Lue keskustelun säännöt.
Kun sanotaan että yksinäisyys olisi iso terveysriski ja lyhentää elinikää enemmän kuin vakavat sairaudet, mihin se perustuu? Mikä yksinäisyydessä syö terveyttä?
24.09.2023 |
Yksinäisyydellä siis tarkoittaen sitä, että kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa on vähemmän kuin mitä ihminen itse toivoisi tai se ei ole laadultaan sellaista että toinen kohdataan. Erotuksena siitä että joku on omasta halustaan yksin mikä on eri asia kuin yksinäisyys.
Mutta miten yksinäisyys vaikuttaa terveyteen?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekkin yksinäisyys ei aiheuta mitään negatiivista
Sekoitat kaksi termiä.
Yksinäisyys on sitä kun yksin olo aiheuttaa haittaa ja häiritsee ihmistä.
Silloin kun yksin oleminen ei aiheuta mitään haittaa, se ei ole yksinäisyyttä vaan yksin olemista.
"Olen yksin, mutta en yksinäinen" tuossa lauseessa on mielestäni kaikki oleellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on enemmänkin henkisestä ahdistuksesta ja masennuksesta jota pitkään kestänyt yksinäisyys aiheuttaa ja sitä kautta vaikuttaa negatiivisesti myös fyysiseen terveyteen.
Osaan kyllä peseytyä ja käydä lenkillä ilman ryhmäpainetta, voi tsiisus näitä kommentteja taas.
Kyllä minäkin osaan, mutta täytyy myöntää, että jonkin verran noihin kyllä yksinäisyyskin voi omalla kohdalla vaikuttaa. Eniten se näkyy ruoanlaitossa. Yksin asuessa tyydyn paljon helpommin valmisruokaan, leipään tai johonkin superyksinkertaisiin aterioihin, kun ei ole ketään kenen kanssa ruokaa jakaa. Parisuhteessa tai ystävän kanssa asuessa taas on mukava laittaa ruokaa yhdessä tai yksinkin, kun se ilahduttaa jotain muutakin kuin itseä.
Minä taas olen sitä mieltä, että itsestä pitää tykätä ja arvostaa itseään niin paljon, että pitää huolta omasta terveydestään ja ruokavaliostaan, siitä terveellisestä ruokavaliosta. En tarvitse siihen ketään jakamaan joka päivä. Välillä kutsun tuttuja syömään kun teen esim. kaalikääryleitä tai Karjalan paistia tai Filet Wellingtonia. Ovat sellaisia, ettei niitä ei kannata pakastaa kun eivät enää pakkasesta otettuna maistuisi millekään. Useita muitakin ruokia tietysti teen kun ystäviä tulee ruokapöytään. Itselle teen joka päivä kunnon lounaan salaatteineen. Leivon myös leivät itse useimmiten, harvoin ostan.
Olen kanssa sitä mieltä että itseään täytyy osata arvostaa oli yksinäinen tai ei ja siihen kuuluu itsestään ja terveydestään huolta pitäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on enemmänkin henkisestä ahdistuksesta ja masennuksesta jota pitkään kestänyt yksinäisyys aiheuttaa ja sitä kautta vaikuttaa negatiivisesti myös fyysiseen terveyteen.
Osaan kyllä peseytyä ja käydä lenkillä ilman ryhmäpainetta, voi tsiisus näitä kommentteja taas.
Kyllä minäkin osaan, mutta täytyy myöntää, että jonkin verran noihin kyllä yksinäisyyskin voi omalla kohdalla vaikuttaa. Eniten se näkyy ruoanlaitossa. Yksin asuessa tyydyn paljon helpommin valmisruokaan, leipään tai johonkin superyksinkertaisiin aterioihin, kun ei ole ketään kenen kanssa ruokaa jakaa. Parisuhteessa tai ystävän kanssa asuessa taas on mukava laittaa ruokaa yhdessä tai yksinkin, kun se ilahduttaa jotain muutakin kuin itseä.
Minä taas olen sitä mieltä, että itsestä pitää tykätä ja arvostaa itseään niin paljon, että pitää huolta omasta terveydestään ja ruokavaliostaan, siitä terveellisestä ruokavaliosta. En tarvitse siihen ketään jakamaan joka päivä. Välillä kutsun tuttuja syömään kun teen esim. kaalikääryleitä tai Karjalan paistia tai Filet Wellingtonia. Ovat sellaisia, ettei niitä ei kannata pakastaa kun eivät enää pakkasesta otettuna maistuisi millekään. Useita muitakin ruokia tietysti teen kun ystäviä tulee ruokapöytään. Itselle teen joka päivä kunnon lounaan salaatteineen. Leivon myös leivät itse useimmiten, harvoin ostan.
