Onko tosiaan niin, että Aku Ankka -lehti ei ole enää entisellään?
Kommentit (39)
On. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Taso alkoi laskea pikku hiljaa 1990-luvun aikana.
Vierailija kirjoitti:
On. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Taso alkoi laskea pikku hiljaa 1990-luvun aikana.
2010-luvun alussa vielä oli niitä perusakkareita joissa seikkaillaan Ankkalinnan hahmojen kanssa eri puolilla kuvitteellisia ja oikeita maita ja mantuja.
Sen jälkeen aloittivat kaiken maailman maksetut idioottimaiset julkkisyhteistyöt ja sarjakuvien politisoinnin. Totaalisesti sarjakuva meni viemäriin laadun osalta noin 2015 jälkeen.
Nykyään on vaikea ostaa akkaria jossa joku julkkis (joskus jopa suomalainen jos Suomen markkinoille tehty) ei ole piirretty ankkamuotoon ja jaa jotain poliittista sanomaa huonosti verhoiltuna.
Simpsonit teki saman virheen noin viiden vuoden ajan ja katsojaluvut romahtivat kunnes nuo jatkuvat julkkiscameot (joissa lopulta koko jakso pyöri jonkun täysin yhdentekevän b-luokan julkkiksen ympärillä joka esim. muutti Simpsoneille) lopetettiin ja keskityttiin alkuperäiseen ideaan, jolloin katsojaluvut taas nousivat korkeiksi.
Vierailija kirjoitti:
On. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Taso alkoi laskea pikku hiljaa 1990-luvun aikana.
Aikansa kutakin. Olen jälkikasvun ansiosta ainakin hiukan perillä kehityksestä. Väitteellä on kyllä perusteita mutta aina silloin tällöin kyllä tulee vastaan jotain positiivistakin. Saapa nähdä.
Onko ankoissakin jo kiintiöhomot yms?
Hyvin steriili ja yliasiallinen. Ketään ei saa loukata, mistään ei saa kirjoittaa. Täysin sieluton ja yhdentekevä. En lukisi yhtäkään 2000 luvulla tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Käy ostamassa irtonumero ja vertaa vanhoihin Akuihin. Mitä mieltä itse olet? Mielipiteitä on monta.
Kirjastoon vaan. Turha tuhlata rahaa
Minä tykkään vanhoista Akuista. Olen lukenut viimeksi 1960-luvun puolivälin lehtiä. Minulla on niitä nidottuina uusintapainoksina. Kovakantisina kestävät pitkään.
Mieli piristyi aina, kun Riitta Hanhi (lue: Hullu-Riitta) ilmestyi kuvioihin. Ei taida enää pahemmin Riittaa näkyä, vai kuinka?
Vanhat Akut on parhaita! Näitä uusia ei vaan viitsi lukea, vanhojen kuvitus on ihanan "rauhallinen".
No, siis tosiaan on! Eihän siinä lehdessä ole enää edes kuukauden kilpailua!
Ei mitään hajua. Lopetin tilauksen 1987.
Vierailija kirjoitti:
Mieli piristyi aina, kun Riitta Hanhi (lue: Hullu-Riitta) ilmestyi kuvioihin. Ei taida enää pahemmin Riittaa näkyä, vai kuinka?
Riitalla oli usein juonitteluissa mukana miespuolinen apulainen. Kuka hän oli? En muista hänen nimeään.
Vierailija kirjoitti:
Minä soitan Ohisalolle!
Mistä lähtien hän on ollut Aku Ankan päätoimittaja?
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään vanhoista Akuista. Olen lukenut viimeksi 1960-luvun puolivälin lehtiä. Minulla on niitä nidottuina uusintapainoksina. Kovakantisina kestävät pitkään.
Suomessa ollaan sikäli hienossa tilanteessa että Akun suomentajat ovat tehneet loistavaa työtä. Sanotaan nyt vaikka "oolated squiqqs": Yksi Karhukoplan heppu tykkäsi yli kaiken karhennetuista turtanoista, joita ei saanut muualta kuin Filemon ja Perkamon Haukion kalakaupasta nimeltä Haukion Kala.
Woke Ankka meni pilalle jos vuosia sitten
Vierailija kirjoitti:
Mieli piristyi aina, kun Riitta Hanhi (lue: Hullu-Riitta) ilmestyi kuvioihin. Ei taida enää pahemmin Riittaa näkyä, vai kuinka?
Kauhea stalkkeri.
Käy ostamassa irtonumero ja vertaa vanhoihin Akuihin. Mitä mieltä itse olet? Mielipiteitä on monta.