Puolisolla lähtee riidassa kaikki lapasesta

Hänelle riita ei siis edusta erimielisyyden ratkaisuyritystä vaan kilpailua toisen loukkaamisesta. Ja luulee et riidan voi voittaa yksin.

Ap

Tämähän on ohjelma, joka puolisosi tulee itse hoitaa. Jos asia ei häntä häiritse, niin ei tule muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ohjelma, joka puolisosi tulee itse hoitaa. Jos asia ei häntä häiritse, niin ei tule muuttumaan.

ongelma*

Lupa erota. Et tule saamaan marttyyrikruunua.

Aikuinen ihminen vastaa itse teoistaan. Lapsuuteen vetoaminen on turhaa. Hänellä on aikuisena mahdollisuus päättää miten toimii.

Eksä oli tuommoinen. Aina kun eksä rupesi huutamaan niin poistuin tilanteesta kokonaan ja sanoin, että suostun keskustelemaan vasta kun hän puhuu asiasta rauhallisesti. Menin vaikka lenkille. Lopulta poistuin koko suhteesta kun ei eksä muuttanut tapojaan.

Vierailija kirjoitti:

Hänelle riita ei siis edusta erimielisyyden ratkaisuyritystä vaan kilpailua toisen loukkaamisesta. Ja luulee et riidan voi voittaa yksin.

Ap

En oikeasti jaksa näitä ihmisiä joiden tarkoitus on aina 'voittaa' riita. Aikuinen ihminen osaa erimielisyyksien vastaantullessa keskustella asiallisesti ja pyrkiä kompromissiin ja ottaa huomioon sen toisen ihmisen mielipiteet ja tunteet.

Vastasit kysymykseen itse.

Katsomalla peiliin.

Kuulostaa ikävän tutulta. Minunkin mies on just tuollainen, ei osaa riidellä asiosta, vaan hyvin nopeasti alkaa haukkua minua, välillä todella rumasti. Saan kuulla olevani tyhmä, idiootti, hullu akka, jne (for the record, en ole mitään noista, vaan ihan täyspäinen ja fiksu ihminen) ja haistattelee milloin v*ttua, milloin p*skaa, jne. Itse pyrin pysymään asiassa, vaikka toki joskus suutun minäkin ja kohotan ääntäni, mutta en lähde haukkumaan ja solvaamaan häntä. On aivan raivostuttavaa, kun ei voida koskaan selvittää mitään erimielisyyksiä, kun toinen ei osaa pysyä aiheessa, vaan lähtee heti haukkumaan ja solvaamaan toista. Pahinta on kuitenkin se että hän tekee surutta näin myös lasten kuullen. Ei tosiaankaan näytä hyvää esimerkkiä lapsilleen, kun haukkuu heidän äitiään avoimesti ilman minkäänlaista filtteriä. Olen alkanut sanoa lapsille että älkää toimiko riitatilanteissa kuin isä, vaan että tämä on esimerkki miten ei tulisi riidellä. En tiedä mitä muutakaan voin tehdä, koska ei miehelle voi puhua asiasta järkeä, ei hän muutu. Ei häntä kiinnosta. Nykyään myös esikoinen saa oman osansa tästä käytöksestä. Hän on nepsy-lapsi (kuitenkin suhteellisen "normaali" eli ei mitään erityisen vakavaa taustalla) ja osaa toki olla ärsyttävä, testailee rajoja ja sanoo vastaan/ei tottele, mutta isän käytös on nykyään aivan ala-arvoista myös häntä kohtaan. Häntäkin kutsuu välillä idiootiksi, inhottavaksi kakaraksi, kusipääksi, jne. Sydäntäni särkee kun kuuntelen tuota. Välillä ajattelen että pitäisi erota, ellei muuta niin lapsen takia, mutta pelottaa tehdä niin, koska arvaan että mies tekee kaikkensa viedäkseen kuopuksen minulta. Hän on (suutuspäissään) sanonutkin että hän ei kestä tuota esikoistaan, vaan hän lähtee ja ottaa kuopuksen mukaan. Koska "miksi hänen pitäisi lähteä yksin, miksi molemmat lapset jäisivät mulle" ja "mä otan tuon täyspäisen ja sä saat pitää tuon hullun". Itse en kestä ajatustakaan olla ilman kumpaakaan lastani, ja koska asiat ovat kuitenkin välillä ihan hyvin kun kaikki ovat hyväntuulisia eikä kukaan riitele,  sinnittelen ja yritän parhaani mukaan toimia erotuomarina esikoisen ja miehen välissä. Lapsella on paljon opittavaa, hänenkin täytyy oppia olemaan välillä hiljaa eikä aina räksyttää vastaan kaikessa, mutta hän on nimenomaan vielä lapsi. Mies ei jaksa edes yrittää hillitä itseään, kun tarpeeksi ärsyyntyy. Taidan soittaa tältä istumalta perheneuvolaan, jotta saisimme vähän ulkopuolista näkemystä ja tukea asiaan.

