Poikavauvat äideille rakkaimpia

Provosoiva otsikko mutta onko se näin? Kaveri väitti näin jo aikapäiviä sitten mutta pidin häntä sovinistina ääliönä ja ihmettelin, miten joku voi puhua noin. Hän puhui että avomies on niin rakas ja hän näkee pienessä pojassaan oman miehensä lapsena. Minulla oli kaksi pientä tyttöä jotka olivat ja ovat niin rakkaita etten uskonut yhtään vauvaa voivan rakastaa yhtä paljon. Kolmatta odottaessa olin huolissaan että josko koskaan häneen rakastun. Kolmas oli poika ja alkuun olin aivan että mikä tämä on ja ihan tarkoituksella vähättelin sukupuolen merkitystä, kun niin monet sitä hehkuttivat että kahden tytön jälkeen saatiin poika. Tietoisestikin päätin etten rakasta poikaa sen enempää kuin tyttöjä, koska äitimme rakasti veljeäni enemmän kuin meitä kolmea tyttöä. Veli oli aina mammanpoika ja on nyt aikuisenakin se, jota äiti paapoo ja jonka menestyksellä äiti ylpeilee.



Miksi kuitenkin poikavauva onkin ollut jotain extraa minulle aivan spesiaali. Olen niin myyty että voisin aamusta iltaan suukotella vauvaa. Hän on niin rakas pikkuotus että tunnen kuolevani tähän rakkauden määrään. Tytöt ovat äärettömän rakkaita mutta häpeän tunnustaa että tämä kolmas tuntuu kaikkein rakkaimmalta. Johtuuko se vauvan sukupuolesta vai siitä että hän on vielä vauva? Muuttuuko tunne neutraalimmaksi kun vauva kasvaa? En tietenkään myönnä tätä ääneen ja olen päättänyt pitää tunteeni piilossa, jos tulevaisuudessakin poika tuntuu rakkaammalta kuin tytöt. Tasa-arvoinen kohtelu kunniaan! Onko kellekään tuttuja nämä ajatukset? Tämä jos mikä on varmasti tabu aihe.

Osittain oletan tämän tunteeni johtuvan siitä ihmeestä, että lapsi kaikkien vaiheiden jälkeen syntyi hengissä ja terveenä. Mutta poika on myös kuin ilmetty minä (!) lapsena...

että veljeni on hänen silmäteränsä ja lellikkinsä. Okei, rakastaa hän minuakin, mutta veljellä on erityisasema hänen silmissään... En ole siitä katkera, näin se on. Minä taas olen isän tyttö.



Itselläni on kaksi poikaa ja nuorempi on kyllä aivan ehdoton lellikkini. Täydellinen mammanpoika, jota pussailisin aamusta aamuun :)



Kai se on sitä, että nuorin on silmäterä, oli vanhemmat lapset sitten tyttöjä tai poikia.

ja kun synnytin poika lapseni ajattelin voi passska. Nyt tää pieni mies on minulle kyllä rakkaampi, kun toi esikois tyttö.



Mies taas tykkää selvästi enemmän tytöstä.



Saas nähä miten käy, kun lapset kasvavat

Voitko muka oikeasti noin selvästi laittaa lapsesi järjestykseen?? Olen todella surullinen esikoisesi puolesta. :(

ja mulle kolmonen on tällä hetkellä omalla tavallaan kaikkein rakkain. Just siksi että on vauva. Olen kaikkia rakastanut vauvana niin että ihan itketti, ja toki rakastan isoja lapsiani edelleen hurjasti, sekä poikaa että tyttöä. Enkä itse ole rehellisesti huomannut mitään muuta eroa kuin sen että vauvaa rakastaa vähän eri tavalla koska hän on, niin no, hän on vauva... ja vauvat on ihania ja niistä kasvaa ihania isoja lapsia.

Ja vaikka oltiin tyttöä toivottu kovasti, kummasti vaan näkökanta muuttui lähes sovinistiseksi! :O Olin ihan järkyttynyt jälkikäteen kun tajusin kuinka rumasti olin esim. ajatellut puiston tyttövauvoista, nämä eivät nääs osanneet edes seisoa siinä iässä kun meidän poika jo käveli ilman tukea ja kiipeili. Kerran jouduin sitten väittelyyn 2+ palstalla kun joku tytön äiti väitti että aikaisin liikkumaan oppineet eivät tajua itse edes kävelevänsä ja kolauttelevat itseään...turha kai sanoa, mutta suutuin kamalasti koska tähänkään mennessä poika ei ole kaatunut "kunnolla" kun osaa ottaa käsillä vastaan jne. ja aloin sitten haukkumaan tyttöjä. Puhisin miehelle koko loppuillan raivoissani kunnes mies käski minua vähän miettimään. Nolotti. Aivan hirveästi. :(

Mutta en mä ainakaan kuvittele rakastuvani lapsen sukupuoleen. Näen pojissani sekä omia että mieheni piirteitä, hyvässä ja huonossa. Seuraavaksi lapseksi haluaisin tytön. En sillä, että tyttö olisi parempi tai pojat huonompia tai vähemmän rakkaita lapsia, vaan koska olisi kiva kokea sekä tyttö- että poikalapsen äitiys. Jos kolmas lapsenikin on poika, ei siinä mitään. Varmasti rakastan häntä kuten muitakin.



