Tänään oli läheisen hautajaiset ja kävin katsomassa vainajaa. Kysymys vainajan katsomisesta

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa toki itse päättää, mutta itse en suosittele omaisille, että menisivät omaista katsomaan. Sanon aina, että hän ei ole se sama henkilö vaan olemus on eri, vain kuori on jäljellä.

Sanon, että että hyvä vaihtoehto on myös se, että säilyttää muiston sellaisena, kuin se oli elossa ollessa.

Millä alalla olet? Itse olen käynyt katsomassa heti kuoleman jälkeen jos mahdollista ja ennen hautausta. Mitenkään ei poista muistoja siitä millainen oli elävänä.

Kuoren näkeminen on lohdullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä silmiä ja suuta noin vaan laiteta kiinni, koska on ihan tuurista kiinni, miten ne pysyy kiinni. Kun ihminen kuolee, kaikki lihakset lakkaa toimimasta. Niinpä mitkään lihakset ei pidä niitä silmiä ja suuta enää kiinni.

Toki silmät voidaan peittää lapuilla ja suu esimerkiksi sitoa kiinni leuan alta, mutta yleensä nämä poistetaan jos joku tulee vainajaa katsomaan.

Mutta jos ihminen nukkuu, silloinkin lihakset ovat täysin rentoutuneet ja kaikilla on silloin silmät kiinni?

Yleensä on. Töissä olen tavannut muutaman lapsen joilla lähes aina silmät raollaan nukkuessa. Yksi vielä makasi selällään kädet peiton päällä hipihiljaa. Kieltämättä tuli joskus vainaja mieleen hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Ortodoksihautauksissa Suomessa arkku on auki toimituksen ajan ja saa kuka haluaa käydä katsomassa vainajaa. Vain jos ihan kauheassa kunnossa, arkku on kiinni.

Yleensä pyritään kaikki hautaamaan n parin viikon päästä kuolemasta, mutta kaikkialla ei onnistu niin nopeasti tilojen/henkilökunnan varausten mukaan. Ja ihan kylmiössä tai pakastimessa vainajia säilytetään, se hidastaa maatumisen alkua.

Oletan, että ortodokseillakin arkun auki pitäminen on ihan vaapaaehtoista, mutta toki yleistä. Isovanhempani kuollessa osa lastenlapsista oli sen verran pieniä, että arkku päätettiin pitää kiinni. Vainajan kunnolla ei ollut asiaan osuutta. Tästä on toki aikaa jo jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.

Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.

Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.

Ihan oli katsottavassa ja kosketettavassa kunnossa äitini kuukausi kuolemasta ja ruumiinavauksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.

Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.

Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.

Luterilaisissa hautajaisissa arkkua ei pidetä auki, mutta vainajan saa halutessaan nähdä ennen siunausta.

Kuukausi on siinä rajoilla onko vainaja enää riittävän hyvässä kunnossa katsottavaksi. Yleensä hautaustoimisto arvioi asian arkkuunpannessaan. Itse olen nähnyt vanhempani ennen siunaustilaisuutta, kun kuolemasta oli kulunut 3,5 viikkoa. Tämä oli tänä vuonna ja ihan perusluterilaiset hataujaismenot.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt useita kuolleita ihmisiä ammattini vuoksi. En varta vasten haluaisi nähdä ketään läheistäni kuolleena. Ennemmin pidän mielessäni muistot hänestä elävänä.

Kuukausi kuolleena ollut vainaja on jo alkanut maatua. Ei hyvä idea mennä katsomaan. Muutaman tunnin vainajana ollut alkaa jo muuttua, kun verenkierto loppuu ja lihasjänteys muuttuu.

Tokihan yleensä mahdollisuus omaisilla on, jos kuolleen ihmisen haluaa jostain syystä nähdä ja sellaisen muiston itselleen haluaa läheisestään. Kuollut on kuollut, ei sitä omin silmin tarvitse todistaa kuitenkaan nykyisin.

Sellaisen muiston haluaa?? Kaunis muisto. Ei poista mielikuvia elävästä. Eikä kylmässä ollut vainaja maadu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.

