Ysärin laman kokeneet, mitä jäi mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Toinen on se, että lama ei ollut mikään yhteneväinen kokemus, vaan kuten nykyäänkin, silloinkin ylemmät sosiaaliluokat selvisivät paremmin ja köyhemmät pistettiin syömään paskaa. Toki oli näitä kaikenlaisia ö-luokan yrittäjiä, joilla meni asiat plörinäksi, mutta hyvin usein niissäkin oli loppujen lopuksi enemmän peiliin katsomisen paikka. 

Ei pidä paikkaansa. Kyllä ongelma oli ne valuuttalainat joita pankit oikein työnsivät yrityksille! Yhtäkkiä oli velka kaksinkertaistunut yhdessä yössä. Siinä meni monta ihan tervettäkin firmaa nurin.

Plus idänkauppa romahti sananaikaisesti, siinä meni koko suomen vaateteollisuus nurin käytännössä yhdessä vuodessa.

Ei ollut yrittäjien vika. Et selvästikään tiedä mitä asioita siinä vaikutti taustalla. Pahin syy oli nimenomaan tuo markan kelluttaminen.

Ei koskettanut oikeastaan mitenkään itseä tai edes ketään omassa lähipiirissä. Osa jopa vaurastui, kun pystyi ostamaan halvalla kalliita veneitä yms. Jos on itsellä töitä, niin eihän se vaikuta juuri mitenkään.

Silloin perus elintaso oli korkeampi. Jos jouduit tuille, tulit ihan hyvin toimeen. Tai hyvin ja hyvin, mutta paremmin kuin nykyisin.

Oli kyllä raskasta aikaa. Lapset voivat huonosti, monet vanhemmat voivat huonosti. Monet eivät enää koskaan päässeet takaisin työelämään, cv:n pitkien aukkojen takia. Lama oli kauheaa. 

Orpon ja Purran aiheuttama lama tulee olemaan musertava. Paljon pahempi. 

Voi meitä suomalaisia parkoja.

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvää aikaa! Isä oli korkeampana valtion virkamiehenä ja pystyi ostamaan lähes ilmaiseksi pakkohuutokauppaan menneitä taloja ja maatiloja. Mukavasti saatiin kartutettua omaisuutta. Talot toki myytiin myöhemmin mutta yli tuhat hehtaaria on metsää takataskussa.

Eli isäsi osteli verovaroilla taloja ja rikastuitte veronmaksajien kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin asuntolainan korko oli 17%. 

Meillä 18%.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta voiko tuollainen ysärilaman kaltainen alamäki tulla kun ollaan EUssa? Viimeksi olimme ihan omillaan.

Miksei voi? Mitä se eu pelastaa?

Kuka auttoi Kreikkaa kun se oli romahduksen partaalla? Eu.

Kirjoitin ylioppilaaksi heti siihen laman alkuu. En päässyt opiskelemaan ja sitten ei töitäkään enää saanut kuten ennen sillä että vain meni ja pyysi päästä töhin. Tästä sitten hirveä sota äidin kanssa joka ei vakituisessa virassaan alkuunkaan ymmärtänyt työmarkkinoiden nopeaa muutosta. Eipä mulla mitään rahaakaan ollut lankapuhelimella soitella koviin moneen työpaikkaan.

Toisena talvena sain työllistämispestin puoleksi vuodeksi. Sitten pari määräaikaista pätkää kouluavustajana, jolla palkalla ei elättänyt edes itseään.

Neljäntenä heitin toiveet romukoppaan ja lähdin lukemaan insinööriksi. Ei se huono valinta ollut, ei myöhemmät taantumat ole enää vaikuttaneet.

