Lue keskustelun säännöt.
Oivalsin pitkään kipuilemassani parisuhdekriisissäni jotain oleellista
10.09.2023 |
Olen pitkään miettinyt, haluanko jatkaa pitkää suhdettani puolisoni kanssa, vai lopettaa sen. Käynyt pääni sisällä jo pitkään ja päivittäin, turhauttavaa kehää kiertävää analysointia kaikesta mahdollisesta, kuten mm. :
Puolisoni hyvistä puolista, huonoista, omista vastaavistani, sitä mitä annettavaa meillä kummallakin on, mitä parisuhteelta ja kumppanilta näin aikuisena haluan, mitä en, mikä riittää, mikä ei, mikä on oikein, keihin kaikkiin mahdollinen ero vaikuttaa, kestänkö sen jos valitsen väärin, löydänkö enää ketään, pystynkö elämään katumuksen kanssa, pystynkö elämään yksin kenties loppuelämäni, kestänkö läheisilleni aiheuttamaani tuskaa.
Pohdin myös sitä, millä hinnalla ihmisen pitää pyrkiä pitämään lupauksensa, olla sanansa mittainen ja tavoittelemaan ennemminkin lähimmäistensä parasta, kuin omia haluamisiaan?
Tajusin myös, miksi eron ajattelu tekee niin kipeää että itkettää, ahdistaa ja rintaa puristaa, vaikka samalla kuitenkin _haluaisin_ erota.
Oivalsin, että minähän rakastan tätä _rakastettuna olemista_. En siis puolisoani, kuten puolisoa tulisi rakastaa. Toki välitän hänestä aidosti ja tunnen syvää kiintymystä.
Rakastan sitä että mieheni rakastaa minua, ja vain minua, ja osoittaa sen sekä sanoin että teoin. Voin luottaa häneen 100% ja hän kohtelee minua kauniisti. Turvallisuus on minulle elämässä hyvin tärkeää ja siedän huonosti turvattomuutta ja epävarmuutta, ja suhde mieheni kanssa antaa minulle tunteen siitä, että olen niin turvassa toisen kanssa, kuin voin olla, ja olen jonkun ykkösvalinta niin paljon, kun ihminen voi olla.
Mieheni ei heilu kahtaalle eikä pohdi epätietoisena mitä hän haluaa ...toisin kuin minä, valitettavasti. Haluaisin olla yhtä varma ja sitoutunut häntä kohtaan, mutten yrityksistäni huolimatta näytä pystyvän.
(huom. en puhunut äskeisessä siis taloudellisesta turvasta, täytyy se mainita tähän, koska täällä yleisesti tunnutaan mustavalkoisesti ajateltavan ettei nainen lähde, koska raha. Rahasta ei tässä ole kysymys.)
Eli rakastan rakastettuna olemisen tuomaa turvaa, ja myös sitä että toimin oikein yleisesti ajateltuna muiden silmissä ("luvattu papin edessä tahtoa, avioliitossa kuuluu pysyä kun siihen on menty"), elämä sujuu hyvää tasaista tietä, minun ei tarvitse pelätä mitään, voin luottaa mieheeni, saan häneltä rakkautta ja rakkaudenosoituksia.
SE on se, mitä rakastan. En miestäni, vaan sitä, mitä hän elämääni tuo.
Sitä en vielä tiedä, kumpi minulle on sitten tärkeämpää; tuntea olevansa rakastettu ja turvassa, vai lähteä etsimään sitä (hyvin epävarmaa) ideaalitilannetta, että olisin sekä rakastettu että rakastaisin itse?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos keskittyisit siihen parisuhteeseesi, ja siihen, mitä itse voisit tehdä sen eteen.
Minä teen jo kaiken minkä voin. Yritän olla niin hyvä puoliso, kun pystyn. Mutta samalla on haljua tajuta, että ei kykene rakastamaan puolisoaan, kuten puolisoa tulisi rakastaa. Ja että kaikista hyvistä aikeista huolimatta huojuu koko ajan kahtaalle. Ei pystykään olemaan niin hyvä kumppani, kuin "pitäisi".
ap
Mistä sä tiedät miten puolisoa tulisi rakastaa? Sulla taitaa olla toinen mies mielessä.
