Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut suhteessa jossa oli pelkkää eläimellistä intohimoa, seksi oli uskomatonta ja kemia suorastaan räjähtävä. Mutta siitä suhteesta puuttui kaikki muu, meillä ei ollut mitään yhteistä, mies oli tylsä kuin mikä eikä halunnut puhua mistään. Räpläsi aina vaan kännykkäänsä ja huumorintaju olematon.
Olen myös ollut suhteessa hetkellisesti miehen kanssa johon en tuntenut ollenkaan vetoa. Ei ollut vastenmielinen vaan ihan kivannäköinen mies, mutta seksualinen kemia puuttui. Sen sijaan oli niitä ihmisiä joiden kanssa tuntui kuin olisi tuntenut toisen aina jo ekalla tapaamisella, oli paljon yhteistä ja hänen seurassaan oli hyvä olla. Ei ollut tylsää ja huumori kukki.
Kumpaankaan suhteeseen en jäänyt mutta jos olisi "pakko" valita niin valitsisin jälkimmäisen. Löytäisipä molemmat samassa paketissa.
Minusta noita pitää olla molempia, intohimoa ja henkinen yhteys. Mutta jos haluaa suhteelta vähän kaikkea, pitää hyväksyä se, että on epätodennäköistä löytää ihminen jolta niitä kaikkia saa enemmän kuin keneltäkään muulta. Siis että olisi saman ihmisen kanssa sekä räjähtävä kemia että henkisellä tasolla sielunkumppanuuden tuntu. Todennäköisempää on löytää ihminen, jonka kanssa kommunikaatio ja elo sujuu perushyvin ja lisäksi on vähän kipinää ja riittävän hyvää seksiä. Minusta se on parempi kuin kumpikaan ääripää. Ja ne, jotka on joka tasolla täydellisesiä mutta tuntuu veljeltä voi jäädä elämään hyväksi ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Miksen voi tehdä reissuja jo nyt... No, mieheni ei kauheasti tykkää, jos menen naisystävieni kanssa. Ei nyt suoraan kielläkään, mutta saattaa sanoa "se ja se ihmetteli miksi lähdit ystäväsi kanssa etkä minun" ja mies myös vähän syyllistää jos lähden, muistuttelee muka leikillään naureskellen että olenhan sitten kunnolla, mutta tiedän hänen olevan vähän epävarma ja mustasukkainen (vaikkei sinänsä tarvitsisi) ja tämä taas vie terän reissujen mukavuudesta itseltäni, kun tiedän että mies vähän murjottaa kotona.
Yksin en todellakaan voisi lähteä reissuun, se aiheuttaisi jo niin suurta ihmetystä ja epäluuloa, ettei tulisi kuuloonkaan. Ja toisekseen mies tietysti haluaisi tulla mukaan ja loukkaantuisi, jos en ottaisi.
Kyllä mieheni kanssa reissataan kaksinkin, mutta se on, noh, tylsää. Mies selaa kännykkäänsä esim. kun olemme syömässä, emme keskustele oikein mistään, istumme hiljaa vähän tylsääntyneinä yhdessä.
Ja jos yritän puhua vieraiden kanssa, mies ei osallistu keskusteluun, on jäyhä ja juro vieressä ja se siitä sitten...Ap
Mikä tässä suhteessa siis on se mikä pitää sua siinä? Kuulostaa siltä, että kaipaisit elämääsi kipinää ja inspiraatiota muutoinkin mutta miehesi jotenkin kyseenalaistaa sitä (yksinään reissaaminen on täysin ok ja normaalia!) Kuulostaa että ei kauheasti innostu ja kannusta. Kyllä masentuisin tollasen elämänilottoman ihmisen kanssa ja eroaisin. Tottumus ja yksinäisyyden pelko on paskoja syitä jatkaa suhdetta missä ei koe oikeasti elävänsä ja saavansa elää ja nauttia. Jollekin se arkinen parisuhde on unelma, mut jos ei sulle niin lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Siis, tein vertauksen, joka kuvasi nimenomaan sitä, miten itse koen parisuhteen, ja miksi seksitön parisuhde ei ikinä toimisi minulle. Sitten kuitenkin vertaus on täysin huono, koska se ei sovi kuvaamaan kaikkia maailman parisuhteita. Mikä logiikka tässä on?
