Sara ja Mikko Parikka, Natalia Salmela ja Auri Kananen hämäävät verottajaa holdingyhtiöiden ja osinkojärjestelyiden avulla
Sara ja Mikko Parikka, Auri Kananen ja Natalia Salmela ovat käyttäneet holdingyhtiöitä ja osinkojärjestelyjä tavalla, joka on keventänyt heidän verotustaan huomattavasti, selvitti kansalaisjärjestö Finnwatch.
Järjestö tutki 50 tunnetun somevaikuttajan yritystietoja ja havaitsi Parikoiden, Kanasen ja Salmelan yhtiöissä merkkejä osakevaihtojärjestelyistä, joiden avulla yrityksistä on voinut nostaa kevyemmin verotettuja osinkoja reilusti aiempaa enemmän.
Yritysjärjestelyjen vuoksi esimerkiksi Parikoiden nostamien osinkojen arvo nousi 45000 eurosta 160000 euroon samalla, kun he maksoivat niistä veroa vain noin 8 prosenttia, Finnwatch kertoo raportissaan. Kanasen verohuojennettujen osinkojen määrä taas kuusinkertaistui yritysjärjestelyn yhteydessä.
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Tuohan juonsi jonkun Elämä lapselle tai jonkun vastaavan ohjelman. Tärisi ja kädet nyki. Ei pystynyt edes katsomaan, kun pelotti niin paljon, että mitä siitä koko juonnosta tulee.
Kun taidot ovat näihin hommiin ilmeisen olemattomat niin miten ylipäätään on päässyt tällaiseen asemaan ja saavuttanut luksuselämän tekemättä mitään. Ainakaan minkään osaamisella se ei ole tapahtunut. Mitään koulutustakaan ei ole. Moni oikeasti tuollaisen elämän ansaitseva joutuu kuitenkin elämään köyhyydessä ja kuormittavaa elämää, vaikka koulutusta ja osaamistakin löytyisi. Todellisuuteen havahtuminen tekisi näille sometyypeille hyvää. Jotain oikeaa työtä tuon naisen pitäisi kuitenkin tehdä ja tajuta miten vaikeaa monen oikeaa työtä tekevän elämä on. Tuollaiset kouluttamattomat Saran kaltaiset TE-toimisto pakottaa lähihoitajan koulutukseen tai joihinkin lastenhoito ja kodinhoitohommiin. Tuostahan Saralla on kokemustakin kun on omia lapsiaan hoitanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näitä somevaikuttajien järjettömiä tuloja, joihin syyllisiä ovat kaikki heitä seuraavat ihmiset. En seuraa heitä ja jos vahingossa saan tietää jonkun heistä mainostavan jotain tuotetta, vältän itse tuotteen ostamista parhaani mukaan. Reseptejä, sisustusvinkkejä, laihdutusohjeita jne jne löytää googlettamalla pilvin pimein, miksi siihen tarvitaan joku ihminen kertomaan, että "tämä sohva on muuten tosi ihana"
Aikamoinen katkeruus. Nytkö yrittäjän menestymiselle etsitään ihan syyllisiä.
Menisi oikeisiin töihin. Täysin turhanpäiväisiä tuollaiset kikkailijat. Ei yhteiskunta pyöri sillä, että jokainen on mahdollisimman ahne tekemättä mitään hyödyllistä.
Koskeeko tämä käsky sossupummejakin? Että sinä määrität millä ihmiset saavat tienata. Mieluusti tietysti kaikille se 1500eur/kk oli sitten yrittäjä, työntekijä tai sossupummi, kaikille sama että on reiluu?

Ei kyllä osaa oikein kirjoittakaan, mutta eihän se somessa nyt pääasia olekaan, vaan se mainostaminen eli kaupallinen yhteistyö ja siitä saatava hyöty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Tuohan juonsi jonkun Elämä lapselle tai jonkun vastaavan ohjelman. Tärisi ja kädet nyki. Ei pystynyt edes katsomaan, kun pelotti niin paljon, että mitä siitä koko juonnosta tulee.
Kun taidot ovat näihin hommiin ilmeisen olemattomat niin miten ylipäätään on päässyt tällaiseen asemaan ja saavuttanut luksuselämän tekemättä mitään. Ainakaan minkään osaamisella se ei ole tapahtunut. Mitään koulutustakaan ei ole. Moni oikeasti tuollaisen elämän ansaitseva joutuu kuitenkin elämään köyhyydessä ja kuormittavaa elämää, vaikka koulutusta ja osaamistakin löytyisi. Todellisuuteen havahtuminen tekisi näille sometyypeille hyvää. Jotain oikeaa työtä tuon naisen pitäisi kuitenkin tehdä ja tajuta miten vaikeaa monen oikeaa työtä tekevän elämä on. Tuollaiset kouluttamattomat Saran kaltaiset TE-toimisto pakottaa lähihoitajan koulutukseen tai joihinkin lastenhoito ja kodinhoitohommiin. Tuostahan Saralla on kokemustakin kun on omia lapsiaan hoitanut.