Valmistuin ammattikoulusta -92. Töihin ei päässyt luokaltani kukaan, paitsi yksi joka jatkoi huoltoasemalla osa-aikaisena. Tuohon aikaan työllistettiin kolmen kk jälkeen jos oli alle 25v, eli pääsin syksyllä sairaalaan huoltomieheksi. Kesän ajan auttelin isäukkoa omakotitalo työmaalla. Armeijassa meni vuosi 93. Töihin ei päässyt kuin suhteilla ja tietysti tuolla työllistämis hommalla. Tuon työllistämishomman voisi mielestäni ottaa uudestaan käyttöön. Ilman tuota olisin voinut jäädä ns laakereilleni lepäämään ja kun olet pari vuotta ollut pois työelämästä on takaisinpääsy jo vaikeaa. Tottuu joutenoloon ja kynnys töihinmenoon kasvaa koko ajan. Muutamalla ystävälläni on noin käynyt.

Asuntolainojen korot, meilläkin oli 14% korkeimmillaan. Jatkuvaa sinnittelyä ja stressiä.

Nykyiset korot on ihan naurettavia.

Paljon työttömyyttä ja konkursseja silloin -90 luvun alussa, muistaakseni noin 600 000 henkeä työttömänä.

Itsemurhia runsaasti ja perhesurmia.

Kaikkialla masennusta ja kurjuutta.

Hyvin on jäänyt mieleen.

Rikkaat porskutti silloinkin, kuten nytkin.

Opiskelin laman aikana, kun valmistuin niint alous lähti nousiin. Eli satuin hyvään väliin. Muistan kuitenkin kuinka moni jäi kahden asunnon loukkuun, kuinka yritykset tekivät konkursseja ja moni oli pahoissa veloissa. Selvin muisto on kuitenkin se kuinka välillä kävi ihmisiä kerjäämässä ovella rahaa ja ruokaa. Se jotenkin kosketti pahasti, ja ei meilläkään juuri ollut mistä antaa. Kaikessa tingittiin. Olimme onnekkaita siinä että äidillä oli virka ja työ pysyi, isä oli välillä lomautettuna mutta ei joutunut kokonaan työttömäksi ja reissutöissä sai sitten enempi rahaa.

Isäni jäi työttömäksi laman takia. Hän oli jo niin vanha, ettei enää koskaan saanut uutta vakinaista työpaikkaa. Se vaikutti todella negatiivisesti elämääni alakoulun loppuvuosilta lähtien ja näkyy vielä nytkin. Pelkään itse lainanottoa valtavasti enkä esimerkiksi ole siksi hankkinut omistusasuntoa enkä hanki. Vanhempani jäivät omakotitalon kanssa loukkuun ja se talo odottaisi edelleen perintönä, jota kieltäydyn vastaanottamasta sitten joskus. Minua ei siis odota mikään perintö kuten monia ikätovereitani ja ystäviäni.

90-luvun lama oli se kohta, jossa ihmiset jaettiin kylmästi kahtia. Heikoimmat konkurssin tehneistä tekivät itsemurhiakin. Siksi vastustan ihan viimeiseen asti Orpon ja Purran hallituksen suunnitelmia: Niistäkin tulee todennäköisesti yhtä syvät ja tuhoisat jäljet moniin suomalaisiin perheisiin.

Koulusta saatin yksi lyijykynä ja kumi puolen vuoden välein sillä piti pärjätä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boomereiden harjoittama syyllistäminen. Olin vain laiska paska kun en lukion jälkeen ensinnäkään a) saanut opiskelupaikkaa ja sen jälkeen b) marssinut jonnekin työpaikalle ja saanut töitä.

Eipä oikeen oltu myöhemmin äidin kanssa väleissä.

No höps. 90-luvulla ei ollut sellaista asiaa kuin välivuosi. IHAN JOKAINEN ihminen meni koulun jälkeen jonnekin opiskelemaan (tai töihin tai armeijaan). Suurin osa ei päässyt opiskelemaan ollenkaan sinne minne halusi, vaan sitten mentiin sinne minne päästiin ja sille paikkakunnalle mihin päästiin. Semmoisesta ei myöskään naristu yhtään että piti muuttaa jonnekin persläpeen koska oma moka kun ei ollut parempaa todistusta.

