Poikavauvat äideille rakkaimpia

turvaton lapsuus, ja toivoin kovasti tyttöä. Olisin varmaan ollut onnellinen pojastakin, mutta tuntuu, että nyt tytön kautta voi varmaankin osittain myös paikata omaa minuuttani ja elää uudestaan tytön kehityksen kautta omaa lapsuuttani.

kolme lasta (nyt 5, 6, 11), joista kaksi poikia ja yksi tyttö. Tyttö on vanhin ja elämäni valo. Hän on esikoiseni ja oli ensimmäiset viisi elinvuottaan rakkainta maailmassa. RAkastan nuorempia yhtä paljon, mutta kumpikaan ei ole aiheuttanut sellaista tunnemyrskyä kuin tuo toivottu esikoinen.

enkä tiedä kumpaa sukupuolta toivoisin - sama se, koska kumpi vaan ois ihana. Kyseessä on kuitenkin esikoinen... Ainoa syy kysyä sukupuolta olisi nimivalinnan helpottaminen.



Ystävälläni on monta poikaa ja hän on tottunut kasvattamaan poikia. Edellisessä raskaudessa jotkut harmittelivat osaaottava ilme kasvoillaan, kun TAAS on tulossa poika. Mutta ei se sukupuolikaan ole automaattisesti ratkaisevinta: veljet tai siskot voivat olla hyvinkin erilaisia, eikä se johdu vain sukupuolesta!

Kasvakaa aikuisiksi! Minä ainakin rakastaisin kumpaakin yhtä paljon jos vain saisin lapsia. Miettikääpä vielä kerran että miltä siitä tytöstä tai pojasta tuntuu kun hoksaa vanhempana että äiti rakastaakin veljeäni/siskoani enemmän kuin minua. Huvittavaa kun vielä joku sanoi alussa että pitää pitää salassa tunteet ettei sitä huomattaisi että rakastaakin toista lasta enemmän, huh huh =/ Joillakin on vara valita että kumpaa rakastaa enemmän kun taas toiset vain haaveilevat omasta nyytistä!

Niinhän sitä luulisi. Vituttaa nämä jotka tuomitsee muitten tunteet tai kieltää tuntemasta. Nostaa itseään jalustalle ettei ainakaan itse ikinä tekisi ja ajattelisi tietyllä tavalla. Niinhän sitä luulisi, vaan kun tunteitaan ei voi ennalta tietää ja elämä voi yllättää.



Viittaan edelliseen viestiin, jonka kirjoittajalla ei edes ole lapsia

ja mahdollista myös analysoida tilannetta ja keskustella siitä.



Mikä sen sijaan on idioottimaista on vetää omista tunteistaan se johtopäätös että poikalapset nyt yleisesti ottaen ovat äideilleen rakkaampia kuin tyttölapset, kuten ap:n otsikossa väitettiin. Se on paitsi loukkaava väite, myös täysin katteeton. Se että ap ja muutama muukin av:lainen rakastaa poikalastaan enemmän kuin tyttöjään ei ole lähellekään riittävä näyttö siitä että otsikon väite pitäisi paikkansa.

Ja keskimmäinen rakkain, äidin poika.

pidetään enemmän sylissä.



t: 54

että poikavauvoja imetetään pitempään

eri tavoin ja erilaisia riippuen lapsen persoonasta ja ympäristötekijöistä yms ( mihin elämäntilanteeseen lapsi syntyy esim.). Mutta se, että naisella on vahva (ennakko) mielikuva lapsen arvosta tai rakastettavuudesta liittyneenä ensisijaisesti lapsen sukupuoleen, se kertoo minusta että äidillä on jotakin henkisiä, psyykkisiä ongelmia. Siis naisella on jonkin asteinen mielenterveydellinen häiriö. Tämä käsittääkseni on psykiatriankin näkemys asiasta.

kyseessä olisi niinkään äidin ongelma. Minusta ongelma on enemmän yhteiskunnallinen, ja vaikka Suomessa ollaan päästy pitkälle sukupuolten välisessä tasa-arvossa, yhä odottava äiti joutuu tuta piiloasenteet, joita etenkin vanhemmat ihmiset kantavat ja osoittavat. Onko siis kumma jos äiti kokee onnistumisen tunnetta kun ulkopuoliset osoittavat hyväksyntää enemmän poikavauvaa kuin tyttövauvaa kohtaan. Tässäpä elämää Intiassa:



Jumalien kosto

Kolkatalaisen Papia Palin mukaan myös Länsi-Bengalissa jaetaan lapsen synnyttyä karamelleja, mutta vastaanottajina ovat naapurit ja sukulaiset. Varsinaista juhlaa vietetään vasta, kun vauvalla on ikää puoli vuotta ja hän saa ensimmäisen riisiateriansa. Nimen antamiseen kolkatalaiset suhtautuvat delhiläisiä huolettomammin. Nimiehdotuksia on useita, ja lopullisen ratkaisun saa tehdä noppa.