En ole tietääkseni kutsunut kenenkään parisuhdetta kämppissuhteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Ei, tämä ei ollut suoraan tarkoitettu sinulle, vaan muutamalle muulle täällä pyörijälle. Se jos ei tunne vetoa omaan kumppaniin on tietenkin ongelma.
Hetkinen, minä olen tuo joka kirjoitti ettei seksille pidä antaa mystistä valtaa, mutta tässä yllä joku toinen vastaa ikään kuin minuna. Eli minulta tuo ap:n aiempi viesti on mennyt jotenkin ohi enkä ole tuo joka vastasi. Käyn katsomassa ketjua uudestaan ja palaan ap:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
No niin. Eli olet siis vuosikausia valehdellut hänelle. Onko tuo mielestäsi hyvän puolison toimintaa? Oletko ylpeä itsestäsi kun olet noin kauan piilotellut asiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Varmaan kuvastaa sitä, miten ihminen itse näkee parisuhteen ja rakkauden. Joillekin niiden määritelmään kuuluu kiinteästi seksuaalinen vetovoima, ja platoninen suhde tuntuu nimenomaan kämppikseltä, ystävyydeltä tai sisarussuhteelta. Näitä termejähän moni seksittömään suhteeseen turhautunut itsekin käyttää. Haluton osapuoli taas saattaa edelleen ajatella rakastavansa. Ehkä sitä ei kannata ottaa niin raskaasti, miltä oma suhde näyttää jonkun muun silmissä. Jos se itsestä tuntuu rakkaudelta niin eiköhän se riitä. Mitä sitten, jos se ei vastaa jonkun toisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä rakkauden olemuksesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Siis, tein vertauksen, joka kuvasi nimenomaan sitä, miten itse koen parisuhteen, ja miksi seksitön parisuhde ei ikinä toimisi minulle. Sitten kuitenkin vertaus on täysin huono, koska se ei sovi kuvaamaan kaikkia maailman parisuhteita. Mikä logiikka tässä on?
En ole tietääkseni kutsunut kenenkään parisuhdetta kämppissuhteeksi.
Jos luet ketjun viestit järjestyksessä niin huomaat miten keskustelu eteni. Eli ilmeisesti joku/jotkut muut puhuivat kämppis jne suhteista ja sitten sinä tulit siihen autovertauksen kanssa jolloin sinut sekotettiin (?) noihin muihin. Oleellista on se, ettei kukaan täällä kuvittele tietävänsä millainen on kaikille muille paras mahdollinen suhde, tai arvota muiden suhteita, vaan että muistetaan se, että kaikki ollaan erilaisia.
Kyllähän tällaisia vaiheita tulee pitkissä parisuhteissa, ettei intohimoa ole samalla tavalla. Näin käy varmasti lähes jokaiselle jossain vaiheessa. Intohimo saattaa kuitenkin palautua ja elämä on taas todella hyvää pitkäaikaisen kumppanin kanssa.
Ehkä itse painiskelisin oman pääni kanssa eli mikä on muuttunut ja miksi seksi ei maistu oman miehen kanssa. Jos seksi muuten kiinnostaa kuitenkin. Ehkä voit lukea jotain eroottista kirjallisuutta tai yrittää nähdä mies vähän eri tavalla. Jospa se kipinä löytyisi taas.
Olen nähnyt monia noin 40 vuotiaita naisia, jotka ovat vähän samanlaisista syistä lopettaneet hyvän parisuhteen, ja ei heillä kyllä yhdelläkään ole tämän jälkeen mennyt elämässä paremmin. Jotain lyhyitä suhteita on monella ollut, mutta kaikki ovat päätyneet sinkuiksi lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
No niin. Eli olet siis vuosikausia valehdellut hänelle. Onko tuo mielestäsi hyvän puolison toimintaa? Oletko ylpeä itsestäsi kun olet noin kauan piilotellut asiaa?
