Naimisiin ja perheen perustaminen "ihan kivan" kumppanin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa suhteista väljähtää intohimon osalta viimeistään parissa vuodessa, ja etenkin ne superkiihkeät rakastumiset kielivät usein traumareaktioiden aktivoitumisesta. Pikkulapsiarjessa on tärkeää, että puoliso on tasainen, vastuullinen ja luotettava, ettei nainen jää yksin ja uuvu työtaakan alle. Naisenkin seks. halut vähenevät siksi ajaksi, kun lähes kaikki energia menee lapsiin ja niiden tarpeisiin. Että kumpi nyt sitten on tärkeämpää, hetkellinen intohimo vai perhe ja kumppanuus.

Ennen vanhaan puoliso valittiin pitkälti järkiperustein, ja rakkaus syttyi ja syveni hiljalleen sitten avioliitossa. Jos olet yli 35, ei ole hirveästi aikaa jahkailla. Ja kuten joku jo sanoi, todennäköisesti sinulla on traumoja tms. ongelmia, jotka estävät kiinnostuksen syntymisen kunnon miehiin. Vain jännät herättävät himot.

Ei ne mihinkään väljähdä jos jo alunperin on sitä intohimoa.

Ihan oikeasti on olemassa ihmisiä joiden kanssa natsaa kemiat, intohimo ja elämänarvot, siis koko paketti.

Jos jo suhteeseen lähdetään vain järjellä niin se pitäisi sitten olla alusta saakka yhteinen sopimus ja molemmille selvää ja molempien tulee myös hyväksyä se että ne intohimot saattaa herätä myös jotain muuta kuin sitä omaa kumppania kohtaan.

Toki on olemassa täydellisiäkin paketteja, mutta kaikki ihmiset eivät sitä vastinkappalettaan löydä, ainakaan ajoissa. Jos haluaa lapsia, realiteetit pitää hyväksyä. Kumpi kaduttaa enemmän, se, että jää ilman lapsia? Eihän ole myöskään varmaa, että ap löytää intohimoisen rakkauden, vaikka jatkaisikin etsintää. Sitten jää tyhjä arpa käteen.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla varmaan on kiintymyssuhdehäiriö eli rakastut renttuihin. Kannattaa käydä terapiassa ja miettiä siellä asiaa. Paitsi jos seksi ei toimi, sitten ei kannata perhettä perustaa.

Siis luonne oli täys 10

Kiintymys voittaa himon.

Himo katoaa välillä, yleensä pysyvästikin jossain vaiheessa, mutta kiintymys pysyy.

Tietysti olettaen että toinen ei riko luottamusta tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Kiintymys voittaa himon.

Himo katoaa välillä, yleensä pysyvästikin jossain vaiheessa, mutta kiintymys pysyy.

Tietysti olettaen että toinen ei riko luottamusta tavalla tai toisella.

Kiintymys ja himo eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä suhteessa, kiintymys syntyy yleensä kaikissa pitkissä suhteissa oli himoa tai ei. Lienee oleellista kysyä itseltään pystyykö elämään puutteessa, jos ei halua rikkoa kaikkea pettämisellä.

90% miehistä tyytyy myös naisiinsa, joten todennäköisesti olette sitten molemmat samanlaisia tyytyjiä.

En lähtisi tuohon. Rakkaus on se liima joka pitää paketin kasassa kun on vaikeaa ja kiireistä, siis jos edes se pitää. Ja kun toisen naama ärsyttää niin silti on se rakkaus taustalla joka saa puremaan hampaat yhteen ja odottamaan parempaa aikaa. Mikä teidät pitää yhdessä, kun kakka osuu tuulettimeen (ja perhe-elämässä varmasti niitä aikoja tulee)?

Lisäksi on epäreilua puolisoa kohtaan jos hän luulee suhdettanne vuosisadan rakkaustarinaksi, ja sinä ajattelet lähinnä että meäääh.

Vierailija kirjoitti:

En lähtisi tuohon. Rakkaus on se liima joka pitää paketin kasassa kun on vaikeaa ja kiireistä, siis jos edes se pitää. Ja kun toisen naama ärsyttää niin silti on se rakkaus taustalla joka saa puremaan hampaat yhteen ja odottamaan parempaa aikaa. Mikä teidät pitää yhdessä, kun kakka osuu tuulettimeen (ja perhe-elämässä varmasti niitä aikoja tulee)?

