Lue keskustelun säännöt.
Mies vaatii avioehtoa 9 avioliittovuoden jälkeen
21.09.2023 |
Taustaa sen verran, että naimisiin mentäessä kummallakaan ei ole ollut omaisuutta (jotain pieniä säästöjä lukuunottamatta) ja suhteemme alussa mies sanoi kannattavansa ns. perinteisiä arvoja sekä haluavansa yhdistää taloutemme, näin olemme tehneetkin tähän asti. Meillä ei ole avioehtoa ja taloudesta on aina pysynyt käymään avoimia keskusteluja, riitaa rahasta ei oikeastaan koskaan ollut ensimmäiseen 7 vuoteen. Molemmista tuntui luontevalta yhdistää talous ja aloittaa omaisuuden kerryttäminen yhdessä, aina on yhdessä säästetty esim omistusasuntoon, matkoihin jne. Minä sain joitain vuosia sitten suhteemme aikana pienen perinnön (kyse muutamasta kymmenestä tuhannesta, ei suuri siis), jonka niin ikään laitoin yhteiselle sijoitustilillemme. Miehen puolelta ei ole tulossa perintöä eikä minullekaan myöhemmin enää lisää. Tulemme molemmat hyvin vähävaraisista perheistä siis.
Kun aloimme perustaa perhettä, yhteisenä sopimuksena on ollut, että mies keskittyy enemmän uraansa ja minä puolestaan hoidan enemmän perhettä ja lapsia. Olen ollutkin molempien lasten kanssa hoitovapaalla lähes 3-vuotiaaksi saakka. Silloin tämä tuntui hyvin sopivalta ratkaisulta, esikoinen oli äärimmäisen huono nukkumaan pitkään, eikä työnteko olisi edes onnistunut siinä univelassa, mies kävi töissä ja sai nukkua eri huoneessa. Tottakai mieskin on osallistunut lasten hoitoon, en sitä sano, mutta kyllä hänen on aina ollut helppo luoda uraa, käydä työmatkoilla jne, minun hoitaessa aina perheen. Mies on tähän saakka aina painottanut, että mikä on hänen on myös minun, kaikki on yhteistä. Olen kai ollut naiivi sitten, kun olen jättänyt oman urani luomisen ns. kesken, luottaen liikaa tähän meidän yhteiseen sopimukseen. Mutta mies sitä etunenässä minulle on myös toistellut. Minulla on korkeakoulututkinto, mutten ole yhtään panostanut uralla etenemiseen, vaan priorisoinut perheen ja lapset.
Muutama vuosi sitten mies alkoi enenevissä määrin alkanut ottaa riidoissa myös tavalla tai toisella esiin raha-asioita. Tuntuu, että mitä enemmän hänen palkkansa on noussut, sitä enemmän raha on alkanut olla ongelma. Alussa tienasimme suunnilleen saman verran. Nyt hän tienaa nettona hieman yli tuplat minuun verrattuna. Viikko sitten hän esitti minulle, että haluaisi tehdä avioehdon sekä eriyttää myös raha-asiat. Hänen tulonsa ovat kuulema hänen ja minun tuloni minun, hän on kuin aivan eri ihminen tämän suhteen yhtäkkiä. Hän sanoo, että sillä tavalla rahasta ei tule riitaa. Täytyy sanoa, että tämä yllätti minut täysin. Yritin selittää omaa kantaani asiaan, että jos olisimme jo heti alussa näin sopineet, tuskin olisin ollut kotona niin pitkään lasten kanssa tai ottanut niin rennosti oman työurani suhteen. Olisin todellakin tehnyt erilaisia valintoja ja ollut kunnianhimoisempi itsekin. Mies ei ymmärrä ollenkaan, tuntuu ettei hän nyt näin jälkikäteen arvosta ollenkaan minun panostani perheen hyväksi tai näe, että olen osaltani mahdollistanut hänen urallaan kehityksen, ollut aina tukena kun hän ollut jopa työuupumuksen alla jne. Tottakai mies itse on uransa luonut, mutta silti tunnen hänen ehdotuksensa epäreiluna minua kohtaan. Tunnen itseni jollain tapaa jopa petetyksi. En tiedä yhtään miten pitäisi toimia. Onkohan kellään ajatuksia, kokemuksia tällaisesta tilanteesta?
Ja vielä sen verran, että omistusasunto ja muutama muu sijoitus on toki molempien nimissä. Avioehtoon laitettaisiin kuulema siten, että tähän astinen omaisuus jakautuisi eron sattuessa puoliksi, mutta tästä eteenpäin mies voisi kerryttää ilmeisesti hyvillä tuloillaan rahaa itselleen. Toki itsekin voin alkaa vielä uraa luoda ja saada parempia tuloja jne, mutta eniten tässä harmittaa miehen yhtäkkinen muutos sekä se, että itseltäni on mennyt monta hyvää työvuotta ollessani kotona. Mielipiteitä?
Kommentit (2071)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on usein jotenkin ihme käsitys, että heidän rahoillaan maksetaan kaikki ja he tienaa enemmän jne. Sitten kun aletaan yhdessä laskemaan ja perkaamaan niin selviääkin, että tulot suht samat molemmilla mutta nainen maksaa paljon enemmän kaikesta yhteisestä ja perheen asioista ja mies lähinnä pistää itseensä, työkaluihinsa, autoonsa ja säästöön. Nähty monesti.
Tämä on totta. Sama asenne ulottuu myös kotitöihin. Miehet hahmottavat asian niin, että kaikki kotityöt ja kaikki kulut ja kaikki lasten hoito kuuluvat kokonaan naiselle, ja on mieheltä hieno kädenojennus, jos hän vaikka osallistuu ruokamenoihin tai vahtii vauvaa sillä aikaa kun vaimo käy lenkillä.
Jos arjen menot alkavat oikeasti näkyä miehen pankkitilin saldossa tai kodinhoito alkaa oikeasti aiheuttaa vaivaa ja rajoittaa harrastuksia tai lepäilyä/töistä palautumista, tämä on miehen mielestä lähtökohtaisesti väärin. Silloin hän alkaa valittaa, että ei hän YKSIN halua maksaa KAIKKEA, tai tehdä YKSIN KAIKKIA kotitöitä.
Jos mies hakee lapset tarhasta kerran viikossa, hän itse kuvittelee tekevänsä vähintään puolet, ehkä jopa KAIKEN. Ja kumma kyllä, tätä kompataan helposti tarhassa ja sukulaisten toimesta. On se Antti kyllä ihana mies kun hakee niiiiin ahkerasti lapsia tarhasta (melkein joka tiistai). Jopa vaimon omat vanhemmat voivat neuvoa, että älä nyt liikaa kuormita tuota aarretta.
Tämä johtuu siitä, että miehen pienikin liikahdus perheen hyväksi koetaan heti ylimääräiseksi ja aika isoksi työksi, jolla hän hyvän hyvyyttään auttaa vaimoa. Sen sijaan sama homma naisen tekemänä on ihan nolla, vie maksimissaan minuutin, ellei peräti edusta makoilua ja laiskottelua, jotka ovat naisille ominaisia syntejä, vaikka tutkimusten mukaan naiset kyllä tekevät kotona enemmän kuin miehet. Mystistä, eikö?
Puhut kahdesta eri asiasta. Se on totta mitä sanot yhteiskunnan asenteista. Sen sijaan miesten asenteista et voi puhua kuin omalta kohdaltasi sen perusteella mitä olet kokenut.
Minä en ympäristössäni tai omassa elämässäni tunne yhtäkään miestä/isää, joka kuvittelisi, toimisi tai edes puhuisi noin.
Ei ne sitä ihan noin suoraan sano, ja totta kai minä hiukan kärjistin. Vähän veikkaan, että sinä et ole vaan huomannut asiaa, mutta nyt kun olet siitä lukenut, alat havaita tulevina vuosina merkkejä asiasta. Minullakin kesti monta vuotta ennen kuin hoksasin, miksi miehen kanssa keskusteleminen tuntuu välillä niin vääristyneeltä. Se puhuu niinku tavallaan ihan järkevästi ja kuulostaa reilulta, mutta omassa takaraivossa vaan tuntuu siltä, että jokin ei nyt täsmää.