Tulipa vuodatettua. AP:n kysymykseen vastaisin että olisiko parisuhdeterapiasta hyötyä? Ulkopuolinen henkilö, jonka edessä mies tuskin kehtaa raivota, vaan saisitte puhua asiat auki jonkun johtaessa keskustelua. Ehkä ulkopuolinen henkilö saisi hänet ymmärtämään että hänen riitelytapansa on huono? Terapia tekisi ehkä hyvää omallekin parisuhteelleni, mutta enemmän olen huolestunut lapsen ja isän suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävän tutulta. Minunkin mies on just tuollainen, ei osaa riidellä asiosta, vaan hyvin nopeasti alkaa haukkua minua, välillä todella rumasti. Saan kuulla olevani tyhmä, idiootti, hullu akka, jne (for the record, en ole mitään noista, vaan ihan täyspäinen ja fiksu ihminen) ja haistattelee milloin v*ttua, milloin p*skaa, jne. Itse pyrin pysymään asiassa, vaikka toki joskus suutun minäkin ja kohotan ääntäni, mutta en lähde haukkumaan ja solvaamaan häntä. On aivan raivostuttavaa, kun ei voida koskaan selvittää mitään erimielisyyksiä, kun toinen ei osaa pysyä aiheessa, vaan lähtee heti haukkumaan ja solvaamaan toista. Pahinta on kuitenkin se että hän tekee surutta näin myös lasten kuullen. Ei tosiaankaan näytä hyvää esimerkkiä lapsilleen, kun haukkuu heidän äitiään avoimesti ilman minkäänlaista filtteriä. Olen alkanut sanoa lapsille että älkää toimiko riitatilanteissa kuin isä, vaan että tämä on esimerkki miten ei tulisi riidellä. En tiedä mitä muutakaan voin tehdä, koska ei miehelle voi puhua asiasta järkeä, ei hän muutu. Ei häntä kiinnosta. Nykyään myös esikoinen saa oman osansa tästä käytöksestä. Hän on nepsy-lapsi (kuitenkin suhteellisen "normaali" eli ei mitään erityisen vakavaa taustalla) ja osaa toki olla ärsyttävä, testailee rajoja ja sanoo vastaan/ei tottele, mutta isän käytös on nykyään aivan ala-arvoista myös häntä kohtaan. Häntäkin kutsuu välillä idiootiksi, inhottavaksi kakaraksi, kusipääksi, jne. Sydäntäni särkee kun kuuntelen tuota. Välillä ajattelen että pitäisi erota, ellei muuta niin lapsen takia, mutta pelottaa tehdä niin, koska arvaan että mies tekee kaikkensa viedäkseen kuopuksen minulta. Hän on (suutuspäissään) sanonutkin että hän ei kestä tuota esikoistaan, vaan hän lähtee ja ottaa kuopuksen mukaan. Koska "miksi hänen pitäisi lähteä yksin, miksi molemmat lapset jäisivät mulle" ja "mä otan tuon täyspäisen ja sä saat pitää tuon hullun". Itse en kestä ajatustakaan olla ilman kumpaakaan lastani, ja koska asiat ovat kuitenkin välillä ihan hyvin kun kaikki ovat hyväntuulisia eikä kukaan riitele,  sinnittelen ja yritän parhaani mukaan toimia erotuomarina esikoisen ja miehen välissä. Lapsella on paljon opittavaa, hänenkin täytyy oppia olemaan välillä hiljaa eikä aina räksyttää vastaan kaikessa, mutta hän on nimenomaan vielä lapsi. Mies ei jaksa edes yrittää hillitä itseään, kun tarpeeksi ärsyyntyy. Taidan soittaa tältä istumalta perheneuvolaan, jotta saisimme vähän ulkopuolista näkemystä ja tukea asiaan.