Mun äiti (s. 1931) kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan arkkuja pidettiin hänen lapsuudessaan auki. Sodan aikana arkkuja alettiin pitää kiinni, koska sodassa kuolleet saattoivat olla niin rujon näköisiä. Hänen mukaansa muutos siis tapahtui silloin. (luterilaisilla)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin katsomiskunnossa? Ihan on yleistä, että vainajaa saa käydä katsomassa juuri ennen varsinaista (ainakin kirkollista) hautaamistilaisuutta. Arkku on siis avonaisena siinä kirkon vieressä olevassa rakennuksessa. Siitä se sitten tuodaan kirkkoon, tilaisuuden alkaessa.

Harva vainaja näyttää sille omalle itselleen. Ilmeethän tietenkin häviää.

Ei Suomessa. Useamman kerran on  ollut lupa käydä katsomassa vainajaa silloin, kun arkku on siirretty kappeliin odottamaan hautausta. Silloin on ilmoitettu omaisille, että tämä on viimeinen tilaisuus nähdä, ja sen jälkeen arkku suljetaan eikä sitä ole koskaan hautajaisissa enää avattu. Eikä siis hautauspäivänäkään. Eihän siellä edes ole sellaista henkilökuntaa, joka arkun sulkisi vaan ehkä suntio opastamassa arkkua siirtäviä omaisia.

Älä jauha paskaa. Puhu vain omasta puolestasi. Muilla on toisenlaisia kokemusta ja parempaa tietoa.

Jos kuolen, en halua ketään tuijottelemaan itseäni, siinä tilassa en tiedä olenko edukseni.

Minun äidilläni olivat silmät ja suu kiinni. Lisäksi oli, kuin olisi pienoinen hymy ollut huulilla. Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa ja iho oli muuttunut hyvin, hyvin ohueksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.

Ei ole pidetty auki ainakaan luterilaisen seurakunnan hautajaisissa. Kun tiedustelin asiaa, minulle vastattiin, ettei vainaja ole enää katsottavassa kunnossa, kun kuolemasta on jo kuukausi aikaa.

Näin heidät kyllä samana päivänä kun olivat kuolleet, mutta tosiaan ei enää hautajaisissa.

Luterilaisissa hautajaisissa arkkua ei pidetä auki, mutta vainajan saa halutessaan nähdä ennen siunausta.

Kuukausi on siinä rajoilla onko vainaja enää riittävän hyvässä kunnossa katsottavaksi. Yleensä hautaustoimisto arvioi asian arkkuunpannessaan. Itse olen nähnyt vanhempani ennen siunaustilaisuutta, kun kuolemasta oli kulunut 3,5 viikkoa. Tämä oli tänä vuonna ja ihan perusluterilaiset hataujaismenot.

Ja lisään vielä, että tämän katsominen tapahtui siinä vaiheessa, kun arkku oli jo tuotu siunausta varten kappeliin, eli noin puoli tuntia ennen hautajaismenojen alkamista. Suntio ja yksi omainen nostivat arkun kannen, ja laittoivat sen takaisin paikalleen katsomisen jälkeen.

Sitä ennen meillä ei ollut ollut mahdollista nähdä vainajaa.

Joku kirjoitti ettei ennen hautajaisia ole suntion lisäksi edes henkilökuntaa avaamaan ja sulkemaan arkkua. Ei se mitään rakettitiedettä ole, omainenkin voi tämän tehdä suntion kanssa. Ja moni tekeekin.

Arkkuun laittaessakin mukana voi olla vain hautaustoimiston työntekijä ja 1-2 omaista.

En tiedä, oletko sitten vaan suurissa kaupungeissa tottunut siihen että aina on sitä "henkilökuntaa" paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Riippuu uskonnosta Esim. ortodoksien uskonnossa arkku pidetään auki kirkollisen toimituksen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pian kuoleman jälkeen hänet haudattiin, jos oli vielä katsomiskunnossa.  Missä oli kuollut, kun oli niin kiire? Suomessa ei nykyisin ole pidetty arkkua auki enää hautajaisissa.  Ainakin sairaalassa kuolevien silmät ja suu suljetaan. Ehkä hän oli kuollut jossakin muualla.