Minä heräsin tähän asiaan, kun jouduin onnettomuuteen enkä pystynyt tekemään kotitöitä ollenkaan muutamaan kuukauteen. Mies oli jo vuosia purnannut, miten olen niin sotkuinen ja kuinka hän yksin siivoaa meillä. Hän kyllä siivoaakin paljon, minä taas olen omastakin mielestäni laiska siivoamaan.
No kumminkin, sitten kun minä en oikeasti voinut ollenkaan siivota, koti räjähti ihan täysin. Ymmärsin vasta siinä kohtaa edes itse, että onhan minulla tapana viedä pyykkejä, pyyhkiä pöytiä, imuroida hiekat eteisestä teen tuota vähemmän kuin äitini opetti, ja päästän eteisen tai ruokapöydän hurjempaan kuntoon kuin Kunnon Emäntä päästäisi, mutta kyllä minun työpanokseni puuttuminen todellakin näkyi.
Mies siis tosiaan siivoaa meillä paljon, ja se ei jää epäselväksi. Hän puhisee ja tuhisee ja kolistelee ja päivittelee kuinka tämäkin tässä on niin likainen kohta. Ei taatusti jää kenellekään epäselväksi, miten hurjan paljon hän tekeekään.
Minä taas en itsekään huomaa tekeväni, huomaan ennemmin kaiken sen, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Jos imuroin eteisen, mietin että makuuhuonekin pitäisi kyllä imuroida. Jos pesen vessan, mietin, että on nuo kaakelisaumat kyllä hurjan näköiset. Tämä on se, mihin minut on kasvatettu, kannan kokonaisvastuuta itsestäänselvyytenä. Tajusin itsekin sen vasta keski-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi mies öyhöttää miten puolivuotiaan lapsen voi viedä hoitoon eikä naisen paluu töihin muuta miehen elämää millään tavalla. Sitten joku nainen komppaa, että ei muutakaan ja kertoo, että heillä lapsi oli eskari-ikäinen. No ei ole sama asia, mutta en usko sitäkään, että eskarilapsen isän elämä olisi sujunut yhtä helppona mitä naisen ollessa kotona.
Olisko kyse siitä miten kukin kommentit tulkitsee? Mä en ainakaan näe yhtäkään kommenttia, joissa väitettäisiin ettei elämä muutu. Mä ainakin luen nuo kommentit niin että niissä puhutaan siitä vaikuttaako äiti isän elämään jotenkin erityisesti ja pitäisikö se huomioida.
Kyllä ne on lapset, jotka siihen vaikuttaa. Ja se, kuka heidät hoitaa.
Mikä tarve on yrittää mitätöidä naisten osuus lasten hoidossa? Eikö se ole niin, että jonku ne lapset pitää hoitaa (ja normisti ihmiset ihmiset myös haluavat) ja riippuen siitä, osallistuuko toinen vai molemmat siihen hoitoon, vaikuttaa se automaattisesti molempien elämään?Aivan! Ne lapset vaikuttaa ja se arki. Koko juttu lähti liikkeelle siitä että äitiä pitäisi arvostaa rahallisestikin ja kompensoida eläkettä koska hän on mahdollistanut isän työssäkäynnin. Ait alettiin jauhaa miten mies hyväksikäyttää äitiä ja piti tekee kaiken ja mies ei tajua ja liibalaaba.
Siihen nyt sit joku kommentoi että ihan hölöhölöä. Mitä tapahtui? Kauhea kaakatus siitäkin syntyi.
Jos teille tulee parempi olo ajatuksesta että te olette miehenne elämän rakentaneet ja mahdollistaneet ja he ovat teille siksi velkaa, antakaa mennä vaan.
Aloittajan mies alkoi yllättäen monen vuoden avioliiton jälkeen vaatia avioehdon tekemistä. Siinä ei ole mitään järkeä. Ainoa selitys on, että mies suunnittelee eroa.
Minulla vapaaehtoinen eläkevakuutus paikkaa kotivuosien eläkekuoppaa. Miksi se tuntuu olevan suoraan saatanasta?
No se vapaaehtoinen eläkevakuutus on vähintä, mitä jokaisella kotiäidillä pitäisi olla. Kuka sitä on moittinut?
Kovastihan sitä paheksutaan, jos nainen haluaa rahallista kompensaatiota. Nainen ei saisi ajatella rahaa, hänen pitäisi pyyteettömästi uhrautua, mutta silti on naisen oma syy, kun eläke jää pieneksi.
Ei sitä paheksuta jos saa kompensaatiota, saati, jos itse kompensoi. Siitähän täällä puhutaan että voiko vaatia kompensaatiota puolisoltaan. Ja silloin kesksutelu lähtee helposti siihen että miehiä haukutaan yleisesti ja naisia nostetaan jalustalle.
Todellisuutta on se että hyvin harva, jos kukaan oikeasti vaatii toiselta kompensaatiota jäädäkseen kotiin. Sinne kotiin jäädään ihan omasta halusta ja se talous hoidetaan, omaisuutta kartutetaan, jos pystytään ja sillä selvä.
Eli kaikki ylimääräinen tämän ympärillä on ihan turhaa jauhantaa, joko itsensä ylentämistä tai toisen dissaamista.
Aloituksessa koko homma alkoi siitä, kun mies alkoi yllättäen vaatia avioehdon tekemistä. Aloittaja olisi ilman tuota ollut ihan tyytyväinen tilanteeseen. Kun nainen huomaa avioeron olevan vain ajan kysymys, niin kyllä siinä rupeaa miettimään sovittuja päätöksiä.
Avioehto on saanut ihan käsittämättömät mittasuhteet siis. Apn mies ei lulemani perusteella ole eroa hakenut, vain haluaa avioehdon. Tottakai ap varmaan miettii edellisiä sopimuksia, mutta eihän kukaan voi mennä selittämään että miten asiat olisi pitänyt hoitaa. En mä ymmärrä miten apn mies nyt on muka niin huono, ihan perus tilannehan heillä on. Mitä järkeä pohtia jälkikäteen että lapset olisi pitänyt laittaa hoitoon ja apn olisi pitänyt tehdä uraa jne. Meni jo, mitä hyödyttää vatvoa vanhoja päätöksiä?
Avioehdon vaatiminen tuossa vaiheessa ilman mitään syytä on väärin. Mies ei halua vielä eroa, hän haluaa naisen uhrautuvan vielä muutaman vuoden, että lapset ovat isompia ja mies on saanut tienattua lisää rahaa naisen kustannuksella. Mies ei tasan tarkkaan ryhdy hoitamaan lapsia tässä vaiheessa yhtään enempää mitä nyt.
Ap on palannut töihin.
Mut hoitaako mies silti niitä lapsia? Käyttääkö miehensä nyt vähemmän aikaa työllensä?
Työaika on yleensä 7.5h tai 8h, riippuu miten ruokatunti lasketaan. Onko jossain ilmennyt että mies tekisi 12h päivää? Eipä ole, siellä puhutaan vain tuloista.
Yrittäkää nyt ymmärtää jo etteivät tulot yleensä liity tehtyihin tunteihin. Jos mies tekee "ylitöitä" toimihenkilönä niin se on lähes poikkeksetta 1:1 saldoja joita ei saa rahaksi.
Onpa kiva kuulla, että ne isopalkkaiset uraohjukset tekevät vain 7,5 tunnin työpäivää. Mitä ne sitten valittaa pitkistä työpäivistä? Kyllähän tuossa he pystyvät hoitamaan lasten päiväkotikuskaukset ja kaiken muunkin lapsiin liittyvän ihan ilman ongelmia.
Kuka valittaa pitkää työpäivää ja missä?
Taitaa tuo selittety tulla lähinnä eläkeläismummojen suusta joiden ukot joutuivat noin tekemään. Ajat ovat muuttuneet, ei noita nykyisiä uraohjuksia edes kiinnosta vulva. Olette pudonneet jalustaltanne.
Ainakin palstamiehet tekee ympäripyöreää työpäivää kuutena päivänä viikossa ja sitten ne valittaa, kun kotona pitäisi tehdä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on usein jotenkin ihme käsitys, että heidän rahoillaan maksetaan kaikki ja he tienaa enemmän jne. Sitten kun aletaan yhdessä laskemaan ja perkaamaan niin selviääkin, että tulot suht samat molemmilla mutta nainen maksaa paljon enemmän kaikesta yhteisestä ja perheen asioista ja mies lähinnä pistää itseensä, työkaluihinsa, autoonsa ja säästöön. Nähty monesti.