Pojat ovat kautta Intian toivotumpia, mutta muutamissa osavaltiossa, kuten Rajasthanissa ja Punjabissa, syntyvän lapsen sukupuolella voi olla ratkaiseva, jopa kohtalokas merkitys.



Rajasthanissa poikalapsia juhlitaan suureen ääneen. Perheenjäsenet nousevat talon katolle ja paukuttavat kattiloita ja kansia kertoakseen, että perheeseen on syntynyt uusi jäsen. Metelöinnillä kerrotaan, että tulokas on paitsi tullut myös tervetullut - eli poika. Tyttöjä ei tervetulleiksi toivoteta. Tyttölapsen syntymä saatetaan kuitata vastaamalla kysyjälle, että perhe on saanut uuden taakan kannettavakseen. Toisinaan asiasta ei sanota sukulaisille tai naapureille sanaakaan, ja yhtä vähälle huomiolle jää vauvan pian seuraava kuolema.



"Tytön syntymän jumalien julmaksi kostoksi tulkitseva perhe voi nimetä pienokaisen Sorryksi pyytääkseen anteeksi jumalilta, jotka rankaisevat perhettä antamalla riesaksi tyttölapsen", kertoo Lakshmi Dave, 14-vuotias rajasthanilaistyttö, joka itse osallistui viime tammikuussa laajaan tyttösikiöiden abortoinnin ja tyttölasten murhien vastaiseen kampanjaan..



Punjabissa tyttösikiöiden abortoinnit ja vauvojen murhat ovat vääristäneet sukupuolijakauman pahimmin koko Intiassa: Chandigarhin alueella tuhatta miestä kohden on vain 773 naista. Muuan kansalaisjärjestö onkins ryhtynyt toimiin tyttövauvojen syrjintää vastaan luovalla tavalla. Myös Punjabissa poikavauvat toivotetaan tervetulleiksi juhlien ja meteliä pitäen. Kun tyttöjen oikeuksia ajava järjestö saa selville, että vauva on syntynyt, mutta hiljaisuus perheessä säilyy, sen jäsenet menevät kutsumatta vauvan kotiin ja aloittavat meluamisen ja juhlinnan syntyneen tyttölapsen kunniaksi.



Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Olen aina, íhan pikkutytöstä, haaveillut nimenomaan tyttövauvasta, ja olin pakahtua onnesta kun sitten sain ultrassa kuulla, että tyttö on tulossa. Olen myös ollut tosi innoissani tämän tyttövauvani kanssa.

Minä uskon, että minun pitäisi oikeasti saada se oma poikavauva ennenkuin uskoisin edes, että se poikavauva voisi olla yhtä tärkeä kuin se tyttövauva... Minusta on vieläpä jotenkin vähemmän vauva... En osaa selittää.

Käy kyllä sääliksi niitä, joilla esikoinen poika. Mietin aina, että kyllä varmaan harmittaa kun ei tullut tyttöä.

En minä ainakaan mitään poikaa ole koskaan toivonut. Toinen tai kolmas voisi olla poika, mutta olen ihan sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että esikoiseni on tyttö.

Olette niin huvittavia te tyttöjen äidit, jotka puette prinsessojanne hörhelöihin, selitätte että jokainen äiti haluaa tytön ja että poikien maailma on kamala jne. Minulla on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat avuliaita, ystävällisiä, herkkiä, iloisia, positiivisia, reippaita, luotettavia, hauskoja ja sympaattisia. He sattuvat myös olemaan poikia. Jos nyt tulisin raskaaksi ja saisin tietää että odotan tyttöä, en ajattelisi että apua, tytöthän ovat juonittelevia, ilkeitä, kitiseviä, pomottavia selkään puukottajia. Näin ajattelevia äitejä on myös paljon, ikävä kyllä. Lapsi on aina yksilö, eikä sukupuolensa stereotypian ruumiillistuma.

