Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tällaisia vaiheita tulee pitkissä parisuhteissa, ettei intohimoa ole samalla tavalla. Näin käy varmasti lähes jokaiselle jossain vaiheessa. Intohimo saattaa kuitenkin palautua ja elämä on taas todella hyvää pitkäaikaisen kumppanin kanssa.
Ehkä itse painiskelisin oman pääni kanssa eli mikä on muuttunut ja miksi seksi ei maistu oman miehen kanssa. Jos seksi muuten kiinnostaa kuitenkin. Ehkä voit lukea jotain eroottista kirjallisuutta tai yrittää nähdä mies vähän eri tavalla. Jospa se kipinä löytyisi taas.
Olen nähnyt monia noin 40 vuotiaita naisia, jotka ovat vähän samanlaisista syistä lopettaneet hyvän parisuhteen, ja ei heillä kyllä yhdelläkään ole tämän jälkeen mennyt elämässä paremmin. Jotain lyhyitä suhteita on monella ollut, mutta kaikki ovat päätyneet sinkuiksi lopulta.
Et tunne minua. Minä löysin elämäni rakkauden vasta kypsemmällä iällä, lasteni isästä erottuani. Itse luulin olevani aseksuaali mutta nykyisen puolisoni tavattuani tajusin että en olekaan. Halusin häntä ihan koko ajan, ja haluan edelleen, vuosia myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tällaisia vaiheita tulee pitkissä parisuhteissa, ettei intohimoa ole samalla tavalla. Näin käy varmasti lähes jokaiselle jossain vaiheessa. Intohimo saattaa kuitenkin palautua ja elämä on taas todella hyvää pitkäaikaisen kumppanin kanssa.
Ehkä itse painiskelisin oman pääni kanssa eli mikä on muuttunut ja miksi seksi ei maistu oman miehen kanssa. Jos seksi muuten kiinnostaa kuitenkin. Ehkä voit lukea jotain eroottista kirjallisuutta tai yrittää nähdä mies vähän eri tavalla. Jospa se kipinä löytyisi taas.
Olen nähnyt monia noin 40 vuotiaita naisia, jotka ovat vähän samanlaisista syistä lopettaneet hyvän parisuhteen, ja ei heillä kyllä yhdelläkään ole tämän jälkeen mennyt elämässä paremmin. Jotain lyhyitä suhteita on monella ollut, mutta kaikki ovat päätyneet sinkuiksi lopulta.
Et tunne minua. Minä löysin elämäni rakkauden vasta kypsemmällä iällä, lasteni isästä erottuani. Itse luulin olevani aseksuaali mutta nykyisen puolisoni tavattuani tajusin että en olekaan. Halusin häntä ihan koko ajan, ja haluan edelleen, vuosia myöhemmin.
Takertuminen on yleistä. Mutta sitten voikin käydä sama toisin päin. Koska eihän huomisesta tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Ei, tämä ei ollut suoraan tarkoitettu sinulle, vaan muutamalle muulle täällä pyörijälle. Se jos ei tunne vetoa omaan kumppaniin on tietenkin ongelma.
Hetkinen, minä olen tuo joka kirjoitti ettei seksille pidä antaa mystistä valtaa, mutta tässä yllä joku toinen vastaa ikään kuin minuna. Eli minulta tuo ap:n aiempi viesti on mennyt jotenkin ohi enkä ole tuo joka vastasi. Käyn katsomassa ketjua uudestaan ja palaan ap:lle.
Pahoittelut, joku muu kirjoitti hieman samalla tavalla kuin minä aiemmin, niin sekoitin tämän siihen. Eli minä en ollut tässä keskustelussa mukana laisinkaan.