Tämä on totta. Sama asenne ulottuu myös kotitöihin. Miehet hahmottavat asian niin, että kaikki kotityöt ja kaikki kulut ja kaikki lasten hoito kuuluvat kokonaan naiselle, ja on mieheltä hieno kädenojennus, jos hän vaikka osallistuu ruokamenoihin tai vahtii vauvaa sillä aikaa kun vaimo käy lenkillä.
Jos arjen menot alkavat oikeasti näkyä miehen pankkitilin saldossa tai kodinhoito alkaa oikeasti aiheuttaa vaivaa ja rajoittaa harrastuksia tai lepäilyä/töistä palautumista, tämä on miehen mielestä lähtökohtaisesti väärin. Silloin hän alkaa valittaa, että ei hän YKSIN halua maksaa KAIKKEA, tai tehdä YKSIN KAIKKIA kotitöitä.
Jos mies hakee lapset tarhasta kerran viikossa, hän itse kuvittelee tekevänsä vähintään puolet, ehkä jopa KAIKEN. Ja kumma kyllä, tätä kompataan helposti tarhassa ja sukulaisten toimesta. On se Antti kyllä ihana mies kun hakee niiiiin ahkerasti lapsia tarhasta (melkein joka tiistai). Jopa vaimon omat vanhemmat voivat neuvoa, että älä nyt liikaa kuormita tuota aarretta.
Tämä johtuu siitä, että miehen pienikin liikahdus perheen hyväksi koetaan heti ylimääräiseksi ja aika isoksi työksi, jolla hän hyvän hyvyyttään auttaa vaimoa. Sen sijaan sama homma naisen tekemänä on ihan nolla, vie maksimissaan minuutin, ellei peräti edusta makoilua ja laiskottelua, jotka ovat naisille ominaisia syntejä, vaikka tutkimusten mukaan naiset kyllä tekevät kotona enemmän kuin miehet. Mystistä, eikö?
Puhut kahdesta eri asiasta. Se on totta mitä sanot yhteiskunnan asenteista. Sen sijaan miesten asenteista et voi puhua kuin omalta kohdaltasi sen perusteella mitä olet kokenut.
Minä en ympäristössäni tai omassa elämässäni tunne yhtäkään miestä/isää, joka kuvittelisi, toimisi tai edes puhuisi noin.
Ei ne sitä ihan noin suoraan sano, ja totta kai minä hiukan kärjistin. Vähän veikkaan, että sinä et ole vaan huomannut asiaa, mutta nyt kun olet siitä lukenut, alat havaita tulevina vuosina merkkejä asiasta. Minullakin kesti monta vuotta ennen kuin hoksasin, miksi miehen kanssa keskusteleminen tuntuu välillä niin vääristyneeltä. Se puhuu niinku tavallaan ihan järkevästi ja kuulostaa reilulta, mutta omassa takaraivossa vaan tuntuu siltä, että jokin ei nyt täsmää.
Minä heräsin tähän asiaan, kun jouduin onnettomuuteen enkä pystynyt tekemään kotitöitä ollenkaan muutamaan kuukauteen. Mies oli jo vuosia purnannut, miten olen niin sotkuinen ja kuinka hän yksin siivoaa meillä. Hän kyllä siivoaakin paljon, minä taas olen omastakin mielestäni laiska siivoamaan.
No kumminkin, sitten kun minä en oikeasti voinut ollenkaan siivota, koti räjähti ihan täysin. Ymmärsin vasta siinä kohtaa edes itse, että onhan minulla tapana viedä pyykkejä, pyyhkiä pöytiä, imuroida hiekat eteisestä teen tuota vähemmän kuin äitini opetti, ja päästän eteisen tai ruokapöydän hurjempaan kuntoon kuin Kunnon Emäntä päästäisi, mutta kyllä minun työpanokseni puuttuminen todellakin näkyi.
Mies siis tosiaan siivoaa meillä paljon, ja se ei jää epäselväksi. Hän puhisee ja tuhisee ja kolistelee ja päivittelee kuinka tämäkin tässä on niin likainen kohta. Ei taatusti jää kenellekään epäselväksi, miten hurjan paljon hän tekeekään.
Minä taas en itsekään huomaa tekeväni, huomaan ennemmin kaiken sen, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Jos imuroin eteisen, mietin että makuuhuonekin pitäisi kyllä imuroida. Jos pesen vessan, mietin, että on nuo kaakelisaumat kyllä hurjan näköiset. Tämä on se, mihin minut on kasvatettu, kannan kokonaisvastuuta itsestäänselvyytenä. Tajusin itsekin sen vasta keski-iässä.
Kuulostaa niin tutulta. Kun tajusin miten tämä homma toimii, aloin käyttää samaa taktiikkaa kuin mies eli mainostan kaikkea tekemääni. Että hei kulta, huomasit varmaan että olen imuroinut täällä. Tuntuu todella tyhmältä mutta on niin tarpeen. Lisäksi vältän edes tekemästä kotitöitä jos hän ei ole paikalla: parempi että on yleisöä.
Eikös tässä ole sekin näkökulma olemassa että mies alettuaan tienaamaan enemmän, yksinkertaisesti vain havahtuu siihen että mitä jos se onkin vaimo joka jossain vaiheessa haluaa eron, eli jättää miehen, niin siinä samassa lähtee vaimon lisäksi myös puolet hänen tienaamistaan rahoista? Eihän se ole sanottu että hän avioehtoa ehdottaessaan haluaa tai hautoo itse lähtöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi mies öyhöttää miten puolivuotiaan lapsen voi viedä hoitoon eikä naisen paluu töihin muuta miehen elämää millään tavalla. Sitten joku nainen komppaa, että ei muutakaan ja kertoo, että heillä lapsi oli eskari-ikäinen. No ei ole sama asia, mutta en usko sitäkään, että eskarilapsen isän elämä olisi sujunut yhtä helppona mitä naisen ollessa kotona.
Olisko kyse siitä miten kukin kommentit tulkitsee? Mä en ainakaan näe yhtäkään kommenttia, joissa väitettäisiin ettei elämä muutu. Mä ainakin luen nuo kommentit niin että niissä puhutaan siitä vaikuttaako äiti isän elämään jotenkin erityisesti ja pitäisikö se huomioida.
Kyllä ne on lapset, jotka siihen vaikuttaa. Ja se, kuka heidät hoitaa.
Mikä tarve on yrittää mitätöidä naisten osuus lasten hoidossa? Eikö se ole niin, että jonku ne lapset pitää hoitaa (ja normisti ihmiset ihmiset myös haluavat) ja riippuen siitä, osallistuuko toinen vai molemmat siihen hoitoon, vaikuttaa se automaattisesti molempien elämään?Aivan! Ne lapset vaikuttaa ja se arki. Koko juttu lähti liikkeelle siitä että äitiä pitäisi arvostaa rahallisestikin ja kompensoida eläkettä koska hän on mahdollistanut isän työssäkäynnin. Ait alettiin jauhaa miten mies hyväksikäyttää äitiä ja piti tekee kaiken ja mies ei tajua ja liibalaaba.
Siihen nyt sit joku kommentoi että ihan hölöhölöä. Mitä tapahtui? Kauhea kaakatus siitäkin syntyi.
Jos teille tulee parempi olo ajatuksesta että te olette miehenne elämän rakentaneet ja mahdollistaneet ja he ovat teille siksi velkaa, antakaa mennä vaan.
Aloittajan mies alkoi yllättäen monen vuoden avioliiton jälkeen vaatia avioehdon tekemistä. Siinä ei ole mitään järkeä. Ainoa selitys on, että mies suunnittelee eroa.
Minulla vapaaehtoinen eläkevakuutus paikkaa kotivuosien eläkekuoppaa. Miksi se tuntuu olevan suoraan saatanasta?
No se vapaaehtoinen eläkevakuutus on vähintä, mitä jokaisella kotiäidillä pitäisi olla. Kuka sitä on moittinut?
Kovastihan sitä paheksutaan, jos nainen haluaa rahallista kompensaatiota. Nainen ei saisi ajatella rahaa, hänen pitäisi pyyteettömästi uhrautua, mutta silti on naisen oma syy, kun eläke jää pieneksi.
