Miksi peräännyt treffeistä mukavasti sujuneen jutustelun jälkeen, kun toinen kertoo olevansa isä/äiti?

Vierailija kirjoitti:

Mies jolla on lapsi ei kiihota seksuaalisesti samalla tavalla. Ajatus siitä että sillä peniksellä on saatu aikaan lapsi toisen naisen kanssa, siinä on jotain luotaantyöntävää, en himoitse sitä penistä enää. En tiedä mistä johtuu, voisiko olla jotain biologiaan liittyvää?

Tämän takia miehet eivät kerro lapsistaan ennen kuin on saanut sinulta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tuo  jolle vastasit sanoi että oli jo tehnyt kumppaneilleen selväksi, että minkäänlainen lapsiarki ei kiinnosta. Niaset eivät kuitenkaan olleet tätä ymmärtäneet. Minusta "minkäänlainen lapsiarki ei kiinnosta" voidaan tulkita ainoastaan niin, että silloin kun lapset ovat äidillään, mies on muualla. Ja usein tällainen mies löytää niillä naisen lapisiviikoilla itselleen muuta seuraa. Älkää ihan turhaan hakatko päätä seinään siellä deittailumaailmassa!

Minä ymmärsin, että hän oli kuitenkin muuttanut yhteen naisen kanssa jolla on lapsia, mikä on aika rajusti ristiriidassa sen kanssa että haluisi pysyä täysin irrallaan lapsiperhearjesta? Samaa mieltä siitä, että noilla spekseillä suhde toimisi korkeintaan silloin, jos asuttaisiin erillään ja tavattaisiin vain silloin kun lapset isällään. En tosin näe, että tuolla ihmisellä toimisi silloinkaan, sen verran jyrkältä hänen näkemyksensä kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että se jos ei halua lapsia tai varsinkaan muiden lapsia tarkoittaa että tuijottaa omaan napaansa. Ymmärrä jo että sinun lapsesi ei tule kellekään vieraalle ihmiselle olemaan erityisen tärkeä ja vaikka oppisi sietämään lapsiasi, valitsisi milloin vaan tilanteen jossa heitä ei ole.

Ymmärsit väärin. Tarkoitin ihan yleistä kykyä asettua toisen asemaan, nähdä asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä, kyky tehdä kompromisseja, olla kiinnostunut jostain muustakin kuin omasta navasta ja omista intresseistä, halua että toisellakin on hyvä olla. Jne. Ei liittynyt mitenkään lapsiin.

Tarkoittaako tämä sitä, että lisääntyneet ovat ennen niitä lapsiaan vielä itsekeskeisempiä ja empatiakyvyttömiä kuin mitä ovat lisääntymisen jälkeen? Ovat kurjaa porukkaa jotka pyrkivät jalostamaan itseään lisääntymällä?

Ainakin exäni kohdalla olen sitä mieltä että hän on lapseton hyvästä syystä. Todellakin erittäin hyvä asia että ei ole lisääntynyt! Sitä vastoin nykyinen miesystäväni on sekä paras isä että paras mies jonka tunnen.

Hieman ohis mutta muutama tuntematon aivan sietämättömän itsekäs vela-ihminen on minulle loukkaantunut verisesti kun olen hienovaraisesti maininnut, että ihanaa kun nykyään ei edes oleteta kaikkien haluavan lapsia, kun ei se kaikille sovi. Tämä siis jatkona keskusteluihin, joissa he ovat kovaan ääneen julistaneet kuinka ällöttävää on että lisääntyminen on joku oletus. Nykyään se ei onneksi ole!

Siis miten ovat loukkantuneet? Sanoneet että se on kyllä edelleen voimakas oletus (kuten onkin)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Joo, meinaan sitä että vanhemman auttaminen on aika kaukana siitä mitä se todellinen vanhemmuus on. Ei kukaan vanhempi ajattele, että lapsen kanssa auttaminen tekee ihmisestä isän tai äidin. Vain lapseton kokee joutuneensa vanhemman rooliin, jos osallistuu edes joten kuten sellaisen ihmisen arkeen jolla on lapsia. Ymmärrän hyvin senkin, jos ei halua lapsia missään muodossa elämäänsä, vastustan vaan että vanhemmuuden käsite kutistetaan futistreeneihin kuskaamiseen kerran viikossa tai johonkin muuhun vastaavaan pikku auttelemiseen. Jos ei halua olla lasten kanssa tekemisissä lainkaan, niin sitten kannattaa sanoa suoraan niin eikä puhua siitä ettei halua vanhemman rooliin. Ne, joilla niitä lapsia on näkee sen vanhemman roolin kuitenkin paljon syvempänä asiana eikä miellä tuollaista roolia vielä vanhemmuudeksi. Esim itselläni auttaa joskus arjessa oma äiti ja nuorimman lapseni kummitäti, eikä kummallakaan tulisi pieneen mieleenkään sanoa olevansa tällä perusteella äidin roolissa suhteessa lapsiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä peräänny. Näin eronneena, jolla on itselläkin lapsi, treffaan vaan lapsellisia naisia.

