Puolisoni tienaa 5000e/kk ja jäämme alle perustoimeentulon
Olemme viisilapsinen perhe. Molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja (yliopisto). Puolisoni bruttotulot on noin 5000e/kk, itse olen nyt työmarkkinatuella, joka on kuukaudessa bruttona 800 euroa + lapsikorotukset 285,10 euroa. Nettona meille jää käteen noin 3800 euroa. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään täysimääräisenä työmarkkinatuesta eli en oikeasti saa sitä ollenkaan. Lisäksi saamme lapsilisää 679e/kk. Nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa.
Kun laitan tulomme ja menomme toimeentulotuen laskuriin, jäämme alle perustoimeentulon. Nyt on korot korkealla, sähkö kallista, työmatkakulut kalliita jne, mutta suurin ongelma on se, että lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa! Tämä ei siis sisällä asumista, lääkkeitä tai muitakaan erityisempiä kuluja. Perusmenot kahdelle aikuiselle vanhemmalle ja viidelle lapselle ovat siis yhteensä NETTONA 2781,08 euroa. Tuohon päälle sitten asumiskulut (omistusasunnossa asuntolainan korot, sähköt, vedet, jätekeräys, vakuutukset, kiinteistövero jne),työmatkakulut, terveyskulut ym. Perustoimeentulotuen laskuri sanoi, että olisimme oikeutettuja tt-tukeen. Kun työmarkkinatuen lapsikorotus poistetaan, jäämme yhä alemmas, jos en työllisty ennen sitä.
Emme nosta toimeentulotukea, emmekä aiokaan, sillä tulemme toimeen ihan ok. Toki säästämme sähköstä niin paljon kuin mahdollista, ostamme vaatteet kirpputorilta, emmekä käytännössä käy koskaan missään - meillä on kuitenkin perusasiat kunnossa. MUTTA: ottaahan se päähän kun samankokoinen perhe, joka ei ole ehkä koskaan tehnyt yhtään mitään saa ENEMMÄN rahaa kuukaudessa kuin me, ja puoliso tekee kuitenkin vaativaa työtä ja pitkiä päiviä. Toinen samankokoinen perhe voi ottaa rennosti - eikä tarvitse edes sähköstä säästellä sillä tt-tuen asiakkaana sähkölaskulla ei ole väliä, koska saat aina kuitenkin saman verran lisää tukea suoraan nettona tilillesi.
Mielestäni toimeentulotuen perusosat ovat aivan liian suuret, etenkin lasten osalta ja toisaalta lapsilisät liian matalat, jos vertaa noihin toimeentulotuen laskelmiin lapsen perusmenoista. Vain toimeentulotukeen puuttumalla ja sitä monilapsisilta perheiltä reilusti leikkaamalla voimme tehdä työnteon kannattavaksi myös suuremmille lapsiperheille. Nythän on niin että kouluttautumattomien, työttömien, vähävaraisten on helpompi jäädä kotiin tienaamaan lapsilla toimeentulotuen nimissä kun taas korkeammin kouluttautuneet työssäkäyvät joutuvat laskemaan moneenko lapseen on varaa.
Kommentit (969)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tulot samaa luokkaa ja ei niillä toimeentulotukea saa, tosiaan lasketaan verottomasta tulosta se tuki. Meillä myös 5lasta täällä.
Sitten varmaankin asutte vuokralla ja saatte asumistukea tai teillä on lainaton omistusasunto? Työmatkakulut ovat ehkä pienemmät? Tai jotain muuta eroa. Ison osan tällä hetkellä tekee myös se, että asuntolainan korot on 1000e luokkaa kuukaudessa ja ne katsotaan menoiksi toimeentulotuessa.
En ymmärrä miksi ihmiset loukkaantuvat aloituksestani. Kaikki sympatiani ovat pienituloisten työssäkäyvien puolella. Ei puolisonikaan ole aina tienannut noin paljon. Työnteon pitäisi olla kannattavaa kaikissa tilanteissa.
Ap
Tuota ei usko vanha Erkkikään, että tt asiakkaalle maksettaisiin 1000€ asuntolainan korot. Älä valehtele. Miten ihmeessä perhe, joka on tt asiakas, saisi yhtään mistään pankista asuntolainaa ja pankkikin luottaisi, että kyllä Kela korot maksaa, pyh
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Jos niitä lapsia ei ole varaa itse elättää, ei niitä kuulu tehdä. Ne kupeitten hedelmät kuuluu itse rahoittaa. Ei se ole kenenkään muu tehtävä. Ihan liikaa tuetaan muutenkin lapsiperheitä. Ei lapsista kuuluisi maksaa mitään.
Tulevaisuuden veronmaksajia tarvitaan maksamaan ja hoitamaan sinutkin, kun olet vanha.
Tukiloisten lapset eivät ikinä mene työelämään, joten veronmaksajia ei heistä tule.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todellisuudesta vieraantunut henkilö, jos kuvittelee ihmisten jäävän kotiin puskemaan lapsia kuin liukuhihnalta, että saisi nostaa tukia.
