Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt missään opiskelijatapahtumissa? Toisin kuin joku tuolla aikaisemmin väitti, kaikki tapahtumat eivät suinkaan ole mitään ryyppäjäisiä. Yliopistoilla on paljon eri harrastuporukoita joista voi löytää samoista asioista kiinnostuneita kavereita. On esimerkiksi kuoroja, eri liikuntalajeja, lautapeliporukkaa yms. pitää vaan osata etsiä se oma ryhmä ja mennä tapaamiseen. Ja vaikka olisikin absolutisti niin ainakin oman ainejärjestöni tapaamiset/illanistujaiset esim. pubissa olivat sellaisia, että hyvin saattoi juoda vaikkaa limsaa tai kahvia siinä kun muut otti pari alkoholijuomaa, eli ei ne muut mitenkään ryypänneet ja olleet ihan räkäkännissä. Se on sitten eri asia jos olet niitä absolutisteja jotka tuomitsee alkoholisteiksi heti kaikki jotka juovat illassa yhden alkoholillisen juoman. 

En halua loukata mutta olethan varmasti sulkenut pois sen, että kukaan ei halua ystävystyä siksi että esim. hygieniasi olisi puutteellista? Käythän päivittäin suihkussa ja peset hampaat aamuin ja illoin? Ja tietysti laitat myös vaatteet tarpeeksi usein pyykkiin? Tiedän yhden tapauksen jossa kyse oli juuri hygieniasta kun yksi nuori aikuinen ei vain ymmärtänyt käydä pesulla tarpeeksi usein ja jos kävi suihkussa niin sitten laittoi ne samat likaiset vaatteet takaisin päälleen. Nämä ei ihan oikeasti ole kaikille itsestäänselvyyksiä.

En opiskele yliopistossa vaan AMKssa niin noi ainejärjestöt ei taida minua auttaa, ikävä kyllä. En tiedä enkö ole tutkinut tarpeeksi tarkkaan vai miksi tuntuu ettei AMKlla ole tuollaista toimintaa..(?) 

Ja kyllä olen sulkenut pois hygienia syyt. Olen tarkka siitä etten haise ja olen muutenkin puhdas, mukaanlukien vaatteeni. 

 

Eikös AMKissa juuri ole paljon ryhmätöitä? Siinähän tutustuu kyllä. T. AMKin ex-ope.

Kaiken lisäksi siinä tutustuu juuri sellaisella tavalla, jolla on merkitystä työelämän sosiaalisten taitojen kannalta.

Eri

Kävin vanhempana täydentämässä osaamistani amk-tutkinnolla Haaga-Helian kampuksella Pasilassa. Kivaa oli. Menin kahvioon reilusti puolisen tuntia ennen luentoa ja heti sain seuraa. Jos siellä oli jo jotain tutun näköisiä viittelöivät pöytään. Meitä yhdisti kiinnostus samaan alaan. Oli kova työ raapia 240 opintopistettä, mutta väsytti muitakin - se yhdisti. Oli kivaa kivaa kivaa!

Hassua on elämä. Minulla meni ihan toisinpäin eli olin ilman kavereita pienessä kunnassa räytymässä peruskoulun ja lukion. Elämä alkoi, kun pääsin suoraan yliopistoon lukiosta ja löysin opinnoista niitä ystäviä. Ei tarvittu muuta kuin ympäristön vaihdos ja se, että ympärillä oli aidosti fiksuja ja mukavia ihmisiä, joilla oli samoja kiinnostuksenkohteita. 

Itse olen aloittanut kolmekymppisenä yliopisto-opinnot, joten ei ole ehkä samaa kokemusta, koska en silleen enää kaipaa seuraa kuin nuorempana. Yleisenä kokemuksena silti voin sanoa, että kyllähän toi opiskelu on tosi yksinäistä. En osaa mennä mihinkään lukupiireihin, siellä on vaikea keskittyä, joten pänttään yksin kotona suurimmaksi osaksi. Vähemmän aikaa jää muutenkin kavereille ja harrastuksille, joten raskasta aikaa on. En tiedä kellä on yliopistossa oikeesti kivaa, vaikka opiskelu sinänsä mielenkiintoista onkin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aloittanut kolmekymppisenä yliopisto-opinnot, joten ei ole ehkä samaa kokemusta, koska en silleen enää kaipaa seuraa kuin nuorempana. Yleisenä kokemuksena silti voin sanoa, että kyllähän toi opiskelu on tosi yksinäistä. En osaa mennä mihinkään lukupiireihin, siellä on vaikea keskittyä, joten pänttään yksin kotona suurimmaksi osaksi. Vähemmän aikaa jää muutenkin kavereille ja harrastuksille, joten raskasta aikaa on. En tiedä kellä on yliopistossa oikeesti kivaa, vaikka opiskelu sinänsä mielenkiintoista onkin.