Sama paitsi minulle kelpaavat ainoastaan lapsettomat naiset. En halua mitään uusperhehelvettiä. Uuden naisen kanssa voi kyllä sitten tehdä vielä lapsen tai kaksi, mutta vielä ei ole sen aika. Katsotaan kun olen 45v..

Tämmöisiä suurin osa eronneista miehistä joilla lapsia ovat. On niin nähty, ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisilla ja lapsettomilla (jos puhutaan veloista) erilaiset intressit ja arvot. Ei ole hyvä lähtökohta suhteelle.

No mä oon tahattomasti lapseton, mutta en silti tai en ehkä juuri siksi halua suhdetta lapsellisen kanssa. Kun asia on itselle kipeä, se lapsellisten ihmisten itsekeskeisyys on ehkä vielä vahvemmin asia joka reagoi ja toisen lasten kanssa se oma ulkopuolisuus vielä korostuu, ettei ole kenenkään vanhempi. Helpompi rakentaa yhteistä elämää vaikka sitte velan kanssa, joka kokee lapsettomuuden positiivisena juttuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä peräänny. Näin eronneena, jolla on itselläkin lapsi, treffaan vaan lapsellisia naisia.

Sama paitsi minulle kelpaavat ainoastaan lapsettomat naiset. En halua mitään uusperhehelvettiä. Uuden naisen kanssa voi kyllä sitten tehdä vielä lapsen tai kaksi, mutta vielä ei ole sen aika. Katsotaan kun olen 45v..

Tämmöisiä suurin osa eronneista miehistä joilla lapsia ovat. On niin nähty, ei kiitos.

Kaikillahan saa tietenkin olla omat kriteerinsä parinvalinnassa, mutta kieltämättä lapsetonta naista etsivä lisääntynyt mies on kuin joku sketsihahmo. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Joo, meinaan sitä että vanhemman auttaminen on aika kaukana siitä mitä se todellinen vanhemmuus on. Ei kukaan vanhempi ajattele, että lapsen kanssa auttaminen tekee ihmisestä isän tai äidin. Vain lapseton kokee joutuneensa vanhemman rooliin, jos osallistuu edes joten kuten sellaisen ihmisen arkeen jolla on lapsia. Ymmärrän hyvin senkin, jos ei halua lapsia missään muodossa elämäänsä, vastustan vaan että vanhemmuuden käsite kutistetaan futistreeneihin kuskaamiseen kerran viikossa tai johonkin muuhun vastaavaan pikku auttelemiseen. Jos ei halua olla lasten kanssa tekemisissä lainkaan, niin sitten kannattaa sanoa suoraan niin eikä puhua siitä ettei halua vanhemman rooliin. Ne, joilla niitä lapsia on näkee sen vanhemman roolin kuitenkin paljon syvempänä asiana eikä miellä tuollaista roolia vielä vanhemmuudeksi. Esim itselläni auttaa joskus arjessa oma äiti ja nuorimman lapseni kummitäti, eikä kummallakaan tulisi pieneen mieleenkään sanoa olevansa tällä perusteella äidin roolissa suhteessa lapsiini.