T. Onnellinen Äiti

Mutta molempia rakastan silti ihan yhtä paljon, siinä asiassa ei heitä voi laittaa järjestykseen mitenkään.

Tyttöja salaa toivottiin molemmilla kerroilla ja tyttöjä saatiin. Kovasti rakastan molempia, mutta eri tavalla. En osaa kuvitella itseäni pojan äitinä, mutta varmasti luonto hoitaisi senkin.En osaa kuvitella, että rakastaisin enempi tai vähempi ketään lapsistani, oli sitten tyttö tai poika, mutta jokaiseen lapseen kehittyy omanlainen suhde ja se rakkauskin on jokaista kohtaan erilaista.

- en tiedä kuinka paljon tästä voi olla kysymys ja onko yhtään yleistä. Mutta meidän esikoinen (tyttö) on aivan tavattoman kiihkeä ja lähes "räjähtävä" luonteeltaan. Näin on ollut vauvasta saakka: esim. pään yli puettavat vaatteet saivat lapsen melkein kiipeämään seinille ärsyynnyksestä ja niistä tuli vähitellen luovuttua, kun auvoisinkin tilanne meni sellaisen pikkuasian takia ihan raivoamiseksi. Lähellä pitämistä ja suukottelua sai hetken harrastaa, sitten tytön kärsimättömyys vei jo häneltä fiilikset koko hommaan.

Nyt taas uusi tulokas (poika, pari kk) on äärimmäisen rauhallinen ja vaikka paidan pukemisessa pään yli menisi vähän kauemminkin, hän vain tsekkaa tilannetta suurilla silmillään ja yrittää hymynpoikasta ilmaantuessaan kaula-aukosta. Toki karjahtaakin, kun ruokaa pitää saada tms. mutta yleisesti ottaen ihan eri maata kuin sisarensa.

Aloin miettiä aloitusviestiä tältäkin kannalta, kun eräs vanhempi täti sanoi minulle ihan "yleisenä totuutena" että sellaisiahan ne poikavauvat on, paaaaljon rauhallisempia kuin tytöt. Olin ihmeissäni, en minä mistään tällaisesta ollut tiennyt...

Pointtina siis se, että JOS on paljon rauhallisia poikavauvoja, niin he ikään kuin _antavat_ helpommin hellitellä itseään, ja suhtautuvat asioihin tyyneydellä, jolloin jää enemmän aikaa halailuun ja rauhalliseen kontaktiin - ehkä...? Ähh, en tiedä onko tässä mitään perää. Huomaan vain että tätä vauvaa on huomattavasti helpompi sylitellä ja vaihtaa hymyjä, kun häntä ei jatkuvasti rassaa jokin.

Mutta sitten tyttömme on omana pippurisena itsenään ihan käsittämättömän rakas, ja hänen huomioimisensa on paitsi väistämätöntä myös kokonaisvaltaista. Ehkä kaiken kaikkiaan äidin eri lapsia kohtaan tuntema rakkaus voi olla keskenään hyvinkin erityyppistä? Ei pelkän sukupuolen perusteella määräytyvää?

just luin uusimmasta mama-lehdestä ruotsalaisesta kolmen tytön äidistä, joka kertoi kaipaavansa poikaa.

Ja on täysin hedelmätöntä verrata kahta näin kaukaista kulttuuria toisiinsa. Ihan vaan näin kulttuurintutkijana pisti silmään. Sukupuolittamisesta suomalaisessa kulttuurissa voidaan keskustella paljonkin, mutta vertauskohdat kannattaa hakea vähän lähempää.



Tuli mieleen tuosta kommentista, että tyttöjen vanhemmat pitävät poikien maailmaa yksioikoisena autolandiana, että kokemusta löytyy. Erään tytön vanhempien kanssa kerran keskusteltiin sunnilleen samanikäisten lastemme eroista, ja tytön isä sanoi mulle vähän säälivään sävyyn, että niin, teillä kaikki leikit on varmaan autoja ja sotimista. Mä olin aika hämmästynyt, että ei todellakaan ole. Meidän autohullu poikamme leikkii myös nukkekodilla (joka on ihan häntä varten hommattu), piirtelee, tanssii ja laulaa pikkuveljensä kanssa, halii ja kertoo naama loistaen, että rakastaa meitä kaikkia hirveästi. Ei poikuus merkitse automaattisesti tietynlaista persoonaa tarkasti rajattuine kiinnostuksenkohteineen, niin kuin ei tyttöyskään.

taas olen onnesta pakahtua, kun meillä on kaksi tyttöä. Emme enää tee lapsia. Kamalinta olisi saada tähän perheeseen vielä poika ja oikein poikamainen sellainen. Varmaan lapsi olisi yhtä rakas jos syntyisi, mutta niin vähän haluamme poikaa, että emme enää edes yritä lasta. Olen aina haaveillut vain ja ainoastaan tytöistä.