Mulla on 99% ajasta neutraali olo puolisoni kanssa. Se on asia mistä olen valmis pitämään kiinni kynsin ja hampain.
Saahan sitä haihatella unelmarakkautta, Siperia sitten korjaa virheajatukset.
Jos on mentävä on mentävä, muuten jää katkeruus itseä, toista tai elämää kohtaan.No oletan, että jos oikeasti rakastaisin miestäni, en pohtisi jatkuvasti eroa. Vaan olisin varma, että tässä ja tämän henkilön kanssa haluan elää loppuelämäni. Kuten joku aiempi kommentoijakin kertoi olevansa vielä 30 avioliittovuoden jälkeen.
Voi se olla joo, että siperia opettaa ja kadun joskus karvaasti. Se tässä minua jarrutteleekin, en haluaisi todellakaan joutua siihen tilanteeseen. Pilata omaa, mieheni ja lasten elämää oman väärän valinnan vuoksi.
Mutta löyhässä hirressä roikkumista tämä jatkuva epävarmuus ja "entä jos" - ajattelukin on. En tiedä miten pääsen tästä eroon, päättämällä "nyt vaan sitoudun" se ei ainakaan ole onnistunut kuin korkeintaan hetkeksi. Keskittyminen muihin asioihin on myös auttanut, mutta myöskin vain hetkeksi.
ap
Et ole ensimmäinen etkä viimeinen ihminen, joka käyttäytyy itsetuhoisesti.
Se että koet jotain jatkuvaa epävarmuutta, ei ole totta, se on vain oman pääsi sisällä ilman mitään järkevää syytä.
Jos sinä päätät että huolimatta siitä miltä joku asia tuntuu, miehesi on loppuelämän miehesi ja sinä panostat asiaan täysillä, poistuu kaikki epävarmuus.
Kehotan sinua itseäsi kiinnittämään huomiota omaan, hieman epävakaiselta kuulostavaan tunne elämään, ja huomioimaan erittäin tarkkaan sen, että tämä hienoinen epävakaisuus on itsetuhoista. Tunne elämäsi siis pyrkii lopulta vahingoittamaan sinua itseäsi, ei suojaamaan.
Tunteilla ei ole valtaa ellei niille anna valtaa, eikä tunteet todellakaan ole totuuden mittareita, faktat on.
Eli jätä vähemmälle ailahtelevien tunteiden pohtimista ja lisää päätökselle perustuvaa toimintaa. Et tule katumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaminen on 90% päätöstä, ja 10% tunnetta.
Tunteita tulee ja menee, ei niiden varaan mitään rakenneta.
Kypsä ja aikuinen rakkaus avioliitossa on päätös sitoutua, kunnioittaa ja pyrkiä tykkäämään puolisosta loppuelämänsä.
Eli mitä jos Ap nyt kaivaisut itsestäsi kunnian ja selkärangan esiin, ja keskityt sitoutumiseen, kunnioitukseen ja opettelet tykkäämään miehestäsi vähän syvällisemmälläkin tasolla.
Se on mahdollista, mutta vaatii työtä, niin kuin kaikki hyvät ja merkitykselliset asiat elämässä.
Kerrotko mitän nämä neuvot konkreettisesti toteutetaan?
On helppo sanoa, että päätä rakastaa. Mutta miten tämä tehdään, käytännössä?
Tähän asti olen monesti päättänyt rakastaa ja lopettaa kyseenalaistamisen, mutta x ajan kuluttua mieleeni nousee väkisin eroajatuksia ja jossittelua. Kun yritän työntää ne ajatukset pois, ne tunkevat kohta vaan uudelleen mieleeni.
Eli jatkanko vaan sitkeästi kieltämällä nämä ajatukset, kun ne tulevat esiin? Miten? Haenko mielialalääkityksen, menenkö hypnotisoitavaksi, turrutanko pääni millä..?
