Lue keskustelun säännöt.
Mikä oli se hetki, kun tajusit olevasi burnoutissa?
29.08.2023 |
Ja hait sairauslomaa? Oliko jotain oireita, jotka avasivat silmäsi vai miten tämä "valaistuminen " tapahtui?
Työuupumus taitaa olla aika salakavala siinä mielessä, että siihen vaan pikkuhiljaa luisuu. Milloin sitä huomaa oikeasti olevansa jo siellä pohjalla?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa pelottavan tutulta omaan kokemukseeni nähden, oletko löytänyt apua? Itse en ole, joten kuulisin milelläni suosituksia
Viittaan;
Menetin yöuneni ja jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että myös järkeni. Tuli muistihäiriöitä, maniajaksoja ja myös masentuneisuutta, jossa on en jaksanut tehdä
mitään enkä nähdä ketään. Kroppa meni lukkoon, esim. outoja jalkakipuja ja puutumisis. Eristäydyin ja olin niin väsynyt, että normaalit asiat kuten ruuanlaitto, harrastukset, siivous ja puutarhan hoito jäivät, ei jaksanut eikä kiinnostanut. Sain myös itkukohtauksia ja pinna oli lyhyt: saatoin raivota milloin mistäkin asiasta. Toisaalta oli myös jaksoja, jossa olin kuin zombie, en edes jaksanut raivota enää, olin aivan turta ja välinpitämätön asioista ja ihmisistä. Kamalaa aikaa, toivottavasti en enää ikinä joudu kokemaan vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudessani koin hyväksikäyttöä ja kiusaamista. Öisin sain parasomnioita, unihalvauksia, lentelin unissani milloin missäkin.
Aikuisena luulin päässeni yli lapsuuden kokemuksistani, eikä parasomnioitakaan enää ollut.
Kunnes nelikymppisenä ammatinvaihtajana päädyin aivan kammottavaan työpaikkaan, jossa oli ilmapiiriongelmia, huonoa johtamista, epäselvät työnkuvat ja vastuut ja suoranaista kiusaamista.
Parasomniat palasivat, lentelin unissani jälleen ties missä, koin pelottavia unihalvauksia. Ja tämä silloin kun nukuin, välillä en nukkunut, vaan työ pyöri päässäni loputtomasti.
Irtisanoutumisesta on nyt vuosi. Uusi työpaikkani on paljon parempi, mutta toipuminen ärsyttävän hidasta.
Kommentoijalle 42: löysin apua siitä, että tuli kesäloma: nukuin kaksi viikkoa ja en tehnyt lomalla mitään, en juurikaan käynyt missään enkä nähnyt ketään. Yritin minimoida kaikki ärsykkeet pois elämästäni ja vain keskittyä itseeni. Sain myös apua läheisiltäni ja lopuksi sain apua myös töissä, jossa tajuttiin lopulta tilanne.
Tajusin itse asiassa vasta jälkeenpäin. Olin jo saanut uuden työpaikan ja oloni oli kohentunut, kun ihan sattumalta tulin lukeneeksi netistä artikkelin työuupumuksesta, ja vähän yllätykseksenikin tunnistin lähes kaikki oireet itsessäni. En ollut edes pahimmilla hetkillä ajatellut olevani burn outissa, olin vain voinut huonosti.
Ehkä selkeimmin muistan toivomukset joutumisesta pahaan onnettomuuteen, vakavasta sairastumisesta, jopa kuolemasta, jotta pääsisin eroon kaikesta. Jälkeenpäin olen miettinyt, miten kauheita ajatuksia ne oikeasti olivat.
Sain paniikkikohtauksia töissä. Kroppa oli jumissa stressistä ja menin vessaan hengittelemään ja pidin käsiä kylmän veden alla välillä itkeskellen. Muistan, että itkin usein töiden jälkeen. En hirveästi muista siitä ajasta, mutta tuli tunteita, et "loppuisipa tää kaikki lopullisesti". Jouduin vajaan 2 viikon saikulle ja sehän oli anteeksiantamatonta töissä ja sitten mut irtisanottiin 16 v. jälkeen. Nyt alkoi aurinko paistamaan risukasaan, että pääsin opiskelemaan uutta ammattia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun ymmärsin tekeväni oman työni ja 1,5 eläköityneen työt samalla palkalla kuin ennenkin. Irtisanouduin. Joo, joustoa löytyy paljonkin, mutta sen pitää näkyä palkassa. Nykyinen työnantaja sen ymmärsi.
Työuupumus ei palkkaa nostamalla poistu...
Kyllä se vaan joskus poistuu kun liiallinen työmäärä vähenee ja palkka nousee.
Palkkaa nostamalla se ei kyllä poistu. Jos sillä poistuu, niin sitten kyse ei ole työuupumuksesta vaan jostain muusta.