Kunhan AP alkaa puhua totta, tämä ongelma todennäköisesti ratkeaa ihan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
M46 kirjoitti:
Olen mies ja taidan olla samanlaisessa tilanteessa että vaimoa ei kiinnosta enää mikään muu kuin tv-lääkärisarjat tai joogaaminen. Tehkää palvelus naiset ja ottakaa se ero ennemmin kuin kidutatte miehenne kuoliaaksi. Itse en halua lähteä, en pystyisi asumaan kerrostalossa eikä varaa jäädä taloon asumaan. Pakon edessä sitten.
Ja mitä puhetta ollut näistä nuorempien naisten "ottamisista" niin ymmärrän hyvin, eihän taas vaan palattaisi parin vuoden jälkeen samaan tilanteeseen eli kaverisuhteeseen. Itselle kyllä samanikäinen yhdessä olemisesta ja elämisestä kiinnostunut nainen olisi herkkua, mutta semmosen löytäminen tuskin onnistuu.
Itsellä on vielä kaikki himot ja halut sekä kyvyt tallella, jopa lisääntynyt iän myötä niin haluisin elää vielä kun pystyy. Nyt olen jo tottunut enkä ajattele kokoajan, mutta välillä ahistaakin.Miksei mies itse voi ottaa eroa vaan odottaa ja toivoo, että vaimo ottaa? En ymmärrä.
Siksi, kun eron ottava mies on pettäjäsika ja eron ottava nainen itsetietoinen ja voimakastahtoinen nainen, joka tietää, mitä tahtoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Hmm miksi ei ole normaali vaihe?
Koska useimmille ihmisille ei tule tällaista eteen? Olen hyvin pahoillani, jos sinulle on käynyt niin, mutta vaikka mielenkiinto seksiä kohtaan voi vähentyä, useimmat ihmiset eivät sentään ala pitää seksiä kumppaninsa kanssa vastenmielisenä ainakaan niin, että haluavat silti jatkaa suhdetta.
Kommentoin ehkä vähän epätarkasti. Puhelimella työlästä välillä. Viittasin siis tuohon, että intohimovaiheen jälkeen on normaalia että seksi vähenee tai jopa loppuu. Jos sen jälkeen ikään kuin väkisin harrastaa seksiä, koska kokee että niin vain kuuluu tehdä, niin se voi sitten ehkä tuntua jopa epämiellyttävältä. Mutta seksi ei ole pakollista.
Meillä seksi loppui yhteisymmärryksessä, eikä sitä tarvitse pahoitella, ei siinä ole mitään surullista, kun se on se mitä molemmat toivottiin ja toivotaan.
Et voi myöskään tietää useimpien ihmisten tilannetta. Uskon että monessakin vanhemmassa pariskunnassa seksi loppuu monestakin syystä ja parisuhde silti jatkuu hyvänä.
Minkä ikäinen itse olet? Se voi vaikuttaa siihen miten asiat näet.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan AP alkaa puhua totta, tämä ongelma todennäköisesti ratkeaa ihan itsestään.
Niin. Kuka haluaa olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa joka valehtelee ja on epärehellinen vuosikausia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Varmaan kuvastaa sitä, miten ihminen itse näkee parisuhteen ja rakkauden. Joillekin niiden määritelmään kuuluu kiinteästi seksuaalinen vetovoima, ja platoninen suhde tuntuu nimenomaan kämppikseltä, ystävyydeltä tai sisarussuhteelta. Näitä termejähän moni seksittömään suhteeseen turhautunut itsekin käyttää. Haluton osapuoli taas saattaa edelleen ajatella rakastavansa. Ehkä sitä ei kannata ottaa niin raskaasti, miltä oma suhde näyttää jonkun muun silmissä. Jos se itsestä tuntuu rakkaudelta niin eiköhän se riitä. Mitä sitten, jos se ei vastaa jonkun toisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä rakkauden olemuksesta?
Meillä ollaan samalla sivulla intohimon suhteen, eikä kumpikaan pidetä toisiamme kaverina, sisaruksena tai kämppiksenä. Alussa sitä intohimoa siis oli ja nyt on paljon muuta tilalla. Eikä mitenkään "kuvitella" rakastavamme, vaan ihan rakastetaan.