Kertoisiko joku käytännön neuvon?
ap
Kuulostaa pakkoajatuksilta, terapiasta voisit saada apua.
Toinen asia on uskoon tuleminen. Itse olen uskova, ja tiedostan maailmassa olevan hyvä Jumala, ja sitten taas vastapuoli, mikä vaikuttaa meihin kaikkiin ihmisen saaden meidät tekemään ja ajattelemaan pahoja, huonoja ja tuhoisia asioita ja ajatuksia.
Ei kaikki meidän ajatukset ole ns omiamme, ja meille hyvää tekeviä.
Konkreettinen neuvo seurakunnan tai terapian lisäksi on muuttaa oma asenne omasta ajatusmaailmastaan. Ei kaikki se mitä ajattelemme tai koemme, ole totta, tai meille hyväksi. Tämän kun ymmärtää, saa ajatukset ja tunteensa oikeampaan perspektiiviin, ja vahingollisia pakko ajatuksia on helpompi hallita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaminen on 90% päätöstä, ja 10% tunnetta.
Tunteita tulee ja menee, ei niiden varaan mitään rakenneta.
Kypsä ja aikuinen rakkaus avioliitossa on päätös sitoutua, kunnioittaa ja pyrkiä tykkäämään puolisosta loppuelämänsä.
Eli mitä jos Ap nyt kaivaisut itsestäsi kunnian ja selkärangan esiin, ja keskityt sitoutumiseen, kunnioitukseen ja opettelet tykkäämään miehestäsi vähän syvällisemmälläkin tasolla.
Se on mahdollista, mutta vaatii työtä, niin kuin kaikki hyvät ja merkitykselliset asiat elämässä.
Kerrotko mitän nämä neuvot konkreettisesti toteutetaan?
On helppo sanoa, että päätä rakastaa. Mutta miten tämä tehdään, käytännössä?
Tähän asti olen monesti päättänyt rakastaa ja lopettaa kyseenalaistamisen, mutta x ajan kuluttua mieleeni nousee väkisin eroajatuksia ja jossittelua. Kun yritän työntää ne ajatukset pois, ne tunkevat kohta vaan uudelleen mieleeni.
Eli jatkanko vaan sitkeästi kieltämällä nämä ajatukset, kun ne tulevat esiin? Miten? Haenko mielialalääkityksen, menenkö hypnotisoitavaksi, turrutanko pääni millä..?
Kertoisiko joku käytännön neuvon?
ap
Vastasin sulle jo äsken, mutta lisään vielä konkreettiseksi neuvoksi tunneyhteuden syventämisen miehesi kanssa.
Voisitte mennä esim jollekin avioliittoleirille asiantuntijoiden ohjaukseen syventämään suhdettanne, tai varmaan asiasta löytyy paljon kitjallisuuttakin.
Jos elämä on urautunut vain tiettyihin rutiineihin, rikkojaa kaavaa ja tustutukaa toisiinne uudestaan ja syvemmin. Viettäkää toisianne huomioivaa romanttista kiireetöntä aikaa, tehkää yhteisiä tavoitteita ja projekteja, keskustelkaa syvällisistä asioita. Nykyään on saatavilla ei tasoisia keskustelukorttipakkoja, missä eteen voi tulla hyvin yllättäviä kysymyksiä mistä koskaan ei ole puolisonsa kanssa tullut juteltua.
Yhteiset kokemukset, keskustelut ja suunnitelmat lujittavat pariskuntia ja syventävät tunne yhteyttä.
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Onpa hyvä kuulla että olet uskossa! Ja joo noi kommentit oli kaikki kirjoittamiani^
Mutta on helpottavaa ymmärtää että tämäkin ongelmasi on hengellinen ongelma ja ratkeaa ainoastaan hengellisesti. Raamattu sanoo että joka lihassa kärsii se synnissä lakkaa. Vastapuoli kiusaa sinua ja yrittää saada sinut lankeamaan. Pysy lujana ja pyydä uskovia ystäviä myös rukoilemaan teidän puolesta!