Ei sitä paheksuta jos saa kompensaatiota, saati, jos itse kompensoi. Siitähän täällä puhutaan että voiko vaatia kompensaatiota puolisoltaan. Ja silloin kesksutelu lähtee helposti siihen että miehiä haukutaan yleisesti ja naisia nostetaan jalustalle.
Todellisuutta on se että hyvin harva, jos kukaan oikeasti vaatii toiselta kompensaatiota jäädäkseen kotiin. Sinne kotiin jäädään ihan omasta halusta ja se talous hoidetaan, omaisuutta kartutetaan, jos pystytään ja sillä selvä.
Eli kaikki ylimääräinen tämän ympärillä on ihan turhaa jauhantaa, joko itsensä ylentämistä tai toisen dissaamista.
Mutta onko tämä oikein? Kuuluuko yhteisten lasten hoitamisen oikeasti jäädä naisen tappioksi?
Tähän voisi lainsäätäjäkin tehdä muutoksen, ja siksi aihe on hyvä yhteiskunnallisen keskustelun paikka. Etenkin maassa, jossa syntyy aivan liian vähän lapsia.
Kuuluuko? Ei välttämättä mutta jos miehet eivät ota lapsia hoitaakseen niin minkäs teet.
Oletteko ajatelleet että naiset voisivat alkaa pariutumaan taloudellisesti alaspäin? Menkää hyviin töihin ja ottakaa joku vähävaraisempi itsellenne. Sellainen voi sit mielellään olla lapsen kanssa kotona teidän tehdessä pitkää päivää tuoden elanto koko perheelle.
Niin mutta se tosiaan vaatisi että teette jotain järkevää töissä.
Itse pariuduin ns. alaspäin niin ulkonäöllisesti kuin taloudellisesti. Vaikka elätin miehen kokonaan kymmenen vuoden ajan, ei mies jaksanut osallistua esim. vauvan yöheräilyjen hoitoon vaikkei käynyt töissä. Liitto päättyi miehen sivusuhteeseen, joka sekin oli kuulemma minun vika, koska en kehunut ja ihaillut miestä tarpeeksi.
Tietysti. Ja tuokin on totta koska luemme sen netissä anonyymillä keskustelupalstalla :D
Kultaseni, tiedätkö millainen osuus lapsiperheistä on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista vähemmän? Osaatko sanoa?
Käsittääkseni yli 20 % eli merkittävässä osassa lapsiperheitä.
Ei kai sinulle tule yllätyksenä, miehissä on naisia selvästi enemmän syrjäytyneitä ja persoonallisuushäiriöisiä?Arvauksesi on pahasti yläkanttiin, jonka lisäksi 20% lapsiperheistä ei edes olisi merkittävä osa vaan säälittävän vähän.
Mitä taas tuohon miesten haukkumiseen tulee niin syrjäytyneet ja persoonallisuushäiriöisetkö ne rahat tienaa?
Kerro lähde, mistä löytyy sit oikea luku.
Viidesosa on merkittävä luku. Mutta jäljelle jäävään 80%n kuuluu myös yksinhuoltajat, joita on siis viidesosa vanhemmista. Jopa kolmasosa lapsista on jossain vaiheessa yhden vanhemman perheessä.
Äitien työllisyys on suurempaa kuin lapsettomien naisten.
Naisten ja miesten työllisyys on lähes samalla tasolla, naisten työllisyyttä vähentää äitiys ja vanhempainlomat. Miehet tekevät keakimäärin puolituntia pidempää työpäivää, kuin naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi mies öyhöttää miten puolivuotiaan lapsen voi viedä hoitoon eikä naisen paluu töihin muuta miehen elämää millään tavalla. Sitten joku nainen komppaa, että ei muutakaan ja kertoo, että heillä lapsi oli eskari-ikäinen. No ei ole sama asia, mutta en usko sitäkään, että eskarilapsen isän elämä olisi sujunut yhtä helppona mitä naisen ollessa kotona.
Olisko kyse siitä miten kukin kommentit tulkitsee? Mä en ainakaan näe yhtäkään kommenttia, joissa väitettäisiin ettei elämä muutu. Mä ainakin luen nuo kommentit niin että niissä puhutaan siitä vaikuttaako äiti isän elämään jotenkin erityisesti ja pitäisikö se huomioida.
Kyllä vaikuttaa. Nainen lähtee aamulla töihin, mutta mies jääkin herättelemään lasta ja hoitamaan kaikki aamutoimet, että saa vietyä lapsen hoitopaikkaan. Onhan se ihan tilanne, kun aiemmin mies on voinut nukkua tunnin pitempään ja suoriutua matkaan. Tai työpäivän aikana vahtia kelloa, että pääsee ajoissa hakemaan lapsen.
Kyllä meillä lähdetään duunista hakemaan lasta. Asiassa ei ole mitään ihmeellistä.
Ehkä ongelma on tietyissä weetee-piireissä?
Kesken palaverin, asiakastapaamisen ja työmatkan? Ihanko totta?
Jos on työmatka niin toinen pariskunnan jäsen lienee asiasta tietoinen. Kommunikaatiolla tuosta yleensä selviää. Toki jos toinen osapuoli on täysin joustamaton niin ongelmia voi tulla.
Asiakastapaaminen? Kuka niitä pitää neljän jälkeen? Eiköhän se asiakaskin halua perheensä luo. Sama koskee palavereja. Jos ne venyy niin ei ole yksi tai kaksi joka on sanonut "nyt pitää mennä, kiitos palaverista". Noin tehdään keskellä päivääkin kun pitää lähteä syömään tai seuraava palaveri tulee päälle.
Mikä vimma sulla on keksiä todisteita sun narratiiville että miehet olis jotenkin paskoja? Edelleen: kuulostaa että ongelma on teidän piireissä.
Miksi yrität koko ajan vttuilla? Vaikutatkin vttumaiselta ihmiseltä.
Täällä aiemmin yksi nainen kirjoitti, että vaikka heillä oli sovittu, kumpi hakee lapsen hoidosta, mies saattoi omalla hakuvuorollaan vain ilmoittaa, että hänpä ei haekaan. Missähän piireissä se nainen pyörii? Samaa oli yhden työkaverini kohdalla, mies vain ilmoitti, että ei muka ehdi.
Minä olen tuo aiempi kirjoittaja, jonka mies saattoi ilmoittaa että nyt en haekaan. En viitsi hirveän tunnistettavasti piirejäni kuvailla, mutta sanotaan nyt, että kauppis-lääkis-oikis -akselilla pyöritään vahvasti ja nykyään kumpikin meistä tienaa yli 10t€/kk.
Mies on noin yleisesti ihan fiksu ja mukava, mutta sitten sillä on välillä näitä ihan käsittämättömiä tempauksia ja sokeita pisteitä, kuten tuo. Sen kanssa joutuu siis vääntämään välillä aika huolella, mutta on siinä paljon hyvääkin. Voisin just kuvitella hänen ehdottavan jotain tämän topan avioehdon tapaista ollessaan itse just sillä hetkellä suurempituloinen. Ja sitten minä läksyttäisin sen pahanpäiväisesti ja se todellakin ymmärtäisi, että ei meille nyt tule sitä avioehtoa.
Aloittajankin kannattaa kokeilla vanhaa kunnon raivaria. Ihan aliarvostettu keino miesten käsittelemiseen.
Raivari... ihanaa, kannustetaan henkiseen väkivaltaan. Todella aikuismaista.
Toivottavasti ap saa raivarinsa ja se hakataan lähes hengiltä.
Pahempaa henkistä väkivaltaa on loisia toisen kodin- ja lastenhoidolla sekä tehdä ohareita päiväkotihauissa, vaikka molemmat puolisot ovat töissä.
No tämä. Yksi pahimmista sovinismin ilmentymistä on käsitys, että miehelle ei edes saisi suuttua, kun se sikailee. Se on niinku henkistä väkivaltaa, voi kyynel.
Lisäksi toivotaan vastavuoroisesti rajua pahoinpitelyä.