Minua ei niinkään haittaa jos joku luulee suhdettamme huonoksi, mutta ihan yleisen keskustelun takia halusin tuoda esiin, että seksitönkin suhde voi olla erittäin hyvä. Ettei se ehdottomuus lisäänny, että vain tällainen ja tällainen suhde voi toimia. Kyllähän asiantuntijatkin nykyään muistaa usein lehdissä mainita, että seksin puute ei ole minkäänlainen ongelma, jos molemmat on siihen tyytyväisiä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Triangular_theory_of_love
Tuo on minusta aika hyvä selitys sille, miksi joku kokee, että rakkaudesta "puuttuu" jotain jos seksi ja intohimo uupuu. Seksittömässä kumppanuusrakkaudessa puhutaan vähän eri asiasta, kuin siinä tavallaan ideaalina pidetyssä consummate -rakkaudessa jossa kaikki kolme yhdistyy - henkinen läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. Jos kaipaa ja tarvitsee sitä jälkimmäistä, niin ei pelkkä kumppanuusrakkaus riitä.
Se on varmasti ihan totta, että seksitön ja intohimoton suhdekin voi olla hyvä, jos molemmat on tilanteeseen tyytyväisiä eikä kumpikaan koe tarvitsevansa enää tällaisia elementtejä. Itse vaan ihmettelen, miksi sitä seksittömän suhteen ihanuutta julistetaan ketjuissa, joissa aloittajalle se tilanne ei selvästikään ole okei.
Osassa kommenteista tuntuu olevan pohjalla asenne, että lakkaa haihattelemasta, mihin sitä kipinää tarvitsee kun ei mekään tarvita. Kun siinä se juttu juuri on. Ei se intohimon tarve ole sitä tunteville ja kaipaaville mikään sivuseikka, jonka voi tuosta vain työntää syrjään ja unohtaa kuin liian kalliin käsilaukun kaupassa. Se tarve voi istua ihmisessä hyvin syvässä. Ei intohimoa kaipaava ihminen voi tuosta noin vain muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka on seksittömässä suhteessa tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kaikkien vanhemmilla ja isovanhemmilla on tuollainen suhde.
No ei meillä ainakaan 35-vuoden jälkeen, ihan hyvin sujuu edelleen. Ja henkinen yhteys on mielestäni tärkein ja sitä kautta tulee fyysinenkin. Ja mieheni on edelleen upea, joten hänen kanssa on vielä helppo olla senkin tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Hmm miksi ei ole normaali vaihe?
Koska useimmille ihmisille ei tule tällaista eteen? Olen hyvin pahoillani, jos sinulle on käynyt niin, mutta vaikka mielenkiinto seksiä kohtaan voi vähentyä, useimmat ihmiset eivät sentään ala pitää seksiä kumppaninsa kanssa vastenmielisenä ainakaan niin, että haluavat silti jatkaa suhdetta.
Kommentoin ehkä vähän epätarkasti. Puhelimella työlästä välillä. Viittasin siis tuohon, että intohimovaiheen jälkeen on normaalia että seksi vähenee tai jopa loppuu. Jos sen jälkeen ikään kuin väkisin harrastaa seksiä, koska kokee että niin vain kuuluu tehdä, niin se voi sitten ehkä tuntua jopa epämiellyttävältä. Mutta seksi ei ole pakollista.
Meillä seksi loppui yhteisymmärryksessä, eikä sitä tarvitse pahoitella, ei siinä ole mitään surullista, kun se on se mitä molemmat toivottiin ja toivotaan.
Et voi myöskään tietää useimpien ihmisten tilannetta. Uskon että monessakin vanhemmassa pariskunnassa seksi loppuu monestakin syystä ja parisuhde silti jatkuu hyvänä.
Minkä ikäinen itse olet? Se voi vaikuttaa siihen miten asiat näet.