Naisvihaoksennus. Koskeeko tämä sama Mikko Parikkaa tai vaikka Roni Bäckiä myös? Kokoajan hoet nainen nainen nainen.
Pelkästään fiksua kun kerran hommalle on lainsäätäjän ja tuomioistuimen siunaus. Arkadianmäeltä löytyy oikea osoite mihin valittaa, jos harmittaa.
Kumpa vaan kaikki lopettas näiden seuraamisen.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään fiksua kun kerran hommalle on lainsäätäjän ja tuomioistuimen siunaus. Arkadianmäeltä löytyy oikea osoite mihin valittaa, jos harmittaa.
Tällä kaudella lienee turha valittaa mistään, mikä liittyy verotuksen porsaanreikien tukkimiseen, tai ainakaan tuollaisen porsaanreiän jota "sikariporras" on käyttänyt surutta jo vuosikymmeniä. Varmaan kabineteissaan kiroavat että nuoret sometähdet tekivät nyt hommasta liian näkyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näitä somevaikuttajien järjettömiä tuloja, joihin syyllisiä ovat kaikki heitä seuraavat ihmiset. En seuraa heitä ja jos vahingossa saan tietää jonkun heistä mainostavan jotain tuotetta, vältän itse tuotteen ostamista parhaani mukaan. Reseptejä, sisustusvinkkejä, laihdutusohjeita jne jne löytää googlettamalla pilvin pimein, miksi siihen tarvitaan joku ihminen kertomaan, että "tämä sohva on muuten tosi ihana"
Aikamoinen katkeruus. Nytkö yrittäjän menestymiselle etsitään ihan syyllisiä.
Menisi oikeisiin töihin. Täysin turhanpäiväisiä tuollaiset kikkailijat. Ei yhteiskunta pyöri sillä, että jokainen on mahdollisimman ahne tekemättä mitään hyödyllistä.
Koskeeko tämä käsky sossupummejakin? Että sinä määrität millä ihmiset saavat tienata. Mieluusti tietysti kaikille se 1500eur/kk oli sitten yrittäjä, työntekijä tai sossupummi, kaikille sama että on reiluu?
Sossupummius on paljon hyväksyttävämpää kuin ura ns. someammattilaisena ja veronkierto. Sossupummin tulot jäävät paljon pienemmiksi, eikä sossupummilla ole mahdollisuutta veronkiertoon. Lisäksi Kelan tuista juurikin menee korkea ennakonpidätys, jolle tämä ns. sommupummi ei voi paljoa tehdä. Todennäköisesti siis tämä sossupummi todellisuudessa hyödyttää verottajaa enemmän kuin tämä veronkiertäjä someammattilainen. Lisäksi sossupummi haluaa huijata vain Kelaa ja sossua, ei tavoitella mahdollisimman suurta kaupallista hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Tuohan juonsi jonkun Elämä lapselle tai jonkun vastaavan ohjelman. Tärisi ja kädet nyki. Ei pystynyt edes katsomaan, kun pelotti niin paljon, että mitä siitä koko juonnosta tulee.
Kun taidot ovat näihin hommiin ilmeisen olemattomat niin miten ylipäätään on päässyt tällaiseen asemaan ja saavuttanut luksuselämän tekemättä mitään. Ainakaan minkään osaamisella se ei ole tapahtunut. Mitään koulutustakaan ei ole. Moni oikeasti tuollaisen elämän ansaitseva joutuu kuitenkin elämään köyhyydessä ja kuormittavaa elämää, vaikka koulutusta ja osaamistakin löytyisi. Todellisuuteen havahtuminen tekisi näille sometyypeille hyvää. Jotain oikeaa työtä tuon naisen pitäisi kuitenkin tehdä ja tajuta miten vaikeaa monen oikeaa työtä tekevän elämä on. Tuollaiset kouluttamattomat Saran kaltaiset TE-toimisto pakottaa lähihoitajan koulutukseen tai joihinkin lastenhoito ja kodinhoitohommiin. Tuostahan Saralla on kokemustakin kun on omia lapsiaan hoitanut.
Naisvihaoksennus. Koskeeko tämä sama Mikko Parikkaa tai vaikka Roni Bäckiä myös? Kokoajan hoet nainen nainen nainen.