Olen ihan samaa mieltä. Käytäntö ja ideaali on kuitenkin omalla kohdallani kaksi eri asiaa. Rakastan ruoanlaittoa ja olen hyvä siinä, mutta pelkästään itselleni en samalla tavalla inspiroidu siitä. Monien ystävien kanssa ollaan juteltu tästä, kun kämppisasuminen on omissa piireissäni yleistä, ja tosi monella on tuo sama ongelma. Vaikka terveellisen ja maukkaan ruoan merkityksen tunnistaakin, on yllättävän vaikea motivoitua päivästä toiseen tekemään mitään kauhean ihmeellistä ruokaa. Tunnen ihmisiä, joille tämä on ollut jopa yksi merkittävä syy jatkaa kämppiksen kanssa asumista, vaikka olisi muuten jo valmis asumaan yksin. Hyvä että se sulta onnistuu, monille ei ole niin helppoa.
- se jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekkin yksinäisyys ei aiheuta mitään negatiivista
Sekoitat kaksi termiä.
Yksinäisyys on sitä kun yksin olo aiheuttaa haittaa ja häiritsee ihmistä.
Silloin kun yksin oleminen ei aiheuta mitään haittaa, se ei ole yksinäisyyttä vaan yksin olemista.
Hän on vain taas yksi esimerkki siitä miten suomalaisilla heikkenee kielen taju ja sanojen merkityseroja ei enää ymmärretä.
Päästiinhän tässä pitkälti toista sivua, ennen kuin ensimmäinen "olen yksin mutten yksinäinen" -kyökkifilosofi tuli erehtymään. Ei silti oltu kovin pitkällä ap:n täsmennyksestä: "Erotuksena siitä että joku on omasta halustaan yksin mikä on eri asia kuin yksinäisyys."
Lieneekö sitten huonompi juttu olla tietämätön sanojen merkityksestä kuin unohtaa keskustelunaihe heti sivunvaihdon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on enemmänkin henkisestä ahdistuksesta ja masennuksesta jota pitkään kestänyt yksinäisyys aiheuttaa ja sitä kautta vaikuttaa negatiivisesti myös fyysiseen terveyteen.
Osaan kyllä peseytyä ja käydä lenkillä ilman ryhmäpainetta, voi tsiisus näitä kommentteja taas.
Kyllä minäkin osaan, mutta täytyy myöntää, että jonkin verran noihin kyllä yksinäisyyskin voi omalla kohdalla vaikuttaa. Eniten se näkyy ruoanlaitossa. Yksin asuessa tyydyn paljon helpommin valmisruokaan, leipään tai johonkin superyksinkertaisiin aterioihin, kun ei ole ketään kenen kanssa ruokaa jakaa. Parisuhteessa tai ystävän kanssa asuessa taas on mukava laittaa ruokaa yhdessä tai yksinkin, kun se ilahduttaa jotain muutakin kuin itseä.
Minä taas olen sitä mieltä, että itsestä pitää tykätä ja arvostaa itseään niin paljon, että pitää huolta omasta terveydestään ja ruokavaliostaan, siitä terveellisestä ruokavaliosta. En tarvitse siihen ketään jakamaan joka päivä. Välillä kutsun tuttuja syömään kun teen esim. kaalikääryleitä tai Karjalan paistia tai Filet Wellingtonia. Ovat sellaisia, ettei niitä ei kannata pakastaa kun eivät enää pakkasesta otettuna maistuisi millekään. Useita muitakin ruokia tietysti teen kun ystäviä tulee ruokapöytään. Itselle teen joka päivä kunnon lounaan salaatteineen. Leivon myös leivät itse useimmiten, harvoin ostan.
Olen ihan samaa mieltä. Käytäntö ja ideaali on kuitenkin omalla kohdallani kaksi eri asiaa. Rakastan ruoanlaittoa ja olen hyvä siinä, mutta pelkästään itselleni en samalla tavalla inspiroidu siitä. Monien ystävien kanssa ollaan juteltu tästä, kun kämppisasuminen on omissa piireissäni yleistä, ja tosi monella on tuo sama ongelma. Vaikka terveellisen ja maukkaan ruoan merkityksen tunnistaakin, on yllättävän vaikea motivoitua päivästä toiseen tekemään mitään kauhean ihmeellistä ruokaa. Tunnen ihmisiä, joille tämä on ollut jopa yksi merkittävä syy jatkaa kämppiksen kanssa asumista, vaikka olisi muuten jo valmis asumaan yksin. Hyvä että se sulta onnistuu, monille ei ole niin helppoa.