Kotona makaaminen ei vaan ollut vaihtoehto. Joten ymmärrän kyllä vanhempiasi, se häpeä oli siihen aikaan raskas kantaa.

No höpö höpö nyt taas. Tottakai ysärilläkin tunnettiin välivuosi, itsekin pidin kaksi!

Se varmaan oli silloin sinun ympyröissäni normaalia, mutta kyllä sitä ei sanottu välivuodeksi vaan kotona makaamiseksi tai homehtumiseksi. 😆 Opiskeluaikanani opetushoitaja puhui ihan yleisesti roikkujista, eli niistä onnettomista mustista lampaista jotka eivät pysyneet kurssin tahdissa, ja heistä puhuttiin aina opiskelijoidenkin kuullen vain siinä muodossa kuinka he ovat ongelma ja lisätöitä henkilökunnalle.

Mitä oikein sekoilet? Miten välivuoden pitäjä "roikkuu" kursseilla? Välivuosi tarkoittaa sitä kun nuori ei mene suoraan lukiosta yliopistoon tai johonkin muualle opiskelemaan vaan pitää sananmukaisesti välivuoden opiskeluista. Menee johonkin väliaikaisesti töihin esim tai matkustelee maailmalla. Eihän tuolloin lukiosta kirjoittaneet saaneet edes työttömyyskorvausta koulun loputtua. Ja kyllä sanaa välivuosi käytettiin ihan yleisesti.

Voi ei meillä opiskelujen keskellä mitään välivuosia pitänyt, ei sellainen käynyt päinsä. Roikkujaksi tuli jos sai lapsen kesken opiskelujen tai ei päässyt lävitse kaikista vaadituista tenteistä. Tenttipäiviä oli yksi, ja lisäksi oli kaksi uusintapäivää. Osa proffista sanoi suoraan että totta kai uusintatentti on vähän vaikeampi kuin alkuperäinen, sillä siihen on ollut enemmän aikaa lukeakin.

Sellaista oli elämä 1990-luvulla ja hyvä siitä olisi nuoremman polven kuulla. Ei silloin keretty masentumaankaan kun oli sen verran tekemistä että pysyi mukana, vasta myöhemmin on nämä diagnoosit ja sekoilut räjähtäneet käsiin.

Älä valehtele. Minä mietin it saria jo yläasteella ysärillä, ero nykypäivään on se että silloin ei saanut mitään apua mihinkään ja niinpä ongelmani pahenivat kunnes päädyin suoraan mielisairaalaan 2005 ja sen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt enkä juuri työelämässäkään ollut. Koska ei tunnistettu ongelmia ajoissa.

Tuota, kun vanhempi polvi sanoo että ei silloin kerennyt masentumaan, se ei todellakaan tarkoita sitä että silloin ei ollut paha olla. Se tarkoittaa sitä, että oli pakko jaksaa selviytyäkseen. Se, että on varaa jäädä sänkyyn makaamaan kun ei jaksa ja huvita, on katsos etuoikeus. Silloin kun on pakko mennä lämmittämään uunia ettei jäädy asuntoonsa, mennään lämmittämään uunia eikä makaamaan sänkyyn. Silloin kun on polttopuut loppu niin niitä täytyy mennä tekemään vaikka kuinka masentaisi.

1990-luvulla tapahtui paljon enemmän ikäviä asioita kuin nykyisin. Kyllä ihan tiesin muita teinejä jotka oli rai*kattu, käytetty seksuaalisesti hyväksi, tehty abortti, sairasti anoreksiaa jne. Vaan silti piti jaksaa, eikä tosiaankaan vaikka jostain raskaudenkeskeytyksestä kerrottu vanhemmille vaan omin avuin pärjäiltiin.

