Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Käyn jo terapiassa ja olet osittain ihan oikeassa. Mutta päätökset, jotka olen näissä asioissa viime aikoina tehnyt on olleet minulle oikeita. Avioliittoni piti loppua, se on minulle jo täysin selvää. Toinen rakastuminen taas päättyi tavalla, joka ei ollut minun käsissäni. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että fiksu olisi jättänyt koko jutun väliin, mutta minä luulen että minun piti uskaltaa selvittää oliko se todellista vai ei. Minä tarvitsin ne vastaukset. Ja nykyinen suhde vastasi niihin tarpeisiin joita minulla silloin sydänsuruisena ja rikkinäisenä oli. Ei vaan välttämättä vastaa enää.
Kolme ihmistä ollut. Osaatko olla yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.
Kyllä. Ja siksi toistavat samaa kaavaa elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Käyn jo terapiassa ja olet osittain ihan oikeassa. Mutta päätökset, jotka olen näissä asioissa viime aikoina tehnyt on olleet minulle oikeita. Avioliittoni piti loppua, se on minulle jo täysin selvää. Toinen rakastuminen taas päättyi tavalla, joka ei ollut minun käsissäni. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että fiksu olisi jättänyt koko jutun väliin, mutta minä luulen että minun piti uskaltaa selvittää oliko se todellista vai ei. Minä tarvitsin ne vastaukset. Ja nykyinen suhde vastasi niihin tarpeisiin joita minulla silloin sydänsuruisena ja rikkinäisenä oli. Ei vaan välttämättä vastaa enää.
Kolme ihmistä ollut. Osaatko olla yksin?
Normaalisti kyllä. Sydänsuru oli vaan niin syvä ja aktivoi hylkäämisen ja vajavaisuuden tunnelukkoja sen verran pahasti, että siitä suosta oli todella raskasta räpiköidä ylös ilman kokemusta että pystyn vielä haluamaan jotain ihmistä ja joku voi haluta minua takaisin. Ns normaalitilalla pärjään kyllä yksin ja olen ollutkin vuosia elämästäni sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Miehen pahin virhe on olla hyvä ihminen. Nainen kyllästyy tällöin. Olen itse superkiltti ja vastuuntuntoinen, mutta järjestän välillä tietoisesti vähän jännitystä naiselle elämään. Näin on suhde ja seksi toiminut 30 vuotta.
Aina kun tilaisuus tulee, kannattaa korostaa miten nuoret, kauniit naiset ovat kiinnostuneita. Kerron aina puolisolleni kun minulla synkkaa hyvin jonkun nuoremman naisen kanssa. Puhun hänestä paljon. Ikäänkuin parikymppiset fitness-blondit kaappaisivat minut heti jos hän herpaantuu. Naiset pitävät miehistä, joista pitävät muutkin naiset.
Välillä täytyy antaa vaikutelma, että saattaisi olla jossain tilanteessa vaarallinen, arvaamaton ja ehkä täysin vastuuntunnoton.
Naurettavaa, mutta täysin totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Käyn jo terapiassa ja olet osittain ihan oikeassa. Mutta päätökset, jotka olen näissä asioissa viime aikoina tehnyt on olleet minulle oikeita. Avioliittoni piti loppua, se on minulle jo täysin selvää. Toinen rakastuminen taas päättyi tavalla, joka ei ollut minun käsissäni. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että fiksu olisi jättänyt koko jutun väliin, mutta minä luulen että minun piti uskaltaa selvittää oliko se todellista vai ei. Minä tarvitsin ne vastaukset. Ja nykyinen suhde vastasi niihin tarpeisiin joita minulla silloin sydänsuruisena ja rikkinäisenä oli. Ei vaan välttämättä vastaa enää.
Kolme ihmistä ollut. Osaatko olla yksin?
Normaalisti kyllä. Sydänsuru oli vaan niin syvä ja aktivoi hylkäämisen ja vajavaisuuden tunnelukkoja sen verran pahasti, että siitä suosta oli todella raskasta räpiköidä ylös ilman kokemusta että pystyn vielä haluamaan jotain ihmistä ja joku voi haluta minua takaisin. Ns normaalitilalla pärjään kyllä yksin ja olen ollutkin vuosia elämästäni sinkkuna.
No, lopetit avioliittosi ja sitten tulikin hylkäämisen tunnelukko kun palava rakkaus ei onnistunutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Miehen pahin virhe on olla hyvä ihminen. Nainen kyllästyy tällöin. Olen itse superkiltti ja vastuuntuntoinen, mutta järjestän välillä tietoisesti vähän jännitystä naiselle elämään. Näin on suhde ja seksi toiminut 30 vuotta.