- se jolle vastasit
Kyllä yhdessä ollessa huomaa että tekee asioita jossain määrin toinen ihminen huomioiden tai mielessä. Ja ottaa vaikutteita.
Yksi syy on se, ettei ole ketään puolustajaa.
Jos on mikä tahansa ongelma tai tehtävä, esim. muutto tai työpaikan vaihto, ei ole ketään kenelle jakaa asia. Muutosta on maksettava 100% varmuudella, kun ei ole ketään kanto- tai ajoavuksi.
Tai jos ei joutuu työttömäksi ja rahaa tulee vasta 2kk päästä, ainoa vaihtoehto on turvautua omiin resursseihin eli säästöihin, luottokorttiin tms. Ei-yksinäinen saa vipattua joltain, jos heillä on varallisuutta.
On siis oltava itsellä enemmän resursseja kuin tosilla, kun ei voi pudottautua kenenkään muun kuin oman itsensä varaan. Se taas vie aikaa ja rahaakin. Autoon ei saa renkaitakaan vauhdettua, ellei opettele itse tai maksa siitä jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen tarvitsee kontakteja toisiin ihmisiin ja rakkautta voidakseen hyvin, se on vaan fakta vaikka moni yksinäinen selitteleekin itselleen että "mun on hyvä olla näin". Kukaan ei halua olla yksin, se on sellainen noidankehä mikä siitä muodostuu, Mt ongelmat ja stressi ja sitä kautta sairastuminen
En usko sinun faktoihisi. Olen ollut nyt 25 vuotta leski, jäin 47 vuotiaana leskeksi. Eipä tullut mieleenkään uutta kumppania etsiä eikä etsiäkään olisi tarvinnut kun tulijoita olisi ollut muutenkin. Ei tullut kuuloonkaan. Voin oikein hemmetin hyvin vaikka vieläkin jokuset yrittää vokotella. Minä haluan olla ja asua yksin enkä ole syrjäytynyt ollut koskaan. Kontakteja naapureihin ja oikeita ystäviä on muutama. En ole sairastunut enkä joutunut mihinkään noidankehään. Olen lisäksi extrovertti, mutta en tarvitse ketään ympärilleni jatkuvasti. Haluan olla yksin ja tehdä omia hommiani omassa tahdissani. Näin ollut 25 v. ja tiedoksi, avioliittoni oli erittäin hyvä mutta mies sairastui syöpään ja vuoden päästä oli haudassa.
Ethän sinä edes ole varsinaisesti yksinäinen, jos sinulla on hyviä ystäviä ja kontakteja naapureihin. Vaikka ystävät eivät korvaa elämänkumppania/parisuhdetta, niin kyllähän ne paljon antavat. Saat seuraa, yhdessä tekemistä, keskustelua, hyväksyntää, kannustusta, tukea, ilojen ja surujen jakamista jne.
Ihan erilaista on ihmisellä, jolla ei ole perhettä, ei kumppania, ei hyviä, läheisiä ystäviä. Olen elänyt pari vuotta noin ja voin sanoa, että ankeaa ja turvatonta oli, varsinkin kun oli vielä terveys- ja rahahuolia vaikka muille jakaa. Hierojalla kävin aian välillä, siinä sai edes vähän toisen ihmisen kosketusta, ja helpotti oloa tietysti muutenkin.
Jos nyt miehenä ajattelen seksuaalista yksinäisyyttä, niin itse en ole ratkennut päihteisiin ja jostain syystä olen lähes normaalipainoinen, mutta saan nautintoa lähinnä syömisestä ja juomisesta. Myös liikunta on osittain pakkopullaa, koska tuntuu järjettömältä trimmata vartaloa, jota kukaan ei ihaile eikä kosketa; kesällä käyn pyörällä samalla rannalla ottamassa itsestäni jonkun kuvan sama paita päällä ja mietin, että se on taas vuosi vierähtänyt sukupuolettomana möykkynä. Silti vuodesta toiseen urheilijamainen treeni jatkuu siltä varalta, että joku itsestään huolehtiva ja fiksu nainen pitäisi ulkonäöstäni.