Ikinä et tule uskomaan tätä, mutta tämä tapahtui kyllä yläasteellani. Luokassa kävi kaksi jotain hoitajaa kertomassa itsem*rhasta ja he sanoivat, että jokainen teistäkin on ajatellut sitä ja että se on ihan täysin normaalia. Kuulostaa kyllä nyt ihan todella kummalliselta mutta näin he sanoivat. Ja mitä niihin sinun itsetuhoajatuksiisi tulee, niin sinäkin pysyit hyvin yhteiskunnan kelkassa ysärillä ja romahdus tuli vasta kun löysäily oli yhteiskunnallisesti hyväksytympää.

Toki on hyvä, että nykyään asioista saa puhua ja on keskusteluapua jne. Mutta onhan tämä nykyaika lyönyt ylitse toiseen laitaan.

Täällä palstalla olen tosi monesti lukenut fantasioita siitä, että tulisipa lama niin herrat ja rikkaat saisi nenilleen. Tuntuu, että nyt on viimein heillekin valkenemassa se, että lama ei todellakaan tarkoita mitään varallisuuden tasausta vaan siinä todellakin on enimmäkseen häviäjiä mutta myös heitä jotka siitä reilusti hyötyvät.

Yleensä nousukaudella kaikilla on kivempaa, kun sitä rahaa ja hyvinvointia tulee ja se valuu kaikille muillekin, vaikka varallisuuserot kasvavatkin. Sitten kun menee huonosti, eniten pahoinvoivat ne joilla on vähiten.

Olimme juuri muuttaneet uuteen taloyhtiöön, joka oli uudisrakennuskohde. Vanhempani selvisivät lainasta hyvin, mutta esim. naapuri joutui työttömäksi, hänelle tuli avioero, joutui myymään uuden talonsa ja jäi senkin jälkeen vielä velkaa. Eli hänellä meni aivan perseelleen se homma.

Olin silloin yläasteella ja opettajilla oli lomautuksia. Tykkäsin siitä, kun ei ollut opettajia paljon paikalla, vaan joku kävi vain nopeasti antamassa tehtävät ja teimme niitä itseksemme.

Meillä kävi se tavallinen tarina eli asunto ostettiin 80-luvun lopulla, kun hinnat korkeimmillaan. Sitten 90-luvulla jouduttiin muuttamaan työn takia. Asuntojen hinnat oli romahtaneet ja korot taivaissa. Asunto oli pakko myydä tappiolla. Työttömiä oli pahimmillaan yli puoli miljoonaa.

Siihen aikaan pankit oli härskejä ja esimerkiksi saattoi irtisanoa lainoja tuosta vain ja asuntoja ja muutakin omaisuutta pakkohuutokaupattiin pilkkahinnalla. Monella jäi vain velat.

Pankit pelastettiin valtavilla veronmaksajien maksamilla miljardien pankkituilla, yksityishenkilöille ei annettu armoa.

Koulussa opettaja sanoi, että työttömät ja velkaantuneet on vaan laiskoja. Silloin sitä perheen tilannetta vain hävettiin itsekseen hiljaa.

Minuun tämä vaikutti niin, etten uskaltanut ottaa esim. opintolainaa. Lama-ajan jälkeen opintolainojen ottaminen romahti, kun opiskelijat oli valmistuneet 90-luvun alussa lamaan isot lainat niskassa. Sitten opintorahaa korotettiin ja lainanottoa väheni. Hirvittää nykynuorten puolesta, jotka laitetaan velkaantumaan taas jo opiskeluaikana.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijat ainakin olivat reippaampia, asuttiin solussa ihan kiltisti eikä itketty ja valitettu. Ymmärrettiin että on vain tilapäistä ja oltiin tyytyväisiä ilmaiseen koulutukseen. Itsekin asuin solussa 2v ajan opiskellessani.