Aina kun tilaisuus tulee, kannattaa korostaa miten nuoret, kauniit naiset ovat kiinnostuneita. Kerron aina puolisolleni kun minulla synkkaa hyvin jonkun nuoremman naisen kanssa. Puhun hänestä paljon. Ikäänkuin parikymppiset fitness-blondit kaappaisivat minut heti jos hän herpaantuu. Naiset pitävät miehistä, joista pitävät muutkin naiset.
Välillä täytyy antaa vaikutelma, että saattaisi olla jossain tilanteessa vaarallinen, arvaamaton ja ehkä täysin vastuuntunnoton.
Naurettavaa, mutta täysin totta.
Suurimmalle osalle terveistä normaaleista naisista tuo on turn-off. Mutta on niitä epävakaita jotka tuosta pitävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.
Kyllä. Ja siksi toistavat samaa kaavaa elämässään.
Siksihän sitä pitääkin uskaltaa kyseenalaistaa ja kasvaa, että aidosti oppii niistä virheistään ja osaa seuraavalla kerralla valita fiksummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.
Kyllä. Ja siksi toistavat samaa kaavaa elämässään.
Siksihän sitä pitääkin uskaltaa kyseenalaistaa ja kasvaa, että aidosti oppii niistä virheistään ja osaa seuraavalla kerralla valita fiksummin.
Vaatii ison työn itsensä kanssa, paljon terapiaa sekä ison muutoksen omassa ajattelumallissaan asioista. Muuten jää kesken ja kaava toistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.
Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.
Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.
Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.
Ap
Kukaan ei ole täydellinen. Aika moni maksaisi mitä vaan teidän suhteestanne. Miehelläsi on paremmat todennäköisyydet eron jälkeen löytää itselleen vaikka joku kolmekymppinen nainen kuin sinulla ikäisesi mies. Ja ne viiskymppisetkin haluaisi mieluummin kolmikymppisen ja pistävät sinut kärsimään siitä huomautellen rypyistä, sadan gramman liikakiloista, lähestyvistä vaihdevuosista jne. Niin se vaan tässä iässä on.
Voit toteuttaa syvällisten keskustelutarpeesi ystävien kanssa tai jossain kirjakerhossa. Olen sitäpaitsi tavannut ns syvällisiä miehiä, lähinnä ne ruotii omia mielestään erinomaisia ajatuksiaan tai ruikuttavat omia ongelmiaan.
Miten täällä toistuu tämä sama ajatus, että kaikki 40+ miehet haikailevat reilusti nuorempien perään. Ei se nyt vaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa. Eikä myöskään haeta sitä BMI:llä 20 varustettua kroppaa. Itse olen kelvannut ainakin ikäisilleni ja vientiä oli muutamaa vuotta nuorempienkin joukossa. BMI:ni on 23 eli ei nyt varsinaisesti ole ylipainoakaan. Olen toki itsestäni ja fyysisestä olemuksestani huolehtiva nainen. Mutta kovan työn saa tehdä, että yli 40-vuotiaana löytää fiksun kumppanin miehestä. Itse jos nyt 43-vuotiaana neljän vuoden suhteesta jostain syystä eroaisin, harkitsisin vakavasti suhteen etsimistä saman sukupuolen sinkuista. Miesten on eron jälkeen huomattavasti helpompi löytää kelvollinen nainen, jopa erittäin fiksuja ja kauniita naisia on paljon sinkkuina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Käyn jo terapiassa ja olet osittain ihan oikeassa. Mutta päätökset, jotka olen näissä asioissa viime aikoina tehnyt on olleet minulle oikeita. Avioliittoni piti loppua, se on minulle jo täysin selvää. Toinen rakastuminen taas päättyi tavalla, joka ei ollut minun käsissäni. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että fiksu olisi jättänyt koko jutun väliin, mutta minä luulen että minun piti uskaltaa selvittää oliko se todellista vai ei. Minä tarvitsin ne vastaukset. Ja nykyinen suhde vastasi niihin tarpeisiin joita minulla silloin sydänsuruisena ja rikkinäisenä oli. Ei vaan välttämättä vastaa enää.
Kolme ihmistä ollut. Osaatko olla yksin?
Normaalisti kyllä. Sydänsuru oli vaan niin syvä ja aktivoi hylkäämisen ja vajavaisuuden tunnelukkoja sen verran pahasti, että siitä suosta oli todella raskasta räpiköidä ylös ilman kokemusta että pystyn vielä haluamaan jotain ihmistä ja joku voi haluta minua takaisin. Ns normaalitilalla pärjään kyllä yksin ja olen ollutkin vuosia elämästäni sinkkuna.
No, lopetit avioliittosi ja sitten tulikin hylkäämisen tunnelukko kun palava rakkaus ei onnistunutkaan.
Oli varmaan Porvoosta tuo rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.
Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.
Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.
Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.
Ap
Kukaan ei ole täydellinen. Aika moni maksaisi mitä vaan teidän suhteestanne. Miehelläsi on paremmat todennäköisyydet eron jälkeen löytää itselleen vaikka joku kolmekymppinen nainen kuin sinulla ikäisesi mies. Ja ne viiskymppisetkin haluaisi mieluummin kolmikymppisen ja pistävät sinut kärsimään siitä huomautellen rypyistä, sadan gramman liikakiloista, lähestyvistä vaihdevuosista jne. Niin se vaan tässä iässä on.
Voit toteuttaa syvällisten keskustelutarpeesi ystävien kanssa tai jossain kirjakerhossa. Olen sitäpaitsi tavannut ns syvällisiä miehiä, lähinnä ne ruotii omia mielestään erinomaisia ajatuksiaan tai ruikuttavat omia ongelmiaan.
Miten täällä toistuu tämä sama ajatus, että kaikki 40+ miehet haikailevat reilusti nuorempien perään. Ei se nyt vaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa. Eikä myöskään haeta sitä BMI:llä 20 varustettua kroppaa. Itse olen kelvannut ainakin ikäisilleni ja vientiä oli muutamaa vuotta nuorempienkin joukossa. BMI:ni on 23 eli ei nyt varsinaisesti ole ylipainoakaan. Olen toki itsestäni ja fyysisestä olemuksestani huolehtiva nainen. Mutta kovan työn saa tehdä, että yli 40-vuotiaana löytää fiksun kumppanin miehestä. Itse jos nyt 43-vuotiaana neljän vuoden suhteesta jostain syystä eroaisin, harkitsisin vakavasti suhteen etsimistä saman sukupuolen sinkuista. Miesten on eron jälkeen huomattavasti helpompi löytää kelvollinen nainen, jopa erittäin fiksuja ja kauniita naisia on paljon sinkkuina.
Minulla on yli kymmenen vuotta nuorempi miesystävä ja BMI on ylipainon puolella. Poikaystävä kehuu kroppaa eikä halua että laihdutan. Samaa mieltä, ettei se tosiaan mene niin että kaikilla miehillä on se tiukka hoikkuusihanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Oli tällä perheenisällä niin kiire uhriutumaan ettei ymmärtänyt APn ongelman olevan siinä, että mies ei osallistu suhteeseen eikä tee muuta kuin möllötä hiljaa, ja mököttää vihaisena ja mustasukkaisena jos AP haluaa tavata ystäviä tai harrastaa jotain. Tuollaista ankeuttajaa en itsekään sietäisi sohvallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Oli tällä perheenisällä niin kiire uhriutumaan ettei ymmärtänyt APn ongelman olevan siinä, että mies ei osallistu suhteeseen eikä tee muuta kuin möllötä hiljaa, ja mököttää vihaisena ja mustasukkaisena jos AP haluaa tavata ystäviä tai harrastaa jotain. Tuollaista ankeuttajaa en itsekään sietäisi sohvallani.
Luepa aloitus uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Oli tällä perheenisällä niin kiire uhriutumaan ettei ymmärtänyt APn ongelman olevan siinä, että mies ei osallistu suhteeseen eikä tee muuta kuin möllötä hiljaa, ja mököttää vihaisena ja mustasukkaisena jos AP haluaa tavata ystäviä tai harrastaa jotain. Tuollaista ankeuttajaa en itsekään sietäisi sohvallani.
Miksi keksit tarinaa jota ei ole aloituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.
Kyllä. Ja siksi toistavat samaa kaavaa elämässään.
Siksihän sitä pitääkin uskaltaa kyseenalaistaa ja kasvaa, että aidosti oppii niistä virheistään ja osaa seuraavalla kerralla valita fiksummin.
Vaatii ison työn itsensä kanssa, paljon terapiaa sekä ison muutoksen omassa ajattelumallissaan asioista. Muuten jää kesken ja kaava toistuu.
Ei kai kukaan ole muuta väittänytkään. Sen sijaan täällä on annettu ymmärtää, että olisi jotenkin epänormaalia että kasvu jatkuu vielä aikuisenakin. Parikymppisenä pitäisi olla jo täysin valmis tai on epänormaali ja epävakaa. Sekin lienee jossain määrin äärimmäinen näkemys, joka ehkä kuvastaa enemmän esittäjänsä omia traumoja, pelkoja ja heikkouksia kuin sitä ylemmyyttä jota sillä yritetään mainostaa.
Yksinkin pärjää. Olen ollut sinkku 20 vuotta, ikää nyt tuo 40+ tässä. Jos joku tulee vastaan, tosi kiva, mutta jos ei tule, niin meneehän tämä tässä näinkin.