Tai en oikeastaan edes haaveillut. Minulle oli aina aivan itsestään selvää, että saan kaksi tyttöä, jos lapsia saan. No, onneksi luonto päätti toisin ja kuopus onkin poika. Ihana suloinen päätön pieni poijannappula. En tiedä, onko tuo kovin poikamainen poika (mikä se sitten onkaan). Aluksi pelkäsin, etten uskalla rakastaa lasta tarpeeksi, mutta jo palattuamme kotiin synnäriltä, huomasin, että pelkäänkin, etten osaa rakastaa esikoista tarpeeksi. Kai se oli sitä alkuhuumaa.

Vauva oli sen ihan alkuajan vauva-ajastaan se suojeltava ja olin kuin leijonanemo. Mutta sittemmin tilanne tasottui. En millään muotoa voisi väittää, että rakastaisin poikaani enemmän tai vähemmän kuin tyttöä. Molemmat ihania lutusia rakkaita.

Minä väittäisin ap:n tapauksessa, että kyse on siitä nuorimman "suojelusta". Pienin on erikoistapaus. Toivon näin.

Pojista on tietty käsitys ja siitä mitä poikuuteen liittyy tai pitäisi liittyä.



Eikös se Levi-Strauss´kin sanonut, että myytit ajattelevat meissä ja että ihminen tarkastelee maailmaa dikotomioiden kautta. Ihminen rakentaa käsityksensä maailmasta ja ihmisistä erojen ja vastakohtien varaan.

Olen aina, íhan pikkutytöstä, haaveillut nimenomaan tyttövauvasta, ja olin pakahtua onnesta kun sitten sain ultrassa kuulla, että tyttö on tulossa. Olen myös ollut tosi innoissani tämän tyttövauvani kanssa.

Minä uskon, että minun pitäisi oikeasti saada se oma poikavauva ennenkuin uskoisin edes, että se poikavauva voisi olla yhtä tärkeä kuin se tyttövauva... Minusta on vieläpä jotenkin vähemmän vauva... En osaa selittää.

Käy kyllä sääliksi niitä, joilla esikoinen poika. Mietin aina, että kyllä varmaan harmittaa kun ei tullut tyttöä.

En minä ainakaan mitään poikaa ole koskaan toivonut. Toinen tai kolmas voisi olla poika, mutta olen ihan sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että esikoiseni on tyttö.

Olette niin huvittavia te tyttöjen äidit, jotka puette prinsessojanne hörhelöihin, selitätte että jokainen äiti haluaa tytön ja että poikien maailma on kamala jne. Minulla on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat avuliaita, ystävällisiä, herkkiä, iloisia, positiivisia, reippaita, luotettavia, hauskoja ja sympaattisia. He sattuvat myös olemaan poikia. Jos nyt tulisin raskaaksi ja saisin tietää että odotan tyttöä, en ajattelisi että apua, tytöthän ovat juonittelevia, ilkeitä, kitiseviä, pomottavia selkään puukottajia. Näin ajattelevia äitejä on myös paljon, ikävä kyllä. Lapsi on aina yksilö, eikä sukupuolensa stereotypian ruumiillistuma.

T. Onnellinen Äiti

antaa tytön äitin olla onnellinen tytöstään. Vauvahan hänen lapsensa vielä on. Jonain kauniina päivänä hän ehkä saa toisen lapsen ja vieläpä pojan ja huomaa, ettei se olekaan niin "kamalaa" tai outoa. Minä oletin aina, että minulla ei tule olemaan kuin tyttöjä, se vain tuntui sitlä. Kun sain pojan, huomasin, ettei se pojalle äitinä oleminen nyt niin erilaista ole kuin tytölle. Ihania lapsia molemmat.

t.

prinsessahörhelön ja lohikäärmeen äiti