Lisäksi on epäreilua puolisoa kohtaan jos hän luulee suhdettanne vuosisadan rakkaustarinaksi, ja sinä ajattelet lähinnä että meäääh.

Eikös ihminen rakastu 2-3 kertaa elämänsä aikana. Kuka takaa, että se toinen on kiinnostunut juuri sinusta, tai että olosuhteet on juuri sopivat sillä hetkellä, tai että yleensä sovitte yhteen?

Jos jää odottamaan suurta rakkautta odotus voi olla pitkä.

Ei. Älä tee sitä! Tuo kuitenkin johtaa tyytymättömyyteen ja eroon. Ole nyt jo ennalta viisas.

Lapset tulee kärsimään teidän tulevasta erosta.

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa suhteista väljähtää intohimon osalta viimeistään parissa vuodessa, ja etenkin ne superkiihkeät rakastumiset kielivät usein traumareaktioiden aktivoitumisesta. Pikkulapsiarjessa on tärkeää, että puoliso on tasainen, vastuullinen ja luotettava, ettei nainen jää yksin ja uuvu työtaakan alle. Naisenkin seks. halut vähenevät siksi ajaksi, kun lähes kaikki energia menee lapsiin ja niiden tarpeisiin. Että kumpi nyt sitten on tärkeämpää, hetkellinen intohimo vai perhe ja kumppanuus.

Ennen vanhaan puoliso valittiin pitkälti järkiperustein, ja rakkaus syttyi ja syveni hiljalleen sitten avioliitossa. Jos olet yli 35, ei ole hirveästi aikaa jahkailla. Ja kuten joku jo sanoi, todennäköisesti sinulla on traumoja tms. ongelmia, jotka estävät kiinnostuksen syntymisen kunnon miehiin. Vain jännät herättävät himot.

Tekstisi asettaa vastakkain intohimoisen rakkauden ja järkiliiton ikään kuin ei voisi olla intohimoista rakkautta edes olemassa! Olen huomannut, että se on täällä hyvin yleistä, mikä on surullista.

Seksuaalinen intohimo jatkuu tasapainoisessa rakkausliitossa läpi elämän, ja pikkulapsiaika on suhteen täyttymys monella tapaa. Ilmeisesti nämä asiat menevät suvuittain eli kiintymyssuhdehäiriö periytyy perhekulttuurin kautta. Kun taas perheet, missä vanhemmat rakastavat toisiaan ja kokevat seksuaalista kiintymystä toisiaan kohtaan periyttävät lapsilleen samanlaista mallia. Omat vanhempani, isovanhempani olivat hyvin onnellisia yhdessa (näkyi mm. kosketteluna, hellyytenä, huumorina) ja samoin olen itsekin 35. vuotta jatkuvassa avioliitossa. Lapsemme myöskään tuskin koskaan menevät ns. järkiliittoon.

Kiintymyssuhdevauriota voi kuitenkin miettiä terapiassa, jolloin ei tarvitse ajatella vastakkaisuuksien kautta. Ellei rakastu turvallisiin ihmisiin, ei sille tietenkään mitään voi. Mutta mallia ei kannata jatkaa eteenpäin omille lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lähtisi tuohon. Rakkaus on se liima joka pitää paketin kasassa kun on vaikeaa ja kiireistä, siis jos edes se pitää. Ja kun toisen naama ärsyttää niin silti on se rakkaus taustalla joka saa puremaan hampaat yhteen ja odottamaan parempaa aikaa. Mikä teidät pitää yhdessä, kun kakka osuu tuulettimeen (ja perhe-elämässä varmasti niitä aikoja tulee)?

Lisäksi on epäreilua puolisoa kohtaan jos hän luulee suhdettanne vuosisadan rakkaustarinaksi, ja sinä ajattelet lähinnä että meäääh.

Eikös ihminen rakastu 2-3 kertaa elämänsä aikana. Kuka takaa, että se toinen on kiinnostunut juuri sinusta, tai että olosuhteet on juuri sopivat sillä hetkellä, tai että yleensä sovitte yhteen?

Jos jää odottamaan suurta rakkautta odotus voi olla pitkä.

En tiedä mistä tuollainen luku on revitty. Enkä ainakaan itse laskisi rakastumiseksi yksipuolista ihastusta.

