Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
23.09.2023 |
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Mihin se kiitollisuus nyt tässä edes liittyy???
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Ehkä haluavat olla puolisonsa tukena. Empatia mahdollistaa mm. sellaista, että voi ymmärtää läheisen kuoleman olevan toiselle raskas asia, vaikkei olisi itse tähän kiintynyt. Kun kaikki ei lähde vain itsestä ja omista tunteista.
Tosi empaattista onkin vihata anoppiaan, kieltää kaikki yhteydenpito perheeltään, ja sitten haudalla vääntää tekoitkua 🙄
Kas knu se anoppi ei edelleenkään ole maailmankaikkeuden keskipiste, vaan se empatia kohdistuu siihen aviomieheen.
No tuota, noin yleensä ottaen hautajaisissa se haudattava nyt sattuu olemaan se keskipiste, jota muistellaan. Uskoisin, että aviomies voi paremmin, kun ei tarvitse sietää äitinsä vihaajaa hautajaisissa, saa edes hetken hengähdystauon marinasta.
Hautajaisissa empatia kohdistuu kyllä sureviin.
Luulen, että sun empatia on sellaista sorttia, että voivat paremmin ilman. Anna nyt ihmisille edes sururauha, voit jatkaa vihaasi anoppia kohtaan myöhemmin. Luultavasti muutkin tietävät vihasi ja käytöksesi häntä kohtaan, joten he mieluummin surevat rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Ehkä haluavat olla puolisonsa tukena. Empatia mahdollistaa mm. sellaista, että voi ymmärtää läheisen kuoleman olevan toiselle raskas asia, vaikkei olisi itse tähän kiintynyt. Kun kaikki ei lähde vain itsestä ja omista tunteista.
Tosi empaattista onkin vihata anoppiaan, kieltää kaikki yhteydenpito perheeltään, ja sitten haudalla vääntää tekoitkua 🙄
Kas knu se anoppi ei edelleenkään ole maailmankaikkeuden keskipiste, vaan se empatia kohdistuu siihen aviomieheen.
No tuota, noin yleensä ottaen hautajaisissa se haudattava nyt sattuu olemaan se keskipiste, jota muistellaan. Uskoisin, että aviomies voi paremmin, kun ei tarvitse sietää äitinsä vihaajaa hautajaisissa, saa edes hetken hengähdystauon marinasta.
Hautajaisissa empatia kohdistuu kyllä sureviin.
Muistotilaisuudessa ihmiset puhuvat kauniita muistoja vainajasta. Miniän mies ei uskalla äidistään sanoa mitään ettei vaimokulta suutu. Kun niin empaattisesti on ivallisen näköinen kun muut muistelevat vainajan elämää ja työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Ehkä haluavat olla puolisonsa tukena. Empatia mahdollistaa mm. sellaista, että voi ymmärtää läheisen kuoleman olevan toiselle raskas asia, vaikkei olisi itse tähän kiintynyt. Kun kaikki ei lähde vain itsestä ja omista tunteista.
Tosi empaattista onkin vihata anoppiaan, kieltää kaikki yhteydenpito perheeltään, ja sitten haudalla vääntää tekoitkua 🙄
Kas knu se anoppi ei edelleenkään ole maailmankaikkeuden keskipiste, vaan se empatia kohdistuu siihen aviomieheen.
No tuota, noin yleensä ottaen hautajaisissa se haudattava nyt sattuu olemaan se keskipiste, jota muistellaan. Uskoisin, että aviomies voi paremmin, kun ei tarvitse sietää äitinsä vihaajaa hautajaisissa, saa edes hetken hengähdystauon marinasta.
Hautajaisissa empatia kohdistuu kyllä sureviin.
Luulen, että sun empatia on sellaista sorttia, että voivat paremmin ilman. Anna nyt ihmisille edes sururauha, voit jatkaa vihaasi anoppia kohtaan myöhemmin. Luultavasti muutkin tietävät vihasi ja käytöksesi häntä kohtaan, joten he mieluummin surevat rauhassa.
En minä mennyt anoppini hautajaisiin. Keskusteluissa keskustellaan yleisellä tasolla. Yritä sinäkin, henkilökohtaisen solvaamisen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Menen sinne tukemaan miestäni, kun sen aika on.
