Siskoni on katkera muistisairaan äidin hoidosta

Meillä taas oli niin, että minä kävin satojen kilometrien päästä lähes joka viikko auttamassa muistisairasta omaista. Samalla paikkakunnalla omaisen kanssa asunut sisarukseni ei tehnyt mitään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas oli niin, että minä kävin satojen kilometrien päästä lähes joka viikko auttamassa muistisairasta omaista. Samalla paikkakunnalla omaisen kanssa asunut sisarukseni ei tehnyt mitään.

Niin. Siskosi teki omat valintansa ja sinä omasi.

Sinäkin olisit voinut valita keskittyä omaan elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, siskosi on ihan itse osansa valinnut. Ei tuohon hoitorumbaan ole mikään pakko lähteä, ei ole pakko vastata puhelimeen -eikä ole pakko jäädä kykkimään lapsuudenpaikkakunnalle.

Siskosi on luultavasti katkera siitä, että sinä olet aikanasi uskaltanut lähteä ja olet luonut itsellesi hyvän elämän muualla. Nyt hän on saanut sen "vanhapiikasisaren" osan, vaikka olisi perheellinenkin. Ennen se jäi sille, joka ei päässyt naimisiin, nykyään sille, joka jää kykkimään kotinurkille. Ihan oma valinta.

Lisäksi siskosi on jo ennen muistisairautta varmasti totuttanut äitinne siihen, että aina saa soittaa, ja aina hän tulee. Tämä on virhe. Vanhoja ihmisiä ei pidä totuttaa siihen, että koko ajan autetaan, vaan pitää kannustaa niitä pärjäämään itse niin pitkään kuin mahdollista.

Maailmassa on muuten tosi paljon lapsettomia muistisairaita, joilla ei ole ketään jolle soittaa koko ajan, ja ihan ihmeesti nekin pärjää. Meidänkin suvussa oli yksi lapseton pariskunta, pärjäsivät keskenään ja kotihoidon turvin siihen saakka että mies kuoli, sitten vaimo meni laitokseen ja kuoli myös vuoden päästä.

Muista ap, että sinun velvollisuutesi on ensisijassa miestäsi ja lapsiasi kohtaan. Tämä todetaan ihan Raamatussakin, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Missään tapauksessa et siis saa ruveta matkan päästä hyysäämään äitiäsi niin, että perheesi kärsii. Ihan sama, miten siskosi katkeroituu ja kiukkuilee, lapsesi ja miehesi ovat paljon tärkeämmät.

Itse olen sellaisen äidin tytär, joka laiminlöi koko perheensä hyysätessään vanhoja vanhempiaan (jotka eivät olleet muistisairaita ja pärjäilivät itse asiassa ihan hyvin, mutta suorittajaäitini piti koko ajan keskittyä niihin). Olen jo keski-iässä, ja terapiat käytynä, kun äidilläni ei ollut aikaa teinityttärelle, joka kipuili vastapuhjenneen elinikäisen sairauden ja naapurin sedän seksuaalisen häirinnän kanssa. Nykytiedon mukaan olin silloin myös vakavasti masentunut, mutta kaikki yritykseni puhua siitä kuitattiin vaan sillä, että olet nyt siinä iässä ja hormonit, mun täytyy nyt soittaa mummulle.

Pyydän sinua, aseta lapsesi ja miehesi etusijalle.

Mä olen kanssasi samaa mieltä. Usein nimittäin käy niin, että se lähellä asuva omainen auttaa alussa ihan mielelläänkin, kun avuntarve ei ole vielä kovin suurta. Ja jos siihen on lähtenyt, jossain vaiheessa huomaa, että jos mä en hoida asiaa x, y ja z, ei niitä hoida kukaan muukaan. 