Soluasunnoissa asui suurinosa opiskelijoista. Ei muuhun ollut varaa. Ihmettelin miksi myöhemmin alettiin tukea yksiöissä asumista. Mietin jo silloin onko tällä maalla oikeasti varaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi se tavallinen tarina eli asunto ostettiin 80-luvun lopulla, kun hinnat korkeimmillaan. Sitten 90-luvulla jouduttiin muuttamaan työn takia. Asuntojen hinnat oli romahtaneet ja korot taivaissa. Asunto oli pakko myydä tappiolla. Työttömiä oli pahimmillaan yli puoli miljoonaa.

Siihen aikaan pankit oli härskejä ja esimerkiksi saattoi irtisanoa lainoja tuosta vain ja asuntoja ja muutakin omaisuutta pakkohuutokaupattiin pilkkahinnalla. Monella jäi vain velat.

Pankit pelastettiin valtavilla veronmaksajien maksamilla miljardien pankkituilla, yksityishenkilöille ei annettu armoa.

Koulussa opettaja sanoi, että työttömät ja velkaantuneet on vaan laiskoja. Silloin sitä perheen tilannetta vain hävettiin itsekseen hiljaa.

Minuun tämä vaikutti niin, etten uskaltanut ottaa esim. opintolainaa. Lama-ajan jälkeen opintolainojen ottaminen romahti, kun opiskelijat oli valmistuneet 90-luvun alussa lamaan isot lainat niskassa. Sitten opintorahaa korotettiin ja lainanottoa väheni. Hirvittää nykynuorten puolesta, jotka laitetaan velkaantumaan taas jo opiskeluaikana.

Tuo on kyllä niin selkeä sukupolvikokemus, että me 90-luvun laman kokeneet olemme hyvin maltillisia velanottajia. Vähän on hirvittänyt, kuinka moni on kertonut että on vaan tyhmää olla hankkimatta viittä sijoitusyksiötä velkarahalla. Historia toistaa taas itseään, tämän laman/taantuman kokevat oppivat sitten tuon läksyn tällä kertaa. Toisten lainoja ei onneksi taida enää päästä takaamaankaan, sen suhteen on maailma mennyt paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi se tavallinen tarina eli asunto ostettiin 80-luvun lopulla, kun hinnat korkeimmillaan. Sitten 90-luvulla jouduttiin muuttamaan työn takia. Asuntojen hinnat oli romahtaneet ja korot taivaissa. Asunto oli pakko myydä tappiolla. Työttömiä oli pahimmillaan yli puoli miljoonaa.

Siihen aikaan pankit oli härskejä ja esimerkiksi saattoi irtisanoa lainoja tuosta vain ja asuntoja ja muutakin omaisuutta pakkohuutokaupattiin pilkkahinnalla. Monella jäi vain velat.

Pankit pelastettiin valtavilla veronmaksajien maksamilla miljardien pankkituilla, yksityishenkilöille ei annettu armoa.

Koulussa opettaja sanoi, että työttömät ja velkaantuneet on vaan laiskoja. Silloin sitä perheen tilannetta vain hävettiin itsekseen hiljaa.

Minuun tämä vaikutti niin, etten uskaltanut ottaa esim. opintolainaa. Lama-ajan jälkeen opintolainojen ottaminen romahti, kun opiskelijat oli valmistuneet 90-luvun alussa lamaan isot lainat niskassa. Sitten opintorahaa korotettiin ja lainanottoa väheni. Hirvittää nykynuorten puolesta, jotka laitetaan velkaantumaan taas jo opiskeluaikana.

Varmana pidetyn alan työpaikat katosivat hetkessä. Lyhyisiin sijaisuuksiin ei saanut palkata ketään. Työttömiä oli paljon. Töissäolevat joutuivat tekemään ylitöitä ja venymään omanjaksamisen kustannuksella äärirajoille.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4296699/minka-ikainen-olit-90-luvun-lam…