Mitkä asiat ovat nykyään nomaaleja, joiden ennen katsottiin olevan jotenkin huonoja?

Ihmiset ottaa itsestään kuvia vähissä vaatteissa ja ilman, sitten niitä näytellään kaikille, koko maailmalle keräten kehuja ja jos tulee muuta kun kehuja niin pahoitetaan mieli.

Ennen oltaisiin pidetty kylähulluna narsistina.

Kuka oikeasti haluaa monen yhtäaikaista tapailua. Örp 🤢🤮

Ihan joku 15v sitten oli itsestään selvää, että sukulaislapsia hoidettiin silloin tällöin tai omia kummilapsia. Ei siis välttämättä mitään viikoittaista apua, mutta siis periaatteena oli ihan, että vanhempia haluttiin nimenomaan auttaa ja antaa heillä yhteistä aikaa.

Tämä on muuttunut tosi paljon ja mielestäni korona-aika oli lopullinen sysäys tälle. Sanoin myös tuntuu, että nykyisovanhemmat ovat huonommassa kunnossa ja ihan sekin tulee monilla esteeksi auttaa.

Yleisesti voi sanoa, että ennen hyvinä pidettyjä käytöstapoja ja moraaliperiaatteita on nykyään sosiaalisesti hyväksytympää rikkoa. Individualismi? Ainakin ihmisten itsekkäät tarpeet korostuvat ajassamme.

Tästä on hyvä esimerkki nämä ihmiset, jotka lehdissä avautuvat siitä kuinka oma, hyväksi koettu parisuhde ei riitä, vaan halutaan avoin suhde sek*iseikkailuja varten, vaikka kumppani olisi tästä eri mieltä. Jotkut julkisuuden henkilötkin näin ovat kertoneet.

Toinen hyvä esimerkki moraalisesta rappiotilasta on sek*ityön tuuttaaminen ja normalisointi joka lehdessä. Toki ilmiöistä saa kertoa ja itsensä myyminen on jokaisen oma asia, mutta näissä jutuissa korostuu näkökulman yksipuolisuus. Sukupuolitaudit ovat räjähtäneet käsiin ja yksi syy siihen on varmasti tämä yltiösek*ipositiivisuus.

Hillitön huo.raa.mi.nen.

Roiman ylipainon ihannointi.

Nykyään kun koulutustaso on tasaisesti noussut, niin monet koulutetut vanhemmat kokevat että opettaja olisi ikään kuin heidän lapsensa palvelija. Vanhemmat kokevat että he olisivat ikään kuin asiakkaita, eivät tunnusta opettajan auktoriteettia eivätkä opettajatkaan enää usein sitä itse hehkuta samaan tapaan kuin ennen. Ennen vanhemmat olivat aivan korvat punaisina ja nöyrinä, jos opettaja soitti. Se oli häpeä.

Ennen vanhemmat olivat opettajan palvelijoita, niin kuin tiimi jota opettaja johti.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ottaa itsestään kuvia vähissä vaatteissa ja ilman, sitten niitä näytellään kaikille, koko maailmalle keräten kehuja ja jos tulee muuta kun kehuja niin pahoitetaan mieli.

Ennen oltaisiin pidetty kylähulluna narsistina.

Tämä! Sitten nykyään narsismiksi kutsutaan pahuutta ja kusipäisyyttä, ne eivät ole narsismia, ja sitä oikeaa varsinaista narsismia mistä kirjoitat, ei enää pidetä narsismina.

Täydellinen kulttuurinen silmänkääntötemppu.

Vierailija kirjoitti:

Tatuoinnit

Ennen lähinnä ainoastaan rikollisilla ja merimiehillä. Nykyään teinityöilläkin.

Ennen pidettiin kaikenlaista metelöintiä, möykkäämistä ja naapureiden häiriköimistä kerrostaloissa paheksuttavana ja nolona juttuna. Nykyään on ihan normi, että pleikkajonnet, vuorokausirytmittömät ja ties mitkä metelöivät kellon ympäri, koska minäminä ja muusta ei väliä kuin minusta ja mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Lihavuutta pidetään normaalina ja siitä yritetään poistaa kaikkea häpeää, enää ihmisellä ei ole viimeistäkään kannustinta olla syömättä itseään valaaksi. Häpeä on monessa asiassa hyvä juttu ja positiivinen yhteisöllinen asioiden säätömekanismi. Nykyään pyritään siihen, että mikään käytös ei olisi enää häpeällistä ja kaikki saisivat toteuttaa itseään jopa omaksi tappiokseen ihan rajoituksetta.

Ennen lihavuus kyllä oli vaurauden merkki eikä siis häpeällistä. Sen saavuttaminen vain ei ollut kaikille mahdollista.