Tässä ketjussa ei puhuta mistään vanhusten tai menopaussi-ikäisten seksuaalisen mielenkiinnon lopahtamisesta yhteisymmärryksessä vaan seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevasta pariskunnasta, jonka toinen osapuoli ei ole vuosiin pitänyt kumppaniaan seksuaalisesti kiinnostavana ja on koko ajan valehdellut asiasta ja harrastanut huonoa ja enemmän tai vähemmän vastenmielistä seksiä peittääkseen valheensa. Seksuaalinen aversio ei ole normaali osa parisuhteita.
Entä jos onkin niin, että meille ihmisille on luonnollista kyllästyä yhteen ja samaan tietyssä ajassa - mutta koska eletään osin raamatullisissa kahleissa ja osin imelänromanttisessa keijupölyssä niin todellisuus ei pääse toteutumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunhan AP alkaa puhua totta, tämä ongelma todennäköisesti ratkeaa ihan itsestään.
Niin. Kuka haluaa olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa joka valehtelee ja on epärehellinen vuosikausia?
Mielestäni AP:n toiminta on kammottavaa. Jos saisin tietää, että kumppanini on valehdellut vuosia tällaisesta asiasta, en tyytyisi ainoastaan jättämään häntä, vaan hän saisi kärsiä paljon pahemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Hmm miksi ei ole normaali vaihe?
Koska useimmille ihmisille ei tule tällaista eteen? Olen hyvin pahoillani, jos sinulle on käynyt niin, mutta vaikka mielenkiinto seksiä kohtaan voi vähentyä, useimmat ihmiset eivät sentään ala pitää seksiä kumppaninsa kanssa vastenmielisenä ainakaan niin, että haluavat silti jatkaa suhdetta.
Kommentoin ehkä vähän epätarkasti. Puhelimella työlästä välillä. Viittasin siis tuohon, että intohimovaiheen jälkeen on normaalia että seksi vähenee tai jopa loppuu. Jos sen jälkeen ikään kuin väkisin harrastaa seksiä, koska kokee että niin vain kuuluu tehdä, niin se voi sitten ehkä tuntua jopa epämiellyttävältä. Mutta seksi ei ole pakollista.
Meillä seksi loppui yhteisymmärryksessä, eikä sitä tarvitse pahoitella, ei siinä ole mitään surullista, kun se on se mitä molemmat toivottiin ja toivotaan.
Et voi myöskään tietää useimpien ihmisten tilannetta. Uskon että monessakin vanhemmassa pariskunnassa seksi loppuu monestakin syystä ja parisuhde silti jatkuu hyvänä.
Minkä ikäinen itse olet? Se voi vaikuttaa siihen miten asiat näet.
Tässä ketjussa ei puhuta mistään vanhusten tai menopaussi-ikäisten seksuaalisen mielenkiinnon lopahtamisesta yhteisymmärryksessä vaan seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevasta pariskunnasta, jonka toinen osapuoli ei ole vuosiin pitänyt kumppaniaan seksuaalisesti kiinnostavana ja on koko ajan valehdellut asiasta ja harrastanut huonoa ja enemmän tai vähemmän vastenmielistä seksiä peittääkseen valheensa. Seksuaalinen aversio ei ole normaali osa parisuhteita.
Apn käytös menee pitkäaikaisen henkisen väkivallan puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Hmm miksi ei ole normaali vaihe?
Koska useimmille ihmisille ei tule tällaista eteen? Olen hyvin pahoillani, jos sinulle on käynyt niin, mutta vaikka mielenkiinto seksiä kohtaan voi vähentyä, useimmat ihmiset eivät sentään ala pitää seksiä kumppaninsa kanssa vastenmielisenä ainakaan niin, että haluavat silti jatkaa suhdetta.