Toiset miehet myös tykkää siitä, kun emäntä "pitää kuria". Se on itselle vieras ajatus, mutta usein kuunnellut miesten purkauksia asiasta. Ovat vähän kurittomia ja tykkäävät olla sellaisia. Mut sit tykkäävät, kun emäntä pitää niitä rajoja. Eli kukin pari tyylillään, kunhan se on molemmille ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi mies öyhöttää miten puolivuotiaan lapsen voi viedä hoitoon eikä naisen paluu töihin muuta miehen elämää millään tavalla. Sitten joku nainen komppaa, että ei muutakaan ja kertoo, että heillä lapsi oli eskari-ikäinen. No ei ole sama asia, mutta en usko sitäkään, että eskarilapsen isän elämä olisi sujunut yhtä helppona mitä naisen ollessa kotona.
Olisko kyse siitä miten kukin kommentit tulkitsee? Mä en ainakaan näe yhtäkään kommenttia, joissa väitettäisiin ettei elämä muutu. Mä ainakin luen nuo kommentit niin että niissä puhutaan siitä vaikuttaako äiti isän elämään jotenkin erityisesti ja pitäisikö se huomioida.
Kyllä ne on lapset, jotka siihen vaikuttaa. Ja se, kuka heidät hoitaa.
Mikä tarve on yrittää mitätöidä naisten osuus lasten hoidossa? Eikö se ole niin, että jonku ne lapset pitää hoitaa (ja normisti ihmiset ihmiset myös haluavat) ja riippuen siitä, osallistuuko toinen vai molemmat siihen hoitoon, vaikuttaa se automaattisesti molempien elämään?Aivan! Ne lapset vaikuttaa ja se arki. Koko juttu lähti liikkeelle siitä että äitiä pitäisi arvostaa rahallisestikin ja kompensoida eläkettä koska hän on mahdollistanut isän työssäkäynnin. Ait alettiin jauhaa miten mies hyväksikäyttää äitiä ja piti tekee kaiken ja mies ei tajua ja liibalaaba.
Siihen nyt sit joku kommentoi että ihan hölöhölöä. Mitä tapahtui? Kauhea kaakatus siitäkin syntyi.
Jos teille tulee parempi olo ajatuksesta että te olette miehenne elämän rakentaneet ja mahdollistaneet ja he ovat teille siksi velkaa, antakaa mennä vaan.
Aloittajan mies alkoi yllättäen monen vuoden avioliiton jälkeen vaatia avioehdon tekemistä. Siinä ei ole mitään järkeä. Ainoa selitys on, että mies suunnittelee eroa.
Minulla vapaaehtoinen eläkevakuutus paikkaa kotivuosien eläkekuoppaa. Miksi se tuntuu olevan suoraan saatanasta?
No se vapaaehtoinen eläkevakuutus on vähintä, mitä jokaisella kotiäidillä pitäisi olla. Kuka sitä on moittinut?
Kovastihan sitä paheksutaan, jos nainen haluaa rahallista kompensaatiota. Nainen ei saisi ajatella rahaa, hänen pitäisi pyyteettömästi uhrautua, mutta silti on naisen oma syy, kun eläke jää pieneksi.
Ei sitä paheksuta jos saa kompensaatiota, saati, jos itse kompensoi. Siitähän täällä puhutaan että voiko vaatia kompensaatiota puolisoltaan. Ja silloin kesksutelu lähtee helposti siihen että miehiä haukutaan yleisesti ja naisia nostetaan jalustalle.
Todellisuutta on se että hyvin harva, jos kukaan oikeasti vaatii toiselta kompensaatiota jäädäkseen kotiin. Sinne kotiin jäädään ihan omasta halusta ja se talous hoidetaan, omaisuutta kartutetaan, jos pystytään ja sillä selvä.
Eli kaikki ylimääräinen tämän ympärillä on ihan turhaa jauhantaa, joko itsensä ylentämistä tai toisen dissaamista.
Mutta onko tämä oikein? Kuuluuko yhteisten lasten hoitamisen oikeasti jäädä naisen tappioksi?
Tähän voisi lainsäätäjäkin tehdä muutoksen, ja siksi aihe on hyvä yhteiskunnallisen keskustelun paikka. Etenkin maassa, jossa syntyy aivan liian vähän lapsia.
Se on totta että yhteiskunnan tulisi kompensoida kotiin jäävän rahallista tappiota enemmän. Kotihoidontuki pitäisi olla tuplat, ottaa se raha vaikkapa täysin turhista valtion maksamista elareista.
Valtio maksaa elarit silloin, kun elatusvelvollinen ei maksa, joten ne elarit ei ole turhia.
On, täysin turhia. Ei ole yhteiskunnan asia elättää vaan sen lapsen tänne saattaneiden. Jos ei kiinnosta tai pysty, se on sit voi voi.
Kummasti yhteiskunta haluaa, että syntyvyys tästä nousisi. Mene mukaan politiikkaan, kun aihe on sinulle noin tärkeä.
Sullehan tuo taisi osua ikävään kohtaan.
Ei osunut. En ole yksinhuoltaja, en ole koskaan ollut eikä minusta sellaista koskaan tule. Lasten elatus kuuluu vanhemmille ja jos toinen ei velvollisuuttaan hoida syystä tai toisesta, niin sitten valtio paikkaa sen. Valtio perii kulut lusmuilta sitten jossain vaiheessa.
Elatusapu on lasta, eikä vanhempaa varten. Lapsi ei ole vastuussa vanhempien lusmuilusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös tässä ole sekin näkökulma olemassa että mies alettuaan tienaamaan enemmän, yksinkertaisesti vain havahtuu siihen että mitä jos se onkin vaimo joka jossain vaiheessa haluaa eron, eli jättää miehen, niin siinä samassa lähtee vaimon lisäksi myös puolet hänen tienaamistaan rahoista? Eihän se ole sanottu että hän avioehtoa ehdottaessaan haluaa tai hautoo itse lähtöä?
Ei lähde puolet hänen tienaamistaan rahoista. Lähtee puolet yhdessä tienatuista rahoista.
Tässäkin taas ohitit naisen mitättömänä, vaikka hän käy töissä ja luultavasti nettopalkoissa ero on aika pieni, koska suurempia tuloja verotetaan Suomessa tosi hanakasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on usein jotenkin ihme käsitys, että heidän rahoillaan maksetaan kaikki ja he tienaa enemmän jne. Sitten kun aletaan yhdessä laskemaan ja perkaamaan niin selviääkin, että tulot suht samat molemmilla mutta nainen maksaa paljon enemmän kaikesta yhteisestä ja perheen asioista ja mies lähinnä pistää itseensä, työkaluihinsa, autoonsa ja säästöön. Nähty monesti.
Tämä on totta. Sama asenne ulottuu myös kotitöihin. Miehet hahmottavat asian niin, että kaikki kotityöt ja kaikki kulut ja kaikki lasten hoito kuuluvat kokonaan naiselle, ja on mieheltä hieno kädenojennus, jos hän vaikka osallistuu ruokamenoihin tai vahtii vauvaa sillä aikaa kun vaimo käy lenkillä.
Jos arjen menot alkavat oikeasti näkyä miehen pankkitilin saldossa tai kodinhoito alkaa oikeasti aiheuttaa vaivaa ja rajoittaa harrastuksia tai lepäilyä/töistä palautumista, tämä on miehen mielestä lähtökohtaisesti väärin. Silloin hän alkaa valittaa, että ei hän YKSIN halua maksaa KAIKKEA, tai tehdä YKSIN KAIKKIA kotitöitä.
Jos mies hakee lapset tarhasta kerran viikossa, hän itse kuvittelee tekevänsä vähintään puolet, ehkä jopa KAIKEN. Ja kumma kyllä, tätä kompataan helposti tarhassa ja sukulaisten toimesta. On se Antti kyllä ihana mies kun hakee niiiiin ahkerasti lapsia tarhasta (melkein joka tiistai). Jopa vaimon omat vanhemmat voivat neuvoa, että älä nyt liikaa kuormita tuota aarretta.
Tämä johtuu siitä, että miehen pienikin liikahdus perheen hyväksi koetaan heti ylimääräiseksi ja aika isoksi työksi, jolla hän hyvän hyvyyttään auttaa vaimoa. Sen sijaan sama homma naisen tekemänä on ihan nolla, vie maksimissaan minuutin, ellei peräti edusta makoilua ja laiskottelua, jotka ovat naisille ominaisia syntejä, vaikka tutkimusten mukaan naiset kyllä tekevät kotona enemmän kuin miehet. Mystistä, eikö?