Tulipa vuodatettua. AP:n kysymykseen vastaisin että olisiko parisuhdeterapiasta hyötyä? Ulkopuolinen henkilö, jonka edessä mies tuskin kehtaa raivota, vaan saisitte puhua asiat auki jonkun johtaessa keskustelua. Ehkä ulkopuolinen henkilö saisi hänet ymmärtämään että hänen riitelytapansa on huono? Terapia tekisi ehkä hyvää omallekin parisuhteelleni, mutta enemmän olen huolestunut lapsen ja isän suhteesta.

Miehesi harjoittaa henkistä väkivaltaa lastanne kohtaan. On sinun velvollisuus puuttua asiaan. Tällä hetkellä olet myös osallinen väkivaltaan.

Sinulla mahdollisuus ja velvollisuus hakea apua. Turha vedota mahdollisiin pelkoihin. Ei mies päätä yksin sitä miten asiat menee esim eron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävän tutulta. Minunkin mies on just tuollainen, ei osaa riidellä asiosta, vaan hyvin nopeasti alkaa haukkua minua, välillä todella rumasti. Saan kuulla olevani tyhmä, idiootti, hullu akka, jne (for the record, en ole mitään noista, vaan ihan täyspäinen ja fiksu ihminen) ja haistattelee milloin v*ttua, milloin p*skaa, jne. Itse pyrin pysymään asiassa, vaikka toki joskus suutun minäkin ja kohotan ääntäni, mutta en lähde haukkumaan ja solvaamaan häntä. On aivan raivostuttavaa, kun ei voida koskaan selvittää mitään erimielisyyksiä, kun toinen ei osaa pysyä aiheessa, vaan lähtee heti haukkumaan ja solvaamaan toista. Pahinta on kuitenkin se että hän tekee surutta näin myös lasten kuullen. Ei tosiaankaan näytä hyvää esimerkkiä lapsilleen, kun haukkuu heidän äitiään avoimesti ilman minkäänlaista filtteriä. Olen alkanut sanoa lapsille että älkää toimiko riitatilanteissa kuin isä, vaan että tämä on esimerkki miten ei tulisi riidellä. En tiedä mitä muutakaan voin tehdä, koska ei miehelle voi puhua asiasta järkeä, ei hän muutu. Ei häntä kiinnosta. Nykyään myös esikoinen saa oman osansa tästä käytöksestä. Hän on nepsy-lapsi (kuitenkin suhteellisen "normaali" eli ei mitään erityisen vakavaa taustalla) ja osaa toki olla ärsyttävä, testailee rajoja ja sanoo vastaan/ei tottele, mutta isän käytös on nykyään aivan ala-arvoista myös häntä kohtaan. Häntäkin kutsuu välillä idiootiksi, inhottavaksi kakaraksi, kusipääksi, jne. Sydäntäni särkee kun kuuntelen tuota. Välillä ajattelen että pitäisi erota, ellei muuta niin lapsen takia, mutta pelottaa tehdä niin, koska arvaan että mies tekee kaikkensa viedäkseen kuopuksen minulta. Hän on (suutuspäissään) sanonutkin että hän ei kestä tuota esikoistaan, vaan hän lähtee ja ottaa kuopuksen mukaan. Koska "miksi hänen pitäisi lähteä yksin, miksi molemmat lapset jäisivät mulle" ja "mä otan tuon täyspäisen ja sä saat pitää tuon hullun". Itse en kestä ajatustakaan olla ilman kumpaakaan lastani, ja koska asiat ovat kuitenkin välillä ihan hyvin kun kaikki ovat hyväntuulisia eikä kukaan riitele,  sinnittelen ja yritän parhaani mukaan toimia erotuomarina esikoisen ja miehen välissä. Lapsella on paljon opittavaa, hänenkin täytyy oppia olemaan välillä hiljaa eikä aina räksyttää vastaan kaikessa, mutta hän on nimenomaan vielä lapsi. Mies ei jaksa edes yrittää hillitä itseään, kun tarpeeksi ärsyyntyy. Taidan soittaa tältä istumalta perheneuvolaan, jotta saisimme vähän ulkopuolista näkemystä ja tukea asiaan.

Tulipa vuodatettua. AP:n kysymykseen vastaisin että olisiko parisuhdeterapiasta hyötyä? Ulkopuolinen henkilö, jonka edessä mies tuskin kehtaa raivota, vaan saisitte puhua asiat auki jonkun johtaessa keskustelua. Ehkä ulkopuolinen henkilö saisi hänet ymmärtämään että hänen riitelytapansa on huono? Terapia tekisi ehkä hyvää omallekin parisuhteelleni, mutta enemmän olen huolestunut lapsen ja isän suhteesta.