Mun mielestä ap:n olisi nyt hyvä jutella siskonsa kanssa ja sanoa siskolle, että ei todellakaan oleta siskon hoitavan kaikkia käytännön juttuja. Että sisko on ihan vapaa elämään omaa elämäänsä eikä tarvitse olla koko ajan varautunut siihen, että pitää olla valmis lähtemään käymään äidin luona. Mulle itselleni oli suuri helpotus tiedostaa tämä asia. Menen auttamaan vanhmpiani, jos satun olemaan maisemissa ja jos se noin muuten mun aikatauluihini sopii, mutta en ole henkilö, joka on aina valmiina. Enkä varsinkaan mene tekemään asioita, joita varten on olemassa ammattilaisiakin.

Kyse ei välttämättä ole edes fyysisestä kuormittavuudesta vaan henkisestä ja osittain tai jopa kokonaan siihen on syyllinen se, joka alunperinkään on lähtenyt ruljanssiin mukaan. Kuten joku jo ketjussa kirjoitti, on paljon vanhuksia, joilla ei edes ole omaisia. 

On olemassa sellainen touhutäti tättähäärä -naistyyppi, johon ap:n siskokin varmaan kuuluu.

Ne rakastaa tuntea itsensä tärkeiksi, ja siksi rupeavat aina auttamaan. Usein silloinkin, kun apua ei edes tarvittaisi, eikä koko asia heille kuulu.

Sitten ne uupuvat ja kitisevät, kuinka he kaikkensa tekevät eikä kukaan sitä arvosta -voimakas taipumus marttyyrin esittämiseen kuuluu tuohon luonnetyyppiin. Näitä ihmisiä kuvaa se sanonta, että "toisia varten elävät ihmiset tunnistaa ahdistuneesta ilmeestä niiden muiden kasvoilla".

Kun tuollainen minä-aina-autan-koska-olen-niin-hyvä-ihminen-tättähäärä ja muistisairas kohtaavat, siinä vastustamaton voima kohtaa ylipääsemättömän esteen. Koska muistisairas todellakin osaa tarvita ja vaatia enemmän, kuin kukaan jaksaa antaa. Siksi ne rajat pitäisi osata vetää todella hyvissä ajoin, mutta touhutäti tättähäärä ei voi tehdä niin, koska maailma ei kerta kaikkiaan pyöri, ellei hän sitä pyöritä.

Äitini on tuollainen. Katkera ja kiukkuinen, kun taas hän joutuu sen ja tämän vanhemman sukulaisen asioita hoitamaan ja sen hautaan saattamaan.

Kukaan ei ole kyllä koskaan pyytänyt...

Tuokin on ihan totta. En tiedä, kuuluuko ap:n sisko kyseisene ryhmään. Mä en kuulu, Olen nimittän perusluonteeltani laiska, saamatoin ja mukavuudenhaluinen enkä lainkaan mikään tättähäätä. Mutta mun isäni alkoi kaikille tutuille mainostaa jo vuonna 1986, miten hänen tyttärensä on nyt sairaanhoitaja ja heidän vanhuutensa on turvattu. Alussa vanhempieni tarvitsemat asiat olikin sellaisia, että sh-koulutukseni vuoksi mun oli järkevämpää hoitaa ne kuin esimerkiksi siskoni. Mutta sitten ajat muuttuivat ja jopa telkkarin kanavien katoamisesta isäni alkoi soitella mulle. Että mun pitäisi tulla katsomaan. Ja myös se, että kun äiti on karannut, isä sopittaa aina mulle. Ei siskolleni, vaikka siskoni asuu noin 20 metriä lähempänä vanhempien asuntoa kuin minä. Joskus se rooli vaan lankeaa päälle, jos on alkanut tehdä jotain. Jos yrittää pyristellä vastaan, tulee helposti "no kun sä tiedät paremiin.." tai "no kun sä oot hoitanut ennenkin...". Niin rakkaita kuin omat vanhemmat onkin, pitää osata asettaa omat rajansa. Silloinkin, kun asuu lähellä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ainoana lapsena tein siten että hain kotihoitopalvelut kunnalta. Kotisairaanhoito käy aamuisin, laittaa lääkkeet. Illalla on sairaanhoitajan soitto äidille.