Puhut kahdesta eri asiasta. Se on totta mitä sanot yhteiskunnan asenteista. Sen sijaan miesten asenteista et voi puhua kuin omalta kohdaltasi sen perusteella mitä olet kokenut.
Minä en ympäristössäni tai omassa elämässäni tunne yhtäkään miestä/isää, joka kuvittelisi, toimisi tai edes puhuisi noin.
Ei ne sitä ihan noin suoraan sano, ja totta kai minä hiukan kärjistin. Vähän veikkaan, että sinä et ole vaan huomannut asiaa, mutta nyt kun olet siitä lukenut, alat havaita tulevina vuosina merkkejä asiasta. Minullakin kesti monta vuotta ennen kuin hoksasin, miksi miehen kanssa keskusteleminen tuntuu välillä niin vääristyneeltä. Se puhuu niinku tavallaan ihan järkevästi ja kuulostaa reilulta, mutta omassa takaraivossa vaan tuntuu siltä, että jokin ei nyt täsmää.
Minä heräsin tähän asiaan, kun jouduin onnettomuuteen enkä pystynyt tekemään kotitöitä ollenkaan muutamaan kuukauteen. Mies oli jo vuosia purnannut, miten olen niin sotkuinen ja kuinka hän yksin siivoaa meillä. Hän kyllä siivoaakin paljon, minä taas olen omastakin mielestäni laiska siivoamaan.
No kumminkin, sitten kun minä en oikeasti voinut ollenkaan siivota, koti räjähti ihan täysin. Ymmärsin vasta siinä kohtaa edes itse, että onhan minulla tapana viedä pyykkejä, pyyhkiä pöytiä, imuroida hiekat eteisestä teen tuota vähemmän kuin äitini opetti, ja päästän eteisen tai ruokapöydän hurjempaan kuntoon kuin Kunnon Emäntä päästäisi, mutta kyllä minun työpanokseni puuttuminen todellakin näkyi.
Mies siis tosiaan siivoaa meillä paljon, ja se ei jää epäselväksi. Hän puhisee ja tuhisee ja kolistelee ja päivittelee kuinka tämäkin tässä on niin likainen kohta. Ei taatusti jää kenellekään epäselväksi, miten hurjan paljon hän tekeekään.
Minä taas en itsekään huomaa tekeväni, huomaan ennemmin kaiken sen, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Jos imuroin eteisen, mietin että makuuhuonekin pitäisi kyllä imuroida. Jos pesen vessan, mietin, että on nuo kaakelisaumat kyllä hurjan näköiset. Tämä on se, mihin minut on kasvatettu, kannan kokonaisvastuuta itsestäänselvyytenä. Tajusin itsekin sen vasta keski-iässä.
Veikkaa mitä veikkaat, mutta ei se siitä totta tee. Sun miehesi on tollainen ja sun elämäsi on tuollaista, mun ei. Meillä ei tee kumpikaan numeroa kotitöistä mutta ei ne myöskään tekemättä jää, kummaltakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en näe miehen erosuunnitelmia tässä mitenkään selvästi taustalla. Enemmänkin vain sitä että on alkanut tienaamaan ja rahan ja numeroiden pyörittely on vienyt liikaa fokusta siihen suuntaan. Riitaa on alkanut tulemaan rahasta ja ehkä hänen excelinsä vaan kertoo että avioehto olisi ikäänkuin matemaattisesti reilu tapa sopia asia, että se ei rassaisi häntä sen jälkeen.
Mutta tietysti vaikuttaa siltä että yhtälössä pitäisi pystyä ottamaan huomioon vaimon kotona vietetty aika ja siellä tehty työ, minusta se ei olisi reilua että tästä eteenpäin kukin tienaisi omat rahansa, koska hänen nykytienestinsä ovat osittain vaimon ansiota. (ilman vaimon valintoja hänellä ei olisi perhettä ja uraa).
Toinen vaihtoehto olisi että mies laskeutuisi ikäänkuin lähtötilanteeseen omassa ajatusmaailmassaan ja ymmärtäisi että se ei ole häneltä pois vaikka hänen tienaamansa rahat menevät perheen yhteiseen hyvään - ei vain hänen itse itselleen keräämään pottiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen kyllä että jotain isoa rahaa on saamassa ja haluaa pitää itsellään sen. Melko epäreilua jos itsekin perintösi hänen kanssaan jaoit. Muistuttaisin miestä tästä.
Tai sit ei. Mekin alettiin pihua avioehdosta vasta kun yksi ystävämme kuoli ja nähtiin mikä sotku osituksesta voi tulla kun kuviossa on lapsia. Tehtiin avioehto vuosi sitten, yhdessä oltu 25 vuotta ja naimisissa 15.
Yhteiset lapset ja naimisissa niin testamentti korkeintaan. Ei avioehtoa.
Miksi ei? Testamentti myös tietenkin.
Mut mihin se avioehto vaikuttaa, jos yhteiset lapset ja naimisissa? Kuolemankaan tullessa. Jos lapset eivät ole yhteisiä, tai vain osin, tilanne eri. Mut silloinkin voip testamenttikin tulla kyseeseen. Ja luulis, et uusperheissä onkin avioehdo. Jos siis on mitään, mitä omistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on usein jotenkin ihme käsitys, että heidän rahoillaan maksetaan kaikki ja he tienaa enemmän jne. Sitten kun aletaan yhdessä laskemaan ja perkaamaan niin selviääkin, että tulot suht samat molemmilla mutta nainen maksaa paljon enemmän kaikesta yhteisestä ja perheen asioista ja mies lähinnä pistää itseensä, työkaluihinsa, autoonsa ja säästöön. Nähty monesti.
Tämä on totta. Sama asenne ulottuu myös kotitöihin. Miehet hahmottavat asian niin, että kaikki kotityöt ja kaikki kulut ja kaikki lasten hoito kuuluvat kokonaan naiselle, ja on mieheltä hieno kädenojennus, jos hän vaikka osallistuu ruokamenoihin tai vahtii vauvaa sillä aikaa kun vaimo käy lenkillä.
Jos arjen menot alkavat oikeasti näkyä miehen pankkitilin saldossa tai kodinhoito alkaa oikeasti aiheuttaa vaivaa ja rajoittaa harrastuksia tai lepäilyä/töistä palautumista, tämä on miehen mielestä lähtökohtaisesti väärin. Silloin hän alkaa valittaa, että ei hän YKSIN halua maksaa KAIKKEA, tai tehdä YKSIN KAIKKIA kotitöitä.
Jos mies hakee lapset tarhasta kerran viikossa, hän itse kuvittelee tekevänsä vähintään puolet, ehkä jopa KAIKEN. Ja kumma kyllä, tätä kompataan helposti tarhassa ja sukulaisten toimesta. On se Antti kyllä ihana mies kun hakee niiiiin ahkerasti lapsia tarhasta (melkein joka tiistai). Jopa vaimon omat vanhemmat voivat neuvoa, että älä nyt liikaa kuormita tuota aarretta.
Tämä johtuu siitä, että miehen pienikin liikahdus perheen hyväksi koetaan heti ylimääräiseksi ja aika isoksi työksi, jolla hän hyvän hyvyyttään auttaa vaimoa. Sen sijaan sama homma naisen tekemänä on ihan nolla, vie maksimissaan minuutin, ellei peräti edusta makoilua ja laiskottelua, jotka ovat naisille ominaisia syntejä, vaikka tutkimusten mukaan naiset kyllä tekevät kotona enemmän kuin miehet. Mystistä, eikö?
Puhut kahdesta eri asiasta. Se on totta mitä sanot yhteiskunnan asenteista. Sen sijaan miesten asenteista et voi puhua kuin omalta kohdaltasi sen perusteella mitä olet kokenut.
Minä en ympäristössäni tai omassa elämässäni tunne yhtäkään miestä/isää, joka kuvittelisi, toimisi tai edes puhuisi noin.
Ei ne sitä ihan noin suoraan sano, ja totta kai minä hiukan kärjistin. Vähän veikkaan, että sinä et ole vaan huomannut asiaa, mutta nyt kun olet siitä lukenut, alat havaita tulevina vuosina merkkejä asiasta. Minullakin kesti monta vuotta ennen kuin hoksasin, miksi miehen kanssa keskusteleminen tuntuu välillä niin vääristyneeltä. Se puhuu niinku tavallaan ihan järkevästi ja kuulostaa reilulta, mutta omassa takaraivossa vaan tuntuu siltä, että jokin ei nyt täsmää.