Kerran viikossa annan itselleni luvan syödä herkkuja niin paljon kuin haluan ja välillä pidän pitempiäkin taukoja. Jos söisin joka päivä mielen mukaan yksinäisyyteen, olisin elintasosairas.
Ei ole mitään kivoja muistoja mehusteltavaksi, joten itsetyydytyskään ei tunnu samalta kuin naisilla tai miesmalleilla, jotka voivat palata fantasioissaan upeisiin katseisiin, vastikkeettomiin kehuihin ja kosketusmuistoihin. Kun kosketan itse itseäni ja yritän nähdä itseni haluttavana, tiedän etteivät fantasiani perustu minkäänlaiseen todellisuuspohjaan tai toivoon, mikä vaikuttaa myös kiihottumiseen.
Tutkimusten mukaan ihmiset saavat eniten nautintoa bilettämisestä ja seksistä ja ehkä sitten jossain elämänvaiheessa lapsista. Kukaan ei siis voi vähätellä tätä yksinäisyyden osaa, koska sosiaalinen asema ja seksi ovat tutkitusti isoin juttu ihmisen elämässä ja toki nämä kulkevat käsi kädessäkin eli pisimmät ja komeimmat miehet pääsevät johtajiksi ja syömisensä hallitsevat perusnaiset miljonäärien jahdeille ja huviloille.
Pystyn kyllä hauskuuttamaan lähipiirini miehiä ja naisia, mutta he eivät omaa samanlaisia taiteellisia taipumuksia eivätkä koskaan satsaa samalla tavalla minuun. Tämäkin palautuu osittain ulkonäköön; myös nämä miehet ovat käytännössä seksittömiä ja he eivät ole innosta soikeana lyöttäytymässä sellaisen miehen seuraan, jonka ympärillä on seksittömyyden aura. Ihmiset haluavat yleensä joko ulkonäköä tai rahaa, jotta saisivat sosiaalista nousua ja pääsyn tasokkaampiin kumppaneihin (tosin teknologia on tehnyt tämän aika tarpeettomaksi naisten osalta). Poikkeus ovat elämän kriisitilanteet tai sukulaissuhteet; kriisitilanteessa saattaa kelvata olkapääksi vaikka joku hengellinen työntekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat huonompaa kohtelua, jos toiset tietävät sun olevan yksin. Sinullahan ei ole ketään, joten paskaämpärin osa on helppo iskeä sulle.
Työpaikka, terveydenhuolto, asuntojono...
Yksinäisyyden kokeminen on psykologisesti ahdistuksen tunnetta. Yksinolija ei välttämättä ole yksinäinen. Kun ahdistuksen tunne kroonistuu, seurauksena on tyypillisesti masennus. Masentunut ihminen ei jaksa, koska tarvittavaa energiaa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aaah luvattu yksinäisyys. En hakisi seuraa vaikka älykkyysosamääräni tippuisi alle 140.
Ihminen on monimutkainen holistinen kokonaisuus, jossa mieli ja keho ovat kiinteästi ja syvällisesti yhteydessä toisiinsa. Mielen ja kehon yhteys on nähtävissä esimerkiksi tunteiden vaikutuksissa fyysiseen terveyteen. Kun koemme voimakkaita tunteita, kuten surua, stressiä tai ahdistusta, nämä tunteet voivat aiheuttaa fyysisiä reaktioita kehossamme. Stressi voi esimerkiksi johtaa lihasten jännittymiseen, unihäiriöihin, ruoansulatusongelmiin ja jopa sydänongelmiin. Surullinen olo puolestaan saattaa heijastua unen laatuun, ruokahaluun ja jopa immuniteetin heikkenemiseen. Pitkittyneet mielentilaongelmat, kuten masennus tai ahdistus, voivat myös vaikuttaa kehoon kroonisesti. Ne voivat johtaa myös unihäiriöihin, ruokahalun muutoksiin ja energian puutteeseen, mikä heikentää yleistä fyysistä terveyttä. Lisäksi mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja elämäntapoihin, mikä voi lisätä riskiä terveysongelmille, kuten lihavuudelle, sydänsairauksille ja diabeteselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan liittyy siihen aika pitkälti, että jos tulee joku tapaturma tai sairauskohtaus ja olet yksinäsi, niin voi olla ettet saa apua niin nopeasti tai jopa ollenkaan. Tai kukaan ei huomaa selässäsi olevaa luomea, joka on muuttunut pahanlaatuiseksi.