Ja muista että et ole yksin, me kaikki muutkin joudumme kiusaukseen ja Jumalan näkökulmasta sen on tarkoitus saada meidät turvaamaan Häneenn entistä enemmin, ja myös voittamaan syntejä, jolloin vihollinen meistä pakenee.
Onko miehesi myös uskossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Heillä varmaan kuitenkin rakastaminen on "loppunut" vain hetkellisesti, ja tullut sitten aina jossain vaiheessa takaisin?
Itse en ole tainnut aidosti rakastaa miestäni koskaan. Otin hänet kun vastaan tuli ja tarjosi rakkauttaan ja turvaa, ihastuin kyllä tietenkin, mutta lähinnä pinnallisiin ja minimivaatimukset täyttäviin asioihin. Siihen että hän on kivan näköinen, työssäkäyvä, uskollinen, ja yleensä mukava.
Mutta eihän ne riitä. Kivannäköisiä, työssäkäyviä, uskollisia ja mukavia miehiähän maailmassa riittää (toki on myös heitä jotka eivät ole näistä mitään) mutta kokeakseen oikeaa rakkautta, pitäisi varmaan löytyä jotain joka tuo olon, että tämä ihminen on minulle sopiva, minun toinen puoliskoni?
ap
Ymmärrän kyllä eroajatuksesi ja sen, että koet tilanteen epäreiluksi miehesi kannalta ja kestämättömänä oman loppuelämäsi kannalta.
Mutta rehellisesti sanottuna epäilen, että olet sitä ihmistyyppiä, joka ei koskaan löydä rakkautta. Tällaisia ihmisiä on nykyään aika paljon. Kaikissa parisuhteissahan on käytännössä se tilanne, että maailmassa on miljardien ihmisten joukossa olemassa myös sitä omaa kumppania kauniimpia, viisaampia, hauskempia ja samanhenkisempiä ihmisiä. Oikeassa rakkaudessa suhde ei voi perustua sille, että tämä on "paras", jonka pystyin saamaan, ja jos tulisikin yhtäkkiä mahdollisuus "parempaan", suhde olisi ohi. Tuskin itsekään tuntisit oloasi turvalliseksi näin ajattelevan miehen kanssa? Oikea rakkaus on toisen hyväksymistä sellaisena kuin on, ja suhteen näkemistä myös muuna kuin kumppanin ominaisuuksina: suhde rakentuu teidän yhteisiin kokemuksinne, teidän yhteiseen kommunikaatioonne, sen palasia ovat teot, joita teette toisillenne. Suhde on enemmän kuin teidän kahden summa. Aika luonnollisesti kasvattaa tuota suhteen pääomaa (en väitä, että kenenkään pitäisi pysyä huonossa liitossa vain sen pituuden takia, mutta onhan se nyt selvää, että pitkässä liitossa on jotain sellaista, mitä lyhyessä ei ole vielä ehditty saavuttamaan). Teillä kuulostaa olevan aika hieno keko kasassa siinä suhteessanne. Jos aloitat uuden suhteen tuossa keossa ei ole mitään. Vaikka tyyppi olisi ominaisuuksiltaan minkälainen, niin ei ole mitään takeita siitä, minkälaista pääomaa suhteeseenne kertyy.
Uskon, että et löydä oikeaa rakkautta, jos et opi ymmärtämään sen olemusta toisella tavalla. Oma päätöksesi on, yritätkö löytää sitä tuosta nykyisestä liitostasi, vai toivotko parempaa onnea ensi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Tässä vielä rohkaisuksi:
1 Pietari 4:1 Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaat teitänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä,
Jaak. 4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
1 Pietari 5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.
Rukoilen puolestasi! Siunausta elämäänne Jeesuksen nimessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Onpa hyvä kuulla että olet uskossa! Ja joo noi kommentit oli kaikki kirjoittamiani^
Mutta on helpottavaa ymmärtää että tämäkin ongelmasi on hengellinen ongelma ja ratkeaa ainoastaan hengellisesti. Raamattu sanoo että joka lihassa kärsii se synnissä lakkaa. Vastapuoli kiusaa sinua ja yrittää saada sinut lankeamaan. Pysy lujana ja pyydä uskovia ystäviä myös rukoilemaan teidän puolesta!