Joka tapauksessa, itse olisin mieluummin loppuelämäni sinkkuna kuin rakkaudettomassa suhteessa.

Mies valehtelee rakkaudesta. Haluaakin pelkkää seksiä. Valhe paljastuu, seuraa sydänsuruja ja pettymys.

Nainen valehtelee rakkaudesta. Haluaakin pelkän perheen. Valhe paljastuu, seuraa sydänsuruja, pettymys ja 18v elarit.

Tästä syystä kaikki miehet ovat sikoja ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa suhteista väljähtää intohimon osalta viimeistään parissa vuodessa, ja etenkin ne superkiihkeät rakastumiset kielivät usein traumareaktioiden aktivoitumisesta. Pikkulapsiarjessa on tärkeää, että puoliso on tasainen, vastuullinen ja luotettava, ettei nainen jää yksin ja uuvu työtaakan alle. Naisenkin seks. halut vähenevät siksi ajaksi, kun lähes kaikki energia menee lapsiin ja niiden tarpeisiin. Että kumpi nyt sitten on tärkeämpää, hetkellinen intohimo vai perhe ja kumppanuus.

Ennen vanhaan puoliso valittiin pitkälti järkiperustein, ja rakkaus syttyi ja syveni hiljalleen sitten avioliitossa. Jos olet yli 35, ei ole hirveästi aikaa jahkailla. Ja kuten joku jo sanoi, todennäköisesti sinulla on traumoja tms. ongelmia, jotka estävät kiinnostuksen syntymisen kunnon miehiin. Vain jännät herättävät himot.

Tekstisi asettaa vastakkain intohimoisen rakkauden ja järkiliiton ikään kuin ei voisi olla intohimoista rakkautta edes olemassa! Olen huomannut, että se on täällä hyvin yleistä, mikä on surullista.

Seksuaalinen intohimo jatkuu tasapainoisessa rakkausliitossa läpi elämän, ja pikkulapsiaika on suhteen täyttymys monella tapaa. Ilmeisesti nämä asiat menevät suvuittain eli kiintymyssuhdehäiriö periytyy perhekulttuurin kautta. Kun taas perheet, missä vanhemmat rakastavat toisiaan ja kokevat seksuaalista kiintymystä toisiaan kohtaan periyttävät lapsilleen samanlaista mallia. Omat vanhempani, isovanhempani olivat hyvin onnellisia yhdessa (näkyi mm. kosketteluna, hellyytenä, huumorina) ja samoin olen itsekin 35. vuotta jatkuvassa avioliitossa. Lapsemme myöskään tuskin koskaan menevät ns. järkiliittoon.

Kiintymyssuhdevauriota voi kuitenkin miettiä terapiassa, jolloin ei tarvitse ajatella vastakkaisuuksien kautta. Ellei rakastu turvallisiin ihmisiin, ei sille tietenkään mitään voi. Mutta mallia ei kannata jatkaa eteenpäin omille lapsille. 

Ei, vaan tuossa kysyttiin, kumpi on tärkeämpää. Nämä ei todellakaan poissulje toisiaan, mutta silti voi mennä jompi kumpi edellä.

Plus siinä puhuttiin hetkellisestä intohimosta. On ihmisiä, jotka eivät pysty kuin hetkellisiin intohimo-suhteisiin, ja kun fiilis väljähtyy, eikun tyyppi vaihtoon. Eli mielestäni se on huonoin vaihtoehto joka tapauksessa.

26v naimisissa, ja löytyy sekä hyvä seksielämä että perhe ja kumppanuus

Vierailija kirjoitti:

Mies valehtelee rakkaudesta. Haluaakin pelkkää seksiä. Valhe paljastuu, seuraa sydänsuruja ja pettymys.

Nainen valehtelee rakkaudesta. Haluaakin pelkän perheen. Valhe paljastuu, seuraa sydänsuruja, pettymys ja 18v elarit.

Tästä syystä kaikki miehet ovat sikoja ikuisesti.

Pitäiskö meidän ihmisten kasvaa ymmärtämään, että erilaisia tarpeita löytyy, niin miesten kuin naistenkin? 