En tiedä, mikä TE-toimistossa on lähihoitajan koulutuksen miespuolinen vastine eli mihin koulutukseen TE-toimisto miehiä samalla tavalla pakottaa. Voihan se hyvin olla, että miehiäkin lähihoitajiksi pakotetaan, mutta kyllä se taitaa silti naisia lähinnä koskea. Kirjoitin vain faktaa. Olen itse pitkäaikaistyötön nainen ja olen itse onnistunut välttämään lähihoitajan koulutuksen varmasti siksi, että noissa virastoissakin on tajuttu, että en omien ongelmieni ja rajoitteideni vuoksi tuollaiseen sovellu. Niin, ja vihaan miehiä, mutta vihaan myös somea ja sillä helpon luksuselämän saavia. Olisin itse ansainnut helpon luksuselämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Somevaikuttaja 😂😂😂. Melkoista sakkia aurikanaset ja muut. Osasin siivota kyllä jo silloin kun auri keikkui isänsä kasseissa.
Kuinka paljon teet hyväntekeväisyyttä.
Hänhän on aloitanut sillö, että on mennyt ilmaiseksi siivoamaan ihmisten koteja, jotka ei kykene siihen
Totta tämäkin. Mutta jokaisesta videon alussa nähdystä mainoksesta kilahtaa 20 senttiä Aurin tilille. Miljoonasta katselukerrasta tulee mainosrahhaa 20000 euroa.
"Osinkoja ja niiden myötä saatavaa veroetua Salmela ei aio ainakaan vielä käyttää. Hän kerryttää yhtiön tilille jäävillä rahoilla kiinteistösijoitussalkkuaan".
tarkoittaako tämä, että Salmela pitää rahoja edelleen verottajan ulottumattomissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Tuohan juonsi jonkun Elämä lapselle tai jonkun vastaavan ohjelman. Tärisi ja kädet nyki. Ei pystynyt edes katsomaan, kun pelotti niin paljon, että mitä siitä koko juonnosta tulee.
Joo ei Saraa juontamaan yhtään mitään ohjelmaa.
Se että tallainen on laillista on oma keskustelunsa. Eniten tässä häiritsee se miten esimerkiksi Natalia on puhunut nimenomaan tämänkaltaista toimintaa vastaan. Jatkuvasti kiillottamassa omaa henkilöbrändiään heikkomassa asemassa olevien äänitorvena, mutta oma toiminta on täysin päinvastaista. Tämä on ollut silmiinpistävää jo aijemmin jos hänen liiketoimintaa ja henkilöbrändin rakennusta on seurannut tarkemmin ja tämä uutinen ei sinänsä yllättävä. Sama pätee moneen muuhunkin vaikuttajaan ilmaiseksi siivoavan Aurin ja Parikoiden lisäksi. Toivottavasti näitä nousee nyt enemmän myös valtamediaan esiin, niin ihmisille ei menisi ihan kaikki sosiaalisessa mediassa syötetty huttu läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Tuohan juonsi jonkun Elämä lapselle tai jonkun vastaavan ohjelman. Tärisi ja kädet nyki. Ei pystynyt edes katsomaan, kun pelotti niin paljon, että mitä siitä koko juonnosta tulee.
Kun taidot ovat näihin hommiin ilmeisen olemattomat niin miten ylipäätään on päässyt tällaiseen asemaan ja saavuttanut luksuselämän tekemättä mitään. Ainakaan minkään osaamisella se ei ole tapahtunut. Mitään koulutustakaan ei ole. Moni oikeasti tuollaisen elämän ansaitseva joutuu kuitenkin elämään köyhyydessä ja kuormittavaa elämää, vaikka koulutusta ja osaamistakin löytyisi. Todellisuuteen havahtuminen tekisi näille sometyypeille hyvää. Jotain oikeaa työtä tuon naisen pitäisi kuitenkin tehdä ja tajuta miten vaikeaa monen oikeaa työtä tekevän elämä on. Tuollaiset kouluttamattomat Saran kaltaiset TE-toimisto pakottaa lähihoitajan koulutukseen tai joihinkin lastenhoito ja kodinhoitohommiin. Tuostahan Saralla on kokemustakin kun on omia lapsiaan hoitanut.
Naisvihaoksennus. Koskeeko tämä sama Mikko Parikkaa tai vaikka Roni Bäckiä myös? Kokoajan hoet nainen nainen nainen.
Kummatkin voisi poistua telkkarista.
Vierailija kirjoitti:
Työttömällä tai köyhällä ei ole mitään mahdollisuuksia verosuunnitteluun, vaikka oikeasti tarvitsisi jokaisen mahdollisen euron ihan elämiseen.