Riippuu ihan siitä mitä opiskelee. On aineita, joissa opiskelu on hyvin koulumaista ja luennoilla ja tunneilla on läsnäolopakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko ne ryhmäytyjät oikeasti läheisiä ystäviä keskenään? Vai onko ryhmäytyminen vain pinnallista feikkiä, joka ei riittäisi sinulle, jos kaipaat jotain aidompaa tai syvällisempää? Useimmilla opiskeluaikaiset kaveruussuhteet jäävät joka tapauksessa taakse työelämään siirtyessä. Opintojen jatkamisen tai lopettamisen kannalta on paljon tärkeämpää miettiä sitä, jaksatko siinä ammatissa, johon olet opiskelemassa.

Kyllä mulla on kaikista opiskeluista jäänyt ystäviä. Somen perusteella tiedän että myös muut luokkalaiset ovat keskenään osa tiivistikin tekemisissä edelleen viidentoista vuoden jälkeenkin.

Ei yliopistossa oo mitään luokkia ellet oo jossain lääkiksessä. Kaikki tekee omaan tahtiin.

Auttaisiko, jos sitkeästi yrittäisit vielä? Esim. jostain harrastepiiristä, joka ainakin sivuaa omia mielenkiinnon kohteitasi?

Itse olen sosiaalisesti arka ja pidättyväinen, mutta löysin omanhenkistä seuraa muistaakseni viimeistään toisena opintovuonna.

Ja opintojen loppuvaiheessa olin jonkin verran tekemisissä jopa saman aineen opiskelijoiden kanssa. Osoittautuivat kuitenkin mukaviksi.

Jos oot vähänkään uskonnollinen, kristityissä opiskelijoissa on ystävällistä porukkaa.

Esim kristityt teekkarit, jos olet teknillisessä yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista vaikeimmassa asemassa taitavat olla he jotka menevät suorittamaan tutkintoa vanhemmassa iässä kuin "tyypillisesti" mennään (eli muut ovat sellaisia 19-21v) ja näin ollen saattaa olla vaikeampaa löytää sitä ns omaa porukkaa tai edes yhtä samanhenkistä ihmistä. Tottakai nuoremmatkin voivat olla ikäisekseen kypsempiä mutta se taitaa olla enemmän poikkeus, ja veikkaisin että he hakeutuvat lähtökohtaisesti ikäisiensä seuraan eivätkä esim lähelle 30v saati 40v seuraan ja kaveriksi.

Surullinen tämä ketju ja surullisia ylipäätään ne ketjut joissa ihmiset kirjoittavat yksinäisyydestä. Miten voi olla että niin moni kärsii siitä ettei ole edes sitä yhtä kaveria? (pois lukien narkit, alkoholistit ja muut hörhöt)

Tutkintoa vanhemmalla iällä suorittamaan menevillä saattaa jo olla ne ns. omat porukat elämän muilla osa-alueilla. Työpaikkakin voi olla valmiina. Jopa niin, että siihenastinen ura on tapissa mutta uusi tutkinto avaa tien samalla alalla pitemmälle.

Olen 33v. ja suorittamassa uutta tutkintoa ja tosiaankin mulla on oma perhe ja vanhat kaverit, niin en ole kokenut uusissa opinnoissani yhtään yksinäisyyttä, vaikka sosialisointi yliopistolla rajautuu lähinnä vain kurssikaverien kanssa luennolla muutamien sanojen vaihtoon. En edes keitä kaikkia vuosikurssillani on.

Ap:lle sanoisin, että mene yliopiston harrastuskerhoihin. Niitä on monenlaisia ja sieltä voi löytyä samanhenkisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista mutta tavallista suomessa että joku / jotkut jätetää ulkopuolelle 

Tämähän on kuitenkin yksi koulukiusaamisen kehto 

Ihan kaikenlaisen kiusaamisen mekka.

