Lue keskustelun säännöt.
Oivalsin pitkään kipuilemassani parisuhdekriisissäni jotain oleellista
10.09.2023 |
Olen pitkään miettinyt, haluanko jatkaa pitkää suhdettani puolisoni kanssa, vai lopettaa sen. Käynyt pääni sisällä jo pitkään ja päivittäin, turhauttavaa kehää kiertävää analysointia kaikesta mahdollisesta, kuten mm. :
Puolisoni hyvistä puolista, huonoista, omista vastaavistani, sitä mitä annettavaa meillä kummallakin on, mitä parisuhteelta ja kumppanilta näin aikuisena haluan, mitä en, mikä riittää, mikä ei, mikä on oikein, keihin kaikkiin mahdollinen ero vaikuttaa, kestänkö sen jos valitsen väärin, löydänkö enää ketään, pystynkö elämään katumuksen kanssa, pystynkö elämään yksin kenties loppuelämäni, kestänkö läheisilleni aiheuttamaani tuskaa.
Pohdin myös sitä, millä hinnalla ihmisen pitää pyrkiä pitämään lupauksensa, olla sanansa mittainen ja tavoittelemaan ennemminkin lähimmäistensä parasta, kuin omia haluamisiaan?
Tajusin myös, miksi eron ajattelu tekee niin kipeää että itkettää, ahdistaa ja rintaa puristaa, vaikka samalla kuitenkin _haluaisin_ erota.
Oivalsin, että minähän rakastan tätä _rakastettuna olemista_. En siis puolisoani, kuten puolisoa tulisi rakastaa. Toki välitän hänestä aidosti ja tunnen syvää kiintymystä.
Rakastan sitä että mieheni rakastaa minua, ja vain minua, ja osoittaa sen sekä sanoin että teoin. Voin luottaa häneen 100% ja hän kohtelee minua kauniisti. Turvallisuus on minulle elämässä hyvin tärkeää ja siedän huonosti turvattomuutta ja epävarmuutta, ja suhde mieheni kanssa antaa minulle tunteen siitä, että olen niin turvassa toisen kanssa, kuin voin olla, ja olen jonkun ykkösvalinta niin paljon, kun ihminen voi olla.
Mieheni ei heilu kahtaalle eikä pohdi epätietoisena mitä hän haluaa ...toisin kuin minä, valitettavasti. Haluaisin olla yhtä varma ja sitoutunut häntä kohtaan, mutten yrityksistäni huolimatta näytä pystyvän.
(huom. en puhunut äskeisessä siis taloudellisesta turvasta, täytyy se mainita tähän, koska täällä yleisesti tunnutaan mustavalkoisesti ajateltavan ettei nainen lähde, koska raha. Rahasta ei tässä ole kysymys.)
Eli rakastan rakastettuna olemisen tuomaa turvaa, ja myös sitä että toimin oikein yleisesti ajateltuna muiden silmissä ("luvattu papin edessä tahtoa, avioliitossa kuuluu pysyä kun siihen on menty"), elämä sujuu hyvää tasaista tietä, minun ei tarvitse pelätä mitään, voin luottaa mieheeni, saan häneltä rakkautta ja rakkaudenosoituksia.
SE on se, mitä rakastan. En miestäni, vaan sitä, mitä hän elämääni tuo.
Sitä en vielä tiedä, kumpi minulle on sitten tärkeämpää; tuntea olevansa rakastettu ja turvassa, vai lähteä etsimään sitä (hyvin epävarmaa) ideaalitilannetta, että olisin sekä rakastettu että rakastaisin itse?
Kommentit (91)
Eroa, sillä kumppanisi ansaitsee tulla rakastetuksi. Opettele rakastamaan itse itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos keskittyisit siihen parisuhteeseesi, ja siihen, mitä itse voisit tehdä sen eteen.
Minä teen jo kaiken minkä voin. Yritän olla niin hyvä puoliso, kun pystyn. Mutta samalla on haljua tajuta, että ei kykene rakastamaan puolisoaan, kuten puolisoa tulisi rakastaa. Ja että kaikista hyvistä aikeista huolimatta huojuu koko ajan kahtaalle. Ei pystykään olemaan niin hyvä kumppani, kuin "pitäisi".
ap
Vierailija kirjoitti:
Eroa, sillä kumppanisi ansaitsee tulla rakastetuksi. Opettele rakastamaan itse itseäsi.
Näin tässä varmaan on käymässä. Niin paljon kuin se pelottaa ja ahdistaakin.
ap
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Tämä on hyvä.
Oma sukulaiseni sanoi, kerran että parisuhteessa rakkauden tunteet tulee ja menee aaltoina. Kunnioitus toista kohtaan on se joko pitää pinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kannusta eroamaan, mutta itse ymmärsin vasta eron jälkeen monia asioita, joita ei tavallaan halua tai pysty edes ajattelemaaan silloin kun on parisuhteessa. Varaudu siihen että jos eroat, niin tunteet tulevat olemaan todella rajuja. Ero oli ehdottomasti tähän astisen elämäni raskaimpia kokemuksia ja eniten kasvattavin kokemus (lapsia minulla ei ole).