Kotisairaanhoito huolehtii lääkkeiden haut apteekista ( annosjakelu). Kotisairaanhoidon lääkäri uusii reseptit ja tekee välillä kotikäyntejä. Lauantaisin käy kylvettäjä kotona. Kauppapalvelu tuo viikon ruuat torstaisin.

Minä maksan laskut nettipankissa ja käyn n. kerran viikossa. Pesen pyykit. Turvapuhelin on kaatumisten ym. varalle. Soittelen hänelle lähes päivittän.

Eihän tuo nyt täysin huoletonta ole, mutta ei hän pärjäisi ilman noita apuja kotona enää.

Nyt vaan ap ja sisko, soitto kaupungin ikäihmisten palveluneuvontaan ja apuja sieltä äidille. Menee tulojen mukaan se laskutus, mun äidillä n. 286€/kk. On kyllä sen arvoista.

Ikä ei ole syy että joku tunkeutuu äidin kotiin päivittäin jo aamulla heti ja illalla. Iäkkäiden pitäisi voida valita jos nukkuu pitkään häiröttä tai ottaa päiväunet. Jos on jalat mennyt, jotkut väittävät ettei turvapuhelin riitä, jos se on kaatumishetkellä kaukana. Onko jotain mikä auttaa iäkästä itse lattialta ylös, kehittääkö joku keksintöjä? Että joka huoneessa on vaikka apuvälineitä ja mahdollisuuksia nousuun. Pääseekö puhelimelle.

Sukulaiseni lapsenlapsi perhe alkoi hyödyntämään koko ajan äitiäni niin että meidän tapaamisemme peruttiin koko ajan. Aina kun meidän piti mennä shoppailemaan ja syömään kaupungille niin oli just joku kakara sairastunut ja meidän menot peruttiin. Se johti siihen etten käy äitini kanssa enää missään. Kun tarpeeksi sivuutetaan niin loppuu se aikanaan jalkarättinä oleminen valitettavasti. Hoitakoon ne äitini jotka ovat hyväksikin käyttäneet. 

Ap, ajattele armollisesti itseäsi.

Teet jo niin paljon kuin voit välimatkan päästä. Oma perheesi, mies ja lapset ovat nyt sinulle tärkeämmät.

Sano siskolle että hänkin voi hellittää- ilmeisesti äidillä kuitenkin käy jo apu kunnalta.

Joka puheluun ei todellakaan tarvitse vastata eikä hypätä joka pyynnön perästä.

Kirjaatte ylös kaikki hoivaan liittyvät tehtävät ja jaatte ne puoliksi. Tehtävät voi hoitaa joko itse tekemällä (siskosi) tai ostamalla palvelun (sinä).

Läheisten ei ole pakko hoitaa, vaikka asuisivat samalla paikkakunnalla. Toki yhteiskunta haluaisi läheisten hoitavan, koska tulee halvaksi, mutta siitä voi kieltäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Kirjaatte ylös kaikki hoivaan liittyvät tehtävät ja jaatte ne puoliksi. Tehtävät voi hoitaa joko itse tekemällä (siskosi) tai ostamalla palvelun (sinä).

Mä olen tuosta hieman eri mieltä. Ei ole toisen sisaruksen vika, jos hänellä ei ole varaa ostaa vanhemmalleen palveluita ja sen vuoksi joutuu tekemään itse. Mun mielestä ensisijaisesti vanhuksen hommat hoidetaan siten, että vanhus maksaa itse. Jos vanhuksella ei ole varaa palveluihin, sitten vanhus on ilman palveluita. Koska tuo on juuri yksi syy, miksi se konkreettinen apu ja vastuu avun antamisesta kaatuu sille omaiselle, jolla ei ole varaa ostaa pelvaluita vanhukselle. Ja siitä syntyy sitten tilanne, jossa se pienituloisempi omainen tuntee olevansa kahleella sidottu vanhukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin, että sisareni, joka käy äitini luona kerran kuukaudessa, näkee aina sen iloisen ja harvinaisesta vierailusta kiitollisen äidin. Minä käyn joka toinen päivä ja saan osakseni aina äitini pahanmielen, kiukuttelun, tyytymättömyyden ja ahdistuksen.