Surunvalitteluja en tosin mene ottamaan vastaan, koska en todellakaan tule suremaan anopin kuolemaa enkä halua kuunnella valheita, kuinka mukava ja ihana ihminen anoppini oli. Eikä ole. Vaan huono äiti, kammottava anoppi, työpaikkakiusaaja...
Järjestelyissä autan, jos mieheni siinä apua tarvitsee. Mieheni takia, en anopin.
Ehkä vähemmän ärsytät kun pysyt pois. Ja joku muu sisarus hoitaa hautajaiset.
Arvostaako mies "empatiaa" jos avioliiton ajan on kuunnellut nalkutusta äidistään ja suvustaan.
En valita miehelleni hänen äidistään. On kyllä hyvin tietoinen tilanteesta. Ei se mieskään käy äitinsä luona, kun hänen äitinsä on kohdellut miestäni ja tämän sisaruksia huonosti koko näiden elämän. Eikä ne sisaruksetkaan käy äitiään tapaamassa ihan joka vuosi.
Miehen muun suvun kanssa minulla ei ole ongelmaa. Miksi mun pitäisi koko suvulle kantaa kaunaa vain siksi, että anoppini on mahdoton? Tämä saattaa tulla uutisena, että anopilla on varsin hankalat välit myös monen sukulaisensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Mihin se kiitollisuus nyt tässä edes liittyy???
eri
Liittyy siteeraamasi ketjuun. Opettele lukemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Mihin se kiitollisuus nyt tässä edes liittyy???
eri
Liittyy siteeraamasi ketjuun. Opettele lukemaan.
Eli ei ketjun aiheeseen. Keskustele ketjun aiheesta.
Takaisin aiheeseen vielä:
Vaikuttaa enemmältä jos ostaa kirpparilta kolmet farkut á 3 € kuin että antaa 9 € polkupyöräkassaan. Pikkuruiset paidat ja farkut näyttävät niin söpöiltä että sielunsa silmillä näkee piltin niissä peuhaamassa eikä voi olla ostamatta.
Väitän että nämä ovat ne pääsyyt. Lahjoittaja haluaa tuntea itsensä suuremmaksi auttajaksi kuin on ja tyydyttää samalla omia kuvitelmiaan. Voihan sitä ehdottaa että lahjoittaja pukee lapsen noihin farkkuihin niin saa omaa tuntumaa kuinka ne eivät mahdu.
Muuten minusta tästä ei kannattaisi tehdä numeroa, pikkujuttuja. Kaikilla meillä on omat vajavuutemme.
EI, en ole isovanhempi enkä ostele kenenkään lapsille vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Ja miniän loputon raivoaminen ja kontrolliei ole vallankäyttöä? Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Mikä ihmeen loputon raivoaminen kun ensin on yrittänyt hyvällä ja sietänyt ja sietänyt ja lopulta saa tarpeekseen ja pakkaa anopin roinat anopille?
Ja kyllä se miniä nimenomaan on se, joka siitä omasta kodistaan päättää.
Tässä se nähdään - miehellä ei ole asiaan mitään sanomista, se on miniän koti 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Menen sinne tukemaan miestäni, kun sen aika on.
Surunvalitteluja en tosin mene ottamaan vastaan, koska en todellakaan tule suremaan anopin kuolemaa enkä halua kuunnella valheita, kuinka mukava ja ihana ihminen anoppini oli. Eikä ole. Vaan huono äiti, kammottava anoppi, työpaikkakiusaaja...
Järjestelyissä autan, jos mieheni siinä apua tarvitsee. Mieheni takia, en anopin.
Ehkä vähemmän ärsytät kun pysyt pois. Ja joku muu sisarus hoitaa hautajaiset.
Arvostaako mies "empatiaa" jos avioliiton ajan on kuunnellut nalkutusta äidistään ja suvustaan.En valita miehelleni hänen äidistään. On kyllä hyvin tietoinen tilanteesta. Ei se mieskään käy äitinsä luona, kun hänen äitinsä on kohdellut miestäni ja tämän sisaruksia huonosti koko näiden elämän. Eikä ne sisaruksetkaan käy äitiään tapaamassa ihan joka vuosi.