Ja muista että et ole yksin, me kaikki muutkin joudumme kiusaukseen ja Jumalan näkökulmasta sen on tarkoitus saada meidät turvaamaan Häneenn entistä enemmin, ja myös voittamaan syntejä, jolloin vihollinen meistä pakenee.
Onko miehesi myös uskossa?
Kiitos muistutuksesta.
Hieno huomata, että ihmeellistä kautta näitä vastauksia ongelmiin tulee, olen nimittäin rukoillut tähän parisuhdeasiaan apua, ja on tuntunut ettei sitä ole tullut, mutta koen kyllä viestisi nyt sellaisena apuna/rukousvastauksena. Ne iskivät jotenkin niin.
Mieheni ei ole uskossa, eikä minulla juurikaan ole uskossa olevia ystäviä, ainakaan sellaisia joilta "kehtaisin" kysyä rukousapua. Jos sinä tai joku muu uskovainen tämän lukee ja viitsii rukoilla suhteeni puolesta, arvostaisin kyllä...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Tässä vielä rohkaisuksi:
1 Pietari 4:1 Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaat teitänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä,
Jaak. 4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
1 Pietari 5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.Rukoilen puolestasi! Siunausta elämäänne Jeesuksen nimessä! <3
Kiitos todella paljon, ja siunausta sinullekin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Onpa hyvä kuulla että olet uskossa! Ja joo noi kommentit oli kaikki kirjoittamiani^
Mutta on helpottavaa ymmärtää että tämäkin ongelmasi on hengellinen ongelma ja ratkeaa ainoastaan hengellisesti. Raamattu sanoo että joka lihassa kärsii se synnissä lakkaa. Vastapuoli kiusaa sinua ja yrittää saada sinut lankeamaan. Pysy lujana ja pyydä uskovia ystäviä myös rukoilemaan teidän puolesta!
Ja muista että et ole yksin, me kaikki muutkin joudumme kiusaukseen ja Jumalan näkökulmasta sen on tarkoitus saada meidät turvaamaan Häneenn entistä enemmin, ja myös voittamaan syntejä, jolloin vihollinen meistä pakenee.
Onko miehesi myös uskossa?
Kiitos muistutuksesta.
Hieno huomata, että ihmeellistä kautta näitä vastauksia ongelmiin tulee, olen nimittäin rukoillut tähän parisuhdeasiaan apua, ja on tuntunut ettei sitä ole tullut, mutta koen kyllä viestisi nyt sellaisena apuna/rukousvastauksena. Ne iskivät jotenkin niin.
Mieheni ei ole uskossa, eikä minulla juurikaan ole uskossa olevia ystäviä, ainakaan sellaisia joilta "kehtaisin" kysyä rukousapua. Jos sinä tai joku muu uskovainen tämän lukee ja viitsii rukoilla suhteeni puolesta, arvostaisin kyllä...
ap
Ihana kuulla että sait rukousvastauksen, kiitos Jumalalle tästä johdatuksesta ja huolenpidosta!
Rukoilen vielä senkin puolesta, että saat enemmän elämääsi uskovien yhteyttä ja ystävyyttä ja pääset kasvamaan lisää uskon tiellä ja myös saat nähdä Jumalan hyvän suunnitelman ja huolenpidon toteutuvan omassa elämässäsi, Jeesuksen nimessä, aamen!
Kaikkea hyvää sinulle, Jumala on vastaus kaikkiin ongelmiimme ja rakastaa meitä valtavasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äskeisistä kommenteista 62, 63 ja 64. Niitä täytyy nyt vähän pureskella, mutta saattaa olla että kirjoitit(te) ihan painavaa asiaa.
