaikki jäi niille sijoilleen pöydille ja tasoille, hella oli aina saastainen jos laittoi ruokaa, en tajua että saiko itse mitään siitä laittamastaan ruoasta, kun niin iso osa oli hellalla! Roskia ei vienyt, huonettaan ei siivonnut ja se HAISI, vaikka ovi oli kiinni. Joskus kuljin ohi kun meni vessaan ja jätti huoneensa oven auki, se oli ihan hirveässä kunnossa, lattiaa ei edes näkynyt sen kaiken rojun ja sotkun alta ja se haju...Kylmää vieläkin kun muistelee.

No nyt olette saaneet käsityksen millainen sottapytty hän oli. Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli opiskeluun. Kotona oli turha yrittää opiskella, kun tällä kämppiksellä jumputti aina jokin musiikki huoneessaan ja kovalla, puhui videopuheluita ja räkätti koko ajan, hän oli siis myös todella kovaääninen. Ja huusi aina, ei osannut puhua normaalilla äänellä. Harvoin hän lähti aamuisin tai milloinkaan koululle, kun oli aina krapulassa. Raahasi myös harva se ilta jonkun seuralaisen kotiin, jonka oli löytänyt milloin mistäkin. Siinä ei paljon uni tullut, kun kämppis huutaa kuin hyeena seinän toisella puolella.

Kaiken muun lisäksi jätti myös osuutensa vuokrasta maksamatta, joskus maksoi, joskus ei. Jos asiasta häneltä yritettiin kysyä, tiuski tai murahteli vastaukseksi, paras "keskustelu" joka aiheesta saatiin aikaiseksi, oli "Mitä v*ttua se sulle kuuluu, maksan jos maksan!". Ja toisen kämppiksen kanssa yritettiin ihan tosissaan tutustua tähän kolmanteen ja kutsuimme häntä kaikkialle, mutta ei kun ei. Annettiin sitten olla rauhassa kun selvästi halusi. Luojan kiitos opiskelujeni loppusuoralla tuo kolmas kämppis lähti, epäilen että sai häädön. Sai jonkin isomman kirjekuoren, lueskeli sitä intensiivisesti siinä eteisessä kulmat kurtussa, alkoi huutaa ja kiroilla, paiskasi lapun lattialle ja lähti kuin myrskyn merkki huoneeseensa ja kuulin kuinka paiskoi siellä tavaroita. Raivoisaa metelöintiä ja kiroilua kuului tunnin verran, sitten rämähti hänen huoneensa ovi seinään, kuului vihaista töminää ja kahinaa ja ulko-ovi paiskattiin kiinni, oli viimeinen kerta kun näin hänet. Joku sukulaisensa tuli seuraavalla viikolla hakemaan loput tavaransa ja siivoamaan huonetta, viettikin siellä hyvän tovin ja muutaman minuutin välein kävi suihkuun kaatamassa ruskean saastaista vettä ja hakemaan puhdasta.

Tällainen kokemus minulla, näin tiivistettynä.

Noistakin ongelmista monta on aika korjannut. Nykyisin musiikki kuunnellaan kuulokkeilla eikä kenelläkään liene mitään stereosysteemejä soluhuoneessaan. Ja jos ollaan solussa tuntemattomien kanssa, jokaisella varmasti on oma vuokrasopimuksensa eikä muita hetkauta maksaako joku vuokransa vai ei.

Solussa myös yleisemmin asutaan vuokralla jolloin siitä kyllä tarvittaessa pääsee eroon tai voi vaihtaa asumismuotoa johonkin toiseen. Soluasuntoihin ei tietysti kaikkien tarvitse haluta mutta kyllä niille edellee löytyy myös niitä joille se on houkuttelevampi vaihtoehto kuin se että asumisesta tai matkoista tulee enemmän kustannuksia.

Niin että pitääkö kaikkien nyt sitten pakolla asua solussa vai saako sittenkin valita asumismuodon vaikka sen rauhan ja turvallisuuden perusteella?

Jokainen saa valita asumisensa miten haluaa- kunhan maksaa sen itse eikä vänise tukea yhteiskunnalta. Jos yhteiskunnan panosta tarvitsee asumiseen niin silloin yhteiskunta voi osoittaa sen asuinpaikan. Asumistuen maksusta on päästävä eroon. Voisimme laskea sen asteittain alas.

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuo sitten vain lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tosin se on oikeistohallituksen tavoitekin. Köyhien perheiden  lasten ei tarvitsekaan tuntea olevansa turvassa, riittää että meidän hyväosaisten lapsilla on turvallista. Tiedostan oikein hyvin olleeni jo nuorena nk kermaperse eli vanhemmat ostivat tilavan kaksion mulle asunnoksi. Ei sentään Helsingin keskustasta vaan lähiöstä Vantaalla. Omatkaan lapseni eivät ole joutuneet asumaan soluasunnoissa vaan olen tukenut taloudellisesti niin, että ei tarvitse. Mulla on kuitenkin ystäviä, joilla ei ole ollut näin hyvä tilanne. En pidä heidän lapsiaan yhtään sen vähempi arvoisina kuin omia lapsianikaan. 

Mikään hallitus ei pysty turvaamaan lapsia eikä sen paremmin aikuisia. Ellei aikuiset ja ne vanhemmat sitä turvaa lapsille luo. Lasten kohdalla tietysti on se vaihtoehto että heidät otetaan huostaan jos elämä kotona ei ole turvallista. Pitäisikö täysi ikäisten opiskelijoiden kohdalla toimia samoin? Voisiko he silloin päättää itse missä asuvat?

Sinut pitäisi lähettää asumaan johonkin slummiin niin oppisit olemaan.

Rahaa sinulla ilmeisesti olisi lähettää ihmisiä milloin minnekin mitta ei rahaa asumiseesi.

Oli hyvä kokemus. Hyvät solukämppikset ja sai halutessaan olla rauhassa.

Olen mennyt nuorena, pariinkin otteeseen opiskellessani, samoin mieheni.

Olen asunut. Inhoan näitä rahapulasta kitiseviä, samaan aikaan soluasunnot ovat tyhjinä. Jos kerran haluatte vuokrata asunnon pitäkää suunne kiinni, valinta on teidän. Tai ottakaa edes joku jakamaan kustannuksia. Opiskelu ei kestä kuin muutaman vuoden.

Olen asunut samassa huoneessa sekä solussa opiskelujen aikana. Se on enemmänkin omasta luonteesta kiinni miten menee, harvoin tulee vastaan tosi vaikea tyyppi ja niidenkin kanssa on opittava tulemaan toimeen. Ihan työelämässäkin.