En nyt niinkään sanoisi, kai noi ns kiusatutkin voi opetella tavallisia ystävällisiä tapoja ja avartua juttelemaan yleisistä asioista. Se on tietty taitolaji mutta palkitseva!

Yliopistolla on harrastuskerhot ja muut järjestö hommat mutta mites AMK? 

jos nuoremmilla on vaikeeta niin kuvitelkaapa hetki olevanne niinkuin mä, 31v sosiaalisten tilanteiden pelon omaava opiskelija. Yritän olla mukavuus alueideni ulkopuolella ja puhua muille mutta tulos on se että en vastakaikua saa ja jäin yksin. 

Asiaahan ei helpota että muut luokkalaiset ovat suurimmaksi osaksi paljon nuorempia, 

Että tässä myös heille kommentti että ei se yksinäisyys ole pelkästään nuorten ongelma

Suoritin yliopistossa maisterin tutkinnon korona-aikana ja todellakin huomasin, että siellä oli yksinäisyyttä. Ihmiset vähän kuin pyysivät apua. Takertuivat. Mutta korona. Jutuun tuli kyllä heti, kun kävi kirjastossa tai tietskasalissa. Kun kävi automaatilta hakemassa kupin kahvia, oli heti pari kaveria. Kaskustelut teamsin välillä latistivat kyllä juttuja.

Tuota viinan juomista kandiopinnoissani taikka maisterin gradussa en huomannut haittaavaksi. Jäi enemmänkin mieleen, että nykynuoriso ei osaa vetää kunnon ketaria. No näillä vuosiluvuilla ei kaiketi kukaan.

Aikuisena uusien ystävien löytäminen on vaikeaa, kaikilla (mukaan lukien itselläni) on työelämä, perhe-elämä, ystäväpiiri aiemmasta elämästä. Mutta itseäni kiinnostaisi tutustua uusiin ihmisiin ja jutustelen kyllä esim. harrastuksissa tai lasta hoitoon viedessä muiden aikuisten kanssa. Lyhyeksi sananvaihdoksi tuppaa jäämään. Ihmiset tuntuu olevan niin kiireisiä, koko ajan tukka putkella juoksemassa seuraavaan paikkaan.

Onko ap vähän vanhempi kuin muut? Yleensä alanvaihtajat ovat aika yksin, jos ryhmässä ei ole muita ikätovereita.

Tosi ankeaa ajatella että jos et nuorena syystä x pääse opiskelemaan ja sitten kun pääset niin oot jo liian vanha etkä kelpaa kaveriksi kellekään

Vierailija kirjoitti:

Tosi ankeaa ajatella että jos et nuorena syystä x pääse opiskelemaan ja sitten kun pääset niin oot jo liian vanha etkä kelpaa kaveriksi kellekään

Omalla luokallani ei kyllä ainakaan ollut iällä mitään väliä, 40v perheelliset opiskelijat olivat ryyppäämässä 20v nuorten kanssa. Omassa pienessä tiiviissä porukassanikin iät olivat aloittaessamme 19-36, hyvin tultiin toimeen keskenämme.

Riippuu paljo myös tuurist millanen luokka / ryhmä kohdalle osuu että onks siellä samanhenkistä porukkaa ylipäätään

Älä ainakaan lopeta opintoja vaan hae ja lähde vaihtoon johonkin sinua kiinnostavaan maahan. Vaihtariporukoissa on helppoa saada uusia kavereita ja ystäviä, kun kaikki ovat samassa veneessä uudessa paikassa ja kulttuurissa. 

Lisäksi voit hakeutua tutoriksi joko suomalaisille tai kv-opiskelijoille. Tai kartoitat asuinkaupunkisi vapaaehtoistyö-toimintaa ja hyppäät mukaan meininkiin. Joukkuelajin tai ryhmässä tehtävän harrastuksen aloitus saattaisi myös kannattaa. Älä luovuta! 

Oletko siinä vaiheessa opintoja että pystyisit hakea osa-aikatöitä? Kauppaan, varastoon, pikaruokaravintolaan tmv. Noissa hommissa on paljon nuorta (oletan että olet nuori tai suht nuori) väkeä ja on helppo tiimiytyä ja tutustua muihin. Olin aikoinaan kahdessa eri ruokamarketissa töissä ja molemmista tarttui mukaan hyviä kavereita. Nähtiin ja tehtiin kaikenlaista kivaa vapaa-ajalla.