Voi kuule, taidat itse olla vieraantunut todellisuudesta, jos tämä tulee sinulle yllätyksenä. Viime vuosina on ollut paljon juttuja näistä suurperheiden äideistä, jotka eivät ole tehneet päivääkään töitä. Ovat lisääntyneet ja nostavat kaikki mahdolliset tuet. Eivät aio työllistyä koskaan, koska eivät ikinä tulisi saamaan työstä yhtä suurta korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen lapsimäärä on oma valinta ja oma vastuu. En siis ymmärrä mitä kitiset.
Ennen multipoikimista kannattais kaikkien laskea onko siihen varaa.Mä laskin että pystyn elättämään vain yhden lapsen, niinpä meille ei enempää tullut.
No tämä. Joku vastuu pitää yksilölläkin olla omista valinnoista. Ellei sitten saanut viitosia kerralla heti ekasta raskaudesta, niin ei heru sympatiaa. Ja minä oon sentään vasemmistolainen.
Olet oikeassa.
White trash-perheet tienaa lapsillaan.
Ei ole oikein se.
On hyvin harvinaista että henkilö joka jää tuloissa normien alapuolelle kirjoittaa että toimeentulotukea on leikattava .ajattelematta että se työttömyys saattaa iskeä ja sitten ei ole enään mitään mahdollisuutta selvitä arjesta ja kun niitä töitä ei oikeasti edes ole kaikille.aloittaja on kirjoitellut ennenkin tälle palstalle kirjoitustavasta päätellen.sanon mielipiteeni että en usko aloittajaa .sitten vielä :kaikki eivät saa toimeentulotukea siihen on kriteerit.
Vierailija kirjoitti:
Menenkin toivottavasti pian, mutta sama tilanne on jos molemmat vanhemmat ovat töissä mutta nettotulot jäävät samansuuruisiksi kuin meillä (esimerkiksi jos molemmat tienaavat bruttona noin 3000e/kk: se on nettona molemmilla noin 2200e --> yhteensä 4400 euroa). Monilapsisissa perheissä työnteko ei ole kovin kannattavaa.
Ap
Progressiivinen verotus ei kannusta palkansaajaa tekemään töitä. Samaan aikaan juristit, lääkärit, some-sankarit, jne. voivat ansaita 8% verotuksella 150 000 euroon asti.
Suomen verotusjärjestelmä on liian monimutkainen. Miksei verotus ole tasapuolinen kaikille? Hmm, eduskunnassa on yliedustteituna tiettyjä ammattikuntia jotka osaavat pitää kiinni saavutetuista eduistaan. Kannattaa jättää äänestämättä juristeja tai lääkäreitä seuraavissa vaaleissa jos tähän halutaan muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Useat työssäkäyvät pienipalkkaisia ovat oikeutettuja asumistukeen ja myös mahdollisesti toimeentulotukeen jos kriteerit täyttyvät.
Miksiköhän juuri ne suuret lapset aiheuttavat ongelmia, osaatko sanoa? Itse olen pienikokoista sukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Voitte kokeilla hakea, niin näet miten se oikeasti menee ja keskustellaan sitten uudestaan.
Kun itse olin juuri perheellinen, puolison tulojen takia ei moni saanut työmarkkinatukea ollenkaan.
Lisään tähän mainioon kommenttiin sivusta, että minäkin elin sen ajan, ettei saanut ansiosidonnaisen jälkeen yhtään mitään työttömyyskorvausta Kelasta, koska olin naimisissa ja asuimme yhdessä. Tein tietenkin työnvälitysfirmojen kautta pätkätöitä. Liitosta ilmoitettiin, että kohta on aika kasassa, että saisin ansiosidonnaista. Piti muistaakseni olla vuosi tai kaksi töissä, että sitä sai. Minulla jäi uupumaan 5 pv. Hain hulluna töitä joka paikasta ja soittelin työnantajille, mutta yt:t menossa tai firma kohta konkassa. Lopulta onneksi tärppäs, mutta ei ollut mieltä ylentävää, että mies kaikkien kulujen lisäksi joutui elättämään minutkin. Avoliitossa puolison elatusvelvollisuutta ei ole, ihan tiedoksi vaan.
Miettikää, että näille samoille suurperheille, jotka nostaa tukia jo yli 4000e kuussa, kerätään vielä joululahjat ilmaiseksi jossain joulupuukeräyksissä. Nämä lapset saa lahjoja paljon enemmän kuin työssäkäyvissä perheissä just näiden keräysten vuoksi. Ei mitään järkeä ja ekologisesti kestämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Suomessa yhden tulonsaajan perheet ovat ihmeellisessä tulokuopassa. Verotus on todella kova, mutta etuudet lasketaan bruttotulojen perusteella. Se johtaa tilanteisiin, joissa samoilla nettotuloilla yksi perhe saa yhteiskunnan tukia ja toinen perhe ei saa. Perheverotus tasaisi tätä epäsuhtaa, mutta sellainen ei näytä sopivan suomalaisiin arvoihin.