Miehen muun suvun kanssa minulla ei ole ongelmaa. Miksi mun pitäisi koko suvulle kantaa kaunaa vain siksi, että anoppini on mahdoton? Tämä saattaa tulla uutisena, että anopilla on varsin hankalat välit myös monen sukulaisensa kanssa.
Se on ehkä sinun käsityksesi. Kun kaikki tietävät vihasi he eivät ryhdy kanssasi aiheesta keskusteluun.
Sääli miestäsi. Miten olet tuollaiseen sukuun sotkeutunut manipuloimaan lisää riitaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Ja miniän loputon raivoaminen ja kontrolliei ole vallankäyttöä? Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Mikä ihmeen loputon raivoaminen kun ensin on yrittänyt hyvällä ja sietänyt ja sietänyt ja lopulta saa tarpeekseen ja pakkaa anopin roinat anopille?
Ja kyllä se miniä nimenomaan on se, joka siitä omasta kodistaan päättää.
Tässä se nähdään - miehellä ei ole asiaan mitään sanomista, se on miniän koti 🤭
Kysymys on siitä, onko se miniän vai anopin koti. Se on miniän koti. EI ANOPIN.
Ja tässä tapauksessa myös miniän mies oli jo yrittänyt saada anoppia aisoihin turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Mihin se kiitollisuus nyt tässä edes liittyy???
eri
Liittyy siteeraamasi ketjuun. Opettele lukemaan.
Eli ei ketjun aiheeseen. Keskustele ketjun aiheesta.
Mikäs diktaattori tänne nyt ilmestyi? Sori, sä et oo mun äiti, etkö määräile mua 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniänikin ovat varmaan tosi tyytyväisiä kun pojat jo ennen avioitumista muuttivat opiskelujen ja töiden takia kauas lapsuuskodistaan.
Avvioituivat kolmikymppisenä, itsenäisinä.
Ei siinä enää vuosiin äidin holhousta.Itsekin tajuan että olen yksinkertainen mummeli huonolla maulla, en ostele mitään.
Enkä neuvo enkä höösää.Mutta monilla täällä näkyy olevan vielä avioituneena kova riippuvuussuhde äitiinsä, ja jopa anoppiinsa.
On tarvittu ja tarvitaan apua. Isovanhemmat, laiseni yksinkertaiset, yrittävät auttaa tavallaan. Jos ei rahaa ole ajatellaan kirppari/ halpatavarankin olevan avuksi kuten heidän nuoruudessaan kun ei kaikki ollut niin noko nuukaa. Kelpasi sukulaisilta saadut lasten vaatteet, lelut, tarvikkeet.Ja vaikka sanotaan toistuvasti, että lapsi on kokoa tämäjatämä ja että paitoja on 50, mutta housuja uupuu, ostetaan sitkeästi paidat 51-60 liian pientä kokoa sejase?
Miten edes yksinkertainen ihmienn voi ajatella, että tuo on auttamista?
Lakkaa siltä äidiltäsi/ anopiltasi pyytämästä apua. Karsikaa omia menojanne jos niissä on varaa. ( auto, tupakka, alkoholi, baari- illat, jatkuva shoppailu itselle, meikit, geelikynnet)
Ei sitä aikoinaan ehtinyt edes pyytää mitään, kun anoppi tuli jo seuraavien löytöjen kanssa. Kun sanoin, että ei tarvita, niin tämä meni kuuroille korville. Kun mies sanoi ettei tarvita,niin tämä ohitettiin sanomalla ettei miehet voi mitää tietää lasten asioista, varsinkaan vauvoista.
Edelleen, kuinka vaikeaa ihan oikeasti on viedä ne "väärät" lahjat kierrätykseen tai roskiin? Voi tätä avuttomuuden määrää.
Mun anoppi kun liiteli korppikotkan lailla meidän perheen yllä kyyläämässä, ettei vaan mitään "lahjaksi" saatua hävitetä.