Minä heräsin tähän asiaan, kun jouduin onnettomuuteen enkä pystynyt tekemään kotitöitä ollenkaan muutamaan kuukauteen. Mies oli jo vuosia purnannut, miten olen niin sotkuinen ja kuinka hän yksin siivoaa meillä. Hän kyllä siivoaakin paljon, minä taas olen omastakin mielestäni laiska siivoamaan.
No kumminkin, sitten kun minä en oikeasti voinut ollenkaan siivota, koti räjähti ihan täysin. Ymmärsin vasta siinä kohtaa edes itse, että onhan minulla tapana viedä pyykkejä, pyyhkiä pöytiä, imuroida hiekat eteisestä teen tuota vähemmän kuin äitini opetti, ja päästän eteisen tai ruokapöydän hurjempaan kuntoon kuin Kunnon Emäntä päästäisi, mutta kyllä minun työpanokseni puuttuminen todellakin näkyi.
Mies siis tosiaan siivoaa meillä paljon, ja se ei jää epäselväksi. Hän puhisee ja tuhisee ja kolistelee ja päivittelee kuinka tämäkin tässä on niin likainen kohta. Ei taatusti jää kenellekään epäselväksi, miten hurjan paljon hän tekeekään.
Minä taas en itsekään huomaa tekeväni, huomaan ennemmin kaiken sen, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Jos imuroin eteisen, mietin että makuuhuonekin pitäisi kyllä imuroida. Jos pesen vessan, mietin, että on nuo kaakelisaumat kyllä hurjan näköiset. Tämä on se, mihin minut on kasvatettu, kannan kokonaisvastuuta itsestäänselvyytenä. Tajusin itsekin sen vasta keski-iässä.
Veikkaa mitä veikkaat, mutta ei se siitä totta tee. Sun miehesi on tollainen ja sun elämäsi on tuollaista, mun ei. Meillä ei tee kumpikaan numeroa kotitöistä mutta ei ne myöskään tekemättä jää, kummaltakaan.
Hyvä jos teillä ei ole noin. Tosin, ei voi huomata sitä mitä ei ole huomannut. Olisin itsekin kymmenen vuotta sitten sanonut, että meillä ei ole noin, vaikka olihan meillä. Ilmiö ei ole myöskään mitenkään uniikki juuri minun parisuhteelleni. Sitä esiintyy muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen kyllä että jotain isoa rahaa on saamassa ja haluaa pitää itsellään sen. Melko epäreilua jos itsekin perintösi hänen kanssaan jaoit. Muistuttaisin miestä tästä.
Tai sit ei. Mekin alettiin pihua avioehdosta vasta kun yksi ystävämme kuoli ja nähtiin mikä sotku osituksesta voi tulla kun kuviossa on lapsia. Tehtiin avioehto vuosi sitten, yhdessä oltu 25 vuotta ja naimisissa 15.
Yhteiset lapset ja naimisissa niin testamentti korkeintaan. Ei avioehtoa.
Miksi ei? Testamentti myös tietenkin.
Mut mihin se avioehto vaikuttaa, jos yhteiset lapset ja naimisissa? Kuolemankaan tullessa. Jos lapset eivät ole yhteisiä, tai vain osin, tilanne eri. Mut silloinkin voip testamenttikin tulla kyseeseen. Ja luulis, et uusperheissä onkin avioehdo. Jos siis on mitään, mitä omistaa.
Se vaikuttaa tasingon määrään. Leskellä on kyllä tasonloprivilegio, mutta kuolinpesällä ei ole.
Ihan hassu ajatus, että avioehto ei vaikuttaisi mihinkään. Onhan siihen joku syy, miksi niitä tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tässä ole sekin näkökulma olemassa että mies alettuaan tienaamaan enemmän, yksinkertaisesti vain havahtuu siihen että mitä jos se onkin vaimo joka jossain vaiheessa haluaa eron, eli jättää miehen, niin siinä samassa lähtee vaimon lisäksi myös puolet hänen tienaamistaan rahoista? Eihän se ole sanottu että hän avioehtoa ehdottaessaan haluaa tai hautoo itse lähtöä?
Ei lähde puolet hänen tienaamistaan rahoista. Lähtee puolet yhdessä tienatuista rahoista.
Tässäkin taas ohitit naisen mitättömänä, vaikka hän käy töissä ja luultavasti nettopalkoissa ero on aika pieni, koska suurempia tuloja verotetaan Suomessa tosi hanakasti.
Miksi kommentoit lukematta avausviestiä? Siinä sanotaan ihan selvästi että: "Alussa tienasimme suunnilleen saman verran. Nyt hän tienaa nettona hieman yli tuplat minuun verrattuna."
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla ollaan vähän samassa tilanteessa. Olen hoitanut lapsia kotona pitkään ja masennus aiheutti irtisanoutumisen työpaikalta. Nyt opiskelen mutta mitään säästöjä ei ole. Nyt ollaan melkein jo erotilanteessa ja mies on saanut vuosien saatossa palkankorotuksia ja tienaa nyt hyvin. On saanut tehdä rauhassa aamusta iltaan kun minä olen hoitanut lasten asioita.
Ahdistaa ja tuntuu pahalta. Jos nyt eroamme ja myymme talon, olen silti todella köyhä.
Saan ahdistuskohtuksia ja hän käyttää henkistä väkivaltaa (jota ei kuitenkaan tunnusta, minä olen syyllinen kaikkeen). En voi lähteä. Olen ihan tyhjän päällä muuten lasten kanssa.
Toi on on paha just kun on masennus/ahdistus päällä. Silloin ei näe mitään helpotusta tai mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Parempivointisena näkee tulevaisuuden paremmassa valossa. Hae kaikki mahdollinen apu nyt. Voimia tulevaisuuteen, oli se mikä hyvänsä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi mies öyhöttää miten puolivuotiaan lapsen voi viedä hoitoon eikä naisen paluu töihin muuta miehen elämää millään tavalla. Sitten joku nainen komppaa, että ei muutakaan ja kertoo, että heillä lapsi oli eskari-ikäinen. No ei ole sama asia, mutta en usko sitäkään, että eskarilapsen isän elämä olisi sujunut yhtä helppona mitä naisen ollessa kotona.
Olisko kyse siitä miten kukin kommentit tulkitsee? Mä en ainakaan näe yhtäkään kommenttia, joissa väitettäisiin ettei elämä muutu. Mä ainakin luen nuo kommentit niin että niissä puhutaan siitä vaikuttaako äiti isän elämään jotenkin erityisesti ja pitäisikö se huomioida.
Kyllä ne on lapset, jotka siihen vaikuttaa. Ja se, kuka heidät hoitaa.
Mikä tarve on yrittää mitätöidä naisten osuus lasten hoidossa? Eikö se ole niin, että jonku ne lapset pitää hoitaa (ja normisti ihmiset ihmiset myös haluavat) ja riippuen siitä, osallistuuko toinen vai molemmat siihen hoitoon, vaikuttaa se automaattisesti molempien elämään?Aivan! Ne lapset vaikuttaa ja se arki. Koko juttu lähti liikkeelle siitä että äitiä pitäisi arvostaa rahallisestikin ja kompensoida eläkettä koska hän on mahdollistanut isän työssäkäynnin. Ait alettiin jauhaa miten mies hyväksikäyttää äitiä ja piti tekee kaiken ja mies ei tajua ja liibalaaba.
Siihen nyt sit joku kommentoi että ihan hölöhölöä. Mitä tapahtui? Kauhea kaakatus siitäkin syntyi.
Jos teille tulee parempi olo ajatuksesta että te olette miehenne elämän rakentaneet ja mahdollistaneet ja he ovat teille siksi velkaa, antakaa mennä vaan.
Aloittajan mies alkoi yllättäen monen vuoden avioliiton jälkeen vaatia avioehdon tekemistä. Siinä ei ole mitään järkeä. Ainoa selitys on, että mies suunnittelee eroa.
Minulla vapaaehtoinen eläkevakuutus paikkaa kotivuosien eläkekuoppaa. Miksi se tuntuu olevan suoraan saatanasta?