No ei tietenkään ole, enkä tietenkään ole. En ole vaan osannut toimia toisinkaan, kun en ole halunnut loukata ja olen kai elätellyt toiveita että vetovoima vielä jotenkin palaisi. Tai että ehkä pystyisin olemaan tyytyväinen ilman sitä.
Joskus kyllä pystynkin, pitkiäkin aikoja, sitten taas toisinaan, kuten nyt, kaipaan asiaa ja pyörittelen mielessäni vieläkö se olisi mahdollista ja olisiko se sen väärti. Sehän tässä on koko aloitukseni pointti.
Olisko jotain rakentavaa sanottavaa, sen sijaan että lyöt minua lisää, kun jo valmiiksi makaan maassa ja koen olevani umpikujassa, johon etsin nyt ratkaisua?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tällaisia vaiheita tulee pitkissä parisuhteissa, ettei intohimoa ole samalla tavalla. Näin käy varmasti lähes jokaiselle jossain vaiheessa.
Ei todellakaan tule "lähes jokaiselle" parisuhdetta, jossa seksuaalinen vetovoima kumppania kohtaan katoaa niin, että seksi muuttuu epämiellyttäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
No niin. Eli olet siis vuosikausia valehdellut hänelle. Onko tuo mielestäsi hyvän puolison toimintaa? Oletko ylpeä itsestäsi kun olet noin kauan piilotellut asiaa?
No ei tietenkään ole, enkä tietenkään ole. En ole vaan osannut toimia toisinkaan, kun en ole halunnut loukata ja olen kai elätellyt toiveita että vetovoima vielä jotenkin palaisi. Tai että ehkä pystyisin olemaan tyytyväinen ilman sitä.
Joskus kyllä pystynkin, pitkiäkin aikoja, sitten taas toisinaan, kuten nyt, kaipaan asiaa ja pyörittelen mielessäni vieläkö se olisi mahdollista ja olisiko se sen väärti. Sehän tässä on koko aloitukseni pointti.
Olisko jotain rakentavaa sanottavaa, sen sijaan että lyöt minua lisää, kun jo valmiiksi makaan maassa ja koen olevani umpikujassa, johon etsin nyt ratkaisua?
Ap
Jos olisit itse halunnut aidosti tuota niin olisit puhunut asiasta suoraan. Elämä on valintoja. Ja valinnoilla on seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudon mustavalkoista ajattelua. Ei minullekaan intohimo ole mitenkään supertärkeää, mutten ikimaailmassa jäisi suhteeseen, jossa en tuntisi seksuaalista halua kumppaniani kohtaan. Saati sitten suhteeseen, jossa kumppanini ei olisi seksuaalisesti kiinnostunut minusta! Eipä siinä mikään elämäntarinan jakaminen paina, kun olo olisi iljettävä.
Olo olisi iljettävä? Miksi olo olisi iljettävä? Ei minulla ainakaan ole, päinvastoin. Eihän seksuaalisen vetovoiman puute ole sama kuin että toinen olisi jotenkin vastenmielinen.
Minulle tulee iljettävä tällaisessa suhteessa. En kykene olemaan toisen kanssa, jos kemiaa ei todellisuudessa ole.
No jos olo on iljettävä tai ei ole kemiaa niin sitten se ei tietenkään ole hyvä suhde. Minä puhuin eri asiasta, eli siitä, että suhde on muuten hyvä ja molempia tyydyttävä, mutta siinä ei vain ole seksiä. Kemiaakin on monenlaista.
Minulle ei ole olemassa mitään "muuten hyvää" suhdetta, jossa seksuaalista vetovoimaa ei ole. Sama kuin olisi "muuten hyvä" auto, josta sattuu puuttumaan voimansiirto.
Ontuva vertaus. Auton käyttötarkoitus (ellei ole museossa näytillä) on paikasta toiseen siirtyminen, mikä ei onnistu ilman voimansiirtoa. Parisuhteen tarkoitus voi vaihdella suurestikin ja se mikä yhdelle on suhteessa tärkeintä ei olekaan sitä toiselle. Eli vertauksesi pätee vain sinuun, muista se ei kerro mitään.
Niin, kuka tässä muista on puhunut?