Juurikin näin. Osuit naulan kantaan. Samaa tekee äitini 88 v,     2 siskolle on niin mielinkiein että voi voi,  mutta muhun joka todella autan häntä kaikessa,   on käynyt jo 3 kertaa kiinni kiukuspäissään.    Näitä asioita ei ymmärrä kuin kohtalotoveri,  joka on samassa jamassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu olevan aika usein näin, että se lähellä asuva omainen katkeroituu tai heittäytyy marttyyriksi. Ymmärrän tilanteet joissa useampi omainen asuu lähellä ja silti yksi joutuu hoitamaan kaiken. Kuitenkin jos välimatkaa on paljon ei silloin vaan käytännössä ole mahdollisuutta auttaa siinä arjessa samalla tavalla, se on vaan tosiasia jolle ei mahda mitään. Se kaukana asuva voi ottaa hoidettavakseen ne asiat joita etäältä pystyy hoitamaan.

Joskus se etäisyys on tekosyy. Esimerkiksi mun sisareni ei voi hoitaa vanhempamme asioita, mutta kummasti aikaa riittää hoitaa omien aikuisten lastensa asioita. Eli valintakysymys, hän on valinnut jättää asiat mun vastuulle.

Olettaen, että teitä ei ole muita lapsia kuin sinä ja siskosi, ja kun selvästi tunnet huonoa omaatuntoa, niin paras tapa estää välienne katkeaminen täysin tämän takia on siskosi huomioiminen.

Ensimmäinen asia: raha. Maksa siskollesi niin paljon kuin pystyt. Tee vaikka kylmä ja karu laskelma, montako tuntia siskosi käyttää aikaa äitinne asioiden hoitamiseen ja suhteuta se omaan tuntipalkkaasi. Maksa sen mukaan. Jos tämä tuntuu itsestäsi keljulta, niin ajattele asiaa hetki siltä kantilta, paljonko aikaa + rahaa maksaisi se, että kävisit vaikka 1/2 siskosi tekemästä ajasta ja kerroista äitisi luona. Laske bensat + auton huoltokulut rehellisesti, ja laita ajallesi oma tuntipalkkasi. Ajattele, että joka toisen kerran, kun siskosi hoitaa äitinne asioita, sinä säästät sen-ja-sen verran omaa rahaasi. Tuo toivottavasti helpottaa niin, että pystyt maksamaan siskollesi sen, minkä sinä faktisesti olet hänelle velkaa.

Toinen asia: tuon edellä mainitun rahalla maksamisen lisäksi huomioi siskoasi sellaisilla tavoilla, joista hän tykkää - siten pystyt osoittamaan konkreettisesti (et vain sanoilla: "kiitos", "arvostan kovasti", tai edes "tunnen huonoa omaatuntoa" - ne ovat lopulta vain sanoja), että arvostat siskosi tekemää työtä. Äkkipäätä tulee mieleen esim. kylpylälahjakortti 2x vuodessa, tai jos sisko tykkää neuloa, lahjakortti lankaliikkeeseen, tai netflixin vuositilaus - oikeastaan mitä vain, mikä on siskollesi tärkeää. Koska sen osoittaminen, että sinä tiedät ja välität siitä, mikä on hänelle tärkeää ja mukavaa, sellaista, joka rentouttaa huolenpidon vastapainoksi, osoittaa siskollesi, että sinä oikeasti välität. Etkä vain käytä hyväksesi häntä ja sitä, että hän asuu äitiänne lähempänä.

Vierailija kirjoitti:

Läheisten ei ole pakko hoitaa, vaikka asuisivat samalla paikkakunnalla. Toki yhteiskunta haluaisi läheisten hoitavan, koska tulee halvaksi, mutta siitä voi kieltäytyä.

Nimenomaan näin. Jos sisko hoitaa, oma on valintansa. Ei siitä voi muille kiukutella. Kunta on tyytyväinen, kun on yksi muistisairas vähemmän heidän kontollaan.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko osallistua jotenkin mm. lääkärikäynneistä aiheutuviin kustannuksiin, kuten maksaa siskolle vaivanpalkaksi vähän bensarahaa?