No se vapaaehtoinen eläkevakuutus on vähintä, mitä jokaisella kotiäidillä pitäisi olla. Kuka sitä on moittinut?
Kovastihan sitä paheksutaan, jos nainen haluaa rahallista kompensaatiota. Nainen ei saisi ajatella rahaa, hänen pitäisi pyyteettömästi uhrautua, mutta silti on naisen oma syy, kun eläke jää pieneksi.
Ei sitä paheksuta jos saa kompensaatiota, saati, jos itse kompensoi. Siitähän täällä puhutaan että voiko vaatia kompensaatiota puolisoltaan. Ja silloin kesksutelu lähtee helposti siihen että miehiä haukutaan yleisesti ja naisia nostetaan jalustalle.
Todellisuutta on se että hyvin harva, jos kukaan oikeasti vaatii toiselta kompensaatiota jäädäkseen kotiin. Sinne kotiin jäädään ihan omasta halusta ja se talous hoidetaan, omaisuutta kartutetaan, jos pystytään ja sillä selvä.
Eli kaikki ylimääräinen tämän ympärillä on ihan turhaa jauhantaa, joko itsensä ylentämistä tai toisen dissaamista.
Aloituksessa koko homma alkoi siitä, kun mies alkoi yllättäen vaatia avioehdon tekemistä. Aloittaja olisi ilman tuota ollut ihan tyytyväinen tilanteeseen. Kun nainen huomaa avioeron olevan vain ajan kysymys, niin kyllä siinä rupeaa miettimään sovittuja päätöksiä.
Avioehto on saanut ihan käsittämättömät mittasuhteet siis. Apn mies ei lulemani perusteella ole eroa hakenut, vain haluaa avioehdon. Tottakai ap varmaan miettii edellisiä sopimuksia, mutta eihän kukaan voi mennä selittämään että miten asiat olisi pitänyt hoitaa. En mä ymmärrä miten apn mies nyt on muka niin huono, ihan perus tilannehan heillä on. Mitä järkeä pohtia jälkikäteen että lapset olisi pitänyt laittaa hoitoon ja apn olisi pitänyt tehdä uraa jne. Meni jo, mitä hyödyttää vatvoa vanhoja päätöksiä?
Avioehdon vaatiminen tuossa vaiheessa ilman mitään syytä on väärin. Mies ei halua vielä eroa, hän haluaa naisen uhrautuvan vielä muutaman vuoden, että lapset ovat isompia ja mies on saanut tienattua lisää rahaa naisen kustannuksella. Mies ei tasan tarkkaan ryhdy hoitamaan lapsia tässä vaiheessa yhtään enempää mitä nyt.
Ap on palannut töihin.
Mut hoitaako mies silti niitä lapsia? Käyttääkö miehensä nyt vähemmän aikaa työllensä?
Työaika on yleensä 7.5h tai 8h, riippuu miten ruokatunti lasketaan. Onko jossain ilmennyt että mies tekisi 12h päivää? Eipä ole, siellä puhutaan vain tuloista.
Yrittäkää nyt ymmärtää jo etteivät tulot yleensä liity tehtyihin tunteihin. Jos mies tekee "ylitöitä" toimihenkilönä niin se on lähes poikkeksetta 1:1 saldoja joita ei saa rahaksi.
Onpa kiva kuulla, että ne isopalkkaiset uraohjukset tekevät vain 7,5 tunnin työpäivää. Mitä ne sitten valittaa pitkistä työpäivistä? Kyllähän tuossa he pystyvät hoitamaan lasten päiväkotikuskaukset ja kaiken muunkin lapsiin liittyvän ihan ilman ongelmia.
Kuka valittaa pitkää työpäivää ja missä?
Taitaa tuo selittety tulla lähinnä eläkeläismummojen suusta joiden ukot joutuivat noin tekemään. Ajat ovat muuttuneet, ei noita nykyisiä uraohjuksia edes kiinnosta vulva. Olette pudonneet jalustaltanne.
Ihan jätkät täällä vauva.fissä selittää, kuin he tekee kaiken duunin. Naiset lähinnä heiluttaa käsiään. Ja naiset laiskoina tekee vähempää työpäivää, jos tekee ollenkaan.
Miltä jalustalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tässä ole sekin näkökulma olemassa että mies alettuaan tienaamaan enemmän, yksinkertaisesti vain havahtuu siihen että mitä jos se onkin vaimo joka jossain vaiheessa haluaa eron, eli jättää miehen, niin siinä samassa lähtee vaimon lisäksi myös puolet hänen tienaamistaan rahoista? Eihän se ole sanottu että hän avioehtoa ehdottaessaan haluaa tai hautoo itse lähtöä?
Ei lähde puolet hänen tienaamistaan rahoista. Lähtee puolet yhdessä tienatuista rahoista.
Tässäkin taas ohitit naisen mitättömänä, vaikka hän käy töissä ja luultavasti nettopalkoissa ero on aika pieni, koska suurempia tuloja verotetaan Suomessa tosi hanakasti.
Miksi kommentoit lukematta avausviestiä? Siinä sanotaan ihan selvästi että: "Alussa tienasimme suunnilleen saman verran. Nyt hän tienaa nettona hieman yli tuplat minuun verrattuna."
Eli siis ei lähde puolet miehen tienaamasta.
Jos vaimon nettopalkka on x ja miehen 2x, tienestit ovat yhteensä 3x. Jos tämä jaetaan puoliksi, molemmat saavat 1,5x. Kun mies tienasi 2x, hänen tienesteistään 25% menee vaimon hyväksi. Ei puolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen kyllä että jotain isoa rahaa on saamassa ja haluaa pitää itsellään sen. Melko epäreilua jos itsekin perintösi hänen kanssaan jaoit. Muistuttaisin miestä tästä.
Tai sit ei. Mekin alettiin pihua avioehdosta vasta kun yksi ystävämme kuoli ja nähtiin mikä sotku osituksesta voi tulla kun kuviossa on lapsia. Tehtiin avioehto vuosi sitten, yhdessä oltu 25 vuotta ja naimisissa 15.
Yhteiset lapset ja naimisissa niin testamentti korkeintaan. Ei avioehtoa.
Miksi ei? Testamentti myös tietenkin.
Mut mihin se avioehto vaikuttaa, jos yhteiset lapset ja naimisissa? Kuolemankaan tullessa. Jos lapset eivät ole yhteisiä, tai vain osin, tilanne eri. Mut silloinkin voip testamenttikin tulla kyseeseen. Ja luulis, et uusperheissä onkin avioehdo. Jos siis on mitään, mitä omistaa.
Esimerkkinä nyt vaikkapa tilanne, jossa perheessä on puoliksi omistettu koti, auto, mökki ja vene. Äidillä on tilillään 20000 ja isällä 100000 ja isällä on sukumökki. Isä kuolee, lapset alaikäisiä. Onko pikkasen helpompi tehdä ositus avioehdon kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuulostaa tyypilliseltä trollaukselta kun ap katoaa kuin tuhka tuuleen. Mutta jos olen väärässä, laitanpa pari ajatusta.
Miksi apsta tuntuu pahalta ehdotus avioehdosta?
Jos yhdessä on eletty ja *se mikä on mun on myös sun* on toteutunut, mikä on se mikä apta hiertää?
Etkö ymmärtänyt kun jäit kotiin että et sit käy töissä?
Olisiko miehesi pitänyt jämähtää myös urallaan? Miksi ette jakaneet perhevapaita, jos toisen uran jatko on suurikin vääryys?
Millä tavalla olet nyt heikommassa asemassa jos teillä on avioehto vs. ei ole?
Voi olla trolli, mutta onpahan herättänyt keakustelua.
En tiedä, miksi apsta tuntui pahalta, mutta herättäähän toi ihmetyksen, et miksi!
Miten niin ap ei ymmärtänyt? Sen takia jäi kotiin, että toinen voi sitä uraansa luoda. Yhteisessä taloudessa se on lasten etu, että toinen hoitaa ja perheen etu, et toinen tienaa. Kaikki olis jatkossakin ok, mut toinen haluaa muuttaa sopimusta. Herää siis edelleen kysymys, et miks!
Ei ole yhteiskunnan asia elättää vaan sen lapsen tänne saattaneiden. Jos ei kiinnosta tai pysty, se on sit voi voi.