Kommentoin ehkä vähän epätarkasti. Puhelimella työlästä välillä. Viittasin siis tuohon, että intohimovaiheen jälkeen on normaalia että seksi vähenee tai jopa loppuu. Jos sen jälkeen ikään kuin väkisin harrastaa seksiä, koska kokee että niin vain kuuluu tehdä, niin se voi sitten ehkä tuntua jopa epämiellyttävältä. Mutta seksi ei ole pakollista.
Meillä seksi loppui yhteisymmärryksessä, eikä sitä tarvitse pahoitella, ei siinä ole mitään surullista, kun se on se mitä molemmat toivottiin ja toivotaan.
Et voi myöskään tietää useimpien ihmisten tilannetta. Uskon että monessakin vanhemmassa pariskunnassa seksi loppuu monestakin syystä ja parisuhde silti jatkuu hyvänä.
Minkä ikäinen itse olet? Se voi vaikuttaa siihen miten asiat näet.
Olen eri, mutta ikä varmasti vaikuttaakin. Mutta halujen hiipumisessa on ihan hirveän paljon vaihtelua. Joillakin ne loppuu jo kolmekymppisenä, joillain niitä ei koskaan ollutkaan ja joillain on seksiä vielä seitsemänkymppisenäkin. Suhteen jatkamisen mielekkyyteen vaikuttaa varmaan sekin, minkä verran niitä intohimoisia vuosia olisi todennäköisesti odotettavissa toisen kumppanin kanssa. Jos intohimo kuihtuu suhteesta siellä haitarin alapäässä ja kuitenkin itsetuntemuksensa puolesta olettaa, että niitä hyviä vuosia voisi jonkun toisen kanssa olla sinne haitarin yläpään kieppeille asti, niin siinä puhutaan jo kymmenistä vuosista ihmisen ainoassa elämässä. Siinä mielessä ei minusta ole nuorempien kohdalla kyse siitä, että arvostaisi vääriä asioita tai ei ymmärtäisi mikä on suhteessa tärkeää, vaan vaihtoehdot tai ainakin niiden todennäköisyydet on aidosti erilaiset kuin 20-30 vuotta vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos onkin niin, että meille ihmisille on luonnollista kyllästyä yhteen ja samaan tietyssä ajassa - mutta koska eletään osin raamatullisissa kahleissa ja osin imelänromanttisessa keijupölyssä niin todellisuus ei pääse toteutumaan?
Ehkä sulla ja APn kaltaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Ei, tämä ei ollut suoraan tarkoitettu sinulle, vaan muutamalle muulle täällä pyörijälle. Se jos ei tunne vetoa omaan kumppaniin on tietenkin ongelma.
Hetkinen, minä olen tuo joka kirjoitti ettei seksille pidä antaa mystistä valtaa, mutta tässä yllä joku toinen vastaa ikään kuin minuna. Eli minulta tuo ap:n aiempi viesti on mennyt jotenkin ohi enkä ole tuo joka vastasi. Käyn katsomassa ketjua uudestaan ja palaan ap:lle.
Pahoittelut, joku muu kirjoitti hieman samalla tavalla kuin minä aiemmin, niin sekoitin tämän siihen. Eli minä en ollut tässä keskustelussa mukana laisinkaan.
Minun laskujeni mukaan tässä on nyt ainakin kolme ihmistä jotka kirjoittelevat suht samalla ajatuksella että eiköhän nämä kaikki ole jo ihan sekaisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Varmaan kuvastaa sitä, miten ihminen itse näkee parisuhteen ja rakkauden. Joillekin niiden määritelmään kuuluu kiinteästi seksuaalinen vetovoima, ja platoninen suhde tuntuu nimenomaan kämppikseltä, ystävyydeltä tai sisarussuhteelta. Näitä termejähän moni seksittömään suhteeseen turhautunut itsekin käyttää. Haluton osapuoli taas saattaa edelleen ajatella rakastavansa. Ehkä sitä ei kannata ottaa niin raskaasti, miltä oma suhde näyttää jonkun muun silmissä. Jos se itsestä tuntuu rakkaudelta niin eiköhän se riitä. Mitä sitten, jos se ei vastaa jonkun toisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä rakkauden olemuksesta?