"Vähän bensarahaa" ei riitä, ei missään tapauksessa! Jos ihminen on uupunut (niin kuin sisko saattaa olla), pahinta on tarjota hänelle hiluja. Vaikka hän tarvitsisikin sitä rahaa, niin siinä saattaa sisu tulla vastaan: "Pidä rahasi, jos olet sitä mieltä, että näkemäni vaiva on vain "vähän bensarahan" arvoista."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä ap sitten haluaisit?

Että hän lopettaisi minulle vihottelun tilanteesta jolle ei mahda mitään. Haluaisin olla lähempänä, mutta kun en ole. Ap

Korvaat sisarellesi rahassa ja jossakin huomionosoituksessa sen, mitä et voi korvata osallistumalla äitinne hoivaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän sitten oikein mahdat tehdä? Meillä oli sama tilanne, ja siskoni "hoiti sen minkä voi" - eli soitti kerran tai kaksi äitiä hoitaineille sairaanhoitajalle ja lääkärille kysyäkseen jotain yksityiskohtaa hänen hoidostaan (sisko on hoitsu, minä en ole hoitoalalla). Siinä kaikki, vuosien ajalta. Nykyaikana kuitenkin melkein kaiken muun paitsi vierailut voi hoitaa etänä mistä vain. Kaikki tieto ja kommunikaatio on netissä tai puhelinsoiton tai sähköpostin päässä. Silti, "en voi tehdä enempää". Voi ***tu.

Sulla ei taida olla mitään käsitystä, mitä kaikkea iäkkään vanhemman asioiden hoitamiseen sisältyy, eikä haluakaan ottaa selvää voidaksesi AIDOSTI tehdä osasi? Onko sulla esimerkiksi valtuutukset hoitaa äitinne raha-asioita? Oletko selvittänyt palvelu- ja hoiva-asioita? Varaillut lääkäreitä ja kela-takseja?

Sinun tilanteesi on ollut tuo, älä yleistä sitä minun tilanteeseeni. Minä olen selvittänyt laskujen hoitamiset, ajanvaraukset, kotihoidon palvelut, palaveriajat (ja ollut niissä isoimmassa osassa mukana etäyhteydellä), taksit, käynyt siivoamassa äitini asuntoa kun olen paikkakunnalla, tehnyt pihatöitä... muutamia mainitakseni. Eli käytännössä teen ison osan asioista. Mutta koska en asu lähellä en ole se henkilö jolta arjessa ensimmäiseksi soitetaan apua tai joka käyttää siellä lääkärissä. En voi mitään sille, että olen aikoinaan muuttanut ja perustanut perheen muualle. Ap

Minkä ikäisiä lapsesi nyt ovat, jos he sua edelleen rajoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Ap, ajattele armollisesti itseäsi.

Teet jo niin paljon kuin voit välimatkan päästä. Oma perheesi, mies ja lapset ovat nyt sinulle tärkeämmät.

Sano siskolle että hänkin voi hellittää- ilmeisesti äidillä kuitenkin käy jo apu kunnalta.

Joka puheluun ei todellakaan tarvitse vastata eikä hypätä joka pyynnön perästä.

Muistisairaan hoitaminen ei ole noin yksinkertaista.  Muistisairas on kuin lapsi. Muistisairas voi unohtaa lieden päälle ja polttaa talon tai aiheuttaa vesivahingon, kadottaa avaimet, paperit, rahat.  Muistisairas unohtaa syödä tai syö pilaantunutta ruokaa. Muistisairas ei osaa huolehtia hygieniastaan. .  Muistisairaan hoitamisesta ei voi hellittää, ja muistisairaan hoitajalle ei vaan voi sanoa, että älä vastaa puhelimeen, elä oma elämääsi, matkusta johonin äläkä välitä muistisairasasta.  Muistisairas ei myöskään osaa hoitaa laskujaan tai asioitaan yleensä. Muistisairaan hoitaja on täysin sidottu muistisairaaseensa ja jos ja kun hänen elämänsä muuttuu pelkäksi muistisairaan hoidoksi, en yhtään ihmettele, jos hän katkeroituu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainoana lapsena tein siten että hain kotihoitopalvelut kunnalta. Kotisairaanhoito käy aamuisin, laittaa lääkkeet. Illalla on sairaanhoitajan soitto äidille.