Lopullinen ratkaisu oli, että keräsin ihan kaiken mitä anoppi oli meille tuonut. Ne vaatteet, lelut (paitsi yhden kirjan, josta lapsi tykkäsi), sisustustekstiilit, ne hiton ruskeat lasimöhkäleet, valmiiksi säröllä olevat astiat... kaiken, mitä löysin. Palautin ne antajalleen. Saatesanoiksi kerroin että jatkossa saa tuoda yhden paketin molemmille lapsille jouluna ja synttäreinä. Mitään muuta hänellä ei ole lupa tuoda.
Nuo lahjukset eivät yhdellä kerralla mahtuneet farmariautoon.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta mikään nätisti sanominen tai normaali keskustelu ei johtanut mihinkään.
Kieltäisin poikaani ja miniääni tulemasta edes hautajaisiini. Tekisin testamentin jossa poika ei saisi kuin lakiosansa. Ja että se on maksettava hänelle rahana, ei tonttina.
Jos poikani on nainut hirviön saa elämänsä elää ilman minua. Ja samoin lapsensa jotka onkin jo opetettu vihaamasn minua.
Kaikenkaisia tallukasmiehiä joilla ei ole mitään valtaa kotonaan eivätkä vaadi puolisolta ihmismäistä käytöstä.
Vallankäyttöä. Koska yrität käyttää sitä aina, on heille parempi, että rajaus on tehty. Jos ei ole vielä, olisi siis heille parempi. Usko pois, mitkään perintörahat eivät korvaa vallanhaluisen sukulaisen ikeen alla olemista. Lakiosa on itseasiassa keksitty juuri vallanhaluisten despoottien vuoksi, jotta valtaa vähän rajataan. Ettei pelkäksi kiristämiseksi mene kaikkien elämät.
Ja miniän loputon raivoaminen ja kontrolliei ole vallankäyttöä? Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Mikä ihmeen loputon raivoaminen kun ensin on yrittänyt hyvällä ja sietänyt ja sietänyt ja lopulta saa tarpeekseen ja pakkaa anopin roinat anopille?
Ja kyllä se miniä nimenomaan on se, joka siitä omasta kodistaan päättää.
Tässä se nähdään - miehellä ei ole asiaan mitään sanomista, se on miniän koti 🤭
Kyllä. Miniän koti on miniän koti. Se ei ole anopin koti. Siitähän täällä keskustellaan. Miniän koti, miniän perhe, miniän lapset. Ei anopin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Mihin se kiitollisuus nyt tässä edes liittyy???
eri
Liittyy siteeraamasi ketjuun. Opettele lukemaan.
Eli ei ketjun aiheeseen. Keskustele ketjun aiheesta.
Mikäs diktaattori tänne nyt ilmestyi? Sori, sä et oo mun äiti, etkö määräile mua 😂
Ks. palstan säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Ehkä haluavat olla puolisonsa tukena. Empatia mahdollistaa mm. sellaista, että voi ymmärtää läheisen kuoleman olevan toiselle raskas asia, vaikkei olisi itse tähän kiintynyt. Kun kaikki ei lähde vain itsestä ja omista tunteista.
Tosi empaattista onkin vihata anoppiaan, kieltää kaikki yhteydenpito perheeltään, ja sitten haudalla vääntää tekoitkua 🙄
Ihan vapaaehtoisesti mies välttelee äitiään.
En aio tekoitkua vääntää, mutta ei siinä haudalla voi tanssiksikaan pistää. Se vasta epäkorrektia olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä miniät tuppautuvat hautajaisiin , vieläpä ottamaan osanottoja vastaan vaikka ovat vihanneet raivokkaasti anoppiaan?
Eikö olisi fiksumpi pysyä poissa kuten ovat kieltäytyneet vaikka 30 vuotta käymästä anoppilassa?
Ehkä haluavat olla puolisonsa tukena. Empatia mahdollistaa mm. sellaista, että voi ymmärtää läheisen kuoleman olevan toiselle raskas asia, vaikkei olisi itse tähän kiintynyt. Kun kaikki ei lähde vain itsestä ja omista tunteista.
Tosi empaattista onkin vihata anoppiaan, kieltää kaikki yhteydenpito perheeltään, ja sitten haudalla vääntää tekoitkua 🙄
Ihan vapaaehtoisesti mies välttelee äitiään.