On eri asia olla lasten kanssa tekemisissä silloin tällöin ja autella ja tämän jälkeen palata omaan lapsettomaan kotiin kun jakaa kotinsa lapsen kanssa, jolloin joutuu välttämättä olemaan lapselle myös se turvallinen aikuinen 24/7 ja ottamaan tämän tarpeet huomioon osana taloutta. Ei kukaan ihminen pysty omassa kodissaan ohittamaan lasta tai koiraa, vaikka se kuinka olisi sen toisen ja hoitovastuu sillä toisella. Silti se auttamatta muuttaa elämää ja on osa arkea toisin kuin se että käy kerran vuodessa naapurin koiran ulkoiluttamassa pyynnöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Joo, meinaan sitä että vanhemman auttaminen on aika kaukana siitä mitä se todellinen vanhemmuus on. Ei kukaan vanhempi ajattele, että lapsen kanssa auttaminen tekee ihmisestä isän tai äidin. Vain lapseton kokee joutuneensa vanhemman rooliin, jos osallistuu edes joten kuten sellaisen ihmisen arkeen jolla on lapsia. Ymmärrän hyvin senkin, jos ei halua lapsia missään muodossa elämäänsä, vastustan vaan että vanhemmuuden käsite kutistetaan futistreeneihin kuskaamiseen kerran viikossa tai johonkin muuhun vastaavaan pikku auttelemiseen. Jos ei halua olla lasten kanssa tekemisissä lainkaan, niin sitten kannattaa sanoa suoraan niin eikä puhua siitä ettei halua vanhemman rooliin. Ne, joilla niitä lapsia on näkee sen vanhemman roolin kuitenkin paljon syvempänä asiana eikä miellä tuollaista roolia vielä vanhemmuudeksi. Esim itselläni auttaa joskus arjessa oma äiti ja nuorimman lapseni kummitäti, eikä kummallakaan tulisi pieneen mieleenkään sanoa olevansa tällä perusteella äidin roolissa suhteessa lapsiini.

On eri asia olla lasten kanssa tekemisissä silloin tällöin ja autella ja tämän jälkeen palata omaan lapsettomaan kotiin kun jakaa kotinsa lapsen kanssa, jolloin joutuu välttämättä olemaan lapselle myös se turvallinen aikuinen 24/7 ja ottamaan tämän tarpeet huomioon osana taloutta. Ei kukaan ihminen pysty omassa kodissaan ohittamaan lasta tai koiraa, vaikka se kuinka olisi sen toisen ja hoitovastuu sillä toisella. Silti se auttamatta muuttaa elämää ja on osa arkea toisin kuin se että käy kerran vuodessa naapurin koiran ulkoiluttamassa pyynnöstä.

Joo. Samassa taloudessa asuessahan sä just saat velvoitteita ja rajoitteita, mutta et niitä vanhemmuuden hyviä puolia elämääsi.

Jos toinen VASTA hyvin sujuneen jutustelun jälkeen kertoo olevansa isä/äiti, niin kyllä siinä perääntyminen on ymmärtääkseni vahvasti mieleen nouseva vaihtoehto.

Itselläni on lapsi, mutta silti sinkkuaikoina suosin miehiä, joilla ei ole lapsia tai on ihan max yksi lapsi. Tunnen itseni ja tiedän, ettei uusperhe-elämä lukuisine exineen ja aikatauluineen tai suuren lapsikatraan äitipuolena toimiminen ole se, mitä haluan elämältä. Mieluummin olin sinkkuna. Mielestäni jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa.

Nyt mulla on ihana lapseton puoliso ja jos haluaisimme tai saisimme vielä yhteisen lapsen, se olisi mahdollista ilman, että meille tulisi jättimäistä meluisaa lapsikatrasta ja että arki muuttuisi sietämättömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Joo, meinaan sitä että vanhemman auttaminen on aika kaukana siitä mitä se todellinen vanhemmuus on. Ei kukaan vanhempi ajattele, että lapsen kanssa auttaminen tekee ihmisestä isän tai äidin. Vain lapseton kokee joutuneensa vanhemman rooliin, jos osallistuu edes joten kuten sellaisen ihmisen arkeen jolla on lapsia. Ymmärrän hyvin senkin, jos ei halua lapsia missään muodossa elämäänsä, vastustan vaan että vanhemmuuden käsite kutistetaan futistreeneihin kuskaamiseen kerran viikossa tai johonkin muuhun vastaavaan pikku auttelemiseen. Jos ei halua olla lasten kanssa tekemisissä lainkaan, niin sitten kannattaa sanoa suoraan niin eikä puhua siitä ettei halua vanhemman rooliin. Ne, joilla niitä lapsia on näkee sen vanhemman roolin kuitenkin paljon syvempänä asiana eikä miellä tuollaista roolia vielä vanhemmuudeksi. Esim itselläni auttaa joskus arjessa oma äiti ja nuorimman lapseni kummitäti, eikä kummallakaan tulisi pieneen mieleenkään sanoa olevansa tällä perusteella äidin roolissa suhteessa lapsiini.