Olen ollut itsekin tuossa kuopassa.
Silloin piti oikeasti laskea, että millaisella palkalla kannattaa (tai on edes varaa) mennä töihin.
Silloin ei yksityiseen päivähoitoon saanut edes mitään sisarusvähennyksiä. Eikä lähistöllä ollut kunnollista julkista päiväkotia. Päivähoitomaksut olivat siksi iso työllistymisestä aiheutuva menoerä.Onneksi löysin hyvän työpaikan ja sain sellaisen palkan jolla jäätiin edes vähän plussan puolelle.
Sitten helpotti kovasti kun lapset menivät kouluun. Pikkulapsiajan kulut olivat kyllä melkoiset. Edes teineistä ei tullut yhtä isoja menoja kuin pienten päivähoidosta.
Vielä kun sais latvakakkose tajuamaan et sitä omaa unohdettua asemaa ei pysty korjaan sortamalla vielä heikommilla olevaa, sillä vaan luodaan edellytykset sisällis-sodalle.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on. Työskentelen sosiaalityöntekijänä. Välillä on itsellänikin leuka pudota todella alas, kun huomaan, että asiakkaalla, joka ei käy töissä, ei välttämättä ole koskaan käynyt töissä, mutta on tehnyt lapsia, on tuplatulot kuin itselläni. On järjetöntä, että ihminen voi päästä kuudenkin tonnin nettotuloihin pelkästään lapsia tekemällä. Eihän tuollaisia palkkoja saa mistään kouluttamattomat ihmiset, joten on selvää, että töihin ei koskaan mennä. Eikä opi ne lapsetkaan siihen, että maailmassa on tarkoitus elättää itsensä töitä tekemällä.
Miten monta lasta pitää olla, että saa 6000 tukia? Seitsemän tai kahdeksan?
En halua saivarrella, mutta:
Nyt on korot korkealla, sähkö kallista, työmatkakulut kalliita jne, mutta suurin ongelma on se, että lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa!
Lapsilisät on aika paljon. Se ei ole tarkoituskaan, että lapsilisät kattavat kaikki kulut, vaan vanhempien pitää itse omasta pussistaan maksaa osa. Ei siis YHTEISKUNNAN. Ymmärrän pointtisi, että toinen teistä on töissä. Ja ihan kohtuullisella palkalla. Yksi kyllä olisi varmaan, että toinenkin parisuhteen osapuoli menisi töihin, lasten ollessa tarpeeksi vanhoja.
Tottakai täysin tuloitta olevat saavat enemmän rahaa, sillä eivät tienaa. Teidän taloudessanne sentään toinen tienaa..en siksi ymmärrä vertaustasi. Eikö teillä ole onnellisempi tilanne, ettei tarvitsekaan nostaa toimeentulotukea? Se on tarkoitettu viimesijaiseksi tuloksi, tuskin sillä kovin moni ihminen "tienaa".
Tietysti lasten tehtailu on asia erikseen, jos haluaa tuilla tienata. Tämä on silti väärä peruste laittaa perhe pystyyn.
Onpa törkeä ketju, oikeistohörhöt kiusaamassa köyhiä valheilla ja kateellisella spekuloinnilla joka ei vastaa todellisuutta ollenkaa .
Eikö oikeasti ole mitään nii alhaista mihin te ette alkais uudestaan ja uudestaan?
Vierailija kirjoitti:
Miettikää, että näille samoille suurperheille, jotka nostaa tukia jo yli 4000e kuussa, kerätään vielä joululahjat ilmaiseksi jossain joulupuukeräyksissä. Nämä lapset saa lahjoja paljon enemmän kuin työssäkäyvissä perheissä just näiden keräysten vuoksi. Ei mitään järkeä ja ekologisesti kestämätöntä.
Ja tuetut lomat, sossun maksamat harrastukset ja virkistysleffaliput.
lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa!
Onko käväissyt mielessä, että lapsilisien ei ole tarkoituskaan kattaa lapsen kaikkia kuluja vaan se on vain tuki ja sinulla itselläsi on vastuu lapsesi elättämisestä?
Miten vääristynyt sinun ajatusmaailmasi voikaan olla.
Nyt vähän valoja päälle oikeasti!
Tuota samaa sanottiin silloin kun olin itse peruskoulussa. Nyt olen viisikymppinen ja jäämässä taas työttömäksi.
Ei ole vielä näkynyt niitä aikoja jolloin kaikille löytyy töitä. Koko työhistoriani on ollut vaikean työllistymisen ja joukkoirtisanomisten aikaa.
Ei auttanut edes "työllistävälle alalle opiskelu." Opiskelin automaatiotekniikkaa. Sen piti olla tulevaisuuden ala mutta se osoittautuikin yt-alaksi.
Onneksi olen saanut asuntolainan maksettua. Se auttaa pärjäämään vaikka ansiosidonnaista leikataankin.