Meillä ollaan samalla sivulla intohimon suhteen, eikä kumpikaan pidetä toisiamme kaverina, sisaruksena tai kämppiksenä. Alussa sitä intohimoa siis oli ja nyt on paljon muuta tilalla. Eikä mitenkään "kuvitella" rakastavamme, vaan ihan rakastetaan.
Minua ei niinkään haittaa jos joku luulee suhdettamme huonoksi, mutta ihan yleisen keskustelun takia halusin tuoda esiin, että seksitönkin suhde voi olla erittäin hyvä. Ettei se ehdottomuus lisäänny, että vain tällainen ja tällainen suhde voi toimia. Kyllähän asiantuntijatkin nykyään muistaa usein lehdissä mainita, että seksin puute ei ole minkäänlainen ongelma, jos molemmat on siihen tyytyväisiä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Triangular_theory_of_love
Tuo on minusta aika hyvä selitys sille, miksi joku kokee, että rakkaudesta "puuttuu" jotain jos seksi ja intohimo uupuu. Seksittömässä kumppanuusrakkaudessa puhutaan vähän eri asiasta, kuin siinä tavallaan ideaalina pidetyssä consummate -rakkaudessa jossa kaikki kolme yhdistyy - henkinen läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. Jos kaipaa ja tarvitsee sitä jälkimmäistä, niin ei pelkkä kumppanuusrakkaus riitä.
Se on varmasti ihan totta, että seksitön ja intohimoton suhdekin voi olla hyvä, jos molemmat on tilanteeseen tyytyväisiä eikä kumpikaan koe tarvitsevansa enää tällaisia elementtejä. Itse vaan ihmettelen, miksi sitä seksittömän suhteen ihanuutta julistetaan ketjuissa, joissa aloittajalle se tilanne ei selvästikään ole okei.
Osassa kommenteista tuntuu olevan pohjalla asenne, että lakkaa haihattelemasta, mihin sitä kipinää tarvitsee kun ei mekään tarvita. Kun siinä se juttu juuri on. Ei se intohimon tarve ole sitä tunteville ja kaipaaville mikään sivuseikka, jonka voi tuosta vain työntää syrjään ja unohtaa kuin liian kalliin käsilaukun kaupassa. Se tarve voi istua ihmisessä hyvin syvässä. Ei intohimoa kaipaava ihminen voi tuosta noin vain muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka on seksittömässä suhteessa tyytyväinen.
No minä en nimenomaan ole missään vaiheessa tuominnut ap:tä millään tavalla, vastasin vain kysymykseen jonka hän avauksessaan esitti. Eli kerroin oman kokemukseni. Ja nyt varmaan kolmannen kerran sanon vielä: en yleistä omaa kokemustani muihin tai yritä ylipuhua ketään mihinkään, kun kaikkien tilanne on erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos onkin niin, että meille ihmisille on luonnollista kyllästyä yhteen ja samaan tietyssä ajassa - mutta koska eletään osin raamatullisissa kahleissa ja osin imelänromanttisessa keijupölyssä niin todellisuus ei pääse toteutumaan?
Mitä selität? Ei kaikki ihmiset ole sellaisia, jotkut pystyy ja haluaa olla koko elämänsä vain sen yhden kanssa eikä ole tarvetta vaihtaa kumppania tasaisin väliajoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Varmaan kuvastaa sitä, miten ihminen itse näkee parisuhteen ja rakkauden. Joillekin niiden määritelmään kuuluu kiinteästi seksuaalinen vetovoima, ja platoninen suhde tuntuu nimenomaan kämppikseltä, ystävyydeltä tai sisarussuhteelta. Näitä termejähän moni seksittömään suhteeseen turhautunut itsekin käyttää. Haluton osapuoli taas saattaa edelleen ajatella rakastavansa. Ehkä sitä ei kannata ottaa niin raskaasti, miltä oma suhde näyttää jonkun muun silmissä. Jos se itsestä tuntuu rakkaudelta niin eiköhän se riitä. Mitä sitten, jos se ei vastaa jonkun toisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä rakkauden olemuksesta?