No, mun piti löydä psykiatrilla omakustanteisesti selvittämässä kumpi meistä on hullu; minä vai työnantaja. Vastaus oli hyvin selvä ja kävelin ilman diagnooseja ulos vastaanotolta. Sain tosin kehotuksen tulla milloin tahansa takaisin, tällaisilla tapauksilla saattaa kuulemma olla pidempiaikaisia vaikutuksia ja takaumia voi tulla jopa vuotta myöhemmin. Enpä usko että tällaiselle on käyttöä. Olen mennyt eteenpäin, mutta haluan silti varoittaa muita samanlaisesta kohtelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun ymmärsin tekeväni oman työni ja 1,5 eläköityneen työt samalla palkalla kuin ennenkin. Irtisanouduin. Joo, joustoa löytyy paljonkin, mutta sen pitää näkyä palkassa. Nykyinen työnantaja sen ymmärsi.
Työuupumus ei palkkaa nostamalla poistu...
Eikö? Meinaatko että työtä lisäämällä samalla palkalla työmotivaatio suorastaan kohoaa? Jos näin ei käy, niin mitä luulet syyksi? Kun liiallinen kuormitus poistuu ja palkka on kohdillaan, työ maistuu hyvin jälleen.
Luehan uudelleen mitä tuossa lainaamassasi viestissä on. Ja lue sitten oikein huolellisesti mitä sä itse kirjoitit. Huomaatko olevasi pöpelikössä, kun meet niin sivuraiteilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun ymmärsin tekeväni oman työni ja 1,5 eläköityneen työt samalla palkalla kuin ennenkin. Irtisanouduin. Joo, joustoa löytyy paljonkin, mutta sen pitää näkyä palkassa. Nykyinen työnantaja sen ymmärsi.
Työuupumus ei palkkaa nostamalla poistu...
Eikö? Meinaatko että työtä lisäämällä samalla palkalla työmotivaatio suorastaan kohoaa? Jos näin ei käy, niin mitä luulet syyksi? Kun liiallinen kuormitus poistuu ja palkka on kohdillaan, työ maistuu hyvin jälleen.
Luehan uudelleen mitä tuossa lainaamassasi viestissä on. Ja lue sitten oikein huolellisesti mitä sä itse kirjoitit. Huomaatko olevasi pöpelikössä, kun meet niin sivuraiteilla?
Huomaan että olet typerä työnantaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nukkunut kuin enää pari tuntia, olin kärsinyt jatkuvasta flunssasta pari vuotta putkeen, tuli kovia rytmihäiriöitä, veriarvot pielessä, en pystynyt enää lenkkeilemään edes kilometriä
Minulla myös ilmeni useamman vuoden kestänyttä säännöllistä flunssaisuutta ja fyysistä heikotusta. Aina oli kylmä, fyysinen kestokyky oli heikohko, ei paljoa huvittanut urheilla tai sen puoleen tehdä mitään muutakaan. Työviikkoina nukuin huonosti, yleensä vain muutamia tunteja per yö, viikonloppuisin en sitten muuta tehnytkään kuin nukuin, saatoin nukkua helposti 14-16h/vrk enkä siltikään tuntenut oloani levänneeksi. Myös sydäntuntemuksia alkoi tulla, epämääräistä pistelyä rinnan alueella, onneksi ei sentään tullut sydänsairautta tai kohtausta. Työmaalla muutuin entistä passiivisemmaksi ja kyynisemmäksi vaikka yritinkin suoriutua töistäni yhä melko perfektionistisella tavalla, tosin kuin robottina, en enää ihmisenä. Henkisellä puolella elämä muuttui värittömäksi ja ilottomaksi, tulevaisuuden uskoa tai intoa ei enää ollut, aloin vihastumaan ja hermostumaan entistä herkemmin ja entistä pienemmistä asioista. Kaiken kaikkiaan tuntui että niin psyykkinen kuin fyysinenkin terveys alkoivat antamaan periksi.
Lopulta vei useamman vuoden toipua edes suurinpiirtein ennalleen ja jouduin oleman pitkään pois työelämästä. En suosittele sinnittelemään viimeiseen asti, vaan luovuttamaan ja hakemaan apua ajoissa, silloin luultavasti kuntoutumisen tie on nopeampi ja ennuste ennalleen palaamisesta parempi.
Mitä olen aiheesta lukenut, olen saanut sen kuvan, että tätä vaivaa tai sairautta on olemassa melko eriasteista. On olemassa työväsymystä joka voi parantua ihan vain työpaikkaa vaihtamalla tai muutamien viikkojen levolla, sitten on vaihtelevalla vakavuus asteella varsinaista työuupumusta (voi toki tulla vaativasti opiskellessakin) joka pahimmillaan voi viedä pysyvästi työkyvyn.
Joitain yhdistäviä piirteitä sairastuneilla saattaisi olla taustalla? taipumusta ylisuorittamiseen tai täydellisyyden tavoitteluun, liiallista tunnollisuutta, herkkyyttä, vaikeutta kieltäytyä tai sanoa ei, taipumusta murehtia ja huolestua asioista, mahdollisesti taipumusta jännittämiseen tai muihin lieviin mielenterveyden häiriöihin.