Omassa lapsuudenperheessäni olen kokenut, että meitä lapsia on arvostettu yksilöinä. Mulla oli tietty erityisasema äidin sydämessä, koska olin ainoa tyttö. Toisaalta iltatähtenä syntynyt pikkuveljeni on aina ollut perheen hemmoteltu "vauva". Esikoinen taas on äidille erityinen, koska esikoisen kanssa on koettu äitiyden ensiaskeleet. Ei äidin tarvitse rakastaa kaikkia lapsiaan _täsmälleen samalla tavalla_, kunhan arvostaa lapsiaan omina itsenään!

Muistan ikuisesti anopin kommentin kun odotin ekaa; Ei noin hentoinen nainen voi millään poikaa synnyttää(vakavalla naamalla, anoppi ei harrasta huumoria). Joten olin maailman ylpein kun sain pojan ja kaikki meni aivan nappiin muutenkin. Poika on isänsä näköinen, mutta sillä on paljon mun ominaisuuksia ja meillä on kyllä aivan spesiaali suhde ja oma huumori ja omat juttumme. Puolentoista vuoden päästä syntyi maailman kaunein tyttövauva. Vauva-aika oli vaikeaa(koliikki) mutta olen tytön syntymästä asti ollut sitä mieltä että mitään ihanampaa ei voi naiselle suoda kuin tyttövauvan. Saa pukea, laittaa ja palluttaa, kammata tukkaa ja laittaa pinnejä, ja meillä on aina aivan ihania hetkiä tyttöni kanssa joka on tosi sosiaalinen ja reipas, häntä ei voi kuin katsoa ja ihailla, olisinpa itse ollut pienenä tollanen. Eli loppu päätelmä: Molemmat lapset maailman ihanimpia, ei voi erottaa kumpi on rakkaampi.

Nainen tietää kuinka vahva nainen/tyttö on, joten vaatii tytöltä enemmän kuin pojalta. Tyyliin kyllä reippaat tytöt nyt pärjäävät. Miehet ajattelevat taas täysin päin vastoin, että reippaat ja vahvat pojat aina pärjäävät, mutta tytön kyyneleet saavat miehet tolaltaan. Miehet sitten tekevät mitä tahansa, jotta heidän tyttönsä ei kärsisi eli paapovat ja lellivät tyttäriään.

Olen aina, íhan pikkutytöstä, haaveillut nimenomaan tyttövauvasta, ja olin pakahtua onnesta kun sitten sain ultrassa kuulla, että tyttö on tulossa. Olen myös ollut tosi innoissani tämän tyttövauvani kanssa.

Minä uskon, että minun pitäisi oikeasti saada se oma poikavauva ennenkuin uskoisin edes, että se poikavauva voisi olla yhtä tärkeä kuin se tyttövauva... Minusta on vieläpä jotenkin vähemmän vauva... En osaa selittää.

Käy kyllä sääliksi niitä, joilla esikoinen poika. Mietin aina, että kyllä varmaan harmittaa kun ei tullut tyttöä.

En minä ainakaan mitään poikaa ole koskaan toivonut. Toinen tai kolmas voisi olla poika, mutta olen ihan sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että esikoiseni on tyttö.

Kyse on sukupuolten välisistä tunnetiloista toisiaan kohtaan, ei eriarvoisesta rakkaudesta.

Tästähän syntyy keskustelua. Hyviä ajatuksia

ap

mutta niin se luonto on vain toiminut että kun poika sitten syntyi niin kyllä mä sitä rakastan ihan yhtä paljon.



Sukupuolen merkitys on ylipäänsä ollut pienempi kuin etukäteen kuvittelin, kummallakin kerralla. Näkeehän niissä tyttömäisiä ja poikamaisia piirteitä, mutta eivät ne ole niin yksioikoisia.

Eli mulla on myös kaks tyttöä ja poika-vauva. Koen rakastavani tätä vauvaa erilailla kun tyttöjä, mutta uskon sen johtuvan ennenkaikkea siitä että nyt uskaltaa tän kolmosen kanssa ottaa kaikkein rauhallisimmin eikä sressaa joka asiasta, joten jaksaa sitten paremmin keskittyä itse vauvaan. Sitten on se alkuhuuma joka liittyy aina rakastumiseen, ja kun toiseen tutustuu niin se rakkaus muuttuu "arkisemmaks" eikä ole enää koko aikaa sellasta sydäntä pakahduttavaa.