Miten niin ei ole pidetty arkkua auki? Ortodoksisissa hautajaisissa ihan normaali käytäntö käsittääkseni ihan nykyäänkin. Tai ainakin muutama vuosi sitten oli, kun tällaisessa tilaisuudessa olin.

Mun äiti (s. 1931) kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan arkkuja pidettiin hänen lapsuudessaan auki. Sodan aikana arkkuja alettiin pitää kiinni, koska sodassa kuolleet saattoivat olla niin rujon näköisiä. Hänen mukaansa muutos siis tapahtui silloin. (luterilaisilla)

Mutta eikö tuolloinkin arkku ole ollut kiinni siunaustilaisuuden ajan? Vainajaa siis katsottiin ennen siunaustilaisuutta. Ortodokseilla arkku on auki siunaustilaosuuden ajan.

Olin äitini vuoteen vieressä kun hän kuoli. Ensin pelästyin häntä, hänen tajutonta olemusta ja raskasta hengitystään, mutta sitten kun hän kuoli hän näytti enemmän taas itseltään ja huoneeseen laskeutui rauha ja hiljaisuus. Sairaalasta tarjottiin että saa käydä vielä katsomassa ruumiskylmiöllä ja hautaustoimistossakin mahdollisuutta tarjottiin, mutta kieltäydyin. En usko, että mitään parempaa ainakaan olisi ollut luvassa jos olisin menny katsomaan, vaikka toki mahdollisuus on että hän olisi saattanut näyttää melko samalta kun siinä kuolinhetkelläkin. En vaan halunnut ottaa riskiä että olisin joutunut näkemään jotakin puistattavaa joka olisi sitten jäänyt päällimmäiseksi huonoksi muistoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt useita kuolleita ihmisiä ammattini vuoksi. En varta vasten haluaisi nähdä ketään läheistäni kuolleena. Ennemmin pidän mielessäni muistot hänestä elävänä.

Kuukausi kuolleena ollut vainaja on jo alkanut maatua. Ei hyvä idea mennä katsomaan. Muutaman tunnin vainajana ollut alkaa jo muuttua, kun verenkierto loppuu ja lihasjänteys muuttuu.

Tokihan yleensä mahdollisuus omaisilla on, jos kuolleen ihmisen haluaa jostain syystä nähdä ja sellaisen muiston itselleen haluaa läheisestään. Kuollut on kuollut, ei sitä omin silmin tarvitse todistaa kuitenkaan nykyisin.

Olen minäkin nähnyt työni puolesta kuolleita ihmisiä, ja lapseni isoisäni, josta on jäänyt pysyvä kuva mieleeni. Ajattelin aina, etten halua nähdä ketään läheistäni kuolleena, enkä halunnutkaan. Kunnes ensimmäinen oikeasti läheinen ihminen kuoli. Silloin oli kutenkin itsestään selvää, että halusin nähdä hänet ja jättää hyvästit vielä viimeisen kerran. Ei sitä tarvinnut edes miettiä, se vain oli jokin varmuus sisälläni, että näin pitää tehdä ja se on itselleni tärkeää.

Näin myös tein eikä siitä jäänyt mitään epämiellyttävää muistoa mieleeni, eikä se poista tai pyyhi mitenkään niitä muista muistoja, jotka minulla ko ihmisestä on. Päällimmäisenähän ne muistot siitä elävästä ihmisestä on. Tein oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt useita kuolleita ihmisiä ammattini vuoksi. En varta vasten haluaisi nähdä ketään läheistäni kuolleena. Ennemmin pidän mielessäni muistot hänestä elävänä.

Kuukausi kuolleena ollut vainaja on jo alkanut maatua. Ei hyvä idea mennä katsomaan. Muutaman tunnin vainajana ollut alkaa jo muuttua, kun verenkierto loppuu ja lihasjänteys muuttuu.