Aivan hirveää luettavaa. Jos tietäisin kuka olet, tekisin välittömästi lastensuojeluilmoituksen. Te kohtelette lastanne kaltoin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on paljon opittavaa, hänenkin täytyy oppia olemaan välillä hiljaa eikä aina räksyttää vastaan kaikessa, mutta hän on nimenomaan vielä lapsi. Mies ei jaksa edes yrittää hillitä itseään, kun tarpeeksi ärsyyntyy.

Miten lapselta voisi vaatia sellaista, mihin isäkään ei pysty?

Vie lapsi turvaan.

Vierailija kirjoitti:

Eksä oli tuommoinen. Aina kun eksä rupesi huutamaan niin poistuin tilanteesta kokonaan ja sanoin, että suostun keskustelemaan vasta kun hän puhuu asiasta rauhallisesti. Menin vaikka lenkille. Lopulta poistuin koko suhteesta kun ei eksä muuttanut tapojaan.

Voi kun osaisin ottaa tämän käyttöön. Etten yhtään lähtisi missään välissä mukaan, reagoimaan, kommentoimaan tai anelemaan rauhaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävän tutulta. Minunkin mies on just tuollainen, ei osaa riidellä asiosta, vaan hyvin nopeasti alkaa haukkua minua, välillä todella rumasti. Saan kuulla olevani tyhmä, idiootti, hullu akka, jne (for the record, en ole mitään noista, vaan ihan täyspäinen ja fiksu ihminen) ja haistattelee milloin v*ttua, milloin p*skaa, jne. Itse pyrin pysymään asiassa, vaikka toki joskus suutun minäkin ja kohotan ääntäni, mutta en lähde haukkumaan ja solvaamaan häntä. On aivan raivostuttavaa, kun ei voida koskaan selvittää mitään erimielisyyksiä, kun toinen ei osaa pysyä aiheessa, vaan lähtee heti haukkumaan ja solvaamaan toista. Pahinta on kuitenkin se että hän tekee surutta näin myös lasten kuullen. Ei tosiaankaan näytä hyvää esimerkkiä lapsilleen, kun haukkuu heidän äitiään avoimesti ilman minkäänlaista filtteriä. Olen alkanut sanoa lapsille että älkää toimiko riitatilanteissa kuin isä, vaan että tämä on esimerkki miten ei tulisi riidellä. En tiedä mitä muutakaan voin tehdä, koska ei miehelle voi puhua asiasta järkeä, ei hän muutu. Ei häntä kiinnosta. Nykyään myös esikoinen saa oman osansa tästä käytöksestä. Hän on nepsy-lapsi (kuitenkin suhteellisen "normaali" eli ei mitään erityisen vakavaa taustalla) ja osaa toki olla ärsyttävä, testailee rajoja ja sanoo vastaan/ei tottele, mutta isän käytös on nykyään aivan ala-arvoista myös häntä kohtaan. Häntäkin kutsuu välillä idiootiksi, inhottavaksi kakaraksi, kusipääksi, jne. Sydäntäni särkee kun kuuntelen tuota. Välillä ajattelen että pitäisi erota, ellei muuta niin lapsen takia, mutta pelottaa tehdä niin, koska arvaan että mies tekee kaikkensa viedäkseen kuopuksen minulta. Hän on (suutuspäissään) sanonutkin että hän ei kestä tuota esikoistaan, vaan hän lähtee ja ottaa kuopuksen mukaan. Koska "miksi hänen pitäisi lähteä yksin, miksi molemmat lapset jäisivät mulle" ja "mä otan tuon täyspäisen ja sä saat pitää tuon hullun". Itse en kestä ajatustakaan olla ilman kumpaakaan lastani, ja koska asiat ovat kuitenkin välillä ihan hyvin kun kaikki ovat hyväntuulisia eikä kukaan riitele,  sinnittelen ja yritän parhaani mukaan toimia erotuomarina esikoisen ja miehen välissä. Lapsella on paljon opittavaa, hänenkin täytyy oppia olemaan välillä hiljaa eikä aina räksyttää vastaan kaikessa, mutta hän on nimenomaan vielä lapsi. Mies ei jaksa edes yrittää hillitä itseään, kun tarpeeksi ärsyyntyy. Taidan soittaa tältä istumalta perheneuvolaan, jotta saisimme vähän ulkopuolista näkemystä ja tukea asiaan.