On eri asia olla lasten kanssa tekemisissä silloin tällöin ja autella ja tämän jälkeen palata omaan lapsettomaan kotiin kun jakaa kotinsa lapsen kanssa, jolloin joutuu välttämättä olemaan lapselle myös se turvallinen aikuinen 24/7 ja ottamaan tämän tarpeet huomioon osana taloutta. Ei kukaan ihminen pysty omassa kodissaan ohittamaan lasta tai koiraa, vaikka se kuinka olisi sen toisen ja hoitovastuu sillä toisella. Silti se auttamatta muuttaa elämää ja on osa arkea toisin kuin se että käy kerran vuodessa naapurin koiran ulkoiluttamassa pyynnöstä.

Perheelliset ei aina edes tajua, miten paljon se lapsi muokkaa arkea. Kun sen näkee jo töissä. Perheellisten päivät ei veny, vaikka on liukuva työaika, koska päiväkotien vienti- ja noutoajat on tietyt. Koulujen loma-ajat vaikuttaa aikatauluin. Ruokiksilla voidaan puhua lapsista. Työmatkojen ajankohdat täytyy tietää hyvissä ajoin ennakkoon.

Jos se vaikuttaa jo työelämään, että elämäntilanne ja - tapa on aivan eri, miten se ei vaikuttaisi parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Ihan siksi, että kokisin olevani liian erilaisessa elämäntilanteessa miehen kanssa, jolla on lapsia. Tietysti, jos sattumalta rakastuisin lapselliseen mieheen, niin ei kai sille mitään voisi, mutta tieten tahtoen en sellaista tilannetta haluaisi aikaansaada.

Elän aika itsekästä ja itsellistä, riippumatonta, tavallaan ehkä keskenkasvuistakin elämää, ja toivoisin miehen olevan samanlainen. Ehkä eri asia, jos miehellä olisi jossakin kauan sitten teininä vahingossa alkunsa saanut lapsi, jonka kanssa olisi tekemisissä enintään synttärikortin verran kerran vuodessa.

Tuossa lopussa kuvattu mies olisi kyllä syyntakeettomuus-vastuuttomuudessaan aikamoinen turn-off.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan siksi, että kokisin olevani liian erilaisessa elämäntilanteessa miehen kanssa, jolla on lapsia. Tietysti, jos sattumalta rakastuisin lapselliseen mieheen, niin ei kai sille mitään voisi, mutta tieten tahtoen en sellaista tilannetta haluaisi aikaansaada.

Elän aika itsekästä ja itsellistä, riippumatonta, tavallaan ehkä keskenkasvuistakin elämää, ja toivoisin miehen olevan samanlainen. Ehkä eri asia, jos miehellä olisi jossakin kauan sitten teininä vahingossa alkunsa saanut lapsi, jonka kanssa olisi tekemisissä enintään synttärikortin verran kerran vuodessa.

Pakko tarttua tähän ja sanoa että omalla kohdallani isukkimies, joka ei ole tekemisissä lastensa kanssa, on vielä vastenmielisempi ilmestys kuin tavallinen isukkimies. Kumpaankaan en koskisi edes kaverin pimpillä, mutta ensiksi mainittua halveksun erityisesti.

Siksipä sanoinkin, että teininä vahingossa pykätty lapsi. Jos aikuisena olisi onnistunut saamaan naisen raskaaksi eikä kiinnostaisi olla lapsen kanssa tekemisissä, niin kertoisi mielestäni paljon.

Olisiko se mies siis jäänyt teiniksi loppuiäkseen? Vielä pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Joo, meinaan sitä että vanhemman auttaminen on aika kaukana siitä mitä se todellinen vanhemmuus on. Ei kukaan vanhempi ajattele, että lapsen kanssa auttaminen tekee ihmisestä isän tai äidin. Vain lapseton kokee joutuneensa vanhemman rooliin, jos osallistuu edes joten kuten sellaisen ihmisen arkeen jolla on lapsia. Ymmärrän hyvin senkin, jos ei halua lapsia missään muodossa elämäänsä, vastustan vaan että vanhemmuuden käsite kutistetaan futistreeneihin kuskaamiseen kerran viikossa tai johonkin muuhun vastaavaan pikku auttelemiseen. Jos ei halua olla lasten kanssa tekemisissä lainkaan, niin sitten kannattaa sanoa suoraan niin eikä puhua siitä ettei halua vanhemman rooliin. Ne, joilla niitä lapsia on näkee sen vanhemman roolin kuitenkin paljon syvempänä asiana eikä miellä tuollaista roolia vielä vanhemmuudeksi. Esim itselläni auttaa joskus arjessa oma äiti ja nuorimman lapseni kummitäti, eikä kummallakaan tulisi pieneen mieleenkään sanoa olevansa tällä perusteella äidin roolissa suhteessa lapsiini.