Eikä palkkatyötä tekevällä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien Kelan tukien pitäisi olla automaattisesti verottomia. Tuet ovat muutenkin todella pieniä ja sitten pitää nöyryyttää lisää ryöstöverottamalla niitä.
Kaikki työttömät eivät ole köyhiä. Otetaanko rikkaan työttömän tuesta enemmän veroa? Vai miten tämä on? Jos on vaikka pääomatuloja tms, niin miten vaikuttaa esim. työmarkkinatukeen? Omaisuus sinällään ei kai vaikuta veroprosenttiin?
Vierailija kirjoitti:
Sara voisi nyt ihan aluksi ruveta taas tekemään vaikka näyttelijän töitä tai esiintymään vaikka televisiomainoksissa. Tuokin olisi jo paljon parempaa kuin pelkkä some.
Telkkarimainos parempi kuin some? Millä perusteilla? Ei kyllä mun mieletä . Pahenpaa itenä myymitähn se telkkumainokesa esiintyminen on kun toiset päättää kokonaan sisällön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näitä somevaikuttajien järjettömiä tuloja, joihin syyllisiä ovat kaikki heitä seuraavat ihmiset. En seuraa heitä ja jos vahingossa saan tietää jonkun heistä mainostavan jotain tuotetta, vältän itse tuotteen ostamista parhaani mukaan. Reseptejä, sisustusvinkkejä, laihdutusohjeita jne jne löytää googlettamalla pilvin pimein, miksi siihen tarvitaan joku ihminen kertomaan, että "tämä sohva on muuten tosi ihana"
Aikamoinen katkeruus. Nytkö yrittäjän menestymiselle etsitään ihan syyllisiä.
Menisi oikeisiin töihin. Täysin turhanpäiväisiä tuollaiset kikkailijat. Ei yhteiskunta pyöri sillä, että jokainen on mahdollisimman ahne tekemättä mitään hyödyllistä.
Sulla on kyllä joku pointti tuossa. Mutta ei some-ala ole ainoa tuollainen, mikä ei ole sinänsä kovin hyödyllistä. Miten on vaikka peliala, tai kauneus-ala ja hoidot, silikonitissien ja täyteaineiden laittajat (pl. plastiikkakirurgia järkevistä syitä, kuten rintasypä tms.), ammattiurheilu, Mc Donalds jne.... Miten määritellään mikä on hyödyllistä?
Mutta on kyllä totta mielestäni se, että nykyään tehdään ihan liikaa työtä jonkun ihan turhan ja haitallise eteen. hmm
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näitä somevaikuttajien järjettömiä tuloja, joihin syyllisiä ovat kaikki heitä seuraavat ihmiset. En seuraa heitä ja jos vahingossa saan tietää jonkun heistä mainostavan jotain tuotetta, vältän itse tuotteen ostamista parhaani mukaan. Reseptejä, sisustusvinkkejä, laihdutusohjeita jne jne löytää googlettamalla pilvin pimein, miksi siihen tarvitaan joku ihminen kertomaan, että "tämä sohva on muuten tosi ihana"
Aikamoinen katkeruus. Nytkö yrittäjän menestymiselle etsitään ihan syyllisiä.
Menisi oikeisiin töihin. Täysin turhanpäiväisiä tuollaiset kikkailijat. Ei yhteiskunta pyöri sillä, että jokainen on mahdollisimman ahne tekemättä mitään hyödyllistä.
Koskeeko tämä käsky sossupummejakin? Että sinä määrität millä ihmiset saavat tienata. Mieluusti tietysti kaikille se 1500eur/kk oli sitten yrittäjä, työntekijä tai sossupummi, kaikille sama että on reiluu?
Sossupummius on paljon hyväksyttävämpää kuin ura ns. someammattilaisena ja veronkierto. Sossupummin tulot jäävät paljon pienemmiksi, eikä sossupummilla ole mahdollisuutta veronkiertoon. Lisäksi Kelan tuista juurikin menee korkea ennakonpidätys, jolle tämä ns. sommupummi ei voi paljoa tehdä. Todennäköisesti siis tämä sossupummi todellisuudessa hyödyttää verottajaa enemmän kuin tämä veronkiertäjä someammattilainen. Lisäksi sossupummi haluaa huijata vain Kelaa ja sossua, ei tavoitella mahdollisimman suurta kaupallista hyötyä.
Siis mitä mä just luin: että sossupummi hyödyttää enemmän kelaa (valtiota?) kuin kymmeniä-satojatuhansia tienaava someihminen? Miten joku voi olla näin pihalla.
Myötähäpeä.