Miten paketoida joululahjat ekologisesti? Hirvittää roskiin menevän lahjapaperin määrä.
Yhtenä vaihtoehtona olen ajatellut muutaman jouluisen kankaan ostamista kirpparilat, joihin voisi kääriä lahjat ja niitä voisi käyttää sitten joka vuosi uudelleen. Onko muita ideoita?
Kommentit (255)
No hankalaa on kyll käsittää, - miten joku kristinuskoinen massa-apina viitsii miettiä moisia juttuja, valmistautuessaan juhlistamaan vapahtajansa synttäriä :/
Nytkö on jo paperikin kielletty?! Lahjan idea on juuri se paketti, kaunis sellainen.
Käyn kierrätyskeskuksessa joulun jälkeen, otan ilmaiseksi joulukankaita. Teen niistä pusseja ja pyydän laittaa eteenpäin.
Oon tehnyt reippaasti yli 100 pussia ja omistan 0
Joululahjojen ostaminen ei ylipäätään ole kovin ekologista. Toki jos sellaista, mitä tarvitsee muutenkin, mutta suurin osahan niistä on turhaa krääsää, joka kuormittaa ympäristöä.
Vuokkosilla kauniita sidepakkauksia. Käärin pienimmät lahjat niihin.
Pakkaan ruskeaan paperipussiin (biojätepussiin). Sen voi sitten kukin uusiokäyttää biojätteille. Nauhat on kierrätettyjä tai sitten punaista villalankaa. Pienen joulukortin voi teipata päälle koristeeksi, se on helppo irrottaa ennen uutta käyttöä.
Minä ompelen kankaisia kauppakasseja. Kangaskassi (kunnolliset olkahihnat!) on sitten osa sitä lahjaa.
Keittiön puuhellassa poltan kaiken paperin ja pahvin, kivasti syttyy aina uudestaan aivan kuten Beetlehemin tähti.
Minä en edes pidä niistä kiiltäväpintaisista lahjapapereista. Ovat halvan näköisiä, vaikka kuosi olisi miten nätti.
Tänä vuonna paketoin ne muutamat lahjat, jotka annan, kirppikseltä ostetun vanhan (taisi olla 30-luvulta) aikakauslehden sivuihin, säästämäni kivan näköisen paperikassin kuvalliseen puoleen ja mahdollisesti tapettien jämäpaloihin. Olen säästänyt eri kokoisia pahvilaatikoita, joihin pakkaan pehmeät ja hankalan muotoiset lahjat. Lahjanaruina käytän juuttinarua, villalankaa ja kukkakimppujen ym. mukana tulleita nauhoja. Ne ovat usein nätimmän värisiä kuin kauppojen lahjanauhat ja pinta on sellainen kivan mattainen.
Herkkukorit ym. sen tyyliset lahjat kokoan jollakin em. kaltaisella materiaalilla päällystettyyn pahvilaatikkoon. Korit ovat kalliita, tarpeettomia ja hankalia säilyttää. Pahvilaatikko on helppo hävittää.
Ruskea tai valkoinen biojätepussi sopivat.
Osta jokaiselle kaulaliina ja kääri lahja tai lahjat siihen. Tai tyynyliina, lakana (jos iso lahja tai paljon pienempiä, niin menevät samaan), pyyhe, torkkupeitto, sadetakki. Varmaan muitakin vaihtoehtoja löytyy.
Samasta syystä en ole postittanut enää vuosiin joulukortteja. Ihan turhaa roskaa ja rahanmenoa. Kortit heitetään kuitenkin roskikseen.
Ruskea paperinen lahjapussi. Sitä voi käyttää myöhemmin biojätepussina, kun niitä muka-biojätemuovipusseja ei enää suositella.
Vierailija kirjoitti:
No ei se kangasrättikään ole ekologista
Kääri kierrätyspaperiin
Hae vaikka taloyhtiön roskiksesta paperit
Jos haet kirpparilta vanhan joulupöytäliinan, teet siitä lahjakääreet, joita käytät seuraavat 60 vuotta, niin aivan varmasti on ekologisempaa kuin paperit.
Käytetty wc/talouspaperi on kätevä ja ekologinen ratkaisu!
Vierailija kirjoitti:
Joululahjojen ostaminen ei ylipäätään ole kovin ekologista. Toki jos sellaista, mitä tarvitsee muutenkin, mutta suurin osahan niistä on turhaa krääsää, joka kuormittaa ympäristöä.
No, jos tälle linjalle lähdetään niin ostaminen ei ole kovin ekologista.
Lahjan antaminen sisältää kuitenkin muutakin kuin sen tavaran, asian mikä siellä paketissa on. Paketointi taas tekee asiasta vähemmän arkisen.
Villasukat sanomalehtipaperiin käärittyinä, villalangalla sidottuna. Semmoinen krääsä kelpaisi minulle.