On eri asia olla lasten kanssa tekemisissä silloin tällöin ja autella ja tämän jälkeen palata omaan lapsettomaan kotiin kun jakaa kotinsa lapsen kanssa, jolloin joutuu välttämättä olemaan lapselle myös se turvallinen aikuinen 24/7 ja ottamaan tämän tarpeet huomioon osana taloutta. Ei kukaan ihminen pysty omassa kodissaan ohittamaan lasta tai koiraa, vaikka se kuinka olisi sen toisen ja hoitovastuu sillä toisella. Silti se auttamatta muuttaa elämää ja on osa arkea toisin kuin se että käy kerran vuodessa naapurin koiran ulkoiluttamassa pyynnöstä.

Jep, on täysin eri asia asua lasten kanssa, jotka eivät ole omiasi, kuin vahtia sisaruksen tai ystävän lasta kerran vuodessa. Koen olevani vanhempi ilman vanhemman oikeuksia ja positiivisia kokemuksia. Vahdin lapsia, kuulustelen läksyjä, olen vienyt lapsia kouluun, siivonnut jälkiä, vienyt harrastuksiin ja maksanut juoksevia kuluja. Minä en kuitenkaan ole lasten vanhempi, en saa komentaa ja kasvattaa kuten kasvatan omaani. Jos olen huonolla tuulella ja ärähdän, se tulkitaan heti äärinegatiivisesti, kun taas oman lapsen kanssa se on normaali elämää ja kuuluu arkeen. Lapset eivät varsinaisesti kaipaa minua tai välitä minusta kuten vanhemmistaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Vähän kuin asuisi 24/7 sen naapurin lapsen kanssa, vahtisi ja maksaisi kulut mutta muuhun ei saa vaikuttaa, eikä suhde lapsiin ole yhtä läheinen, välitön ja lämmin mitä omaan lapseen. Uusperheissä kannattaisi ennemmin tehdä niin, että sillä ei biologisella aikuisella pitäisi olla mahdollisimman vähän minkäänlaista vastuuta. Että se olisi ennemmin kuin naapuri tai täti/setä. Ei mitään taloudellista eikä hoidollista vastuuta. Ja ennemmin niin ettei edes asuisi yhdessä. Ellei satu olemaan yhteisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan siksi, että kokisin olevani liian erilaisessa elämäntilanteessa miehen kanssa, jolla on lapsia. Tietysti, jos sattumalta rakastuisin lapselliseen mieheen, niin ei kai sille mitään voisi, mutta tieten tahtoen en sellaista tilannetta haluaisi aikaansaada.

Elän aika itsekästä ja itsellistä, riippumatonta, tavallaan ehkä keskenkasvuistakin elämää, ja toivoisin miehen olevan samanlainen. Ehkä eri asia, jos miehellä olisi jossakin kauan sitten teininä vahingossa alkunsa saanut lapsi, jonka kanssa olisi tekemisissä enintään synttärikortin verran kerran vuodessa.

Pakko tarttua tähän ja sanoa että omalla kohdallani isukkimies, joka ei ole tekemisissä lastensa kanssa, on vielä vastenmielisempi ilmestys kuin tavallinen isukkimies. Kumpaankaan en koskisi edes kaverin pimpillä, mutta ensiksi mainittua halveksun erityisesti.

Minulla toisin päin. Vanhempi, joka katuu syvästi lapsen hankkimista ja jonka elämässä lapsi ei ole mitenkään mukana, voisi juuri ja juuri mennä.

Tuollaiset vastuunpakoilut ne vasta tympäiseviä ovat. Jos vastaavanlaista sitten kohdistuisi sinuun, ei pitäisi yllättyä.

Vierailija kirjoitti:

No tuota. Lapsi ei määrittele mua. Olen paljon muutakin kuin äiti.