Kotisairaanhoito huolehtii lääkkeiden haut apteekista ( annosjakelu). Kotisairaanhoidon lääkäri uusii reseptit ja tekee välillä kotikäyntejä. Lauantaisin käy kylvettäjä kotona. Kauppapalvelu tuo viikon ruuat torstaisin.

Minä maksan laskut nettipankissa ja käyn n. kerran viikossa. Pesen pyykit. Turvapuhelin on kaatumisten ym. varalle. Soittelen hänelle lähes päivittän.

Eihän tuo nyt täysin huoletonta ole, mutta ei hän pärjäisi ilman noita apuja kotona enää.

Nyt vaan ap ja sisko, soitto kaupungin ikäihmisten palveluneuvontaan ja apuja sieltä äidille. Menee tulojen mukaan se laskutus, mun äidillä n. 286€/kk. On kyllä sen arvoista.

Ikä ei ole syy että joku tunkeutuu äidin kotiin päivittäin jo aamulla heti ja illalla. Iäkkäiden pitäisi voida valita jos nukkuu pitkään häiröttä tai ottaa päiväunet. Jos on jalat mennyt, jotkut väittävät ettei turvapuhelin riitä, jos se on kaatumishetkellä kaukana. Onko jotain mikä auttaa iäkästä itse lattialta ylös, kehittääkö joku keksintöjä? Että joka huoneessa on vaikka apuvälineitä ja mahdollisuuksia nousuun. Pääseekö puhelimelle.

Turvapuhelimen pitäisi olla koko ajan ranteessa ja apu tulee nappia painamalla. Eihän siitä ole mitään hyötyä jos se ei ole koko ranteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä ap sitten haluaisit?

Että hän lopettaisi minulle vihottelun tilanteesta jolle ei mahda mitään. Haluaisin olla lähempänä, mutta kun en ole. Ap

Millä tavalla hän vihoittelee? Miksi et muuta lähemmäksi?

Minulla on kouluikäiset lapset, työ ja koko elämä täällä. Ei siitä niin vaan oteta ja yhtäkkiä vaan lähdetä. Vihoittelee mm. tiuskimalla, ei vastaa viesteihin, "unohti" lapseni eli kummilapsensa syntymäpäivät, muun muassa. Ap

Silloin kun soitat, puhutko siskollesi äitisi ja lastesi asioista. Mun sisareni tekee noin ja on älyttömän rasittavaa 1)saada etänä ohjeistusta mitä vielä lisää pitäisi tehdä äidin hyväksi ja 2) kuulla tyhjänpäiväisiä kertomuksia lasten tekemisistä ja normaaleista arjen kiireistä, jotka tuntuu aika vähäisiltä verrattuna siihen huoleen, mitä täällä joudun kantamaan.

Usein en vastas ihan vain koska ei ole voimia kuunnella noita juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisten ei ole pakko hoitaa, vaikka asuisivat samalla paikkakunnalla. Toki yhteiskunta haluaisi läheisten hoitavan, koska tulee halvaksi, mutta siitä voi kieltäytyä.

Nimenomaan näin. Jos sisko hoitaa, oma on valintansa. Ei siitä voi muille kiukutella. Kunta on tyytyväinen, kun on yksi muistisairas vähemmän heidän kontollaan.

Suvussani monet vanhemmat ihmiset ovat hoitaneet itse omat vanhempansa ja nyt, kun alkavat itse lähestyä hoidettavuutta, ovat tehneet selväksi, että eivät halua läheisten hoitavan heitä, koska kokivat omien vanhempiensa hoidon hyvin raskaaksi ja osalla omaishoitajuus muutti koko elämän suunnan.