Minulle ei kelpaa kädenlämpöinen sisarussuhde, koska mitä minä siitä saan? Jonkun möllöttämään samaan asuntoon? Vähän kuin huonekalun siihen sivuun. AP:n tapauksessa kuulostaa vielä siltä, ettei sen miehen kanssa ole edes mitään juteltavakaan, seksistä ja intohimosta puhumattakaan.
Ja täällä monet naiset kuorossa huutavat ap:lle, että älä eroa, tuohan on ihan unelmasuhde, et kuitenkaan saa parempaa! Ei seksiä, ei intohimoa, ei muuta yhteistä kuin lapset ja toimiva kämppisjärjestely, eikä mitään puhuttavaa. On vaan joku, joka sietää sinun olemassaoloasi paremman puutteessa saman katon alla.
Mitä helvattua?! Näinkö laadukkaissa suhteissa ihmiset elävät (koska eivät uskalla olla yksin)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Miehen pahin virhe on olla hyvä ihminen. Nainen kyllästyy tällöin. Olen itse superkiltti ja vastuuntuntoinen, mutta järjestän välillä tietoisesti vähän jännitystä naiselle elämään. Näin on suhde ja seksi toiminut 30 vuotta.
Aina kun tilaisuus tulee, kannattaa korostaa miten nuoret, kauniit naiset ovat kiinnostuneita. Kerron aina puolisolleni kun minulla synkkaa hyvin jonkun nuoremman naisen kanssa. Puhun hänestä paljon. Ikäänkuin parikymppiset fitness-blondit kaappaisivat minut heti jos hän herpaantuu. Naiset pitävät miehistä, joista pitävät muutkin naiset.
Välillä täytyy antaa vaikutelma, että saattaisi olla jossain tilanteessa vaarallinen, arvaamaton ja ehkä täysin vastuuntunnoton.
Naurettavaa, mutta täysin totta.
Pian olet se mies joka ihmettelee miksi vaimo jätti, etkä yhtään ymmärrä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.
Kyllä. Ja siksi toistavat samaa kaavaa elämässään.
Siksihän sitä pitääkin uskaltaa kyseenalaistaa ja kasvaa, että aidosti oppii niistä virheistään ja osaa seuraavalla kerralla valita fiksummin.
Vaatii ison työn itsensä kanssa, paljon terapiaa sekä ison muutoksen omassa ajattelumallissaan asioista. Muuten jää kesken ja kaava toistuu.
Ei kai kukaan ole muuta väittänytkään. Sen sijaan täällä on annettu ymmärtää, että olisi jotenkin epänormaalia että kasvu jatkuu vielä aikuisenakin. Parikymppisenä pitäisi olla jo täysin valmis tai on epänormaali ja epävakaa. Sekin lienee jossain määrin äärimmäinen näkemys, joka ehkä kuvastaa enemmän esittäjänsä omia traumoja, pelkoja ja heikkouksia kuin sitä ylemmyyttä jota sillä yritetään mainostaa.
Missä on sanottu että parikymppisenä pitäisi olla täysin valmis?
Vierailija kirjoitti:
Yksinkin pärjää. Olen ollut sinkku 20 vuotta, ikää nyt tuo 40+ tässä. Jos joku tulee vastaan, tosi kiva, mutta jos ei tule, niin meneehän tämä tässä näinkin.
Minulle ei kelpaa kädenlämpöinen sisarussuhde, koska mitä minä siitä saan? Jonkun möllöttämään samaan asuntoon? Vähän kuin huonekalun siihen sivuun. AP:n tapauksessa kuulostaa vielä siltä, ettei sen miehen kanssa ole edes mitään juteltavakaan, seksistä ja intohimosta puhumattakaan.
Ja täällä monet naiset kuorossa huutavat ap:lle, että älä eroa, tuohan on ihan unelmasuhde, et kuitenkaan saa parempaa! Ei seksiä, ei intohimoa, ei muuta yhteistä kuin lapset ja toimiva kämppisjärjestely, eikä mitään puhuttavaa. On vaan joku, joka sietää sinun olemassaoloasi paremman puutteessa saman katon alla.
Mitä helvattua?! Näinkö laadukkaissa suhteissa ihmiset elävät (koska eivät uskalla olla yksin)?
Ei ne Ikean pöydät onnea tuo kuin hetkeksi.
Kuka tuolla aiemmin on itsenäistymisestä puhunut? Kaikki tuossa puhuttiin omien valintojen kyseenalaistamisesta silloin, kun on kasvanut niistä ohi. Kaikki ihmiset tekee virheratkaisuja. On vain niitä, jotka ymmärtää kohdata ne virheet ja jatkaa elämää eteenpäin, ja sitten niitä jotka ei suostu omia virheitään näkemään.