Ja sinulle uskovainen vastaaja (tai vastasitko sinä myös nuo muutkin viestit), minä olen myös uskovainen, ja tajuan, että tässä minun pitäisi kuollettaa oma minäni/oma haluni joka sanoo, että luota tunteeseen, lähde etsimään oikeaa rakkautta.
Ja se oman halun kuollettaminen tekee kipeää, ihminenhän luonnostaan vastustaa sitä, ja haluaa ajatella vain itseään ja omia halujaan. Uskovaisena ihmisenä ymmärtänet mitä tarkoitan, muille tämä ei ehkä aukene (ja saanen 100 alanuolta tähänkin).
Mutta ehkä vielä päätän yrittää. Laitan viestisi talteen, ja luen niitä heikkoina hetkinä. Kiitos.
ap
Tässä vielä rohkaisuksi:
1 Pietari 4:1 Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaat teitänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä,
Jaak. 4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
1 Pietari 5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.Rukoilen puolestasi! Siunausta elämäänne Jeesuksen nimessä! <3
Kiitos todella paljon, ja siunausta sinullekin!
ap
Kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa, että ap on kuvitellut mielessään jonkin satumaisen, suuren rakkaudentunteen, jota ajattelee, että muilla on. Mutta onkohan todellisuudessa kuitenkaan? En minäkään koe rakastavani miestä jollain erityisellä tavalla, kai se on lähinnä kiintymystä ja osittain myös tottumusta, että olemme yhä yhdessä. En ole varma, että 'rakastanko' häntä. En myöskään usko, että olisi helppoa löytää suhteeseen jotain toista miestä, jota 'rakastaisin'. Aluksi suhteessa on ihastusta ja himoa ja sitten se vuosien kuluessa häviää ja jäljelle tulee jotain kumppanuutta.
Ajattelin samalla tavoin kuin sinä. Halusin niin kovin, että lapsen ydinperhe olisi säilynyt ehjänä mummulana hänen tuleville lapsilleen. Kanavoin järkeä ja luin mielelläni kirjoituksia, joilla perustelin itselleni, ettei sellaista varsinaista rakkautta tarvita kun se muuttuisi kumppanuudeksi ja arvostukseksi jne jokaisessa suhteessa ennen pitkää.
No, ero tuli kuitenkin. Olen nyt pian 10 vuotta ollut toisessa parisuhteessa ja vaikka rakastumisen tunteet ovatkin takanapäin, tunnen kuitenkin yhä rakastavani ja haluavani kumppaniani. Ajatukseni hänestä ovat hyvin myönteiset ja turvallisuudentunne perustuu, ei yhteiseen arkeen, omaisuuteen, tai hänen minua kohtaan osoittamaan rakkauteen, vaan tunteeseen, että kuulun tähän, hän kuuluu minun vierelleni ja mikään ei tällaista itsestäänselvää yhteenkuuluvuutta haasta. Elämme hyvin vahvasti molemmat omaa elämäämme, on omat ystävät ja harrastukset; tässä suhteessa ei ole tarvetta jakaa kaikkea, jotta usko ja luottamus säilyisi. En koe tuntevani häntä kuin toista puolikastani, vaan pystymme suhteessa säilyttämään sellaisen yksityisyyden, että toisesta ei tule osaa itsestäni, vaan hän on kumppanini jonka kanssa jaamme yhteiselämän.
En sano, että nykyinen kumppanini on mulle parempi kuin entinen, mutta olemme onnistuneet rakentamaan paremman suhteen yhdessä kuin aiempi suhteeni oli, ehkä siksi tunteenikin ovat vahvistuneet ja säilyneet vuosien aikana.
Vierailija kirjoitti:
Erikoisia kommentteja. Kyllä sitä monen mielestä näköjään pitäisi olla vaan. Eihän se mitään haittaa jos ei suhteessa mitään kipinää ole, ollaan vaan!
Kirpaiseehan se hetken aikaa, mutta kerran täällä vaan ollaan.
Hymistelin täällä itsekseni samaa.