Olen yksin ollut koko ikäni ja olen terve. En ole sairas ollut koskaan enkä ole lääkäriä tarvinnut. Monet nuoret naiset ovat kuolleet yhtäkkiä koronaan tai muuten vaan vaikka ovat seurustelleet jännä miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos yksin asuessasi yllättäen saat kotona vakavan sairauskohtauksen tai tapahtuu jokin tapaturma, todennäköisyytesi selviytyä saattavat olla heikommat kuin heillä, joilla on joku asuinkumppani.
Totta, mutta tuossakin vaikuttaa paljon se, onko asuinkumppanisi sillä hetkellä kotona vai vaikkapa töissä.
Otsikossa muuten puhuttiin yksinäisyydestä, joka on tunne, eikä yksin olemisesta, joka taas on fyysinen olotila. Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisikin puoliso tai kämppis jakamassa saman asunnon. Yksin asuvalla taas voi hyvinkin olla seurustelukumppani, ystäviä sekä muita läheisiä kuten vanhemmat, sisaruksia, omat aikuiset lapset jne eikä hän tunne olevansa lainkaan yksinäinen. Eli kumpi nyt lynentää elinikää: yksinäisyys vai yksin oleminen?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yksin asuessasi yllättäen saat kotona vakavan sairauskohtauksen tai tapahtuu jokin tapaturma, todennäköisyytesi selviytyä saattavat olla heikommat kuin heillä, joilla on joku asuinkumppani.
Totta, mutta tuossakin vaikuttaa paljon se, onko asuinkumppanisi sillä hetkellä kotona vai vaikkapa töissä.
Otsikossa muuten puhuttiin yksinäisyydestä, joka on tunne, eikä yksin olemisesta, joka taas on fyysinen olotila. Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisikin puoliso tai kämppis jakamassa saman asunnon. Yksin asuvalla taas voi hyvinkin olla seurustelukumppani, ystäviä sekä muita läheisiä kuten vanhemmat, sisaruksia, omat aikuiset lapset jne eikä hän tunne olevansa lainkaan yksinäinen. Eli kumpi nyt lynentää elinikää: yksinäisyys vai yksin oleminen?
Höpö höpö. Jos on yhtään odotettavissa juttuseuraa, rahallista apua tai paikalla olemista, ei ole yksinäinen. Voi toki olla tyytymätön valitsemaansa seuraan, mutta yksinäinen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yksin asuessasi yllättäen saat kotona vakavan sairauskohtauksen tai tapahtuu jokin tapaturma, todennäköisyytesi selviytyä saattavat olla heikommat kuin heillä, joilla on joku asuinkumppani.
Totta, mutta tuossakin vaikuttaa paljon se, onko asuinkumppanisi sillä hetkellä kotona vai vaikkapa töissä.
Otsikossa muuten puhuttiin yksinäisyydestä, joka on tunne, eikä yksin olemisesta, joka taas on fyysinen olotila. Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisikin puoliso tai kämppis jakamassa saman asunnon. Yksin asuvalla taas voi hyvinkin olla seurustelukumppani, ystäviä sekä muita läheisiä kuten vanhemmat, sisaruksia, omat aikuiset lapset jne eikä hän tunne olevansa lainkaan yksinäinen. Eli kumpi nyt lynentää elinikää: yksinäisyys vai yksin oleminen?
Höpö höpö. Jos on yhtään odotettavissa juttuseuraa, rahallista apua tai paikalla olemista, ei ole yksinäinen. Voi toki olla tyytymätön valitsemaansa seuraan, mutta yksinäinen ei ole.
Sun kommenttisi pitääkin muistaa, kun jonain päivänä taas palstalla joku parisuhteessa elävä kertoo yksinäisyydestään. Eli jos on ukko, joka maksaa ainakin osan laskuista, puhuu muutaman sanan silloin tällöin ja nukkuu samassa sängyssä, ei voi silloin olla yksinäinen.
Krooninen stressihän se ois. Kun jatkuvasti rintaa puristaa ja sydäntä särkee, itku on herkässä, pahimmillaan hyperventilointia niin ei laaki varmaan ihan pois suljettu ole näin 30v urheilijaltakaan kun aina välillä muljuu niin pirusti. Olen onneksi jo päässyt tuskasimman vaiheen ohi ja alan vähitellen tottua niin ei enää ole niin pahoja oireita.
Se on ainoastaan terveysriski niille jotka ovat vasten omaa tahtoaan yksinäisiä. Vapaaehtoisesti yksin oleville taas on enemmän positiivisia vaikutuksia.