No ne jotka nimittivät seksittömiä parisuhteita kämppis- tai kaverisuhteeksi. Noissa kommenteissa luokiteltiin ja arvotettiin huonommaksi toisten ihmisten vuosikymmeniä kestäviä liittoja tietämättä niistä mitään.
Varmaan kuvastaa sitä, miten ihminen itse näkee parisuhteen ja rakkauden. Joillekin niiden määritelmään kuuluu kiinteästi seksuaalinen vetovoima, ja platoninen suhde tuntuu nimenomaan kämppikseltä, ystävyydeltä tai sisarussuhteelta. Näitä termejähän moni seksittömään suhteeseen turhautunut itsekin käyttää. Haluton osapuoli taas saattaa edelleen ajatella rakastavansa. Ehkä sitä ei kannata ottaa niin raskaasti, miltä oma suhde näyttää jonkun muun silmissä. Jos se itsestä tuntuu rakkaudelta niin eiköhän se riitä. Mitä sitten, jos se ei vastaa jonkun toisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä rakkauden olemuksesta?
Meillä ollaan samalla sivulla intohimon suhteen, eikä kumpikaan pidetä toisiamme kaverina, sisaruksena tai kämppiksenä. Alussa sitä intohimoa siis oli ja nyt on paljon muuta tilalla. Eikä mitenkään "kuvitella" rakastavamme, vaan ihan rakastetaan.
Minua ei niinkään haittaa jos joku luulee suhdettamme huonoksi, mutta ihan yleisen keskustelun takia halusin tuoda esiin, että seksitönkin suhde voi olla erittäin hyvä. Ettei se ehdottomuus lisäänny, että vain tällainen ja tällainen suhde voi toimia. Kyllähän asiantuntijatkin nykyään muistaa usein lehdissä mainita, että seksin puute ei ole minkäänlainen ongelma, jos molemmat on siihen tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tällaisia vaiheita tulee pitkissä parisuhteissa, ettei intohimoa ole samalla tavalla. Näin käy varmasti lähes jokaiselle jossain vaiheessa. Intohimo saattaa kuitenkin palautua ja elämä on taas todella hyvää pitkäaikaisen kumppanin kanssa.
Ehkä itse painiskelisin oman pääni kanssa eli mikä on muuttunut ja miksi seksi ei maistu oman miehen kanssa. Jos seksi muuten kiinnostaa kuitenkin. Ehkä voit lukea jotain eroottista kirjallisuutta tai yrittää nähdä mies vähän eri tavalla. Jospa se kipinä löytyisi taas.
Olen nähnyt monia noin 40 vuotiaita naisia, jotka ovat vähän samanlaisista syistä lopettaneet hyvän parisuhteen, ja ei heillä kyllä yhdelläkään ole tämän jälkeen mennyt elämässä paremmin. Jotain lyhyitä suhteita on monella ollut, mutta kaikki ovat päätyneet sinkuiksi lopulta.
Ymmärrän, että tällaiset vastaukset on kirjoitettu hyvää tarkoittaen, mutta olen jo vastaillut tänne aiemminkin, että tämä tilanne, etten tunne seksuaalista halua/intohimoa/vetovoimaa mieheeni, ei ole mikään vaihe.
Tai jos on vaihe, niin kuinka helkkarin monta vuotta tämä vielä voi kestää? Nyt kestänyt jo useita vuosia. En muista edes tarkkaan, mutta n. 7-10 vuotta. Täysi haluttomuus miestä kohtaan, ei siis mitään pientäkään kipinää häntä kohtaan, ei edes ohimenevää sekuntiakaan.
Ja olen/ollaan kokeiltu aika kattavasti kaikkea, leluja, fantasioita, asuja, eri paikkoja ja asentoja jne jne. Ja joo, koen seksuaalista halua muttei se kohdistu mieheeni, tai se halu loppuu kun mies tulee lähelle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Jos minuun viittaat niin en todellakaan ole aseksuaali tai tuo toinen vaihtoehto. Olin nuorempana hyvinkin aktiivinen, molemmat oltiin ja toistemme kanssa varsinkin :D Asiat vaan saattaa vuosien saatossa muuttua, ihan hormonaalisesti ja fysiologisestikin, sekä tietenkin sen kautta, että intohimo harvoin kestää ikuisesti. Se on normaalia, eikä mitenkään sairasta kuten sinä yrität esittää.