Länsimaisessa kulttuurissa vieroksutaan järjestettyjä avioliittoja kovin. Kuitenkin ainakin tällä palstalla ihmisten ajatusmaailma tukisi hyvin jopa järkiperustein järjestettyjä liittoja. Miksi ei? Jos kaksi ihmistä kasvettuaan ja muututtuaan jopa merkittävästi iän myötä, voivat aina tahtoa rakkauden takaisin, niin miksei samalla lailla voisi tahtoa rakkautta itselleen valittua puolisoa kohtaan? Nyt joku luultavasti protestoi, ettei ihminen sillä lailla muutu, että muuttuisi enemmän tai vähemmän rakastettavaksi henkilölle x. Eikö? Monellako on vielä kaikki samat ystävät kuin nuorena, vai onko kasvun myötä osa ystävistä vain kasvanut erilleen?
Ollaan tyytyväisiä, että elämme yhteiskunnassa, jossa yhteenkään ihmissuhteeseen ei ole pakko jäädä oman /toisen osapuolen hyvinvoinnin uhalla, koska sekä ilmapiiri on salliva henkilökohtaisille päätöksille, että käytännössä itsellinen elämä on lähes jokaiselle mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus saa rakastaa ilman vastakaikua, joskus taas tulla rakastetuksi pystymättä itse antamaan vastarakkautta. Ikäviä vaihtoehtoja molemmat.
Jos olet jatkuvasti ahdistunut, lähde.
Vierailija kirjoitti:
Määritteletkö ap meille, kuinka sinusta puolisoa pitäisi rakastaa?
Tommy Hellstenin mukaan rakkaus on tätä: kunnioittaa toista, tahtoo toiselle pellkkää hyvää, antaa toiselle täyden vapauden.
Mitä osaa tästä etbhallitse? Vai mikä sinun rakkauden määritelmäsi on?
tuon pohjalta voin todeta, että rakastan kymmeniä ihmisiä, ehkä satoja. En kaikkien kanssa kuitenkaan ehkä pystyisi parisuhteeseen, niin kuin siskon tai oman pojan. Jos käännetään niin, että kuinka haluaisin puolisoni rakastavan minua, niin lisäisin noihin vielä ainakin jonkinlaisen ihailun, fyysisen läheisyyden halun, luottamuksen, yhteiset arvot..
Jos eroaisit miehestäsi, oletko ajatellut, että tulisit tuottamaan hänelle ääretöntä tuskaa sillä, että lähdet tavoittelemaan omaa tunnettasi?
Tunteesi ei mielestäsi ole riittävää ja oikeata rakkautta. Mitä se sitten itse kullekin on, siinähän jokainen ihminen eroaa toisesta? Itse ajattelisin niin, että en vaan voisi rakentaa omaa onnenetsintääni toisen ihmisen tuskan raunioille.
Siteeraan omaa tekstiäsi:
"Rakastan sitä että mieheni rakastaa minua, ja vain minua, ja osoittaa sen sekä sanoin että teoin. Voin luottaa häneen 100% ja hän kohtelee minua kauniisti. Turvallisuus on minulle elämässä hyvin tärkeää ja siedän huonosti turvattomuutta ja epävarmuutta, ja suhde mieheni kanssa antaa minulle tunteen siitä, että olen niin turvassa toisen kanssa, kuin voin olla, ja olen jonkun ykkösvalinta niin paljon, kun ihminen voi olla."
Mielestäni tämä asetelma paljastaa, että olet aika itsekäs.
Sinulle kyllä kelpaa miehesi tarjoama rakkaus ja turva, mutta silti olisit valmis heittämään sen arvottomana pois vain siksi, että ehkä mahdollisesti maailmassa on joku, johon sinä oikeasti rakastuisit. Ehkä et rakasta miestäsi, koska olet hänestä liian varma?
Kuulostaa kertomasi perusteella enemmänkin siltä, että et tulisi sellaista löytämään. Jos et alunperin rakastanut miestäsi tai ketään aiempaa poikaystävääsi miksi luulet, että jossain maailmassa on valmiina joku mies, joka vain sytyttää oman rakkaudentunteesi kuin napista painamalla? Parisuhderakkaudettomuus voi olla oma ominaisuutesi.