Tokihan yleensä mahdollisuus omaisilla on, jos kuolleen ihmisen haluaa jostain syystä nähdä ja sellaisen muiston itselleen haluaa läheisestään. Kuollut on kuollut, ei sitä omin silmin tarvitse todistaa kuitenkaan nykyisin.

Olen minäkin nähnyt työni puolesta kuolleita ihmisiä, ja lapseni isoisäni, josta on jäänyt pysyvä kuva mieleeni. Ajattelin aina, etten halua nähdä ketään läheistäni kuolleena, enkä halunnutkaan. Kunnes ensimmäinen oikeasti läheinen ihminen kuoli. Silloin oli kutenkin itsestään selvää, että halusin nähdä hänet ja jättää hyvästit vielä viimeisen kerran. Ei sitä tarvinnut edes miettiä, se vain oli jokin varmuus sisälläni, että näin pitää tehdä ja se on itselleni tärkeää.

Näin myös tein eikä siitä jäänyt mitään epämiellyttävää muistoa mieleeni, eikä se poista tai pyyhi mitenkään niitä muista muistoja, jotka minulla ko ihmisestä on. Päällimmäisenähän ne muistot siitä elävästä ihmisestä on. Tein oikein.

Autocorrect iski väliin:

lapseni isoisäni = lapsenA isoisäni

Äitini kuoli 2016. Kävin jättämässä äidille jäähyväiset pari päivää kuoleman jälkeen. Äidin toinen silmä oli auki toinen kiinni sekä suu auki. Tuli sellainen olo ettei äiti ollut siinä vaan kuori. Hautajaispäivänä joka oli reilu parin viikon päästä äidin kuolemasta olin kirjoittanut äidille kirjeen ja kukkaroon laitoin rahaa. Laitoin ne arkun sisälle. Pyysin että arkku avataan sen verran että saan laitettua ne äidin rinnan pälle. Hautausurakoitsija sanoi ettei suosittele avaamaan arkkua kun reilu pari viikkoa ollut kuolleena. Lopulta avasi näin äidin vielä siinä kasvot oli peitetty valkoisella liinalla. Tuli hyvä mieli kun sain vielä kirjeen ja rahakukkaron laittaa äidin matkaan. Äiti ehti täyttää keväällä 90 vuotta ja kuoli kesällä.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa toki itse päättää, mutta itse en suosittele omaisille, että menisivät omaista katsomaan. Sanon aina, että hän ei ole se sama henkilö vaan olemus on eri, vain kuori on jäljellä.

Sanon, että että hyvä vaihtoehto on myös se, että säilyttää muiston sellaisena, kuin se oli elossa ollessa.

Oletko sä muka alan ammattilainen, ja puhut noin omaisille? Asiatonta ja epäammatillista. Toivottavasti vain esität tässä olevasi.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa toki itse päättää, mutta itse en suosittele omaisille, että menisivät omaista katsomaan. Sanon aina, että hän ei ole se sama henkilö vaan olemus on eri, vain kuori on jäljellä.

Sanon, että että hyvä vaihtoehto on myös se, että säilyttää muiston sellaisena, kuin se oli elossa ollessa.

Minusta on eettisesti todella väärin, jos ilmaiset asian tosiaan niin, että et suosittele katsomista. Ei ammattilainen saisi ottaa sellaista kantaa. Poikkeustapauksia on ainoastaan ne tilanteet, joissa vainaja on pahoin ruhjoutunut tai muuten vammautunut. Mutta ei ikinä missään muussa tapauksessa saisi tuolloin sanoa. Se on ammatillinen virhe silloin.

On jokaisen oma päätös ja valinta haluaako nähdä vainajan vai ei, eikä siihen saisi kukaan ammatti-ihminen mennä vaikuttamaan ja puuttumaan tuolla tavoin. Omaista saattaa jäädä harmittamaan jälkeenpäin loppuiäkseen se, ettei katsonutkaan, ja se on silloin sen työntekijän syy. Toivon, että muut teidät työpaikalla ovat ammattitaitoisempia tämän asian suhteen.