Tää on kyllä jotenkin niin kummallinen kommentti, lapsi nimenomaan määrittelee sinut ja olet _aina_ äiti. Vaikka näennäisesti luulet eläväsi jotain viikko-viikko sinkkuelämää, niin se lapsi pitää joka tasolla jatkuvasti huomioida, rahan-ja ajankäytössä ainakin ja läsnäolona sitten muutoin.

Se lapsiperheen elämä, vaikkakin osa-aikaisesti, on vaan kovin erinäköistä mahdollisuuksineen kuin esim. etätyötä tekevän sinkun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska minulla on kokemuksia yksinhuoltajista.

Homma etenee aina samalla tavalla, aiankin kun kyse on seurustelusuhteesta eikä seksisuhteesta.

Alussa on selvää ettei haeta isää lapsille. Korostetaan kuinka lapset ovat naisen ja hän pitää lapsista huolta. Missään tapauksessa ei haeta "lompakkoa", nainen on kiinnostunut minusta koska haluaa olla minun kanssani.

Mutta kun homma syvenee ravintolatreffeistä ja tapaamisista kotona kun lapset ovat kavereilla, vaivihkaa homma muuttuu.

Tulee tilanteita joissa voisit kieltäytyä, mutta sitten olisit k*sipää. Niinpä teet pikku palveluksia. Itse asiassa, naisen elämä on lapsettomaan verrattuna melkoista säätöä, ja pian olet siinä osallisena. Kun pitäisi ostaa lapselle rippilahja, ei ole pakko osallistua, mutta sitten olisit k*sipää. Itse asiassa pian huomaat että suurin hymy naisen kasvoille tulee kun lausut sanat "minä maksan", tai "minä ostin". Pikkulasten kanssa korostuu säätö, teini-ikäisten kanssa raha ja mahdollisesti ongelmatkin elleivät he ole poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä ja mieluusti tyttöjä.

Ja 99% todennäköisyydella se yksinhuoltaja on sinua pienempituloinen. Koska hyvätuloiset yksinhuoltajat eivät seurustele pienempituloisten miesten kanssa. Kumman usein se ylipäätään menee niin, että mies päätyy nostamaan naisen sosioekonomista asemaa eikä päinvastoin.

Ja ei kokemusten mutta havaintojen perusteella, tämä ei suinkaan lopu, vaan löydät itsesi auttamassa häissä ja muutossa sittenkin kun Mikko-Helena ja Viivi-Pekka ovat jo työelämässä. Ja kenelle heidän esikoisensa tuodaan hoitoon kun tuore pari haluaa lähteä viihteelle? No mummolle tietysti.

Minä haluan että minä ja kumppanini olemme joko reissussa tai mökillä. Ei todellakaan lapsenvahteina.

Tämä avasi siinä mielessä silmiä, että itse olisin ollut juuri näitä jotka sanoo etten etsi lapsille toista isää. Enkä omasta mielestä etsi! Mutta kyllä minäkin toivon, että pitkäaikaisessa vakavassa suhteessa eletään ainakin jossain määrin yhteistä elämää. Tuntuisi hankalalta ajatukselta, jos toinen haluaisi elää niinkuin lapseton sinkku kun itsellä kuitenkin niitä lapsia on. Jotenkin yllättänyt tässä ketjussa lukea, miten osa haluaisi pysyä jotenkin täysin irrallaan siitä lapsiarjesta, leikkiä ettei niitä lapsia olisi olemassakaan. En minä näe realistisena sellaista luvata kenellekään, että ikinä ei vahdita yhdessä lastenlapsia tai auteta muutossa. Tosin samalla tavalla tuntemani lapsettomat parit on auttaneet yhdessä kummankin vanhempia, sisaruksia ja muitakin läheisiä. Jotenkin hassua, että lapset olisi tässä poikkeus.

Talousasiat taas erikseen, olen hyvätuloinen enkä tarvitse elättäjää enkä todennäköisesti tule pariutumaan itseäni paremmin tienaavan kanssa. Enkä yhden taloudellisesti hyväksikäyttäneen ja kusettaneen exän jälkeen aio enää koskaan luottaa taloudellisesti toiseen ihmiseen niin paljon, että olen kusessa jos matto vedetäänkin jalkojen alta.

Kiitos rehellisestä vastauksesta.

Noin se todellakin on. Huomaa sanamuoto "toista isää" vrt "uutta isää".

