Tänään oli läheisen hautajaiset ja kävin katsomassa vainajaa. Kysymys vainajan katsomisesta
Jotenkin odotin, että vainaja olisi laitettu nukkuvan ja levollisen näköiseksi. Sitä se ei ollut. Silmät olivat auki ja suukin hieman avoinaisena. Miksi silmiä ei laiteta kiinni, vai voiko olla, että ne on yritetty sulkea mutta eivät pysy kiinni? Läheinen oli täysin eri näköinen kuin eläessään. Siinä oli enää vain kuori, se ihminen ei ollut enää siinä. Todella rankka päivä.
Kommentit (90)
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Vierailija kirjoitti:

Oli kuollut vanhainkodissa noin kuukausi sitten.
ap
Olen nähnyt neljä vainajaa arkussa ja kaikilla oli silmät kiinni. Ovat eri näköisiä kuin olivat eläessään. Ei minulle tullut mitään painajaisunia vainajan näkemisestä, mutta en kuitenkaan suosittele sitä heikkohermoisille tai lapsille.
Ei niitä silmiä ja suuta noin vaan laiteta kiinni, koska on ihan tuurista kiinni, miten ne pysyy kiinni. Kun ihminen kuolee, kaikki lihakset lakkaa toimimasta. Niinpä mitkään lihakset ei pidä niitä silmiä ja suuta enää kiinni.
Toki silmät voidaan peittää lapuilla ja suu esimerkiksi sitoa kiinni leuan alta, mutta yleensä nämä poistetaan jos joku tulee vainajaa katsomaan.

Olimme vielä kaikki omaiset asettautuneet katsomaan vainajaa siten, että minä seisoin juuri sellaisessa kohdassa, että näytti siltä että vainaja katsoi minua koko ajan.
ap
Kuulostaa oudolta kyllä. Olikohan hautaustoimisto tai laittaja ammattitaitoinen täysin? Vaikka kuolintapoja mietitään erikseen, olisi hyvä että on laitettu oikein.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt neljä vainajaa arkussa ja kaikilla oli silmät kiinni. Ovat eri näköisiä kuin olivat eläessään. Ei minulle tullut mitään painajaisunia vainajan näkemisestä, mutta en kuitenkaan suosittele sitä heikkohermoisille tai lapsille.
Ei minulle lapsena jäänyt mitään traumoja kun näin mummuni kuolleena hautajaisissa. Ehkä opetti että kuolema on osa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä silmiä ja suuta noin vaan laiteta kiinni, koska on ihan tuurista kiinni, miten ne pysyy kiinni. Kun ihminen kuolee, kaikki lihakset lakkaa toimimasta. Niinpä mitkään lihakset ei pidä niitä silmiä ja suuta enää kiinni.
Toki silmät voidaan peittää lapuilla ja suu esimerkiksi sitoa kiinni leuan alta, mutta yleensä nämä poistetaan jos joku tulee vainajaa katsomaan.
Mutta jos ihminen nukkuu, silloinkin lihakset ovat täysin rentoutuneet ja kaikilla on silloin silmät kiinni?
Kasvonpiirteet ja asentokin vaikuttaa siihen miten ne silmät ja suu pysyy kiinni. Mummollani ja äitipuolellani oli silmät ja suu kiinni. Mummo kuoli sairaalassa. Äitipuoli kuoli kotona yllättäen kun olin lapsi, käytiin katsomassa häntä avauksen jälkeen. Hän näytti aika normaalilta. Sisko kuoli yliannostukseen ja hänellä näytti siltä että silmät oli hämysti vähän auki ja suu oli vähän raollaan.
Joskus silmät tai suu voi jäädä raolleen. Se on normaalia, niin vaan voi joskus käydä. Sekään ei ole hyvä asia jos sidotaan liian tiukkaan, esimerkiksi hyvin kapeakasvoinen appeni näytti pyöreäkasvoiselta kun sidonta purettiin.
Ruumis ei muutenkaan näytä kauaa "itseltään", sekin on normaalia. Kasvojen lihakset eivät enää tue kasvoja ja siksi läheinen ihminenkin voi näyttää ihan vieraalta.
Osanottoni.
Ruumiinavaus tikit näkyivät selvästi ja hyvin vahvalla meikillä peitetty sitten kasvojen sinelmää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä silmiä ja suuta noin vaan laiteta kiinni, koska on ihan tuurista kiinni, miten ne pysyy kiinni. Kun ihminen kuolee, kaikki lihakset lakkaa toimimasta. Niinpä mitkään lihakset ei pidä niitä silmiä ja suuta enää kiinni.
Toki silmät voidaan peittää lapuilla ja suu esimerkiksi sitoa kiinni leuan alta, mutta yleensä nämä poistetaan jos joku tulee vainajaa katsomaan.
Mutta jos ihminen nukkuu, silloinkin lihakset ovat täysin rentoutuneet ja kaikilla on silloin silmät kiinni?
Nukkuessa lihakset edelleen toimii, toisin kuin kuoleman jälkeen. Nukkuessa lihakset ei ole täysin rentoina, vaan ne ovat toiminnassa myös unitilassa.
Jokainen saa toki itse päättää, mutta itse en suosittele omaisille, että menisivät omaista katsomaan. Sanon aina, että hän ei ole se sama henkilö vaan olemus on eri, vain kuori on jäljellä.
Sanon, että että hyvä vaihtoehto on myös se, että säilyttää muiston sellaisena, kuin se oli elossa ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.
Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.
Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.
Katsoin vainajaa. Silmät oli runnottu kiinni siten, että silmäluomissa oli sormen jättämät kuopat. Oli kamala näky. Valitin jälkikäteen kohtelusta. Parempi olisi ollut et olis vaan suosiolla annettu olla silmät auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.
Jep. Mutta jotkut on niin moukkia, ettei tunne käytäntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.
Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.
Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.
Niin no, Suomessa katsos järjestetään muitakin kuin luterilaisia hautajaisia. Olisko ihan peruskoulun oppimäärän kertaaminen tältä osin paikoillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa. Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa. Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.
Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.
Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.
Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.
Tuossa taidettiin kertoa, että ortodoksisissa.
Jaa-a enpä osaa tuota sanoa. Minun näkemillä vainajilla on ollut kiinni (2). En ehkä enää halua nähdä. Haluan muistaa ihmiset sellaisina kun olivat eläessään. Otan osaa.