Tässä ketjussa on käsittääkseni kysymys siitä, että mitä ap:n nyt tulisi tehdä, kun suhde on edennyt siihen (yleiseen) intohimottomaan vaiheeseen. Vaihtoehtoja on monia.
AP tuntee seksuaalista aversiota kumppaniaan kohtaan niin, että seksi hänen kanssaan tuntuu epämiellyttävältä. Tämä ei todellakaan ole mikään normaali intohimon jälkeinen vaihe parisuhteessa.
Hmm miksi ei ole normaali vaihe? Siksihän monesta suhteesta loppuu seksi, kun se ei enää tunnu hyvältä tai tarpeeksi hyvältä että siihen motivoituisi. Ongelmaksi se muodostuu vain jos toinen haluaa ja toinen ei. Jos kumpikaan ei halua, niin sittenhän ollaan samalla sivulla ja mitään puutetta ei ole. Ei seksiä ole pakko harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
No niin. Eli olet siis vuosikausia valehdellut hänelle. Onko tuo mielestäsi hyvän puolison toimintaa? Oletko ylpeä itsestäsi kun olet noin kauan piilotellut asiaa?
Yleinen syyttäjä on täällä taas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tapasi analysoida pitkää parisuhdettasi, miestäsi ja itseäsi on niin pinnallinen, että luultavasti et yhtään tiedosta edes omia motiivejasi ja tarpeitasi. Projisoit kaiken seksiin.
Mutta ehkä sitten opit kun eroat, who knows.
Palstalla on yllättävän paljon aseksuaaleja ja traumapirkkoja. Miksi annatte ylipäätään parisuhdeneuvoja ihmisille, joilla on normaali, terve seksuaalisuus?
Se mikä sinun mielestäsi on tervettä ei tee siitä tervettä. Minun mielestäni ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa niinkuin nykyään tunnutaan tekevän. Seksille on paikkansa mutta sitä ei tarvitse palvoa kuin jumalaa. Nykyään "tervettä" on mitä enemmän ja useamman kanssa paneskelee ja mieluiten vielä kokeilee kaikkia sukupuolia ja oma käsi siihen vielä päälle.
Haluaisin kysyä sinulta "ei ole tervettä antaa seksille liian suurta arvovaltaa", että jos ei ole tuntenut vuosikausiin(!), monista yrityksistä huolimatta, edes ohikiitävää sekuntia vetovoimaa, intohimoa tai halua puolisoonsa, ja miettii sitten, että haluaisi sitä vielä joskus kokea... Niin tarkoittaako tämä sitä, että palvoo seksiä kuin jumalaa?
Ap
Pystytkö vastaamaan oletko noiden viiittamiesi vuosien aikana sanonut suoraan puolisollesi tuon?
Pystytkö vastaamaan, etkä vaan kysymyksellä kysymykseen?
Itse olen jo tuohon kysymääsi vastannut aiemmin, eli en ole suoraan sanonut miehelle etten koe enää vetovoimaa häntä kohtaan (en ole uskaltanut, koska onhan se loukkaavaa, ja nytkin mietin kuumeisesti miten ja milloin menen esittämään asiani tuolle nyt olohuoneessa televisiota katselevalle miehelleni...)
Mutta mies tietää kyllä etten syty seksistä enkä koe halua, luulee tosin että olen aseksuaali, kun olen haluttomuudestani puhunut. Sen olen jättänyt siis sanomatta, etten koe halua HÄNTÄ kohtaan..
Ap
No niin. Eli olet siis vuosikausia valehdellut hänelle. Onko tuo mielestäsi hyvän puolison toimintaa? Oletko ylpeä itsestäsi kun olet noin kauan piilotellut asiaa?
Yleinen syyttäjä on täällä taas
Mitään ei pidä pitää maton alla vaan pöyhiä näitä asioita jotta tulevaisuus olisi parempi.
Ei, tämä ei ollut suoraan tarkoitettu sinulle, vaan muutamalle muulle täällä pyörijälle. Se jos ei tunne vetoa omaan kumppaniin on tietenkin ongelma.