En aio tekoitkua vääntää, mutta ei siinä haudalla voi tanssiksikaan pistää. Se vasta epäkorrektia olisi.
Voihan sitä kotona itkeä ilosta ja tanssiakin, laskea perintöveroa ja mitä sillä MINUN perinnölläni MINUN kotiini hankitaan. Miniän ilon ja onnen päivä
Nyt on jollain miniänvihaajalla napsahtanut päässä pahemman kerran 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kerrottu toiveet, mutta tilanne ei muuttunut mitenkään. Esimerkiksi juuri tuo, että paitoja on paljon, housuista olisi puutetta ja kokotoiveeksi nykykokoa isommat, muuten koolla ei väliä. AP
Ääliöpariskunta ääliösuvuista, sellaista se teillä sitten on.
Meillä on toiminut hyvin kun kaikki ovat fiksuja ihmisiä ja asioista keskustellaan. Jopa me sisarukset yhdistämme voimamme ja ostamme serkuksille aina jonkun kalliin synttärilahjan, joka lapsen toive, yhdessä. Vältämme pikkusälän kertymistä, ostamme laatupyöriä, lasketteluvälineitä, kalliimpia vaatteita, kivoja huonekaluja lasten huoneisiin, osallistumme kivan matkan kustannuksiin jne. Pysyy kaapit siisteinä ja lapsi saa mitä haluaa ja tarvitsee.Valitettavasti siihen ei oikein voi vaikuttaa, jos oma suku ei ole fiksua porukkaa.
Vielä vähemmän siihen puolisonsa sukuun voi vaikuttaa.
Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Voit käyttäytyä itse paremmin kuin ihmiset, joista valitat. Jos kohtelet ihmisiä (myös isovanhempia) kunnioittavasti, kommunikointi ja yhteiselo sujuu paremmin, ja lapsetkin saavat hyvän esimerkin.
Voi myös valita, ettei ole niiden elämää ankeuttavien isovanhempien kanssa tekemisissä. Oikeasti on varsin rankka toimenpide. Mutta, jos isovanhemmista on jatkuvasti harmia ja iloa ei koskaan, niin tavan vuoksi ei ole pakko sietää että välit säilyvät "lasten takia".
Tuo on sinun valintasi, ei tosin kovin aikuista käytöstä, mutta ilmeisesti enempää järkeä ei ole annettu. Muista, että lapset seuraavat käytöstäsi, ja seuraava johon välit katkaistaan, olet hyvin todennäköisesti sinä.
No minä olen sanonut aikuisille lapsilleni, että jos vähänkään osoitan merkkejä samasta häiriökäyttäytymisestä, niin eivät ole tekemisissä. Sen verran raskas kokemus oli kaikille.
Mun äiti on myös kysellyt moneen kertaa että eihän tuppaudu liikaa ja että sanonhan varmasti jos hän käyttäytyy häiritsevästi. Oma äitinsä oli nimittäin sitä päsmäröivää sorttia, vaikkakaan ei ollenkaan niin paha kuin monessa kuvauksessa täällä, eikä hän halua olla samanlainen. Äiti on myös ikänsä tehnyt töitä lapsiperheiden parissa ja tietää, että ongelmaisovanhempia on (toki myös pelastajaisovanhempia, jotka kannattelee huonosti pärjäävää perhettä, mutta ne ei nyt ollut tämän ketjun aihe).
Olisikin mukavaa kerrankin lukea ketju pelastajaisovanhemmista. Täällä on vain järjetön määrä näitä isovanhempien ja anoppien haukkumisketjuja, ei koskaan mitään kiitosta avusta.
Alkuun luulin, että nykyäidit kirjoittelee näihin, mutta ilmeisesti samat valittajat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kertovat samat tarinat hieman uudelleen väritettyinä uudelleen ja uudelleen. Onhan se aika säälittävää.
Mitä muiden tekemisten kiittelyt tai haukut sinuun vaikuttaa? Joku taitaa nyt ottaa muiden asioita liian henkilökohtaisesti. Se, että sinusta olisi kiva saada kiitosta isovanhemmuudestasi, ei liity mitenkään aloittajan ja monen muun suhteissa kokemiin hankaluuksiin. Jos kiitosta ei sinulle tule tosielämässä, saattaa olla paikallaan miettiä mistä se johtuu, muttei se silti tarkoita että miniäsi on täällä. Ja jos ihmisten oikeat kokemukset eivät kiinnosta, voithan itse tekaista sellaisen kiittelyketjun, luulis olevan yhtä tehokas itsensä puijaamiseen.