Tuossahan mies on toinen isä lapsille. Täysin kiistatta. Mies osallistuu perheen arkeen tekemällä samoja asioita kuin lasten biologinen isäkin. Väistämättä mukana tulee ainakin jonkinlainen osallistuminen kasvatukseen, ja yleensä myös taloudellinen osallistuminen.

Usein miten yksinhuoltajanaiset menevät vielä tuotakin pidemmälle ja kertovat kuinka he hoitavat omat lapsensa, miehen ei siihen tarvitse osallistua. No ikävä kyllä me miehet ymmärrämme asiat niin kuin ne sanotaan. Meitä ei kiinnosta tulkita että oikei nainen sanoo noin, mutta eihän se tietenkään noin mene. Koska kuka tietää miten se sitten menee, kun tehän olitte yksilöitä eikö niin?

Eli tosiaan, minä olen tehnyt harvinaisen selväksi ettei minkäänlainen lapsiarki kiinnosta. Ja minulle on tehty selväksi ettei se haittaa. Nyt tiedän että kyllä se haittaa, ja jatkossa olen valmis seurustelemaan vain lapsettomien naisten kanssa. Heitä on toki vaikeampia saada. Kun poistetaan sosioekonomiset ja arkeen liittyvät tarpeet, naisten halu seurustella on kummasti vähäisempi.

Tässä sinulla on varmaan mennytkin metsään. En usko, että ne naiset ovat nähneet isyyden olemuksen samoin kuin sinä, jos koet että satunnainen tai edes säännöllinen yhteiseen arkeen osallistuminen tekee sinusta isän. En minä ainakaan koe noin, ja minun on vanhempana vaikea ymmärtää että joku kokee. Kuitenkin jos ajattelee niitä uusioperheitä, joissa molemmilla on jo lapsia, on äärimmäisen harvinaista että niitä kumppanin lapsia ajateltaisiin täysin "omina". Toisin sanoen ymmärretään ehkä paremmin, mitä se isyys ja äitiys todella on ja mitä se ei ole, ja miten valtavasti se vanhemman seurustelukumppanin rooli siitä todellisesta vanhemmuudesta eroaa. Osa lapsettomista ei tätä ehkä hahmota ja kokee tulleensa huijatuksi, kun on luvattu ettei tarvitse alkaa leikkiä vanhempaa.

Ehkä ei pitäisi suoraan puhua mitä haluaa. Ei siitä, haluaako isän tai äidin roolia vai ei, vaan niistä konkreettisista asioista. Ei, en halua millään tavalla osallistua arkeen, en auttaa sinua käytännön asioissa enkä halua että lapsesi vaikuttaa elämäämme millään tavalla. Veikkaan, että noin suoraan esitettynä useimmat lapselliset tajuaa itsekin miten mahdoton yhtälö tuo on.

Tai sitten juuri hahmottaa. Itse en halua lapsellisen kanssa parisuhdetta juuri tuon syvän olemuksellisen eron vuoksi. Mun identiteetistä puuttuu täysin tuo vanhemmuuden ulottuvuus, en ole kenenkään vanhempi. Ja luulen että vanhemmille juuri tuo puoli on myös se, joka antaa voimia hoitaa niitä vanhemmuuteen kuuluvia joskus ikäviäkin velvoitteita. Lapsettoma jos sitten osallistut siihen arkeen, saat osan niistä velvoitteista ja rajoitteista, mutta ilman sitä merkitystä miksi tätä teet (=miksi tämä lapsi on niin tärkeä, että haluaa kantaa ne ikävyydet).

Juurikin näin. Ei niihin bonuslapsiin ole edes mahdollista saada yhtä syvää, välitöntä, aitoa ja rakkaudellista suhdetta, mitä lapsen ja biologisen vanhemman välillä on. Ellei sitten ole tullut lapsen elämään lapsen ollessa vauva ja menetettyään tavalla tai toisella sen toisen biologisen vanhempansa. Lapsien rakkaus ja uskollisuus biologisia vanhempia kohtaan on ihan uskomattoman vahva, joten sen puolen positiivisia elementtejä on turha odottaa saavansa suhteessa bonuslapsiin. Jäljelle jää suurimmaksi osaksi vain velvoitteita.

Ei minusta ole yhtään tympäiseviä. Kuka on sanonut että haluisin lapsia ylipäätään. Minusta vähintä mitä mies voi tehdä on katua lasta ja olla mahd vähän tekemisissä, se on ainoa tilanne missä voisin mahdollisesti hyväksyä lapsellisen miehen.