Entä jos miehesi jonain kauniina päivänä ilmoittaisi, että ei enää rakastaisi sinua. Hurraisitko, että ihanaa nyt minäkin pääsen vapaaksi etsimään uutta rakkautta vai surisitko miehesi menetystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määritteletkö ap meille, kuinka sinusta puolisoa pitäisi rakastaa?
Tommy Hellstenin mukaan rakkaus on tätä: kunnioittaa toista, tahtoo toiselle pellkkää hyvää, antaa toiselle täyden vapauden.
Mitä osaa tästä etbhallitse? Vai mikä sinun rakkauden määritelmäsi on?
tuon pohjalta voin todeta, että rakastan kymmeniä ihmisiä, ehkä satoja. En kaikkien kanssa kuitenkaan ehkä pystyisi parisuhteeseen, niin kuin siskon tai oman pojan. Jos käännetään niin, että kuinka haluaisin puolisoni rakastavan minua, niin lisäisin noihin vielä ainakin jonkinlaisen ihailun, fyysisen läheisyyden halun, luottamuksen, yhteiset arvot..
Arvot eivät ole rakastamista vaan kriteerejä puolison valintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määritteletkö ap meille, kuinka sinusta puolisoa pitäisi rakastaa?
Tommy Hellstenin mukaan rakkaus on tätä: kunnioittaa toista, tahtoo toiselle pellkkää hyvää, antaa toiselle täyden vapauden.
Mitä osaa tästä etbhallitse? Vai mikä sinun rakkauden määritelmäsi on?
tuon pohjalta voin todeta, että rakastan kymmeniä ihmisiä, ehkä satoja. En kaikkien kanssa kuitenkaan ehkä pystyisi parisuhteeseen, niin kuin siskon tai oman pojan. Jos käännetään niin, että kuinka haluaisin puolisoni rakastavan minua, niin lisäisin noihin vielä ainakin jonkinlaisen ihailun, fyysisen läheisyyden halun, luottamuksen, yhteiset arvot..
Minä Hellstenin määritelmän käänteisesti:
Jos sinulla on puoliso, joka vähäisessäkään määrin halveksii sinua, kontrolloi sinua, ja on sinulle kateellinen, niin hän ei todellakaan rakasta sinua. Ei, vaikka himoitsisi ja olisi paljon läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määritteletkö ap meille, kuinka sinusta puolisoa pitäisi rakastaa?
Tommy Hellstenin mukaan rakkaus on tätä: kunnioittaa toista, tahtoo toiselle pellkkää hyvää, antaa toiselle täyden vapauden.
Mitä osaa tästä etbhallitse? Vai mikä sinun rakkauden määritelmäsi on?
tuon pohjalta voin todeta, että rakastan kymmeniä ihmisiä, ehkä satoja. En kaikkien kanssa kuitenkaan ehkä pystyisi parisuhteeseen, niin kuin siskon tai oman pojan. Jos käännetään niin, että kuinka haluaisin puolisoni rakastavan minua, niin lisäisin noihin vielä ainakin jonkinlaisen ihailun, fyysisen läheisyyden halun, luottamuksen, yhteiset arvot..
Ymmärtääkseni Hellsten puhuu rakkaudesta yleisesti. Ei romantisoidusta rakkaudesta.
Minusta hän ninenomaan ei ole löytänyt itseään vaan herännyt todellisuuteen. Hän kuitenkin on vielä siinä pisteessä, että onni on ulkoistettu, tulevaisuuden toiveena on vastapuolinen rakkaus. Ensin pitäisi löytää itsensä niin, ettei ulkoista funktioita toisiin vaan voima on itsessä sisällä. On olemassa ja tärkeä silloinkin, kun kukaan ei aktiivisesti osoita sitä. Siihen saattaa tarvita terapiaa, vähintään isosti self helppiä ja sisäistä kasvua.