Mutta ei tarvitse muiden keskusteluihin tulla (tännekin) päsmäröimään, miten asiat menee.
Tämähän on keskustelupalsta, eli minäkin keskustelen, eihän mielipide ole päsmäröintiä.
Ja noin muuten vedit pahasti pieleen, en ole isovanhempi, enkä edes vanhempi. Ihmettelen vain tätä suurta tarvetta jatkuvasti haukkua isovanhempia.
Mikä kiitollisuudessa noin triggeröi sinua - onko vieras käsite katkeralle?
Ei kiitollisuudessa mitään vikaa ole, mutta se ei ensinnäkään ole asia jota voidaan vaatia. Se on tunne. Ja varmasti he on kiitollisia, jotka kiitollisuuden tunnetta kokevat. Mutta sitä ei voi pakottaa, sen puutetta ei voi käyttää puolustuksena huonon käytöksen sallimiselle. Jos toisia haluaa auttaa, sen ei alunperinkään pitäisi johtaa mihinkään kiitollisuudenvelkaan, vaan tulla auttajan halusta auttaa. Ja usein tämän vaistoamisesta seuraa kiitollisuutta.
Joten kun selitetään ja esitetään kaikenlaista, jopa itselle, kukapa näistä enää selvää ottaa. Yleensä ihmiset kuitenkin tuntevat, onko joku teko heille ilahduttava vai muita tunteita tuottava, ja ystävällinen ihminen ei tällaista toimintaa jatka, jos muuta tulee ilmi. Se on hyvin yksinkertaista. Ongelmien esiintuominen ei ole haukkumista. Ja se, että sinä ihmettelet tai et ymmärrä jotain, ei tarkoita, että muut olisivat väärässä. Ei se tarkoita, etteivät muut kokisi niitä asioita, mihin et ole henkilökohtaisesti törmännyt. Kun et ole kaikki muut tai ainoa ihminen.
Kiitollisuus ei koskaan synny vaatimalla, pakottamalla ja syyllistämällä. Inho kyllä.
Ja se joka kiitollisuutta itselleen kritiikittä vaatii, ei alunperinkään ole sitä ansainnut. Koska kiitollisuutta herättävien tekojen motiivina ei ole toisen osoittama kiitollisuus, vaan kohteen tunteet, joista kiitollisuus herää. Jälkimmäistä ei tule ilman ensimmäistä, vaikka sitä yritetään syyllistämällä vaatiakin.
Kuka täällä muka on kiitollisuutta vaatinut? Ihmeellisiä tulkintoja. Lisäksi, kiitollisuus on myös valinta ja elämän asenne. Suosittelen!
No aika moni käyttää kiitollisuutta olkiukkona, lahjahevoset ja pienestä valittamiset, suoraan viitataan kiittämättömyyteen. Olisit kiitollinen jadajada, ettekö osaa lukea? Kaikkia osallistujia en nimeltä tiedä, joten en osaa tarkkaan nimetä.
Minä (jolle vastasit) puhuin kiitollisuudesta elämän asenteena, joka helpottaa omaa elämää - myös vaikeuksien keskellä. Saathan sinä vääntää sen vaikka kuinka negaksi, mutta se on oma tulkintasi.
Hyvä jos se helpottaa omaa elämääsi. Se ei ole kuitenkaan peruste määritellä muiden tunteiden arvoa tai tarpeellisuutta. Määritellä muiden tunteita tilanteissa joita et ole itse kokenut. Tehdä itsestäsi jalompaa, kun et sorru ikäviin tunteisiin ja pidät niitä turhina. Kiitollisuus sitoutuu usein nöyryyteen ja sinä olet ylpäkkä. Kerrot täällä, kuinka suhtautua, mikä on oikein, mikä väärin, turhaa tai kannustettavaa. Huoh.
Hautajaisissa empatia kohdistuu kyllä sureviin.