Ei ole pahaa haluta seksiä, eikä ole pahaa haluta perhettä. Nämä on ihan yhteensovitettavissa, ja näin tasapainoiset ihmiset tekevätkin. Rehellistä kommunikaatiota alusta saakka! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lähtisi tuohon. Rakkaus on se liima joka pitää paketin kasassa kun on vaikeaa ja kiireistä, siis jos edes se pitää. Ja kun toisen naama ärsyttää niin silti on se rakkaus taustalla joka saa puremaan hampaat yhteen ja odottamaan parempaa aikaa. Mikä teidät pitää yhdessä, kun kakka osuu tuulettimeen (ja perhe-elämässä varmasti niitä aikoja tulee)?

Lisäksi on epäreilua puolisoa kohtaan jos hän luulee suhdettanne vuosisadan rakkaustarinaksi, ja sinä ajattelet lähinnä että meäääh.

Eikös ihminen rakastu 2-3 kertaa elämänsä aikana. Kuka takaa, että se toinen on kiinnostunut juuri sinusta, tai että olosuhteet on juuri sopivat sillä hetkellä, tai että yleensä sovitte yhteen?

Jos jää odottamaan suurta rakkautta odotus voi olla pitkä.

En tiedä mistä tuollainen luku on revitty. Enkä ainakaan itse laskisi rakastumiseksi yksipuolista ihastusta.

Joka tapauksessa, itse olisin mieluummin loppuelämäni sinkkuna kuin rakkaudettomassa suhteessa.

Onko siis niin, et jos toinen on "vain ihan kiva", niin häntä ei pysty rakastamaan? Mielestäni se ei mene niin.

Pidätkö tästä ihmisestä? Onko teillä hauskaa yhdessä? Voitteko jutella kaikesta ja kommunikointi toimii? Oletteko matkustaneet yhdessä ja se on sujunut hyvin? Voisitko asua tämän ihmisen kanssa? Toimisiko arki?

Totuus on, että intohimo ei kestä ikuisesti sen Elämän Suuren Rakkauden kanssa. Kenenkään kanssa ei eletä arkea, kasvateta lapsia ja heiluteta peittoa 30xkuussa, niin se ei toimi. Se intohimoinen vaihe kestää aikansa, sen jälkeen on sitä arkea ja seksiä on silloin tällöin, ei joka välissä. 

Mitä ap kaipaat? Suurta intohimoa vai perheen? Jos tämän ihmisen kanssa voisit jakaa arjen toimivasti ja saada kaipaamasi lapsen/lapset, niin ymmärrän, miksi asiaa pohdit. 

Ystäväni sai paniikin, kun ikä alkoi kolmosella ja perusti perheen miehen kanssa, jonka kanssa silloin seurusteli. He menivät naimisiin, saivat pienellä ikäerolla kaksi lasta ja ovat nyt eronneet. Ystäväni kun kaipasi miestä, jonka kanssa voisi myös jutella ja elää arkea. Hän oli valinnut miehen, joka kävi kyllä töissä, mutta vietti paljon aikaa harrastusten parissa, eikä arki sujunut. 

Elämä on täynnä valintoja, mutta suurin osa meistä ei saa kaikkea haluamaansa. Kaikki joutuvat tinkimään jostakin. Menin naimisiin suuren rakkauteni kanssa, meillä on ihanaa arkea, lapsia, mutta myös vanhemmat, jotka tarvitsevat paljon apua, joten tingin urastani, jotta paketti pysyy kasassa. Joku tinkii perheestä, joku rakkaudesta, joku työstä. Harva saa kaikkea haluamaansa.

Eli olet heti alussa tilanteessa, jossa suurin osa pareista on 10-15 vuoden yhdessä olon jälkeen. Sillä erotuksella, ettet ole katkeroitunut siitä, että intohimo on hiljalleen hiipunut, vaan pohdit, voisitko hyväksyä sen puutteen, jos muut asiat ovat kunnossa. Siihen kysymykseen vain sinä osaat vastata.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilisin ainakin, koska tosiaan jos ikää on jo, niin entistä vaikeampi on löytää seuraavaa yhtä hyvää. Ja kun ei ole loputtomasti aikaa, jos jotain meinaa keritä sen kumppanin kanssa tehdä.

Mihun kokeilussa ayntyneet lapset tungetaan, kun todetaan että koko rakennelma aiheuttaa vain loputonta tuskaa kolmelle ihmiselle?