Tulipa vuodatettua. AP:n kysymykseen vastaisin että olisiko parisuhdeterapiasta hyötyä? Ulkopuolinen henkilö, jonka edessä mies tuskin kehtaa raivota, vaan saisitte puhua asiat auki jonkun johtaessa keskustelua. Ehkä ulkopuolinen henkilö saisi hänet ymmärtämään että hänen riitelytapansa on huono? Terapia tekisi ehkä hyvää omallekin parisuhteelleni, mutta enemmän olen huolestunut lapsen ja isän suhteesta.

Lähde ihmeessä tuosta suhteesta. Lapsen on parempi olla ilman isää kuin raivohullun isän kanssa. Lapsi oppii itse tuosta, että riidat selvitetään huutamalla mahdollisimman kovaa tai sitten hänestä tulee todella pelkääväinen ja arka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksä oli tuommoinen. Aina kun eksä rupesi huutamaan niin poistuin tilanteesta kokonaan ja sanoin, että suostun keskustelemaan vasta kun hän puhuu asiasta rauhallisesti. Menin vaikka lenkille. Lopulta poistuin koko suhteesta kun ei eksä muuttanut tapojaan.

Voi kun osaisin ottaa tämän käyttöön. Etten yhtään lähtisi missään välissä mukaan, reagoimaan, kommentoimaan tai anelemaan rauhaa.

Ap

Todellakin, yksi tehokkaimmista tavoista toimia on olla reagoimatta millään tavoin, kun toinen henkilö huutaa. Useimmat ihmiset eivät voi jatkaa huutamista pitkään, koska huutajan tavoitteena on saada reaktio toiselta osapuolelta. Kun reaktiota ei tule, huutaja voi tuntea olonsa voimattomaksi ja jopa noloksi omasta käytöksestään.

Siinä veri lentää, kun lapsi aikuistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksä oli tuommoinen. Aina kun eksä rupesi huutamaan niin poistuin tilanteesta kokonaan ja sanoin, että suostun keskustelemaan vasta kun hän puhuu asiasta rauhallisesti. Menin vaikka lenkille. Lopulta poistuin koko suhteesta kun ei eksä muuttanut tapojaan.

Voi kun osaisin ottaa tämän käyttöön. Etten yhtään lähtisi missään välissä mukaan, reagoimaan, kommentoimaan tai anelemaan rauhaa.

Ap

Anelemalla rauhaa ja sopua viestität, että mies on oikeassa. En itse ikinä toimisi noin, vaan pistäisin ukon vastaamaan sanoistaan myös riidan jälkeen. Se olisi kyllä ukko, joka saa anella anteeksi moisen teatterin jälkeen, joka ei aikuiselle ihmiselle ole hyväksyttävää. Ja jos ei siihen pysty, niin adios. Älä ole kynnysmatto!

Lapsille tuo on todella haavoittavaa ja perusturvallisuutta murentavaa. Seuraukset voivat kulkea mukana koko aikuiselämän.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ohjelma, joka puolisosi tulee itse hoitaa. Jos asia ei häntä häiritse, niin ei tule muuttumaan.

Onko jollain teillä omakohtaista kokemusta siitä milloin sai ahaa-elämyksen siitä, et on syytä katsoa omaan peiliin jossain omassa riitelytyylissä tai merkittävässä ihmissuhdevaikeudessa?

Joku tietty asetelma, toisen sanat?

Joku mikä sai tajuamaan et ehkäpä minä olen juuri se jonka toiminta ruokkii riitaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ohjelma, joka puolisosi tulee itse hoitaa. Jos asia ei häntä häiritse, niin ei tule muuttumaan.

Onko jollain teillä omakohtaista kokemusta siitä milloin sai ahaa-elämyksen siitä, et on syytä katsoa omaan peiliin jossain omassa riitelytyylissä tai merkittävässä ihmissuhdevaikeudessa?

Joku tietty asetelma, toisen sanat?

Joku mikä sai tajuamaan et ehkäpä minä olen juuri se jonka toiminta ruokkii riitaa?

Ap

https://www.everydayhealth.com/emotional-health/how-to-have-healthier-a…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ohjelma, joka puolisosi tulee itse hoitaa. Jos asia ei häntä häiritse, niin ei tule muuttumaan.

Onko jollain teillä omakohtaista kokemusta siitä milloin sai ahaa-elämyksen siitä, et on syytä katsoa omaan peiliin jossain omassa riitelytyylissä tai merkittävässä ihmissuhdevaikeudessa?

Joku tietty asetelma, toisen sanat?

Joku mikä sai tajuamaan et ehkäpä minä olen juuri se jonka toiminta ruokkii riitaa?

Ap