Meillä ollaan samalla sivulla intohimon suhteen, eikä kumpikaan pidetä toisiamme kaverina, sisaruksena tai kämppiksenä. Alussa sitä intohimoa siis oli ja nyt on paljon muuta tilalla. Eikä mitenkään "kuvitella" rakastavamme, vaan ihan rakastetaan.
Minua ei niinkään haittaa jos joku luulee suhdettamme huonoksi, mutta ihan yleisen keskustelun takia halusin tuoda esiin, että seksitönkin suhde voi olla erittäin hyvä. Ettei se ehdottomuus lisäänny, että vain tällainen ja tällainen suhde voi toimia. Kyllähän asiantuntijatkin nykyään muistaa usein lehdissä mainita, että seksin puute ei ole minkäänlainen ongelma, jos molemmat on siihen tyytyväisiä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Triangular_theory_of_love
Tuo on minusta aika hyvä selitys sille, miksi joku kokee, että rakkaudesta "puuttuu" jotain jos seksi ja intohimo uupuu. Seksittömässä kumppanuusrakkaudessa puhutaan vähän eri asiasta, kuin siinä tavallaan ideaalina pidetyssä consummate -rakkaudessa jossa kaikki kolme yhdistyy - henkinen läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. Jos kaipaa ja tarvitsee sitä jälkimmäistä, niin ei pelkkä kumppanuusrakkaus riitä.
Se on varmasti ihan totta, että seksitön ja intohimoton suhdekin voi olla hyvä, jos molemmat on tilanteeseen tyytyväisiä eikä kumpikaan koe tarvitsevansa enää tällaisia elementtejä. Itse vaan ihmettelen, miksi sitä seksittömän suhteen ihanuutta julistetaan ketjuissa, joissa aloittajalle se tilanne ei selvästikään ole okei.
Osassa kommenteista tuntuu olevan pohjalla asenne, että lakkaa haihattelemasta, mihin sitä kipinää tarvitsee kun ei mekään tarvita. Kun siinä se juttu juuri on. Ei se intohimon tarve ole sitä tunteville ja kaipaaville mikään sivuseikka, jonka voi tuosta vain työntää syrjään ja unohtaa kuin liian kalliin käsilaukun kaupassa. Se tarve voi istua ihmisessä hyvin syvässä. Ei intohimoa kaipaava ihminen voi tuosta noin vain muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka on seksittömässä suhteessa tyytyväinen.
No minä en nimenomaan ole missään vaiheessa tuominnut ap:tä millään tavalla, vastasin vain kysymykseen jonka hän avauksessaan esitti. Eli kerroin oman kokemukseni. Ja nyt varmaan kolmannen kerran sanon vielä: en yleistä omaa kokemustani muihin tai yritä ylipuhua ketään mihinkään, kun kaikkien tilanne on erilainen.
Minä tulkitsin, että Ap halusi kuulla vertaiskokemuksia ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa kuin hän. Pari, jossa molemmat on tyytyväisiä intohimottomuuteen ei ole ollenkaan samassa tilanteessa kuin Ap. Siinä mielessä minä ajattelin, että tarinan esittäminen tässä ketjussa kuvastaa sitä, että pidettäisiin sitä toisen kipuilua ikäänkuin sivuseikkana. Toki saatoin tulkita kommenttien sävyn väärin.
Koska useimmille ihmisille ei tule tällaista eteen? Olen hyvin pahoillani, jos sinulle on käynyt niin, mutta vaikka mielenkiinto seksiä kohtaan voi vähentyä, useimmat ihmiset eivät sentään ala pitää seksiä kumppaninsa kanssa vastenmielisenä ainakaan niin, että haluavat silti jatkaa suhdetta.