Lapsia ja perhe kokeilumielellä. Kaikenlaista sitä onkin.

Joo, näitä intohimottomissa liitoissa eläviä ruuhkavuosivanhempia on baarit ja tinderit täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa suhteista väljähtää intohimon osalta viimeistään parissa vuodessa, ja etenkin ne superkiihkeät rakastumiset kielivät usein traumareaktioiden aktivoitumisesta. Pikkulapsiarjessa on tärkeää, että puoliso on tasainen, vastuullinen ja luotettava, ettei nainen jää yksin ja uuvu työtaakan alle. Naisenkin seks. halut vähenevät siksi ajaksi, kun lähes kaikki energia menee lapsiin ja niiden tarpeisiin. Että kumpi nyt sitten on tärkeämpää, hetkellinen intohimo vai perhe ja kumppanuus.

Ennen vanhaan puoliso valittiin pitkälti järkiperustein, ja rakkaus syttyi ja syveni hiljalleen sitten avioliitossa. Jos olet yli 35, ei ole hirveästi aikaa jahkailla. Ja kuten joku jo sanoi, todennäköisesti sinulla on traumoja tms. ongelmia, jotka estävät kiinnostuksen syntymisen kunnon miehiin. Vain jännät herättävät himot.

Tekstisi asettaa vastakkain intohimoisen rakkauden ja järkiliiton ikään kuin ei voisi olla intohimoista rakkautta edes olemassa! Olen huomannut, että se on täällä hyvin yleistä, mikä on surullista.

Seksuaalinen intohimo jatkuu tasapainoisessa rakkausliitossa läpi elämän, ja pikkulapsiaika on suhteen täyttymys monella tapaa. Ilmeisesti nämä asiat menevät suvuittain eli kiintymyssuhdehäiriö periytyy perhekulttuurin kautta. Kun taas perheet, missä vanhemmat rakastavat toisiaan ja kokevat seksuaalista kiintymystä toisiaan kohtaan periyttävät lapsilleen samanlaista mallia. Omat vanhempani, isovanhempani olivat hyvin onnellisia yhdessa (näkyi mm. kosketteluna, hellyytenä, huumorina) ja samoin olen itsekin 35. vuotta jatkuvassa avioliitossa. Lapsemme myöskään tuskin koskaan menevät ns. järkiliittoon.

Kiintymyssuhdevauriota voi kuitenkin miettiä terapiassa, jolloin ei tarvitse ajatella vastakkaisuuksien kautta. Ellei rakastu turvallisiin ihmisiin, ei sille tietenkään mitään voi. Mutta mallia ei kannata jatkaa eteenpäin omille lapsille. 

Ei, vaan tuossa kysyttiin, kumpi on tärkeämpää. Nämä ei todellakaan poissulje toisiaan, mutta silti voi mennä jompi kumpi edellä.

Plus siinä puhuttiin hetkellisestä intohimosta. On ihmisiä, jotka eivät pysty kuin hetkellisiin intohimo-suhteisiin, ja kun fiilis väljähtyy, eikun tyyppi vaihtoon. Eli mielestäni se on huonoin vaihtoehto joka tapauksessa.

26v naimisissa, ja löytyy sekä hyvä seksielämä että perhe ja kumppanuus

Siinä kirjoitettiin näin:

"Valtaosa suhteista väljähtää intohimon osalta viimeistään parissa vuodessa, ja etenkin ne superkiihkeät rakastumiset kielivät usein traumareaktioiden aktivoitumisesta. "

Eli väitettiin superkiihkeän rakastumisen liittyvän traumareaktioon (vielä vahvempi vastakkainasettelu kuin  mistä kirjoitin). Rakkaussuhde alkaa rakastumisella ja intohimolla eikä kumpikaan noista kuole välttämättä. Tällaisia liittoja on valtavan paljon toisin kuin palstalla toistuvasti väitetään. Pikkulapsiarjen raskauden ja seksin väljähtymisen korostava puhe ansaitsee edes joskus tulla kyseenalaistetuksi. Huolestuttavaa, että myös mediassa jauhetaan sitä miten pikkulapset tuhoavat parisuhdeseksin yms. - ei ihme, etteivät nuoret uskalla tehdä lapsia. Vaikka lapsi on mitä suurin ilonaihe ja parisuhteen täyttymys. Eikä se intohimokaan mihinkään katoa.