Lapset olivat ennen hyvinkäyttäutyviä ja niillä oli rajat. Osasivat kyläillessä käytöstavat. Nykyään lapset ovat rajattomia ja eivät osaa yhtään mitään eikä heiltä vaadita yhtään mitään. Vanhemmat ovat lastensa palvelijoita.

Vierailija kirjoitti:

Ennen pidettiin paheksuttavana räikeää omaneduntavoittelua muista piittaamatta, nykyään tämä tuntuu olevan ihan normaalia, jopa toivottavaa ja ihailtavaakin.

Mites ne suuret ikäluokat, jotka hankkivat itselleen kaiken edun ja ovat jättäneet huonon maapallon heidän jälkeisille sukupolville? 

Vierailija kirjoitti:

Ihan joku 15v sitten oli itsestään selvää, että sukulaislapsia hoidettiin silloin tällöin tai omia kummilapsia. Ei siis välttämättä mitään viikoittaista apua, mutta siis periaatteena oli ihan, että vanhempia haluttiin nimenomaan auttaa ja antaa heillä yhteistä aikaa.

Tämä on muuttunut tosi paljon ja mielestäni korona-aika oli lopullinen sysäys tälle. Sanoin myös tuntuu, että nykyisovanhemmat ovat huonommassa kunnossa ja ihan sekin tulee monilla esteeksi auttaa.

Naiset on alkaneet ajattelemaan itseään samalla tavalla kuin miehet, joten yhteisöllisyys on kadonnut. 

Muistan kun Beatles yhtye esiintyi 60 luvulla silloisessa pienen pienessä mustavalko televisiossamme kauhistui isäni esiintyjien ulkonäöstä.

- Ne on ihan apinannäköisiä ja tukkakin on korville asti!

- Kattokaa niitten tukkaa pojat!

Me pojat 12 ja 10v teryleenihousuissamme ja nailonpaidoissamme

nauroimme isän kauhistelulle.

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Beatles

Burcassa kulkeminen julkisella paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on normaalia ajatella että "teen kuten minulle on parasta, aiheutti se sitten muille mitä tahansa".  Aiemmin tällaista pidettiin itsekkyytenä.

Yleensä tähän yhdistetään väite "Kun minun on hyvä olla, on muillakin lähelläni hyvä olla" joka on ihan absurdia.

Vielä parikymmentä vuotta sitten lapsilla oli omat juttunsa, teineillä omansa ja pikkulapsilla omansa. Nykyään nämä kaikki kolme ikäryhmää seuraavat niitä teinien/nuorten aikuisten juttuja painajaisista, hämmennyksestä (väkivaltaiset sarjat, pelit ja musiikki) ja leikkimisen häiriintymisestä (kireät, kömpelöt vaatteet) huolimatta.

Itse pian kolmekymppisenä fossiilina ihmettelen mitä ihmeen sisältöä kuusivuotias oikein saa elämäänsä Squid Gamesta, yhdeksänvuotias GTA:n pelaamisesta tai 11-vuotias herutusvideoiden kuvaamisesta someen. Osaako viisivuotias oikeasti nähdä itseään trendikkäänä katsellessaan peilistä nuorisomuodin mukaan pukeutunutta kuvajaistaan? 

Itse en edelleenkään edes tiedä, mikä oli "se juttu" teinien tai edes ala-asteen yläpäässä olevien keskuudessa esim. vuonna 2002 kun olin 7. Fanitin iloisena Nalle Puhia ja kissoja ja pukeuduin värikkäisiin kukkamekkoihin tai mukaviin trikoohousuihin ja paitoihin, joissa oli kivoja kukka- ja eläinkuvioita. Lempimusiikkiani oli lastenlaulut ja esikuvani lempeä, viisas opettajani. En samaistunut millään tasolla itseäni kaksi-kolme kertaa vanhempiin ihmisiin, en kiinnittänyt nuoriin mitään huomiota.

En ymmärrä mitä nykyajan pikkuiset niissä teineissä näkee. Jopa tylsempää porukkaa kuin minun lapsuuteni teinit.

Minusta selvimpänä erona on se että nykyisin lähes kaikki sukupuolielämän perversiot ovat hyväksyttyjä ja niitä jopa tuputetaan. Poikkeuksena on vielä kanssakäyminen alaikäisten kanssa, kaikki muu on sallittua ja toivottua.

Vierailija kirjoitti:

Minusta selvimpänä erona on se että nykyisin lähes kaikki sukupuolielämän perversiot ovat hyväksyttyjä ja niitä jopa tuputetaan. Poikkeuksena on vielä kanssakäyminen alaikäisten kanssa, kaikki muu on sallittua ja toivottua.

On hyvin pitkälti näkemysasia, mitä kukin pitää perversiona.  Näistä asioista ei ole ehdottomia totuuksia.

Velaksi eläminen ja kalliilla asioilla pröystäily.