Sitten on vielä se että jos tämä onkin se viimeinen vauva, itselläni en toivo näin olevan mutta eihän sitä koskaan tiedä. Aikaisemmin en ole ajatellutkaan että vauvoja ei tulisikaan enenpää, siis että kolme on ollut ehdoton minimi.

Tytöissä, varsinkin esikoisessa näen myös itseni kun poika taas on kovasti isänsä näköinen.

Mutta kaikki lapset on minulle siis yhtä rakkaita, eri tavoilla vain.

Kun poikaa odotin (tiesin siis että poika tulossa) en osannut kuvitella itseäni lainkaan pojan äitinä. Nyt huomaan välillä että tosiaan poika on "rakkaampi" ja olen miettinyt mistä johtuu. Miesten ja poikien maailma tuntuu välillä kamalan aggressiiviselta ja vieraalta ja pelkään aikaa kun pitää päästää äitin pieni poika sinne, tytöille jotenkin osaan opettaa naisen elämää? ;)

Jollain tavalla toivoin kakkosestakin tyttöä. Kaveria esikoiselle. Toinen lapsi olikin poika. Olin aina kuvitellut, että tyttö on läheisempi äidille. Osoittaa rakkautta enemmän, kuin autoista kiinnostunut poika (suppea ajatusmaailma tiedän).

Kuinka sitä onkaan väärässä...pikkuinen poikani on aivan yhtä rakastava, hellyttävä ja suloinen, kuin tyttöni. Sitäpaitsi vaikka lapseni ovat eri sukupuolta, he leikkivät yhdessä...ja kummallakin on myös tietysti omat kaverinsa.

Nyt kun kuuntelee tuttujen juttuja (tyttöjen äitien), kuinka pojat vaan leikkii autolla ja tytöt on monipuolisempia..kuinka väärässä ovatkaan. Ei sitä tiedä, ennenkuin on itse poikalapsen äiti. Tytöt ja pojat on aivan yhtä ihania ja rakkaita!

Mutta 13 sanoi juuri ne asiat, joita ajattelin. Muutenkin minun tilanteeni on tasan sama, pikkuveljiä itselläni on kyllä kaksi.

Mutta en mä ainakaan kuvittele rakastuvani lapsen sukupuoleen. Näen pojissani sekä omia että mieheni piirteitä, hyvässä ja huonossa. Seuraavaksi lapseksi haluaisin tytön. En sillä, että tyttö olisi parempi tai pojat huonompia tai vähemmän rakkaita lapsia, vaan koska olisi kiva kokea sekä tyttö- että poikalapsen äitiys. Jos kolmas lapsenikin on poika, ei siinä mitään. Varmasti rakastan häntä kuten muitakin.

Omassa lapsuudenperheessäni olen kokenut, että meitä lapsia on arvostettu yksilöinä. Mulla oli tietty erityisasema äidin sydämessä, koska olin ainoa tyttö. Toisaalta iltatähtenä syntynyt pikkuveljeni on aina ollut perheen hemmoteltu "vauva". Esikoinen taas on äidille erityinen, koska esikoisen kanssa on koettu äitiyden ensiaskeleet. Ei äidin tarvitse rakastaa kaikkia lapsiaan _täsmälleen samalla tavalla_, kunhan arvostaa lapsiaan omina itsenään!

ja mun mielestä tollanen tunne johtuu ihan siitä vauvasta ei siitä kumpaa sukupuolta on. Mulla nimittäin oli etenkin silloin kuopuksen vauva aikana sellainen olo että rakastaisin sitä enemmän kuin esikoista. Ja edelleen kun hän on 2 vuotias niin välillä huomaan pussailevani häntä useammin kuin esikkoa ja siihen olen nyt tietoisesti yrittänyt muutosta. Eli sukupuolella ei mitään merkitystä vaan sillä että se tuorein perheenlisäys on vaan niin ihana.

itselläni taas esikoinen (poika) on aina tuntunut läheisemmälle kuin kuopus (tyttö), vaikka kuinka yrittäisin tuntea samanlaista läheisyyttä kumpaankin. Olen imettänyt kumpaakin yhtä pitkään jne., mutta sidos poikaan on jostain syystä paljon vahvempi.

[

i]ja mun mielestä tollanen tunne johtuu ihan siitä vauvasta ei siitä kumpaa sukupuolta on. Mulla nimittäin oli etenkin silloin kuopuksen vauva aikana sellainen olo että rakastaisin sitä enemmän kuin esikoista. Ja edelleen kun hän on 2 vuotias niin välillä huomaan pussailevani häntä useammin kuin esikkoa ja siihen olen nyt tietoisesti yrittänyt muutosta. Eli sukupuolella ei mitään merkitystä vaan sillä että se tuorein perheenlisäys on vaan niin ihana.

[/quote]