Itkin joka päivä töiden jälkeen ja hieveä ahdistus sunnuntaisin tulevasta työviikosta. Meillä siis tilanne, että työtehtävät tuplaantuivat, mutta lisää henkilökuntaa ei otettu lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täydellinen sulkeutuminen. Tunteet katosivat kokonaan, eikä mikään tuntunut miltään. Edes vihaa tuntenut. Olo oli kuin jollain zombilla.
Tajusin että minulla on burnout kun en enää pystynyt lopettamaan itkemistä ollenkaan. Tätä ennen olin ollut töissä ihan normaalisti, paitsi että istuin välillä omassa huoneessa ovi kiinni itkemässä (tai yritin mennä palavereissa lähimmäksi screeniä ettei kukaan näkisi että itken) ja kävin välillä vessassa laittamassa uudet ripsarit. Mielestäni pärjäsin aika hyvin. Paitsi sitten kaikki romahti ja tajusin yhtenä aamuna että en enää jaksaa yhtään mitään. Itkin työterveydessä niin paljon etten nähnyt yhtään mitään ja siitä lähdin sitten saikulle, joka kesti lopulta 2 kk.
Toisella kerralla (n 5 kk töissäolon jälkeen) en enää pystynyt nukkumaan kuin muutaman tunnin yössä. Sillä kertaa olo oli ihan toiveikas ja fiilis hyvä, mutta lopulta olin niin väsynyt että ajattelin kuolevani. Sain lääkkeet masennukseen ja nukkumiseen ja olin 4 kk saikulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukahdin iltaisin ok ja olin todella väsynyt, mutta heräsin öisin 3-4 maissa itkemään enkä saanut enää unta. Tuntui että sekoan.
Uniongelmat, itkuherkkyys (jopa kesken kauppareissun), ahdistus, hermostuneisuus.
Meni lopulta niin pitkälle etten jaksanut enää edes nousta sohvalta tai käydä suihkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun ymmärsin tekeväni oman työni ja 1,5 eläköityneen työt samalla palkalla kuin ennenkin. Irtisanouduin. Joo, joustoa löytyy paljonkin, mutta sen pitää näkyä palkassa. Nykyinen työnantaja sen ymmärsi.
Työuupumus ei palkkaa nostamalla poistu...
Kyllä se vaan joskus poistuu kun liiallinen työmäärä vähenee ja palkka nousee.
Niin, kuten sanoit, työmäärää pitää myös vähentää. Pelkkä palkan nostaminen ei poista työuupumusta.
En jaksanut enää töiden jälkeen tehdä mitään. En laittaa ruokaa, en oikein tehdä kotitöitä, en liikkua. Raahauduin sohvalle ja makasin siinä ja odotin, että pääsee nukkumaan. Lihoin vuodessa 10 kiloa, kaikki paikat oli jumissa, mutta en jaksanut tehdä asialle mitään. Kyllä mä koko ajan tiesin, että töistä asia johtuu, mutta odotin vain koko ajan, että tilanne parantuisi. Ei parantunut.
Hävettää melkein sanoa, että lääkäriin menin siksi, että mua kaikista oireista eniten ahdisti lihominen ja tiesin, että silloisessa tilassani en jaksaisi laihduttaa ja vaikka jaksaisinkin, niin stressin takia olisi tosi vaikea pudottaa painoa. Onhan toi nyt silleen ihan päätöntä ja kertoo myös kyllä jotain tästä yhteiskunnasta, että mun henkinen pahoinvointi (joka heijastui muuhunkin perheeseen) ei ollut mulle tarpeeksi suuri syy mennä lääkäriin, mutta lihominen oli. Häpesin tosi paljon sitä, että olin päästänyt itseni niin väsyneeksi, että lihoin.
En tajunnutkaan. Siihen jatkuvaan uupumukseen vaan tottui ja lopulta en saanut yhtään enää nukutuksi. Jouduin osastolle lopulta. Itse luulin kyllä, että pari päivää kun saan levätä niin jaksan taas. Toisin kävi. Toipumisvaiheessa vielä vuosien jälkeenkin.
Mä oon saanut miehistä burn outin. Tajusin että olen lopen uupunut kun miesystävä soitti että tulee käymään. Aloin itkemään ja vapisemaan, se paniikki ja ahdistus oli kamalaa. Lopulta katkaisiin jokaiseen mieheen elämässäni välit ja muutin tieheni. Nyt on tasapainoista elämää ilman miehiä.
Kyseessä on palkanalennus, jos ennen teit yhden työt yhden hengen palkalla ja nyt teet 2,5 hlön työt yhden hengen palkalla. Tähän auttaa paluu yhden hengen töihin yhden hengen palkalla tai tehdä töitä 2,5 hengen edestä 2,5-kertaisella palkalla.