Aluksi ajattelin monta kuukautta tehneeni suuren virheen, mutta pikku hiljaa ymmärsin, että se tunne johtui siitä, että en ollut tottunut asumaan ja olemaan yksin/pärjäämään yksin/päättämään asioista yksin. Pikkuhiljaa tajusin, että näin sen kuuluikin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Heillä varmaan kuitenkin rakastaminen on "loppunut" vain hetkellisesti, ja tullut sitten aina jossain vaiheessa takaisin?
Itse en ole tainnut aidosti rakastaa miestäni koskaan. Otin hänet kun vastaan tuli ja tarjosi rakkauttaan ja turvaa, ihastuin kyllä tietenkin, mutta lähinnä pinnallisiin ja minimivaatimukset täyttäviin asioihin. Siihen että hän on kivan näköinen, työssäkäyvä, uskollinen, ja yleensä mukava.
Mutta eihän ne riitä. Kivannäköisiä, työssäkäyviä, uskollisia ja mukavia miehiähän maailmassa riittää (toki on myös heitä jotka eivät ole näistä mitään) mutta kokeakseen oikeaa rakkautta, pitäisi varmaan löytyä jotain joka tuo olon, että tämä ihminen on minulle sopiva, minun toinen puoliskoni?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta se toisen hyväksikäyttäminen ja eroa. Tajusit jo varmasti ajat sitten että teet väärin.
Täällä av:lla saa tosi yksoikoisia ja mustavalkoisia kommentteja.
Aloittaja kirjoittaa potevansa pitkää parisuhdekriisiä ja tajunneensa ettei rakasta puolisoaan, ja täällä vastataan "keskity parisuhteeseen" ja "kunnioitus on se joka kantaa" ja "rakkaus vaihtelee".
Jos ei rakasta, tai ole rakastanut koskaan, ei se rakkaus mihinkään vaihtele vaan sitä ei ole. Ja pelkällä kunnioituksellako parisuhde pidetään kasassa? Kaikkia ihmisiähän pitää kunnioittaa. Eli parisuhteessa voi olla kenen kanssa vaan, kunhan päättää rakastaa ja kunnioittaa?
Kunpa ihmiset enemmän pohtisivat mitä suustansa päästävät, eivätkä vaan tuuttaisi tarkastelua kestämättömiä kliseitä tavoitteena vaan tukkia kysyjän suu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ei ookaan tarkotus auttaa tai tsempata aloittajaa, vaan nolata, vaientaa ja aiheuttaa paha mieli. Ihan sama mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Heillä varmaan kuitenkin rakastaminen on "loppunut" vain hetkellisesti, ja tullut sitten aina jossain vaiheessa takaisin?
Itse en ole tainnut aidosti rakastaa miestäni koskaan. Otin hänet kun vastaan tuli ja tarjosi rakkauttaan ja turvaa, ihastuin kyllä tietenkin, mutta lähinnä pinnallisiin ja minimivaatimukset täyttäviin asioihin. Siihen että hän on kivan näköinen, työssäkäyvä, uskollinen, ja yleensä mukava.
Mutta eihän ne riitä. Kivannäköisiä, työssäkäyviä, uskollisia ja mukavia miehiähän maailmassa riittää (toki on myös heitä jotka eivät ole näistä mitään) mutta kokeakseen oikeaa rakkautta, pitäisi varmaan löytyä jotain joka tuo olon, että tämä ihminen on minulle sopiva, minun toinen puoliskoni?
ap
Ööö, mitä rakkaus on, jos syvä kiintymys ei ole sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa ihmisistä on yhdessä tottumuksesta tai siksi, että ovat olleet jo 5v ja se 5v menosi hukkaan jos eroaisivat. Psykologinen harha.
Toinen ihminen ei voi täysin tyydyttää ihmisen sisäistä olemusta. Jumala loi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu. Huuda Jeesusta avuksesi ja antamaan sinulle rakkautta miestäsi kohtaan sekä täyttämään sinun sydämesi hänen antamallaan rauhalla ja ilolla. Hän voi antaa sinulle rakkautta miestäsi kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voih. Sinulla on kaikki hyvä. Ja se ei riitä.
Juuri viime viikolla joku parisuhdeterapeutti arvioi lehdessä, että silloin kannattaa harkita eroa, kun parisuhteessa on turvaton olo.
Tiedäthän, jos eroat, voit olla turvaton koko lopun elämäsi. Voit löytää jonkun, mutta hän on turvaton. Tai et löydä ketään. Tai löydät jonkun turvallisen, mutta muutaman vuoden kuluttua taas pohdit, pitäisikö olla jotain muuta kuin turvaa.
Nyt pitää miettiä, mikä painaa vaakakupissa eniten.
Vierailija kirjoitti:
Voih. Sinulla on kaikki hyvä. Ja se ei riitä.
Juuri viime viikolla joku parisuhdeterapeutti arvioi lehdessä, että silloin kannattaa harkita eroa, kun parisuhteessa on turvaton olo.
Tiedäthän, jos eroat, voit olla turvaton koko lopun elämäsi. Voit löytää jonkun, mutta hän on turvaton. Tai et löydä ketään. Tai löydät jonkun turvallisen, mutta muutaman vuoden kuluttua taas pohdit, pitäisikö olla jotain muuta kuin turvaa.
Nyt pitää miettiä, mikä painaa vaakakupissa eniten.
Niin pitäis, ja sitä tässä teenkin. Yritän miettiä mikä mulle painaa vaakakupissa eniten. Mutta en voi saada varmaa vastausta tähän, kuin jälkikäteen, sillä tein kummin vaan, on riskinä se että kadun. Tai jos on antaa joku neuvo, miten asian tietää, niin kerro ihmeessä!
Jos jään tähän, voi olla etten ikinä pääse näistä "entä jos tuolla olisikin minulle joku, jota oikeasti rakastaisin" - ajatuksista (tähän mennessä ainakaan en ole päässyt, vaikka olen yrittänyt päättää että joo, nyt alan olla tyytyväinen... Hetken onnistuu, kunnes ajatukset taas palaavat) ja voi olla että kadun joskus vanhana, etten lähtenyt silloin kun itselläni olisi vielä ollut mahdollisuus löytää joku, ja miehelläni mahdollisuus löytää joku joka häntä aidosti rakastaa.
Tai jos lähden tästä, voi olla että kadun, ja jään kauhuskenaarioissani turvattomaksi ja yksinäiseksi loppuelämäkseni.
Ei tähän voi tietää varmaa vastausta, etukäteen ainakaan. Ja kaikki "sydämesi tietää" -jutut on tosi naiiveja ja mustavalkoisia. Sillä minun sydämeni sanoo, että rakastan turvaa ja rakastettuna olemista, mutta samaan aikaan se myös sanoo toista, että haluan itsekin rakastaa. Ristiriitainen sydän, täynnä harmaan sävyjä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Toinen ihminen ei voi täysin tyydyttää ihmisen sisäistä olemusta. Jumala loi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu. Huuda Jeesusta avuksesi ja antamaan sinulle rakkautta miestäsi kohtaan sekä täyttämään sinun sydämesi hänen antamallaan rauhalla ja ilolla. Hän voi antaa sinulle rakkautta miestäsi kohtaan.
Usko tai älä, olen uskovainen ihminen ja todellakin rukoillut tämän asian vuoksi. Olen rukoillut sitä rakkautta ja että pystyisin sitoutumaan, ja olen täynnä syyllisyyttä että mietin eroa, sillä "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako".
Tähän asiaan en vaan saa vastausta, enkä ymmärrä miksi.
ap
Kauanko olette olleet yhdessä? Minkä ikäinen olet? Olisiko sulla joku ikäkriisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku vanha pari joskus sanoi pitkän liittonsa salaisuudeksi sen, että he ei ole ikinä lopettaneet rakastamista samaan aikaan.
Heillä varmaan kuitenkin rakastaminen on "loppunut" vain hetkellisesti, ja tullut sitten aina jossain vaiheessa takaisin?
Itse en ole tainnut aidosti rakastaa miestäni koskaan. Otin hänet kun vastaan tuli ja tarjosi rakkauttaan ja turvaa, ihastuin kyllä tietenkin, mutta lähinnä pinnallisiin ja minimivaatimukset täyttäviin asioihin. Siihen että hän on kivan näköinen, työssäkäyvä, uskollinen, ja yleensä mukava.
Mutta eihän ne riitä. Kivannäköisiä, työssäkäyviä, uskollisia ja mukavia miehiähän maailmassa riittää (toki on myös heitä jotka eivät ole näistä mitään) mutta kokeakseen oikeaa rakkautta, pitäisi varmaan löytyä jotain joka tuo olon, että tämä ihminen on minulle sopiva, minun toinen puoliskoni?
ap
Ööö, mitä rakkaus on, jos syvä kiintymys ei ole sitä?
On erilaista rakkautta. Rakkautta lapsiin, ystäviin, vanhempiin, puolisoon... Kaikkia kohtaan luultavasti koetaan syvää kiintymystä. Puolisoon tulisi kuitenkin kokea vähän jotain muutakin. Vai oletko eri mieltä?
ap
Mitäpä jos keskittyisit siihen parisuhteeseesi, ja siihen, mitä itse voisit tehdä sen eteen.